EETU MANNINEN

Martti Lutherin on perinteisesti ajateltu aloittaneen reformaation naulaamalla teesinsä Wittenbergin kirkon oveen lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1517, joten muistovuoden kohokohta alkaa lähestyä.

Monien protestanttien silmissä mariologia eli oppi Neitsyt Mariasta on muodostunut käytännössä yhdeksi merkittävimmistä katolilaisia ja protestantteja erottavista tekijöistä. Aihe on reformaation merkkivuodden lisäksi ajankohtainen myös sikäli, että lokakuu on katolisessa perinteessä ruusukon kuukausi.

En tässä artikkelissa pyri puolustamaan mitään tiettyä katolista Maria-dogmia, vaan lähestyn aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta. Ennen katoliseen kirkkoon liittymistäni olin nimittäin luterilainen, ja kääntymisprosessissani yksi isoista kysymyksistä oli juuri Neitsyt Marian asema.

Kokemuksistani käsin ymmärrän hyvin niitä luterilaisia ja myös muita protestantteja, joiden on vaikea ymmärtää katolista mariologiaa ja joista katolisessa kirkossa Mariaa kohtaan osoitettu hartaus näyttää yliampuvalta ja epäilyttävältä. Käsittelen siis niitä asioita, jotka olivat omasta mielestäni vaikeita ymmärtää ja jotka näyttivät ensi alkuun arveluttavilta. Toivon tällä tavoin auttavani niitä, jotka kenties painivat samojen kysymysten ja tuntemusten kanssa.

Perspektiiviharhan vaara

Heti aluksi on pysähdyttävä hetkeksi ja pyrittävä näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa. On luonnollista, että katolisen mariologian kanssa painiskeleva pyrkii ottamaan asiasta selkoa juurta jaksain, jolloin hän tulee lukeneeksi sekä aiheeseen liittyvää katolista apologetiikkaa että katolista mariologiaa kohtaan suunnattua (ääri)protestanttista polemiikkia. Tässä tilanteessa saattaa vaikuttaa siltä, että Neitsyt Maria olisi aivan katolisen uskon keskiössä, mikä on omiaan lisäämään katolisen mariologian arveluttavuutta.

Kyseessä on kuitenkin perspektiiviharha, joka syntyy siitä painoarvosta, jonka Neitsyt Marian asema saa katolis-protestanttisessa polemiikissa sekä siitä intensiviteetistä, jolla aihetta mahdollisesti pohditaaan. Tällöin on tärkeä muistaa, että katolisen uskon keskiössä ei ole Neitsyt Maria vaan Jumalan ilmoitus Jeesuksessa Kristuksessa, joka jäsentää kaikkia muita uskonkohtia. Tämä näkyy myös esimerkiksi kirkon liturgiassa, jossa Maria mainitaan vain pari kertaa ohimennen yhdessä muiden pyhien kanssa.

Näköharhaa saattavat voimistaa vahingollisella tavalla kirjallisuudessa ja apologetiikassa tavattavat ylilyönnit, jotka näyttävät vahvistavan syytökset Marian palvonnasta ja mariologian taikauskoisuudesta. Vastalääkkeenä mahdollisesti vastaan tuleviin mariologisiin ylilyönteihin kehotan lukemaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen kannanoton, joka oli itselleni hyvin tärkeä tutustuessani katoliseen mariologiaan ja alkaessani vähitellen ymmärtää sen kristuskeskeistä luonnetta:

Teologeja ja sananjulistajia se [kirkolliskokous] vakavasti kehottaa pidättäytymään niin hyvin väärästä liioittelusta kuin aiheettomasta ahdasmielisyydestä heidän tarkastellessaan Jumalan äidin ainutlaatuista arvoa. Tutkimalla opetusviran johtamana pyhiä kirjoituksia, kirkkoisien ja kirkon opettajien teoksia sekä kirkon liturgiaa heidän tulee oikealla tavalla selittää autuaan Neitsyen tehtävät ja armolahjat, jotka aina viittaavat Kristukseen, kaiken totuuden, pyhyyden ja vanhurskauden alkulähteeseen. Heidän tulee sekä sanoissaan että teoissaan huolellisesti välttää kaikkea, mikä saattaisi johtaa erossa olevat veljemme tai muut väärinkäsitykseen kirkon todellisesta opista. Uskovat puolestaan muistakoot, ettei todellinen hartaus ole hedelmätöntä, ohimenevää liikutusta eikä myöskään turhaa herkkäuskoisuutta vaan lähtee todellisesta uskosta, jonka avulla opimme tuntemaan Jumalan äidin ylevyyden ja joka herättää meidät lapsen rakkauteen äitiämme kohtaan ja hänen hyveidensä seuraamiseen. (Lumen Gentium, 67)

Kristus keskiössä

Kuten Vatikaanin II kirkolliskokous yllä lainaamassani kohdassa mainitsee, Neitsyt Marian tehtävät ja armolahjat viittaavat aina Kristukseen (jonka myös reformaation merkkivuoteen sopivasti sanotaan olevan muun muassa kaiken vanhurskauden lähde). Tämä on erittäin tärkeä näkökohta, jota ei voi kylliksi korostaa. Oikeaoppinen katolinen mariologia on tavalla tai toisella aina luonteeltaan kristuskeskeistä.

Tämä tarkoittaa, että Marian erityinen asema ja hänen saamansa erityiset armolahjat on nähtävä aina suhteessa Kristukseen. Esimerkiksi opin Marian perisynnittömästä sikiämisestä tähtäimessä ei ole niinkään Marian erityisyyden hehkuttaminen kuin se, että johtuen hänen erityisestä asemastaan Jumalan äitinä ja hänen ainutlaatuisen läheisestä suhteestaan Kristukseen hänen ihmiselämänsä alkumetreiltä lähtien, Jumala on nähnyt sopivaksi varjella hänet perisynnin tahralta.

Tämä ei kuitenkaan päde ainoastaan Mariaa koskeviin dogmeihin, vaan erityisesti myös häntä kohtaan osoitettuun hartauteen. Marian aseman pohtiminen on ikkuna inkarnaation salaisuuteen, ja hänen näkökulmansa pohtiminen voi auttaa meitä näkemään syvemmin Kristuksen elämään liittyviä salaisuuksia.

Tästä erinomaisena esimerkkinä on ruusukkorukous, jossa Kristuksen elämään liittyviä tapahtumia mietiskellään kymmenen Terve Maria -rukouksen sarjoissa. Kyseessä ei siis ole ”tyhjän hokeminen” (Matt. 6:7), kuten kuulee joskus väitettävän. Meidän eläytymisemme Marian asemaan voi myös auttaa meitä tuntemaan Jeesuksen elämään liittyvät tapahtumat oikeassa valossa, kuten viime vuosisadan merkittävimpiin teologeihin lukeutuva Hans Urs von Balthasar (1905–1988) oivallisesti kirjoittaa:

Miksi kaikki tämä? Ehkä siksi, että ihmiset rukoilisivat mieluummin Mariaa kuin Kristusta tai Isää? Päinvastoin! Pikemminkin siksi että ihmiset katsoisivat hänen näkökulmastaan, hänen muististaan Jeesuksen elämän mysteerejä – ja siten kolmiyhteistä pelastustapahtumaa. Meidän silmämme ovat sameat ja tylsät; meidän täytyy (suokaa anteeksi tämä kielikuva) laittaa silmillemme Marian silmälasit nähdäksemme oikein. Lauseen ”Hän, joka tuli meidän tähtemme ruoskituksi” merkitys selviää jossain määrin meille vain kun tunnemme sen vaikutuksen, jonka tämä ruoskiminen aiheutti Marian hengessä ja sydämessä.

Kyse ei ole vain vähäisestä myötätunnosta; Jerusalemin itkevät tyttäret käännytettiin pois ristintieltä, mutta äiti kulki mukana tuntemattomana ja kätkettynä. Samaan aikaan mitä suurimmassa vahvuudessa ja heikkoudessa hänen sydämensä on todellinen legendaarisen Veronikan liina. Mitä Kristus, mitä Jumala on hänelle, on sen esikuva, mitä Kristuksen tulisi olla meille. Tämä onnistuu, kun me pyrimme yksinkertaisuudessa katselemaan hänen kauttaan pelastuksen salaisuuksia. (Maria für heute, s. 43-44. Oma käännös)

Järki ja sydän

Lopuksi lienee vielä paikallaan tähdentää, että mariologia ei ole niinkään järjen kuin sydämen asia. Tämä näkyy mielestäni siinä, että vaikka katolinen mariologia voi aiheuttaa huomattavasti päänvaivaa älyllisellä tasolla, monien kohdalla pääongelmana ei vaikuta olevan niinkään järki kuin tunne: vaikka Maria-dogmit pystyisikin ymmärtämään, ne vain tuntuvat vierailta. Sama pätee vielä suuremmassa mariaaniseen hartauteen, kuten ruusukkorukoukseen.

Tähän voin kokemuksesta sanoa, että Neitsyt Mariaa kohtaan suuntautuneen katolisen hartauden sisäistäminen vie aikaa. Itse olen oppinut rukoilemaan ruusukkoa vain vähitellen ja vasta tämän vuoden aikana se on alkanut sujua täysin luontevasti. Voin myös sanoa, että kun sydämelle antaa aikaa kasvaa sisään tähän hartauden muotoon, se alkaa olla yhä enemmän ja enemmän hengellisesti ravitsevaa ja jumalasuhdetta rakentavaa.

Kirjallisuus

Balthasar, Hans Urs von (1987). Maria für heute. Freiburg, Basel & Wien: Herder. (On saatavilla myös englanniksi otsikolla Mary for Today.)

Vatikaanin II kirkolliskokous (2006 [1964]). Dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium Kirkosta. – Pyhä ekumeeninen Vatikaanin II kirkolliskokous, Ensimmäinen osa: Konstituutiot. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.