Miksi Jeesuksen piti kuolla?

EETU MANNINEN

Cimabue: Krusifiksi, 12871288

Vähän aikaa sitten Raamatussa tuli taas vastaan Matteuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Raamattua lukiessa samoista kohdissa puhuttelevat eri kerroilla eri yksityiskohdat, ja tällä kertaa huomioni kiinnittyi Jeesuksen toiminnan selkeään tavoitteellisuuteen ja ihailtavaan mielenlujuuteen tuskallisen kuoleman edessä. Hän ei puolustaudu syyttäjiensä edessä, vaan pikemminkin kaikki, mitä hän sanoo, vain pahentaa hänen tilannettaan.

Jeesus ei valita edetessään lyöntien, ruoskaniskujen, pilkan ja nöyryyttämisen kautta kohti ristinkuolemaa: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7). Jeesuksen ilmiselvänä tarkoituksena oli vapaaehtoisesti kulkea tämä tie katkeraan loppuun asti, kuten Isän tahto edellytti.

Mutta miksi? Miksi Jeesuksen piti kuolla? Teologit ovat vuosisatoja pohtineet sitä, miksi ihmiskunnan lunastuksen piti tapahtua juuri tällä tavalla. Nykyään monet kyseenalaistavat koko verisen sovituksen mielekkyyden. Mitä me tähän sanomme?

Tarkoitukseni ei luonnollisestikaan ole tässä lyhyessä blogikirjoituksessa vangita kaikkea Jeesuksen kuolemaan liittyviä vivahteita ja merkityksiä, mikä olisi tietysti mahdotontakin. Sen sijaan haluan antaa laveita suuntaviivoja, joiden avulla Jeesuksen kuoleman merkitystä voi yrittää ymmärtää ja selittää muille meidän aikamme kontekstissa.

Jeesuksen kuoleman merkitys Raamatussa

Peter Paul Rubens: Jeesus otetaan alas ristiltä, 1617–1618

Kristinuskon alusta asti Jeesuksen kuolema on ollut keskeisessä asemassa. Paavali kirjoittaa korinttilaisille, ettei halunnut tietää heidän luonaan muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 2:2). Samaisessa kirjeessään hän aloittaa kuuluisan uskontunnustusosionsa sanoilla: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu” (1. Kor. 15:3).

Jumala teki Kristuksen, joka oli puhdas synnistä, meidän tähtemme synniksi, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2. Kor. 5:21). ”Ristillä Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kiroukseksi meidän puolestamme” (Gal. 3:13). Uudessa testamentissa Jeesuksen ristinkuolema ymmärretään lunnaiksi kaikkien puolesta (Mark. 10:45). Kuolemallaan Jeesus riisti vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta (Hepr. 2:4).

Jeesuksen kuolemaan ladataan siis jo Uudessa testamentissa valtavasti merkityssisältöjä, jotka ponnistavat vanhatestamentillisesta taustasta ja saavat kosmisia mittasuhteita. Vaikka Vanhan testamentin uhrikultti oli Uuden testamentin kontekstissa mielekäs tapa hahmottaa Kristuksen kuoleman merkitys, nykyihminen kokee kuitenkin ajatuksen veriuhrista kauhistuksena; Miksi Jumala vaatii viattoman ihmisen kuolemaa, jotta hän voi antaa ihmisille anteeksi heidän syntinsä? Miten jonkun kärsimys voi ylipäätään sovittaa jonkun toisen synnit?

Tätä mysteeriä on pyritty eri aikoina ymmärtämään erilaisten sovitusteorioiden avulla, jotka kaikki ammentavat oman aikansa mielenmaisemasta ja käsitteistöstä ja kukin omalla tavallaan tuovat esille jotain olennaista Kristuksen kuoleman merkityksestä.

Kristus syöttinä

Patristisella ajalla yleinen tapa ymmärtää Jeesuksen kuoleman merkitys tunnetaan nimellä Christus victor. Tämä teoria lähtee liikkeelle ajatuksesta, että Paholaisella on omistusoikeus langenneeseen ihmiskuntaan, joka elää ”synnin orjuudessa” (Room. 6:1618). Pelastaakseen ihmiskunnan Paholaisen vallasta Jumala lähetti maailmaan Poikansa ”syntisten ihmisten kaltaisena” (Room. 8:3) ja näin tehdessään hän viritti ansan Paholaiselle, joka luuli myös Kristuksen kuuluvan niihin, joihin hänellä on valta. Luullessaan, että hänellä oli omistusoikeus myös syntisen ihmisen kaltaiseen Jeesukseen, Paholainen sai aikaan hänen ristiinnaulitsemisensa ja lankesi näin Jumalan hänelle virittämään ansaan.

Oudste afbeelding van Augustinus, Rome 6e eeuw

Augustinus (354430)

Koska Paholainen oli Jeesuksen kohdalla toiminut yli valtuuksiensa, hän joutui luovuttamaan ennen hänen vallassaan olleet ihmiset Jumalalle. Näin Kristus toimi siis eräänlaisena syöttinä, jonka ansiosta ihmiskunnan pettänyt Paholainen joutui itse huijatuksi. Kirkkoisä Augustinus kuvaa tätä juridista mekanismia eräässä saarnassaan seuraavasti:

Petit kerran viattomat ihmiset ja teit heistä viallisia. Nyt menit surmaamaan viattoman ja tuhoamaan hänet, johon sinulla ei ollut oikeutta. Maksa nyt siis pois ne, jotka omistat! Tietysti sait hetken iloa siitä, että tajusit Kristuksen olevan kuolevaisessa ruumiissa. Siinäpä rakennettiin sinulle hiirenloukku, ja sinä jäit kiinni rysän päältä. Siinä, missä ilakoit saaneesi saalista, joudut nyt parkumaan menettämääsi omaisuutta. (Sermo 134,5. Suom. Timo Nisula: Augustinus, Saarnoja. Helsinki: Kirjapaja, 2005)

Tämä tulkinta on epäilemättä ollut mielekäs ja ymmärrettävä antiikin ajan Rooman valtakunnassa eläneille ihmisille, sillä siinä lunastus kuvataan tuon ajan yhteiskunnasta kumpuavan orjan omistusta ja vapauttamista koskevan käsitteistön ja terminologian avulla.

Samaa orjan omistusoikeuteen liittyvää terminologiaa käyttää myös Paavali: ”Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. […] Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta” (Room. 6:16, 18). Christus victor -teoria tuo myös hyvin esille sen, että hetki, joka näytti Paholaisen riemuvoitolta, tuottikin hänelle ratkaisevan tappion.

Kristus velkataakan maksajana

MS Auct. D2. 6

Anselm Canterburylainen (10341109)

Satoja vuosia myöhemmin keskiajalla 1000-luvun lopulla Anselm Canterburylainen kuitenkin esitti painavaa kritiikkiä tätä lunastuskäsitystä kohtaan teoksessaan Cur Deus homo. Anselm huomauttaa osuvasti, että Jumalan ei tarvitse käydä oikeustaistelua Paholaista vastaan, koska ihmiskunnan laillisesta omistajasta ei ole mitään epäselvyyttä: kaikki luotu kuuluu oikeutetusti Jumalalle ja sekä Paholainen että ihminen kapinoivat häntä vastaan laittomasti ja ansaitsevat Jumalan oikeudenmukaisen tuomion.

Tämä on Anselmin sovitusteorian keskeinen lähtökohta: loukatessaan Jumalan kunniaa syntiinlankeemuksessa ihmiskunta sai kontolleen äärettömän painavan syntivelan, jonka ainoastaan se on velvollinen maksamaan, mutta johon se ei kuitenkaan voi mitenkään kyetä. Anselmin mukaan jumalallista majesteettia kohtaan tehty rikos on niin vakava, että kukaan luotu ei voi antaa siitä hyvitykseksi mitään sellaista, joka vastaisi alkuperäisen rikkeen suuruutta.

Tämän suorittaminen ei kuitenkaan kuulu kenellekään muulle kuin ihmiselle. Muussa tapauksessa hyvitys ei tule ihmiseltä. Nyt on varmaa, että tuon ylhäisen valtakunnan on määrä tulla ihmisen asuttamana täydelliseksi ja ettei tämä voi toteutua, jollei tapahdu mainittua hyvitystä, jota ei voi suorittaa kukaan muu kuin Jumala ja jota kukaan muu kuin ihminen ei ole velvollinen suorittamaan. Jos näin on, sen on välttämättä jumalihmisen suoritettava. (Cur Deus homo 2,6. Suom. Heikki Koskenniemi: Anselm Canterburylainen, Jumala ihmiseksi. Helsinki: Sley kirjat, 1991)

Tämä on siis Anselmin mukaan syy siihen, miksi Jeesuksen kuolema ristillä toi ihmiskunnalle sovituksen: ihminen on Jumalalle velkaa hyvityksen, jonka ainoastaan Jumala itse pystyisi maksamaan. Siispä Jumalan täytyi tulla ihmiseksi, jotta ihminen pystyisi maksamaan velkansa. Tämä riittävä hyvitys on Kristuksen, tosi Jumalan, ristinuhri.

Sovitus syntisen palauttamisena Jumalan yhteyteen

Tämä Anselmin teoria lunastuksesta on ollut kristinuskon historiassa hyvin vaikutusvaltainen, ja vieläkin voi toisinaan hyvinkin kuulla kysymyksen, miksi Jumalan piti tapattaa oma Poikansa, jotta voisi antaa ihmiskunnalle anteeksi, kuten edellä mainitsin. Pitää kuitenkin muistaa, että Anselmin mukaan sovitus ei ole välttämätön Jumalalle, vaan ihmisten pelastukselle. Vaikka Anselmin Jumala siis vaikuttaa ankaralta, kyseessä on kuitenkin viime kädessä hänen rakkaudestaan kumpuava suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi.

Thomas van Aquino; altaarstuk van Carlo Crivelli (detail)

Tuomas Akvinolainen (12251274)

Pari sataa vuotta myöhemmin Tuomas Akvinolainen pehmensi Anselmin teoriaa siirtämällä sovitusta poispäin välttämättömyydestä soveliaisuuden suuntaan. Tuomaan mukaan sovituksen tarkoitus ei ole lepyttää Jumalan vihaa tai poistaa syitä, jotka olisivat muuten pakottaneet Jumalan rankaisemaan ihmiskuntaa, vaan pikemminkin palauttaa syntinen oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa.

Hänen mukaansa sovitus tapahtuu kun väärintekijä liittyy hänen syntiensä sovittajan tahtoon ja palautuu näin harmoniaan Jumalan kanssa (Summa theologiae, I–II, 113,2). Tämä on mielestäni tärkeä näkökohta: ongelma ei ole siinä, että Jumala olisi jotenkin estynyt antamasta anteeksi, vaan pikemminkin siinä, että ihmiset ovat vieraantuneet hänestä. Ristinuhrillaan Kristus tuo nämä synnin erottamat osapuolet taas yhteen:

Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:18-20)

Mielestäni Tuomaan sovitusopin vahvuus on myös se, että se ei redusoi sovitusta välttämättömyyteen ja jättää siksi tilaa useille erilaisille tavoille ymmärtää Jeesuksen kuoleman merkitys. Tämä lähestymistapa on syytä pitää mielessä myös tämän artikkelin kohdalla: kuten aiemmin sanoin, en pyri tyhjentämään Jeesuksen kuoleman mysteeriä lyhyeen blogitekstiin, vaan pikemminkin esittämään tavan, jolla sovitus voidaan ymmärtää ilman niitä nykyihmisiä paheennuttavia syntivelan hyvittämiseen liittyviä mielleyhtymiä, jotka olivat aiempien vuosisatojen ihmisten mielenmaisemasta käsin täysin ymmärrettäviä tapoja hahmottaa Kristuksen uhrin merkitys.

Pyhittävä uhri

Vaikka Uusi testamentti tekee hyvin selväksi, että Jeesuksen kuolema oli uhri syntien sovitukseksi, nähdäkseni tämä voidaan hyvin ymmärtää myös ilman ajatusta Jeesuksesta pelinappulana jonkinlaisessa kosmisessa kaupankäynnissä. Sen sijaan, että huomio kiinnitettäisiin pelkästään hänen kuolemaansa, se tulee nähdä osana laajempaa kokonaisuutta, joka käsittää ylösnousemuksen ja pyhityksen. Paavali näki Jeesuksen ylösnousemuksen selvästi olennaisena osana syntien sovitusta, sillä hän kirjoitti korinttilaisille:

Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. (1. Kor. 15:17–18)

Kristuksen kuolema ei siis vapauttanut ihmisiä syntien vallasta riippumatta hänen ylösnousemuksestaan. Tämä antaa syytä ajatella, että lunastus ei tyhjene juridisiin malleihin, joissa Jeesuksen kuoleman varsinaisena tarkoituksena on tasata tilit ihmiskunnan ja Jumalan välillä. Se, että Kristuksen uhrin synnit anteeksiantava vaikutus ei ole niinkään juridista, vaan pikemminkin pyhittävää, tulee hyvin esille Heprealaiskirjeessä, jossa vanhatestamentillinen uhriteologia on kaikkein vahvimmin läsnä:

Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. Jokainen pappi seisoo joka päivä toimittamassa jumalanpalvelusta ja uhraa kerran toisensa jälkeen samat uhrit, jotka eivät milloinkaan voi poistaa syntejä. Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Tästä todistaa meille myös Pyhä Henki. Ensin näin: Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. Ja sitten: — Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria. (Hepr. 10:10–18)

Luca Giordano: Ylösnousemus, n. 1665

Pyhittävällä uhrillaan Jeesus on siis saanut aikaan uuden liiton, jossa Jumala asettaa lakinsa ihmisten sydämiin, mistä puolestaan seuraa syntien anteeksianto. Uuden testamentin mukaan tämä kristityn elämä uudessa liitossa tapahtuu yhteydessä ylösnousseeseen Kristukseen: ”Onkin kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento.’ Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki” (1. Kor. 15:45). Jeesuksen kuolema on siis ensimmäinen askel tapahtumasarjassa, jonka päämääränä on uusi liitto ja hengellinen elämä yhteydessä ylösnousseeseen Kristukseen. Tämä antaa perspektiiviä myös Jeesuksen arvoituksellisiin sanoihin Johanneksen evankeliumissa:

Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. (Joh. 12:30–33)

Jeesuksen kuoleman tarkoituksena on siis vetää kaikki hänen luokseen. Hänen kuolemansa pelastava ja synnit anteeksiantava vaikutus on siis siinä, että se on välttämätön edellytys sille, että ihmiset pääsevät osaksi uutta liittoa yhteydessä ylösnousseen Kristuksen eläväksi tekevään voimaan. ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon” (Joh. 12:24). Näin ollen fokus ei ole niinkään juridinen, vaan partisipatorinen.

Miksi juuri sillä tavalla?

Tämä kuitenkin herättää kysymyksen: oliko Jeesuksen siinä tapauksessa välttämätöntä kuolla juuri sillä tavalla? Entä jos hän olisikin kuollut esimerkiksi vastustajiensa kivittämänä (vrt. Joh. 8:59, 10:31) tai pillastuneen väkijoukon jyrkänteeltä alas sysäämänä? (vrt. Luuk. 4:29)

Ensimmäinen, suoraan Raamatusta nouseva vastaus on, että Jeesuksen kuolema ristillä oli sopivaa, koska se käy hyvin yksiin Vanhan testamentin kanssa: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme — sillä kirjoitettu on: ’Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu'” (Gal. 3:13).

Dieric Bouts: Viimeinen ehtoollinen, 1464–1468

Kuitenkin tähän on myös muita syitä. Ensinnäkin tärkeä yksityiskohta on, että Jeesuksen kuolema oli hänen vapaaehtoinen valintansa: ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois” (Joh. 10:17–18). Tämä aspekti ei olisi tullut esiin, jos hän olisi kuollut äkillisesti vihaisen väkijoukon lynkkaamana.

Se, että aloite oli viime kädessä Jeesuksella, on tärkeää myös siksi, että tällä tavoin hän saattoi itse edeltä käsin antaa kuolemalleen merkityksen. Kuten Scott Hahn tuo esille erinomaisessa luennossaan, tuon ajan juutalainen olisi Jeesuksen kuoleman nähdessään tuskin sanonut, että se oli uhri. Pikemminkin kyseessä oli luotaantyöntävä, verinen roomalainen teloitus. Syy siihen, miksi ylipäätään pidämme Jeesuksen kuolemaa uhrina, on, että Jeesus itse antoi sille tämän merkityksen asettamalla ehtoollisen:

Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne”. (Luuk. 22:19–20)

Tämä Jeesuksen kuoleman eukaristinen ulottuvuus tuo lisäperspektiiviä sen merkitykseen: kristitty elää uudessa liitossa, jonka perustana ja keskuksena on Jeesuksen Kristuksen vapaaehtoisesti uhraama ruumis ja veri.

Yhteenveto

Tiivistäen voisi siis sanoa, että Jeesuksen kuolema pelastaa, koska se on portti uuteen liittoon, joka on hengellistä yhteyttä ylösnousseeseen Kristukseen. Tämä yhteys pyhittää ja vaikuttaa syntien anteeksiannon.

Jeesuksen julkinen kuolema oikeudenkäynteineen päivineen oli tärkeää, koska tällä tavoin Jeesus osoitti menevänsä kuolemaan vapaaehtoisesti ja vastarintaa tekemättä. Hän lisäksi itse antoi ehtoollisen asettaessaan kuolemalleen merkityksen uhrina ja uuden liiton perustana.

Nähdäkseni tämä tapa esittää Jeesuksen kuoleman merkitys on yksinkertainen, ymmärrettävä, eikä vaadi systeemiä, jossa Jumala tapattaa Poikansa lepyttääkseen oman vihansa. Sen sijaan Jeesuksen kuolema on hänen vapaaehtoinen uhrinsa, jotta eksyneenä harhaileva ja synteihinsä hukkuva ihmiskunta voisi löytää yhteyden Jumalaan hänen kauttaan.

4 comments

  1. Sen verran kun olen lukenut niin tietääkseni alkukirkon kristologiset kiistat liittyivät kysymykseen Kristuksen jumaluudesta.

    Nikelais-Konstantinopolilainen tunnustus puhuu Jumalan Pojasta ”…joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme”

    Tässä pelastus yhdistetään jo inkarnaation eikä ainoastaan ristiinnaulitsemiseen. Pelastus on Kristuksessa. Risti on yksi momentti Jumalan pelastussuunnitelmassa, joka huipentui inkarnaatioon.

    Liked by 1 henkilö

  2. Erinomainen artikkeli.

    Kallistos Waren kolmiosainen luentosarja youtubessa on idän kirkon ajattelua avaava syvällinen esitys aiheesta.Seuraavalla lyhyellä videolla on lyhyesti olennaisin. Orthodoxy and the Atonement ps://www.youtube.com/watch?v=55Z7S7wn77k-JUMALA YKSINKERTAISESTI ANTAA ANTEEKSI KOSKA RAKASTAA MEITÄ NIIN PALJON. Tässä myös linkki Waren eka luennolle: https://www.youtube.com/watch?v=XWuu215jPh0. Tämä kolmiosainen luento on systemaattinen. Tämä ortodoksien ajattelu on Suomessa tuottanut paljon hyvää kirjallisuutta, jossa puhutaan kirkosta sairaalana , jossa on tarjolla parannusta sairaille sieluille: ortodoksista psykoterapiaa. Opiskelen sitä itse vasta,mutta voin jo todella suosistella. ERinomiasta vasatmyrkkyä lännen kuolettaville augustinolaisille järkeisopeille.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Janne M Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s