JOONA KORTENIEMI

Pyhä Jeesuksen Teresa (eli Avilan Teresa, 1515–1582) luonnostelee kirjansa Sisäinen linna alussa dramaattisen näyn. Vedoten Jeesuksen sanaan ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä” (Luuk. 17:21), hän opettaa, että ihmisen sisimmässä on ikään kuin äärettömän kaunis, valoa loistava kristallilinna.

Jumala itse asuu linnan sisimmässä huoneessa ja on se valo, jota linna säteilee. Valo ei kuitenkaan pääse loistamaan sisimmästä ihmisen koko persoonaan. Linna on nimittäin kauttaaltaan iljettävien hirviöiden – käärmeiden, myrkyllisten liskojen, skorpionien – peittämä.

Vertaus havainnollistaa sitä, miten toisaalta ihmisen todellinen ”itse”, todellinen identiteetti, on Jumalassa. Toisaalta, lankeemuksesta johtuen, ihminen on vieraantunut Jumalasta ja siten vieraantunut itsestään, tullut itselleen oudoksi.

Niinpä ihmisen on elämässään valittava kahden perusvaihtoehdon välillä. Hän voi astua ”sisäisen linnansa” sisälle, edetä siellä ja löytää itsensä Jumalassa, tulla todelliseksi itsekseen. Tai sitten hän voi jäädä linnan ulkopuolelle ja altistua hirviöiden eli pahojen henkien sekä himojen ja halujen puremille eli synnille. Sen myötä hän voi pahimmillaan muuttua itsekin yhä enemmän näiden hirviöiden kaltaiseksi, tulla himojen orjaksi, oman itsensä irvikuvaksi.

Rukous on portti

Jos näin, olennainen kysymys on tietysti, miten ihminen voi käytännössä astua ”sisäisen linnansa” sisäpuolelle? Pyhän Teresan vastaus on yksinkertainen: rukouksen avulla. Rukous on portti sisäiseen linnaan ja keino siellä etenemiseen. Henkilö, joka rukoilee edes vähän, on jo sisäpuolella, vaikka hänellä onkin vielä pitkä matka edessään. Henkilö, joka ei rukoile koskaan, on ulkopuolella.

Tämä on pysäyttävää ja kertoo jotain kristinuskon sisimmästä olemuksesta. Se ei aukene ensisijaisesti omaksumalla ”oikeita” mielipiteitä, vaikka nekin ovat omalla paikallaan tärkeitä. Kristinuskon ydin ei avaudu edes välttämättä vastaanottamalla sakramentteja. Ne toki vaikuttavat objektiivisesti ja ovat äärettömän arvokkaita, mutta niiden välittämää armoa ei voi ottaa vastaan ilman sisäistä valmistautumista, johon rukous olennaisena kuuluu.

Samalla pyhän Teresan vastaus on hyvin looginen: kristinuskon ydinmysteeri on, kuten Katekismus sanoo: ”henkilökohtainen, läheinen suhde Kristukseen” (KKK 921). Meistä on tarkoitus tulla Jumalan ystäviä. Rukous on puolestaan, kuten evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1948 kristinoppi kauniisti kiteyttää, ”sydämen nöyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalan kanssa” (78). Jos näin, on johdonmukaista, että Jeesuksen kanssa ystävystyy parhaiten pyrkimällä hänen läsnäoloonsa, puhumalla hänelle ja yrittämällä hiljentyä kuuntelemaan, mitä hän vastaa – eli rukoilemalla! Rukous on Jumalan ystävyyden harjoittamista käytännössä.

Koko kristinusko on rukousta

Rukouksen tärkeyttä havainnollistaa se, että tietyssä mielessä koko kristinusko on rukousta. Tai se on ainakin tarkoitus olla. Kuten Katekismus opettaa, messu ja kirkon kaikki liturginen elämä on rukousta, jossa kirkkoruumiin pää, Kristus, liittää meidän rukouksemme omaan ikuiseen rukoukseensa Isälle.

Koko Raamattu on alusta loppuun dialogia ihmisen ja Jumalan välillä – siis rukousta. Kaikki pyhät ihmiset – niin katolisen kirkon ja idän kirkkojen pyhimykset kuin protestanttiset Jumalan miehet ja naiset – ovat olleet hellittämättömän rukouksen ihmisiä. He todistavat niin sanoillaan kuin koko elämällään, että kaikki hyveet ja Pyhän Hengen lahjat ovat ennen kaikkea rukouksen hedelmää. Niin ikään kaikki todelliset herätykset ovat olleet ennen kaikkea Jumalan lahjoja, vastauksia nöyrään ja kärsivälliseen rukoukseen.

Varsinkin kirkon mystisessä traditiossa myös teologiaa sanan varsinaisessa merkityksessä pidetään Pyhän Hengen lahjana, jonka hän antaa kärsivälliselle rukoilijalle. Tässä onkin ajattelemisen aihetta meille suomalaisille teologeille – teologi sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole ensisijaisesti akateemisesti koulutettu ”uskonnon asiantuntija” vaan ennen kaikkea rukouskilvoittelija, jolle Pyhä Henki antaa armon nähdä Jumalan kirkkauden.

Perimmältään kristityn koko elämän on tarkoitus olla rukousta. Rukouksen on tarkoitus läpäistä koko elämä niin, että koko elämästä tulisi rukousta. Työn, ihmissuhteiden, harrastusten. Se taas ei tarkoita sitä, että elämän pitäisi olla vakavaa ja ryppyotsaista. Jos opit päivittäisen rukouksen avulla katselemaan työtäsi tilaisuutena osoittaa kiitollisuutta Jumalalle, omistamaan harrastuksesi Jumalalle sen sijaan, että näet ne vain ”omana aikanasi” ja näkemään jokaisen ihmisen Jumalan kuvana, elämästäsi tulee valtavan paljon hauskempaa ja valoisampaa!

Oma kokemukseni

Koen olevani elävä esimerkki siitä, mistä edellä kirjoitan. Kuten olen usein todennut, vanhoillislestadiolaisuudessa on paljon hyvää. Yksi sen suurimpia käytännön ongelmia on kuitenkin sen vähäinen päivittäiselle rukouselämälle antama huomio. Koen löytäneeni ja sisäistäneeni rukouksen merkityksen syvemmin vasta katolisessa kirkossa. Se on puolestaan muuttanut elämääni ja ehkä jopa persoonaanikin valtavasti.

Ehkä rukouselämän aneemisuus ei ole kuitenkaan vain vanhoillislestadiolaisuuden ongelma. Voisiko säännöllisen ja kestävän rukouselämän puute olla jopa yksi nykypäivän kristittyjen perusongelmista? Onko meillä vaara, että sen sijaan, että antaudumme rukouksessa Jeesuksen ystäviksi, näemme kristinuskon helposti ideologiana, jota ”kannatamme”?

Sen sijaan, että pyrkisimme täyttämään elämässämme Jumalan tahtoa, tyydymme ehkä helposti siihen, että meillä on tietoa siitä. Sen sijaan lähdemme oikeanlaisella ”urheilumielellä” pyrkimään kohden pyhyyttä ja elävän Jumalan tuntemista, tyydymme olemaan ”penkkiurheilijoita”: periaatteessa allekirjoitamme kaiken, mitä kristinusko opettaa, mutta emme oikein tosissamme jaksa soveltaa sitä omaan elämäämme. En väitä, että asia on välttämättä näin, mutta tämä on vaikutelmani.

Nyt on oikea hetki!

Jos tunnistat itsesi kokonaan tai osittain edellä kuvatusta, ei hätää. Nyt on oikea hetki siirtyä katsomosta itse kilparadalle, sisäpihalta portin kautta sisälle linnaan! Adventin aika ja joulu on mitä erinomaisin tilaisuus aloittaa säännöllinen rukouselämä ja syventää sitä. Se ei tule olemaan helppo tie, mutta samalla se on maailman suositeltavin tie. Se johtaa nimittäin siihen todelliseen Elämään, joka Jumala itse on.

Se johtaa elämään, jossa ovat hyvyys, totuus ja rakkaus, ja siten merkitys jopa kärsimyksen keskellä. Ennen kaikkea se johtaa yliluonnolliseen tajuun siitä, että tämän katoavan todellisuuden takana on äärettömästi todellisempi ja kauniimpi todellisuus, joka jo nyt loistaa tämän todellisuuden läpi kuin aurinko lasimaalauksen takaa. Ja se tekee koko elämästä valoisampaa, kauniimpaa ja toiveikkaampaa!

Muutama konkreettinen ehdotus

Miten sitten rukoilla käytännössä? Ehkä ongelmasi on se, että haluaisit kyllä rukoilla, muttet osaa. Ei hätää, se on ymmärrettävää, sitä ei tarvitse hävetä. Monella on varmasti sama tilanne. Tässä muutama veljellinen vinkki toiselta aloittelijalta:

Aika: Rukoukselle on syytä varata aikaa. Vaikkapa pieni hetki aamulla, iltapäivällä ja illalla. Rukoushuokauksia voi ja kannattaa lähettää Jumalalle muun tekemisen lomassa, mutta ne eivät korvaa rukoukselle erityisesti omistettua hetkeä. Vähän samalla tavoin kuin ystävyydestä puuttuu jotain, jos toiseen ollaan yhteydessä ainoastaan whatsapp-viesteillä eikä koskaan tavata. Samalla kannattaa olla realisti. Aloittelijan ei kannata aloittaa puolen tunnin rukoushetkistä vaan mieluummin viiden minuutin tai vaikka minuutin.

Miten käytännössä? Kuten Pyhä Josemaría Escrivá sanoo: ”Etkö osaa rukoilla? Hakeudu Jumalan läsnäoloon ja sano: ’Herra, en osaa rukoilla.’ Silloin voit olla varma, että rukouksesi on jo alkanut.” (Tie: 90) Rukouksessa voi kertoa Jumalalle ihan kaikesta. Iloistasi suruistasi, siitä, mitä aiot tehdä seuraavaksi jne. Myös vaikkapa siitä, että Sinun on vaikea uskoa häneen. Jos rukous omin sanoin tuntuu vaikealta, voi käyttää valmiita rukouksia. Esimerkiksi Isä meidän-rukousta, Terve Maria-rukousta jne. Valmiita rukouksia löytyy myös esimerkiksi Katolisesta rukouskirjasta. Myös monia evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virsiä voi käyttää sellaisenaan rukouksena.

Vilpittömyys: Yksi rukouselämän suurimmista vaaroista on esittäminen: yrittää vetää roolia ja olla hurskaampi ja hengellisempi kuin on. Se tekee rukouksesta raskasta. On tärkeää, että olet rukouksessa oma itsesi vilpittömästi ja yksinkertaisesti. Jumalalle saa ja kannattaa kertoa myös vaikeista tunteistaan, heikkouksistaan ja lankeemuksistaan.

Oikea tasapaino pyytämisessä: Rukous ymmärretään usein erilaisten asioiden pyytämiseksi Jumalalta. Se on kuitenkin vähintäänkin vinoutunut käsitys rukouksesta. Ytimeltään rukous on Jumalan läsnäolossa olemista. Jumala itse on kaiken hyvyyden täyteys, joka tyydyttää kaiken kaipauksen. Jos rukouksessa keskittyy liikaa pyytämään asioita, on vaara, että takertuu liikaa Jumalan lahjoihin ja Jumala itse jää sivuun. Tärkeintä on avautua sille Hyvyydelle ja Rakkaudelle, joka Jumala on. Toki on tärkeää rukoilla esimerkiksi toisten ihmisten puolesta ja pyytää myös itselleen Pyhän Hengen lahjoja. Erilaisia esirukousaiheita ei kannata kuitenkaan haalia niin paljon, että rukous alkaa sen vuoksi tuntua ahdistavalta.

Joustavuus: Jokaisella on omanlaisensa kroppa. Niinpä urheilussa on tärkeää kuunnella omaa kehoaan. Kokeilemalla oppii, miten juuri minun kannattaa tehdä tietty liike. Myös rukouksessa kannattaa kuunnella itseään. Itse rukouksesta kannattaa pitää kiinni aina, mutta konkreettisissa tavoissa kannattaa olla hyvällä tavalla joustava. Tärkeintä on, että pysyy yksinkertaisesti ja vilpittömästi Jumalan läsnäolossa. Joskus kannattaa puhua, joskus kannattaa olla vain hiljaa Herran edessä ja kuunnella, mitä hän sanoo sisimmässä. Joskus kannattaa rukoilla omin sanoin, joskus käyttää valmiita rukouksia. Joskus voi olla parempi mietiskellä Raamattua tai jotain muuta hengellistä kirjaa. Joskus voi lähteä luontoon mietiskelemään, miten Jumalan kirkkaus loistaa sen läpi.

Opiskeleminen: Samoin kuin urheilevan kannattaa etsiä tietoa urheilusta, myös rukoilevan kannattaa hankkia tietoa rukouksesta. Kannattaa esimerkiksi lukea hyvää hengellistä kirjallisuutta, jonka avulla voi oppia ymmärtämään paremmin rukouselämän logiikkaa ja dynamiikkaa. Suosittelen esimerkiksi norjalaisen pietistiteologi Ole Hallesbyn kirjaa ”Rukouksen ihmeellinen maailma”. Tai voit vaikkapa seurata blogikollega isä Oskarin Youtube-tiliä, jossa on tarjolla paljon helppotajuisia vinkkejä rukoukseen. Suosittelen erityisesti tätä, tätä, tätä ja tätä videota.

Kestävyys: Jokaisessa ystävyyssuhteessa tulee vaikeita vaiheita. Niin myös rukouselämässä. Niitä ei kannata säikähtää, niitä on ollut myös jokaisella pyhällä. Tarvitaan vain kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Tärkeintä lienee, että toisaalta ”urheiluhenkisesti” pitää kiinni hengellisen elämän ohjelmastaan, toisaalta se, ettei sorru tekopyhyyteen vaan vilpittömästi kertoo Jumalalle vaikeuksistaan. Tällaisten vaiheiden varalta voisi olla hyvä löytää myös oma, luotettava hengellinen ohjaaja.

Jos tällä tavoin kärsivällisesti ja päättäväisesti pidämme kiinni rukouksesta päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, se johtaa meidät elämään Jumalassa ja tekee meistä uusia ihmisiä. Samalla sillä voi olla arvaamattoman suuri vaikutus myös ympäristöömme ja yhteiskuntaamme, samoin kuin oli aiemmin eläneiden pyhien kärsivällisellä, nöyrällä rukouksella.

Siunattu olkoon aasin kestävyys sen kiertäessä vedennostolaitetta. – Aina samaa tahtia. – Aina samaa polkua. – Päivästä toiseen kaikki on samaa. Ilman sitä hedelmät eivät kasvaisi, kasvimaa ei rehevöisi eikä puutarha tuoksuisi. Ajattele sisäistä elämääsi samalla tavalla. (Pyhä Josemaría Escrivá, Tie: 998)