JUHO SANKAMO

Meillä on ollut tapana lukea lapsillemme jouluna Charles Dickensin joulukertomus (A Christmas Carol). Tässä kertomuksessa itara ja ilkeä Scrooge ei osallistu köyhien jouluavustuksiin, koska maailmassa on muutenkin liikakansoitusta. Joutaisivat kuolla pois, hän inttää rahankerääjälle. Dickensin Joulukertomus on julkaistu vuonna 1843.

Englantilainen taloustieteilijä ja anglikaanipappi Thomas Malthus (1766–1834) oli vähän aiemmin julkaissut teoksensa, jossa hän varoitti liikakansoituksesta. Malthusin mukaan väkiluvun kasvaessa maailman ruoka loppuu kesken. Ei olisi viljelysmaata tarpeeksi ruokkimaan ihmisjoukkoja, nälkäisiä lapsia. Merestä loppuisivat kalat, metsästä riista. Edessä olisi nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia ja sotia ruoasta.

Maailman väkimäärä ylitti miljardin ihmisen rajapyykin 1800-luvulla. 1930-luvulla meitä oli jo kaksi miljardia. 1960-luvulla kolme miljardia, ja vuosituhannen vaihteessa meitä oli jo tuplasti enemmän: kuusi miljardia. Nyt meitä on 7,7 miljardia ihmistä. Mutta onko meillä liikakansoitusta?

Väestöpommi?

Vuonna 1968 amerikkalainen Paul Ehrlich julkaisi kirjansa Väestöpommi. Tämä Malthusin fanaattisimpiin opetuslapsiin kuuluva Ehrlich aloittaa teoksensa pateettisella tuomionjulistuksella:

”Taistelu ihmiskunnan ruokkimiseksi on ohi. 1970- ja 1980-luvuilla sadat miljoonat ihmiset tulevat nääntymään nälkään, siitä huolimatta vaikka nyt aloitettaisiin mitkä tahansa pikaohjelmat.”

Ehrlichin apokalyptinen tykitys teki hänestä aikansa ”superjulkkiksen”. Monet poliitikot, toimittajat ja suuret joukot ahmivat hänen sanojaan. Ehrlichin varsinainen sanoma ei kuitenkaan osunut maaliin. Kyllä, miljoonia ihmisiä on 1960-luvun jälkeen kuollut nälänhätään, mutta ei missään nimessä satoja miljoonia. Itse asiassa viime vuosisadalla nälkäkuolemia oli selvästi vähemmän kuin aiempina vuosisatoina. Aivan päinvastoin kuin Malthus oletti, samaan aikaan kun maailman väkimäärä on kasvanut valtavasti, nälkäkuolemien määrä on laskenut selvästi. Malthus, Ehrlich ja heidän opetuslapsensa ovat olleet pahasti väärässä. (Katso tästä.)

Kun vertaamme nykypäivää aiempaan historiaan, niin piirtyy kirkas trendi: suuret nälkäkuolemat ovat nykyään paljon harvinaisempia kuin aiemmin historiassa. Ja suuret nälkäkuolemat ovat entistä enemmän sodankäytön välineitä, eli diktaattorit järjestävät nälkäkuolemia ihan poliittisilla päätöksillä.

Stalin nälkiinnytti – hyvistä viljasadoista huolimatta – viisi miljoonaa ukrainalaista hengiltä vuosina 1932–1933. Tätä tragediaa kutsutaan Holodomoriksi. Kiina loikkasi Maon kurimuksessa ”Suuren harppauksen eteenpäin”. Tämän harppauksen, 1959–1961, seurauksena Kiina ajautui valtavaan nälänhätään, jossa kuoli noin 18 miljoonaa kiinalaista. Nämä tragediat olivat selvästi hirmuhallitsijoiden sotakoneistojen masinoimia projekteja. Ne eivät johtuneet siitä, että ruokaa ei olisi riittänyt.

Miten on siis mahdollista, että väen kasvaessa ruoka riittää? Mikä selittää tämän modernin ”ruokkimisihmeen”? Vuosina 1960–1985 tapahtui niin kutsuttu Vihreä vallankumous, jolla tarkoitetaan maatalouden suurta kehitystä. Enemmän maata saatiin viljelyskäyttöön. Saatiin entistä suurempia satoja. Viljalajikkeita jalostettiin. Torjunta-aineilla pelastettiin sato tuholaisilta. Kehittyneissä maissa maanviljelyn tuotanto tuplaantui, ja kehitysmaissa maanviljelyn tuotto yli kolminkertaistui. Eli kun ihmisten väkimäärä kasvoi kovaa, niin ruoantuotanto kasvoi vielä paljon kovempaa.

Neljän eniten käytetyn viljalajikkeen – riisi, vehnä, maissi ja soija – tuotanto on kasvanut niin paljon 1960-luvulta alkaen, että maailman kyky ruokkia nykyiset 7,7 miljardia ihmistä ei ole ongelma. Emme ole nyt vuonna 2020 yhtään lähempänä maailman ruokintakapasiteetin rajoja, kuin vuonna 1960. Tämä siitä huolimatta, että maailman väkiluku on kasvanut tuona aikana kolmesta miljardista lähes kahdeksaan miljardiin.

Markkinamiehen vedonlyönti

Paul Ehrlichin paistatellessa maailmanmaineessa maailmanlopun profeettana taloustieteen professori Julian Simonin (1932–1998) epäilykset kasvoivat. Hän tutki kansojen historiaa ja väkimäärän kasvua ja huomasi, että ei väkimäärän kasvu johtanut, pitkällä aikavälillä, rajallisten hyödykkeiden vähenemiseen. Päinvastoin. Halki historian, mitä runsaslukuisammaksi väkimäärä on kasvanut, sitä enemmän luonnonvarat ja hyödykkeet ovat olleet ihmisten käytettävissä.

Minä voin tänään tilata etupihalleni tonnin kauraa tai soijapapuja muutamalla napautuksella tietokoneellani. Sama temppu ei olisi onnistunut näin nopeasti ja näin halvalla 100 vuotta sitten. Ihminen on erilainen kuin eläin. Jos pihapiirissä asustaa pari kanaa ja sinne toimitetaan muutama kettu, niin kanojen päivät ovat luetut. Jos samaan pihapiiriin muuttaa muutama ihminen, niin kohta siellä on kanatila tuhansine kanoineen ja tipuineen.

Ihmisen suurin pääoma on hänen korviensa välissä. Ihminen on aina, mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, onnistunut parantamaan tuottavuutta ja ratkaisemaan ongelmia. Simon korosti, että ei ihminen ole ongelma vaan ongelman ratkaisija. Vuonna 1980 Simon haastoi Ehrlichin julkiseen vedonlyöntiin. Ehrlich sai vapaasti valita viisi tuotetta. Simon löi vetoa, että nuo Ehrlichin valitsemat hyödykkeet olisivat kymmenen vuoden kuluttua edullisempia kuin nyt. Ehrlichin logiikan mukaan väkimäärän kasvaessa vähenevien hyödykkeiden hinnat nousevat. Ehrlich, tiiminsä avustuksella, valitsi viisi teollista metallia, joiden hinnan hän ajatteli takuuvarmasti nousevan: kuparin, kromin, nikkelin, tinan ja volframin. Kymmenen vuoden kuluttua, vuonna 1990, näiden metallien arvo oli laskenut yli 50 % siitä huolimatta, että tuona aikana maailman väkimäärä oli kasvanut noin 800 miljoonalla ihmisellä.

Kerrotaan, että vuonna 1990 Simon löysi postilaatikostaan 500 dollarin shekin, vedonlyönnin voittopalkinnon. Ehrlich ei kuitenkaan kommentoinut vedonlyöntiä sen koommin eikä koskaan suostunut julkiseen keskusteluun Simonin kanssa. Eräässä haastattelussa, vuonna 1995, hän totesi, että ”olisi hyvä ihmiskunnalle, jos Simon häviäisi maan kamaralta.” On huvittavaa ja ironista, että tuona samana vuonna kun Ehrlich kaikessa hiljaisuudessa sujautti shekin Simonin postilaatikkoon, median valokeiloissa Ehrlichia juhlittiin aikamme nerona. Maailman suosikki on maailman suosikki.

Mielestäni Simonin huomiot nostavat mukavalla tavalla taakan ihmisen yltä. Malthus ja Ehrlich syyllistävät ihmistä ja pitävät ihmistä ongelmana. Simon taas nosti esiin sen tosiasian, että talous on aina kasvanut väkimäärän kasvun mukana. Ihmiset ovat hyviä. Ihminen on lahja. Ihmisen käsissä on tulevaisuus. Pikkuvauvaa on kiva keinutella sylissä. Hän on kyllä tuossa vaiheessa resurssien viejä, mutta kohta hänestä tulee antaja ja auttaja.

Ihminen on hyvä siitä huolimatta, että populaarikulttuuri laulaa suorastaan yhdessä kuorossa tuomionlauluja: ”Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa.” Katolinen munkki, Thomas Merton kirjoitti vuonna 1961, että ”epätoivo on itserakkauden äärimmäisin muoto.” Epätoivoinen ihminen panee kaiken haisemaan tässä ja nyt. Hän elää synnissä eikä välitä Jumalan pelastuksesta tai toivosta. Ehkä epätoivoinen pessimismi onkin, ainakin joillekin ihmisille, pelkkä alibi elää äärimmäisen itsekkäästi.

Luomiskertomuksessa Jumala käskee ihmisten toisaalta lisääntyä, olemaan hedelmällisiä ja täyttämään maan, ja toisaalta pitämään huolta maasta, merestä ja ilmasta (1. Moos. 1:28). Jumalan on luomakunnan Luoja ja suojelija. Jumalan kuvana ihmisen kutsumuksena on viljellä ja varjella tätä luomakuntaa. Luonnon suojelu on järkevää, ja myös kristityn velvollisuus.

Ihmisen lisääntyminen ei ole ristiriidassa tuon kutsumuksen kanssa. Paratiisissa Jumala antoi ihmiselle luvan syödä kaikista paratiisin puista, nauttia kaikista sen hedelmistä – paitsi siitä yhdestä. Nykyään sanotaan, että tämän maailman hedelmät eivät riitä ihmiselle, koska ihmisiä on liikaa. Kyllä riittää, kun viljellään, varjellaan ja jaetaan. Kiitetään Jumalaa hänen hedelmistään.

Suuri muutos lisääntymisessä

Samaan aikaan kun nykyäänkin puhutaan liikakansoituksesta, Suomessa ollaan jatkuvasti huolissaan historiallisen matalasta syntyvyydestä. Niin kutsuttu kokonaishedelmällisyysluku on erityisen olennainen luku. Tämä hedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen saa keskimäärin elämänsä aikana. Hedelmällisyysluvun täytyy olla ainakin 2,1, jotta väki uudistuu ja kasvaa. Vuonna 1979 maailman hedelmällisyysluku oli 6,0. Nyt tuo luku on 2,52!!! Kiinassa naisella oli vielä 1950–1970 -luvuilla keskimäärin kuusi lasta. 1970-luvulta alkaen Kiinan valtio vaati aviopareja vähentämään lasten lukumäärää. Yhdessä vuosikymmenessä kiinalaisten naisten hedelmällisyysluku putosi 5,5:stä 2,7:ään. Vuonna 1979 Kiina aloitti yhden lapsen politiikan.

Intiassa nainen synnytti vielä 1960-luvulla noin kuusi lasta. Nyt tuo luku on 2,5. Intian väkilukua pakotettiin alaspäin väkivaltaisesti. 1970-luvulla toteutettiin valtion määräyksestä köyhien intialaismiesten pakkosterilisaatioita. Yhden vuoden aikana Intiassa sterilisoitiin 6,2 miljoonaa miestä. Poliisit piirittivät miesjoukkoja, joita sitten steriloitiin kuin karjaa.

Tänään kaikissa länsimaissa, USA:ssa, Kanadassa, kaikissa Euroopan valtioissa, Australiassa ja Venäjällä, syntyvyysluku jää selvästi alle tuon uusiutumisluvun, 2,1. Maailmanlaajuisesti syntyvyys lähti rajuun laskuun jo 1970-luvulla, juuri silloin kun Paul Ehrlich julkaisi kirjansa Väestöpommi. Mistä siis väestönkasvu johtui? Miten oli mahdollista, että väkimäärä kasvoi kolmesta miljardista (1960) lähes kahdeksaan miljardiin (2020) muutamassa vuosikymmenessä? Maailman väkiluvun tuplaantuminen vuodesta 1960 vuoteen 2000 ei johtunut siitä, että ihmiset olisivat yhtäkkiä alkaneet lisääntyä kuin puput, vaan siitä, että he lakkasivat kuolemasta kuin kärpäset. Lapsikuolleisuus väheni ja ihmisten eliniät pitenivät.

Muutos näkyy selvästi myös Suomessa. Vielä 1900-luvun alussa Suomessa hedelmällisyysluku oli noin 5. Mutta nyt se on 1,35! Vuonna 1947 syntyi 108 000 vauvaa. Vuonna 2019 syntyi 45 597 vauvaa! Näistä vauvoista joka seitsemäs syntyi maahanmuuttajille. (Hyvä, ja kiitos, maahanmuuttajat!) Tietysti, vuosi 1947 oli ennätysvuosi. Silloin syntyivät suuret ikäluokat. Selvä lasku synnytysluvuissa tapahtui 1960-luvun lopulla. Vuonna 1960 suomalaisnaiset synnyttivät vielä keskimäärin kolme lasta, mutta jo vuonna 1975 hedelmällisyysluku oli lähes puolet pienempi.

Samaan aikaan suomalaisnaiset alkoivat popsia e-pillereitä oikein kunnolla. Aborttejakin tehtiin ennätystahtiin. Noin 20 000 syntymätöntä lasta tapettiin vuosittain kohtuun. Jokin suuri muutos oli käsillä. Ideologiset tuulet vinkuivat, että nyt oli aika vapautua avioliiton ja perheen kahleista. Suomessakin lapsia alettiin pitää vaarallisena väestöpommin räjäyttäjinä. Väestöpommin pelko sytytti seksipommin sytytyslangan. Seksuaalivallankumous oli alkanut.

Seksipommi esiintyy seuraavassa blogissani. Malttakaa odottaa. 

Olen kirjoittanut tästä aiheesta, lisääntymisestä, lasten lukumäärästä ja maapallon kantokyvystä, laajemmin kirjassani Taivasolento – kirja ihmisestä (Perussanomat 2020).