Ramadan: mitä egyptiläinen jesuiitta ajattelee islamista?

EMIL ANTON

Ramadan, muslimien pyhä paastokuukausi, on juuri alkanut. Mitä se meitä koskee? No, Suomessa on jo nyt moninkertaisesti enemmän muslimeja kuin katolilaisia, ja maailmallakin muslimit ovat ohittaneet väkimäärässä katolisen kirkon. Siihen nähden islam-tuntemuksemme ja valmiutemme dialogiin on aivan liian matalalla tasolla. Siksi ajattelinkin, että voisi olla sopiva hetki jakaa tällä blogilla joitain ajatuksia yhdeltä maailman johtavista katolisista islam-asiantuntijoista.

Samir Khalil Samir, S.J. (s. 1938) on egyptiläinen jesuiitta, joka on vihitty katoliseksi papiksi koptilaisen riituksen mukaan. Hän on kirjoittanut yli 80 kirjaa ja 1500 artikkelia arabiaksi ja ranskaksi, erikoisaloina mm. arabikristillinen teologia ja dialogi islamin kanssa. Samir on toiminut professorina mm. Roomassa ja Libanonissa, mutta vuonna 2018 hän palasi Egyptiin. Häneltä on käännetty englanniksi erinomainen haastattelukirja 111 Questions on Islam (2008), jonka pohjalta nyt jaan joitain pohdintoja.

Ennen kirjan sisältöön sukeltamista jaan muiston vuodelta 2016, jolloin olin Roomassa tekemässä uskontodialogiin liittyvää väitöskirjaani (jossa Samir mainitaan muutamankin kerran). Asuin uskontojenvälisessä opiskelijakeskuksessa, jossa Samir nousi kerran puheeksi, ja sain kuulla hänestä kaksi täysin erilaista arviota. Turkkilaistaustainen Saksassa asuva muslimityttö kutsui Samiria ”islamofobiksi”, kun taas egyptiläinen koptiortodoksi sanoi, että Egyptin kristityt pitävät Samiria pikemminkin liberaalina!

No, jos ollaan konkreettisia, niin Samir on varmasti islamin suhteen avoimempi ja myötämielisempi kuin vaikkapa koptipappi Zakaria Botros ja Youtube-apologeetta David Wood (ks. tästä); toisaalta selkeästi kriittisempi kuin vaikkapa toinen katolinen islam-ekspertti, josta kirjoitin aiemmalla blogillani, (nykyään kardinaali) Michael Fitzgerald (ks. tästä). Katsotaanko nyt, mitä Samirilla on sanottavanaan?

Lähtökohta: rehellinen dialogi

Yksi Samirin haastattelukirjan parhaista anneista oli mielestäni loppupuolen uskontodialogia käsittelevä osio. Siinä Samir toteaa, että dialogi on paljon enemmän kuin teologeille varattu erityisaktiviteetti. Se on haaste, jonka miljoonat kristityt ja muslimit kohtaavat päivittäin Euroopassa. Kohtaamiset koulussa, työpaikalla, naapurustossa tai kerrostalossa tarjoavat tilaisuuden oppia, mitä toinen pitää tärkeänä, missä erot ovat, ja mitä yhteistä meillä on.

Samir kritisoi kuitenkin yleistä taipumusta peitellä eroja ja painottaa yhteisiä arvoja jo lähtökohtana, sen sijaan, että ne löydettäisiin yhteisen matkan mahdollisena tuloksena. Pelkän yhteisen painottaminen voi johtaa illuusioon, että erot ovat vain minimaalisia ja merkityksettömiä, ja kun sitten käykin ilmi, ettei niin ollutkaan, luottamus aiemmin rakennettuun yhteyteen voi olla mennyttä.

Sen sanominen, mitä toinen haluaa kuulla, on enemmän diplomatiaa kuin dialogia. Dialogiin kuuluu se, että halutaan informoida toista siitä, mikä oma kanta on. Kristityille tämä tarkoittaa Jeesuksen lihaksitulemisesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja Jumalan kolminaisuudesta puhumista. Muuten kristitty vain vahvistaa muslimien yleistä käsitystä siitä, että kristitty on uskova, joka ei ole saavuttanut Koraanissa ilmoitettua totuuden täyteyttä. Dialogiin kuuluu rakkaus totuuteen hinnasta mistä hyvänsä ja kunnioitus toista kohtaan, vaikka hän on eri mieltä.

Allah ja Muhammad

Katsotaan siis, mitä Samir sanoo islamin joistain perusasioista. Arabikristittynä Samir muistuttaa, että ennen Muhammadia monet arabeista olivat kristittyjä, minkä lisäksi oli juutalaisia ja polyteistisiä pakanoita. Allah oli ja on arabian Jumalaa tarkoittava sana eikä mikään muslimien erityisjumalan nimi, vaikka siitä on välillä sellainen tehtykin. (Katsoin muuten juuri netistä katolista messua maltaksi: uskontunnustus alkoi Jiena nemmen f’ Alla wieħed – uskon yhteen Jumalaan…)

Muhammadin nimi

Mekassa Muhammad julisti monoteististä sanomaa, tuomiopäivää sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta, joka tuo Samirille mieleen VT:n profeetta Aamoksen. Kun Mekan pakanat torjuivat Muhammadin, hän muutti kannattajineen Medinaan vuonna 622, mistä alkaa islamin ajanlasku. Medinassa Muhammad yritti saada juutalaisten suosion ja mm. valitsi rukousten suunnaksi Jerusalemin ja paastopäiväksi Yom Kippurin (!). Vasta kun juutalaiset eivät tunnustaneet Muhammadia, rukoussuunnaksi tuli Mekka, ja Muhammad valitsi paastoajaksi Ramadanin, yhden arabien pyhistä kuukausista.

Arabeilla oli yhteensä neljä pyhää kuukautta, joiden aikana sotiminen oli kielletty. Muuna aikana oli normaalia, että heimot tappelivat keskenään. Muhammad seurasi tätä tapaa ja elätti yhteisöään Medinan aikana tekemällä ryöstöretkiä (ghazwat). Medina-kautenaan Muhammad teki varhaisimman elämäkertansa mukaan 19 ryöstöretkeä. Alistamalla heimoja ja tekemällä sopimuksia niiden kanssa Muhammad kasvatti yhteisöään, ja lopulta Muhammad pystyi päihittämään juutalaisheimot. Khaybarin taistelun voitto juutalaisista jäi elämään muslimien mielikuviin todisteena islamin ylemmyydestä juutalaisiin nähden, ja se esiintyy edelleen mm. palestiinalaisessa retoriikassa Israelia vastaan.

Koraanin ihme?

Islamin mukaan Koraani on Jumalan luomaton sana, joka ”laskeutui” Muhammadille. Muhammad ei siis ole sen inspiroitu kirjoittaja niin kuin kristinuskossa Raamatun kirjoittajat. Kristinuskon vastine Koraanille on pikemminkin Kristus: Jumalan luomaton Sana, joka tuli lihaksi. Islamissa Sana ei tullut lihaksi vaan kirjaksi, tosin tässäkään ei ole kaksiluonto-oppia: Koraani ei ole inhimillis-jumalallinen, vaan ainoastaan jumalallinen. Tämä tekee Koraanin historiallis-kriittisestä tutkimuksesta ja tulkinnasta erittäin vaikeaa muslimimaailmassa.

Muhammadille tulleet ilmoitukset tosin koottiin yhdeksi kirjaksi vasta pari vuosikymmentä hänen kuolemansa jälkeen kalifi Uthmanin (k. 656) aikana. Uthmanin aikana Koraanista oli useita versioita, joten Uthman päätti julkaista virallisen version ja tuhota muut. Samirin mukaan on mahdotonta tietää varmasti, että tämä tai tuo yksittäinen Koraanin sana olisi juuri se, jonka Muhammad kerran lausui.

Koraani

Muslimien yleisimpiä argumentteja islamin jumalallisuuden puolesta on se, että Koraani on ihme (i’jaz), että sen kirjallinen tyyli on täysin jäljittelemätöntä. Tämä pätee nimenomaan arabiankieliseen alkutekstiin. Miten Samirin kaltainen arabiaa äidinkielenään puhuva kristitty suhtautuu tähän? Hänestä monet Koraanin kohdat ovat hyvin puoleensavetäviä, toiset taas ovat oudon kuuloisia ja käsittämättömiä, mutta jotenkin maagisia. Tänään tällainen tyyli tuntuisi keinotekoiselta ja epänormaalilta. Toisaalta on paljon kohtia, jotka ovat erittäin tylsiä ja vailla mitään runollisuutta.

Kristillisestä kulttuurista tulevalle Koraanin lukeminen on kummallinen kokemus, ja vähän ajan päästä myös pettymystä aiheuttava sellainen. Lukija huomaa heti, että Koraani ei tarjoa mitään Raamattuun verrattavaa. Jotkin kohdat muistuttavat Raamatusta, ja ne ovatkin Koraanin kauneimpia, mutta sitten on sivutolkulla käytännöllisiä ohjeita jokapäiväisestä elämästä. Sen lisäksi, että saa lukea Muhammadin henkilökohtaisista ongelmista hänen vaimojensa kanssa, Koraanista löytää myös kauniita hengellisiä pohdiskeluja ja rukouksia. – – Edes ne, jotka lukevat Koraania arabiaksi eivät saa kiinni siitä, mitä muslimit kutsuvat Koraanin ihmeeksi (i’jaz al-Qur’an). (s. 46-47)

Rukous, paasto ja pyhiinvaellus

Paaston ohella islamin peruspilareihin kuuluvat päivittäiset rukoukset (salat) sekä pyhiinvaellus Mekkaan.  Kristillistä rukousta lähempänä on ei-rituaalinen rukous (du’a’). Salat taas on rituaali, johon kuuluu rituaalinen puhdistautuminen (pesu), maahankumarruksia yms., jotka on suoritettava oikein. Jos esim. rukoilisi peseytymättä, on ikään kuin ei olisi rukoillut. Nainen, jolla on kuukautiset, on epäpuhdas eikä siksi voi rukoilla; hänen on suoritettava välistä jääneet rukoukset myöhemmin. Sama pätee paastoon: kuukautisten aikana nainen ei voi paastota, joten menetetyt paastopäivät on otettava kiinni myöhemmin vuoden aikana.

Myös paasto ymmärretään rituaalisesti: paastonaikana auringonnoususta auringonlaskuun ei saa syödä eikä juoda mitään, mutta auringon laskettua saa syödä enemmän ja paremmin kuin muina päivinä. Samir toteaa, että jo muslimiteologi Al-Ghazali (se sama, jolta William Lane Craig sai kalam-argumenttinsa) 1000-luvulla kritisoi tätä paaston alkuperäisen hengen pettämistä. Al-Ghazalilta Samir löytää myös mielenkiintoisen kohdan koskien Mekan-pyhiinvaellusta:

Pyhiinvaeltajia Mekassa 

Pyhiinvaellus on irrationaalisin asia islamissa. Siinä suoritamme eleitä ja riittejä, jotka ovat täysin järjettömiä. Siksi pyhiinvaelluksella voimme paremmin kuin missään muualla osoittaa uskomme, sillä järki ei ymmärrä siitä mitään, ja vain usko saa meidät tekemään nuo asiat. Sokea kuuliaisuus Jumalalle on paras todistus islamistamme. (s. 179-180, ks. al-Ghazali, Ihya’ ’ulum al-din 1:7:3:2)

Samirin mukaan Muhammad suorittikin ”fantastisen islamin inkulturaation pakanayhteiskuntaan” antamalla Mekan-pyhiinvaelluksen (hadz) pakanallisperäisille riiteille (kuten Ka’ban kiertäminen seitsemän kertaa, Zamzamin lähteen veden juominen ja yhdeltä mäeltä toiselle juokseminen) uuden merkityksen liittämällä ne Abrahamiin ja Ismaeliin.

Tuomittava itsemurha vai ihailtava marttyyrikuolema? 

Samir käsittelee tietysti myös paljon väiteltyä aihetta islamin väkivaltaisuudesta tai rauhanomaisuudesta. Perusjännite on Mekan ja Medinan ajan islamin välillä ja koko moderni debatti koskee sitä, kumpi näistä edustaa todellista islamia. Koraanista löytyy siis sekä suvaitsevaisia että aggressiivisia kohtia, ja sekä Koraania että sunnaa (Muhammadin esimerkkiä) voi tulkita kahdella tavalla. Molemmat lukutavat ovat islamin piirissä mahdollisia, eikä kumpikaan voi oikein sanoa toiselle auktoritatiivisesti, ettei se edusta islamia.

Al-Azharin yliopisto

Konkreettisena esimerkkinä Samir antaa kysymyksen itsemurhaiskuista. Koraani (4:29) kieltää itsemurhan, samoin useampi hadith (Muhammadin sanojen perimätieto). Mutta entä jos joku tappaa itsensä tappaakseen muita islamin puolesta? Al-Azharin yliopiston rehtori, sheikki Muhammad Tantawi julkaisi vuonna 2001 fatwan, joka tuomitsi itsemurhan kaikissa tapauksissa. Muutamaa päivää myöhemmin toinen kuuluisa egyptiläinen sheikki, Yusuf al-Qaradaw, syytti Tantawia abstrakteista pohdinnoista ja kyvyttömyydestä soveltaa klassisia sääntöjä historiallisiin tilanteisiin. Esim. Palestiinan miehitystä vastaan tulee taistella keinolla millä hyvänsä.

Tantawin tueksi tuli Kuwaitin yliopiston sharia-tiedekunta, kun taas Libanonin shiiajohtaja Habib Nablusi puolusti itsemurhaiskuja. Beirutissa 2002 yli 200 sunni- ja shiiaoppinutta 35 maasta totesi: ”jihadistien (mujahidin) marttyyriteot ovat laillisia ja niillä on perusta Koraanissa ja profeetan traditiossa. Ne ovat kaikkein ylevimpiä marttyyrikuolemia, sillä jihadistit tekevät ne täysin tietoisesti ja vapaasti”. Kyseessä ei siis ole vain muutaman hullun ajatus, jolla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, vaan tätä puolustaa laaja joukko johtavia muslimiauktoriteetteja eri maista ja koulukunnista.

Samir toteaa, että islam voi muuttua, mutta se on erittäin vaikeaa.

Sharia ja naisten oikeudet

Oma iso aiheensa on islamilainen sharia-laki. Toisin kuin kristinuskossa, islamissa juuri laki on johtava uskonnon oma tieteenala, ei teologia. Joissain muslimimaissa kuten Saudi-Arabiassa, Iranissa ja Afganistanissa shariaa sovelletaan laajasti: saudeilla ei edes ole perustuslakia, vaan he väittävät, että Koraani on heidän perustuslakinsa. Suurimmassa osassa muslimienemmistöisistä maista shariasta sovelletaan lähinnä perhelakia.

Samirin mukaan sharia perustuu kolmeen epätasa-arvoon: miehen ja naisen, muslimin ja ei-muslimin sekä vapaan ja orjan epätasa-arvoon. Näistä kaksi ensimmäistä ovat yhä relevantteja. Onko nainen tosiaan islamin mukaan miestä alempana, vai onko tämä yleinen väärinkäsitys? Samir vastaa, että Koraani opettaa selvästi miehen ylemmyyttä naiseen nähden (2:228, 4:34). Miesten ja naisten epätasa-arvo on ongelma kaikissa yhteiskunnissa, mutta islamin laissa epätasa-arvo näkyy juridisesti ja siksi normatiivisesti esimerkiksi seuraavissa tapauksissa.

Musliminaisia Ranskassa

Ensinnäkin miehellä voi olla neljä vaimoa, naisella vain yksi mies. Toiseksi musliminainen ei saa mennä naimisiin toisuskoisen miehen kanssa, ja lapsi perii isän uskonnon, eli vaikka kristityn naisen lapsi kastettaisiin, muslimiyhteisö pitää muslimi-isän lasta muslimina. Kolmanneksi mies voi erota vaimostaan vain sanomalla niin, vaimo taas ei voi tehdä näin miehelle (hän voi tosin pyytää eroa, mutta tämä on usein naiselle nöyryytys, sillä yhteisö yleensä päättelee, että hänessä oli fyysisiä tai moraalisia vikoja). Absurdein asia on se, että jos mies katuu erojulistustaan, naisen pitää ensin mennä naimisiin toisen miehen kanssa ja sitten tulla tämän jättämäksi voidakseen mennä uudestaan naimisiin alkuperäisen miehensä kanssa (Koraani 2:229-230).

Neljänneksi perintölaissa naisella on oikeus puoleen siitä, mihin miehellä, ja viidenneksi oikeudessa miehen todistajalausunto on kahden naisen todistajalausunnon arvoinen. Lopulta miehellä on täysi auktoriteettiasema vaimoon nähden. Eräässä hadithissa Muhammad sanoo, ettei naisen rukouksella ole arvoa, jos se on suoritettu ilman miehen lupaa. ”Paradoksaalisesti kuuliaisuus miehelle saa tässä suuremman arvon kuin kuuliaisuus Jumalalle.” (s. 113)

Islam ja kristinusko

Koraanissa on samantyyppinen kaksijakoisuus suhteessa kristittyihin kuin väkivaltaankin; joskus ystäviä, joskus vihollisia. Oppidialogin kannalta suurin ongelma on se, että Koraanin tulkinta kristillisestä opista ei vastaa minkään tunnetun kristillisen kirkkokunnan oppia. Kristillinen kolminaisuusoppi ymmärretään Koraanissa arabimytologian mukaisesti niin, että Jumala ottaa vaimon ja siittää uuden jumalan.

Koraanin kristologia onkin kompastuskivi kristittyjen ja muslimien dialogissa, sillä islam luulee tietävänsä Koraanin perusteella, kuka Kristus on. Muslimi saattaa myös ajatella olevan epäreilua, että hän tunnustaa Kristuksen, kun taas kristitty ei tunnusta Muhammadia. Islam ei kuitenkaan tunnusta Jeesusta siksi, joksi kristinusko hänet tunnustaa.

Jotkut kristityt teologit ovat ehdottaneet, että Muhammad voitaisiin tunnustaa profeetaksi, koska hän teki monijumalaisista arabeista yksijumalaisia. Samir ei ole vakuuttunut. Joiltain osin Muhammad muistuttaa joitain Raamatun hahmoja kuten Moosesta, Joosuaa tai Aamosta, mutta varsinkin verratessaan Muhammadin hengellistä ja moraalista tasoa kristinuskoon Samir miettii, kuinka Jumala olisi vuorisaarnan saarnanneen Jeesuksen lähettämisen jälkeen voinut lähettää jonkun, jonka myötä ihmiskunta ottaisi askeleen taaksepäin takaisin vanhaan silmä silmästä -periaatteeseen.

Jeesuksen jälkeen kristityt eivät odota uusia ilmoituksia; Jeesus varoitti vääristä profeetoista. Kristityille ”profeettojen sinetti” oli Johannes Kastaja, joka muiden profeettojen tavoin osoittaa kohti Kristusta. Muhammad näyttäytyy Samirille miehenä, joka koki 40-vuotiaana syvällisen kokemuksen Jumala-suhteessaan. Hän jakoi ja saarnasi sitä muille. Hän uskoi saaneensa Jumalalta vastauksia kohtaamiinsa taloutta, sotia, avioliittoa yms. koskeneisiin ongelmiin ja välitti nämä ilmoitukset Koraanin jakeina. Tarvitessaan rahaa hän järjesti ryöstöretkiä muita arabiheimoja vastaan ja sai lopulta koko Arabian niemimaan alistettua visionsa alle. Monet Muhammadin teot ovat ymmärrettäviä omassa historiallis-kulttuurisessa kontekstissaan, mutta ongelmaksi tulee, kun niitä halutaan soveltaa tänään, aina ja kaikkialla.

Sanoessaan näin Samirin tarkoitus ei ole loukata vaan esittää rehellinen ja järkevä mielipide.

Fobioista dialogiin

Olemme nyt saaneet vähän maistiaisia siitä, miten egyptiläinen katolinen islam-asiantuntija islamia käsittelee. Kuten alussa kävi ilmi, dialogin on oltava rehellistä. Silloin huomataan, että osapuolet ovat todella erilaisia. Onko se yllätys? Eikö se ole koko dialogin lähtökohtaoletus? Se ei tarkoita, että sanotun tarvitsee olla viimeinen sana. Islam-kritiikki ei tarkoita automaattisesti ”islamofobiaa” sen enempää kuin kristinuskokritiikki ”kristinuskofobiaa”. Olisiko niin, että ”fobia”-korttia käyttävät itse kärsivät irrationaalisesta aiheen avoimen käsittelyn pelosta?

Yksi merkityksellisen dialogin edellytyksistä on toisen osapuolen tunteminen. Eräs kristillis-islamilaisen dialogin haasteista ja epätasapainoista onkin siinä, että siinä missä lännessä on suuri määrä kristittyjä islamin asiantuntijoita, maailmassa on hyvin hyvin vähän islamilaisia kristinuskon asiantuntijoita. Dialogia haittaa myös asenne, joka ajattelee, että koska meillä on lopullinen ilmoitettu totuus, meillä ei ole teiltä mitään opittavaa.

Samir Khalil Samir on käyttänyt elämästään vuosikymmeniä kristillis-islamilaisen dialogin tutkimiseen ja edistämiseen. Samirin kanssa saa vapaasti olla eri mieltä, niin kristitty kuin muslimikin. Molempien osapuolten tulee opetella kunnioittamaan toista, vaikka toisen vakaumus sisältää omalle vakaumukselle vastenmielisiäkin piirteitä. Vain sen sanominen, mitä toinen haluaa kuulla, on diplomatiaa, ei aitoa dialogia.

Samir Khalil Samir SJ

Olemme huomanneet, että koptijesuiittapappi ei ole muslimi. Sen ei pitäisi olla yllätys. Silti hän ei vihaa muslimeita eikä pidä heitä kaikkia tuhoon tuomittuina vääräuskoisina. Palataan alussa mainittuun pointtiin siitä, että dialogi on jokapäiväinen haaste ja tilaisuus. Tasapainottavaksi loppukaneetiksi sopii Samirin henkilökohtainen todistus kohtaamisesta hartaan muslimiparturin kanssa, joka oli valmis luopumaan mieluummin asiakkaasta kuin perjantairukouksesta. Hän sai sen, mistä luopui. Ramadan mubarak.

Vuosisatojen varrella muslimien ja kristittyjen välillä on ollut henkilötasolla monia myönteisiä kokemuksia – – Satoja vuosia muslimit ovat muistuttaneet kristittyjä arabeja Jumalan tunnustamisen ensisijaisuudesta jokapäiväisessä elämässä. Minulla on tästä henkilökohtainen kokemus, joka kosketti minua syvästi. Kun olin Kairossa eräänä perjantaina, menin parturiin juuri ennen puoltapäivää. Parturi sanoi: ”Muutaman minuutin päästä on rukous ja lopetan työt, suosittelen, että menet kristitylle parturille, joka on tuossa lähellä.” Hänen vilpittömyytensä ja rehellisyytensä saivat minut jäämään hänen parturiliikkeeseensä odottamaan rukousten loppua. (s. 214)

3 comments

  1. Kanssakäymisellä islamin kanssa on erittäin pitkät perinteet. Haluan keskittyä konfliktien sijaan rakentavaan kanssakäymiseen. 1000-luvulla Skandinavian ollessa vielä lähetyskenttää Aasiassa eli arviolta 16,8 miljoonaa kristittyä ja Euroopassa/Venäjällä 28,6 milj. Suuri osa kristikunnasta eli islamin alaisuudessa. Vuonna 1900 Ottomaanivaltakunnassa 30% väestöstä oli kristittyjä ja juutalaisia.

    Johannes Damaskolainen (700-luku), johon Akvinolainen viittaa lukemattomia kertoja, asui Damaskoksessa, jota hallitsi kaliffi.

    Myös Johannes Palamas (1200 ja 1300-luku) kävi keskusteluja ottomaani muslimien kanssa.

    Gennadios Skolarios, joka oli ensimmäinen Konstantinopilin patriarkka ottomaanien alaisuudessa kirjoitti myös kristinuskon puolustukseksi.

    Akvinolaisen teos Summa Theologiaie viittaa islamilaisiin filosofeihin Avicenna,Averroes, Al-Ghazali. Summa Contra Gentiles on kristinuskon puolustus pakanoille.

    Erityisesti islamilaisessa maailmassa eläneiden kristittyjen ajattelu on jäänyt eurooppalaisilta pimentoon. Kuitenkin kristinusko on suurimman osan historiastaan elänyt kanssakäymisessä islamin kanssa.

    Tykkää

  2. Islamiin uskovat johtavat itsensä Abrahamista ja hänen pojastaan Ismaelista. Kuten Heikki edellä vinkkaa, ovat islaminuskoiset voineet monessa vaiheessa yhteistä historiaa osoittaa kristittyjäkin kohtaan esikuvallista suvaitsevaisuutta ja rakkauttakin – mikä saattaa heitä yllättää, joiden mielikuvaa hallitsee täysin pienen koväänisen piirin agressiivinen, demoninen ja fundamentalistinen ääri-islamismi.

    Ei meidän tarvitse demonisoida maltillisia islamin uskoisia, voimme varmaan paljossa ymmärtää heitä, vaikka emme kristittyinä voi hyväksyä heidän monia näkemyksiään. Ja tähän suhtautumisen antaa pohjaa Raamattukin. Sanoohan itse Jumala, joka jatkoi Abrahamin kanssa tehtyä liittoa Iisakin ja Jaakobin kanssa:

    ”Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismaelin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee kahdentoista ruhtinaan isä, ja minä teen hänestä suuren kansan.” (1. Moos. 17:20)

    ”Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren kansan.´ Ja Jumala avasi Hagarin silmät, niin että hän näki lähellään kaivon, ja hän meni täyttämään leilin vedellä ja antoi pojan juoda. Poika kasvoi aikuiseksi, ja Jumala oli hänen kanssaan. Hän jäi autiomaahan asumaan, ja hänestä tuli taitava jousimies” (1. Moos. 21:18-20)

    Paikallislehdessämme haastateltiin viikko sitten kahta fiksuilta ja maltillisilta vaikuttavaa nuorta naista; toinen oli kääntynyt islamiin luterilaisesta tapakristillisyydestä, toinen jätettyään lestadiolaisuuden… Suhteet lapsuuden kotiinkin vaikuttivat olevan kunnossa.

    PS. Yle areenassa on vielä pari päivää katsottavissa kaksi mielenkiintoista vanhaa historiallista dokumenttia:

    Luostari lumen keskellä (Lintulan nunnaluostarista)

    https://areena.yle.fi/1-1041852

    Valamon luostari. (Laatokan ja Heinäveden Valamon luostareista ja munkeista.)

    https://areena.yle.fi/1-1041853

    Ja vielä: Kirkko ja kaupunki-lehdessä oli artikkeli pyhästä Coronasta:

    https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/pandemiasta-karsivilla-on-oma-suojeluspyhimys-ja-hanen-nimensa-on-pyha-corona#7beefb9c

    Tykkää

  3. Lähi-Idän kristityt ovat selvinneet vuosisatoja ja joutuneet myös kärsimään. Kristittyjen määrä tippui roimasti Aasiassa 1000-luvulta lähtien, 1500- luvulla arviolta 3,4 milj. Tämä luku saattaa olla roimasti alakanttiin. Kristittyjen vähenemisen syynä ei ollut sekularisaatio vaan käännytykset islamiin, jotka toivat etuja mm. verohelpotuksia. Nykyään kristittyjen määrä esim. Egyptissä on kiistelty aihe, koska viralliset luvut ovat alakanttiin. Lähi-Idän kristittyjen kokemat useat vainot käy ilmi esim. The Cambridge History of Eastern Christianity. 2006

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s