Päivi Räsänen vastaan Teemu Laajasalo – argumentaatioanalyysi

EETU MANNINEN

Viime viikolla kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja Helsingin evankelis-luterilainen piispa Teemu Laajasalo keskustelivat MTV:n Uutisaamussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (tästedes ”kirkon”) suhteesta samaa sukupuolta olevien väliseen avioliittoon. Keskustelijat edustivat keskenään vastakkaisia kantoja: Räsänen (tunnetusti) vastustaa ja Laajasalo kannattaa.

Kuvakaappaus ohjelmasta

Ristiriitatilanne näiden kahden kannan välillä on vaikea, ja yksimielisyys asiasta on tuskin realistinen vaihtoehto. Hankalassa tilanteessa lienee paikallaan tarkastella kummankin osapuolen teologista argumentaatiota, jotta mahdolliset sokeat pisteet tulevat valaistuiksi.

Vaikka katolisesta näkökulmasta on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä Päivi Räsäsen kanssa, pyrin arviossani neutraaliuteen ja tasapuolisuuteen. Vaikka molemmat keskustelijat ansaitsevat suoriutumisestaan kehuja, kummankin argumentoinnissa on mielestäni myös parantamisen varaa.

Räsäsen twiitti ja Laajasalon kolme pointtia

Keskustelu lähti liikkeelle Räsäsen prideviikon tiimoilta julkaisemasta twiitistä, jossa hän sanoo:

Kuntavaaliteemoja – Uuninpankkopoika Saku Timonen | Apu

Ohjelmassa Räsänen perusteli asian esillä pitämistä sillä, että Pride-liikkeen taustalla on ideologia, jota suuri osa ei jaa. Kysyttäessä, mitä Räsänen tarkoittaa ideologialla, hän luonnehti sitä pyrkimyksenä avioliittokäsitteen muuttamiseen ja sukupuolijärjestelmän murtamiseen. Koska nämä poliittiset tavoitteet koskevat koko ihmisyyttä, olisi outoa, jos asiasta oltaisiin hiljaa.

Laajasalon mukaan kyse on ideologian sijaan ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat olleet syrjittyjä. Hänen mukaansa Räsäsen kannanotoissa on kirkon kannalta kolme ongelmaa:

  1. Räsäsen kanssa eri mieltäkin olevat vetoavat Raamattuun.
  2. Jeesus on vapahtaja, joka haluaa armahtaa ja nähdä sorretut.
  3. Rakentavatko vai rikkovatko Räsäsen puheet?

Näihin pääpointteihinsa, etenkin ensimmäiseen, hän myös pitkälti nojasi koko keskustelun ajan.

”Raamatussa selkeästi sanotaan!”

Tämän jälkeen toimittaja kysyi Räsäseltä, miksi häntä haittaisi, vaikka asiat muuttuisivatkin kirkossa hänen pelkäämäänsä suuntaan. Räsänen perusteli tässä kantaansa yksinomaan Raamatulla. Hän ilmaisi jo aiemminkin julkisuudessa esille tuomansa kannan, jonka mukaan homoseksuaaliset teot ovat syntiä ja häpeällisiä (ks. Room. 1:26). Hän tasapainotti tätä aivan oikein sanomalla, että kaikkien muidenkin synnit ovat häpeällisiä, että homoseksuaalit ovat arvokkaita ja että kaikkien ihmisoikeuksia tulee puolustaa.

Näistä pehmentämisyrityksistä huolimatta en pidä synnistä ja häpeästä puhumista ja pelkkään Raamattuun vetoamista tässä yhteydessä kovin fiksuna lähestymistapana. Valtaosa suomalaisista ei nimittäin ymmärrä Räsäsen syntipuhetta niin kuin hän sen itse tarkoittaa, vaan moni uskoo hänen pitävän homoseksuaaleja ihmisinä jotenkin huonoina ja erityisen häpeällisinä. Tämän vuoksi olisi mielestäni syytä miettiä, voisiko perinteisen kristillisen kannan ilmaista jollain toisellakin tavalla.

Mielestäni Räsänen jätti käyttämättä tilaisuuden selittää maalaisjärjellä ja jokaiselle ymmärrettävästi, miksi hänen vastustamansa ”pride-ideologia” on niin turmiollinen. Räsäsen ainoa argumentti: ”Raamatussa selkeästi sanotaan”, altistuu myös heti vasta-argumentille siitä, että Raamattun tulkinta saattaa olla toisinaan hyvinkin monimutkainen kysymys. Tästä päästäänkin Laajasalon pääargumenttiin.

Homoseksuaalisuus ja eksegetiikka

Laajasalon pääpointin mukaan on välttämätöntä katsoa, mitä Raamatussa varsinaisesti tarkoitetaan homoseksuaalisuudesta puhuttaessa ja miten se liittyy oman aikansa historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.

The Predication of Saint Paul LACMA M.2000.179.24.jpg

Apostoli Paavali. Kuva: Wikipedia

Tässä Laajasalo viittaa useiden eksegeettien näkemykseen, jonka mukaan Raamatun pohjalta ei voi ottaa suoraan kantaa tämän ajan homoseksuaalisuuteen, sillä tasavertaista, keskinäiseen kiintymykseen pohjautuvaa, homoseksuaalista parisuhdetta ei tunnettu Raamatun syntykontekstissa. Esimerkiksi Paavali ei olisi tämän kannan mukaan tuominnut samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita sinänsä, vaan tuon ajan homoseksuaaliseen kanssakäymiseen kuuluneen alistamisen, kytkökset epäjumalten palvomiseen, ynnä muun vastaavan. (Ks. napakka kooste homoliittoja puoltavista raamattuargumenteista täältä.)

Laajasalo kuitenkin sortuu mielestäni yksinkertaistukseen, ikään kuin kaikki vakavasti otettavat eksegeetit edustaisivat yllä referoimaani näkemystä. On kuitenkin myös avioliittokysymyksessä liberaaleja eksegeettejä, joiden mukaan Paavali piti homoseksiä syntinä.

Räsänen ilmaisi eriävän mielipeensä suorasukaisesti sanomalla, että Laajasalon argumentti on väärä. Räsänen viittasi Roomalaiskirjeeseen, jossa mainitaan myös naisten vaihtaneen ”luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen” (Room. 1:26). Näihin suhteisiin tuskin liittyi alistamista tai joukkoraiskauksia. Räsänen katsoi tämän yksityiskohdan myös tukevan näkemystä, että Raamatun kirjoittajat tunsivat nykyisenkaltaiset vastavuoroiset homosuhteet. Hän myös lisäsi, että mikäli Raamattu on Jumalan sanaa ja Paavali perustaa näkemyksensä luomiseen ja puhuu selvästi synnistä, olisi aika uskaliasta sanoa, että nyt tiedetään paremmin.

Kumpi hajottaa?

Mielestäni tieteellistä raamatuntutkimusta ja sorrettujen vapahtamista esillä pitänyt ja muutenkin rauhallisen lempeästi esiintynyt Laajasalo pärjäsi yleisesti ottaen hyvin, mutta toisinaan hänkin kompuroi argumentoinnissaan. Oletin, että hänen kolmas pointtinsa koskee edellä esille tuomaani ongelmaa, että monet pitävät Räsäsen puheita loukkaavina ja ymmärtävät ne väärin. Räsäsen ilmaisutavan kyseenalaistamisen sijaan Laajasalo lähti kuitenkin puhumaan kirkon ykseyden horjuttamisesta.

Piispan mukaan tästä asiasta on tehty niin iso kysymys, että kirkon ykseys on vaarassa, mikä ei voi olla Kristuksen tahto. Tämän argumentin ilmeisenä ongelmana kuitenkin on oletus, että ainoastaan Räsäsen ja konservatiivien kielteinen kanta homoliittoihin hajottaa kirkon yhtenäisyyttä. Miksei Laajasalon ja liberaalien päinvastainen pyrkimys muuttaa kirkon opetusta hajottaisi sitä vähintään samalla tavalla?

Paavi Franciscus. Kuva: Wikipedia

Eivätkö kansankirkolliset liberaalit voisi kirkon ykseyden nimissä hyväksyä kirkon opin ja pyrkiä tekemään kirkosta ystävällisempää ympäristöä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille muilla tavoin, kuten esimerkiksi katolisessa kirkossa on tehty? Esimerkiksi paavi Franciscus on tunnettu lempeästä lähestymistavasta muun muassa homoseksuaaleja kohtaan. Melkein heti paaviksi tultuaan hän kohahdutti konservatiivipiirejä sanomalla: ”Jos hyvää tahtova homoseksuaali etsii Jumalaa, kuka minä olen tuomitsemaan?” Samalla hän on kuitenkin myös selkeästi pitäytynyt kirkon perinteisessä avioliitto-opissa.

Tässä asiassa myös kirkon opin rajoja koettelevat katoliset liberaalit ovat suhteuttaneet toimintansa sitä opillista tosiasiaa vasten, että avioliitto on miehen ja naisen välinen (ks. esim. täältä ja täältä). Toki täytyy myös tunnustaa se tosiasia, että katoliseen kirkkoonkin kohdistuu yhteiskunnan taholta kovia paineita ja että senkin sisälle mahtuu asiasta eriäviä mielipiteitä.

Laajasalo ei myös juurikaan antanut varsinaisia perusteluja sille, miksi kirkon pitäisi muuttaa avioliittonäkemystään. Argumentin sorrettujen vapahtamisesta ymmärrän Pridestä puhuttaessa sikäli, että ainakin yhtenä sen kantavana ajatuksena on juhlistaa HLBT-väen (HLBT = homot, lesbot, biseksuaalit ja transihmiset) oikeutta elää yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä ilman syrjintää tai vainoa (tämän vuoksi pidän myös Räsäsen taannoista twiittiä hieman harkitsemattomana). Kirkon avioliittonäkemys on kuitenkin paljon kimurantimpi kysymys; se linkittyy esimerkiksi uskonnonvapauskysymyksiin ja itse avioliiton määritelmään. (Ks. tästä perjantaina julkaistu KHO:n päätös.)

Räsänen, raamatuntutkimus ja 2000-vuotinen usko

Räsänen toi keskustelussa muutamaankin otteeseen esille, että kirkko on 2000 vuotta opettanut perinteistä avioliittokäsitystä, ja vasta nyt ihan viime vuosikymmeninä joissain kirkoissa on irtauduttu tästä opetuksesta. Hän myös viittasi ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon, jotka opettavat tästä asiasta ”juuri niin kuin Raamatusta jokainen voi lukea.”

Vaikka tällainen ”katolisempi kuin luulit” -argumentointi ilahduttaakin, Räsäsen kontekstissa siinä on kuitenkin ongelma: miksi se, että jokin käsitys on ollut vallalla 2000 vuotta, välttämättä tarkoittaisi, että näin pitää ajatella jatkossakin? Eikö myös esimerkiksi ihmiskunnan alkuvaiheista ja maailmankaikkeuden iästä ja rakenteesta olla saatu uutta tietoa ihmiskunnan historian laajassa jatkumossa vasta ihan hiljattain?

Nähdäkseni Räsäsen argumentti vaatisi toimiakseen jonkinlaisen ajatuksen tradition auktoriteetista kirkon uskon autenttisena ilmaisuna (ja/tai universaalin opetusviran sitovuudesta), mutta puhtaasti protestanttiselta pohjalta sitä on vaikea pitää ratkaisevana suuntaan tai toiseen.

Laajasalo viittasikin vasta-argumenttina luterilaiseen kirkolliseen traditioon, jossa yhdestä jos toisestakin ”selvästä” Raamatun sanasta on päädytty uudenlaisiin näkemyksiin (kyseessä on jatkumo: avioero ⇒ naispappeus ⇒ homoliitot). Räsänen antaa vaikutelman, että juuri nyt oltaisiin jotenkin poikkeuksellisen dramaattisesti ”irtautumassa Kristuksen sanasta” mutta ei pidä lainkaan samanlaista meteliä vaikkapa uudelleenavioitumisesta, josta meillä on vähintään yhtä selkeät Jeesuksen sanat (ks. Mark. 10:1-12; 1. Kor. 7:10-11) mutta jonka Suomen ev. lut. kirkko on hyväksynyt jo vuosikymmeniä sitten.

Räsäsen kaltevat pinnat

Räsänen esitti keskustelussa myös pari kaltevan pinnan argumenttia. Niistä ensimmäisen mukaan Raamatun liberaali ”selitteleminen” nakertaa ihmisten luottamusta Raamattuun, minkä seurauksena menee myös usko Kristukseen! Tämä argumentti muistuttaa Raamatun kirjaimellista ja kaikkia yksityiskohtia koskevaa erehtymättömyyttä puolustavien kristittyjen virheargumenttia, jonka mukaan pienikin virhe tai ristiriita Raamatussa esimerkiksi luonnontieteellisten tai historiallisten faktojen suhteen veisi koko kristinuskolta pohjan pois.

Laajasalon olikin helppo kumota tämä väite kahdella sanalla: ”ei mee.” Tuskinpa tosiaan se, että Raamatusta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja, kenenkään uskoa Kristukseen erityisesti horjuttaa.

Räsäseltä kysyttiin mielipidettä myös monien piispojen, mukaan lukien arkkipiispa Tapio Luoman, kannattamasta mallista, jossa kirkko pitäisi avioliittoa edelleen periaatteessa miehen ja naisen välisenä, mutta papit saisivat silti vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, jos haluavat. Räsänen torjui mallin, sillä hän näkee sen yrityksenä hivuttaa sukupuolineutraali avioliittokäsitys kirkkoon ja edetä sitten ”askel askeleelta eteenpäin”, niin kuin kävi naispappeudenkin kanssa. Räsäsen huoli lienee tässä kohtaa perusteltu.

Kuvakaappaus ohjelmasta

Laajasalokin osoitti ymmärrystä tätä Räsäsen toista kaltevan pinnan huolta kohtaan. Hänen mukaansa pitäisi löytää sellainen malli, jossa sekä konservatiivinen että liberaali käsitys voisivat elää aidosti rinnakkain. Piispa myös korosti, että herätysliikeväellä pitää olla aidosti tilaa kirkossa. Tästä pisteet Laajasalolle, mutta jos Räsäsen kaltaisten luterilaisten olo käy lopulta liian tukalaksi, toivotamme heidät sydämellisesti tervetulleiksi aidosti 2000-vuotisen tradition suureen virtaan.

Pidän nimittäin hyvin epätodennäköisenä, että mikään malli onnistuu pitkällä tähtäimellä pitämään yhdessä nämä kaksi keskenään ilmeisen yhteensovittamatonta näkemystä: yhtäältä konservatiivisen, jonka mukaan avioliittonäkemyksen muuttaminen olisi Kristuksen sanasta luopumista, ja toisaalta liberaalin, joka pitää perinteisessä kannassa pysymistä kristillisen rakkauden vaatimuksen sivuuttamisena ja loukkauksena seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan.

Keskustelun loppupuolella Räsäseltä kysyttiinkin, eroaisiko hän kirkosta, jos kirkko hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliiton. Hän paljasti harkinneensa asiaa jo silloin, kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli virallisesti Helsinki Priden tukijana viime vuonna, mutta vastasi kysymykseen sanomalla vain, että se kyllä kovasti koettelisi sitä rajaa.

Konservatiivit, liberaalit ja opin kehitys

Arvioitaessa debattia katolisesta näkökulmasta huomio kiinnittyy siihen, että molemmat osapuolet voisivat tarkemmin pohtia kristillisen opin kehityksen problematiikkaa ja kriteerejä. Räsäsen kaltaiset konservatiivit vetoavat usein argumentoinnissaan Raamatun auktoriteettiin olettaen, että nykyajan kysymyksiin on johdettavissa sieltä täysin ongelmattomasti suorat ja aivan selkeät vastaukset. Kuten edellä havaitsimme, tämän tyyppinen argumentointi ei kuitenkaan pysty vakuuttamaan keskustelukumppania, joka tulkitsee Raamattua eri tavalla. Myös vetoaminen pitkään perinteeseen on ongelmallista, koska, kuten sanottu, vaikka jotain on uskottu tuhansia vuosia, se ei itsessään ole peruste sille, että näin pitäisi uskoa jatkossakin.

Toisaalta Laajasalon kaltaisten liberaalien käsitys jatkumosta, jossa maailma muuttuu ja oppi sen mukana, pitää sisällään selkeän relativismin vaaran: voidaanko kirkon oppia tosiaan muuttaa noin vain sillä perusteella, että yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu liberaalimpaan suuntaan? Mielestäni tämä on löperöä teologiaa. Laajasalo puhui myös ikään kuin Suomen ev. lut. kirkko olisi yhtä kuin Kristuksen kirkko ottamatta juurikaan huomioon universaalia kristikuntaa.

Nähdäkseni katolinen käsitys opin kehityksestä pystyy väistämään molemmat ääripäät. Siinä argumentointi ei vetoa pelkästään Raamattuun tai perinteeseen vaan kristinuskon sisäiseen logiikkaan, jonka mukaisesti oppi on kehittynyt meidän päiviimme asti. Oppi ei kehity mielivaltaisesti ajan hengen mukana, vaan kehitys on ”orgaanista”. Opin kehitystä ei voi myöskään pakottaa yhden maan (esim. Suomi) muuttuneen yhteiskunnallisen ilmapiirin perusteella, sillä kirkon usko on yleismaailmallinen.

Loppuarviointia

Mielestäni keskustelu oli erittäin mielenkiintoinen ja molemmat osapuolet pärjäsivät melko hyvin. Kumpikin esiintyi hillitysti ja kohteliaasti, eikä päälle puhumiseen tai äänen korottamiseen sorruttu lainkaan. Perinteisen käsityksen kannattajien silmissä Räsänen sai varmasti annettua itsestään kuvan Raamatun totuuden järkähtämättömänä puolustajana, kun taas Laajasalo esiintyi tiedettä, ihmisläheistä suhtautumistapaa ja kirkon ykseyttä vaalivana sielunpaimenena. Pahimmillaan Räsänen taas saattoi näyttää ehdottomana ja tuomitsevana, kun taas Laajasalo antoi itsestään paikoin varsin relativistisen kuvan, ikään kuin tämänkaltaiset opilliset kysymykset olisivat vain makuasioita, joiden kanssa kyllä pärjätään.

On syytä ottaa huomioon, että keskustelun alkuasetelma oli Räsäselle monella tapaa epäedullinen: hän kävi maallikkona teologiseen väittelyyn ammattiteologin ja kirkollisen auktoriteettihahmon kanssa maallistuneen kansan silmien edessä. Hänen rohkeutensa osallistua väittelyyn ja ilmaista epäsuosittu kantansa ansaitsee siis kunnioitusta. Todistustaakan ollessa Räsäsellä Laajasalo myös pystyi etenemään keskustelussa pitkälti reagoimalla siihen, mitä Räsänen sanoi. Laajasalolla ei nähdäkseni myöskään ollut yhtäläistä painetta perustella kantaansa, sillä hän saattoi luottaa siihen, että poliittisesti korrekti enemmistömielipide on hänen puolellaan.

Mielestäni debatin suurin heikkous oli sen liiallinen keskittyminen Raamatusta ja erityisesti Paavalista kinaamiseen. Toki Raamatun pitääkin olla tärkeä teologisessa argumentoinnissa, mutta siihen keskittyminen varsinkin sekulaarin yleisön edessä on – näin pelkään – omiaan vieraannuttamaan ihmisiä kirkosta ja kristinuskosta entisestään. Itsekin huomasin toisinaan ihmetteleväni, että tällaista raamatunjakeista vääntämistä ylipäänsä näytetään televisiosta. Voin vain kuvitella, kuinka toiselta planeetalta olevalta tällainen keskustelu näyttää keskivertosuomalaisesta, joka ei koskaan käy kirkossa eikä lue ikinä Raamattua. No, ehkä jotkut kiinnostuvat ohjelman ansiosta lukemaan Raamattua.

Mielestäni kirkon perinteistä avioliittokantaa pitäisi pyrkiä julkisessa tilassa tuomaan esille mahdollisimman sävyisästi: ei suurelle yleisölle vierasta Raamatun siteeraamista eikä tarpeettomasti loukkaavaa syntipuhetta. Toisaalta kirkon oppia pitää uskaltaa myös puolustaa alati muuttuvaa ajan henkeä vastaan, eikä antaa periksi yleisen mielipiteen painostuksen alla. Nähdäkseni tähän soveltuvatkin hyvin nämä Raamatun sanat:

[P]yhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat. (1. Piet. 3:15-16.)

11 comments

  1. Hei! Kiva että otit tuon keskustelun käsittelyyn, minulle tuli hyvin paljon samantapaisia ajatuksia. Siinä oli paljon hyvää, mutta kun ensimmäisen kerran katsoin sitä, niin kieltämättä vähän turhautti ja surettikin… Siinä ikään kuin kierretään ja kaarrellaan sellaisten isojen ydinkysymysten ympärillä, mutta ei kuitenkaan päästä syvemmälle esim. kysymykseen Raamatusta, traditiosta ja avioliitosta. Varsinkin Laajasalolta teologina odottaisin vähän syvempää argumentointia, vaikka toisaalta eihän tuollainen lyhyt ”sekulaarimedian” uutisaamu nyt ehkä ole se paikka, jossa sellaista ehtisi tehdä.

    Tuossa keskustelussa molempien kannoissa tulee tavallaan esille sellainen protestanttinen sola scriptura-periaate. Räsäsellä se tulee esille siinä, että ”Raamatussa selvästi sanotaan”, Laajasalo taas tuntuu edustavan näkemystä, jossa sola scriptura sulautuu moderniin eksegetiikkaan. Ihan oikeinkin hän huomautta, että suomenkielisten tai ylipäätään jonkun kielisten käännösten käyttäminen ja niistä tulkinnan tekeminen ”yksinään” on vähän ongelmallista (en nyt muista tarkkaa sanamuotoa), mutta toisaalta ainahan se on tulkintaa, myös ”liberaaliteologeilla”, vaikka otettaisiin huomioon kaikki mahdollinen tieto, mitä eksegetiikka voi tuoda. Ja toisaalta, vaikka minäkään en ehkä niin vahvasti sanoisi, että usko Kristukseen on vaarassa, niin Räsäsellä on kuitenkin pointtinsa siinä kysymyksessä, että mihin raja vedetään. Kuka määrittelee loppupeleissä oikean tulkinnan uskosta? Ja tässä tullaan kysymykseen traditiosta ja opetusvirasta, jotka loistaa poissaolollaan luterilaisessa perinteessä. Laajasalon argumentin taustalla lymyilee myös ehkä moderni tulkinta luterilaisesta lain ja evankeliumin erottamisesta ja oikeassahan hän on, että luterilaiseen perinteeseen kuuluu sellainen uudelleen arviointi, mutta samalla tavalla kuin voi kysyä, onko 2000-vuotinen traditio yksinään mikään peruste sille, että saman pitäisi jatkua, voisi tosiaan kysyä, millä perusteella yhteiskunnan muutos on syy muuttaa oppia. Ihan hyvin voisi huomauttaa, että kristinuskoon kuuluu sellainen vastavoimana oleminen.

    Ehkä eniten turhauttaa näissä keskusteluissa se, että niissä ei oikein koskaan päästä syvempään kysymykseen siitä, mitä avioliitto on. Ja se on myös näiden keskustelujen heikkous tästä asiasta puhuttaessa niille, jotka eivät puhu herätysliikeslangia. Se jää hyvin usein sille tasolle, että ”Raamattu sanoo”, mutta sitten voi kysyä, että mitä sitten? Kyllähän kaikkea tulkitaan uudestaan – ja näin päästään taas siihen samaan yllä kuvattuun kehään raamatuntulkinnasta. Kun ei koskaan puhuta avioliittoteologiasta – ja ehkä sitä ei edes ole – ja siitä, miksi Raamattu niin sanoo, mille avioliito perustuu (eikä oikein ihmisyydestäkään, mikä liittyisi tähän kokonisuuteen), voidaan vain väitellä yksittäisistä Raamatun jakeista.

    Tavallaan ymmärrän Laajasalon halun saada asialle ratkaisu, että luterilaisessa kirkossa voitaisiin mennä eteenpäin, ja olisihan se suotavaa, koska kirkolla olisi muutakin sanottavaa. Kuitenkaan – surullista kyllä – en näe erimielisyydelle ihan heti loppua, enkä oikein jaksa uskoa Laajasalon ratkaisuyrityksen toimivuuteen. On vaikea nähdä että kaksi niin erilaista näkemystä, jotka myös rakentuvat erilaisille edellytyksille, voisivat kovin pitkään elää hedelmällisesti rinnakkain. Kyllähän se on näkynyt naispappeuskehityksessä – ja toisaalta mikä organisaatio voisi kovin pitkään toimia ajatuksella ”meillä on tässä tällaiset periaatteet ja virallinen linja, mutta ei se mitään, jos kaikki työntekijät toimivat niin kuin parhaaksi näkee”. Mitä sellaisella periaatelinjauksella tehtäisiin, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, jos sitä ei millään tavalla edes eletä todeksi? Kuinka uskottavaa se on? Ihmettelen vähän piispojen ilmeisesti vilpitöntä uskoa siihen. Ymmärrän kyllä senkin huolen, että tämä kysymys on monelle ratkaiseva kirkkosuhdekysymys. Laajasalo viittasi Kristuksen kirkkoon ja siihen, miten siinä on kysymys jostain isommasta kuin siitä että ”joku kirkkohallituksessa tekee jonku päätöksen, ja mä sen mukaan nyt teen”. Oletan, että hän ehkä viittaa Räsäsen pohdintaan kirkosta eroamiseen, kun kirkkohallitus teki ratkaisun osallistua prideen. Mutta millä tavalla isommasta kysymyksestä? Mikä se kirkko on? Mitä se käytännössä tarkoittaa Laajasalon mielestä? Tästä olisin halunnut kuulla molemmilta enemmän. Erityisesti jäin miettimään, että mitä se kirkon ykseys tai usko heidän mielestään sitten on, ja erityisesti Laajasalon kohdalla mietin, että kai nyt jotain suuntaviivoja pitäisi pystyä vetämään. Jos ne tulee aina yhteiskunnan muutospaineista, niin eikö siitä seuraa, että jokainen sukupolvi ikään kuin keksii pyörän uudestaan.

    Liked by 4 people

    1. Eini Tastula kirjoitti:

      ”Tavallaan ymmärrän Laajasalon halun saada asialle ratkaisu, että luterilaisessa kirkossa voitaisiin mennä eteenpäin, ja olisihan se suotavaa, koska kirkolla olisi muutakin sanottavaa. Kuitenkaan – surullista kyllä – en näe erimielisyydelle ihan heti loppua, enkä oikein jaksa uskoa Laajasalon ratkaisuyrityksen toimivuuteen. On vaikea nähdä että kaksi niin erilaista näkemystä, jotka myös rakentuvat erilaisille edellytyksille, voisivat kovin pitkään elää hedelmällisesti rinnakkain.”

      Itse miellän asian niin, että siihen on vaikea saada ratkaisu, koska muutkin näkemykset tuohon asiaan korreloivat muiden kristinuskoa koskevien näkemysten kanssa niin vahvasti. Jos tehdään kysely, jossa erotellaan ihmisten näkemystä tuohon asiaan, ja katsotaan vastauksia muihin kysymyksiin, niin ne joukot eroavat vastauksiltaan monessa muussakin kysymyksessä. Jonkilainen liberaali-konservatiivi -luokiteltavuus on tullut näkyviin sadoissa ja sadoissa tutkimuksissa monissa maissa. Sitä ei tarvitse edes olettaa ennen tutkimusta, vaan kun tekee eksploratiivisen faktorianalyysin, joka ryhmittelee vastauksia ihan tilastollisesti ilman, että ohjelmistolle syötetään valmiiksi tietoa mistään kahtiajaosta, konservatiivi-liberaali -jako putkahtaa aika monen aineiston kohdalla esiin. Esimerkiksi keskinäistä korrelaatiota on sellaisten asioiden kanssa kuin kanta samaa sukupuolta olevien liittoihin, kanta aborttiin, kanta eutanasiaan, suhde itsemurhiin, näkemys prostituutiosta ja uskoon siihen, että onko Jeesus ruumiillisesti ylösnoussut. En sano, mihin suuntiin mikäkin asia korreloi, mutta asiaa voi testailla kyselydatoilla. Kyse ei ole silloin vain yhden asian ratkaisemisesta, vaan siihen kietoutuu todella moni muukin asia.

      En enää usko, että tuota koskevaa kysymystä evankelisluterilainen kirkko onnistuisi ratkaisemaan ehjänä pysyen. Pohja eri näkemyksissä on pääasiassa ihmisillä niin erilainen, että oikeastaan erimielisyys ei koske vain kyseistä asiaa, vaan sitä pohjaa, josta näkemys ponnistaa.

      Liked by 1 henkilö

    2. Sola scriptura -kommentissasi osut asian ytimeen. Mielestäni sekä luterilaiset konservatiivit että liberaalit hirttäytyvät sola scriptura -periaatteeseen. Molempien mielestä Raamattu on ylin itseään selittävä auktoriteetti, jonka mukaan on toimittava. Konservatiivi lukee Raamattua ”niin kuin se on” ikään kuin ei tulkitsisi sitä minkään tulkintakehyksen läpi ja samoin liberaali ”tietää” mitä Raamattu ”oikeasti” tarkoittaa ja käyttää tässä apuna modernia teologiaa, antropologiaa ja ties mitä sosiologiaa. Molemmat menevät metsään samasta syystä eli uskoessaan etteivät ”tulkitse” Raamattua vaan ”tietävät” – toinen sanatarkkaan luentaan perustuen, toinen ns. tieteellisen tiedon valossa. Ongelma konservatiiville on se, että Raamattua luetaan valikoiden (esim. avioero ei näytä olevan ongelma), kun taas liberaali perustaa käsityksenä tieteen hyvinkin vaihtuviin ja usein politiikan suuntaamiin käsityksiin. Antropologia, sosiologia ja vaikkapa eksegetiikka eivät ole eksakteja tieteitä, joiden perusteella varmasti voidaan sanoa mitä kirjoittajalla oli alun perin mielessä. Mielestäni tässä on sola scripturan ongelma.

      Jos ymmärtää, että Raamattu on kirkon kirja, jota kirkon opetusvirka – piispat ja paavi – tulkitsevat Pyhän Hengen ohjauksessa, ei ajauduta tähän sola scriptura -umpikujaan. Protestanteilla ei tätä tulkinta-auktoriteettia ole, koska Raamatun oletetaan selittävän itseään itsellään eli ajaudutaan relativismiin – kaikki selitykset käyvät ”alkuperäisinä”.

      Tykkää

  2. Raamatun tulkinta. Eihän siinä mitään tulkintoja tarvita, jos Uudessa Testamentissa Roomalaiskirjeen ekassa luvussa selvästi on syntiluettelossa myös homoseksuaaliset suhteet. Ei niitä muitakaan samassa luettelossa olevia syntejä pyydetä kirkossa siunaamaan.
    Ei ne sieltä tulkinnalla häviä. Tai sinaamallakaan.
    ”Siunatkaa vääryyteni, pahuuteni, ahneuteni, häijyyteni,kateuteni, murhani,riitani, petokseni, pahanilkisyyteni, juonitteluni, panetteluni, Jumalan vihaamiseni, väkivaltaisuuteni, ylpeyteni, kerskailuni, tottelemattomuuteni vanhempiani kohtaan!”
    ”Eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista, Kaisa!

      Pitäydyn katolisen kirkon kantaan, joka on asian suhteen hyvinkin selkeä. Kuitenkaan raamatuntulkinta ei todellakaan aina ole mikään läpihuutojuttu, varsinkaan Paavalin kohdalla, joka on välillä hyvin vaikeaselkoinen ajattelija.

      Yleisesti ottaen on ihan oikeasti olennainen kysymys, puhuvatko antiikin aikaiset tekstit samasta asiasta kuin miltä ensisilmäykseltä näyttää. Asioihin liittyvät taustaoletukset ja käsitteiden merkitykset ovat vuosisatojen kuluessa jatkuvassa muutoksessa, minkä vuoksi ei voida olettaa, että jos Raamatussa käytetään jotain termiä, sillä tarkoitetaan täsmälleen samaa kuin olemme omana aikanamme ja omassa kulttuurisessa ympäristössämme tottuneet.

      Tämän joidenkin eksegeettien homoseksuaalisuusargumentin ytimessä on ajatus, että mikäli esimerkiksi Paavalin mainitsemat ”miesten kanssa makaavat miehet” (1. Kor. 6:9) viittaa esimerkiksi antiikin Kreikassa yleiseen ilmiöön, jossa keski-ikäisillä äijällä oli joku nuori rattopoika, se ei välttämättä sano mitään nykyajan tasa-arvoisesta samaa sukupuolta olevien parisuhteesta, jossa kaksi aikuista ihmistä rakastaa vastavuoroisesti toisiaan. Pikemminkin se voisi tämän tulkinnan mukaan sanoa, ”Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät nuoria teinipoikia seksuaalisesti hyväksikäyttävät miehet, […].”

      (En ole tässä kysymyksessä asiantuntija, eikä tämä välttämättä ole eksegeettien valtavirran edustama tulkinta, sanoin tämän vain esimerkin vuoksi havainnollistaakseni sitä, että historiallisten tekstien kääntäminen vastaamaan nykyajan kielenkäyttöä ei ole aina lainkaan yksinkertaista.)

      Kuitenkin olen sitä mieltä, että nuo eksegeettiset tulkinnat ovat vähän tendenssimäisiä ja että vaikka antiikissa ei varmaan ollutkaan täysin nykyisen kaltaisia homojen välisiä parisuhteita, Paavali luultavasti piti homoseksiä syntinä. Tätä mielestäni tukee se, että Paavali puhuu ”luonnonvastaisesta sukupuoliyhteydestä” (Room. 1:26), ja perustaa siis käsityksensä luontoon (φύσις) eikä mihinkään tuon ajan homoseksuaalisuuden ilmentymien paheelliseen lieveilmiöön.

      Tykkää

      1. Olen Eetun kanssa samaa mieltä, ja senkin takia olisi minusta hedelmällisempää keskittyä enemmän kysymykseen avioliitosta. Tuossa keskustelussahan on tavallaan kaksi painopistettä: toinen on avioliitto ja vihkimiskäytäntö, toinen homoseksuaalisuus ja pride. Toki ne liittyvät toisiinsa, mutta kun painopiste on Paavalin kirjeissä ja homoseksualisuudessa yksinään, se luo helposti asetelman, jossa koko avioliittokysymys näyttää seisovan tai kaatuvan sen varassa, ymmärsikö Paavali homoseksuaalisuuden samalla tavalla kuin 2000-luvun ihmiset ja onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei. Kuitenkaan kristillinen käsitys avioliitosta ei ensisijaisesti perustu käsitykseen homoseksuaalisuudesta, vaan siitä, mitä Raamatussa sanotaan ihmisestä, miehestä ja naisesta ja heidän suhteestaan. Painopisteen pitäminen esim. Roomalaiskirjeessä ja homoseksuaalisuus-kysymyksessä helposti johtaa juupas-eipäs -väittelyyn, jossa molemminpuolinen todistustaakka on raskas, mikä taas tuntuu helposti vääristävän sekulaaria ja kirkollista keskustelua ja – kuten Eetukin sanoi – on varmaan omiaan vieraannuttamaan ihmisiä kristinuskosta. Ev.lut. Piispoista esim. Jolkkonen on kyllä puhunut/kirjoittanut siitä, mitä avioliitto on, siis mille se perustuu, ja puolustanut perinteistä avioliittokäsitystä, ja olisi kiva nähdä sellaista kysymyksenasettelua ylipäätään enemmän, mutta myös toiselta puolelta. Toki esim. Björn Vikström on jossain määrin näin tehnytkin, mutta usein tuntuu, että keskustellaan eri asioista. Laajasalolta olisinkin tuossa keskustelussa kaivannut vähän enemmän ihmisarvo- ja avioliittokysymyksen välisen yhteyden avaamista samoin kuin sen, mitä hän ylipäätään ajattelee avioliitosta ja mikä kahden ihmisen välisestä suhteesta tekee avioliiton.

        Liked by 2 people

  3. Teemaa sivuten on äsken kirjoitettu myös:

    Pastori, päätoimittaja Juha Vähäsarja otsikolla ”Väärä rauha” https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/vaara-rauha/

    …Miten kristillinen kirkko voi hyväksyä antikristillisen ihmiskäsityksen ja murtaa Jumalan asettaman avioliiton rakkauden nimissä? Ymmärtävätkö tätä ajavat piispat, mitä he ovat tekemässä? ”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita ettekä sitoneet murtunutta jalkaa, te ette ole etsineet kadonneita ettekä lähteneet eksyneiden perään… Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan.” (Hes. 34:4-5)

    Professori Tapio Puolimatka kirjoittaa ”Piispa Hintikka ja kirkollisen keskustelun sananvapaus” https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/piispa-hintikka-ja-kirkollisen-keskustelun-sananvapaus/

    …(Hintikka) vaatii kirkossa käytävältä avioliittokeskustelulta täydellistä yhdenmukaisuutta: sallittu olisi ainoastaan Hintikan puolustama sukupuolineutraali ja moraalirelativistinen näkemys: ”seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden leimaaminen synniksi rikkoo sekä Kristuksen ruumiin ykseyttä että Jumalan luomistyötä vastaan. Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa tämänkaltaiselle opetukselle.” (Hintikka 2020)

    Hintikka haluaa kieltää kristillisen avioliitto-opetuksen kirkossa, koska sen aiheuttama synnintunto hänen mielestään hajottaa Kristuksen ruumista. Asiahan on päinvastoin. Kristuksen ruumiin elämä riippuu siitä, että seurakunnan jäsenet Jumalan Sanan julistuksen avulla tulevat synnintuntoon ja syntinsä tunnustaessa pääsevät osallisiksi Kristuksen anteeksiantamuksesta. Kristuksessa kasvaminen on syvenevää synnin ja armon tuntoa.

    Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oletettua haavoittuvuutta ja haurautta käytetään tekosyynä kieltää raamatullinen sukupuoli- ja seksuaaliopetus. Samalla seurakunnasta tehdään ”turvaton tila” niille, jotka pitäytyvät raamatulliseen avioliittonäkemykseen. Heidän identiteettinsä turvaamisesta ei välitetä, vaan Hintikka käyttää piispallista arvovaltaansa estääkseen heitä ilmaisemasta käsityksiään ja identiteettiään seurakunnassa.

    Dosentti Mikko K. Heikkilä puolestaan on kirjoittanut otsikolla ”Kirkon tulevaisuuden kohtalonkysymyksiä” https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/dosentti-mikko-k-heikkila-kirkon-tulevaisuuden-kohtalonkysymyksista/

    …Papin oman uskon tilan kyllä huomaa. Papiston ateistisoituessa henki katoaa kirkosta. Ja hengen lähdettyä hajoaa viipeellä myös se telttamaja. Siinä eivät jalkapuuhun kahliutumiset ja riettaat kabareet auta.

    Jeesus ei kriittisimpienkään raamatuntutkijoiden mukaan sanonut, että jos koette minun (oppini) takia vastustusta, pyytäkää anteeksi mielensäpahoittajilta ja luvatkaa muuttaa mielenne ja tapanne. Ymmärrän toki, että kyse on tappioiden minimoinnista; seurataan, mitä somekans … eikun Jumala on mistäkin asiasta mieltä. Vox populi, vox Dei.

    Liked by 1 henkilö

  4. Matteuksen evankeliumissa (19,12) kerrotaan niistä jotka ovat avioon kelpaamattomia: Jotkut jo syntyessään, toiset ihmisten tekojen takia. Ja kolmannet niitä jotka tekevät itsensä kelpaamattomaksi.

    Avioliitto ei kristillisen näkemyksen mukaan siis ole mikään kaikkien juttu tai jokaiselle kuuluva kiva ihmisoikeus.

    Liked by 2 people

  5. Päivi Räsäsen ja Teemu Laajasalon keskustelu käytiin tosiaan vain muutama päivä ennen KHO:n perusteltua ratkaisua (18.9) ”Kirkolla on perustuslain suojaamaan uskonnonvapauteen perustuva autonomia määrätä omasta opillisesta sisällöstään.”
    https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1600323418463.html
    mutta piispa Laajasalo ei aio kirkkonsa laillista linjaa noudattaa…

    Dosentti (historioitsija ja teologi) Arto Luukkanen kirjoittaa Uusi-Suomi verkkolehden blogissaan otsikolla ”Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa” https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/paivi-rasasen-maalittaminen-uskonnon-yo

    ”Eniten pisteitä saa siitä, jossa on eri mieltä Päivi Räsäsen kanssa Raamatun tulkinnasta… `Kiitettävässä vastauksessa (16 p.) kokelas…kiinnittää huomiota Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan ja kansanedustaja Räsäsen esittämän kannan ristiriitaan ja taustoittaa tätä pohtimalla luterilaista oppia ja luterilaista etiikkaa.` Arvostelun perustana on ajatus siitä, että kansanedustaja Päivi Räsänen on väärässä… Ylioppilaskokelaiden oikeusturvan kannalta tämä ajankohtaiseksi tarkoitettu, epäasiallinen kysymys ja esitetyt mallivastaukset on arvioitava uudelleen… Kysymyksen laatijan olisi hyvä astua nyt esille ja perustella omaa kantaansa. Kyse on tieteellisen eettisyyden rikkomuksesta ja ylioppilastutkintolautakunnan nimissä tehdystä hyökkäyksestä yhden kansanedustajan uskonnonvapautta vastaan.”

    Olen samaa mieltä. Päivi Räsäsen näkemysten takana on kristillisen raamatun- tulkinnan traditio 2000 vuoden ajalta ja ainakin virallisesti yli 90% maailman kristityistä – kun huomioidaan heidän kirkkojensa virallinen oppi. Kansanedustaja Räsänen toimii vastoin ajan henkeä ja median valtavirtaa ihailtavan selkärankaisesti kristillisten todistajien ja marttyyrien jalanjäljissä.

    ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8: 31-33.)

    ”…kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).

    Kristus ei lähettänyt seuraajiaan ensisijaisesti teologian harjoittamiseen vaan:
    ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa…”(Matt. 28:19-20).

    Kun kysymys on kirkon jäsenistä, jotka ainakin väittävät edustavansa ”Jumalan valtakuntaa” niin argumentaatioperusteena täytyy mielestäni ollakin ennenmuuta Raamattu. Ei meillä ole lupaa Herran sanasta vaieta (vrt. Hes. 3:18).

    ”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun…(2. Piet. 1:19)

    En ole fundamentalisti, mutta asia on niin perustavanlaatuinen kristillisen luomisuskon, ihmiskuvan ja avioliittokäsityksen kannalta, ja siitä on niin vahva Raamatun sana, niin VT:ssa, kuin myös UT:ssa + apostolinen traditio, että asia ei ole toisin tulkittavissa muuten kuin ”korvasyyhyllä”, siis jos eettinen normi teologisella ”myllytyksellä” tai liberaaliteologisen tai muun ”uuden ilmoituksen” perusteella muutetaan jopa päinvastaiseksi (Ei A → Kyllä A), kuin mitä Sanassa on jokaisen luettavissa. – Toivon mukaan katolisessa kirkossa ei lähdetä protestanttien tapaan, edes inkluvisuuden varjolla, samalle kaltevalle pinnalle. Kirkkopolitikointi valtapoliittisista syistä tai ajan henkeä kumarrellen on ollut kiusaus niin vanhoille kirkoille kuin mm. luterilaisille herätysliikkeillekkin. Ja on meillä yksittäisillä kristityillä kiusaus kelvata ”tälle maailmalle”, mutta meidän on rukoiltava yhä uudelleen ”tulkoon Sinun valtakuntasi”.

    Päivämies-lehden printtipainos vaikenee sujuvasti teemasta, rivien välistä lehdestä on luettavissa raamatullista tulkintaa ja kannanottoa, mutta pääkirjoituksiin teema ei juurikaan yllä. Ilmeisesti pelätään, että keikutetaan Puolueen kannatusta ja asemaa vielä heikommille lukemille. Sensijaan lehden verkkosivulle rohjetaan tehdä lyhyitä uutisia aiheesta kuten https://www.paivamies.fi/uutiset/enemmisto-suomalaisista-vastustaa-translain-uudistusta-6.42.8065.c8ae6865ec

    Päivämiehen verkkolehti raportoi Espoon piispan vierailusta Helsingin Ry:llä, mutta jutun perusteella mitään vaikeita asioita ei otettu esille. Ja tämä on kummankin osapuolen intressi; kun lestadiolaisuus saadaan pidettyä irti yhteistyöstä muiden konservatiivien kanssa, on se tietysti liberaalirintaman voitto. – Mutta carpe diem, uusi tulkinta arvopohjaisen opetuksen ja kansanopistojen valtionavun suhteen tulee tällä vuosikymmenellä olemaan merkittävä vipuvarsi… Kansanedustaja Pekka Aittakumpu on julkaissut joitakin kriittisiä kommentteja, mutta kysyä sopii, minkä verran lestadiolaiset kansanedustajat ovat oikeasti ajaneet asiaa eduskuntaryhmissään, valiokunnissa ja suuressa salissa?

    Vaikka kansalaisaloite ”Henkilötunnuksen uudistamisesta sukupuolineutraaliksi” on jo kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta, kannattaa se edelleen allekirjoittaa, jotta sille saadaan painoarvoa mahdollisimman paljon. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6455
    Uutta sotetunnusta tultaisiin käyttämään argumenttina alaikäisten sukupuolenvaihdosten sallimiseksi.

    PS. Evoluutiobiologisesti koko sukupuolikäsite on syntynyt lisääntymisbiologian ympärille – ja sukupuolia on todellakin vain kaksi! Erilaisia enemmän tai vähemmän hienosyisiä kokemuksia sukupuolisuudesta voi olla 7 miljardia. Ihmisen kehitykseen johtaneessa linjassa lisääntyminen on tapahtunut jo matelijoilla satoja miljoonia vuosia uros-naaras yhtymisellä. Monisukupuolisuus -ideologia on humanistista pseudotieteellistä huuhaata!

    Liked by 2 people

    1. Jos ajatellaan, että kristillisen avioliittokäsityksen ytimessä on perhe ja perhe sisältää lapset, niin eipä taida olla muuta mahdollisuutta kuin avioliitto miehen ja naisen välisenä. Tätä voi pitää ”luonnollisina” siinä mielessä, että kaikkien suvullisesti lisäntyvien olioiden lisääntyminen perustuu kahteen sukupuoleen. Joskus ihmetyttää, että eikö jako XX ja XY kromosomisiin enää pädekään. Määritteli itsensä miten tahansa, kromosomejaan ei voi muuttaa. Eikö tällä ole enää mitään merkitystä?

      Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Timo Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s