1200-luvun fransiskaanit ja idän nestoriolaiset Mongoliassa

EMIL ANTON

Suomeksi on saatavilla vain vähän katolista kirjallisuutta, mutta välillä sitä tulee vastaan aivan yllättäen. Näin kävi minulle viime vuonna, kun törmäsin kahteen 1200-luvun fransiskaanin kirjaan, jotka on suomennettu viimeisten 20 vuoden aikana muista kuin uskonnollisista syistä, nimittäin historiallisen ja kulttuurisen mielenkiintonsa vuoksi. Silti kirjat antavat myös uskonnollis-teologisesti paljon ajateltavaa.

Mongolien historia 2015
Johannes de Plano Carpini, Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247, Gaudeamus 2003.

Mistä on kyse? No, mitä muuta 1200-luvulla tapahtui kuin Franciscus Assisilainen ja Tuomas Akvinolainen? Tapahtui tämä: Tšingis-kaani ja hänen seuraajansa, siis mongolit, valloittivat lähes koko maailman – heidän valtakuntansa ulottui yhtäkkiä Koreasta Unkariin. Eurooppa heräsi ihmettelemään, keitä nämä Kaukoidän kummajaiset oikein olivat, ja asiasta piti ottaa selvää. Sekä paavi että Ranskan kuningas pisti asialle fransiskaaniveljiä, minkä tuloksena meillä on kaksi keskiajan kuuluisinta ja kiehtovinta matkakirjaa (Marco Polon jälkeen tai ohella).

Ensimmäisen kirjan nimi on Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247 (Gaudeamus 2003), ja sen kirjoittaja on italialainen fransiskaani Johannes de Plano Carpini, pyhän Franciscuksen varhainen seuraaja ja Saksan, Tanskan ja Norjan fransiskaanien koordinaattori. Hän matkusti Mongoliaan noin 60-vuotiaana. Toisen kirjan kirjoittaja on oppinut flaamilainen fransiskaani Vilhelm Rubruk, ja otsikkona on Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255. (Faros 2010). Molemmat kirjat on suomentanut jyväskyläläinen latinisti Sami Jansson, kun taas johdannot ja viitteet on laatinut Helsingin yliopiston dosentti Antti Ruotsala.

De Plano Carpinin ja Rubrukin matkakirjat ovat siitä monumentaalisia teoksia, että ne tarjosivat eurooppalaisille oikeastaan ensimmäiset tiedot paitsi mongoleista, myös buddhalaisista ja kaukoidän nestoriolaisista kristityistä. Molemmat fransiskaaniveljet kulkivat pitkän, vaikean ja vaarallisen matkan maata pitkin aivan Mongolian ytimeen asti: Plano Carpini pääsi seuraamaan suurkaani Güyükin valintaa ja Rubruk sai vuosikymmentä myöhemmin osallistua suurkaani Möngken hovissa värikkääseen uskontojenväliseen väittelyyn.

Mongolien oudot tavat ja luonnollinen moraalilaki

Johannes de Plano Carpinin kirja on pääosin systemaattinen esitys mongolien tavoista, uskomuksista ja historiasta; vasta lopussa tulee henkilökohtainen matkakertomus, joka kattaa noin kolmasosan kirjasta. Mongolien tapojen kuvaus vahvistaa sitä, mitä veli Vilhelm Rubruk kirjoitti mongolien pariin saapumisesta: ”koin astuvani ikään kuin toiseen maailmaan”. Outoja tapoja oli monia – tähän otan esimerkiksi vain kuvauksen avioliittoa koskevista käytännöistä.

Jokaisella tartarilla [=mongolilla] on niin monta vaimoa, kuin hän vain pystyy pitämään. Joku pitää sataa, joku viittäkymmentä, joku kymmentä – toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. He solmivat yleensä liittoja kaikkien sukulaistensa kanssa paitsi äidin, tyttären ja sellaisen sisaren kanssa, jolla on sama äiti. He avioituvat kylläkin niiden sisartensa kanssa, joiden kanssa heillä on vain yhteinen isä. He voivat myös naida isänsä lesket.

Tässä tulee heti vastaan valtava kulttuuriero, joka meidän näkökulmastamme koettelee luonnollisuuden ja moraalin rajoja. Toisaalta se kyllä samalla haastaa läntisen luonnonlakiajattelumme, jonka mukaan jokainen kyllä tietää, mikä on oikein, vai mitä? Pikemminkin näyttäisi siltä, että käsityksemme siitä, mikä on luonnollista ja eettistä on todella vahvasti kulttuurisidonnaista.

Tämä ei kuitenkaan ole yhtä kuin sanoa, ettei kukaan olisi näissä asioissa toista oikeammassa. Jos haluamme sanoa, että olemme tässä oikeassa (eli että sadan vaimon ja siskopuolten naiminen ei ole ihan jees ja normijuttu), niin silloin pitänee heikentää ns. 1. uskonkohtaa (luomiseen perustuvaa luonnollista moraalitajua) ja vahvistaa 2. (lankeemuksen/synnin seuraukset oikean ja väärän erottamisen suhteen) ja 3. (Pyhän Hengen valon ja avun tarve oikeaan elämään) uskonkohtia.

Kysymys on kuitenkin perin vaikea ja monimutkainen. 1200-lukulaisille italialaisille Plano Carpinin kommentti mongolityttöjen pukeutumisesta saattoi kuulostaa niin ikään aivan luonnottomalta, kun taas 2020-luvun helsinkiläiselle ehkä yllättävänkin tutulta: ”tytöt ja nuoret naiset on erittäin vaikea erottaa miehistä, koska heidän asunsa on kaikin puolin samanlainen kuin miehillä”.

Mongolien maitojuoma ja kirkon käskyt

Myös Rubruk, jonka kirjasta suuri osa on henkilökohtaista matkakertomusta (ja siksi yleisesti ottaen de Plano Carpinia viihdyttävämpää luettavaa), aloittaa mongolien tapojen kuvauksella. Hän kertoo mm. mongolien lempijuoman kumissin eli tammanmaidon valmistuksesta. Kun on kerätty runsaasti maitoa, se kumotaan suureen leiliin tai saaviin, jossa sitä aletaan kirnuta puunuijalla, kunnes se alkaa kuplia kuin uusi viini ja käydä. Kirnuamista jatketaan kunnes voi saadaan eroteltua. Välillä kumissia maistetaan ja kun se maistuu sopivan kirpeältä, on se valmista juotavaksi. Vatsalle kumissi tekee hyvää, mutta se nousee helposti heikkoon päähän ja lisää kovasti virtsaamistarvetta.

Kuva: Wikipedia

Kumissiin liittyi kuitenkin myös kiperä teologinen ongelma. Mongolien parissa eläneet venäläiset ja kreikkalaiset kristityt kieltäytyivät nimittäin kumissin juomisesta, ”sillä heidän pappinsa väittivät, että sitä juomalla he olisivat samalla kieltäneet kristinuskon”. Tämä lienee johtunut siitä, että mongolit uhrasivat kumissia epäjumalankuvilleen. Helluntaiaattona 1253 Rubruk kohtasi alaanikristittyjä, nykyisten osseettien esi-isiä, joilla oli ”kreikkalaiset papit, mutta kreikkalaisista poiketen he eivät silti ole skismaatikkoja, sillä he kunnioittavat poikkeuksetta jokaista kristittyä”. He olivat innoissaan kuullessaan helluntaijuhlasta, mutta heillä oli myös (aika tragikoominen) teologinen dilemma:

Kertoessani heille tulevasta pyhästä he tulivat hyvin iloisiksi, sillä he eivät tienneet kristillisistä perinteistä juuri muuta kuin Kristuksen nimen. He myös kysyivät, pelastuisivatko he ja monet muut kristityt, joita siellä oli Venäjältä ja Unkarista, koska heidän oli juotava kumissia. [–] Siitäkin he olivat huolissaan, etteivät he tunteneet paastopäiviä – eivätkä he sitä paitsi olisi edes voineet noudattaa niitä, vaikka he olisivatkin tunteneet ne. Oikaisin heidän käsityksiään kykyjeni mukaan ja opetin heitä vahvistaakseni heidän uskoaan.

Tällaiset tapaukset herättävät paljon ajatuksia ja vakaviakin kysymyksiä. Tuolloin meidän näkökulmastamme aivan mitätön asia on ollut lukemattomille kristityille pelastuskysymys. Entä mitkä oman aikamme kirkollisista käskyistä ovat kenties jonkun muun aikakauden (tai taivaan) perspektiivistä naurettavia – ja aivan tarpeetonta omientuntojen vaivaamista? Kumissifarssi jatkui vielä helluntaipäivänä, jolloin Rubrukin luokse tuli eräs saraseeni, siis muslimi, joka pienen uskonkeskustelun jälkeen ilmaisi haluavansa kasteen.

Valmistellessamme kastetta hän hyppäsi kuitenkin yllättäen hevosensa selkään ja sanoi menevänsä kotiin neuvottelemaan asiasta vaimonsa kanssa. Seuraavana aamuna hän kertoi, ettei hän missään nimessä uskalla ottaa kastetta, koska silloin hän ei voisi juoda kumissia. Hänen kotiseutunsa kristityt näet sanoivat, ettei kukaan tosi kristitty sitä juo, mutta hän itse ei voisi ilman kumissia tulla toimeen tuossa erämaassa. En mitenkään saanut häntä luopumaan käsityksestään. Nyt varmaan oivallatte, miten loitontuneita he ovat uskosta mokoman käsityksen vuoksi. Sitä ovat heidän keskuuteensa levittäneet venäläiset, joita siellä onkin runsaasti.

Rubruk ja idän nestoriolaiset

Johannes de Plano Carpini ja Vilhelm Rubruk tosiaan toivat läntiselle yleisölle ensimmäiset tiedot kaukoidän nestoriolaisista, siis siitä idän kirkosta, jonka patriarkanistuin oli Bagdadissa ja joka oli levittäytynyt jo 600-luvulla aina Kiinaan asti. Kirkon liturgian kieli oli syyria (aramean eräs kielimuoto), myös kaukaisessa Kiinassa. Rubrukin ensikuvaus nestoriolaisista ei ole kovin mairitteleva, mutta sitäkin mielenkiintoisempi:

Nestoriolaisia elää aina Kiinassa asti vierasmaalaisina sikäläisten joukossa. Kiinassa on jopa viisitoista kaupunkia, joissa asuu nestoriolaisia. [–] Sikäläiset nestoriolaiset eivät tiedä mitään. He pitävät jumalanpalveluksia syyriaksi, sillä heidän pyhät kirjansa ovat syyriankielisiä, vaikka he eivät edes osaa syyriaa. He laulavat aivan kuin meikäläiset munkit, jotka eivät osaa latinaa. Siksi he ovatkin aivan turmeltuneita. Ensinnäkin he ovat koronkiskureita ja juoppoja. Toiseksi jotkut tartarien parissa elävistä heikäläisistä pitävät tartarien tapaan useita vaimoja. [–] Piispa käy noilla seuduilla vain harvakseltaan, ehkä vain kerran viidessäkymmenessä vuodessa. Silloin siellä vihitään papeiksi kaikki pojat, jopa vauvat kehdoissa. Siksi miltei kaikki miehet siellä ovat pappeja. Tämän jälkeen he sitten menevät naimisiin, mikä on täysin vastoin kirkkoisien määräyksiä. Papit siellä ovat vieläpä kaksiavioisia sikäli, että jos ensimmäine vaimo kuolee, he ottavat uuden. Simonistejakin he ovat, sillä he eivät suorita mitään sakramenttia ilmaiseksi.

Toisaalta Rubruk kertoo, kuinka hän seurueineen saapui pyhän Andreaan päivänä 30.11.1253 kokonaan nestoriolaiseen kylään ja iloitsi löytäessään sieltä kirkon. ”Astuimme kylän kirkkoon ja lauloimme riemuissamme niin kovaa kuin jaksoimme Salve Regina, sillä emmehän olleet aikoihin edes nähneet kirkkoa.” 13.1.1254 hän kertoo, kuinka Möngke-kaanin hovissa ”kaikki nestoriolaispapit tulivat jo ennen päivänkoittoa kappeliin lyömään kumistimiaan ja laulamaan juhlavasti hetkipalvelustaan”. Suurkaanin teltan edessä oli ”kristittyjen kappeli, jossa lauletaan julkisesti ja avoimesti”. Vain harva tänäkään päivänä tietää, että mongolikeisareilla eli kaaneilla Tsingis-kaanista alkaen oli nestoriolaisia vaimoja ja että nestoriolaiset papit kasvattivat ja kouluttivat heidän lapsiaan. Esimerkiksi Möngke-kaanin esikoispojan opettajana oli nestoriolaispappi David, joka tosin oli Rubrukin mukaan ”aikamoinen juoppo”.

Kuva: Wikipedia

Rubrukin ja nestoriolaispappien välille syntyi joissain tapauksissa koskettaviakin ”esiekumeenisia” kohtaamisia. Kahden virran maa -kirjan sivuille 181-182 otin mukaan Rubrukin upean kuvauksen vuoden 1254 pääsiäisestä Karakorumissa, mongolien pääkaupungissa. Rubruk sai tuolloin seurata nestoriolaisten pääsiäisvigiliaa aitiopaikalta ja iloita heidän toimittamistaan kasteista.

Toinen kohokohta oli helluntaina samana vuonna pidetty uskontodebatti Möngke-kaanin hovissa, missä Rubruk liittoutui nestoriolaisten kanssa buddhalaisia ja muslimeja vastaan. Rubrukin hiljennettyä buddhalaiset nestoriolaiset halusivat väitellä muslimeja vastaan, mutta nämä tunnustivatkin evankeliumin oikeaksi eivätkä halunneet väitellä. Lopputulos oli silti Rubrukille pettymys: ”Kaikki kuuntelivat heitä vastaan väittämättä, mutta eipä kukaan silti sanonut: ’Uskon ja haluan tulla kristityksi’ [–] Lopuksi he kaikki joivat tolkuttomasti.”

Ehkä kaikkein koskettavin fransiskaanis-nestoriolainen kohtaaminen syntyi, kun eräs korkea-arvoinen ja ilmeisen hurskas ja nöyrä nestoriolaispappi sairastui vakavasti. Rubruk vieraili hänen luonaan ja aloitti sielunhoidon. Ensiksi hän kehotti nestoriolaispappia tunnustamaan, että paavi on kaikkien kristittyjen isä. ”Sen hän oitis tunnustikin vannoen, että jos Jumala palauttaisi hänen terveytensä, hän menisi paavin jalkojen juureen” – idän nestoriolaisethan eivät koskaan olleet omasta tahdostaan eronnet paavista, vaan he olivat joutuneet lännen kirkosta eroon poliittis-maantieteellisistä syistä. Rubruk jatkoi:

Kerroin hänelle myös viimeisen voitelun sakramentista. Hän vastasi ”Sellaista tapaa ei meillä ole, joten meikäläiset papit eivät osaa sitä toimittaa. Tekisitkö sinä sen minulle, koska tiedät, miten pitää toimia.” Muistutin häntä myös syntien tunnustamisesta, joka sekään ei ole heillä tapana. Sitten hän kuiskutteli tunnustuksensa lyhyesti erään virkaveljiinsä kuuluvan papin korvaan. [–] Minä sanoin: ”Rooman kirkon tapana on, että sairaat ottavat Kristuksen ruumiin ikään kuin evääkseen viimeiselle matkalleen ja turvakseen vihollisen väijytyksiin. Tässä on Kristuksen ruumis, jonka pyhitin pääsiäisenä. Nyt sinun pitää tunnustaa uskosi ja anoa pelastusta.” Tällöin hän syvän hurskaasti lausui: ”Anon sitä täydestä sydämestäni! [–] Minä uskon, että siinä on Luojani ja Vapahtajani, joka lahjoitti minulle elämäni ja joka kuolemani jälkeen sen minulle palauttaa, kun koittaa ylösnousemuksen aika.” Niin hän vastaanotti kädestäni Kristuksen ruumiin, joka oli siunattu Rooman kirkon tapaan.

Loppulause

Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255
Vilhelm Rubruk, Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255, Faros 2019

Tässä lyhyessä katsauksessa 1200-luvun fransiskaanien Mongolian-matkoihin olen voinut vain raapaista pintaa. Jos mielenkiinto heräsi ja haluaisit tietää lisää, voit kuunnella Suomessa toimiville maallikkofransiskaaneille 5.1.2021 pitämäni tunninmittaisen luennon tästä samasta aiheesta. Luennon voi kuunnella podcastistani tästä.

Suosittelen kuitenkin kaikille de Plano Carpinin ja Rubrukin kirjojen lukemista ihan itse – on aivan ihmeellistä, että nämä 1200-luvun tekstit ovat säilyneet ja tulleet nyt lähes 800 vuoden jälkeen myös meidän ulottuvillemme selvällä suomen kielellä. Näiden kirjojen kuvaama maailma ei ole vain menneiden aikojen lumoja – Aasian monet erikoiset kansat ovat edelleen suurelle osalle meistä aivan yhtä outoja ja tuntemattomia kuin 1200-luvulla.

Lue myös: Franciscus ja minä: Jolkkosen dokumentti ja fransiskaaniherätys ; Marco Polo, Bagdadin patriarkat ja uusi kirja

3 comments

  1. Kuuntelin podcastinkin. Ihastuttavaa, tuntui pieni yhteys 800 vuoden taakse. Koetan hakea kirjan kirjastosta, jos se tänäpäivänä on mahdollista.

    Tykkää

  2. Molemmat kirjat löytyvät kirjastosta helmet.fi Samoin Kahden virran maa. Luin ne ja vielä Otavan Suuren maailmanhistoria toisen osan omasta kirjahyllystäni (muut osat ovat edelleen lukematta…).

    Tykkää

  3. Kiehtovia juttuja!

    Pieni reunahuomautus. Kirjoitit mongolien moniavioisuudesta: ”Toisaalta se kyllä samalla haastaa läntisen luonnonlakiajattelumme, jonka mukaan jokainen kyllä tietää, mikä on oikein, vai mitä?”

    Tässä on kuitenkin tarkennettava, että läntinen luonnonlakiajattelu (ainakaan sen perinteisessä muodossa) ei väitä, että ”jokainen kyllä tietää, mikä on oikein”. Se väittää sen sijaan, että:

    – tietyt inhimillisen moraalin perusasiat (kuten että viattomien tappaminen ja aviorikos ovat väärin) ovat ihmisen tiedettävissä ja ymmärrettävissä ilman ns. erityistä ilmoitusta;

    – näiden moraalisten periaatteiden ymmärrys ja eläminen käytännön tasolla voi olla hämärtynyttä johtuen mm. huonosta kasvatuksesta ja esimerkistä, kulttuuriin juurtuneista (objektiivisesti väärityneistä) käytännöistä yms.;

    – kuitenkin myös tällaisessa tapauksessa luonnollisen moraalilain rikkominen aiheuttaa vahinkoa ihmisille ja yhteisöille.

    ”Luonnollinen” ei tässä traditiossa tarkoita ”spontaania” tai ”automaattista”, vaan ihmisluonnon eli ihmisen syvimmän olemuksen mukaista.

    Moniavioisuus on aika klassinen esimerkki, jota on pohdittu tästä näkökulmasta – osittain siksi, että myös Vanhan testamentin ajalla sitä esiintyi paljon. Scott Hahnilla on mielestäni varsin osuva analyysi Raamatun polygamiasta: vaikka Vanha testamentti ei tuomitse sitä eksplisiittisesti, silti Vanhan testamentin narratiivi tuo hienovaraisesti esiin kerta toisensa jälkeen, että moniavioisuus aiheutti vahinkoa (ristiriitoja osapuolten välille yms.).

    Alkukantaisessa, miehen valtaan keskittyvässä avioliittokulttuurissa moniavioisuus pääsee helposti leviämään, mutta se on ristiriidassa miehen ja naisen alkuperäisen (ja siksi luonnollisen) yhdenvertaisuuden kanssa. Siksi pyrkimys yksiavioisuuteen ja aviolliseen uskollisuuteen ei ole jokin uskonnollinen asia, vaan kumpuaa ihmisen luonnollisesta moraalista.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Markku Vähätalo Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s