Jatkuvan suorittamisen uskonto?

EETU MANNINEN

Varhaiskristillinen kuva Jeesuksesta hyvänä paimenena. Kuva: Wikipedia

Katolisen uskon mukaan ihmisen elämä on jatkuvaa matkaa kohti Jumalaa. Ihmisellä tulisi olla pyrkimys kehittää itseään Pyhän Hengen avulla kohti yhä suurempaa Kristuksen kaltaisuutta. Saarnoissa kuulee tyypillisesti tämän kokonaisvision mukaisia kehotuksen sanoja. Tälläkin blogilla on julkaistu juttuja ”hengellisestä fitneksestä”, ”treenistä” ja itsensä kehittämisestä. Tämä on itsestään selvä lähtökohta myös Raamatussa: esimerkiksi apostoli Paavali kirjoittaa:

Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. (1. Tess. 4:1–3.)

Tähän kuitenkin liittyy kääntöpuoli: ihminen ei ole koskaan niin hyvä, että hän ei voisi enää kasvaa pyhyydessä. Ihminen ei voi myöskään tyystin lopettaa matkaansa tai suhtautua siihen välinpitämättömästi ilman, että hän on vaarassa langeta pois uskosta.

Kulttuurissamme, jota enenevässä määrin on tullut määrittämään suorittaminen ja kilpailu, tämä saattaa kuitenkin tuntua hyvinkin ahdistavalta. Kun kerran elämä jo muutenkin tuntuu vaativan jatkuvaa suorittamista, jotta pysyisi nyky-yhteiskunnan menossa mukana, eikö uskon pitäisi olla vastakohta tälle kaikelle? Eikö hetkeäkään saisi vain olla ja levähtää?

Tähän vastaan: ehdottomasti kyllä! Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)

Kristinuskoon olennaisesti liittyvän pyhittymisen vaatimuksen ja parannussaarnan lisäksi täytyy siis korostaa ja pitää esillä myös toista puolta, joka kenties paradoksaalisesti on myös olennainen osa kristinuskoa: sinä olet Jumalalle rakas ja kelpaat hänelle myös syntisenä, keskeneräisenä, vajavaisena ja omine vikoinesi.

Pyhityksen vaatimus vs. ”sinä kelpaat”

Mutta eivätkö nämä kaksi näkökulmaa ole keskenään sovittamattomassa ristiriidassa? Miten voidaan yhtäältä sanoa, että ihminen ei ole koskaan niin pyhä, etteikö hän voisi vielä pyhittyä ja että tämä jatkuva prosessi on välttämätön, mutta toisaalta että ihminen voi kokea kelpaavansa Jumalalle sellaisena kuin on ja että hän voi jatkuvan suorittamisen ohella myös levätä Jumalan armon varassa?

Vaikka tämä saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, sitä se ei ole. Vastakkainasettelun sijaan nämä kaksi on nähtävä oikeassa suhteessa toisiinsa: jos kirkko julistaa pelkästään parannussaarnaa, voi sen edustamasta kristinuskosta tulla ankaran lakihenkistä. Jos taas sanomana on vain ”sinä kelpaat sellaisena kuin olet”, on vaarana, että kirkko laiminlyö sen olennaisen tosiasian esillä pitämisen, että näiden Jumalalle rakkaiden ihmisten tulee myös kehittyä ja kilvoitella. Tällöin kirkosta tulee nähdäkseni myös herkästi löperö, väritön ja mauton.

Mielestäni on sinänsä hyvä, että saarnoissa kannustetaan kristittyjä pyhittymään ja annetaan heille ohjeita siihen. Kuten sanoin, kyseessä on kristinuskon ja hengellisen elämän itsestään selvä lähtökohta. Lisäksi on usein tarpeen, että ihmisiä ikään kuin ravistellaan näkemään paheensa ja etsimään niihin parannusta.

Nähdäkseni sanomaa Jumalalle kelpaamisesta ja levosta suorittamisen sijaan tuleekin pitää esillä tämän edellä kuvaamani hengellisen elämän perusvision puitteissa: sinun tulee pyrkiä kohti Jumalaa ja pyhittyä, mutta olla myös armollinen itsellesi, hyväksyä oma puutteellisuutesi ja luottaa Jumalan rakastavaan armoon ja laupeuteen. Itse asiassa oman itsensä vajavaisuuden ymmärtäminen on olennainen osa hengellistä kasvua, kuten tulemme huomaamaan. Nähdäkseni tätä on katolinen kristinusko.

Paavi Franciscus vastaan ”uuspelagiolaisuus”

Pope Francis South Korea 2014.png
Paavi Franciscus. Kuva: Wikipedia

Tässä yhteydessä on mielestäni relevanttia mainita paavi Franciscuksen muutamaa vuotta sitten esittämä varoitus ”uuspelagiolaisuuden” vaaroista kehotuskirjeessään Gaudete et exultate (ks. myös aiemmin tällä blogilla ilmestynyt juttu). Tällä paavi tarkoittaa tietynlaista ajattelutapaa, joka uhkaa paikoitellen muodostua hengellisen elämän ongelmaksi.

Franciscuksen mukaan vaarana on, että samalla kun puhutaan lämpimästi Jumalan armosta, luotetaan kuitenkin ensisijaisesti omaan henkilökohtaiseen hurskauteen, joka perustuu jonkinlaisten katolisten tapojen noudattamiseen. Paavin mukaan tällainen kristillisyys saattaa muodostua elitistiseksi ja ilmetä muiden muassa pakkomielteisyytenä lain suhteen ja liiallisena keskittymisenä self-helpiin ja henkilökohtaiseen täyttymykseen tähtääviin ohjelmiin. (kohdat 49 ja 57.)

Franciscuksen mukaan näissä tapauksissa ongelmana on ymmärryksen puute esimerkiksi siitä, että Jumalan armo ei paranna kertaheitolla inhimillistä heikkoutta, jolloin omia rajoitteita koskevan tietoisuuden puute voi estää armoa toimimasta meissä tehokkaammin. (kohdat 49 ja 50.)

Mielestäni paavi tarjoaa monta syvällistä ja varteenotettavaa näkökohtaa. Kuten sanottu, omasta hengellisestä kasvusta ja rukouselämästä huolehtiminen ovat luovuttamattoman olennaisia kristillisen elämän kannalta. Kuitenkin suhtautumisemme näihin sinänsä hyviin asioihin saattaa huomaamattamme vääristyä. Meidän on yhä uudelleen muistutettava itseämme siitä, että hengellinen elämämme nojaa ensi sijassa Jumalan lahjan vastaanottamiseen, kuten paavikin kirjeessään tähdentää (kohdat 52–56).

Heikkouden hyväksyminen ja kohteeton mietiskely

Tähän liittyen koen tarpeelliseksi jakaa vielä pari oleellista huomiota Joona Korteniemen tällä blogilla vähän aikaa sitten esittelemästä Wilfrid Stinissenin kirjasta Kristillinen syvämietiskely (Helsinki: KATT, 2007). Stinissen puhuu kohteettomasta mietiskelystä kiireisen ja suorituskeskeisen arjen keskellä:

Me elämme ajassa ja ympäristössä, joka jatkuvasti muistuttaa meitä omasta heikkoudestamme, yksinäisyydestämme ja riittämättömyydestämme. Voimattomuudessa, joka erottuu erityisen painokkaasti hyvinvointiyhteiskuntamme taustaa vasten. (s. 153–154.)

Hän kirjoittaa:

Kun meitä siis alituisesti ympäröi ”kohteeton mietiskely”, jossa meidät lakkaamatta asetetaan vastakkain olosuhteiden kanssa, joita emme voi hallita, emme edes ajatuksillamme tai tunteellamme, ei ole vaikea ymmärtää, että myös itse mietiskelymme voi ja saa olla kohteetonta. Se, mistä on kysymys, on taaskin hyväksyminen, rukouksen vastaanottaminen sinä Jumalan lahjana, joka se on, riippumatta siitä mikä muoto tai muodon puute sillä on. Jättäytyminen on kristinuskon olennaisimpia perusasenteita. […] Syvyyspsykologia on opettanut meille, mikä merkitys ihmiselle on sillä, että hän hyväksyy itsensä ja uskaltaa elää totuudessa. Tässä, kohteettomassa mietiskelyssä, otamme yhden askeleen lisää. Tässä ei ole kysymys sovintoon pääsemisestä heikkouksiensa kanssa, ei, tässä on jopa iloittava siitä. Sillä heikkoudessa ja vain siinä Jumala voi näyttäytyä sinä, mikä hän on, Jumalana. ”Kun olen heikko, silloin olen voimakas” (2. Kor. 12:10) sillä voima täydellistyy heikkoudessa (jae 9). (s. 155)

Vaativan arjen keskellä rukouksen ja hengellisen kasvun ei siis tarvitse olla jotain, jonka vielä ottaa asialistalleen suorittaakseen, vaan lepoa Jumalassa. Jättäytymistä hänen varaansa ja avoimuutta hänen Pyhän Henkensä toiminnalle.

Tämä on mielestäni tärkeä oivallus: vaikka hyveiden tietoinen edistäminen itsessään on tärkeää, viime kädessä ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa” (Fil. 2:13).

3 comments

  1. Tärkeä näkökulma. Jumala kutsuu meitä pyhyyteen, mutta hän on myös ratkaisevassa roolissa sen muutoksen aikaansaamisessa, jota meissä tulisi tapahtua. Siksi kristillinen elämä on vähintään yhtä paljon ”jättäytymistä” Jumala käsiin kuin ponnistelua. Ja niin on myös Paavalin kirjoituksissa, kuten alussa huomautit.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Oskari Juurikkala Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s