Murrettu leipä – Jumala ilmaisee rakkautensa eukaristiassa

JOONA KORTENIEMI

On toinen pääsiäispäivä. Sen kunniaksi lienee sopiva hetki mietiskellä ehtoollista eli eukaristiaa, jossa katolinen kirkko viettää pääsiäisjuhlaa joka päivä. Kuulemani hienon tulkinnan mukaan kiirastorstaina Jeesus asetti eukaristian tulkinta-avaimeksi, ikään kuin otsikoksi, kaikelle, mitä seuraavina päivinä tapahtui. Siksi juuri eukaristian kautta voi käydä sisälle Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen mysteeriin. Eukaristian syvyyksiin meitä puolestaan johdattelee isä Wilfrid Stinissenin äskettäin suomennettu kirja Murrettu leipä – Jumala ilmaisee rakkautensa eukaristiassa. Suomentajat lähettivät minulle siitä ystävällisesti arviointikappaleen, mistä kaunis kiitos.

Kirjan ovat suomentaneet, kuten Emilin edellisessä jutussaan arvioiman John Bergsman Uskon ytimen, luterilaiset pappismiehet Veijo Koivula ja Jouko M.V. Heikkinen. Myös kustantaja on sama, Väyläkirjat.  Emil joutui esittämään useita kriittisiä huomiota Bergsman kirjan suomennoksen laadusta. Yhdyn kritiikkiin, mutta laajennan hiukan näkökulmaa: Koivula ja Heikkinen ovat viime vuosina suomentaneet kelpo kokoelman tasokasta katolista hengellistä kirjallisuutta. Edellä mainitun kahden lisäksi esimerkiksi Stinissenin Sydän täynnä rukousta. Se on ekumeenisesti ja hengellisesti erittäin arvostettava projekti, johon toivotan voimia ja siunausta.

Murretun leivän suomennos vaikuttaa ainakin minun silmääni onnistuneelta. Ulkoasu tukee hienosti sisältöä Eeva Zittingin kauniine ikonikuvineen. Kirjaan on saatu Kuopion luterilaiselta piispalta Jari Jolkkoselta kiva, teologisesti painava johdanto, jossa hän painottaa, että luterilaisilla ja katolisella kirkolla on nykyisin melko suuri yksimielisyys eukaristian uhriluonteesta sekä transsubstantiaatio-termin merkityksestä. Se pitää paikkansa, vaikkei vielä ratkaisekaan kaikkia ekumeenisia haasteita, esimerkiksi kysymystä luterilaisen viran pätevyydestä katoliselta kannalta. Mutta ei mennä nyt siihen vaan itse kirjaan ja eukaristiaan.

Mallikelpoista teologiaa

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi. Jälleen minuun teki syvän vaikutuksen se, kuinka kauniin ja tasapainoisen synteesin Stinissen onnistuu rakentamaan omista hengellisistä kokemuksistaan, pastoraalisesta kokemuksestaan, raamatuntuntemuksestaan ja laajasta teologisesta lukeneisuudestaan.

Siinä lienee opittavaa kaikille meille teologeille, ehkä erityisesti suomalaisille teologeille. Teologia sanan varsinaisessa mielessä ei ole vain kirjatietoutta eikä varsinkaan akateemista tai kirkollista karriarismia vaan kokonaisvaltaista elämää Jumalassa. Sen osa-alueita ovat sisäinen rukous, itsensä antaminen lähimmäisilleen Jumalan kunniaksi, Raamatun hengellinen lukeminen sekä laaja teologinen oppineisuus. Kaikkia näitä elementtejä tarvitaan ja jos jokin niistä puuttuu, teologia ja teologius jollain tavalla ontuu.

Kirjassa on niin hengästyttävän paljon sisältöä, että tätä kirjoittaessa ahdistaa, kun tuntuu, ettei niistä rikkauksista saa sanoitetuksi murto-osaakaan. Siksipä antaudun suosiolla ja otan kirjasta vain muutamia teemoja. Ne tarjotkoot pienen välähdyksen eukaristian rikkaudesta ja innostakoot kaikkia niin lukemaan kirjan kuin syventämään suhdettaan pyhään eukaristiaan. Kuten Stinissenin Kristillisen syvämietiskelyn esittelyssä, käsittelyjärjestys ja sanoitus on osin omani. Laajasti ottaen substanssi on kuitenkin Stinisseniltä.

Kristinuskon eukaristinen Jumala

Eukaristian on tarkoitus kertoa kirkkaimmin, kuka Jumala on. Samalla eukaristian voi ymmärtää vain ymmärtämällä, kuka Jumala on. Kuka tai millainen Jumala sitten on?

Islamin vastauksen voisi ehkä tiivistää siten, että Jumalan keskeisin ominaisuus on kaikkivaltius: ”Allahu akbar”, Jumala on suurin. Kaukoidän uskonnoissa ja niistä vaikutteita saaneessa länsimaisessa uushenkisyydessä Jumala on ensisijaisesti kaiken moninaisuuden ja muotojen takana oleva sanoilla tavoittamaton absoluuttinen ykseys. Kaikissa näissä Jumalaa koskevissa näkemyksissä on kristilliseltä kannalta katsottuna paljon hyvää ja totta. Samalla tärkein jää puuttumaan.

Kristinuskon mukaan Jumala on nimittäin Pyhä Kolminaisuus ja siten Rakkaus. Kristinuskon mukaan Jumala on itsessään ikuinen hurmioituneen itsensä antamisen ja vastaanottamisen sekä siitä seuraavan täydellisen vapauden ja ilon suhde. Myös kristinuskon mukaan Jumala tietysti on kaikkivaltias, kaiken alkusyy ja kaikkien katoavien muotojen ja moneuden yläpuolella. Kaikki nämä ominaisuudet kuitenkin jollain tavalla palautuvat rakkauteen ja ilmentävät sitä.

Tämä Jumalan, Pyhän Kolminaisuuden, olemus itsensä täydellisesti antavana Rakkautena tulee kirkkaimmin esille inkarnaatiossa ja ristissä: Kolminaisuuden elämän sisäistä logiikkaa seuraten Jumala antaa itsensä meille täysin, mitään säästämättä. Ja sen voittamattomuus ja kaikkivaltius tulee esille ylösnousemuksessa: rakkaus voittaa kärsimällä ja kuolemalla valheen, ylpeyden ja väkivallan.

Jumalan laupeuden kuva

Eukaristia on puolestaan tämän rakkauden logiikan pysyvä ilmentymä ja laajentuma. Golgatan tapahtumissa on selvä eukaristinen luonne: Jeesus ei pidä mitään itsellään vaan antautuu täydelliseksi avoimuudeksi, ottaa kaiken vastaan, tulee Joseph Ratzingerin käsitteistöä käyttäen kokonaan muita varten-olemiseksi ja puolesta-olemiseksi. Siten hän antaa itsensä täydellisesti kaikille ja tulee ruoaksi meidän syvimpään nälkäämme, rakkauden nälkäämme.

Tämän rakkauden ylitsevuotavuuden logiikan mukaista on, että se ei voi jäädä yksittäiseksi teoksi historiaan. Sen sijaan sen täytyy tulla pysyväksi aktiksi, joka on jatkuvasti elävä, avoin, laajenee ja tempaa muita mukaansa. Siksi on oikein sanoa, että eukaristialla on uhriluonne, että Kristuksen uhri on siinä pysyvästi läsnä ja että kirkko viettää eukaristiassa pysyvästi Kristuksen pääsiäissalaisuutta. Näin näemme, että eukaristia kasvaa orgaanisesti Jeesuksen identiteetistä, pääsiäisen tapahtumista ja Kolminaisuuden olemuksesta. Voi jopa sanoa, että ne suorastaan edellyttävät eukaristiaa päästäkseen täysin esille.

Tietyssä mielessä eukaristia ilmentää Jumalan itsensä antavaa rakkautta jopa jollain tavalla syvemmin kuin pääsiäisen tapahtumat 2000-vuotta sitten: nöyrtyminen, pieneksi ja mitättömäksi tuleminen, itsestään tyhjeneminen ja itsensä antaminen on jopa jollain tavalla täydellisempää kuin silloin. Siksi voi sanoa, että Jeesus kuoli Golgatalla voidakseen perustaa eukaristian, voidakseen olla eukaristiassa meidän kanssamme ja meitä varten, meidän ruokamme ja juomamme, maailman loppuun saakka.

Uhri ja ateria

Ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta katolisessa teologiassa messu nähtiin usein ensisijaisesti uhrina, jonka kirkko tarjosi Jumalalle jatkuvana hyvityksenä ihmisten synneistä lepyttääkseen Jumalan oikeudenmukaista vihaa. Eukaristian aterialuonne jäi vähemmälle huomiolle: oli tavallista, että ihmiset kävivät usein messussa mutta ottivat kommuunion vastaan harvoin. Usein messussa ei edes tarjottu mahdollisuutta kommuunion vastaanottamiseen. Kuten Stinissen kertoo, Vatikaani II:n jälkeen mentiin osin toiseen äärilaitaan: vertikaalisesta siirryttiin melkein pelkkään horisontaaliseen hahmottamiseen, jossa eukaristia nähtiin vain yhteysateriana, ihmisten välisen ykseyden merkkinä ja aikaansaajana.

Todellisuudessa eukaristia on molempia: sekä uhri että ateria, uhriateria. Eukaristian uhri- ja aterialuonne liittyvät toisiinsa niin saumattomasti, että ne ovat oikeastaan vain sama asia toisesta näkökulmasta: molemmat ilmentävät Jeesuksen täydellisen itsensä antamisen aktia. Jeesus antaa itsensä täydellisesti meille antaakseen itsensä täydellisesti Isälle. Hän uhraa itsensä Isälle antamalla itsensä meidän ruoaksemme ja yhdistäen siten meidät toisiimme, jotta meistä hänessä tulisi Isälle omistettu uhrilahja Pyhässä Hengessä.

Katolisen messun viettoa nykyisen roomalaisen riituksen mukaan. Kuva Wikimedia Commons.

Stinissen kertoo myös, että Vatikaanin II konsiilin jälkeisissä ylilyönneissä myös eukaristinen adoraatio meinasi joutua ”pois muodista”: pääteltiin, että koska eukaristia on ruokaa, se on tarkoitettu syötäväksi, ei katseltavaksi. Kuten Stinissen terävästi analysoi, adoraatio ei millään tavalla ole pois eukaristian aterialuonteesta. Mitä suuremmalla rakkaudella ateria on tehty, sitä enemmän myös ruoan esteettiseen puoleen kiinnitetään usein huomiota ja sitä kauniimmin ja näyttävämmin se katetaan. Tällöin on sopiva ilon ja nöyrän kiitollisuuden ilmaus pysähtyä katselemaan ruokia ja kattausta, ihailla niitä ja kiittää niistä. Sitä suuremmalla syyllä on oikein katsella ja palvoen ihailla Elämän leipää, eukaristista Jeesusta.

Osuva on myös Stinissenin huomio siitä, että jää jossain määrin pintapuoliseksi ja vajaaksi selittää Kristuksen reaalista läsnäoloa eukaristiassa ensisijaisesti Jumalan kaikkivaltiudesta käsin, kuten usein on tapana: Jumala on suvereeni, joten hän voi saada aikaan sen, että Jeesus on läsnä eukaristiassa kaikkialla maailmassa, missä vain sitä vietetään.

Jumala tietysti on Kaikkivaltias mutta kuten todettiin, Jumalan kaikkivaltius on Rakkauden suvereeniutta ja kaikkivaltiutta. Siksi on parempi sanoa: Jeesus on eukaristiassa reaalisesti läsnä, koska hän rakastaa meitä, koska hän tahtoo antaa itsensä meille kokonaan ja koska täydellinen rakkaus voittaa kaikki esteet.

Eukaristinen ekklesiologia ja ekologia

Hiukan ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta ja sen jälkeen on tehty paljon kaunista eukaristista ekklesiologiaa, jossa on painotettu, että eukaristia saa aikaan kirkon. Tietyssä mielessä voi sanoa ehkä vielä vahvemmin: eukaristia on kirkko. Kirkko on sitä, että annamme Jeesuksen liittää meidät itseensä ja uhriinsa, täydellisen itsensä antamisen ja siitä seuraavan ilonsa aktiin. Näin eukaristinen hartaus ei ole vain yksi kirkon hartauksista ja kulteista vaan se perimmäinen kultti, jota kohden kaikki kirkossa on suunnattu ja jota kohden kaikki tähtää.

Kirkon eukaristisesta luonteesta seuraa ehkä kirkolle myös jatkuva itsensä tutkimisen ja kääntymyksen aihe: Jeesuksen itsensä antamisen teko on ylitsevuotava ja täydellisen antelias. Niinpä, kuten paavi Franciscus on korostanut, kirkko ja me kristityt emme saisi pikkusieluisesti jäädä omiin ”uskovaisten piireihimme” paheksumaan maailman menoa ja varjelemaan omaa mukavuuttamme, turvallisuutta tuovia tapojamme ja helppoa elämäämme. Sen sijaan meidän tulisi eukaristisen logiikan mukaisesti ”astua itsemme ulkopuolelle” ja aktiivisesti, mitään säästämättä, etsiä syntisiä, sairaita, köyhiä, yksinäisiä, toivottomia ja kaikkia rakkautta tarvitsevia tuodaksemme heidät Jeesuksen luo.

Eukaristia avaa myös mahdollisuuden nähdä koko luomakunta uudella tavalla. Kuten Stinissen huomauttaa, Betlehemissä reilu 2000 vuotta sitten Jumala tuli ihmiseksi, mutta eukaristiassa tämä ihmiseksi tullut Jumala tulee yhä uudelleen luonnon antimiksi, leiväksi ja viiniksi. Näin ihmisen lisäksi myös muu luomakunta on otettu mukaan inkarnaation salaisuuteen. Kun katsomme kunnioittaen eukaristista Kristusta, se ohjaa meitä katsomaan kunnioittaen ja hienotunteisesti kaikkea luotua. Kristillisen teologian mukaan ihmisellä on erityisasema suhteessa muuhun luontoon, mutta siinäkin on kysymys palveluvirasta, ei oikeudesta ylpeästi ryöstää ja tuhota luontoa.

Eukaristinen etiikka

Kristillinen etiikka kiteytetään usein kysymykseksi what would Jesus do, mitä Jeesus tekisi? Eukaristiassa saamme kouriintuntuvan vastauksen: hän astuisi vapaasti ja iloiten itsensä ulkopuolelle ja antaisi kaiken, mitään säästämättä, mitään itsellään pitämättä.

Historiassa kristillistä etiikkaa on hahmotettu usein vahvasti käskyjen, velvollisuuksien ja sääntöjen avulla. Niilläkin oma tärkeä merkityksensä, mutta usein ne ohjaavat jollain tapaa pelokkaaseen, passiiviseen ja saitaan näkemykseen kristillisestä elämästä: tärkeintä on välttää virheitä ja niitä seuraavaa rangaistusta.

Eukaristiassa näemme, että kristillinen etiikka on passiivisen virheiden pelkäämisen sijaan täydellisen rakkauden vastaanottamista, sen kaltaiseksi tulemista ja sen synnyttämää sisäistä vapautta ja iloa. Siinä ei kysytä, ”joko olen tehnyt riittävästi, jotta saisin keskittyä omiin juttuihini” vaan ”voisinko vielä jotenkin syvemmin osoittaa rakkautta”? Tulemme Jeesuksen tavoin ”murretuksi leiväksi” muille, ruoaksi ja juomaksi heidän rakkauden nälkäänsä. Tulemme eukaristian vastaanottamisen kautta eukaristian kaltaisiksi.

Roomalainen messukirja eli Missale Romanorum. Kuva Wikimedia Commons.

Ehkä on paikallaan korostaa, vaikkei Stinissen tätä ongelmaa käsittele, että eukaristian kaltaisuus ei tarkoita sitä, että antaa kohdella itseään väärin tai hyväksikäyttää itseään. Sehän on myös oikeastaan tietynlaista mukavuudenhalua ja rakkaudettomuutta: en halua ottaa vastaan toisen pettymystä, joten annan hänen jatkaa käyttäytymistä, joka vahingoittaa minua mutta kaikkein eniten väärintekijää itseään. Evankeliumien valossa on selvää, ettei Jeesus ollut tällä tavalla ”kiltti tai ”nössö” vaan asetti ihmisille rajoja vaikka – tai juuri sen vuoksi että – rakasti heitä täydellisesti.

Samalla selvää, että eukaristiseen etiikkaan ei kuulu oman mukavuuden ja helpon elämän saita varjeleminen. Tarkoitus on oppia iloitsemaan rakastamisesta ja itsensä antamisesta. Siitä tarkoitus tulla pysyvä tapa hahmottaa oman elämänsä merkitys: kuulun rakkaudesta Jeesukselle ja siksi elän muita varten. Toki se vie aikansa – todennäköisesti koko elämän – ja siinä tarvitaan paljon hyväksyntää ja kärsivällisyyttä myös itseä kohtaan.

Kokonaisuutena

Stinissenin kirja Murrettu leipä on mielestäni hienolla tavalla ehyttä ja kokonaisvaltaista teologiaa. Usein on ehkä vaarana, että teologia ja hengellinen elämä pilkkoutuu erillisiksi, toisistaan enemmän tai vähemmän eristyneiksi osa-alueiksi: on hierarkkinen kirkko sakramentteineen, sisäinen rukouselämä sekä etiikka käskyineen, kieltoineen, hyveineen ja velvollisuuksineen. Stinissen onnistuu uskottavasti ja pakottomasti kokoamaan kaikki eukaristian ympärille ja osoittamaan, miten kaikki palautuu siihen ja tähtää sitä kohti.

Stinissenin analyysi siitä, miten kristinusko rakentuu ”eukaristisen” eli itsensä täydellisesti antavan rakkauden sekä siitä seuraavan vapaan ilon ympärille, on todella oivaltava. Se myös vastaa ainakin minun käytännön kokemustanikin. Olen huomannut, että kun sekulaarit ihmiset lainaavat ulkomuistista kultaista sääntöä, he sanoittavat sen usein negaatiomuotoiseksi: ”Älä tee toiselle sellaista, mitä et tahtoisi tehtävän itsellesi.”

Se, että kaiken taustalla on jokin ”korkeampi voima” ja että tulee kunnioittaa toisen oikeuksia eikä häiritä hänen elämäänsä, lienee jotain sellaista, minkä ihminen voi suhteellisen helposti ymmärtää ilman ilmoitustakin. Ja tietysti siinäkin on jo paljon hyvää. Mutta se, että Jumala on aktiivinen rakkaus, joka kutsuu rakastamaan aktiivisesti ja antamaan itsensä mitään säästämättä, lienee jotain vaikeammin käsitettävää. Toki sellaista ideaa jossain määrin löytyy kristinuskon lisäksi myös muista uskonnoista. Voi kuitenkin mielestäni hyvin perustein sanoa, että vain kristinuskossa se on selvästi ja kirkkaasti keskiössä.

Autuas Carlo Acutis. Kuvakaappauskuva.

Tässä analyysissä on paljon samaa kuin paavi Franciscuksen korostuksissa. Kuten hän huomioi, nykyajalle on usein tyypillistä ”individualistinen masentuneisuus, joka syntyy mukavuuteen tottuneesta ja saidasta sydämestä, sairaalloisesta pinnallisten mielihalujen etsinnästä ja eristyneestä omastatunnosta”. Se on suuri vaara myös uskoville ja sen merkkejä ovat katkeruus ja tyytymättömyys sekä se, että ”ei ole enää tilaa toisille, ei välitetä köyhistä eikä kuunnella Jumalan ääntä”. Sen sijaan ”evankeliumin ilo täyttää Jeesuksen kohtaavien sydämen ja koko elämän. Ne, jotka suostuvat hänen pelastettavikseen, tulevat vapaiksi synnistä, surullisuudesta, sisäisestä tyhjyydestä, eristyneisyydestä. Jeesuksen kanssa ilo syntyy aina uudelleen.” (Evangelii Gaudium: 1-2)

Innostakoon tämä meitä ennen kaikkea kokemaan eukaristian salaisuuden ja tulemaan siitä osallisiksi. Autuas Carlo Acutis, josta kirjoitin syksyllä – ja joka teki ihmisiin vaikutuksen juuri vilpittömällä ilollaan ja arkisella, teeskentelemättömällä rakkaudellaan – totesi, että eukaristia on hänen ”valtatiensä taivaaseen”. Hyödyntäkäämme sitä. Koronaolosuhteissa kovin moni ei ehkä autuaan Carlon tavoin voi käydä päivittäin messussa. Ehkä voimme kuitenkin suunnata elämämme kohti eukaristiaa muilla tavoin: tekemällä usein hengellisen kommuunion, viipymällä live-adoraation ääressä ja liittämällä Jeesuksen eukaristiseen uhriin kaiken – työmme, ilomme, surumme ja jopa paheemme, heikkoutemme ja lankeemuksemme, kuten Stinissen kehottaa.

5 comments

  1. Missä voisi lukea ehtoollisviinin ja siihen liittyvistä asioista katolisessa kirkossa?

    Tykkää

    1. Kiitos kysymyksestä, Anna! En ihan suoralta kädeltä osaa vastata. Haluaisitko tarkentaa, minkälaiset kysymykset Sinua erityisesti kiinnostaisivat?

      Tykkää

  2. Kiitos Joona! Johannes Paavali II, jota katekismuskin lainaa (KKK1380), kirjoittaa: ”Sekä kirkko että maailma tarvitsevat kipeästi eukaristian kunnioittamista. Jeesus itse odottaa meitä tässä rakkauden sakramentissa.” Luulen, että sille on erityisesti juuri nyt, kun tätä ”uutta normaalia” on eletty reilu vuosi, iso tarve. Jo viime vuonna, kun kirkot ja koko yhteiskunta meni kiinni, ajattelin, että tämä koronaviruspandemia on kyllä jokseenkin ”diabolinen” (siis diaballoo, ’heittää erilleen’ -merkityksessä): se jakaa yhteiskuntaa ja myös maailmaa laajemmin, ts. heittää meidät ihmiset erilleen toisistamme ja pahimmillaan jopa Kristuksesta. Se estää pääsyn Kristuksen luo, joka ”odottaa meitä tässä rakkauden sakramentissa.”

    Ev.-lut. kirkon virsikirjan virressä 174 lauletaan ”Armotyösi näillä mailla, Herra aina säilytä, ettei synti myrkyn lailla koko kansaa näännytä.” Eukaristia on vastalääke synnin myrkkyyn, joka näännyttää ihmiset. Jeesus sanoo: ”Jos lähetän heidät kotiin nälkäisenä, he uupuvat matkalla” (Mark. 8:3). Ilman matkaevästä, joka on Kristus itse, me olemme vakavassa vaarassa uupua matkalla. Niinpä se, että ympäri maailmaa uskovat eivät esteettä pääse osallistumaan eukaristian viettoon – esim. Irlannissa julkiset messut ja kommuunion jakaminen ennen ja jälkeen messujen oli ainakin jokin aika sitten kielletty – on todella vakava tilanne, kaikkea muuta kuin normaalia. Sehän on hätätila. Olkoonkin, että sille voi olla terveydelliset perusteet ja ainakin jonkinlaiset rajoitustoimet voivat olla tarpeen.

    Eli en tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi tässä nyt rynniä kirkkoon omasta ja lähimmäistensä terveydestä piittaamatta, mutta minusta on syytä välillä muistaa myös tämän tilanteen vakavuus hengellisessä mielessä. Toki epätoivoon ei ole syytä, vaan tämä voi olla myös tilaisuus syventää suhdetta pyhään eukaristiaan muilla tavoilla, kuten sanoit. Ja tietysti tämän pitäisi muistuttaa meitä rukoilemaan paitsi pappien puolesta, jotka viettävät messua ja jakavat meille sakramentteja, myös sen puolesta, että me kaikki selviäisimme tästä korona-ajasta niin fyysisesti kuin (tai ehkä juuri ennen kaikkea) hengellisesti terveinä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kun pandemia alkoi, seuraamani puolalainen dominikaani painotti, että hengellisellä kommuuniolla saa tai voi saada ihan samat armot kuin tavallisellakin (sakramentaalisella) kommuuniolla. Tästä näkökulmasta tilanne ei tuntuisi olevan sen kummempi. Joka tapauksessa hengellistä kommuuniota voi harjoittaa tänä aikana ja sitä kautta olla lähellä eukaristiaa.

      Liked by 1 henkilö

      1. Niin, totta. Tärkeä pointti Emil. Eikös Trenton konsiili puhukin siitä, siis eukaristian sakramentin hengellisestä vastaanottamisesta. Toisaalta ei se kaiketi tee tarpeettomaksi meidän (fyysistä) läsnäoloa messussa normaalisti. Siis tarkoitan, että jos se olisi yhdentekevää, niin eihän meillä olisi esim. sunnuntaivelvollisuutta, vaan kaikki voisivat normaalitilanteessakin tykönänsä harjoittaa hartautta yksinään. Mutta eihän uskoa ole tarkoitettu elettäväksi yksin, irrallaan muista, ja eikö eukaristian luonne ykseyden merkkinä jäisi silloin vähän vajavaiseksi tai uupumaan – siis vähemmän näkyväksi – jos siihen ei sakramentaalisesti osallistut tai olla edes läsnä euksristian vietossa, riippumatta siitä, ottaako vastaan kommuunion.(Tämä siis tällaisena jatkoajatuksena, ei niinkään ”opponointina” kommenttiisi)

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s