EMIL ANTON

Lamaantunut olo. Millään, mitä oli suunitellut tekevänsä, ei enää tunnu olevan merkitystä. Suru ja itku, viha ja myötätunto. Pelko ja patriotismi. Toisaalta kiitollisuus elämästä, rauhasta ja vapaudesta, arjen ja itsestäänselvyyksien uusi arvostus, rakkauden palauttaminen prioriteettilistan kärkeen, yhteenkuuluvuuden tunne muiden ihmisten kanssa. Niidenkin, joiden kanssa aiemmin on kenties ollut tämän tai tuon debatin eri puolella.

Oletko viime päivinä kokenut jotain samaa kuin minä? Olemme ihmisiä. Tunnistamme moraalisen pahan, se kuvottaa ja kouraisee. Samalla korostuu sen vastapaino, hyvän voima ja mahdollisuudet. Mitä voisin tehdä? Minulla oli tälle blogille muita suunnitemia, mutta sodan syttyminen muutti kaiken. Ehkä kirjoittaminen voi toimia jonkinlaisena terapiana samalla, kun toivon voivani valaista joitain aspekteja käynnissä olevasta konfliktista.

Monet ihmettelevät ymmärrettävästi Putinin julmia toimia ja pitävät häntä hulluna ja vallanhimoisena diktaattorina. Olen pitkälti samaa mieltä, mutta kysyn silti: jos Putin on ilmiselvästi järjetön, hullu ja paha, kuinka hän voi pysyä Venäjällä vallassa? Miksi hänellä on siellä niin vankka kannatus? Taustalla on vahva ideologia, jolla on oma logiikkansa, vieläpä osin teologinen, ortodoksiseen kristinuskon kaapuun puettu sellainen.

Kiovan Rus’ ja Putinin ideologia

Slavistina ensimmäinen ajatukseni sodan sytyttyä oli, että jos ihmiset eivät tiedä, mikä oli Kiovan Rus’ (Kiovan Rus, Kiovan Rusj tai Kiovan Venäjä), he eivät voi tajuta tätä sotaa alkuunkaan. Jos jotain jäi mieleen pääsykoekirjastani slavistiikan ja baltologian laitokselle, niin se oli juuri Kiovan Rus’. Kiova oli alkuperäisen kristillisen Venäjän pääkaupunki. Venäläinen ortodoksisuus perustuu Kiovan ruhtinas Vladimir Suuren kasteeseen reilu tuhat vuotta sitten. Nyt vallassa on uusi ”Vladimir Suuri”, joka haluaa Kiovan takaisin. Englanniksi tästä on kirjoittanut hyvin Giles Fraser unherd.com -sivustolla.

Yksi silmiinpistävimpiä puutteita suomalaisessa uutisoinnissa on ollut englanninkielisiin lähteisiin nojaaminen, vaikka Google Translatella voisi hetkessä kääntää venäjän- ja ukrainankieliset sivustot. Kuvaavaa on, että eräs Facebook-kaverini katsoi sodan alettua Venäjän ykköskanavaa tunnin ja pystyi sen pohjalta kirjoittamaan paremman analyysin venäläisestä todellisuuskäsityksestä kuin melkeinpä mikään näkemäni suomenkielinen lähde. (Jos olette itse törmänneet hyviin analyyseihin, laittakaa linkkejä kommentteihin!)

Venäjällä vallitsee aivan eri todellisuus. Kun tiivistän kuulemani (myös osittain erimieliset puheenvuorot) yhdeksi tarinaksi, niin se menee niin, että Ukraina on joutunut venäläisen, ortodoksisen maailman tuhon tavoitteekseen ottaneen anglo-protestanttisen lännen panttivangiksi. Ukrainassa valtaa pitävät fasistit, jotka ovat viimeiset 8 vuotta tappaneet armotta venäjänkielistä siviiliväestöä itäisillä alueilla. Venäjä on yrittänyt neuvotella, mutta heille vaan nauretaan ja sitä pidetään heikkoutena.

Nyt on sitten enää mahdotonta olla auttamatta. On aloitettava erikoisoperaatio, jossa Ukrainaa sortava hallinto, ydinaseilla uhkaileva sortovalta, riisutaan aseista mahdollisimman vähän uhreja aiheuttaen. Tähän kontrastina Ukrainan asevoimat, jotka tahtovat vain tappaa – ilmoittivathan itse, että aikovat aiheuttaa ”maksimaalisia tappioita” venäläisille. Venäläiselle maailmalle tämä on nyt siis elämän ja kuoleman kysymys, punainen viiva on ylitetty, neuvottelu ei auta. Jos ei toimita nyt, vihollinen jatkaa vääjäämättä, kunnes itse Venäjäkin on tuhottu.

Ukrainalaisille kohdistettiin vahva viesti siitä, että ollaan tässä samalla puolella, te ette vaan tajua sitä. Yhdessä studiopuheenvuorossa Ukrainan asevoimissa palvelevia kehotettiin palaamaan Neuvostoliitolle vannomaansa sotilasvalaan ja hylkäämään Ukrainan itsenäisyyden aikana uusittu vala.

Toinen terävä kommentoija kirjoitti Putinin logiikasta seuraavasti:

Venäjä on kansalliselta identiteetiltään imperiumi, jolla on pitkä historia. Se tarkoittaa sitä, että kaikkien venäjää puhuvien maiden täytyy kuulua venäläiseen maailmaan. Ne eivät saa muuttua täysin muunlaiseksi kuin äiti-Venäjä. Kiova oli venäläiselle maailmalle tärkeä kaupunki kuin Moskova oli vielä pikkukylä. Nyt se on Ukrainan pääkaupunki, joka on etääntynyt vaarallisella tavalla äiti-Venäjästä.

Ukraina muodostaisi menestyvänä länsimaana eksistentiaalisen uhan Venäjän yhtenäisyydelle. Mikään venäjää puhuva kansa ei saa menestyä jollakin muulla konseptilla kuin Venäjä itse, koska tällöin venäläiset kenties hylkäisivät imperialisminsa ja valtavan Venäjän maa-alueen liima katoaisi luoden taas uusia itsenäisiä valtioita.

Putin pelattiin sellaiseen paikkaan, että hän näki hyökkäyksen parempana vaihtoehtona kuin asioiden luonnollisen kehittymisen. Hyökkäys ei ollut hänelle mikään iloinen asia, vaan hän koki sen pakottavana viimeisenä vaihtoehtona palauttaa Ukraina takaisin Venäjän etupiiriin, jotta siitä ei kehittyisi uhkaa Venäjän imperiumin yhtenäisyydelle. Putin otti tässä valtavan riskin ja hänellä on nyt kaikki pelissä. Jää Venäjän kansan ratkaistavaksi missä määrin he antavat hullun keisarinsa pyrkiä tavoitteisiinsa hintaa laskematta.

Kirkkojen ja Ukrainan presidentin vastaus

Olen ollut todella iloinen siitä, että sekä Suomen että Ukrainan ortodoksisten kirkkojen johtajat ovat ottaneet vahvasti kantaa sotaa vastaan ja paljastaneet sen ”ortodoksian puolustus” -retoriikan valheelliseksi. Ukrainan ortodoksit eivät tervehdi venäläisiä vapauttajina. Pettynyt sen sijaan olen Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja sen sidonnaisuuteen suhteessa Putinin ideologiaan. (Kirkkojen reaktioista suomeksi lyhyesti tässä.)

Paavi Franciscus käveli henkilökohtaisesti Venäjän Vatikaanin-suurlähetystöön ilmaisemaan huolensa sodasta ja soitti Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon (maailman suurin kreikkalaiskatolinen kirkko!) patriarkalle, joka on päättänyt pysyä Kiovassa, osoittaakseen hänelle tukensa. Paavi kutsuu kaikkia viettämään rukous- ja paastopäivää tuhkakeskiviikkona 3. maaliskuuta. Ukrainan presidentti kiitti twiitissään paavia hengellisestä tuesta.

Ukrainan presidenttiin Volodymyr (”Suuri”!) Zelenskyyn tutustuminen onkin ollut todella vaikuttava kokemus. Hän on juutalainen (Putinin mukaan ”natsi”!), hänen äidinkielensä on venäjä (”venäjänvastainen”) ja hänet valittiin 73% äänienemmistöllä (”nukkehallinto?”). Ennen presidentiksi tuloaan hän oli koomikko, joka näytteli TV-sarjassa historianopettajaa, joka valitaan sattumalta maan presidentiksi!

Zelensky ei ottanut vastaan USA:n tarjousta poistua maasta vaan haluaa pysyä Kiovassa puolustamassa sitä viimeiseen asti. Hänestä huokuu hyvä henki ja suuri sydän, kun taas Putinin videoista huokuu viha, uhkailu ja pahuus. Hänen kasvonsa ovat muuttuneet kylmiksi, presidentti Niinistöä mukaillakseni. Ukrainalaisten vastarinta on ollut ihailtavan sinnikästä, ja Zelensky on antanut sille kasvot. Maailma ei olisi uskonut, että Ukraina kestää, mutta niin kuin sen kansallislaulu sanoo, vielä se ei ole hävinnyt!

Somesota ja hyväntekeväisyys

Toinen merkillepantava asia tässä sodassa on sosiaalisen median merkitys, jota ei voi aliarvioida. Ensimmäistä kertaa ikinä meillä on Euroopassa sota, josta on heti saatavissa videoita ja tietoja molemmilta osapuolilta lukuisisilta kanavilta. Somesotaan ja tiedonvälitykseen voi jokainen osallistua jakamalla twiittejä ja FB-postauksia. Käytännössä kaikki ukrainalaiset osaavat venäjää, joten osapuolten välillä ei ole kielimuuria vaan tiedottaminen käy tehokkaasti. On vaikeaa ellei mahdotonta suojella venäläisiä toisen osapuolen viesteiltä, vaikka Venäjä sitä kovasti yrittääkin. Kyseessä on myös kybersota: hakkerit ovat onnistuneet sulkemaan Venäjän virallisia nettisivustoja ja täyttämään valtion TV-kanavia ukrainalaisilla kansanlauluilla.

Tärkeä kysymys kuuluu, kuinka moni venäläinen nousee Putinia vastaan. Olen todella kiitollinen niille venäläisille, jotka ovat rohkeasti nousseet osoittamaan mieltään sotaa vastaan. Putinista ja hänen hallinnostaan kertoo paljon se, että Moskovassa vangittiin heti tuhatkunta sodanvastaista mielenosoittajaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että sekä Venäjän kaduilla että sosiaalisessa mediassa, samoin venäläisen kulttuurieliitin keskuudessa, sodanvastainen rintama leviää laajasti. Venäläispoliitikot, toimittajat ja tiedemiehet ovat ilmaisseet vastustuksensa.

Jokainen voi siis vaikuttaa jakamalla tietoa ja ilmaisemalla tukensa. Lisäksi voi tietysti antaa ihan konkreettista raha-apua. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt ovat lähteneet liikkeelle ja auttavat Ukrainassa kärsiviä ja maasta paenneita. Auttavia tahoja on listattu mm. tässä, tässä ja tässä. Netistä löytää myös keinot lahjoittaa suoraan Ukrainan armeijalle, jos niin haluaa.

Ukrainan kriisi voi toivottavasti myös muuttaa käsitystä Puolan valmiudesta vastaanottaa pakolaisia ja maahanmuuttajia. Harva tietää, että Puola on viime vuosina vastaanottanut aivan käsittämättömän määrän ukrainalaisia maahanmuuttajia – heitä oli jo vuoteen 2020 mennessä jopa 1,3 miljoonaa, ja pelkästään viime päivinä on tullut yli 100 000 lisää! Sodan pitkittymisestä riippuen pakolaismäärät voivat kasvaa jopa miljooniin. Puolalaiset tukevat ukrainalaisia nyt vahvalla veljeydellä.

Rukouksen voima

Mitä vielä? No tietysti voit rukoilla. Rukoilla ja paastota sodan loppumisen puolesta. #Prayforukraine -tunniste on jo ilmiö. Suuri paasto alkaa keskiviikkona, tuhkakeskiviikkona. Ortodoksit aloittavat sen katumushartaudella ja pyytävät toisiltaan syntejään anteeksi. Sitten alkaa ankara käytännössä vegaaniruokavaliota noudattava paasto pääsiäiseen asti. Entä jos vastaisit paavin kutsuun ja seuraisit ortodoksien esimerkkiä rukoilisit ja paastoaisit Ukrainan puolesta? Sodi Ukrainan puolesta, kiellä itsesi ja taistele mukavuudenhaluasi vastaan: voita uteliaisuus rukouksella.

Mutta mitä rukous muka muuttaa? Hyvä kysymys. Mitä jatkuva uutisten lukeminen muuttaa? Ehkä rukous oikeasti auttaa Ukrainassa, ehkä ei – sitä et ehkä tiedä, mutta ainakin rukous tekee sinusta pyhemmän ihmisen, rukoilevan ihmisen. Olisit paljon parempi pyhänä kuin epäpyhänä. Niin: ennen kuin taas selaat kännykkää, katsot Twitteriä tai Yleä, rukoile. Pane puhelin pois ja rukoile kauemmin kuin luet uutisia. Ja rukoile, kun luet niitä, niiden puolesta, joista luet.

Sanon tämän itselleni, koska olen tässä surkea. Eilen kuitenkin rukoilin yöllä, ja tavallisen sunnuntaimessun sijaan katsoin liturgian ukrainalaiskatolisesta kirkosta, sen patriarkaalisesta katedraalista. Se oli todella kaunis – alla linkki siihen ja samalla koko katolisen maailman toiseksi suurimman partikulaarikirkon Youtube-sivulle. Suosittelen seuraamaan.

Rakasta vihollista

Onko vielä jotain? Kyllä. Suurin ja samalla vaikein kristillinen ohje sota-aikana: rakasta vihollista. Suomalaisen sympatiat ovat luonnollisesti vahvasti Ukrainan puolella – niin samanlainen on heidän tilanteensa kuin Suomen tilanne vuonna 1939. Mutta tiesitkö, että suurin osa talvisodan vihollissotilaista oli tuotu Suomeen Ukrainasta?

Nyt on aika rakastaa sekä ukrainalaisia että venäläisiä. Ukrainalaisia on nyt helppo sympatisoida, he ovat sodan sankarillisia altavastaajia. Miten voin rakastaa ukrainalaisia? Rukouksen ja rahan lähettämisen lisäksi voin osoittaa kunnioitusta heidän kulttuurilleen, sille kulttuurille, jonka erityisyyden puolesta he nyt taistelevat. Sanon siis: opetellaan ukrainaa! Luetaan Ukrainan historiasta ja kulttuurista. Lauletaan Ukrainalle. Terve, Ukraina! Kunnia Ukrainalle! Slava Ukrainy!

Mutta yhtä lailla traaginen on nuorten venäläissotilaiden kohtalo, jotka joutuvat taistelemaan ja ehkä kuolemaan Ukrainassa luultuaan ensin menevänsä vain sotaharjoituksiin. Heidänkin kohtaloaan olemme itkeneet – ja heidän perheittensä. Älkäämme vihatko venäläisiä tai venäläisyyttä. Mitä voisin tehdä? Ota jotain venäläistä luettavaa, vaikkapa Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Opettele venäjää, ainakin aakkoset. Lue kirja Venäjän historiasta, yritä ymmärtää. Rukoile venäläisten puolesta, käännä viha rukoukseksi. Sodan loppumisen, oikeuden toteutumisen ja sielujen armahtamisen puolesta: Gospodi pomiluj.