Elokuvat ja TV

Kaikki synnit 2: Kannatti vilikasta, mutta entä se omatunto… ?

EMIL ANTON

Kaikki synnit: 2. kauden juliste. Kuva: Wikipedia

Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi julkaistiin lokakuussa 2020 Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa, ja se jo on saanut oikeutetusti paljon huomiota osakseen. Sitä on laajasti pidetty (blogikollega Joonan eilen arvioimaa) ensimmäistä tuotantokautta parempana.

Katsottuani molemmat tuotantokaudet ja luettuani kaikki löytämäni nettiarvostelut yhdyn tähän toisen tuotantokauden ylistykseen: ”loppuhuipennus menee totaalisesti ihon alle. Käsikirjoitus onnistuu yllättämään ja vetämään maton katsojan jalkojen alta. – – [E]lämän suuret kysymykset tulevat niin iholle, ettei moista ole hetkeen nähty.”

Toisen tuotantokauden yllätyksenä on se, että siinä siirrytään 15 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin valmistaudutaan vuosituhannen vaihteeseen (ja ellei maailmanloppuun niin kenties jonkinlaiseen aivan uuteen aikakauteen). Poliisien ja lestadiolaisen yrittäjäperheen ohella näkyvässä roolissa on aika hauska feministis-karismaattis-uushenkinen lahko. Juonen ytimessä on varjakkalaisen avioparin mystinen kuolema. Asiaa tutkivan poliisin eli Ritolan (Matti Ristinen) vaimolla on ollut pariskuntaan salainen ryhmäseksisuhde.

Paikkana on siis edelleen fiktiivinen Varjakka; sarjaa kuvattiin oikeasti Haukiputaalla, Oulussa, Lumijoella, Limingassa ja Oulunsalossa. Varjakan kirkko on tosiasiassa Lumijoen kirkko. Näille seuduille voisi siis joskus järjestää Kaikki synnit -pyhiinvaelluksen tai teemamatkan (ilmoittaudu mukaan kommenttiboksissa!).

En kuitenkaan aio yksipuolisesti fanittaa sarjaa tässä arviossa. Pidin sarjaa rikosdraamana erinomaisena allekirjoitan kiitokset isojen asioiden koskettavasta käsittelystä, mutta moraalis-maailmankatsomuksellisesti en ollut sarjaan ollenkaan tyytyväinen. Seuraavassa avaan tätä kritiikkiäni hieman tarkemmin.

(lisää…)

Kaikki synnit 1: Onnistunutta lestadiolaisuuden kuvausta?

JOONA KORTENIEMI

12622-1-cover-fi-1552991282.jpg
Kaikki synnit-juliste. Kuva: Wikipedia

Mika Ronkaisen ohjaama ja Merja Aakon käsikirjoittama rikosdraamasarja Kaikki synnit (2019) on niittänyt suosiota ulkomaita myöten. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on ollut yleisön suosikki Elisa Viihde – suoratoistopalvelussa sekä Yle Areenassa. Göteborgin elokuvajuhlilla se voitti palkinnon parhaasta TV-draaman käsikirjoituksesta tammikuussa 2019. Sarja ja sen näyttelijät ovat sijoittuneet hyvin myös monissa muissa elokuvakilpailuissa. Sen ensimmäinen kausi on myyty jo yli 30 maahan.

Lestadiolaisuustutkijana haluan olla perillä siitä, millaisin silmin liikettä katsotaan. Niinpä eräänä torstaipäivänä katsoimme blogikollega Emilin kanssa sarjan ensimmäisen kauden putkeen, toki koronaturvallisesti kumpikin omassa kodissamme. Kokemus herätti ajatuksia. Sarja antaa mielestäni hyvän kurkistusikkunan nykykulttuurin ajatuksiin moraalista, arvoista ja hengellisyydestä. Hyvässä ja pahassa.

(lisää…)

Poirot’n teologia

EETU MANNINEN

Pidän salapoliisisarjoista, ja vuosien varrella olen seurannut televisiosta useita sellaisia. Yllättävän monessa dekkarisarjassa katolisuus on vaihtelevissa määrin osa salapoliisin identiteettiä, mikä on tietenkin herättänyt mielenkiintoni.

Agatha Christie's Poirot (title card).png

Kuva: Wikipedia

Valitettavasti etsivien katolisuus jää harmillisen usein hyvin pinnalliselle tasolle. Esimerkiksi nimikkosarjansa päähenkilö isä Brownin (Mark Williams) ja Murdochin murhamysteerien William Murdochin (Yannick Bisson) uskonnollisuus jää heidän korostetusta katolisuudestaan (isä Brown on katolinen pappi ja Murdoch joka kerta ruumista lähestyessään ristinmerkin sutaiseva hurskas katolilainen) huolimatta useimmiten vain pinnalliseksi sanahelinäksi, joka ei vaikuta heidän toimintaansa tai asenteisiinsa oikeastaan mitenkään.

Mielestäni hyvä poikkeus tästä ilmiöstä on Agatha Christien Poirot -TV-elokuvien Hercule Poirot (David Suchet). Poirot on 1930-luvun Englannissa asuva belgialainen mestarietsivä, joka on hienostunut herrasmies, joskus jopa koomisuuteen asti. Belgialaisena Poirot on tietysti katolilainen, mutta edellä mainitsemistani esimerkeistä poiketen hänen katolisuuttaan ei hierota alusta alkaen katsojan kasvoille. Se tulee esille hienovaraisemmin.

Poirot’n uskonnollisuus ei myöskään ole pelkkää pintaa, vaan istuu luontevasti hänen hahmoonsa. Poirot’n katolisuus ilmentää toisinaan myös kristinuskon aidosti hyviä puolia: luottamusta Jumalan armoon ja moraalista suoraselkäisyyttä. Sarjassa tulee myös esille mielenkiintoisia moraalisia pulmia, joissa Poirot’n vakaumus joutuu koetukselle.

Varoitus: luvassa juonipaljastuksia (lisää…)

Päivi Räsänen vastaan Teemu Laajasalo – argumentaatioanalyysi

EETU MANNINEN

Viime viikolla kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja Helsingin evankelis-luterilainen piispa Teemu Laajasalo keskustelivat MTV:n Uutisaamussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (tästedes ”kirkon”) suhteesta samaa sukupuolta olevien väliseen avioliittoon. Keskustelijat edustivat keskenään vastakkaisia kantoja: Räsänen (tunnetusti) vastustaa ja Laajasalo kannattaa.

Kuvakaappaus ohjelmasta

Ristiriitatilanne näiden kahden kannan välillä on vaikea, ja yksimielisyys asiasta on tuskin realistinen vaihtoehto. Hankalassa tilanteessa lienee paikallaan tarkastella kummankin osapuolen teologista argumentaatiota, jotta mahdolliset sokeat pisteet tulevat valaistuiksi.

Vaikka katolisesta näkökulmasta on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä Päivi Räsäsen kanssa, pyrin arviossani neutraaliuteen ja tasapuolisuuteen. Vaikka molemmat keskustelijat ansaitsevat suoriutumisestaan kehuja, kummankin argumentoinnissa on mielestäni myös parantamisen varaa. (lisää…)

Franciscus ja minä – Jolkkosen dokumentti ja fransiskaaniherätys

EMIL ANTON

Tänä pääsiäisenä Yle Areenassa on julkaistu Kuopion piispa Jari Jolkkosen upea dokumentti Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina. Dokumentti on erittäin kauniisti toteutettu ja täynnä asiaa ja annan sille arvosanaksi täyden kympin. Tämän pääsiäisen blogin pointti onkin lähinnä vain kehottaa kaikkia katsomaan tämä 55 minuutin dokumentti yhdestä kristillisen historian kuuluisimmista ja ajankohtaisimmista hahmoista, Franciscus Assisilaisesta (1182-1226), tuoreella tavalla toteutettuna.

Dokumentista on uutisoitu hienosti ja positiivisesti jo ainakin Seurakuntalaisessa, Kotimaa24:ssä ja K&K:ssa ja Sanassa. Merkillepantavaa on se, että Jolkkonen sai hyvin harvinaisen luvan Assisin drone-kuvaamiseen sekä Franciscuksen basilikan ja luostarin kirjaston sisällä kuvaamiseen.

Erityisesti pidin Jolkkosen tyylistä puhua kieltä, jota 2020-lukulainen suomalainen teinikin puhuu ja ymmärtää. Juuri näin, kirkko! Juuri näin uskosta ja sen kauneudesta puhutaan ja kerrotaan tänä päivänä. Tästä mallia! Tätä on uusi evankeliointi! Amerikkalainen piispa Robert Barron on tehnyt upean TV-sarjan Catholicism, jossa hän kiertää maailmaa ja näyttää katolisten paikkojen kauneuden ja avaa samalla kristillisen uskon sisältöä. Jolkkonen on Suomen Bishop Barron! (lisää…)

Broken: Särkyneiden rikkinäinen sielunpaimen

EETU MANNINEN

Tänä syksynä Yle näytti TV1-kanavalla BBC:n tuottaman brittiläisen TV-sarjan Broken (suom. Särkynyt enkeli), joka kertoo katolisesta papista isä Michael Kerriganista (Sean Bean), joka kohtaa seurakunnassaan hyvin vaikeita elämäntilanteita ja kärsii itsekin lapsuutensa traumaattisista kokemuksista.

Broken (2017)

Broken kuvaa visuaalisesti kauniisti seurakuntalaistensa hyvinvoinnille omistautuneen papin raskasta raatamista. Sarjan on käsikirjoittanut yhteiskunnallisesta otteestaan tunnettu Jimmy McGovern, ja isä Kerriganin lauman jäsenten maalliset ongelmat kuvastavatkin usein sikäläisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Sielunhoitotyön lisäksi sarjassa esitetään toistuvasti päähenkilöä viettämässä messua, ja sarjan syvällisin hengellinen pointtikin liittyy juuri eukaristian konsekroimiseen.

Messun viettämisen runsas kuvaaminen asettaa tunnelmallisen kirkon ja siellä vietetyn kauniin liturgian voimakkaaseen kontrastiin ympäröivän todellisuuden ja sen kurjuuden kanssa, mikä on mielestäni yksi sarjan suurimmista taiteellisista ansioista (toki myös näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia). Brokenin toinen kantava teema ja ansio on, että se muistuttaa siitä, että myös papit ovat ihmisiä, jotka voivat joutua kantamaan kovaakin henkistä taakkaa.

Kuitenkin sarjan isoimpana miinuksena on, että se epäonnistuu uskottavana kuvauksena katolisen papin sielunmaisemasta. Vaikka isä Kerrigan aidosti välittää seurakuntalaisistaan ja tekee uutterasti kirkollista työtään, hänen ajatuksensa ja asenteensa eivät usein ole kovinkaan katolisia. Ongelmatilanteissa katoliset opit ja periaatteet joutuvat nimittäin poikkeuksetta nopeasti väistymään. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)

Nuoren paavin kätketty kirkko

EETU MANNINEN

The Young Pope-sarjan juliste. Kuva: Wikipedia

Tänä kesänä Yle esitti TV1-kanavalla alun perin syksyllä 2016 ilmestyneen TV-sarjan The Young Pope. Paolo Sorrentinon ohjaama sarja kertoo repäisevään tyyliinsä tarinan nuoresta ja komeasta, mutta samalla hyvin arvaamattomasta kirkonmiehestä, joka yllättäen valitaan paaviksi. Pääosaa esittää Jude Law.

Kun katsoin ensimmäisen jakson, en pitänyt siitä ollenkaan. Sarja vaikutti sekä mauttomalta että tylsältä. Juonena tuntui olevan lähinnä se, että nuori ja röyhkeä paavillisessa toimistossaan tupakkaa polttava ja kirsikkakokista himoava ateistipaavi tylyttää Vatikaanin palvelusväkeä ja stereotyyppisiä vallanhimoisia kardinaaleja. Tämän vuoksi en aikonut katsoa sarjaa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.

Sarja herätti kuitenkin laajasti kiinnostusta ja blogiltamme kyseltiin, teemmekö siitä arviota. Kun siis olin jo yhden jakson katsonut, päätin uhrautua ja katsoa lisää. Sain kuitenkin pian huomata, että sarja ei vastannut lainkaan ensimmäisen jakson herättämiä negatiivisia odotuksia, vaan muuttui jakso jaksolta mielenkiintoisemmaksi. Sarjan puolivälissä huomasin jo odottavani perjantaita, jolloin The Young Popen seuraava jakso tulisi telkkarista. Lukijoillemme kuuluu siis kaunis kiitos tästä positiivisesta TV-sarjalöydöstä! (On kuitenkin syytä huomauttaa, että alaikäisille ja herkemmille katsojille sarja ei sovi, sillä siinä on silloin tällöin varsin rohkeita seksikohtauksia.)

Toisin kuin ensimmäinen jakso antaa ymmärtää, sarjan keskiössä ei ole katoliselle kirkolle irvailu tai arvokkaalla paaviusinstituutiolla pilailu, vaan se keskittyy päähenkilön arvoitukselliseen sielunmaisemaan. Nuori paavi on vanhempiaan etsivä orpo, jolla on varsin iso ego ja epäilyksiä Jumalan olemassaoloa kohtaan. Kuitenkin hänellä on toisaalta hyvin intiimi jumalasuhde, mistä on osoituksena hänen rukoustensa saamat ihmeelliset vastaukset. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)

Silence – marttyyrius ja Jumalan hiljaisuus

EETU MANNINEN

Silence-elokuvan juliste

Muutama viikko sitten sain viimein katsotuksi loppuvuodesta 2016 ilmestyneen Martin Scorsesen ohjaaman elokuvan Silence, joka kertoo kahdesta portugalilaisesta jesuiittapapista Sebastião Rodriguesista (Andrew Garfield) ja Francisco Garupesta (Adam Driver). He lähtevät etsimään kadonnutta opettajaansa isä Ferreiraa (Liam Neeson) 1600-luvun Japaniin, jonka ankarissa kristittyjen vainoissa hänen huhutaan luopuneen uskostaan. Elokuva perustuu Shūsaku Endōn (1923–1996) samannimiseen romaaniin, joka on ilmestynyt vuonna 1966.

Elokuva on erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Se käsittelee nimensä mukaisesti kysymyksiä, jotka heräävät Jumalan hiljaisuuden kokemuksista ahdistusten keskellä, mutta antaa aihetta myös vaikeille eettisille pohdinnoille. Elokuvan päähenkilöiden valinnat kidutuksen ja marttyyriuden edessä ovat aiheuttaneet ymmärrettävästi paljon keskustelua ja jakaneet katsojien mielipiteitä.

Marttyyrius on hiukan kuumottava aihe teoreettiselle spekulaatiolle, sillä paitsi että siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta, siihen liittyy myös suurta fyysistä ja henkistä tuskaa. Eikä kyseessä ole edes pelkästään menneisyyteen kuuluva ilmiö, vaan kristittyjä vainotaan edelleen jopa siinä määrin, että kristinusko on nykyään maailman vainotuin uskonto. Aihetta tulee siis lähestyä asianmukaisella kunnioituksella ja varovaisuudella. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)