Kirjoittajien esittely

Oskari Juurikkala

Sain uskon lahjan vuonna 2002. Siitä alkoi elämäni suuri seikkailu (katso video ja video).

Ennen kuin tulin papiksi, toimin tutkijana oikeus- ja taloustieteiden saralla. Olin aktiivinen myös hyveajattelun parissa ja osallistuin hyvejohtajuus.fi-sivuston perustamiseen. (Yksi artikkeleistani on näköjään jäänyt kestosuosikiksi: Ystävyyden jalo taito).

Sain vihkimyksen katoliseksi papiksi keväällä 2016 (katso video sekä artikkeli). Teologian väitöskirjassani (paavillinen Santa Crocen yliopisto, Rooma) tutkin luontoa teologian ja hengellisyyden lähteenä varhaisessa kristinuskossa. Teknisemmin sanottuna tutkimus käsittelee luonnon kirja -metaforaa sen syntyhetkistä 1200-luvulle saakka.

Teologiseen ja filosofiseen ajatteluuni ovat erityisesti vaikuttaneet antiikista klassinen filosofia yleisesti; patristiikasta aleksandrialainen traditio ja varsinkin Maksimos Tunnustaja (580–662), joka on eräänlainen sankarini sekä ajattelijana että marttyyripyhimyksenä; keskiajalta Tuomas Akvinolainen (1225–1274), jonka valitsin kiitollisuuden eleenä kasteessa suojeluspyhimyksekseni. Uudemmalta ajalta olisi mainittava ainakin Johann Adam Möhler (1796–1838), John Henry Newman (1801–1890), Jean Daniélou (1905–1974), Henri de Lubac (1896–1991) sekä tietenkin Joseph Ratzinger (1927-) eli paavi Benedictus XVI. (Tietovisa: mikä teologista metodia koskeva seikka yhdistää heitä kaikkia?)

Olen kiinnostunut yleisesti Jumalasta sekä hänen suunnitelmistaan ihmistä ja luomakuntaa koskien (mikä kattaakin melkein kaiken ajateltavissa olevan ja paljon enemmän). Akateemisten ideoiden tasolla minua on pitkään kiinnostanut Newmanin innoittama opin kehittymisen teoria ja sen laajentaminen Raamatun historiaan. Väitöskirjani liittyy läheisesti myös kysymykseen kristinuskon ja luonnontieteiden suhteesta. Tällä alueella minuun on erityisesti vaikuttanut ohjaajani, tähtitieteilijä-teologi Giuseppe Tanzella-Nitti (katso myös inters.org).

Toinen isohko hanke koskee Tuomas Akvinolaisen ajattelua, josta uskon löytäneeni eräänlaisen särön taikka jännitteen toisaalta Tuomaan kokonaisvision ja toisaalta hänen aristoteelis-metafyysisen käsitteistönsä väliltä. Ratkaisu näyttäisi löytyvän Maximokselta… Kyseessä on sinänsä yksinkertainen asia, joka kuitenkin koskettaa useita keskeisiä filosofian ja teologian klassisia ja nykyisiä kiistoja. Katsotaan, ehdinkö joskus avata tämän intuition yksityiskohtaisesti, jotta voitaisiin arvioida, olinko oikeassa.

Emil Anton

Minut liitettiin katoliseen kirkkoon jo vauvana. Äitini puolelta kuulun vahvasti luterilaisiin Stenrothien, Salmenkivien, Sarioloiden ja Siukosten sukuihin, isäni puolella taas yhdistyvät Irakin kaldealais-katoliset, syyrialais-katoliset ja roomalais-katoliset traditiot.

Hengellisesti ja teologisesti merkittävin vuosi elämässäni oli 2002, jolloin osallistuin ensimmäiselle pyhiinvaellukselleni Puolassa, aloin lukea Katekismusta, tutustuin Opus Deihin ja kävin ensimmäistä kertaa Roomassa ja Vatikaanissa, katolisuuden keskuksessa. Seuraavina vuosina löysin apologetiikan, perustin Hyviä uutisia -blogin ja aloitin puolan kielen ja teologian opinnot Helsingin yliopistossa.

Hyviä uutisia -blogin aika kesti vuosikymmenen. Kirjoitin ja julkaisin blogilla n. 500 teologiaan liittyvää artikkelia. Blogin voi jakaa karkeasti kahteen viiden vuoden jaksoon – ensimmäiset viisi vuotta painotus oli apologeettinen, jälkimmäiset viisi vuotta ekumeeninen.

Ensimmäinen kirjani Katolinen Paavali ilmestyi vuonna 2009, ja vuonna 2010 valmistuin Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi, pääaineena dogmatiikka. Puolan kielen ja kulttuurin opinnot sain päätökseen 2012. Toinen kirjani Vatikaani II:sta ilmestyi 2015, ja kolmas valmistui tuplamerkkivuodeksi 2017 (Suomi100, Reformaatio500), joka on ollut ajatuksissani jo muutaman vuoden (ks. myös FB-sivu ja video).

Teologisia johtotähtiäni ovat olleet kristinuskon alkuajoilta apostoli Paavali ja kirkkoisä Irenaeus (n. 130-200), omalta ajaltamme taas paavit Johannes Paavali II, Benedictus XVI ja Franciscus. Vatikaanin II kirkolliskokouksen ja sen jälkeisen katolis-luterilaisen ekumeenisen dialogin saavutukset ovat inspiroineet minua viime vuosina, ja aion jatkaa suomalaiseen teologiaan paneutumista vuonna 2017. Sen jälkeen minua kiinnostaisi syventyä Irakin puolen perintööni: Mesopotamia, Kaldea, Babylonia, aramea, arabia… Jossain määrin tähän liittyy myös tekeillä olevan väitöskirjani aihe, joka on Joseph Ratzingerin eli paavi Benedictus XVI:n suhtautuminen muihin uskontoihin (uskontoteologia ja -dialogi).

Suomalaisena katolilaisena ja teologina haluaisin olla rakentamassa suomalais-katolis-ekumeenista teologiaa ja identiteettiä ja jakaa sen kontribuutioita myös maailmanlaajuiselle kirkolle. Englanniksi olen alkanut kirjoitella Facebook-sivulla Christianity Finnished. Teologian lisäksi rakastan kieliä ja matkailua eli maailman näkemistä ja uuden oppimista. Tai oikeastaan näissä kaikissa on kai kyse lopulta samasta asiasta, eli Logoksen ja Logoksen aikaansaannosten tutkimisen ilosta:)

Eetu Manninen

Kuten useimmat suomalaiset, minutkin on kastettu jo pikkulapsena, mutta tunnustavaksi kristityksi tulin vasta rippikouluiässä 15-vuotiaana.

Olen koulutukseltani teologian maisteri ja suoritan tällä hetkellä teologian jatko-opintoja Helsingin yliopistossa. Sivutoimisesti opiskelen myös historiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Olen alunperin kotoisin Raahesta, mutta asun nykyään Oulussa vaimoni ja tyttäremme kanssa. Olen pitänyt vuodesta 2014 blogia osoitteessa www.jumalapuhetta.wordpress.com.

Liityin toukokuussa 2014 katoliseen kirkkoon. Tätä oli edeltänyt noin kahden ja puolen vuoden miettimisaika. Kirkkoon liittymiseen johtaneessa prosessissa minulle tärkeitä asioita olivat kirkon olemus, ykseys, yleismaailmallisuus ja katkeamaton jatkumo alkukirkkoon ja apostoleihin, mutta luonnollisesti myös esimerkiksi vanhurskauttamisoppiin liittyvät kysymykset olivat tärkeitä.

Älyllisten ja teologisten syiden kanssa vähintään yhtä tärkeänä syynä katoliseen kirkkoon liittymiselle oli, että koen Pyhän Hengen johtaneen minua katolisen kirkon täyteen yhteyteen eri ihmisten, sattumusten, kokemusten ja tuntemusten kautta.

Aloitettuani teologian opiskelut vuonna 2010 luin Augustinuksen (354-430) Tunnustukset ja Hengen ja kirjaimen, jotka tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tästä lähtien Augustinus on ollut minulle erityisen rakas teologi ja pyhimys. Tekeillä oleva väitöskirjatyöni käsitteleekin hänen tieto-oppiaan.

Augustinuksen lisäksi suosikkiteologeihini kuuluvat esimerkiksi Henri de Lubac (1896-1991), Jean Daniélou (1905-1974) ja Joseph Ratzinger (paavi Benedictus XVI) (1927-). Uudemman teologipolven kasvateista pidän esimerkiksi James Martinista (1960-) ja Robert Barronista (1959-) sekä heidän tavoistaan tuoda kirkon uskoa esille tuoreella ja kiinnostavalla tavalla. Lisäksi arvostan Karl Rahnerin (1904-1984) kokonaisvaltaista teologis-filosofista projektia, vaikka pidänkin monia hänen teologisia ratkaisujaan hyvin kyseenalaisina.

Minua kiinnostavat monenlaiset teologiset ja filosofiset kysymykset, kuten epistemologia eli tieto-oppi, kirkon erehtymättömyyden ja erehtyväisyyden välinen suhde, opin kehitys ja eri näkemysten taustalla vaikuttavat kulttuurisidonnaiset taustaoletukset. Sydäntäni lähellä on myös luonto.

Kristilliseen teologiaan liittyviä moninaisia aiheita käsitellessä pyrkimyksenäni on tuoda ytimeltään aina ajankohtainen sanoma tuoreella tavalla esille. Tässä innostavassa tehtävässä riittääkin haastetta…