ihminen

MIKÄ ON IHMINEN? OSA III (3/3): ELÄKEPOMMI

JUHO SANKAMO

Kirkon yhteiskuntaopin käsikirja, Helsinki: KATT, 2017

Mikä on ihminen -sarjani III osassa olen aiemmin kirjoittanut väestöpommista ja seksipommista, ja nyt on vuorossa eläkeläispommi. Aihe on tietysti aika maallinen, ja voi kysyä, miten se sopii blogiin, joka käsittelee katolista uskoa ja teologiaa. Katolinen kirkko on tietenkin ensi sijassa kiinnostunut ihmisen sielun ikuisesta pelastuksesta. Kuitenkin ihminen on myös ruumiillinen. Kirkko kantaa huolta myös ihmisten ruumiillisesta hyvinvoinnista:

Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaak. 2:15–16.)

Katolisella kirkolla on jopa oma yhteiskunnallinen opetuksensa, joka tähtää ihmisen hyvään. Katolinen kirkko korostaa, että valtion tulee valvoa lain ja oikeudenmukaisuuden noudattamista, mutta valtion valta ei saa ulottua liian pitkälle. Kirkon opin puitteissa on kehitetty ns. lähivastuun periaate (subsidiaarisuusperiaate): ”Hallitseva yhteisö ei saa puuttua sille alisteisen yhteisön sisäiseen elämään niin, että sitä estetään käyttämästä omaa asiantuntemustaan.” (Katolisen kirkon katekismus, § 1883.)

Tämä lähivastuun periaate tarkoittaa, että lähimmäisten tulee huolehtia toisistaan. Yksilöllä on vastuuta. Kirkko korostaa myös perheen merkitystä. Vatikaanin II kirkolliskokous julisti, että ”yksilön samoin kuin maallisen ja kristillisen yhteiskunnan menestyminen riippuu kiinteästi suotuisista avioliitto- ja perheoloista.” (Gaudium et Spes, 47.) (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa III (1/3): Väestöpommista seksipommiin ja ikääntymispommiin

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos: dickens christmas carol scrooge"

Charles Dickensin Joulukertomuksesta on tehty monta elokuvaa. Kuvassa Ebenezer Scrooge.

Meillä on ollut tapana lukea lapsillemme jouluna Charles Dickensin joulukertomus (A Christmas Carol). Tässä kertomuksessa itara ja ilkeä Scrooge ei osallistu köyhien jouluavustuksiin, koska maailmassa on muutenkin liikakansoitusta. Joutaisivat kuolla pois, hän inttää rahankerääjälle. Dickensin Joulukertomus on julkaistu vuonna 1843.

Englantilainen taloustieteilijä ja anglikaanipappi Thomas Malthus (1766–1834) oli vähän aiemmin julkaissut teoksensa, jossa hän varoitti liikakansoituksesta. Malthusin mukaan väkiluvun kasvaessa maailman ruoka loppuu kesken. Ei olisi viljelysmaata tarpeeksi ruokkimaan ihmisjoukkoja, nälkäisiä lapsia. Merestä loppuisivat kalat, metsästä riista. Edessä olisi nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia ja sotia ruoasta.

Maailman väkimäärä ylitti miljardin ihmisen rajapyykin 1800-luvulla. 1930-luvulla meitä oli jo kaksi miljardia. 1960-luvulla kolme miljardia, ja vuosituhannen vaihteessa meitä oli jo tuplasti enemmän: kuusi miljardia. Nyt meitä on 7,7 miljardia ihmistä. Mutta onko meillä liikakansoitusta? (lisää…)

Kristinusko on rukousta

JOONA KORTENIEMI

Pyhä Jeesuksen Teresa (eli Avilan Teresa, 1515–1582) luonnostelee kirjansa Sisäinen linna alussa dramaattisen näyn. Vedoten Jeesuksen sanaan ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä” (Luuk. 17:21), hän opettaa, että ihmisen sisimmässä on ikään kuin äärettömän kaunis, valoa loistava kristallilinna.

François Gérard: Pyhä Teresa, 1827

Jumala itse asuu linnan sisimmässä huoneessa ja on se valo, jota linna säteilee. Valo ei kuitenkaan pääse loistamaan sisimmästä ihmisen koko persoonaan. Linna on nimittäin kauttaaltaan iljettävien hirviöiden – käärmeiden, myrkyllisten liskojen, skorpionien – peittämä.

Vertaus havainnollistaa sitä, miten toisaalta ihmisen todellinen ”itse”, todellinen identiteetti, on Jumalassa. Toisaalta, lankeemuksesta johtuen, ihminen on vieraantunut Jumalasta ja siten vieraantunut itsestään, tullut itselleen oudoksi.

Niinpä ihmisen on elämässään valittava kahden perusvaihtoehdon välillä. Hän voi astua ”sisäisen linnansa” sisälle, edetä siellä ja löytää itsensä Jumalassa, tulla todelliseksi itsekseen. Tai sitten hän voi jäädä linnan ulkopuolelle ja altistua hirviöiden eli pahojen henkien sekä himojen ja halujen puremille eli synnille. Sen myötä hän voi pahimmillaan muuttua itsekin yhä enemmän näiden hirviöiden kaltaiseksi, tulla himojen orjaksi, oman itsensä irvikuvaksi. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa II: Tarvitaanko minua?

JUHO SANKAMO

Hieronymus Bosch: Maallisten ilojen puutarha, 1500–1505

Jatkan ihmisteeman käsittelyä (katso osa 1 tästä). Nyt on vuorossa tarpeellisuus. Täällä lännessä ihmisten maalliset tarpeet on aika hyvin tyydytetty. Suurimmalla osalla on juotavaa, ruokaa ja katto pään päällä. Historian taustaa vasten nyt menee siis tosi hyvin. Kuitenkin ihmisellä on poikkeuksellinen tarve, jota esimerkiksi koirat, kissat ja sorsat eivät tunne: tarve olla tarpeellinen.

Jääkiekkoilija on mieluummin hyvä joukkuepelaaja kuin vain vaihtopenkin lämmittäjä. Jo pikkulapsissa näkyy tämä tarve. Taapero haluaa tyhjentää kauppakassin keittiön lattialle, viedä vauvalle tuttia, ja tunkea sitä hänen suuhunsa. Monille vastuuntuntoisille vanhuksille on kova paikka, jos ei koe olevansa tarpeellinen kenellekään.

Kristityt uskovat Jumalaan, joka huolehtii kaikista ihmisen tarpeista. Jeesus sanoo monta kertaa meille vuorisaarnassaan, ”älkää murehtiko” ja ”älkää te huolehtiko”. ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Psalmissa 146 sanotaan, että Jumala ”hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen… hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja.” Koska tarve olla tarpeellinen on myös hyvin olennainen tarve, voidaan olettaa, että Jumalan kuuluu vastata myös siihen. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa I: Käsketty olemaan

JUHO SANKAMO

João Zeferino da Costa: Mooses vastaanottaa Kymmenen käskyä, 1868

Arvoisa lukija, täten aloitan blogisarjan, jossa selvitän, mikä, tai oikeastaan, kuka, on ihminen. Selvitän ihmisyyden synnyt syvät ja perusteet. Tämä aihe koskee meitä kaikkia, koska olemme kaikki – uskontokunnasta tai uskomattomuudestamme huolimatta – ihmisiä.

Aloitan käskystä. Kukaan meistä ei tallaa tätä Tellus-planeettaa omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan meistä ei päättänyt, että minäpä haluan syntyä ihmiseksi. Haluan syntyä Suomeen, ja noille vanhemmille, tuona aikana. Ei. Ihmisyyteen kuuluu olennaisesti se, että meille on annettu elämä. Ihmisen itsemäärittelyoikeudella on rajansa. Syntymässä saimme ”tietyt kortit”. Nykyään korostetaan paljon ihmisen vapauksia ja oikeuksia (tietyin ehdoin), mutta olisi syytä ymmärtää syvemmin, että ihmisellä on fundamentaalisia velvollisuuksia, joista hän ei voi luistaa.

Käskyn fundamentaalinen merkitys ihmisyydelle näkyy jo luomiskertomuksessa. Luomiskertomus alkaa käskysarjalla, jonka seurauksena syntyy koko maailmankaikkeus. Luojan majesteettinen käsky – ”Tulkoon!” – kajahtaa joka päivä. ”Ja niin tuli…” Ja se oli ”hyvä”, se oli ”sangen hyvä”. Näin Jumala kommentoi tätä kaikkea. (lisää…)