Kirjoittaja: Eetu Manninen

Hapatuspäivä – Luentoja, keskusteluja ja hyviä uutisia

Aku Visalan kommenttipuheenvuoro

12.5.2018 Järjestimme Studium Catholicumilla kaikkien aikojen ensimmäisen hapatuspäivän. Tilaisuudessa tiimimme jäsenet ja vieraileva tähti dominikaaniveli Gabriel Salmela (jonka luona Studiumilla olimme itse vieraina) pitivät kukin oman esitelmänsä, joihin saimme kommenttipuheenvuorot Timo Keskitalolta, Aku Visalalta ja Antoine Lévyltä. Veli Gabrielin luentoa kommentoi Oskari Juurikkala, sillä Olli-Pekka Vainiolle, jonka oli alun perin tarkoitus kommentoida veli Gabrielin esitelmää, tuli viime hetkellä este. Sama uhkasi käydä myös isä Oskarille itselleen, joka oli viime hetkellä sairastunut, mutta joka väsymyksestä huolimatta suoriutui omasta luennostaan ja kommenttipuheenvuorostaan erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan olemme oikein tyytyväisiä siihen, miten hapatuspäivä sujui ja aiomme järjestää sellaisen myös ensi vuonna. Julkaisimme blogillamme Emil Antonin ja allekirjoittaneen esitelmistä tiivistelmät (täällä ja täällä) viime viikolla.

Kommentoidessaan Emilin luentoa Timo Keskitalo valotti mielenkiintoisella tavalla kristinuskon tilaa Irakissa, jossa kirkko yhtäältä kipuilee ikivanhojen ja kunniakkaiden perinteidensä säilyttämisessä ja toisaalta uuden sukupolven saavuttamisessa, jota vaikeuttaa esimerkiksi kirkon vaalima kieli, jota harva nuori enää puhuu. Omaa luentoani kommentoidessaan Aku Visala esitti platonismin yhä varteenotettavia puolia tuoreesti ja innostavasti niin kuin uskonnonfilosofian rautainen ammattilainen vain osaa.

Emil Antonin luento

(lisää…)

Mainokset

Augustinus: platonistikristitty vai kristitty platonisti?

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä ensi maanantaina.

Sandro Botticelli (n. 1445–1510): Augustinus

Varhaisessa teoksessaan Contra Academicos nuori Augustinus vakuuttaa olevansa sitoutunut Kristuksen ja Raamatun auktoriteettiin, mutta sanoo samaan aikaan olevansa luottavainen siihen, että saavuttaa tämän kristillisen totuuden ymmärtämisen yhdessä platonistien kanssa (C. Acad. 3,20,43). Kirjoittaessaan viimeisinä elinvuosinaan jälkikirjoituksiaan hän katui, että oli ylistänyt tässä teoksessa Platonia ja platonisteja liiallisesti (Retr. 1,1,4).

Kypsässä ajattelussaan hän myös otti tietoisesti etäisyyttä joihinkin uusplatonistisiin oppeihin, joita hän uransa alkuvaiheessa kannatti. Tämä sai monet varhaiset Augustinus-tutkijat ajattelemaan, että Augustinus olisi vuonna 386 kääntynyt kristinuskoon vain hyvin pinnallisella tavalla ja ollut tosiasiassa uusplatonisti, mutta kasvanut uransa edetessä kunnon kristityksi teologiksi. Nykyään kuitenkin ollaan pitkälti sitä mieltä, että Augustinuksen suhde platonismiin ei ole ihan näin yksinkertainen. (lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

Kristus kantaa ristiään Andrea Solarin (1460–1524) maalauksessa

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.)

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)

Pelagiolaiskiistan merkkivuosi

Pelagius kuvattuna yhdessä Johannes Khrysostomoksen kanssa Nürembergin kronikassa vuodelta 1493

Tuntuu, että viime aikoina erilaiset merkkivuosipäivät ovat kasaantuneet harvinaisen tiheään. Viime vuonna muisteltiin ensin reformaatio 500 -merkkivuotta, ja sitten tuli Suomen 100-vuotisjuhla. Tänä vuonna on jo muisteltu Suomen sisällissotaa, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta 27.1.2018, eikä meno ota laantuakseen. Vappuna tulee nimittäin kuluneeksi tasan 1600 vuotta siitä, kun pelagiolaisuus tuomittiin harhaopiksi Karthagon paikalliskokouksessa vuonna 418.

Varsinkin Suomen kontekstissa, jossa vallitsevana uskonnollisena perinteenä on jo useamman sadan vuoden ajan ollut ihmisen passiivisuutta ja Jumalan monergistista toimintaa hänen vanhurskauttamisessaan ja pelastumisessaan korostanut luterilaisuus, sana ”pelagiolaisuus” särähtää korvaan erityisen ikävästi. Luther pitikin kirkon historiassa esiintyneistä harhaopeista juuri pelagiolaisuutta sellaisena, jota ei ollut koskaan saatu tukahdutettua ja joka on alati vaanimassa.

Mutta mistä koko ilmiössä oli oikeastaan kysymys? Mitä pelagiolaiset opettivat ja miksi heidät tuomittiin? Onko koko kiistaan liittyvillä kysymyksenasetteluilla enää mitään relevanssia 1600 vuoden jälkeen? (lisää…)

Kohusaarnaajan ruumis kateissa

JERUSALEM Julkisuudessa kohua niittänyt, viime perjantaina ristiinnaulittu profeetta Jeesus Nasaretilainen on aiheuttanut jälleen uuden skandaalin – kolme päivää kuolemansa jälkeen. Sitkeät huhut väittävät hänen hautansa olevan tyhjä, ja jotkut jopa kertovat hänen ilmestyneen heille elävänä. Mistä oikein on kysymys? Lue erikoisreportaasimme paikan päältä. (lisää…)

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)

Kirkollinen skandaali Augustinuksen tapaan

Augustinus: Kirjeitä sisarille. Suom. Timo Nisula & Anni Maria Laato (Kirjapaja 2009, 158 s.)

Katolisen kirkon skandaaleista päällimmäisenä ihmisten muistissa lienevät viime vuosina paljon puhututtaneet pedofiilipapit. Skandaaleita on kuitenkin ollut vuosisatojen varrella kaikenmoisia, ja katsaus historiaan muistuttaakin meitä siitä, ettei kirkko ole vasta viime aikoina muuttunut aiempaa pahemmaksi, vaan siinä on aina ollut pahoja, jopa rikollisiakin viranhaltijoita.

Mielenkiintoinen tapaus nousee esiin Hippon piispa Augustinuksen (354–430) kirjeessä numero 20*, jossa hän kertoo aikanaan Afrikan kirkkoa ravisuttaneesta kirkollisesta skandaalista, johon hän oli itsekin sotkeutunut.  Kirje kuuluu Johannes Divjakin vuonna 1975 löytämiin Augustinuksen kirjeisiin, jotka on numeroitu erikseen ja merkitty asteriskilla. Kirje löytyy Timo Nisulan kääntämänä hänen ja Anni Maria Laaton suomentamien Augustinuksen kirjeiden kokoelmasta Kirjeitä sisarille.

Kirjeessä Augustinus kertoo Hippon lähistöllä sijaitsevan Fussalan kaupungin piispaksi asettamastaan Antoniuksesta, joka osoittautuikin seurakuntaansa terrorisoivaksi roistoksi. Kirjeen johdannossa sitä kuvataan osuvasti sekoitukseksi ”uutisreportaasia, villin lännen tunnelmaa ja mafiajuonittelua” (s. 130). Kirje on mielestäni niin mukaansatempaava ja viihdyttävä, että näen hyväksi referoida sen sisältämän kertomuksen pääpiirteissään. Se myös valottaa mielenkiintoisella tavalla myöhäisantiikin Pohtois-Afrikan kirkollisia ja yhteiskunnallisia oloja. Lopuksi palaan yleisluontoisempaan pohdintaan kirkon pyhyyden ja sen jäsenten syntisyyden välisestä suhteesta. (lisää…)