Kirjoittaja: Eetu Manninen

Augustinuksen opas kasteopetukseen

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle Kristinuskoa vasta-alkajille

Augustinus, Kristinuskoa vasta-alkajille: Kasteopetuksen opas. Suomentanut Timo Nisula. Sley-Media Oy, 2018

Viime joulukuussa arvioin suomenkielisen kokoelman Augustinuksen joulusaarnoja. Nyt minulla on ilo kirjoittaa nämä saarnat kääntäneen Timo Nisulan hiljattain ilmestyneestä uudesta Augustinus-käännöksestä Kristinuskoa vasta-alkajille: Kasteopetuksen opas. Käännös on Augustinuksen teoksesta De catechizandis rudibus (399), jonka hän kirjoitti karthagolaiselle diakoni Deogratiakselle oppaaksi kristinuskon alkeiden opetukseen.

Kristinuskoa vasta-alkajille oli oikein mukava lukukokemus, sekä sisällön että tyylin puolesta. Kirja on lyhyt, ja sen lukee helposti vaikka yhdessä illassa. Olen jo kehunut Nisulan käännöstyyliä aiemmassa arviossani, joten etten toistaisi itseäni, lainaan kirjan takakannesta uskonnonfilosofian dosentti Aku Visalaa, joka kirjoittaa osuvasti:

Augustinuksen koukeroinen latina kaikkine ilkikurisine vivahteineen ja retorisine kikkoineen muuttuu Timo Nisulan käsittelyssä viihdyttäväksi nykysuomeksi, jota on nautinto lukea silkasta rakkaudesta kielelliseen ilotulitteluun. Vanhojen käännösten tunkkaista ylätyyliä ei tästä teoksesta löydy. Kristinuskoa vasta-alkajille on muutenkin kiinnostava ikkuna myöhäisantiikin kristilliseen maailmaan; lisäksi se paljastaa Augustinuksen olleen selvillä aivan viimeaikaisista, 2010-luvun uskonnonpedagogiikan suuntauksista.

Teoksessa Augustinus todellakin osoittaa suorastaan hämmästyttävän syvällistä ymmärrystä ihmisen psykologiasta ja antaa neuvoja, jotka ovat varmasti hyödyksi myös nykypäivän papeille. Samalla hän valottaa myös mielenkiintoisella tavalla varhaiskristillisen uskon sisältöä. (lisää…)

Mainokset

Broken: Särkyneiden rikkinäinen sielunpaimen

EETU MANNINEN

Tänä syksynä Yle näytti TV1-kanavalla BBC:n tuottaman brittiläisen TV-sarjan Broken (suom. Särkynyt enkeli), joka kertoo katolisesta papista isä Michael Kerriganista (Sean Bean), joka kohtaa seurakunnassaan hyvin vaikeita elämäntilanteita ja kärsii itsekin lapsuutensa traumaattisista kokemuksista.

Broken (2017)

Broken kuvaa visuaalisesti kauniisti seurakuntalaistensa hyvinvoinnille omistautuneen papin raskasta raatamista. Sarjan on käsikirjoittanut yhteiskunnallisesta otteestaan tunnettu Jimmy McGovern, ja isä Kerriganin lauman jäsenten maalliset ongelmat kuvastavatkin usein sikäläisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Sielunhoitotyön lisäksi sarjassa esitetään toistuvasti päähenkilöä viettämässä messua, ja sarjan syvällisin hengellinen pointtikin liittyy juuri eukaristian konsekroimiseen.

Messun viettämisen runsas kuvaaminen asettaa tunnelmallisen kirkon ja siellä vietetyn kauniin liturgian voimakkaaseen kontrastiin ympäröivän todellisuuden ja sen kurjuuden kanssa, mikä on mielestäni yksi sarjan suurimmista taiteellisista ansioista (toki myös näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia). Brokenin toinen kantava teema ja ansio on, että se muistuttaa siitä, että myös papit ovat ihmisiä, jotka voivat joutua kantamaan kovaakin henkistä taakkaa.

Kuitenkin sarjan isoimpana miinuksena on, että se epäonnistuu uskottavana kuvauksena katolisen papin sielunmaisemasta. Vaikka isä Kerrigan aidosti välittää seurakuntalaisistaan ja tekee uutterasti kirkollista työtään, hänen ajatuksensa ja asenteensa eivät usein ole kovinkaan katolisia. Ongelmatilanteissa katoliset opit ja periaatteet joutuvat nimittäin poikkeuksetta nopeasti väistymään. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)

Uskovia filosofeja

EETU MANNINEN

Philosophers Who Believe

Kelly James Clark (toim.), Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers (InterVarsity Press, 1993)

Aina toisinaan törmää näkemykseen, että uskonto ja kriittinen ajattelu eivät sovi yhteen. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat äskettäin julkaisi haastattelun suomalaisesta katolisesta papista monsignore Tuomo T. Vimparista, kommenttipalstan melkein ensimmäisessä kommentissa vaahdottiin jo siitä, että oma ajattelu ja harkinta eivät sovi yhteen uskonnon kanssa. Vaikka tällaisilla foorumeilla törmää harvoin järkeviin mielipiteisiin, tämä kommentti sanoittaa valitettavan yleisen ennakkoluulon.

Tähän harhakäsitykseen hyväksi vastalääkkeeksi sopiikin vaikkapa kokoomateos Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers, jossa nimekkäät filosofit kertovat kristillisestä uskostaan ja siihen johtaneista tekijöistä. Teos on 1990-luvun alusta, joten sillä on jo ikää, mutta sen kirjoittajat ovat edelleen relevantteja ajattelijoita. Kirjan tähtikaartiin kuuluvat esimerkiksi Alvin Plantinga ja Richard Swinburne.

Kokoomateos esittää värikkään kirjon erilaisia persoonia, joilla on erilaiset tunnustukselliset lähtökohdat ja erilaiset henkilöhistoriat. Jotkut ovat kasvaneet sisälle kristinuskoon lapsesta asti, kun taas toiset kertovat vuosikymmeniä kestäneestä älyllisestä matkastaan kristityksi. Tässä artikkelissa tuon esille teoksen mielenkiintoisimpana pitämääni antia. Materiaalia olisi ollut vaikka kuinka, mutta ettei kirjoitukseni venyisi ruokottoman pitkäksi, olen valinnut laajasta kirjosta kaksi kiinnostavana pitämääni ajattelijaa. (lisää…)

Kunnioitus, myötätunto ja tahdikkuus: katolisia tapoja kohdata homoseksuaalit

EETU MANNINEN

Tämän blogin syyskauden aluksi isä Oskari Juurikkala julkaisi kaksi artikkelia katolista kirkkoa vavisuttaneista hyväksikäyttöskandaaleista. Ensimmäisen osan lopuksi hän kirjoittaa: ”kirjoitukseni ei mitenkään halua hyökätä niitä vastaan, jotka kamppailevat homoseksuaalisen taipumuksen kanssa. He tarvitsevat ymmärtämystä ja tukea”.

Pride-kulkue Helsingissä vuonna 2007. Kuva: Wikipedia (kuvaa rajattu)

Kysymys oikeanlaisesta suhtautumistavasta homoseksuaaleja kohtaan on tärkeä etenkin nykyään, sillä aihe on jatkuvasti pinnalla mediassa. Viime keväänä aihe sai näkyvyyttä Pori-jazzin toimitusjohtajan Aki Ruotsalan homoseksuaalisuutta koskeneiden kommenttien ja niiden aiheuttaman somekohun myötä, joka johti hänen pikaiseen irtisanomiseensa. Pride-tapahtumia järjestetään yhä uusissa kaupungeissa ja ne ovat vuosi vuodelta näyttävämpiä tapahtumia, joihin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Nämä ilmiöt herättävät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Konservatiivit ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että liberaalilla laidalla vaalitusta gender-ideologiasta on tulossa median ja yhteiskunnan tukema uusi ortodoksia, josta julkisesti poikkeaminen johtaa hankaluuksiin. Toisaalta konservatiivien keskuudessa saatetaan usein vaalia ihan aidosti suvaitsemattomia ja homofobisia asenteita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tässä artikkelissa pohdin, kuinka suhtautua homoseksuaaleihin Katolisen kirkon katekismuksen kehotuksen mukaisesti ”kunnioittaen, myötätuntoisesti ja tahdikkaasti” (KKK, 2358) tässä latautuneessa ilmapiirissä ja pitää samalla kiinni katoliselle uskolle luovuttamattomasta opista, jonka mukaan avioliitto on olemuksellisesti miehen ja naisen välinen. (lisää…)

Hapatuspäivä – Luentoja, keskusteluja ja hyviä uutisia

EETU MANNINEN

Aku Visalan kommenttipuheenvuoro

12.5.2018 Järjestimme Studium Catholicumilla kaikkien aikojen ensimmäisen hapatuspäivän. Tilaisuudessa tiimimme jäsenet ja vieraileva tähti dominikaaniveli Gabriel Salmela (jonka luona Studiumilla olimme itse vieraina) pitivät kukin oman esitelmänsä, joihin saimme kommenttipuheenvuorot Timo Keskitalolta, Aku Visalalta ja Antoine Lévyltä. Veli Gabrielin luentoa kommentoi Oskari Juurikkala, sillä Olli-Pekka Vainiolle, jonka oli alun perin tarkoitus kommentoida veli Gabrielin esitelmää, tuli viime hetkellä este. Sama uhkasi käydä myös isä Oskarille itselleen, joka oli viime hetkellä sairastunut, mutta joka väsymyksestä huolimatta suoriutui omasta luennostaan ja kommenttipuheenvuorostaan erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan olemme oikein tyytyväisiä siihen, miten hapatuspäivä sujui ja aiomme järjestää sellaisen myös ensi vuonna. Julkaisimme blogillamme Emil Antonin ja allekirjoittaneen esitelmistä tiivistelmät (täällä ja täällä) viime viikolla.

Kommentoidessaan Emilin luentoa Timo Keskitalo valotti mielenkiintoisella tavalla kristinuskon tilaa Irakissa, jossa kirkko yhtäältä kipuilee ikivanhojen ja kunniakkaiden perinteidensä säilyttämisessä ja toisaalta uuden sukupolven saavuttamisessa, jota vaikeuttaa esimerkiksi kirkon vaalima kieli, jota harva nuori enää puhuu. Omaa luentoani kommentoidessaan Aku Visala esitti platonismin yhä varteenotettavia puolia tuoreesti ja innostavasti niin kuin uskonnonfilosofian rautainen ammattilainen vain osaa.

Emil Antonin luento

(lisää…)

Augustinus: platonistikristitty vai kristitty platonisti?

EETU MANNINEN

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä ensi maanantaina.

Sandro Botticelli (n. 1445–1510): Augustinus

Varhaisessa teoksessaan Contra Academicos nuori Augustinus vakuuttaa olevansa sitoutunut Kristuksen ja Raamatun auktoriteettiin, mutta sanoo samaan aikaan olevansa luottavainen siihen, että saavuttaa tämän kristillisen totuuden ymmärtämisen yhdessä platonistien kanssa (C. Acad. 3,20,43). Kirjoittaessaan viimeisinä elinvuosinaan jälkikirjoituksiaan hän katui, että oli ylistänyt tässä teoksessa Platonia ja platonisteja liiallisesti (Retr. 1,1,4).

Kypsässä ajattelussaan hän myös otti tietoisesti etäisyyttä joihinkin uusplatonistisiin oppeihin, joita hän uransa alkuvaiheessa kannatti. Tämä sai monet varhaiset Augustinus-tutkijat ajattelemaan, että Augustinus olisi vuonna 386 kääntynyt kristinuskoon vain hyvin pinnallisella tavalla ja ollut tosiasiassa uusplatonisti, mutta kasvanut uransa edetessä kunnon kristityksi teologiksi. Nykyään kuitenkin ollaan pitkälti sitä mieltä, että Augustinuksen suhde platonismiin ei ole ihan näin yksinkertainen. (lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

EETU MANNINEN

Kristus kantaa ristiään Andrea Solarin (1460–1524) maalauksessa

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.)

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)