Kirjoittaja: Eetu Manninen

Augustinuksen joulusaarnat – retoriikan mestari paradoksien äärellä

Augustinus, Jumala syntyi ihmiseksi (Perussanoma 2016)

Perussanoma julkaisi viime jouluksi saarnakokoelman, johon sisältyy kaikki Augustinuksen (354-430) joulusaarnat. Mukana on myös saarnoja, jotka on perinteisesti yhdistetty Augustinukseen, mutta joita nykytutkimus ei enää pidä Hippon piispan itsensä kirjoittamina. Saarnat on suomentanut Timo Nisula, ja jälki on tuttuun tapaan sujuvaa ja helppolukuista.

Sain kokoelman käsiini viime tammikuussa ja luin ohuehkon kirjan lähes yhdeltä istumalta. Koska teoksen teema on vahvasti sidoksissa jouluun, päätin kuitenkin siirtää arvion seuraavaan joulunaikaan.  Kirjan voi nähdäkseni huoletta arvioida vuoden myöhässä, koska sen sisältö on ajatonta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että se on hyvästä hengellisestä kirjallisuudesta ja kirkkoisistä pitävälle oiva joululahja vuodesta toiseen. (lisää…)

Mainokset

Henki ja kirjain – Augustinus pähkinänkuoressa

Augustinus Sandro Botticellin (1445-1510) maalaamana

Armo-oppi kuuluu tunnetusti Augustinuksen (354–430) teologian ytimeen. Hänen armoa koskeva ajattelunsa on muotoutunut erityisesti pelagiolaiskiistan vaikutuksesta, jonka tiimoilta hän kirjoitti tärkeimmät aihetta koskevat teoksensa. Tähän joukkoon kuuluu ehdottomasti hänen vuonna 412 kirjoittamansa Henki ja kirjain (De spiritu et littera), jota voi pitää eräänlaisena Augustinuksen armo-opin tiivistelmänä.

Teos on ilmestynyt suomeksi vuonna 1982 Jukka Thurénin käännöksenä Aurinko kustannuksen julkaisemana Simo Kivirannan toimittamassa Kristikunnan klassikkoja-sarjassa. Käännöksellä on siis jo jonkin verran ikää, mikä näkyy erityisesti raamattusitaateissa käytetystä vanhasta 1933/38-raamatunkäännöksestä. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja helppolukuista.

Suomen kontekstissa Augustinus esitellään toisinaan Lutherin kautta. Myös Thurén alleviivaa käsillä olevan teoksen merkitystä tuomalla esille sen vaikutuksen, joka sillä oli reformaattorin vanhurskauttamisopin muotoutumisessa: juuri Henki ja kirjain oli se teos, josta Luther koki saavansa tukea omille näkemyksilleen. Lutherin Augustinusta kohtaan tunteman erityisen arvostuksen myötä Augustinus on toisinaan nähty luterilaisissa piireissä jopa eräänlaisena linkkinä siinä ”puhtaan evankeliumin” ketjussa, jonka katsotaan ulottuvan Paavalista hänen kauttaan Lutheriin (ks. esim. Emil Antonin ja Timo Junkkaalan vuonna 2012 käymä vanhurskauttamisoppia koskeva debatti).

Augustinuksen ymmärtäminen Lutherin valossa ei kuitenkaan tee oikeutta kirkkoisän omalle ajattelulle. Vaikka Thurén käännöksensä johdannossa korostaakin Hengen ja kirjaimen merkitystä Lutherin ajattelulle, hän myös toteaa, että Luther poikkeaa ”olennaisessa kohdassa” Augustinuksen ajattelusta. (lisää…)

Luterilaisuus ja minä

Martti Luther (1483-1546)

31.10.1517 Martti Luther paukutti teesinsä Wittenbergin kirkon oveen, ja tämä mullistava tempaus aloitti reformaation, joka vavisutti koko Euroopan keskiaikaista järjestystä. ”Tässä seison enkä muuta voi!” Nykyään historioitsijat eivät näe teesien julkaisemista yhtä dramaattisessa valossa ja esittämäni kuuluisa Luther-sitaattikaan ei ilmeisesti ole peräisin reformaattorin suusta. Kuitenkin reformaation on perinteisesti katsottu alkaneen teesien naulaamisesta, mikä tarkoittaa, että huomenna reformaation alkamisesta on kulunut tasan 500 vuotta!

Liityin katoliseen kirkkoon toukokuussa 2014. Sitä ennen olin jo uskonut Kristukseen Jumalan Poikana ja Vapahtajana noin yhdeksän vuotta. Uskoni oli herännyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippileirillä, ja tähän kirkkoon kuuluvassa Raahen seurakunnassa tutustuin kristinuskon sanomaan sekä olin seurakuntanuorena.

Olen siis alun perin omaksunut kristinuskon sen luterilaisessa muodossa ja luterilaisin korostuksin. Vaikka koinkin Pyhän Hengen tahtovan minun liittyvän katoliseen kirkkoon, suhtautumistani Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja luterilaisuuteen ei määritä vastakkainasettelu tai voimakas irtiotto vanhasta perinteestä, vaan syvä arvostus ja kiitollisuus kaikesta, mitä olen siltä saanut. (lisää…)

Tutustumassa Neitsyt Mariaan

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi Pompeo Batonin (1708-1787) maalaamina

Martti Lutherin on perinteisesti ajateltu aloittaneen reformaation naulaamalla teesinsä Wittenbergin kirkon oveen lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1517, joten muistovuoden kohokohta alkaa lähestyä.

Monien protestanttien silmissä mariologia eli oppi Neitsyt Mariasta on muodostunut käytännössä yhdeksi merkittävimmistä katolilaisia ja protestantteja erottavista tekijöistä. Aihe on reformaation merkkivuodden lisäksi ajankohtainen myös sikäli, että lokakuu on katolisessa perinteessä ruusukon kuukausi.

En tässä artikkelissa pyri puolustamaan mitään tiettyä katolista Maria-dogmia, vaan lähestyn aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta. Ennen katoliseen kirkkoon liittymistäni olin nimittäin luterilainen, ja kääntymisprosessissani yksi isoista kysymyksistä oli juuri Neitsyt Marian asema.

Kokemuksistani käsin ymmärrän hyvin niitä luterilaisia ja myös muita protestantteja, joiden on vaikea ymmärtää katolista mariologiaa ja joista katolisessa kirkossa Mariaa kohtaan osoitettu hartaus näyttää yliampuvalta ja epäilyttävältä. Käsittelen siis niitä asioita, jotka olivat omasta mielestäni vaikeita ymmärtää ja jotka näyttivät ensi alkuun arveluttavilta. Toivon tällä tavoin auttavani niitä, jotka kenties painivat samojen kysymysten ja tuntemusten kanssa. (lisää…)

Nuoren paavin kätketty kirkko

The Young Pope-sarjan juliste. Kuva: Wikipedia

Tänä kesänä Yle esitti TV1-kanavalla alun perin syksyllä 2016 ilmestyneen TV-sarjan The Young Pope. Paolo Sorrentinon ohjaama sarja kertoo repäisevään tyyliinsä tarinan nuoresta ja komeasta, mutta samalla hyvin arvaamattomasta kirkonmiehestä, joka yllättäen valitaan paaviksi. Pääosaa esittää Jude Law.

Kun katsoin ensimmäisen jakson, en pitänyt siitä ollenkaan. Sarja vaikutti sekä mauttomalta että tylsältä. Juonena tuntui olevan lähinnä se, että nuori ja röyhkeä paavillisessa toimistossaan tupakkaa polttava ja kirsikkakokista himoava ateistipaavi tylyttää Vatikaanin palvelusväkeä ja stereotyyppisiä vallanhimoisia kardinaaleja. Tämän vuoksi en aikonut katsoa sarjaa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.

Sarja herätti kuitenkin laajasti kiinnostusta ja blogiltamme kyseltiin, teemmekö siitä arviota. Kun siis olin jo yhden jakson katsonut, päätin uhrautua ja katsoa lisää. Sain kuitenkin pian huomata, että sarja ei vastannut lainkaan ensimmäisen jakson herättämiä negatiivisia odotuksia, vaan muuttui jakso jaksolta mielenkiintoisemmaksi. Sarjan puolivälissä huomasin jo odottavani perjantaita, jolloin The Young Popen seuraava jakso tulisi telkkarista. Lukijoillemme kuuluu siis kaunis kiitos tästä positiivisesta TV-sarjalöydöstä! (On kuitenkin syytä huomauttaa, että alaikäisille ja herkemmille katsojille sarja ei sovi, sillä siinä on silloin tällöin varsin rohkeita seksikohtauksia.)

Toisin kuin ensimmäinen jakso antaa ymmärtää, sarjan keskiössä ei ole katoliselle kirkolle irvailu tai arvokkaalla paaviusinstituutiolla pilailu, vaan se keskittyy päähenkilön arvoitukselliseen sielunmaisemaan. Nuori paavi on vanhempiaan etsivä orpo, jolla on varsin iso ego ja epäilyksiä Jumalan olemassaoloa kohtaan. Kuitenkin hänellä on toisaalta hyvin intiimi jumalasuhde, mistä on osoituksena hänen rukoustensa saamat ihmeelliset vastaukset. (lisää…)

Seuraa Kristusta, niin maailma pelastuu!

”Hei, mies! Mitäs sä oikein teit? Haluutsä löytää huomenna kuolleita ketunpoikasia säilykepurkit päässä? Hä? Metsän eläimet saa tuollaisista purkeista kuolettavia haavoja: valtimo poikki, kanttuvei! Vie roskat mukanas, niin maailma pelastuu!”

Supersankari Ekomies

Näin ojensi 1990-luvun TV-ohjelma Ekoistista tuttu Ekomies (Timo Vottonen) luontoon säilykepurkin heittänyttä miestä. Ekomies esiintyi lyhyissä humoristisissa ympäristövalistuspätkissä, joissa joku toimii ympäristön kannalta väärin, minkä jälkeen Ekomiehellä on sanottavanaan pari valittua sanaa.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1990-luvusta – maailma (tai luonto) nimittäin tarvitsee pelastusta vielä enemmän kuin silloin. Maailman pelastamisessa tarvitaan kuitenkin muutakin kuin Ekomiehen kaltaisia valistajia. Tarvitaan ekologista kääntymystä, ja tässä katolisella kirkolla ja sen rikkaalla perinteellä on paljon annettavaa. (lisää…)

Silence – marttyyrius ja Jumalan hiljaisuus

Silence-elokuvan juliste

Muutama viikko sitten sain viimein katsotuksi loppuvuodesta 2016 ilmestyneen Martin Scorsesen ohjaaman elokuvan Silence, joka kertoo kahdesta portugalilaisesta jesuiittapapista Sebastião Rodriguesista (Andrew Garfield) ja Francisco Garupesta (Adam Driver). He lähtevät etsimään kadonnutta opettajaansa isä Ferreiraa (Liam Neeson) 1600-luvun Japaniin, jonka ankarissa kristittyjen vainoissa hänen huhutaan luopuneen uskostaan. Elokuva perustuu Shūsaku Endōn (1923–1996) samannimiseen romaaniin, joka on ilmestynyt vuonna 1966.

Elokuva on erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Se käsittelee nimensä mukaisesti kysymyksiä, jotka heräävät Jumalan hiljaisuuden kokemuksista ahdistusten keskellä, mutta antaa aihetta myös vaikeille eettisille pohdinnoille. Elokuvan päähenkilöiden valinnat kidutuksen ja marttyyriuden edessä ovat aiheuttaneet ymmärrettävästi paljon keskustelua ja jakaneet katsojien mielipiteitä.

Marttyyrius on hiukan kuumottava aihe teoreettiselle spekulaatiolle, sillä paitsi että siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta, siihen liittyy myös suurta fyysistä ja henkistä tuskaa. Eikä kyseessä ole edes pelkästään menneisyyteen kuuluva ilmiö, vaan kristittyjä vainotaan edelleen jopa siinä määrin, että kristinusko on nykyään maailman vainotuin uskonto. Aihetta tulee siis lähestyä asianmukaisella kunnioituksella ja varovaisuudella. (lisää…)