kardinaalit

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 2: Helvettiopin puolustus

EETU MANNINEN

Paholainen keskiaikaisessa kuvituksessa. Kuva: Wikipedia

Eilen julkaisemassani arviossa Walter Kasperin kirjasta Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life lupasin käsitellä tärkeää kysymystä Jumalan laupeudesta ja helvetistä. Aihe on tullut viime aikoina esille suurelle yleisölle helposti lähestyttävällä tavalla myös Suomen teologisella kentällä (ks. hyviä puheenvuoroja esim. täältä ja täältä).

Tässä yhteydessä myös varhaiskristillinen harhaoppi apokatastasiksesta, jonka mukaan Jumala lopulta saattaa pelastavaan yhteyteensä kaikki ihmiset, on saanut osakseen kiinnostusta ja sympatiaa samalla kun perinteinen helvettioppi on kohdannut kovasanaista kritiikkiä (ks. esim. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä).

Tässä Kasperin kirjan arvion kakkososassa lähestyn kysymystä ensin referoimalla hänen esitystään, minkä jälkeen nostan asiasta esiin omia ajatuksiani ja peilaan niitä edellä linkittämiini lähteisiin. Kasperin apokatastasis-opin kritiikki ei nimittäin mielestäni ole niin terävää eikä mene niin syvälle siihen liittyvän argumentaation perusteisiin kuin olisin toivonut.

Olen myös sitä mieltä, että vaikka helvetistä on olemassa paljon hyvää teologiaa, sitä tarvitaan myös lisää. Uskaltaisin nimittäin väittää, että helvettiopin epämuodikkuus johtuu pitkälti pikemminkin niistä mieli- ja kielikuvista, joita siihen liitetään kuin sen varsinaisesta opillisesta sisällöstä. Käykäämme siis pidemmittä puheitta kiinni tähän tulikivenkatkuiseen pihviin!

(lisää…)

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 1

EETU MANNINEN

Kardinaali Walter Kasper on tunnettu ja vaikutusvaltainen saksalainen teologi, joka toimi Rottenburg-Stuttgartin arkkipiispana vuosina 1989–1999 ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston pääsihteerinä vuosina 1999–2001. Kasper on kannattanut näkyvästi sallivaa kantaa eronneiden ja uudelleen avioituneiden pääsyä sakramenteille ja oli aiheen tiimoilta paljon esillä vuosien 2014–2015 perhesynodien aikana.

Etenkin paavi Franciscuksen kauden alkuaikoina Kasperia kutsuttiin myös usein ”paavin teologiksi”. Kasper lahjoitti vuoden 2013 konklaavissa kirjansa Barmherzigkeit: Grundbegriff des Evangeliums – Schlüssel christlichen Lebens käännöksen tulevalle paaville, joka myöhemmin kommentoi lukukokemusta positiivisesti: ”Kirja on tehnyt minulle paljon hyvää, Kasper on hyvä teologi”. (ks. Tiina Huhtanen, ”Radikaalia armoa armottomaan aikaan: Walter Kasperin ilmoitusteologian ajankohtaisia painopisteitä,” Teologinen Aikakauskirja 1/2017: 64–65. Ks. myös taannoinen TA-katsaukseni.)

Nämä Franciscuksen sanat (“This book has done me so much good”) komeilevat myös teoksen englanninkielisen laitoksen Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life etukannessa, ja tämän paavillisen suosituksen siivittämänä tartuin itsekin tähän kirjaan.

Lukukokemus oli itsellenikin positiivinen. Kasperin tyyli on mielestäni kuitenkin varsin oppikirjamainen, mikä on ehkä pääsyynä siihen, etten voi paavin tavoin sanoa kirjan varsinaisesti ravinneen minua, kuten esimerkiksi aiemmin esittelemäni kardinaali Carlo Maria Martinin rukouskirjan. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että hyvä teologi ei välttämättä ole myös hyvä hengellinen kirjailija (sama pätee tietenkin myös toisin päin). Kasper myös käsittelee varsin laajaa aihekirjoa ja ikään kuin pikakelaa monet teemat nopeasti läpi tuomatta niihin kovin olennaista kontribuutiota.

Tässä arviossani keskityn Kasperin kirjan ydinteemaan, joka on laupeuden (Barmherzigkeit, mercy) käsitteen teologinen merkitys ja asema. Mielestäni Kasper esittää tähän aiheeseen liittyen paljon teologisesti oivaltavia näkökohtia, joiden johdosta yhdyn ainakin paavin lausunnon jälkimmäiseen osaan. Kirja antaa myös tilaisuuden poiketa nykyään Suomessakin pinnalle tulleeseen keskusteluun helvetistä ja apokatastasis-opista, joka vaatii ihan oman jatko-osansa.

(lisää…)

Matkalla rukouksen tiellä jesuiittakardinaalin kanssa

EETU MANNINEN

Milanon arkkipiispana vuosina 1980–2002 toiminut, jesuiittaveljestöön kuulunut kardinaali Carlo Maria Martini (1927–2012) tunnettiin yhtenä aikansa johtavista progressiivisista kirkonmiehistä. Hän oli sallivalla kannalla esimerkiksi eronneiden ja uudelleen avioituneiden sakramenteille pääsyn, naisdiakonien ja homoseksuaalien siviiliavioliittojen suhteen (ks. esim. täältä ja täältä).

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 800px-CardinalCMMartini.jpg — Kardinaali Carlo Maria Martini, S.J. Kuva: Wikipedia

Viimeisessä haastattelussaan vuonna 2012 Martini valitti katolisen kirkon olevan 200 vuotta ajastaan jäljessä ”ikääntyneine kulttuureineen, isoine, tyhijne kirkkoineen, nousevine kirkollisine byrokratioineen ja mahtipontisine rituaaleineen ja kaftaaneineen” (ks. täältä).

Hän oli myös yksi päätekijä 1990-luvulta vuoteen 2006 kokoontuneessa niin sanotussa St. Gallenin ryhmässä, joka oli pienehkö liberaalien piispojen ja kardinaalien sisäpiiri. Sen yhtenä tavoitteena oli saada Jorge Mario Bergoglio seuraavaksi paaviksi yleisesti konservatiivina pidetyn kardinaali Joseph Ratzingerin sijaan. Kuten tiedämme, ryhmä epäonnistui vuoden 2005 konklaavissa, jossa Ratzingerista tuli paavi Benedictus XVI, mutta sai ikään kuin lohdutuspalkinnon vuonna 2013, kun Bergoglio lopulta valittiin paaviksi.

Edellä mainitsemani kiistakysymykset liittyen eronneisiin ja uudelleen avioituneisiin katolilaisiin, naisten rooliin kirkossa ja homoseksuaaleihin jakavat edelleen mielipiteitä katolisessa maailmassa (ks. esim. täältä, täältä ja täältä), enkä mene niihin tässä tämän enempää.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: luin Martinin suomennetun kirjan Matkalla rukouksen tiellä (Helsinki: Katolinen kirkko Suomessa, 1997, suom. Eva Airava) ja vaikutuin teoksesta huokuvasta lämmöstä ja syvällisyydestä. Koin sen hengellisesti ravitsevaksi ja sain siitä joitain oikein hyviä vinkkejä rukouselämääni. Lisäksi moisen läpyskän (88 sivua) lukee kaltaiseni kiireellinen perheenisäkin vaikka yhden vuorokauden aikana.

(lisää…)

Paavi Franciscus ja rabbi Skorka: Taivaasta ja maasta

EMIL ANTON

Kuvahaun tulos haulle franciscus taivaasta ja maasta

Paavi Franciscus, Taivaasta ja maasta: Uskosta, perheestä ja kirkosta 2000-luvulla. KATT 2015

Paavi Franciscus on viime aikoina saanut osakseen yhä kasvavaa kritiikkiä, ja hänen suosionsa katolilaisten keskuudessa on laskenut tuntuvasti (ks. esim. tämä). Jos ja kun ajankohtaisimman kirkkopolitiikan taakat käyvät raskaiksi, voi olla hyvä peruuttaa hieman takaisin aikaan, jolloin paavi Franciscus oli vain Jorge Mario Bergoglio. Aikaan, jona hän ei pystynyt eikä hänen tarvinnut päättää koko maailmanlaajan katolisen kirkon suuntaa, ratkaista sen pahimpia ongelmia tai huolehtia sen kasassa pitämisestä.

Jo neljä vuotta sitten Katolinen tiedotuskeskus julkaisi suomeksi arkkipiispa Bergoglion ja rabbi Abraham Skorkan alun perin vuonna 2010 ilmestyneen keskustelukirjan Taivaasta ja maasta. Luin kirjan jo aika kauan sitten ja pidin sitä erittäin hyvänä, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyyni pitkäksi aikaa blogiarviota odottamaan. Google-haun perusteella näyttää siltä, ettei juuri kukaan muukaan ole kirjaa vaivautunut esittelemään – paitsi Aulis Kallio jo ennen suomennoksen ilmestymistä (ja vain yhden teeman näkökulmasta).

Tilannetta pitää nyt korjata, sillä kirja on todella tutustumisen arvoinen. Olen samaa mieltä väitöskirjaohjaajani ja luterilaisen piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen kanssa, jonka mielestä kaikkien pappien ja papiksi aikovien (ja rabbien ja rabbiksi aikovien) pitäisi lukea tämä kirja. Se sisältää paljon hengellistä viisautta ja on muodoltaan malliesimerkki kahden uskonnon edustajan välisestä ystävällisestä ja syvällisestä dialogista. Seuraavassa esittelen kirjasta poimintoina kolme aihekokonaisuutta. (lisää…)

McCarrick, Viganò ja hyväksikäyttöskandaalit: Mitä paavi Franciscus tiesi ja teki?

OSKARI JUURIKKALA

[Artikkelia on päivitetty 15.10.18.]

Julkaisin eilen laajan kommentin, joka käsitteli alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä katolisessa kirkossa. Kirjoitus käsitteli erityisesti kardinaali Theodore McCarrickin ympärillä tapahtuneita asioita ja jatkuvasti laajenevia paljastuksia koskien aktiivista homoseksuaalisuutta katolisissa seminaareissa sekä pappien ja piispojen parissa.

Carlo Maria Viganò

Nyt pakkaa on sekoittanut entisestään se, että viime lauantaina (25. elokuuta) tuli julkisuuteen entisen Vatikaanin diplomaatin, arkkipiispa Carlo Maria Viganòn 11-sivuinen lausunto, jossa hän esittää kovia syytöksiä hyväksikäyttäjien suojelemisesta Vatikaanissa. Syytökset johtavat paavi Franciscukseen asti, sillä Viganò väittää hänen tietäneen McCarrickin synneistä ja silti suojelleen häntä.

Paavi on kieltäytynyt kommentoimasta. Tarkemmin sanottuna hän kannusti kaikkia ”lukemaan lausunnon huolellisesti ja muodostamaan oman käsityksensä”. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi esimerkiksi tästä (pdf); italiankielinen alkuperäisteksti on luettavissa tästä (pdf).

Lausunto on historiallinen, koska se on ensimmäinen kerta, kun joku Vatikaanin sisäpiiriläinen on omissa nimissään viheltänyt pilliin ja tullut julkisuuteen tässä kysymyksessä. Hyviä ja rohkeita kommentaareja ja lisätietoja on esimerkiksi tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä. (lisää…)

Kirkon hyväksikäyttöskandaalit – saako puhua avoimesti?

OSKARI JUURIKKALA

Viime päivinä ja viikkoina on tullut julki tärkeitä ja merkittäviä uusia tietoja pedofiliasta ja muusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa etenkin Yhdysvalloissa. Erityisen sydäntä raastava on Pennsylvanian osavaltion teettämä valtava raportti, joka tarjoaa uutta todistusaineistoa peittelyn kulttuurista 1940-luvulta 2000-luvulle saakka (katso enemmän tästä). Vähemmän dramaattinen mutta toisella tavalla tärkeä on ollut laajeneva sarja julkisuuteen tulleita tietoja kardinaali Theodore McCarrickistä, johon palaan kohta tarkemmin (katso aluksi vaikka tämä artikkeli; lisää linkkejä tiedossa).

large

Vatikaani reagoi virallisesti Pennsylvanian hyväksikäyttöraporttiin torstaina 16. elokuuta (katso suomeksi). Maanantaina 20. elokuuta paavi Franciscus kirjoitti kirkolle kirjeen (tässä suomeksi). Siinä hän kutsui koko Jumalan kansaa katumukseen, rukoukseen, paastoon ja solidaarisuuteen.

Vielä ei ole selvää, mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ryhdytään toisaalta Yhdysvalloissa ja toisaalta Vatikaanissa. Suuri osa kritiikistä koskee juuri sitä, että aiemmin ongelmia ja rikoksia on salailtu ja toimenpiteet ovat olleet puutteellisia. Väärin ymmärretty hierarkian kunnioitus on tukenut sairasta peittelyn kulttuuria. Lisäksi esimerkiksi italialainen hallintokulttuuri on kaikkea muuta kuin tunnettu läpinäkyvyydestä, ja tämä näkyy myös Vatikaanissa. Katolinen kirkko olisi varmasti kovin erilainen – sekä hyvässä että pahassa – jos Pietarin istuin sijaitsisi vaikkapa Turussa… (lisää…)

Katolinen katsaus Teologisen Aikakauskirjan vuoteen 2017

EETU MANNINEN

Viime vuonna tein katsauksen edeltäneen vuoden Teologisen Aikakauskirjan katolisesta näkökulmasta kiinnostavaan antiin, ja nyt on uuden katsauksen aika. Teologisessa Aikakauskirjassa julkaistaan teologiaan liittyviä tutkimusartikkeleita, katsauksia, keskustelupuheenvuoroja ja kirjallisuusarvosteluja. Lehti kuuluukin jokaisen ammattiteologin lukemistoon.

Vuonna 2017 Aikakauskirjassa ilmestyi joitain katolista kirkkoa tai katolista teologiaa käsitteleviä artikkeleita. Viime vuonna ilmestyi myös odotettavasti reformaation merkkivuoteen liittyviä artikkeleita, joista osan voi katsoa olevan relevantteja myös blogimme kannalta.

Varsinaisten artikkeleiden lisäksi katolista lukijaa saattaa kiinnostaa myös numerossa 3/2017 ilmestynyt uskonnonfilosofian emeritusprofessori Simo Knuuttilan kirja-arvio kolmesta The Catholic University of America Pressin vuonna 2015 julkaisemasta katolista teologiaa käsittelevästä teoksesta, jotka ovat Johathan J. Sanfordin Before Virtue: Assessing Contemporary Virtue Ethics (280 s.), Bernhard Blackenhornin The Mystery of Union with God: Dionysian Mysticism in Albert the Great and Thomas Aquinas (508 s.) ja Thomas J. Whiten The Incarnate Lord: A Thomistic Study in Christology (534 s.). (lisää…)