Kirjoittaja: Oskari Juurikkala

Onko seksuaalisuus ja avioliitto saastaista? Naimattomuuden teologia

OSKARI JUURIKKALA

Vajaa vuosi sitten julkaisin tekstin ”Pappien selibaatin raamatulliset juuret – osa I: VT ja Jeesus”. Siinä esitin, että katolisen pappisselibaatin juuret ovat ennen kaikkea Jeesuksen esimerkissä ja opetuksessa. En siinä perustellut katolisen kirkon käytäntöä tarkemmin, vaan avasin sen teologista taustaa. Olen luvannut jatko-osaa, jossa analysoidaan kysymystä apostolien ja varhaisen kirkon käytännöistä.

Jatko-osa on nurkan takana, sitä ennen kommentoin yleisempää kysymystä, joka ilmeni aiemman kirjoituksen lukuisissa kommenteissa. Eräs lukija ilmaisi asian niin, että katolinen ”selibaatin ihannointi (…) tuntuu implisiittisesti pitävän avioliittoa jotenkin saastaisena”. Ajatus hämmensi minua ensialkuun. Olen katolisessa kirkossa ja teologiassa tottunut saarnoihin ja kirjoihin, joissa avioliitosta puhutaan mitä yleivimmin sanoin. Voit kuunnella aiheesta myös podcastini, rukousmietiskelyn ”Avioliitto, pyhyyden tie”.

Katolinen opetus voidaan kiteyttää sanomalla: avioliitto pyhä, naimattomuus Jumalan valtakunnan tähden vielä pyhempi. (lisää…)

Mainokset

Tubepapin surut ja ilot – sekä kiitollisuuden kolme hedelmää

OSKARI JUURIKKALA

Palasin juuri lomalta, jonka vietin Heinolan maaseudulla. Mitä Opus Dein pappi tekee lomalla? Rukoilen, urheilen, retkeilen, luen.

Kirjapinossa oli muun muassa Louis Bouyerin The Spirit and Forms of Protestantism sekä John Henry Newmanin Essay on the Development of Christian Doctrine. Nykyteologian klassikkoja, jotka kannattaa lukea useampaan kertaan. Lisäksi oli kolme kirjaa pappisselibaatin historiasta: Christian Cochinin klassikkoteos The Apostolic Origins of Priestly Celibacy, Roman Cholijin itää ja länteä vertaileva Clerical Celibacy in East and West, sekä Stefan Heidin uudempi teos Celibacy in the Early Church.

Niitä odotellessa pari sanaa kiitollisuudesta ja YouTubesta.

Kiitollinen elämänasenne

Mietiskelin kiitollisuutta viime aikoina luettuani Opus Dein prelaatin (eli johtajan) Fernando Ocarizin toukokuisen kirjeen. Siinä hän sanoo esimerkiksi, että ”Kiitollisuus on yksinkertainen ja hyvin arvokas tapa rukoilla.” Hän viittaa myös pyhän Josemaría Escriván sanoihin: ”jos kiitätte Jumalaa kaikesta, otatte suuria askelia hengellisessä elämässä”.

Nuo sanat lukiessani mietin, että totta tosiaan, tässähän on syvällinen pointti. Päätin tehdä aiheesta pienen videon. Siinä esitän, että kiitollisesta asenteesta on ainakin kolmenlaista hyötyä:

Tämä video oli samalla harjoitus. Tein itse asiassa ensin noin viiden minuutin mittaisen version. Mutta sitten päätin kokeilla, saisinko pääsisällön mahtumaan alle yhteen minuuttiin. (Yksi motiivi oli, että silloin sen voi postata Instagram-syötteeseen.)

Onnistui! 40 sekuntia. Ja kivahan siitä tuli, vai mitä mieltä olet? (lisää…)

Kuolematon sielu ja ylösnousemus (sekä uusimmat rukoushetket)

OSKARI JUURIKKALA

Gregory_of_Nyssa

Gregorios Nyssalainen (Theophan Kreikkalainen, 1300-luku)

Luin viime kesälomalla pyhän Gregorios Nyssalaisen (335-394) klassikkoteoksen Sielusta ja kuolemattomuudesta (Kirjapaja 2006, suom. Marke Ahonen). Palasin teokseen uudelleen tämän vuoden pääsiäisenä. Tuli mukavasti mieleen viime kesänä Sysmässä viettämäni aurinkoinen iltapäivä… Mutta on kirja itsessäänkin mietiskelyn arvoinen.

Tutkielman lähtöasetelma on narratiivisesti kiehtova. Gregorioksen isoveli, pyhä Basileios Suuri (n. 330-379) on juuri nukkunut pois. Pikkuveli Gregorios suree seurakuntien kanssa menetystään, mutta molempien isosisko, vahvaluonteinen pyhä Makrina (324-379) toruu Gregoriosta siitä, että hän suree niin kuin ne, joilla ei ole toivoa (vrt. 1 Tess 4:13).

Tästä alkaa dialogi, jossa sisko Makrina toimii auktoriteettina ja opettajana Gregorioksella. Gregorios tunnetusti piti siskoaan suurena opettajana ja hengellisenä esikuvanaan. Makrina muuten kuoli vähän myöhemmin, mistä Gregorios kertoo yksityiskohtaisesti teoksessaan Makrinan elämä. Dialogin sävyä kuvaa Makrinan lausahdus kirjan toisella sivulla:

”Mikä kuolemassa tuntuu sinusta kaikkein tuskallisimmalta, juuri sellaisenaan?” opettajani kysyi. ”Vähäjärkisten ihmisten sovinnaistapa ei tokikaan riitä vastenmielisyyden perusteeksi.” (lisää…)

Ylösnousemuksen mietiskely – ja uusi podcast: Hetki Jeesukselle

OSKARI JUURIKKALA

InShot_20190408_212323958

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Viime viikko on meni ylösnousemuksen iloisessa mietiskelyssä. Sen lisäksi olen käyttänyt aikaa uuden podcastin perustamiseen. Sen nimi on Hetki Jeesukselle. Voit kuunnella ensimmäisen suomenkielisen jakson ”Ylösnousemus ja sakramentit” tästä linkistä.

Englanniksi löytyy puolestaan mietiskely ”Resurrection and our faith”. (lisää…)

Katolinen kirkko ja selibaatin kriisi: miten eteenpäin?
Cassock (Priest).svg

Kuva: Wikipedia

OSKARI JUURIKKALA

Viime aikoina on taas ollut vastenmielisiä uutisia katolisen kirkon seksuaalikriisistä. Ärsyttää. Turhauttaa. Väsyttää. Ei tekisi mieli kirjoittaa mitään.

Mutta tuntuu siltä, että vaikeneminen olisi myöntymistä muiden tulkintoihin. Ja moni niistä on ala-arvoisia. En ryhdy niitä ruotimaan. Lihallinen ihminen tulkitsee kaikkea lihallisesti.

En toki tarkoita, että kaikki kriittiset näkemykset olisivat lihallisia. Aiheellinen huomio on se, että katolisen kirkon on aika katsoa peiliin. Varmasti. Keskiössä on tietenkin selibaatti.

Mutta mitä peiliin katsominen tarkoittaa? Riittääkö hätäinen ensivaikutelma, vai tarvitaanko syvällistä paneutumista rukouksen, katumuksen ja hengellisen uudistumisen merkeissä?

Selitän mitä tarkoitan. (lisää…)

Kissat pöydälle ekumeniassa

OSKARI JUURIKKALA

Olemme juuri keskellä kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.-25. tammikuuta. Vuonna 2019 rukousviikon teema on ”Olkaa rehellisiä ja oikeudenmukaisia”. Sen kunniaksi aion kursailematta kommentoida merkittävää ekumeenista seminaaria, joka järjestettiin Helsingissä 9. tammikuuta.

Keskustelun kohteena oli runsaan vuoden vanha luterilais-katolinen dialogidokumentti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Paikalla olivat lähes kaikki luterilaisen kirkon piispat, ja puhujien ja osallistujien joukossa oli laaja kirkon ekumeenisen keskustelun suuria nimiä ja asiantuntijoita. Katolista kirkkoa edustivat hiippakunnan yleisvikaari, Pietarin primaatista aikanaan väitellyt Raimo Goyarrola sekä kirkon apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta hiljattain väitellyt teologian tohtori Tri Nguyen.

Kirjoitin dialogiraportista blogissamme heti sen ilmestyttyä (lue tästä). Olin mielenkiinnolla seuraamassa myös seminaaria. Useat puheenvuorot herättivät ajatuksia ja keskustelua. Erityisesti jäi mieleen Miikka Ruokasen esitys, jossa hän ylisti maasta taivaisiin katolisen Brant Pitren kirjaa Jesus and the Jewish Roots of the Eucharist (2016). Teologisesti merkittävän analyysin esitti myös Jari Jolkkonen otsikolla ”Kohti ehtoollista koskevien oppituomioiden kumoamista?” (voit katsoa pääpiirteet tästä lehtijutusta, vaikka Jolkkosen koko esitys oli kyllä parempi).

Päivän paras esitys oli kuitenkin mielestäni isä Raimo Goyarrolan rohkea puhe, jossa hän huumorin siivittämänä kannusti luterilaisia veljiä ja sisariaan ottamaan lisää askelia ja olemaan valmiita etsimään täyttä yhteyttä katolisen kirkon kanssa, vaikka se tarkoittaisi sitä että Suomi menee edellä ilman muita luterilaisia. Tunnepitoisen puheen taustalla oli aito kokemus siitä, että Suomen tilanne on poikkeuksellinen, eikä meidän tule jäädä jumiin esimerkiksi saksalaisten takia.

Nostan seuraavassa esille kolme ekumenian haastetta keskustelujen pohjalta. Nämä ovat (1) yksimielisyyden illuusio, (2) tunnustuskirjaparadoksi ja (3) pappeuden teologia.

(lisää…)

Mitä on olla kristitty? Nuori Ratzinger vastaa

OSKARI JUURIKKALA

Kuvahaun tulos haulle mitä on olla kristitty Kävin joulun alla Ruotsissa retriittiä alustamassa. Adventtiajan kunniaksi luin sen aikana Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI) vastasuomennetun teoksen Mitä on olla kristitty (KATT 2018, suom. Jarmo Kiilunen). Se on pieni ja kaunis kirja, joka koostuu kolmesta Joseph Ratzingerin adventtisaarnasta. Ne esitettiin alun perin joulukuussa 1964 Münsterin tuomiokirkossa katoliselle opiskelijaseurakunnalle.

Saarnat ovat nuorehkon Ratzingerin tuotantoa, mutta niistä välittyy erityisen hyvin se hengellinen ja teologinen asenne, josta Ratzinger tuli myöhemminkin tunnetuksi. Hän esittää haasteita, nostaa niin sanoakseni kissoja pöydälle, analysoi niitä rauhallisesti ja lopuksi esittää ratkaisunsa, jotka ovat samaan aikaan yllättäviä ja hämmästyttävän yksinkertaisia.

Saarnamuotoinen esitystapa tuntuu soveltuvan erityisen hyvin Ratzingerin ilmaisukanavaksi. Teksteissä on teologista syvyyttä, mutta samaan aikaan muoto antaa ajatuksille kepeyttä ja ilmavuutta. Nämä eivät ole herätyssaarnoja, vaan syvämietteisen ja havaintoja tekevän teologin mietiskelyjä, jotka ikään kuin maalaavat kevyin pensselinvedoin ääriviivoja laajoista maisemista, jotka kuulijan tulee täydentää omalla ajattelullaan ja elämällään. (lisää…)