Kirjoittaja: Oskari Juurikkala

Lutherin katolinen mystiikanteologia

Martikainen

Jouko Martikainen

Itämaisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen piti viime tammikuussa Raamattuopiston teologisilla opintopäivillä luennon Martti Lutherin mystiikanteologiasta. Ajatuksia ja keskustelua herättänyt esitys julkaistiin Perusta-lehden numerossa 2/2017 otsikolla Luther – mystikoista suurin? Siinä Martikainen osoittaa, että Lutherille mystinen teologia (theologia mystica) oli huomattavan tärkeää, ja hän arvosti sitä jopa rationaalista teologiaa (theologia rationalis) korkeammalle. Lutherin mystiikanteologia ei ollut tyhjästä temmattua, vaan Raamatun lisäksi Luther on Martikaisen mukaan ”jäsentänyt kaikki latinalaisen lännen mystiset suuntaukset omaan teologiaansa, tai ainakin niiden keskeisimmät vaikutteet.”

Tässä kirjoituksessa käsittelen Martikaisen keskeisiä havaintoja. Lopuksi esitän, että Lutherin mystiikanteologialla on yllättäviä ekumeenisia implikaatioita. Erityisesti se valaisee uudella tavalla kysymyksiä jumalallistumisesta (theosis) sekä kuoleman jälkeisestä puhdistumisesta eli kiirastulesta.  (lisää…)

Mainokset

Kasvavaa yhteyttä – mutta kenen kanssa?

Viikko sitten julkistettiin luterilais-katolinen oppikeskusteluraportti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. (Lataa virallinen versio englanniksi tästä. Käännös suomeksi ja saksaksi on tekeillä.) Kyseessä on teologisesti erittäin merkittävä dialogiraportti, johon on syytä molemmilla puolilla paneutua huolella.

kardinaali-kurt-koch-2015-saarna

Kardinaali Koch pyhän Henrikin katedraalissa

Dokumentti on tulosta lähes puhtaasti suomalaisesta työstä, mutta se on kirjoitettu englanniksi, jotta se toimisi pohjana laajemmalle ekumeeniselle keskustelulle sekä yhteiselle julistukselle. Se on jatketta oppikeskusteluille, joiden välittömin tavoite oli löytää ratkaisuja vanhojen oppituomioiden ongelmaan. Prosessin huomattavin askel oli Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV, 1999), joka pyrki ylittämään aiemman käsityksen ratkaisevasta erimielisyydestä hyödyntäen ns. differentioidun konsensuksen menetelmää (ks. lopullinen ehdotus suomeksi tästä, englanniksi Vatikaanin sivuilla tästä, tai Emil Antonin esittely tästä).

Siinä missä YJV pureutui keskeiseen periaatteelliseen ongelmaan, Kasvavaa yhteyttä käsittelee laajempaa joukkoa kysymyksiä, jotka ovat ratkaisevia kirkollisen yhteyden (mukaan lukien ehtoollisyhteyden) mahdollisuuden kannalta. Taustalla on kardinaali Kurt Kochin vierailu Suomessa huhtikuussa 2015 ja hänen toiveensa, että saataisiin aikaan yhteinen julistus näistä kolmesta teemasta: kirkko-oppi, eukaristia eli ehtoollisen sakramentti sekä ordinoitu virka. Kasvavaa yhteyttä noudattaa samaa differentioidun konsensuksen menetelmää kuin YJV, mutta sisällöllisesti se on aiempaa kunnianhimoisempi: YJV oli pituudeltaan tuskin 30 pienehköä sivua, kun taas nyt julkistettu raportti on pituudeltaan yli 150 laajaa sivua täynnä teologisesti tuhtia tavaraa. Pituutta epäilemättä karsitaan, jos raportin pohjalta saadaan aikaan laajemmin hyväksyttävä yhteinen julistus.

Kasvavaa yhteyttä -raportti tulee mielestäni nähdä ensisijaisesti merkittävänä teologisena työnä. Vaikka se keskittyykin siihen, mikä näyttäisi olevan yhteistä, se ei kuitenkaan ole diplomaattinen julistus, vaan huolellisesti nootitettu ja teologisesti perusteltu tutkielma. Tämä on arvokasta ja tärkeää. Kummallakaan osapuolella ei normaalisti ole riittävästi aikaa ja osaamista toisen osapuolen teologian syvälliseen tutkiskeluun. Raportti helpottaa suuresti niiden työtä, jotka haluavat tarkemman kuvan toisen osapuolen opeista ja käytännöistä suhteessa omaan perinteeseen. (lisää…)

Neokatekumenaalinen kääntymykseni

Neokatekumenaalisen tien perustajan, Kiko Argüellon, maalaama ikoni

Olen viime aikoina saanut eri tilaisuuksissa tutustua lähemmin katoliseen järjestöön tai liikkeeseen, joka tunnetaan yleisesti nimellä Neokatekumenaalit. Sen jäsenet käyttävät ilmaisuja Neokatekumenaalinen Tie tai lyhyemmin vain Tie (ks. säännöt). Neokatekumenaalit ovat kohdanneet arvostelua ja epäilyksiä (ehkä hieman samaan tyyliin kuin Opus Dei, tosin osittain aivan eri syistä, kuten heidän liturgisten käytäntöjensä johdosta). Minä sen sijaan koin kuukausi sitten (hieman leikitellen) eräänlaisen neokatekumenaalisen kääntymyksen.

En toki ollut aiemmin heidän arvostelijansa. Neokatekumenaalien huomattava, jopa sankarillinen lähetysinto vaikutti minusta merkiltä Pyhän Hengen vaikutuksesta. Samoin se, että heidän joukossaan on useita suurperheitä, jotka pitävät jokaista lasta lahjana ja siunauksena – ja varmasti osittain tästä syystä heidän joukostaan kumpuaa lukuisia kutsumuksia pappeuteen.

En kuitenkaan ollut koskaan tavannut muita kuin heidän pappejaan, joita pidin todella mukavina ihmisinä ja ennen kaikkea hyvinä pappeina – dynaamisina, uskollisina ja elämäniloisina palvelijoina. (Parhaiten tunsin isä Marco Pasinaton, josta on julkaistu hyviä haastatteluja mm. Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.)

En tuntenut neokatekumenaalista tietä ja myönnän suhtautuneeni siihen varauksella. Olin kuullut ja lukenut epäilyttäviä asioita heidän liturgiastaan. Olin myös saanut vaikutelman, että he ovat jotenkin sisäänpäin kääntyviä ja ikään kuin muusta kirkosta erillisiä. Ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa kokemuksestani, että aiemmin annoin näiden kritiikkien vaikuttaa huomattavasti käsityksiini. (lisää…)

Top 5 pyhät naiset

maria-felicitas-perpetua

Maria ja Jeesus-lapsi sekä pyhät marttyyrit Felicitas ja Perpetua

Eräs teologiystäväni kärsi uskon kriisiä, ja vanhempi professori suositteli häntä lukemaan pyhimysten elämäkertoja. Neuvo jäi mieleeni, ja tänä kesänä päätin itsekin ottaa siitä vaarin.

Kirkko on ennen kaikkea pyhien yhteisö. Tämä on erityisen näkyvää katolisessa kirkossa, jossa koemme olevamme yhtä perhettä suuren pyhimyssuvun kanssa. Pyhien ihmisten elämän lukeminen ja mietiskeleminen vahvistaa ja sytyttää uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme. Lisäksi huomaamme, että todelliset pyhimykset eivät olleet outoja tapauksia, vaan tavallisia ihmisiä, joilla oli samanlaisia heikkouksia kuin meilläkin. Meillä ei siis ole mitään tekosyytä…

Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti viisi itselleni tärkeää naispyhimystä. Miksi vain naisia? Kristuksessa me kaikki olemme toki yhtä, mutta sukupuolisuudella on tarkoituksensa Jumalan suunnitelmassa, ja se vaikuttaa myös ihmiseen kokonaisuutena, hengellisyys mukaan lukien. (Ks. aiheesta Johannes Paavali II:n apostolinen kirje Mulieris dignitatem (englanniksi) tai Katri Tenhusen hieno tiivistelmä.)

Valikoimasta puuttuu toki pyhimyksistä suurin, Jeesuksen äiti, Neitsyt Maria. Sen sijaan olen valinnut neljä Teresaa ja yhden Birgitan. (lisää…)

Top 5 mortifikaatiot eli kieltäymykset

Apostoli Paavali

Sana ”mortifikaatio” kuulostaa oudolta, jopa hieman pelottavalta. Sanalla on oikeastaan väistämättä negatiivinen sävy, sillä sen etymologia liittyy kuolemaan. Suomeksi se on tapana kääntää termeillä ”kuolettuminen” tai ”itsensä kuolettaminen”, mutta asiasisältöä kuvaa ymmärrettävämmin ilmaisu ”(itse)kieltäymys”. Samasta asiasta voidaan puhua myös laajemmalla käsitteellä ”askeesi” eli kilvoittelu.

Mortifikaatio ei siis ole vain katolinen juttu. Askeesilla on ollut keskeinen asema myös ortodoksisessa perinteessä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien, ja luterilaisille kilvoittelu on myös tuttu termi. Perusta Raamatussa on vankka. Itse asiassa termi ”mortifikaatio” (kreikaksi νέκρωσις) on peräisin Uudesta testamentista, esimerkiksi 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvusta, jossa apostoli Paavali vertaa meitä saviastioihin:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa [alkutekstissä νέκρωσις], jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-10)

(lisää…)

Top 5: rukous ja hartaus

Kesällä käy helposti niin, että loman ja rentoutumisen lomassa myös rukous ja hartauselämä lopahtavat. Asian tulisi olla toisin päin. Kesällä on enemmän rauhaa, jolloin on helpompi omistaa aikaa Jumalalle. Myös luonnon kukinto ja kauneus kutsuvat ylistämään kaiken Luojaa.

Erilaisia rukouksia löytyy esimerkiksi Katolisen kirkon sivuilta. Tässä muutamia vinkkejä helposta haastavampaan.

Albrecht Dürerin (1471-1528) Rukoilevat kädet

1. Kiittäminen. Kiitollisuus avaa sydämen Jumalan lahjoille. Se kutsuu Pyhää Henkeä luokseen. Kiitollisuus on asenne, mutta se on myös tekoja. Monia meistä on kotona kasvatettu kiitollisuuteen pienin muistutuksin esimerkiksi aterian päätyttyä: ”Miten sanotaan?” – ”Kiitos.” Samalla tavoin voimme yrittää usein muistaa kiittää Jumalaa mitä monenlaisimmista asioista. Nukkumaanmenon hetki on erityisen sopiva ajankohta. Toisaalta kiitollisuutta on hyvä harjoittaa päivän muinakin hetkinä, koska joka hetkellä on oma korostuksensa. Heti aamulla herätessäni voin väsymyksestäni huolimatta sanoa esimerkiksi: kiitos että olen elossa; kiitos valosta, kiitos lintujen laulusta; kiitos siitä että olen Sinun.

2. Angelus eli Herran enkeli. Perinteinen keskipäivän rukous. Angelus muistuttaa meitä lihaksi tulleen Jumalan ihmeestä. Se kehottaa meitä kiitollisuuteen ja kannustaa meitä vastaamaan anteliaasti Jumalan kutsuun. (Eetu Manninen on kirjoittanut Angelus-rukouksesta syvällisen kommentaarin Neitsyt Marian näkökulmasta: osa 1 ja osa 2.) Vinkki: jos rukousta on vaikea muistaa keskipäivällä, ohjelmoi muistutus kännykkään tai rukoile se vapaasti muuhun aikaan. (lisää…)

Luther – äärimmäisyyksien mies

Martti Luther (1483-1546)

En ole koskaan ollut luterilainen. Aloin kiinnostua Lutherista ja luterilaisuudesta tietoisemmin vasta viime aikoina, erityisesti reformaation 500-vuotistapahtuman vuoksi. Siksi innostuin nähdessäni Olli-Pekka Vainion teoksen Luther, josta Kirjapaja on juuri julkaissut uudistetun laitoksen (Kirjapaja 2016).

Vainio oli silmissäni lupaavin kirjoittaja Lutherin esittelijäksi. Toisaalta hän on maailmanluokan Luther-asiantuntija, toisaalta hän on katolismielinen teologi, joka on kiinnostunut esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen ajattelusta. Vainion Luther-kirja ei ole puhdas elämäkerta, vaikka se tarjoaakin hyvän johdatuksen myös Lutherin elämänvaiheisiin. Teoksen pääpaino on Lutherin teologialla sekä laajemmalla ajatusmaailmalla, johon kirja tarjoaa sujuvan ja samalla syvällisen johdatuksen. (lisää…)