ekumenia

Osmo Tiililä – melkein katolilainen

EMIL ANTON

Jo yli vuosi on vierähtänyt Antti J. Pietilän teologiaa käsitelleestä artikkelistani, jossa mainitsin seuraavana projektinani olevan hänen seuraajansa Osmo Tiililän (1904-1972), joka toimi Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina 1939-1967 eli talvisodasta Vatikaani II:n jälkeiseen aikaan.

Wikipedia kertoo Tiililästä joitain olennaisia seikkoja: hän oli tuottelias kirjoittaja, suosittu puhuja, kirkon konservatiivisen opposition johtohahmo, joka kritisoi erityisesti hengellisen työn laiminlyömistä ja keskittymistä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tiililä erosi Suomen ev.-lut. kirkosta vuonna 1962, mikä herätti suurta huomiota, sillä kirkkoon kuulumaton pappien kouluttaja oli uutuus ja outous.

Wikipedian artikkeli sisältää myös laajan luettelon Tiililän teoksista. Artikkelin substanssi jää kuitenkin ohueksi, eikä siinä kerrota esimerkiksi sitä, että Tiililä pyrki myöhemmin vuonna 1967 katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tästä epäonnistuneesta yrityksestä saa nimensä myös tämän blogiartikkelin otsikko veljellisenä vastavetona Timo Junkkaalan kirjoittaman yli 800-sivuisen Tiililä-elämäkerran otsikolle: Osmo Tiililä – protestantti (Perussanoma 2004). (lisää…)

Mainokset

Kissat pöydälle ekumeniassa

OSKARI JUURIKKALA

Olemme juuri keskellä kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.-25. tammikuuta. Vuonna 2019 rukousviikon teema on ”Olkaa rehellisiä ja oikeudenmukaisia”. Sen kunniaksi aion kursailematta kommentoida merkittävää ekumeenista seminaaria, joka järjestettiin Helsingissä 9. tammikuuta.

Keskustelun kohteena oli runsaan vuoden vanha luterilais-katolinen dialogidokumentti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Paikalla olivat lähes kaikki luterilaisen kirkon piispat, ja puhujien ja osallistujien joukossa oli laaja kirkon ekumeenisen keskustelun suuria nimiä ja asiantuntijoita. Katolista kirkkoa edustivat hiippakunnan yleisvikaari, Pietarin primaatista aikanaan väitellyt Raimo Goyarrola sekä kirkon apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta hiljattain väitellyt teologian tohtori Tri Nguyen.

Kirjoitin dialogiraportista blogissamme heti sen ilmestyttyä (lue tästä). Olin mielenkiinnolla seuraamassa myös seminaaria. Useat puheenvuorot herättivät ajatuksia ja keskustelua. Erityisesti jäi mieleen Miikka Ruokasen esitys, jossa hän ylisti maasta taivaisiin katolisen Brant Pitren kirjaa Jesus and the Jewish Roots of the Eucharist (2016). Teologisesti merkittävän analyysin esitti myös Jari Jolkkonen otsikolla ”Kohti ehtoollista koskevien oppituomioiden kumoamista?” (voit katsoa pääpiirteet tästä lehtijutusta, vaikka Jolkkosen koko esitys oli kyllä parempi).

Päivän paras esitys oli kuitenkin mielestäni isä Raimo Goyarrolan rohkea puhe, jossa hän huumorin siivittämänä kannusti luterilaisia veljiä ja sisariaan ottamaan lisää askelia ja olemaan valmiita etsimään täyttä yhteyttä katolisen kirkon kanssa, vaikka se tarkoittaisi sitä että Suomi menee edellä ilman muita luterilaisia. Tunnepitoisen puheen taustalla oli aito kokemus siitä, että Suomen tilanne on poikkeuksellinen, eikä meidän tule jäädä jumiin esimerkiksi saksalaisten takia.

Nostan seuraavassa esille kolme ekumenian haastetta keskustelujen pohjalta. Nämä ovat (1) yksimielisyyden illuusio, (2) tunnustuskirjaparadoksi ja (3) pappeuden teologia. (lisää…)

Uskovia filosofeja

EETU MANNINEN

Kelly James Clark (toim.), Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers (InterVarsity Press, 1993)

Aina toisinaan törmää näkemykseen, että uskonto ja kriittinen ajattelu eivät sovi yhteen. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat äskettäin julkaisi haastattelun suomalaisesta katolisesta papista monsignore Tuomo T. Vimparista, kommenttipalstan melkein ensimmäisessä kommentissa vaahdottiin jo siitä, että oma ajattelu ja harkinta eivät sovi yhteen uskonnon kanssa. Vaikka tällaisilla foorumeilla törmää harvoin järkeviin mielipiteisiin, tämä kommentti sanoittaa valitettavan yleisen ennakkoluulon.

Tähän harhakäsitykseen hyväksi vastalääkkeeksi sopiikin vaikkapa kokoomateos Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers, jossa nimekkäät filosofit kertovat kristillisestä uskostaan ja siihen johtaneista tekijöistä. Teos on 1990-luvun alusta, joten sillä on jo ikää, mutta sen kirjoittajat ovat edelleen relevantteja ajattelijoita. Kirjan tähtikaartiin kuuluvat esimerkiksi Alvin Plantinga ja Richard Swinburne.

Kokoomateos esittää värikkään kirjon erilaisia persoonia, joilla on erilaiset tunnustukselliset lähtökohdat ja erilaiset henkilöhistoriat. Jotkut ovat kasvaneet sisälle kristinuskoon lapsesta asti, kun taas toiset kertovat vuosikymmeniä kestäneestä älyllisestä matkastaan kristityksi. Tässä artikkelissa tuon esille teoksen mielenkiintoisimpana pitämääni antia. Materiaalia olisi ollut vaikka kuinka, mutta ettei kirjoitukseni venyisi ruokottoman pitkäksi, olen valinnut laajasta kirjosta kaksi kiinnostavana pitämääni ajattelijaa. (lisää…)

Teinosen pitkä tie katoliseen kirkkoon

OSKARI JUURIKKALA

Raine Haikarainen

Tiesitkö, kuka Seppo Teinonen (1924–1995) oli, miten hän mullisti suomalaisen luterilaisuuden ja miksi hän elämänsä ehtoopuolella liittyi katoliseen kirkkoon? Raine Haikaraisen uutuusteos Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus (Kirjapaja ja STKS 2018) johdattaa mestarillisella tavalla tämän suomalaisen teologian suurmiehen elämään ja ajatteluun. Se tarjoaa paljon pureskeltavaa niillekin, jotka tunsivat Teinosen – tai luulivat hänet tuntevansa.

Seppo Teinonen lienee yhä merkittävimpiä katolisuuteen liittyneitä vaikuttajia maassamme, mutta hänen merkityksensä 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaiselle kristillisyydelle on monelle tuntematon. Haikaraisen perusteellinen tutkielma on itse asiassa ensimmäinen Teinosta käsittelevä elämäkertateos. Nyt on onneksi saatu kertaheitolla kohteensa arvoinen elämäkerta. Se käsittelee Teinosen elämää ja tuotantoa erittäin perusteellisesti, kunnioittavasti ja innoittavasti. Tässä arviossa nostan esille etenkin hänen suhteensa katoliseen kirkkoon ja perintöön. (lisää…)

Ulf ja Birgitta Ekmanin suuri löytö

EMIL ANTON

Ulf ja Birgitta Ekman tapaavat paavin

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten ruotsalaisen Livets Ord (Elämän sana) -kirkkokunnan perustaja Ulf Ekman ilmoitti siirtyvänsä vaimonsa Birgitan kanssa katoliseen kirkkoon. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Seurakuntalainen, ja tiedon aiheuttamasta järkytyksestä helluntailais-karismaattisissa piireissä kirjoitti parissakin blogissa Patmos Lähetyssäätiön perustaja Leo Meller (ks. tämä ja tämä).

Itse reagoin uutisen aiheuttamaan keskusteluun kirjoittamalla helluntailaiseen Ristin Voittoon lyhyen tekstin ”Mihin Ulf Ekman on liittymässä?” Käänsin myös Opus Dein sivuille Ulf Ekmanin haastattelun reilu vuosi sitten paavi Franciscuksen Ruotsin-vierailun johdosta.

Vuonna 2015 ilmestyi Ulf ja Birgitta Ekmanin kirja Den stora upptäckten: Vår väg till katolska kyrkan, ja Ekmanit kertoivat tarinansa englanniksi suurelle yleisölle katolisen EWTN-kanavan The Journey Home -ohjelmassa sekä Steubenvillen Defending the Faith-konferenssissa (ks. tämä ja tämä). Näiden lähteiden perusteella haluan tässä artikkelissa tuoda esiin vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja Ulf ja Birgitta Ekmanin tarinassa. (lisää…)

Lutherin katolinen mystiikanteologia

OSKARI JUURIKKALA

Jouko Martikainen

Itämaisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen piti viime tammikuussa Raamattuopiston teologisilla opintopäivillä luennon Martti Lutherin mystiikanteologiasta. Ajatuksia ja keskustelua herättänyt esitys julkaistiin Perusta-lehden numerossa 2/2017 otsikolla Luther – mystikoista suurin? Siinä Martikainen osoittaa, että Lutherille mystinen teologia (theologia mystica) oli huomattavan tärkeää, ja hän arvosti sitä jopa rationaalista teologiaa (theologia rationalis) korkeammalle. Lutherin mystiikanteologia ei ollut tyhjästä temmattua, vaan Raamatun lisäksi Luther on Martikaisen mukaan ”jäsentänyt kaikki latinalaisen lännen mystiset suuntaukset omaan teologiaansa, tai ainakin niiden keskeisimmät vaikutteet.”

Tässä kirjoituksessa käsittelen Martikaisen keskeisiä havaintoja. Lopuksi esitän, että Lutherin mystiikanteologialla on yllättäviä ekumeenisia implikaatioita. Erityisesti se valaisee uudella tavalla kysymyksiä jumalallistumisesta (theosis) sekä kuoleman jälkeisestä puhdistumisesta eli kiirastulesta. (lisää…)

Suomalainen Luther-tulkinta

EMIL ANTON

Union with Christ -kirjan kansi

Reformaation merkkivuosi huipentui Suomessa eilen juhlajumalanpalvelukseen ja reformaatiosunnuntain viettoon. Kuten monet lukijat tietävät, reformaation merkkivuosi on määrittänyt elämäni ja ajatteluni suuntaa viimeiset kolme vuotta. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä olen, jos Luoja suo, Saksassa, jossa olen suunnitelmieni mukaan käynyt Wittenbergissä, Eislebenissä ja Augsburgissa. Merkkivuosi on saanut arvoisensa päätöksen.

Kolmivuotiseen reformaatioprojektiini on kuulunut paljon Lutheriin liittyvän kirjallisuuden lukemista. Projekti ei suinkaan ole vielä ohi, ja vaikka ensi vuonna blogillamme hallitsevat uudet aiheet, vanhan raportointiinkin menee vielä hyvä tovi. Yksi vielä käsittelemätön osaprojektini on ollut tutustua suomalaisiin luterilaisiin dogmaatikkoihin Antti Pietilään ja Osmo Tiililään. Heistä sitten joskus tulevaisuudessa lisää.

Toinen osaprojektini on ollut tutustua teologipiireissä maailmankuuluun suomalaiseen Luther-tutkimukseen. Professori Tuomo Mannermaan (1937-2015) nimeä kantava koulukunta on tuottanut suuren määrän laadukasta kirjallisuutta, josta joitain herkkupaloja ehdinkin jo esitellä aiemmalla blogillani (tässä ja tässä). Nyt vuorossa on ensimmäinen kirjamittainen englanninkielinen johdatusteos suomalaiseen Luther-tulkintaan.

Carl E. Braatenin ja Robert W. Jensonin toimittama kirja Union with Christ: The New Finnish Interpretation of Luther (Eerdmans 1998) sai alkusysäyksensä vuonna 1993 Minnesotassa pidetystä Luther-kongressista, jossa oli läsnä noin tusina suomalaista Luther-tutkijaa Tuomo Mannermaan ja piispa Eero Huovisen johdolla. Kirjan toimittajien mukaan suomalainen koulukunta on tuonut perusteellisen muutoksen totuttuihin Luther-käsityksiin. (lisää…)