Kirjaesittelyt ja -arviot

Kaksi kirjaa reformaatiosta

Agricolan päivän kunniaksi on sopivaa palata hieman reformaation merkkivuoden tunnelmiin ja esitellä kahta sen kunniaksi ilmestynyttä kirjaa, joita emme viime vuonna ehtineet arvioida. Ne ovat Meri Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama Pohjoinen reformaatio (2016) ja Suomen teologisen instituutin Iustitia-sarjan Reformaatio vai restauraatio – tradition aarteita ja tulkinnan kompastuskiviä (2017).

Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia. Pohjoinen reformaatio on Timo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaistun kirja-arvion sanoin ”ulkonaisesti hienoin” merkkivuoden kunniaksi julkaistu kirja, mutta reformaation teologinen puoli jää kulttuurihistorian keskellä vähälle huomiolle. Siksi on hyvä ottaa vastapainoksi pienikokoisempi teologinen artikkelikokoelma, jossa käsitellään mm. päivänpolttavaa kysymystä siitä, onko paavi Antikristus. (lisää…)

Mainokset

Enemmän Espanjaa – Liisa Väisänen teki sen taas!

Liisa Väisänen: Enemmän Espanjaa

Mitä Espanja merkitsee sinulle? Tai mitä ylipäätään tiedät Espanjasta? Madrid, Barcelona, Kanariansaaret ja aurinkorannat? Jalkapallo, flamenco, härkätaistelut, viinit ja tapakset? Miguel de Cervantes, Salvador Dalí, Antoni Gaudí ja Pablo Picasso? Entä El Cid, Alfonso X Viisas tai Luis Candelas?

Innostuin aika lailla, kun huomasin, että näin pian Liisa Väisäsen kirjan Kaikki Italiani jälkeen on ilmestynyt jatko-osa nimeltä Enemmän Espanjaa: Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2018). Väisänen on tehnyt sen taas! Mahtavia matkavinkkejä ja kiehtovaa katolista kulttuurihistoriaa, tosin tietysti pakollisilla (nyt jo perinteisillä) lipsahduksilla höystettynä.

Espanja on Italian tavoin yksi Euroopan kauneimpia ja katolisimpia maita, jälkimmäistä ainakin historiallisesti. Espanjanhan oikeastaan perustivatkin Katolilaiset, 1400-luvun kuningaspari Ferdinand ja Isabella, Los Reyes Católicos. Nykyespanjalaiset ovat kylläkin pääosin melko maallistuneita ja liberaaleja, muttei se, ”että ei ole samaa mieltä yhdestä uskon opista, ole riittävä syy erkaantua kirkon perinteestä”, niin kuin Väisänen espanjalaisia referoiden selittää (s. 54).

Espanjassa on maailman kolmanneksi suosituin matkailumaa, ja siellä on maailman kolmanneksi eniten Unescon listaamia maailmanperintökohteita. Katolisista kohteista suomalaisille tunnetuin lienee Santiagon pyhiinvaellusreitti, joita on itse asiassa monia erilaisia. Sen lisäksi on monia muita vähemmän tunnettuja katolisia kohteita, joista seuraavassa esittelen viisi mielestäni mielenkiintoisinta. (lisää…)

Ulf ja Birgitta Ekmanin suuri löytö

Ulf ja Birgitta Ekman tapaavat paavin

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten ruotsalaisen Livets Ord (Elämän sana) -kirkkokunnan perustaja Ulf Ekman ilmoitti siirtyvänsä vaimonsa Birgitan kanssa katoliseen kirkkoon. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Seurakuntalainen, ja tiedon aiheuttamasta järkytyksestä helluntailais-karismaattisissa piireissä kirjoitti parissakin blogissa Patmos Lähetyssäätiön perustaja Leo Meller (ks. tämä ja tämä).

Itse reagoin uutisen aiheuttamaan keskusteluun kirjoittamalla helluntailaiseen Ristin Voittoon lyhyen tekstin ”Mihin Ulf Ekman on liittymässä?” Käänsin myös Opus Dein sivuille Ulf Ekmanin haastattelun reilu vuosi sitten paavi Franciscuksen Ruotsin-vierailun johdosta.

Vuonna 2015 ilmestyi Ulf ja Birgitta Ekmanin kirja Den stora upptäckten: Vår väg till katolska kyrkan, ja Ekmanit kertoivat tarinansa englanniksi suurelle yleisölle katolisen EWTN-kanavan The Journey Home -ohjelmassa sekä Steubenvillen Defending the Faith-konferenssissa (ks. tämä ja tämä). Näiden lähteiden perusteella haluan tässä artikkelissa tuoda esiin vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja Ulf ja Birgitta Ekmanin tarinassa. (lisää…)

Kirkollinen skandaali Augustinuksen tapaan

Augustinus: Kirjeitä sisarille. Suom. Timo Nisula & Anni Maria Laato (Kirjapaja 2009, 158 s.)

Katolisen kirkon skandaaleista päällimmäisenä ihmisten muistissa lienevät viime vuosina paljon puhututtaneet pedofiilipapit. Skandaaleita on kuitenkin ollut vuosisatojen varrella kaikenmoisia, ja katsaus historiaan muistuttaakin meitä siitä, ettei kirkko ole vasta viime aikoina muuttunut aiempaa pahemmaksi, vaan siinä on aina ollut pahoja, jopa rikollisiakin viranhaltijoita.

Mielenkiintoinen tapaus nousee esiin Hippon piispa Augustinuksen (354–430) kirjeessä numero 20*, jossa hän kertoo aikanaan Afrikan kirkkoa ravisuttaneesta kirkollisesta skandaalista, johon hän oli itsekin sotkeutunut. Kirje kuuluu Johannes Divjakin vuonna 1975 löytämiin Augustinuksen kirjeisiin, jotka on numeroitu erikseen ja merkitty asteriskilla. Kirje löytyy Timo Nisulan kääntämänä hänen ja Anni Maria Laaton suomentamien Augustinuksen kirjeiden kokoelmasta Kirjeitä sisarille.

Kirjeessä Augustinus kertoo Hippon lähistöllä sijaitsevan Fussalan kaupungin piispaksi asettamastaan Antoniuksesta, joka osoittautuikin seurakuntaansa terrorisoivaksi roistoksi. Kirjeen johdannossa sitä kuvataan osuvasti sekoitukseksi ”uutisreportaasia, villin lännen tunnelmaa ja mafiajuonittelua” (s. 130). Kirje on mielestäni niin mukaansatempaava ja viihdyttävä, että näen hyväksi referoida sen sisältämän kertomuksen pääpiirteissään. Se myös valottaa mielenkiintoisella tavalla myöhäisantiikin Pohtois-Afrikan kirkollisia ja yhteiskunnallisia oloja. Lopuksi palaan yleisluontoisempaan pohdintaan kirkon pyhyyden ja sen jäsenten syntisyyden välisestä suhteesta. (lisää…)

Antti Pietilän dogmatiikka

Kuten viime marraskuussa tulin maininneeksi, yhtenä suurena Suomi100/reformaatio500 -merkkivuoden projekteistani oli tutustua suuriin suomalaisiin dogmatiikkoihin (ja dogmaatikkoihin), joista ensimmäinen on Antti Pietilän (1878-1932) Kristillinen dogmatiikka, osat 1-3 (1930-1932). Kävin myös kursorisesti läpi seuraavan suuren dogmaatikon, Osmo Tiililän (1904-1972), edeltäjästään kirjoittaman kirjan Antti J. Pietilä: kiistelty kirkonmies (WSOY 1972).

Tiililä aloittaa kirjansa toteamalla, että ”noin puolen vuosisadan ajan on maassamme kristillisyyttä ja kirkkoa koskevissa keskusteluissa vedottu Antti J. Pietilään ja yritetty hänen auktoriteetillaan tukea milloin minkinlaisia käsityksiä”. Tämä kuulostaa erikoiselta noin puoli vuosisataa myöhemmin, sillä nykyään Pietilää ei siteerata enää oikeastaan ollenkaan.

Ajankohtaisempi onkin kirjan loppu: ”Sanotaan ehkä: olihan Pietiläkin eräs ajan merkki ajoiltaan – ei muuta. Portailla kopisevat yleensä pian niiden jalat, jotka kiirehtivät kantamaan vainajia pois unohduksiin.” Sitten Tiililä kuitenkin lisää: ”Tämä kirja on kirjoitettu näistä miehistä huolimatta.” (lisää…)

Mikä on enkelien teologinen relevanssi?

805px-Taivaalliset_voimat_kansi Jouluna kirjoitin enkeleistä seuraten isä Raimo Goyarrolan hauskaa hartauskirjaa Kirjeitä taivaasta. Pohdin asiaa toisesta näkökulmasta hiljattain lukiessani pappismunkki Serafim Seppälän teosta Taivaalliset voimat: Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa (Kirjapaja 2016). Kirja sai osakseen yllättävän laajaa huomiota, mikä kertoo enkelien herättämästä uteliaisuudesta jopa maallistuneissa piireissä. Ehkä juuri kristinuskon heikentymisen seurauksena enkelit ovat palanneet muotiin hörhöhengellisyydessä, kuten Seppälä saatesanoissaan toteaa:

Miksi kirja enkeleistä? Aiheella spekuloiminen on usein esitetty paraatiesimerkkinä teennäisimmästä ja turhimmasta kysymyksestä, johon teologit voivat aikaansa tuhlata. Aiheeseen voi itse asiassa tarttua myös tismalleen päinvastaisesta syystä – vallitsevan käytännön kiinnostuksen takia. Enkelit ovat tätä nykyä äärimmäisen populaari ilmiö länsimailla, erityisesti Yhdysvalloissa, jossa enkelimystiikka on noussut ennennäkemättömään kukoistukseen. On enkelikirjoja, enkeliterapiaa, enkeliparantamista, enkelikouluja. Suomessakin enkeliaiheinen luento näyttää olevan varmin tapa saada sali täyteen.

Mutta onko enkeleillä enää minkäänlaista sijaa ”vakavammassa” teologiassa? Enkeleitä koskevaa akateemista kirjallisuutta saa nykyteologiasta etsiä suurella vaivalla, ja tulos on laiha: vain muutamia antiikkia ja keskiaikaa koskevia aatehistoriallisia tutkielmia. Myös Seppälän teos lukeutuu tähän lajiin, mutta se tarjoaa yllättäviä näkökulmia, jotka saivat minut miettimään asiaa uudelta kantilta. (lisää…)

Oikein väärin ymmärretty Luther

Kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala ymmärsi vuoden 2017 merkityksen. Häneltä ilmestyi juhlavuoden kunniaksi kaksi kirjaa, jo esittelemäni Suomen tarina ja Vuoden kristillinen kirja -finaalissa kanssani kilpaillut Oikein väärin ymmärretty Luther (Perussanoma 2017). Kumpikaan ei voittanut! Myönteisiä nettiarvioita Junkkaalan Luther-kirjasta löytyy ainakin tästä ja tästä. Kirja onkin helppolukuinen ja sisällöltään monipuolinen.

Se, että seuraavassa kritisoin kirjaa aika napakastikin, ei ole tulkittavissa minkäänlaiseksi kirjoittajan vähättelyksi, vaan pikemminkin arvostuksen merkiksi. Nyt eivät vain tekstillä ja sen lukijalla oikein kemiat kohdanneet.

Suomen tarina -esittelyssä viittasin jo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaisemaan kirja-arvioon Katolisempi kuin luulit -kirjastani. Totesin, ettei Junkkaala kirkkohistorian dosenttina ollut ensisijaista kohdeyleisöäni. Sama ongelma päti nyt toiseen suuntaan. Liian monet kirjan ”väärinkäsityksistä” olivat minulle jo tuttuja nimenomaan väärinkäsityksinä (ainakin luterilaisesta näkökulmasta), joten en sikäli oppinut Lutherista kovinkaan paljon uutta.

Joitain kivoja uusia Luther-sitaatteja jäi kuitenkin käteen. Värikkäästä kielenkäytöstään kuuluisa Luther totesi muun muassa, että siellä missä ei ole evankeliumia, ei ole kirkkoakaan, vaan ”Babylon täynnä aaveita, takkuisia peikkoja, pöllöjä ja pelikaaneja ja muunlaisia hirviöitä eli täpötäydesti eläviä maistereita”. Kuolemastaan Luther totesi: ”Toivoakseni ei maailma huku, vaikka Martti siitä poistuisikin”. No ei hukkunut!

Kirjan suurin ongelma on se, että aivan liian suuri osa sen ”väärinkäsityksistä” ei oikeasti ole mitään Lutheria koskevia väärinkäsityksiä. Monet niistä eivät koske Lutheria vaan luterilaisuutta, jotkut eivät koske edes luterilaisuutta vaan kristinuskoa ylipäätään. Monesti Junkkaala vain argumentoi sellaisia kristinuskoa koskevia väitteitä vastaan, jotka Lutherin tai hänen itsensä mielestä eivät ole tosia. Kirja ei siis oikein täytä tehtäväänsä. (lisää…)