Kirjaesittelyt ja -arviot

Charles Curran: lojaali toisinajattelija?

Neljän viikon takaisessa jutussaan hyväksikäyttöskandaaleista Oskari Juurikkala kiinnitti huomiota moraaliteologien rooliin seksuaalietiikan muovaajina ja mainitsi erityisesti yhdysvaltalaisen Charles Curranin (s. 1934). Sattuukin sopivasti, että olen juuri saanut luettua Charles E. Curranin muistelmateoksen Loyal Dissent: Memoir of a Catholic Theologian (Georgetown University Press, 2006), joten voin avata hieman tämän USA:n kuuluisimman katolisen dissidenttiteologin eli toisinajattelijan ajatusmaailmaa ja taustaa.

Kuvahaun tulos haulle loyal dissent curran

Tulisiko Charles Currania pitää katolisena teologina? Curranin mukaan kyllä: kirjan alaotsikkokin on selvä kannanotto. Vatikaanin mukaan ei: vuonna 1986 Uskonopin kongregaatio päätti, että Curran ei ole sopiva eikä kelvollinen (neither suitable nor eligible) katoliseksi teologiksi tai opettamaan katolista teologiaa katolisessa yliopistossa, sillä hän oli toistuvasti ja näkyvästi opettanut vastoin kirkon virallista oppia. Tämän johdosta Curran sai potkut Catholic University of Americasta (ja hävisi nostamansa oikeusjutun, jossa hän yritti puolustaa ”akateemista vapautta”). Curran siirtyi lopulta Dallasiin Southern Methodist Universityyn (SMU).

Uskonopin kongregaation kirje vuodelta 1986 Curranille on luettavissa tästä. Siinä mainitaan ongelmien syyksi Curranin opetukset koskien muun muassa avioliiton purkamattomuutta, aborttia, eutanasiaa, masturbaatiota, keinotekoista ehkäisyä, esiaviollista yhdyntää sekä homoseksuaalisia tekoja. (Kirje ei mainitse tarkkoja väitteitä, vaan viittaa vuoden 1983 selvitykseen, jossa Curranin kannanottoja käsiteltiin tarkemmin.)

Joka tapauksessa Curran on katolisen kirkon jäsen ja pappi. Häntä ei ekskommunikoitu eikä häneltä otettu pappisvirkaa pois. Curran sai Uskonopin kongregaatiolta samanlaisen rangaistuksen kuin Suomessa paremmin tunnettu Hans Küng, ja toistaiseksi nämä kaksi miestä ovat ainoat, joille juuri tämä sanktio on Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen annettu. (lisää…)

Mainokset

Uskovia filosofeja

Philosophers Who Believe

Kelly James Clark (toim.), Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers (InterVarsity Press, 1993)

Aina toisinaan törmää näkemykseen, että uskonto ja kriittinen ajattelu eivät sovi yhteen. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat äskettäin julkaisi haastattelun suomalaisesta katolisesta papista monsignore Tuomo T. Vimparista, kommenttipalstan melkein ensimmäisessä kommentissa vaahdottiin jo siitä, että oma ajattelu ja harkinta eivät sovi yhteen uskonnon kanssa. Vaikka tällaisilla foorumeilla törmää harvoin järkeviin mielipiteisiin, tämä kommentti sanoittaa valitettavan yleisen ennakkoluulon.

Tähän harhakäsitykseen hyväksi vastalääkkeeksi sopiikin vaikkapa kokoomateos Philosophers Who Believe: The Spiritual Journeys of 11 Leading Thinkers, jossa nimekkäät filosofit kertovat kristillisestä uskostaan ja siihen johtaneista tekijöistä. Teos on 1990-luvun alusta, joten sillä on jo ikää, mutta sen kirjoittajat ovat edelleen relevantteja ajattelijoita. Kirjan tähtikaartiin kuuluvat esimerkiksi Alvin Plantinga ja Richard Swinburne.

Kokoomateos esittää värikkään kirjon erilaisia persoonia, joilla on erilaiset tunnustukselliset lähtökohdat ja erilaiset henkilöhistoriat. Jotkut ovat kasvaneet sisälle kristinuskoon lapsesta asti, kun taas toiset kertovat vuosikymmeniä kestäneestä älyllisestä matkastaan kristityksi. Tässä artikkelissa tuon esille teoksen mielenkiintoisimpana pitämääni antia. Materiaalia olisi ollut vaikka kuinka, mutta ettei kirjoitukseni venyisi ruokottoman pitkäksi, olen valinnut laajasta kirjosta kaksi kiinnostavana pitämääni ajattelijaa. (lisää…)

Kunnioitus, myötätunto ja tahdikkuus: katolisia tapoja kohdata homoseksuaalit

Tämän blogin syyskauden aluksi isä Oskari Juurikkala julkaisi kaksi artikkelia katolista kirkkoa vavisuttaneista hyväksikäyttöskandaaleista. Ensimmäisen osan lopuksi hän kirjoittaa: ”kirjoitukseni ei mitenkään halua hyökätä niitä vastaan, jotka kamppailevat homoseksuaalisen taipumuksen kanssa. He tarvitsevat ymmärtämystä ja tukea”.

Pride-kulkue Helsingissä vuonna 2007. Kuva: Wikipedia (kuvaa rajattu)

Kysymys oikeanlaisesta suhtautumistavasta homoseksuaaleja kohtaan on tärkeä etenkin nykyään, sillä aihe on jatkuvasti pinnalla mediassa. Viime keväänä aihe sai näkyvyyttä Pori-jazzin toimitusjohtajan Aki Ruotsalan homoseksuaalisuutta koskeneiden kommenttien ja niiden aiheuttaman somekohun myötä, joka johti hänen pikaiseen irtisanomiseensa. Pride-tapahtumia järjestetään yhä uusissa kaupungeissa ja ne ovat vuosi vuodelta näyttävämpiä tapahtumia, joihin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Nämä ilmiöt herättävät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Konservatiivit ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että liberaalilla laidalla vaalitusta gender-ideologiasta on tulossa median ja yhteiskunnan tukema uusi ortodoksia, josta julkisesti poikkeaminen johtaa hankaluuksiin. Toisaalta konservatiivien keskuudessa saatetaan usein vaalia ihan aidosti suvaitsemattomia ja homofobisia asenteita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tässä artikkelissa pohdin, kuinka suhtautua homoseksuaaleihin Katolisen kirkon katekismuksen kehotuksen mukaisesti ”kunnioittaen, myötätuntoisesti ja tahdikkaasti” (KKK, 2358) tässä latautuneessa ilmapiirissä ja pitää samalla kiinni katoliselle uskolle luovuttamattomasta opista, jonka mukaan avioliitto on olemuksellisesti miehen ja naisen välinen. (lisää…)

Teinosen pitkä tie katoliseen kirkkoon

ALE_5078

Raine Haikarainen

Tiesitkö, kuka Seppo Teinonen (1924–1995) oli, miten hän mullisti suomalaisen luterilaisuuden ja miksi hän elämänsä ehtoopuolella liittyi katoliseen kirkkoon? Raine Haikaraisen uutuusteos Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus (Kirjapaja ja STKS 2018) johdattaa mestarillisella tavalla tämän suomalaisen teologian suurmiehen elämään ja ajatteluun. Se tarjoaa paljon pureskeltavaa niillekin, jotka tunsivat Teinosen – tai luulivat hänet tuntevansa.

Seppo Teinonen lienee yhä merkittävimpiä katolisuuteen liittyneitä vaikuttajia maassamme, mutta hänen merkityksensä 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaiselle kristillisyydelle on monelle tuntematon. Haikaraisen perusteellinen tutkielma on itse asiassa ensimmäinen Teinosta käsittelevä elämäkertateos. Nyt on onneksi saatu kertaheitolla kohteensa arvoinen elämäkerta. Se käsittelee Teinosen elämää ja tuotantoa erittäin perusteellisesti, kunnioittavasti ja innoittavasti. Tässä arviossa nostan esille etenkin hänen suhteensa katoliseen kirkkoon ja perintöön. (lisää…)

Virosta Vatikaaniin: Vello Salon ihmeellinen elämä

”Siin Vatikaani raadio!”

Etelänaapurimme Viro viettää tänä vuonna itsenäistymisensä 100-vuotisjuhlaa, ja sen kunniaksi myös paavi Franciscus viettää messun Tallinnassa 25.9.2018 (lisätietoa paavin matkasta, messusta ja ekumeenisesta nuortentapaamisesta saa täältä). Merkkivuoden Viron-matkaan voi valmistautua lukemalla virolaisen katolisen papin Vello Salon (s. 1925) sadunomaisen omaelämäkertarkirjan ”Täällä Vatikaanin radio!” Vello Salon elämäntarina. (Tallinna-kustannus 2017, ks. esittely)

Vello Salo osallistui Suomen jatkosotaan vapaaehtoisena ns. Suomen-poikana ja oppi kahdeksassa kuukaudessa hyvin suomen kielen. Viroon palattuaan hän joutui Saksan armeijaan ja lopulta Prahan helvettiin, mistä hän pääsi kuitenkin lopulta vuonna 1945 pakenemaan Roomaan uuden identiteetin turvin (miehen alkuperäinen nimi oli Endel Vaher).

Roomassa Saloa auttoi Suomen lähetystö (Göran Stenius) ja Piazza Farnesen birgittalaisluostari, jonka kirkon sivukappelista Salo sai väliaikaisen hotellihuoneen. Totuttauduttuaan uuteen ympäristöön (koulussa luostareista ei ollut puhuttu mitään) Salo koki kuin uudestisyntymisen, kun hän tajusi, että auttaminen on takuuvarmasti parempaa kuin tappaminen.

Salo liittyi katoliseen kirkkoon seuraavana vuonna, ja muutaman matematiikanopiskeluvuoden jälkeen hän alkoi lukea teologiaa. Opinnot veivät Sveitsin Fribourgiin, Alankomaiden Amsterdamiin ja Saksan Münsteriin. Ensimmäisen messunsa Salo vietti Pietarin haudan äärellä Vatikaanissa, toisen Siinain vuorella ja kolmannen Golgatalla. Pyhiinvaellus Rooma-Siinai-Jerusalem oli elämän kohokohtia. (lisää…)

Kaksi kirjaa reformaatiosta

Agricolan päivän kunniaksi on sopivaa palata hieman reformaation merkkivuoden tunnelmiin ja esitellä kahta sen kunniaksi ilmestynyttä kirjaa, joita emme viime vuonna ehtineet arvioida. Ne ovat Meri Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama Pohjoinen reformaatio (2016) ja Suomen teologisen instituutin Iustitia-sarjan Reformaatio vai restauraatio – tradition aarteita ja tulkinnan kompastuskiviä (2017).

Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia. Pohjoinen reformaatio on Timo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaistun kirja-arvion sanoin ”ulkonaisesti hienoin” merkkivuoden kunniaksi julkaistu kirja, mutta reformaation teologinen puoli jää kulttuurihistorian keskellä vähälle huomiolle. Siksi on hyvä ottaa vastapainoksi pienikokoisempi teologinen artikkelikokoelma, jossa käsitellään mm. päivänpolttavaa kysymystä siitä, onko paavi Antikristus. (lisää…)

Enemmän Espanjaa – Liisa Väisänen teki sen taas!

Liisa Väisänen: Enemmän Espanjaa

Mitä Espanja merkitsee sinulle? Tai mitä ylipäätään tiedät Espanjasta? Madrid, Barcelona, Kanariansaaret ja aurinkorannat? Jalkapallo, flamenco, härkätaistelut, viinit ja tapakset? Miguel de Cervantes, Salvador Dalí, Antoni Gaudí ja Pablo Picasso? Entä El Cid, Alfonso X Viisas tai Luis Candelas?

Innostuin aika lailla, kun huomasin, että näin pian Liisa Väisäsen kirjan Kaikki Italiani jälkeen on ilmestynyt jatko-osa nimeltä Enemmän Espanjaa: Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2018). Väisänen on tehnyt sen taas! Mahtavia matkavinkkejä ja kiehtovaa katolista kulttuurihistoriaa, tosin tietysti pakollisilla (nyt jo perinteisillä) lipsahduksilla höystettynä.

Espanja on Italian tavoin yksi Euroopan kauneimpia ja katolisimpia maita, jälkimmäistä ainakin historiallisesti. Espanjanhan oikeastaan perustivatkin Katolilaiset, 1400-luvun kuningaspari Ferdinand ja Isabella, Los Reyes Católicos.  Nykyespanjalaiset ovat kylläkin pääosin melko maallistuneita ja liberaaleja, muttei se, ”että ei ole samaa mieltä yhdestä uskon opista, ole riittävä syy erkaantua kirkon perinteestä”, niin kuin Väisänen espanjalaisia referoiden selittää (s. 54).

Espanjassa on maailman kolmanneksi suosituin matkailumaa, ja siellä on maailman kolmanneksi eniten Unescon listaamia maailmanperintökohteita. Katolisista kohteista suomalaisille tunnetuin lienee Santiagon pyhiinvaellusreitti, joita on itse asiassa monia erilaisia. Sen lisäksi on monia muita vähemmän tunnettuja katolisia kohteita, joista seuraavassa esittelen viisi mielestäni mielenkiintoisinta. (lisää…)