kuolema

Juho Nikon muistoksi ja kunniaksi: Johdatus Puolaan

EMIL ANTON

Tämän artikkelin taustana on kaksi vaikutinta. Ensimmäinen tuli keskustelussa erään toimittajan kanssa jokin aika sitten. Hän totesi, ettemme (me suomalaiset) tiedä Puolasta juuri mitään, vaikka maa on hyvinkin merkittävä (noin Suomen kokoinen pinta-ala mutta kahdeksankertainen väestö), ja se sijaitsee tuossa aivan lähellä (lähempänä kuin vaikkapa Saksa). Yhdessä totesimme ongelman osasyiksi ainakin kielimuurin ja yksipuolisen uutisoinnin.

Tuolloin ajattelin, että minun on suomalaisena polonistina (maisterintutkinto puolan kielestä ja kulttuurista) tehtävä tähänastista enemmän. Keskittyessäni teologiaan olen laiminlyönyt tätä toista akateemisten opintojeni aluetta ja sen popularisoimista. Olen kätkenyt leiviskäni, ja se on huono juttu. Siispä selvitin ensitöikseni, mitä Puolasta on jo suomeksi kirjoitettu, ja löysin Päivi Erolan kirjan Puola: Itämeren rannoilta Tatran vuorille (Helsinki: Tammi 2007). Siitä kohta lisää.

Toinen ja ravistelevampi vaikutin tuli viime tiistaina. Sain tietää, että Juho Nikko, paras puolan kielen oppilaani Helsingin yliopistosta (sijaistin puolan kielen lehtoria syksyllä 2014) ja erittäin aktiivinen Suomi-Puola-toimija, kuoli pyhänä lauantaina 3.4.2021 Covid-19:n murtamana. Viime vuoden loppupuolella Nikko osallistui live-paneelikeskusteluun dominikaani-isä Maciej Biskupin ja Puolan presidenttiehdokkaan Szymon Hołownian kanssa (!), mitä varten hän kyseli minulta teologista sanastoa puolaksi.

Juhon Nikon muisto: ”Valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle”

Juhon äiti Ulla-Maija Nikko kirjoitti Facebookissa julkisen postauksen poikansa kuolemasta antaakseen Covidille kasvot: ”Kun toivo on mennyt, niin pelkokin on poissa. Mitään pahempaa ei enää voi tapahtua. Jäljellä on vain suunnaton rakkaus. Juho oli esimerkki ihmisestä, jolla on parhaat edellytykset selättää koronavirus. Hän oli alle 30-vuotias, terve ja hyväkuntoinen.” Postausta on jaettu yli tuhat kertaa, mikä kertoo jotain siitä, kuinka monia Juho Nikon poismeno on koskettanut.

Puolalaiset kommentoivat Facebookissa, että Puola menetti Juhossa tärkeän asioidensa viestittäjän ja puolestapuhujan Suomessa. ”Tämä on valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle. Juholla oli valtavasti energiaa ja intohimoa. Hän rakasti ja ymmärsi Puolaa enemmän kuin moni puolalainen.” ”Hän oli upea ihminen, valoisa, onnellinen, ystävällinen, intohimoinen ja lahjakas.” ”Hän oli erittäin kommunikatiivinen, aina hymy suussa ja vitsikäs. Hän hallitsi puolan kielen erittäin hyvin.”

Meitä suomalaisia polonisteja on kovin vähän (omalla vuosikurssillani meitä oli keskimäärin kolme) – ja nyt vielä vähemmän. Tunsin Juhon FB-muistokirjoituksia lukiessani, kuinka vähän olen itse tehnyt Puolan eteen Suomessa ja Suomen eteen Puolassa verrattuna oppilaaseeni, ”pikkuveljeeni” tällä alalla. Toisaalta tunsin ylpeyttä ja iloa siitä, mitä Juho Nikko on tehnyt, siitä, että hän on ollut minua, opettajaansa, paljon aktiivisempi. Mutta nyt kun hän on poissa (väärä sana – luulen että hän on nyt enemmän ja laajemmin läsnä kuin koskaan aiemmin), minun on ryhdyttävä hommiin.

(lisää…)

Kirkkoisä Cyprianus kuolemantaudista

EETU MANNINEN

Nykyään koronavirukseen liittyvää uutisointia ja analyysia pukkaa joka tuutista. Välillä on kuitenkin hyvä hieman loitontaa perspektiiviä, jotta myös nykytilanne näyttäytyisi sopivassa mittakaavassa. Tällä kertaa peruutetaankin saman tien lähes parin tuhannen vuoden päähän varhaisen kirkon aikaan, tarkemmin sanottuna kirkkoisä Cyprianukseen (200–258).

Cyprian von Karthago2.jpg

Cyprianus oli Karthagon piispa ja yksi varhaisen kirkon merkittävimpiä pohjoisafrikkalaisia teologeja. Häntä kunnioitetaan myös marttyyrinä, sillä hänen maallinen vaelluksensa päättyi keisari Valerianuksen (keisarina 253–260) vainoihin.

Cyprianus lienee Suomessa suuremmalle yleisölle vähemmän tunnettuja kirkkoisiä, mutta ilokseni voin sanoa, että hänen tuotantoaan löytyy myös suomeksi: Tomi Vuolteenaho on kääntänyt kolme hänen teostaan, De dominica oratione, Ad Demetrianum ja De mortalitate, ja julkaissut ne omakustanteena vuonna 2008.

Kokoelman viimeinen osa on nykyajan kannalta erityisen relevantti, sillä siinä Cyprianus kohdistaa sanansa laumalleen, joka on huolissaan Karthagoon rantautuneesta tappavasta kulkutaudista. Cyprianuksen tyyli oli tilanteeseen nähden ainakin ensialkuun mielestäni yllättävän ankara ja jopa kova, mutta mitä pidemmälle teoksessa pääsin, havaitsin hänen sanoissaan yhä enemmän hyvää psykologista silmää sekä lämpimiä ja yhä päteviä kristillisiä rohkaisun sanoja. (lisää…)

Korona ja hyvän kuoleman manuaali

JUHO SANKAMO

Viime viikolla kymmenesosa maailman väestöstä oli karanteenissa koronaviruksen vuoksi. Hautaan tämä virus ei ole vielä niittänyt kovin paljoa ihmisiä – koko maailmassa noin 6500 ihmistä (16.3.2020). Suomessa tavallinen influenssa tappaa vuosittain noin 500 ihmistä. Nähtäväksi jää, kuinka paljon ihmisiä tämä pandemia lopulta vie hautaan. (Voit seurata tilanteen etenemistä reaaliajassa esim. täällä.)

Tässä blogissa kerron, millaisia apuneuvoja kirkon työkalupakista löytyy, jos jokin tappava rutto alkaisi tosissaan niittää ihmismassoja tästä ajasta ikuisuuteen. Ensinnäkin, on tärkeä huomata, että ihminen on kuolevainen. Oi kuolema! Kuinka katkera onkaan sinua muistaa, sanotaan Sirakin kirjassa (Sir. 41:1). Kristityt ovat aina opettaneet, että kuolema kannattaa pitää mielessä. Muista, että myös sinun pitää kuoleman – memento mori. Viikatemies kulkee kannoillasi. Kirkonkellossa oli kaiverrus: ”Jokainen lyönti sattuu. Viimeinen tappaa.” Loppu tulee meidän jokaisen maalliselle vaellukselle.

Raamattu muistuttaa meitä seitsemän kertaa, että ”maa ja taivas” katoavat kerran (Matt. 24:35; Ps. 102:27; Mark. 13:31; Luuk. 21:33; Hepr. 1:11; Ilm. 21:1; Jes. 50:6). Jesajan kirjassa tämä sanotaan rajusti: ”Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset” (Jes. 50:6).

Tallinnan Nigulisten kirkossa on lähes 30 metriä pitkä seinämaalaus, joka kuvaa Kuoleman tanssia. Taustalla on syksyinen kaupunki. Siellä ihmiset tanssivat luurankojen ja viikatemiesten keskellä. Tästä 1400-luvulla tehdystä Nigulisten seinämaalauksesta löytyy paavi, piispa, kuningas, kaupungin johtaja, rikkaat ja köyhät, emännät ja piiat, isännät ja narrit, prinsessa ja pikkulapset. Kuolema saattoi kutsua tanssiinsa kenet vain. Rikkaudella tai mahtiasemilla ei ollut merkitystä. (lisää…)

Marraskuu luonnon kirjan valossa: kuolema ja ikuinen elämä

OSKARI JUURIKKALA

Marraskuu on perinteisesti kuolleiden kuukausi. Itse asiassa suomen kielen sana marraskuu viittaa kuolemaan, sillä vanha marras-sana tarkoittaa kuollutta. Sanan etymologia viittannee etupäässä kuolleisiin lehtiin, mutta kristillisessä perinteessä eri puolilla maailmaa on juuri marraskuussa muistettu sekä kuolleita että kuolevaisuuttamme. Perinteen taustalla lienee spontaani mielleyhtymä, johon pyhä Josemaría Escrivá viittaa Tie-nimisessä mietiskelykirjassaan:

Oletko nähnyt kuolleiden lehtien putoavan synkkänä syysiltana? Samalla tavalla putoaa joka päivä sieluja iankaikkisuuteen. Jonakin päivänä putoava lehti olet sinä. (Tie, 736)

autumn-mott-rodeheaver-SPd9CSoWCkY-unsplash

(Photo by Autumn Mott Rodeheaver on Unsplash)

Luonnon kirjan teologia

Väittelin hiljattain luonnon kirjan metaforasta kirkkoisillä (katso Pauli Annalan kanssa pidetyn varjoväitöksen Facebook-tapahtuma, josta löytyy myös linkki väitöskirjan pdf-tiedostoon). Luonnon kirjan teologiasta käsin luonnon kiertokulkua voitaisiin tulkita siten, että luomakuntaan on rakennettu eräänlainen varjomainen odotus kuolemaa seuraavasta ylösnousemuksesta. (lisää…)

Paavi Franciscus ja rabbi Skorka: Taivaasta ja maasta

EMIL ANTON

Kuvahaun tulos haulle franciscus taivaasta ja maasta

Paavi Franciscus, Taivaasta ja maasta: Uskosta, perheestä ja kirkosta 2000-luvulla. KATT 2015

Paavi Franciscus on viime aikoina saanut osakseen yhä kasvavaa kritiikkiä, ja hänen suosionsa katolilaisten keskuudessa on laskenut tuntuvasti (ks. esim. tämä). Jos ja kun ajankohtaisimman kirkkopolitiikan taakat käyvät raskaiksi, voi olla hyvä peruuttaa hieman takaisin aikaan, jolloin paavi Franciscus oli vain Jorge Mario Bergoglio. Aikaan, jona hän ei pystynyt eikä hänen tarvinnut päättää koko maailmanlaajan katolisen kirkon suuntaa, ratkaista sen pahimpia ongelmia tai huolehtia sen kasassa pitämisestä.

Jo neljä vuotta sitten Katolinen tiedotuskeskus julkaisi suomeksi arkkipiispa Bergoglion ja rabbi Abraham Skorkan alun perin vuonna 2010 ilmestyneen keskustelukirjan Taivaasta ja maasta. Luin kirjan jo aika kauan sitten ja pidin sitä erittäin hyvänä, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyyni pitkäksi aikaa blogiarviota odottamaan. Google-haun perusteella näyttää siltä, ettei juuri kukaan muukaan ole kirjaa vaivautunut esittelemään – paitsi Aulis Kallio jo ennen suomennoksen ilmestymistä (ja vain yhden teeman näkökulmasta).

Tilannetta pitää nyt korjata, sillä kirja on todella tutustumisen arvoinen. Olen samaa mieltä väitöskirjaohjaajani ja luterilaisen piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen kanssa, jonka mielestä kaikkien pappien ja papiksi aikovien (ja rabbien ja rabbiksi aikovien) pitäisi lukea tämä kirja. Se sisältää paljon hengellistä viisautta ja on muodoltaan malliesimerkki kahden uskonnon edustajan välisestä ystävällisestä ja syvällisestä dialogista. Seuraavassa esittelen kirjasta poimintoina kolme aihekokonaisuutta. (lisää…)

Nabeel Qureshin kääntymys, kärsimys ja kuolema

EMIL ANTON

Etsin Allahia – Löysin Jeesuksen

Tämä artikkeli poikkeaa aiheensa puolesta melkoisesti tämän vuoden teemastamme – olin ajatellut kirjoittaa tässä esiteltävästä kirjasta ja henkilöstä vasta ensi vuoden puolella. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että Nabeel Qureshi on vaikean vatsasyövän jälkeen kuollut, ja hänet laskettiin haudan lepoon Houstonissa viime torstaina (ks. hautajaiset tästä). Tällä kirjoituksella haluan kunnioittaa Nabeelin muistoa.

Vuonna 2015 Perussanomalta ilmestyi suomennos Nabeel Qureshin omaelämäkerrallisesta kirjasta Etsin Allahia – Löysin Jeesuksen. Luin tämän mukaansatempaavan teoksen noin vuosi sitten ja se teki minuun syvän vaikutuksen ennen kaikkea kuvauksellaan Nabeelin, entisen Ahmadiyya-muslimin, vakavasta uskonkamppailusta. Jo prologi pysäyttää, ja lukija on heti koukussa. Nabeel kuvaa rukoushetkeään aikana, jona hänen islamilainen maailmankuvansa oli murtumassa:

Subhana rabbi al-ala. Ylistetty olkoon Herrani [–] Kuka sinä olet, Herra? Oletko sinä Allah, isäni ja esi-isieni Jumala? [–] Vai oletko sinä Jeesus? [–] Allah, en koskaan uskaltaisi väittää ihmisen syntyneen tasaveroiseksi sinun kanssasi! Allah sub-hanahu wa’tala. Allah, ethän vihastu kaikista epäilyksistäni? [–] Kunhan näytät, mikä polku on sinun polkusi, rakas Jumala, että voin kulkea sitä pitkin.

(lisää…)