JUHO SANKAMO

Pitäisikö kirkon puhua enemmän elämästä kuoleman jälkeen? Jos tätä kysymystä katsoo laajassa historian perspektiivissä, niin meitä ihmisiä on aina kiinnostanut se, mitä rajan takaa löytyy. Kuolemaan valmistautumisen tapoja on monenlaisia. Faraot käskivät kansan rakentaa itselleen 4000 vuotta sitten massiivisia tikapuita taivaisiin, pyramideja, jotka olivat myös heidän hautojaan. Kiinassa keisari Qin, 200-luvulla eKr., teetti 8000 sotilaspatsaan terrakotta-armeijan, joka kuuluu nykyään maailman ihmeellisimpien arkeologisten löytöjen joukkoon. Nuo 8000 oikean ihmisen kokoista patsasta ilmeisesti suojelivat keisarin ikuista lepoa. Näin uskottiin. Mutta kuinka minä, 2020-luvun tavallinen tallaaja, voin valmistautua kuolemaani? Pyramideja rakentamalla, sotilaspatsaita teettämällä vai jollain muulla tavalla?

Katolisissa piireissä on tätä aihetta mietitty aika paljon viime aikoina. Varsinkin Euroopassa väki vanhenee kovaa vauhtia. On arvioitu, että Suomessa on vuonna 2040 yhteensä 40 kuntaa, joissa on enemmän eläkeläisiä, kuin työikäisiä. Hautajaisia tullaan siis viettämään aika tiuhaan. Euroopan valtioissa on aika kova paine hyväksyä eutanasia. Katolisen uskon mukaan ihmisen elämä, hedelmöityksestä viimeiseen hengenvetoon, on Jumalan käsissä. Niinpä kristittyjen onkin syytä pohtia, miten voimme elää loppuun saakka arvokkaasti, ja kuolla hyvin. Keskustelupöydällä on erityisesti arvokas saattohoito ja palliatiivinen hoito.

Valmistaudu kuolemaan elämällä hyvin

Kuolemaan valmistautuminen ei ole asia, joka koskee vain elämän loppusuoraa. Päinvastoin. Paras tapa valmistautua kuolemaansa on elää hyvin. Hyvään elämään kuuluu uskoa, toivoa ja rakkautta. Katolisen kirkon piirissä syntyi 1400-luvulla, Mustan surman katastrofin myötä, kirjallinen opaskirja kuolemaan valmistautumiseen, Ars moriendi. Tuo kirjanen oli 200 vuoden ajan bestseller Euroopassa. Ihmisillä oli sielun hätä, ja kirjasta löytyi paljon kuvin varustettuja neuvoja. Kirjasessa korostetaan uskoa Kristukseen, anteeksiantoa, sovintoa lähimmäisten kanssa, sitä, että maallisesta mammonasta pitää päästää irti. Alasti tänne tultiin, alasti täältä lähdetään.

Ars moriendi, kuolemaan valmistautumisen opas, kirjoitettiin kuoleman kokemusten pohjalta. Mustan surman aikana, parissa vuodessa, noin neljännes Euroopan väestä kuoli yllättäen ja nopeasti. Myös pappeja kuoli valtavasti eivätkä papit mitenkään ehtineet ihmisten kuolinvuoteille toimittamaan viimeisiä voiteluita. Tutkijat ovatkin korostaneet, että Ars moriendi on kirjoitettu tavallisille ihmisille, äideille, isille, lapsille, peltotyöläisille, rikkaille, köyhille. Ars moriendin kautta haluttiin antaa tavalliselle kristitylle koko kirkon valtaisa apupaketti kuoleman keskelle. Teoksessa varoitetaan kiusauksista, kuten epäuskosta, toivottomuudesta, tähän maailmaan tarrautumisesta ja penseydestä. Näitä kiusauksia me kohtaamme koko elämän ajan. Oikeastaan Ars moriendi, kuolemaan valmistautumisen opas, on hyvä opas myös hyvään elämään.

P. Robert Bellarmino listasi 1500-luvulla listan siitä, kuinka kannattaisi elää, jotta voi kuolla hyvin. Mielestäni tämä lista on varsin mainio ja ajaton. Sopii myös 2020-luvun ihmisille.

• Pyri elämään hyvin
• Opi kuolemaan maailmalle
• Pidä kiinni uskosta, toivosta ja rakkaudesta
• Ole aina valmis kohtaamaan Kristus
• Älä tarraudu maalliseen omaisuuteen
• Ole raitis, oikeudenmukainen ja hurskas
• Rukoile innokkaasti ja paastoa
• Anna niistä lahjoista eteenpäin, mitä Jumala on sinulle antanut
• Ole uskollinen kastelupauksillesi
• Käytä lahjoja, joita olet saanut uskonvahvistuksessa
• Ota eukaristia vastaan arvokkaasti
• Tunnusta syntisi rehellisesti
• Kunnioita pyhää
• Rakasta ja kunnioita puolisotasi ja lapsiasi
• Suojaa aistejasi synneiltä, ja sitoudu kuolemaan hyvin

Aina 1940-luvulle asti suurin osa eurooppalaisista kuoli kotonaan oman perheensä ympäröimänä. Nyt kuollaan sairaalassa ja hoitokodissa ammattilaisten ympäröimänä. Kuolema on tavallaan siirretty pois arkisesta elämästä, pois kotoa, ammattilaisten hoitoon. Jotkut sanovat, että kuolemasta on tullut tabu, josta ei oikein osata puhua, koska nyt nuorekkuus ja voima on ihanteena. Historiasta näemme, että kuolema on aina ollut vahvasti hengellinen hetki. Niin kuin Ars moriendissakin korostetaan. Kuolemassa oli olennaista säilyttää usko Kristukseen ja luottaa nöyrästi Jumalan armoon. Nyt kuolemasta on tullut enemmän lääketieteellinen tapahtuma. Olisikin todella tärkeää pohtia, ja ratkaista, kuinka ihmiset saavat elämänsä viime hetkillä kokonaisvaltaista hoitoa: sielun ja ruumiin lääkettä. Pelkkä ruumiin lääke ei riitä.

Haastattelin Katolinen vartti -radio-ohjelmassa isä Raimo Goyorrolaa, ja keskustelimme juuri arvokkaasta palliatiivisesta hoidosta. Kannattaa kuunnella tuo jakso tästä. Isä Raimolla on asiasta paljon tärkeää sanottavaa. Muita Katolisen vartin jaksoja voi kuunnella täältä. Sieltä löytyy muun muassa piispa Teemu Sipon kaksi haastattelua. Elämän loppusuoralla tarvitaan myös sovintoa, anteeksi pyytämistä ja anteeksi saamista, Jumalalta ja lähimmäisiltä. Pelkkä lääketieteellinen hoito, ruumiin hoito, ei riitä.

Meidän kristittyjen on aika oikeasti puolustaa elämän pyhyyttä sen alusta loppuun asti. Vakaumukset, että ihminen on Jumalan kuva, hänessä on ikuinen sielu, ja että hän on Jumalalle valtavan rakas, tällaiset vakaumukset ovat tosi ahtaalla nykypäivän Euroopassa, jossa kristinusko on entistä enemmän altavastaajan asemassa.

Tieteisusko kuoleman voittajana

Muinaiset egyptiläiset uskoivat kuolleiden ylösnousemukseen. Tämän vuoksi he säilöivät vainajan sisuskalut: maksan, aivot, munuaiset ja keuhkot pieniin kanooppiruukkuihin, vähän niin kuin hillopurkkeihin. Ajatuksena oli, että kun vainaja sitten joskus herää kuolleista, hän kerää sisuksensa näistä purkeista, ja jatkaa uutena ihmisenä elämäänsä siunatuilla niityillä. Tämä egyptiläisten tapa vuosituhansien takaa tuo mieleeni kryoniikan eli vainajan syväjäädyttämisen.

Kryoniikka on ollut mediassa esillä jonkin verran. Sen vahvoihin kannattajiin kuuluu ihmisiä, jotka toivovat ja uskovat, että lääketiede tulee vielä joskus, lähitulevaisuudessa, parantamaan kuolemansairaudet. Tämän vuoksi he syväjäädyttävät oman kehonsa, varsinkin aivonsa, niin että sitten, kun tiede on keksinyt oikeat lääkkeet, heidät voidaan herättää kuolleista, syväjäästä, ja parantaa. Yksi kryoniikan näkyvimpiä kannattajia on Googlen tekninen johtaja Ray Kurzweil. Hän uskoo, että lähitulevaisuudessa ihmisen aivojen informaatio voidaan ladata tietokoneelle – mind uploading. Eräs katolinen pappi kommentoi kryoniikkaa, vainajan syväjäädytystä, siten, että siinä tiede korotetaan ”puolijumalaksi”, ja siinä yritetään jäljitellä ”kuolleista ylösnousemista”.

Kryoniikan toiveet ovat hyvin hataria: edes eläintä ei ole kyetty herättämään kuolleista. Mutta kryoniikka kertoo paljon ihmisten tieteisuskosta, siitä, että tiede pystyisi ratkaisemaan kaikki ongelmat – jopa kuoleman ongelman. Kryoniikka kertoo myös ihmisten kuolemanpelosta ja siitä, että kuoleman jälkeinen elämä oikeasti huolestuttaa.

Kryoniikka herättää monia isoja kysymyksiä siitä, mitä on olla ihminen. Jos nyt ajatellaan, että parin sadan vuoden päästä joku kryoniikkaan keskittyvä firma onnistuisi herättämään syväjäädytetyn ihmisen henkiin, niin millaista tuon ihmisen elämä olisi. Hän saisi aivot, jotka ovat täynnä vanhanaikaisia ajatuksia ja ideoita. Jos hänelle onnistuttaisiin tekemään jokin ”päivitys” ajatteluun, niin esiin nousee kysymys ihmisen identiteetistä. Kuka hän on? Kuka minä olen? Kristinuskoon kuuluu näky taivaasta ja ikuisuudesta. Kristuksella on kirkastettu ylösnousemusruumis. Taivaaseen kun pääsee, niin saa ”kirkastetun ruumiin”, joka on Pyhän Hengen johdossa. Tuo uusi keho ei ole enää ruumiin rajoitusten vankina, ja tuo uusi kirkastettu ruumis on täydellinen, eikä se voi tuntea kipua. Taivasuskoon kuuluu myös ajatus Jumalan näkemisestä kasvoista kasvoihin. Taivaassa me tunnemme itsemme, toinen toisemme ja Jumalan aivan täydellisesti – kasvoista kasvoihin. Jos kryoniikka tarkoittaa – vaikka tuskin se edes toimii – kuolleista heräämistä johonkin toiseen aikaan ja tuntemattomien ihmisten keskelle, niin taivastodellisuus tarkoittaa ”kotiin tulemista”, perheen pariin menemistä. Siellä ovat vastassa kaikki pyhät ja rakkaat, ja ihmeellinen Vapahtaja, Jeesus Kristus. On aivan selvää, että kuolemassa haluan jättäytyä Jeesuksen Kristuksen lävistettyjen käsien varaan – en minkään kryoniikkafirman tiedemiesten käsiin.

Loppukaneettinen totean, että kryoniikka on 2000 vuotta myöhässä. Kuoleman ongelma on jo ratkaistu. Jeesus Kristus voitti kuoleman ja avasi ihmisille tien ikuiseen elämään. Me uskomme kuolleiden ylösnousemukseen. Meillä on jo kuolemattomuuden lääke, pyhä eukaristia, Kristuksen ruumis. Kuinka siis valmistaudut kuolemanjälkeiseen elämään? Ei tarvitse rakentaa pyramidia, eikä terrakotta-armeijaa, ei tarvitse syväjäädyttää koko ruumista tai edes aivoja. Elä hyvin. Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi. Usko Kristukseen. Rakasta lähimmäisiäsi. Anna anteeksi, pyydä anteeksi, osallistu pyhään messuun. Älä pelkää. Olet arvokas.

P.S. Aloitan Timo Soinin kanssa huhtikuussa viisiosaisen webinaarikurssin ”Elämä kuoleman jälkeen”. Ilmoittaudu tästä mukaan!