Jumala

Tuomas Akvinolaisen viisi tietä

EETU MANNINEN

Joos van Wassenhove: Tuomas Akvinolainen, 1475

Olen käsitellyt tällä blogilla jo Augustinuksen (354–430) ja Anselm Canterburylaisen (1034–1109) jumalatodistuksia. Nyt on vuorossa ainakin nimeltä hyvin kuuluisat Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) niin sanotut viisi tietä, eli hänen viisi argumenttiaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi. Tuomas esittää tiensä suurteoksensa Summa Theologiae alussa (ST I,2,3), ja esimerkiksi Augustinuksen epäsystemaattisesta tyylistä huomattavasti poiketen latoo argumenttinsa tiskiin napakasti ja siistissä järjestyksessä.

Tuomaan argumentit ovat saaneet modernina aikana osakseen paljon kritiikkiä. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että ne nojaavat pitkälti aristoteeliseen metafysiikkaan ja terminologiaan. Tässä piileekin mielestäni viiden tien suurin haaste, ainakin nykyihmisen näkökulmasta katsottuna: kuinka esittää ne ymmärrettävästi niiden monessa mielessä vanhentuneesta terminologiasta huolimatta?

Mielestäni tämä on vaivan arvoista, sillä Tuomaan jumalatodistukset ovat ydinpointeiltaan oikein hyviä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Lisäksi ne tarjoavat meille kiehtovan näkymän klassisen teismin jumalakuvaan, joka on mielestäni monessa suhteessa kiehtovampi ja ongelmattomampi kuin monien nykyfilosofien suosima antropomorfinen ideaaliolio. (lisää…)

Anselmin ontologinen jumalatodistus

EETU MANNINEN

Anselm 1800-lukulaisessa lasimaalauksessa

Nyt pääsemme käsittelemään jumalatodistusta, joka on kenties yksi historian kiistanalaisimmista argumenteista Jumalan olemassaolon puolesta, nimittäin ontologiseen argumenttiin. Tämä argumentti on klassisessa muodossaan peräisin Anselm Canterburylaiselta (1034–1109), joka tunnetaan sen lisäksi myös vaikutusvaltaisesta sovitusteoriastaan. Anselmin jumalatodistus löytyy hänen teoksestaan Proslogion, jossa hän muotoilee argumenttinsa seuraavasti:

Mehän uskomme, että sinä olet jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella. […] Niinpä tyhmänkin on myönnettävä, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, on hänen ymmärryksessään, sillä hän ymmärtää kuulemansa sanat, ja kaikki, mitä ymmärretään, on olemassa ymmärryksessä. Mutta varmastikaan se, mitä suurempaa ei voida ajatella, ei voi olla olemassa yksinomaan ymmärryksessä. Sillä jos se olisi yksin ymmärryksessä voitaisiin ajatella myös, että se voisi olla olemassa todellisuudessakin, ja tällainen oleminen olisi suurempaa. Jos siis se, mitä suurempaa ei voida ajatella, olisi olemassa vain ymmärryksessä, silloin se (mitä suurempaa ei voida ajatella) olisi jotakin, jota suurempaa voidaan ajatella. Mutta tämä on mahdottomuus. Näin ei siis voi olla epäilystäkään siitä, että jotain, jota suurempaa ei voida ajatella, on olemassa sekä ymmärryksessä että todellisuudessa. (Proslogion, luku II)

Jotkut pitivät Anselmin jumalatodistusta toimimattomana jo silloin kun se alun perin esitettiin, kun taas moni on pitänyt ja pitää sitä yhä kiinnostavana argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta. Onko argumentti uskottava? Voiko sitä edelleen käyttää perusteltaessa Jumalan olemassaoloa? (lisää…)

Augustinuksen jumalatodistus

EETU MANNINEN

Kuten viime vuonna näihin aikoihin esittelemäni kokoomateos Philosophers Who Believe osoittaa, teismi on kokenut renessanssin filosofien keskuudessa 1900-luvun loppupuolelta lähtien. Viime aikoina on esiintynyt myös pyrkimyksiä palauttaa modernilla ajalla pitkään paitsiossa ollut ja filosofien kritiikin kohteena ollut klassinen teismi kunniaan (ks. esim. taannoisen TA-katsaukseni Brian Daviesin antiteodikeaa käsittelevä osio).

Kuvahaun tulos haulle augustine trinity

Pieter-Jozef Verhaghen (1728–1811): Augustinus ja Tuomas Akvinolainen

Tässä ilmapiirissä myös kiinnostus pitkään karsastettuja ”jumalatodistuksia” kohtaan on herännyt. Nyt aloitankin tällä blogilla sarjan, jossa käyn läpi näitä eri aikoina esitettyjä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta ja pohdin niiden arvoa kristinuskon puolustamiselle myös meidän ajassamme.

Katolisen dogman mukaan Jumalan olemassaolon osoittaminen järjellisin argumentein nimittäin ainakin pitäisi olla ihan mahdollista. Vatikaanin I kirkolliskokous (1869–1870) uhkaa jopa anateemalla (!) sitä, joka sanoo, ”ettei ainoata tosi Jumalaa […] voi oppia varmuudella tietämään luontokappaleiden kautta ihmisjärjen luonnollisen valon avulla” (Dei Filius, kaanon II,1).

Länsimaisen filosofian historiassa on esitetty monenlaisia jumalatodistuksia, jotka ovat yleisesti tunnettuja. Tällaisia ovat esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) niin sanotut ”viisi tietä”, Anselm Canterburylaisen (1034–1109) ontologinen jumalatodistus, Gottfried Leibnizin (1646–1716) kosmologinen argumentti ja moni muu.

Harvempi kuitenkaan muistaa, että myös varhaisen kirkon suurmiehellä Augustinuksella (354–430) on oma jumalatodistuksensa. Hänen argumenttinsa paitsioon jääminen johtunee siitä, että se ei, rehellisesti sanottuna, ainakaan ensisilmäyksellä näytä kovinkaan kummoiselta. Lisäksi Augustinus ei ilmaise sitä lyhyellä ja näpäkällä syllogismilla, vaan se tulee esille pitkän ja poukkoilevan dialogin kuluessa. Tämän keskustelun päätteeksi hän summaa argumenttinsa seuraavasti: (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa 2: Tarvitaanko minua?

JUHO SANKAMO 

Hieronymus Bosch: Maallisten ilojen puutarha, 1500–1505

Jatkan ihmisteeman käsittelyä (katso osa 1 tästä). Nyt on vuorossa tarpeellisuus. Täällä lännessä ihmisten maalliset tarpeet on aika hyvin tyydytetty. Suurimmalla osalla on juotavaa, ruokaa ja katto pään päällä. Historian taustaa vasten nyt menee siis tosi hyvin. Kuitenkin ihmisellä on poikkeuksellinen tarve, jota esimerkiksi koirat, kissat ja sorsat eivät tunne: tarve olla tarpeellinen.

Jääkiekkoilija on mieluummin hyvä joukkuepelaaja kuin vain vaihtopenkin lämmittäjä. Jo pikkulapsissa näkyy tämä tarve. Taapero haluaa tyhjentää kauppakassin keittiön lattialle, viedä vauvalle tuttia, ja tunkea sitä hänen suuhunsa. Monille vastuuntuntoisille vanhuksille on kova paikka, jos ei koe olevansa tarpeellinen kenellekään.

Kristityt uskovat Jumalaan, joka huolehtii kaikista ihmisen tarpeista. Jeesus sanoo monta kertaa meille vuorisaarnassaan, ”älkää murehtiko” ja ”älkää te huolehtiko”. ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Psalmissa 146 sanotaan, että Jumala ”hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen… hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja.” Koska tarve olla tarpeellinen on myös hyvin olennainen tarve, voidaan olettaa, että Jumalan kuuluu vastata myös siihen. (lisää…)

Määräsikö Vanhan testamentin Jumala kansanmurhan?

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle god

Michelangelo: Jumala luo auringon ja kuun (1511)

Se, mitä kutsumme ”Vanhaksi testamentiksi”, on pyhä kirja sekä kristityille että juutalaisille ja muodostaa suurimman osan kristillisestä Raamatusta. Tämä muinainen kirjakokoelma sisältää kauniita rukouksia (esim. Psalmit) ja syvällistä viisautta (esim. Job, Sananlaskut ja Siirak). Vaikka Raamatun, myös Vanhan testamentin, punaisena lankana on rakastavan Jumalan pelastava toiminta historiassa, se kuitekin sisältää myös joitain vaikeita, karmeita ja jopa luotaantyöntäviä kohtia.

Näillä tarkoitan kohtia, jotka kuvaavat sitä, kuinka ihmisiä, miehiä, naisia ja jopa lapsia, tapetaan raa’asti Jumalan itsensä käskystä. Miten suhtautua näihin kohtiin? Miksi Pyhät kirjoitukset sisältävät jotain näin hirveää?

Tämä kysymys on tärkeä kohdata rehellisesti ja kiertelemättä, sillä näihin Raamatun varjoisampiin puoliin viitataan usein argumenttina kristinuskoa vastaan. Maallistuneimmatkin ihmiset tietävät Vanhasta testamentista ainakin sen, että siellä käsketään esimerkiksi kivittää ihmisiä. Kyseessä on siis koko kristinuskon uskottavuus. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa 1: Käsketty olemaan

JUHO SANKAMO

João Zeferino da Costa: Mooses vastaanottaa Kymmenen käskyä, 1868

Arvoisa lukija, täten aloitan blogisarjan, jossa selvitän, mikä, tai oikeastaan, kuka, on ihminen. Selvitän ihmisyyden synnyt syvät ja perusteet. Tämä aihe koskee meitä kaikkia, koska olemme kaikki – uskontokunnasta tai uskomattomuudestamme huolimatta – ihmisiä.

Aloitan käskystä. Kukaan meistä ei tallaa tätä Tellus-planeettaa omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan meistä ei päättänyt, että minäpä haluan syntyä ihmiseksi. Haluan syntyä Suomeen, ja noille vanhemmille, tuona aikana. Ei. Ihmisyyteen kuuluu olennaisesti se, että meille on annettu elämä. Ihmisen itsemäärittelyoikeudella on rajansa. Syntymässä saimme ”tietyt kortit”. Nykyään korostetaan paljon ihmisen vapauksia ja oikeuksia (tietyin ehdoin), mutta olisi syytä ymmärtää syvemmin, että ihmisellä on fundamentaalisia velvollisuuksia, joista hän ei voi luistaa.

Käskyn fundamentaalinen merkitys ihmisyydelle näkyy jo luomiskertomuksessa. Luomiskertomus alkaa käskysarjalla, jonka seurauksena syntyy koko maailmankaikkeus. Luojan majesteettinen käsky – ”Tulkoon!” – kajahtaa joka päivä. ”Ja niin tuli…” Ja se oli ”hyvä”, se oli ”sangen hyvä”. Näin Jumala kommentoi tätä kaikkea. (lisää…)

Jumalan muisti ja meidän muistimme

JUHO SANKAMO

Olin Levi Warner: Muisti, 1896

Jos skenaario pitää paikkansa, niin 30 vuoden kuluttua joka kymmenes suomalainen kärsii vaikeasta tai keskivaikeasta muistisairaudesta. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Vuonna 2050 muistisairaita lienee kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Suomi vanhenee hurjaa vauhtia.

Arvioidaan, että vuonna 2050 Suomessa on lähes 400 000 yli 85-vuotiasta – 2,5 kertaa enemmän kuin nyt. Nykyään joka kolmas tuon ikäinen sairastaa vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta. Muistisairaille suunnitellaan ja rakennetaan nykyään heille sopivia asuntoja, ja jopa asuinympäristöjä. (Suomen Kuvalehti, 50, 2018, ”Tie vie aina kotiin” -artikkeli).

Raamatussa korostetaan hyvin paljon muistin ja muistamisen merkitystä. Muisti mainitaan Raamatussa satoja kertoja. Israelin juhlavuodessa kullekin sapatille, kuten myös kirkkovuoden jokaiselle sunnuntaille, on merkitty jokin Raamatun kertomus pelastushistoriasta. Näin uskovat muistelevat jatkuvasti Jumalan suuria tekoja. Monessa tapauksessa ihmisen pelastus on täysin Jumalan muistin varassa. Syntejään katuva ristin ryöväri laittoi toivonsa Vapahtajan muistiin: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:42.) (lisää…)