JUHO SANKAMO

Sirakin kirjan esittely on haastavaa, koska tässä 51 lukua pitkässä kirjassa on jutun juuria vaikka kuinka paljon. Tässä ensimmäisessä Sirakia käsittelevässä blogissa käsittelen Sirakin kirjan syntyhistoriaa. Sirakin kirjassa korostetaan ylipapin roolia. Nyt kun Suomen katolilaiset odottavat isä Raimo Goyarrolan piispanvihkimystä, joka tapahtuu Helsingin Johanneksen kirkossa 25.11., niin haluan pohtia, kuinka pappeus on korostetussa asemassa juuri Sirakin kirjassa ja toisen temppelin ajan juutalaisuudessa yleisestikin.

Tämä blogi kuuluu sarjaan, jossa esittelen kaikki deuterokanoniset kirjoitukset (ns. apokryfit). Aiemmin olen esitellyt 1. ja 2. Makkabealaiskirjaa (katso 1. Makk. tästä ja 2. Makk. tästä). 

Jeesus Sirak lainopettaja maailman mullistuksen kynnyksellä

Sirakin kirja on ainut deuterokanoninen kirja, jonka kirjoittaja mainitaan nimeltä. Kirjan johdannossa kerrotaan, että Jeesus Sirak käänsi isoisänsä Sirakin kirjan hepreasta kreikan kielelle. Jeesus Sirak toteaa, että tämän käännöstyön hän teki “kuningas Euergeteen 38 hallitusvuotena” eli vuonna 132 eKr. Isoisä Sirak, tuo viisauden opettaja ja hepreankielisen alkuteoksen kirjoittaja, oli kirjoittanut teoksensa joskus 200 ja 175 eKr. välillä. Monet tutkijat ajoittavat Sirakin kirjan vuoden 200 kieppeille, koska kirjassa kirjoitetaan ylipappi Simon II:sta (219-196) aivan kuin hän olisi vielä elossa (Sir. 50).

Ylipappi Simon II:sta kunnioitetaan Sirakin kirjan luvussa 50 aivan valtavavasti. Rabbiinisen juutalaisuuden perusteokseen, Mishnaan, joka on kirjoitettu 200-luvulle jKr., on tallennettu ylipappi Simonilta ainoastaan kolme sanaa: ”Maailma lepää kolmen asian varassa: Tooran (laki), temppelipalveluksen, ja armeliaan kilttien tekojen varassa.” (M. Avot 1:3.) Ylipappi Simon on kiehtova hahmo.

Esi-isien ylistyksestä viimeiseen villitykseen

Sirakin kirjassa on pitkä “esi-isien ylistys”, jossa nostetaan esiin suuria sankareita, kuten Nooa, Aabraham, Aaron ja Daavid (Sir. 44-50). Tämä lista tuo mieleen Heprealaiskirjeen luettelon uskonsankareista (Hepr. 11). Sirakin kirjan lista huipentuu ylipappi Simon II:n hehkutukseen. Tämä ”esi-isien ylistys” tuo mieleeni katoliset pyhimyslitaniat. Kirkossakin muistellaan sankareitamme ja pyhimyksiämme.

Ylipappi Simonin arvostus (Sir. 50) heijastelee jonkinlaista virkaan liittyvän karisman tuomaa kunnioitusta, joka liittyy katolisessa kirkossa erityisesti paaviuteen ja piispuuteen. Kohta vietämme Suomessa uuden katolisen piispan vihkimismessua. Paikalla tulee olemaan kardinaali, muita piispoja, pappeja ja valtavasti muita kristittyjä. Piispanvihkimys on katolisessa kirkossa todella tärkeä asia ja varmasti silloin moni meistä kokee suorastaan haltioutunutta iloa – jotain sellaista, jota Sir. 50 kuvaa. Se kunnioitus, joka (toisen temppelin ajan) juutalaisuudessa oli ylipappia kohtaan, heijastelee sitä, millainen kunnioitus katolilaisuudessa on piispoja ja paavia kohtaan.

Sirakin kirjassa ylipappi Simon II:sta hehkutetaan näin:

“Kuinka ylväs hän olikaan seistessään kansan keskellä, tultuaan ulos pyhän väliverhon talosta! Hän oli kuin aamutähti pilvien keskellä, kuin juhla-aikojen täysikuu, kuin aurinko, joka loistaa Korkeimman temppelin yllä.” 

Sir. 50:5.

Oma isäni on kertonut, että hän oli työmatkalla Roomassa, kun paavi Johannes Paavali II:n oli kuolemaisillaan. Hän ja hänen työkaverinsa olivat varsin vaikuttuneita siitä, kuinka syvästi valtavat ihmisjoukot suhtautuivat paavin tilanteeseen. Järkeilevä työtoveri oli todennut, että tässä on kyse jonkinlaisesta psyykkisestä ilmiöstä, jonka valtaan kansa oli joutunut. Isälleni oli silloin juolahtanut mieleen kohtaus evankeliumista. Hän oli muistanut, kuinka ylipapit sanoivat Pilatukselle, kun he järjestivät Jeesuksen hautauksen.

”Eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.’ Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.”

Matt. 27:64.

Virkaan sidottu karisma, ylipapin kunnioitus (Sir. 50), ja paavin asema Kristuksen edustajana, kirkon johtajana, kuvaa juuri tuota ”viimeistä villitystä”. Erityisesti paaviin kanavoituu ja henkilöityy se ”viiminen villitys”, jonka perustana on Jeesuksen persoona, kuolema ja ylösnousemus. Tämän vuoksi monille katolilaisille paavin näkeminen on niin merkittävä asia. Hän edustaa Jeesusta Kristusta.

Vaikeina aikoina oikeat opettajat loistavat kuin tähdet

Jumalan kansa ei kuitenkaan aina saa nauttia niin loistavista johtajista. Juutalaisilla oli hyviä ja huonoja ylipappeja. Katolisella kirkolla on ollut paaveina ja piispoina pyhimyksiä, rohkeita ja viisaita miehiä, mutta myös karmeita pettymyksiä. Tuon vanhurskaan ylipappi Simon II:n seuraajaksi nousi hänen poikansa Jason. Jason olikin ylipappina katastrofi.

Ylipappi Jason aloitti Jerusalemissa radikaalin hellenisaation, jonka seurauksena koittivat hurskaiden juutalaisten vainot. Sirakin kirjassa ei kuitenkaan ole mitään viittauksia tähän karmivaan todellisuuteen. Lisäksi Sirakin kirja ei viittaa vielä mitenkään 160-luvulla riehuneisiin seleukidien vainoihin. Noiden vainon vuosien aikana Mooseksen lain noudattamisesta tuli kiellettyä. Pyhiä kirjoituksia poltettiin, revittiin ja takavarikoitiin. Hurskaita opettajia teloitettiin marttyyreina. 1. ja 2. Makkabealaiskirja kertovat näistä vainojen ajoista. Sirakin kirjassa ei mainita näistä isoista tapahtumista mitään, niinpä yleisesti ajatellaan, että Sirakin kirjan heprealainen versio on kirjoitettu ennen näitä tapahtumia, joskus 200-180-luvuilla. 

Sirakin kirja todistaa siitä, että juuri ennen kuin juutalaisuus kohtasi suurimmat kriisinsä (vainon ajat 160-luvulla – makkabealaiskapina) Jeesus Sirakin kaltaiset viisaat opettajat syventyivät kaikella innollaan viisauden opettamiseen. Tulevien kriisien aikana näiden viisaiden opettajien arvo nousi korkealle. Monia opettajia teloitettiin marttyyreina. Toisaalta viisauden opettajat viitoittivat kansalle tietä tulevaisuuteen. Danielin kirjan lopussa sanotaan, että kovimpien ahdinkojen keskellä “oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” (Dan. 12:3.) 

Papit alttarin äärellä ja Eedenin puutarhassa

Kuten huomattu, Sirkin kirjan ”esi-isien ylistys” huipentuu ylipappi Simon II:n liturgiseen temppelipalvelukseen ja siunaukseen. Itse asiassa vanhin ikinä löytynyt Raamatun kirjoitus, on Herran siunaus (4. Moos. 6:24-26). Jerusalemin Hinnomin laakson hautaluolasta löytyi 1970-luvulla kaksi hopeakääröä, joihin oli kirjoitettu tuo siunaus. Nämä kirjotukset on ajoitettu 600-luvulle eKr. Ne todistavat osaltaan, että tuo liturginen siunaus, jolla papit siunausivat Jumalan kansan, oli oikeasti tosi tärkeä. Sirakin kirjan luvussa 50 todetaan, että juuri temppelissä ylipappi antoi kansalle Herran siunauksen.

Laulajat ylistivät häntä [Jumalaa] sävelillään, mahtavasti kaikui heidän ihana laulunsa, ja kansa anoi siunausta Korkeimmalta, Herralta, rukoili laupiaan Jumalan edessä, kunnes pyhät toimitukset oli viety loppuun ja jumalanpalvelus oli saatettu päätökseen. Sitten Simon laskeutui alttarilta, kohotti kätensä koko Israelin seurakunnan ylle ja lausui Herran siunauksen, lausui ylväästi Herran nimen.

Sir. 50:18-20.

Nykyään liturgian merkitystä ei aina ymmärretä. Pappeuden ja temppelin instituutiot koskevat koko Raamattua ja pelastushistoriaa. Raamatussa liturgialla on tosi iso merkitys. Viisauden kirjassa muistellaan pelastushistoriaa ja katsotaan ylipappi Aaronia, joka ”kävi taisteluun pyhän virkansa asein: rukouksin, suitsukkein ja sovitusmenoin.” (Viis. 18:21.) Niinpä alttarin äärellä palveleva papisto oli oikeastaan taistelussa ”virkansa asein”.

Sirakin kirjassa ylipappi Simon ja hänen ympärillään palvelevat papit toimittivat mitä pyhintä palvelusta. (Sir. 50:11-16.) Katolisessa kirkossa on alusta asti vietetty messua, uuden liiton uhria, eukaristiaa, joka on hengellisen elämme lähde ja huippu. Tässä olemme pelastushistorian jatkumossa. Olemme keskellä temppelipalvelusta.

Eedenin puutarha ja Aadamin kunnia

Päätän tämän blogin palaamalla paratiisiin. Nimittäin Sirakin kirjassa Jerusalemin temppelin uhrikultti ja ylipappi Simonin palvelus liitetään suoraan paratiisin puutarhaan. Aihe on mitä syvällisin, joten minulla ei ole mahdollisuuksia tässä blogissa avata näitä Raamatun rikkauksia kuin ihan pikkuisen. Huomautan vain, että Sirakin kirjan “esi-isien ylistys” päättyy Aadamiin (Sir. 49:16) ja siitä se siirtyy suoraan ylipappi Simoniin. Sirak kirjoittaa, että “Aadam on kaikista luoduista maineikkain.” Tämän lauseen jälkeen Sirak alkaa hehkuttaa ylipappi Simonia. 

Tutkija Philip Church kirjoittaa, että Sirakin kirjassa ylipappi Simon esitellään Aadamina, joka palvelee Eedenin puutarhassa. Philip Church kirjoittaa näin: “Lukijan oletetaan huomaavan, että Simon-pappi edustaa Aadamia, alkuperäistä pappia puutarhassa/temppelissä. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi.” Tässä kohdin, jos lukija haluaa syventyä teeman paremmin, kannattaa lukea Sir. 24:1-24 ja 50:1-24 tarkkaan. Näissä luvuissa kuvataan Jerusalemin temppeliä ja ylipappia. Molemmat kuvaukset ovat täynnä kielikuvia Eedenin puutarhasta. Philip Church on aivan oikeassa: “Jerusalemin temppeli nähdään universiumin pienoismallina (microcosmos of the universe). Tuo temppeli nähdään taivaan ja maan linkkinä, niin että kun olet temppelissä, olet Jumalan läsnäolossa taivaassa, aivan niin kuin ensimmäinen mies, Aadam, oli Eedenin pyhäkössä.” (Church, Philip, 2017, Hebrews and the Temple. Attitudes to the Temple in the Second Temple Judaism and in Hebrews. SNT 171. Leiden: Brill., s. 43.)