pelastus

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 2: Helvettiopin puolustus

EETU MANNINEN

Paholainen keskiaikaisessa kuvituksessa. Kuva: Wikipedia

Eilen julkaisemassani arviossa Walter Kasperin kirjasta Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life lupasin käsitellä tärkeää kysymystä Jumalan laupeudesta ja helvetistä. Aihe on tullut viime aikoina esille suurelle yleisölle helposti lähestyttävällä tavalla myös Suomen teologisella kentällä (ks. hyviä puheenvuoroja esim. täältä ja täältä).

Tässä yhteydessä myös varhaiskristillinen harhaoppi apokatastasiksesta, jonka mukaan Jumala lopulta saattaa pelastavaan yhteyteensä kaikki ihmiset, on saanut osakseen kiinnostusta ja sympatiaa samalla kun perinteinen helvettioppi on kohdannut kovasanaista kritiikkiä (ks. esim. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä).

Tässä Kasperin kirjan arvion kakkososassa lähestyn kysymystä ensin referoimalla hänen esitystään, minkä jälkeen nostan asiasta esiin omia ajatuksiani ja peilaan niitä edellä linkittämiini lähteisiin. Kasperin apokatastasis-opin kritiikki ei nimittäin mielestäni ole niin terävää eikä mene niin syvälle siihen liittyvän argumentaation perusteisiin kuin olisin toivonut.

Olen myös sitä mieltä, että vaikka helvetistä on olemassa paljon hyvää teologiaa, sitä tarvitaan myös lisää. Uskaltaisin nimittäin väittää, että helvettiopin epämuodikkuus johtuu pitkälti pikemminkin niistä mieli- ja kielikuvista, joita siihen liitetään kuin sen varsinaisesta opillisesta sisällöstä. Käykäämme siis pidemmittä puheitta kiinni tähän tulikivenkatkuiseen pihviin!

(lisää…)

Katolinen pelastuskäsitys yhtenä kuvana

EETU MANNINEN

Blogikollega Emil kertoi kerran koulutehtävästä, jossa piti esittää katolinen pelastuskäsitys kuvallisesti. Joku opiskelija oli piirtänyt nuolet, jotka johtavat kuolemasta taivaaseen, kiirastuleen ja helvettiin. Ajatus vaikutti hauskalta ja ajattelin tarttua siihen. Olen nimittäin pitänyt piirtämisestä lapsesta asti ja teen sitä edelleen huvikseni silloin tällöin. Joskus kuva voi nimittäin kuuluisan sanonnan mukaisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Julkaisen tämän päivän blogipostauksena tämän kuvan ja avaan sen sanallisesti.

(lisää…)

Kuinka Vatikaanin inklusivismi päihitti vanhoillislestadiolaisen eksklusivismin

JOONA KORTENIEMI

Michelangelo (1475–1564): Viimeinen tuomio (yksityiskohta)

Mikä tai kuka on totuus? Jumala, joka on tullut ihmiseksi Kristuksessa, vastaa kristinusko. Mutta miten ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen? Onko se mahdollista vain yhdessä ainoassa yhteisössä, onko Kristus-Totuus kaikkien tavoitettavissa, vai jotain siltä väliltä? Mikä on oikea oppi ja mikä merkitys sillä on pelastuksen kannalta? Tällaiset kysymykset kiinnostivat tai suorastaan vaivasivat minua jo lapsena ja teini-ikäisenä, kun kasvoin vanhoillislestadiolaisessa (lyh. vl) kodissa ja uskossa.

Lapsuuteni pohjoissuomalaisessa ympäristössä edellä esitettyihin kysymyksiin oli yleistäen kolme vastausta. Tiedostan, että seuraavat hahmotelmat eivät anna kattavaa kuvaa kuvaamastaan kohteesta. Puhtaaseen objektiivisuuteen pyrkimisen sijaan kerron ennen kaikkea siitä, millaisena asiat välittyivät itselleni.

Mainitsemaani kolmea vaihtoehtoa voisi luonnehtia termeillä vanhoillislestadiolainen eksklusivismi, protestanttinen yhteiskristillisyys ja kansankirkollinen ”kaikki pääsevät taivaaseen” -malli. (lisää…)

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

EETU MANNINEN

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)

Suomalainen Luther-tulkinta

EMIL ANTON

Union with Christ -kirjan kansi

Reformaation merkkivuosi huipentui Suomessa eilen juhlajumalanpalvelukseen ja reformaatiosunnuntain viettoon. Kuten monet lukijat tietävät, reformaation merkkivuosi on määrittänyt elämäni ja ajatteluni suuntaa viimeiset kolme vuotta. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä olen, jos Luoja suo, Saksassa, jossa olen suunnitelmieni mukaan käynyt Wittenbergissä, Eislebenissä ja Augsburgissa. Merkkivuosi on saanut arvoisensa päätöksen.

Kolmivuotiseen reformaatioprojektiini on kuulunut paljon Lutheriin liittyvän kirjallisuuden lukemista. Projekti ei suinkaan ole vielä ohi, ja vaikka ensi vuonna blogillamme hallitsevat uudet aiheet, vanhan raportointiinkin menee vielä hyvä tovi. Yksi vielä käsittelemätön osaprojektini on ollut tutustua suomalaisiin luterilaisiin dogmaatikkoihin Antti Pietilään ja Osmo Tiililään. Heistä sitten joskus tulevaisuudessa lisää.

Toinen osaprojektini on ollut tutustua teologipiireissä maailmankuuluun suomalaiseen Luther-tutkimukseen. Professori Tuomo Mannermaan (1937-2015) nimeä kantava koulukunta on tuottanut suuren määrän laadukasta kirjallisuutta, josta joitain herkkupaloja ehdinkin jo esitellä aiemmalla blogillani (tässä ja tässä). Nyt vuorossa on ensimmäinen kirjamittainen englanninkielinen johdatusteos suomalaiseen Luther-tulkintaan.

Carl E. Braatenin ja Robert W. Jensonin toimittama kirja Union with Christ: The New Finnish Interpretation of Luther (Eerdmans 1998) sai alkusysäyksensä vuonna 1993 Minnesotassa pidetystä Luther-kongressista, jossa oli läsnä noin tusina suomalaista Luther-tutkijaa Tuomo Mannermaan ja piispa Eero Huovisen johdolla. Kirjan toimittajien mukaan suomalainen koulukunta on tuonut perusteellisen muutoksen totuttuihin Luther-käsityksiin. (lisää…)

Teesejä vanhurskauttamisesta: onko yksimielisyys mahdollinen?

EETU MANNINEN

Tähän mennessä tällä blogilla on käsitelty kolme Perussanoman Uskonpuhdistuksen sanoma tänään -sarjan osaa: Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta, Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta ja Leif Eriksonin Teesejä Raamatusta. Tällä kertaa vuorossa on sarjan neljäs osa, joka on Aleksi Kuokkasen Teesejä vanhurskauttamisesta.

Tässä osassa käsittelyyn tulee siis luterilaisen opin kruununjalokivi, katolis-luterilaisessa dialogissa perinteisesti keskeisellä sijalla ollut vanhurskauttamisoppi. Tätä oppia omien teesiensä välityksellä lähestyvä Kuokkanen on koulutukseltaan teologian tohtori ja toimii Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) palveluksessa.

Kuokkasen teesit ovat: (lisää…)