mortifikaatio

Kirkkoisä Cyprianus kuolemantaudista

EETU MANNINEN

Nykyään koronavirukseen liittyvää uutisointia ja analyysia pukkaa joka tuutista. Välillä on kuitenkin hyvä hieman loitontaa perspektiiviä, jotta myös nykytilanne näyttäytyisi sopivassa mittakaavassa. Tällä kertaa peruutetaankin saman tien lähes parin tuhannen vuoden päähän varhaisen kirkon aikaan, tarkemmin sanottuna kirkkoisä Cyprianukseen (200–258).

Cyprian von Karthago2.jpg

Cyprianus oli Karthagon piispa ja yksi varhaisen kirkon merkittävimpiä pohjoisafrikkalaisia teologeja. Häntä kunnioitetaan myös marttyyrinä, sillä hänen maallinen vaelluksensa päättyi keisari Valerianuksen (keisarina 253–260) vainoihin.

Cyprianus lienee Suomessa suuremmalle yleisölle vähemmän tunnettuja kirkkoisiä, mutta ilokseni voin sanoa, että hänen tuotantoaan löytyy myös suomeksi: Tomi Vuolteenaho on kääntänyt kolme hänen teostaan, De dominica oratione, Ad Demetrianum ja De mortalitate, ja julkaissut ne omakustanteena vuonna 2008.

Kokoelman viimeinen osa on nykyajan kannalta erityisen relevantti, sillä siinä Cyprianus kohdistaa sanansa laumalleen, joka on huolissaan Karthagoon rantautuneesta tappavasta kulkutaudista. Cyprianuksen tyyli oli tilanteeseen nähden ainakin ensialkuun mielestäni yllättävän ankara ja jopa kova, mutta mitä pidemmälle teoksessa pääsin, havaitsin hänen sanoissaan yhä enemmän hyvää psykologista silmää sekä lämpimiä ja yhä päteviä kristillisiä rohkaisun sanoja. (lisää…)

Paasto – omavanhurskasta itsensä rääkkäämistä vai hengellisen kasvun väline?

EETU MANNINEN

Coat of arms of the Diocese of Helsinki.svg

Helsingin katolisen hiippakunnan vaakuna

Paaston aika alkoi viime keskiviikkona. Helsingin hiippakunnan piispanistuin on tällä hetkellä tyhjillään, minkä vuoksi normaalisti piispan antaman paastokäskyn julkaisi tänä vuonna hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato.

Paastokäskyyn sisältyy (1) kaikkia yli 14-vuotiaita uskovia tuhkakeskiviikkona, pitkänäperjantaina ja vuoden jokaisena perjantaina (jollei silloin ole juhlapyhä) velvoittava abstinenssi eli liharuoasta pidättäytyminen, joka voidaan korvata myös muilla kieltäymyksillä, (2) 18–60-vuotiaita velvoittava paasto tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina, jolloin nautitaan ainoastaan yksi täydellinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta, ja (3) katumus, jota voi toteuttaa kieltäytymällä jostain nautinnosta.

Kirkkoa on toisinaan kritisoitu tästä käytännöstä. Eikö Raamatussakin sanota, että ”kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä?” (Kol. 2:16.) Eivätkö käskyt, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” tule pahaenteisiltä maailman alkuvoimilta, eivätkä suinkaan Jumalalta? (Kol. 2:21.) Eikö tällaisten ”omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativien käskyjen” sanota olevan vain viisailta näyttäviä, mutta todellisuudessa arvottomia ja vain ihmisen ylpeyttä tyydyttäviä? (Kol. 2:23.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kysymystä, miksi kirkko velvoittaa katolilaisia paastoamaan. En lähesty kysymystä velvollisuuden problematiikasta käsin (vrt. esim. aiempaan kirjoitukseeni sunnuntaivelvollisuudesta), vaan pohdin paastoa hengellisestä näkökulmasta. Miksi paasto kuuluu kristinuskoon ja miksi kirkko katsoo sen olevan hyväksi kristityille? Pyrin osoittamaan, että kyseessä ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kysymys vain ulkonaisista säännöistä, vaan kristinuskon ytimeen kuuluvasta hengellisyydestä. (lisää…)

”Pimeässä yössä, salaa”

JOONA KORTENIEMI

Sain viikko-pari sitten luettua hengellisen klassikon, Seppo A. Teinosen suomentaman pyhän Ristin Johanneksen kirjan Pimeä yö (La Noche Oscura). Lukukokemus oli vaikuttava ja herätti runsaasti ajatuksia. Kirjoittaja, pyhä Ristin Johannes (Juan de la Cruz), oli espanjalainen pappi, mystikko ja karmeliittaveli, joka eli vuosina 1542-1591. Espanjassa elettiin tuolloin recogimienton eli ”kokoamuksen” nimellä tunnettua hengellisen, erityisesti mystisen ja askeettisen kirjallisuuden kultakautta.

St. John of the Cross, 1656, Francisco de Zurbarán

Francisco de Zurbarán: Pyhä Ristin Johannes, 1656

Karmeliitat ovat sääntökunta, joka on tunnettu askeettisesta spiritualiteetistaan sekä sen kirkolle lahjoittamista monista pyhimyksistä, eritoten mystikoista. Ristin Johanneksen ohella tunnetuimpia karmeliittoja ovat pyhä Jeesuksen Teresa (1515-1582) eli Avilan Teresa, Ristin Johanneksen aikalainen ja ystävä, pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873-1897) eli Lisieux’n Teresa tai ”pikku-Teresa” sekä pyhä Ristin Teresa Benedicta (1891-1942) eli Edith Stein. Kaikki todella vaikuttavia ja rakastettuja hengellisiä hahmoja.

Ristin Johannes tunnetaan hengellisten kirjojensa ja runojensa ohella erityisesti siitä, että yhdessä Avilan Teresan kanssa hän uudisti karmeliittasääntökunnan palauttamalla sille sen aiemmat, askeettisemmat säännöt. Näin syntyi uusi ”paljasjalkaisten karmeliittojen” sääntökunta (Ordo Carmelitarum Discalceatorum). Uudistus herätti suorastaan käsittämättömän voimakasta vastustusta. ”Kengälliset” karmeliitat muun muassa vangitsivat Ristin Johanneksen Toledon luostariin yhdeksän kuukauden ajaksi vuonna 1571. Vankeuden aikana häntä ruoskittiin viikoittain sekä pidettiin pimeässä, ikkunattomassa vankisellissä, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea. Puhuttelevaa on, että monet kauneimmista hengellisistä runoistaan hän kirjoitti juuri vankeutensa aikana. (lisää…)

Seuraa Kristusta, niin maailma pelastuu!

EETU MANNINEN

”Hei, mies! Mitäs sä oikein teit? Haluutsä löytää huomenna kuolleita ketunpoikasia säilykepurkit päässä? Hä? Metsän eläimet saa tuollaisista purkeista kuolettavia haavoja: valtimo poikki, kanttuvei! Vie roskat mukanas, niin maailma pelastuu!”

Supersankari Ekomies

Näin ojensi 1990-luvun TV-ohjelma Ekoistista tuttu Ekomies (Timo Vottonen) luontoon säilykepurkin heittänyttä miestä. Ekomies esiintyi lyhyissä humoristisissa ympäristövalistuspätkissä, joissa joku toimii ympäristön kannalta väärin, minkä jälkeen Ekomiehellä on sanottavanaan pari valittua sanaa.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1990-luvusta – maailma (tai luonto) nimittäin tarvitsee pelastusta vielä enemmän kuin silloin. Maailman pelastamisessa tarvitaan kuitenkin muutakin kuin Ekomiehen kaltaisia valistajia. Tarvitaan ekologista kääntymystä, ja tässä katolisella kirkolla ja sen rikkaalla perinteellä on paljon annettavaa. (lisää…)

Top 5 mortifikaatiot eli kieltäymykset

OSKARI JUURIKKALA

Apostoli Paavali

Sana ”mortifikaatio” kuulostaa oudolta, jopa hieman pelottavalta. Sanalla on oikeastaan väistämättä negatiivinen sävy, sillä sen etymologia liittyy kuolemaan. Suomeksi se on tapana kääntää termeillä ”kuolettuminen” tai ”itsensä kuolettaminen”, mutta asiasisältöä kuvaa ymmärrettävämmin ilmaisu ”(itse)kieltäymys”. Samasta asiasta voidaan puhua myös laajemmalla käsitteellä ”askeesi” eli kilvoittelu.

Mortifikaatio ei siis ole vain katolinen juttu. Askeesilla on ollut keskeinen asema myös ortodoksisessa perinteessä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien, ja luterilaisille kilvoittelu on myös tuttu termi. Perusta Raamatussa on vankka. Itse asiassa termi ”mortifikaatio” (kreikaksi νέκρωσις) on peräisin Uudesta testamentista, esimerkiksi 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvusta, jossa apostoli Paavali vertaa meitä saviastioihin:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa [alkutekstissä νέκρωσις], jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-10)

(lisää…)