”Pimeässä yössä, salaa”

JOONA KORTENIEMI

Sain viikko-pari sitten luettua hengellisen klassikon, Seppo A. Teinosen suomentaman pyhän Ristin Johanneksen kirjan Pimeä yö (La Noche Oscura). Lukukokemus oli vaikuttava ja herätti runsaasti ajatuksia. Kirjoittaja, pyhä Ristin Johannes (Juan de la Cruz), oli espanjalainen pappi, mystikko ja karmeliittaveli, joka eli vuosina 1542-1591. Espanjassa elettiin tuolloin recogimienton eli ”kokoamuksen” nimellä tunnettua hengellisen, erityisesti mystisen ja askeettisen kirjallisuuden kultakautta.

St. John of the Cross, 1656, Francisco de Zurbarán

Francisco de Zurbarán: Pyhä Ristin Johannes, 1656

Karmeliitat ovat sääntökunta, joka on tunnettu askeettisesta spiritualiteetistaan sekä sen kirkolle lahjoittamista monista pyhimyksistä, eritoten mystikoista. Ristin Johanneksen ohella tunnetuimpia karmeliittoja ovat pyhä Jeesuksen Teresa (1515-1582) eli Avilan Teresa, Ristin Johanneksen aikalainen ja ystävä, pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873-1897) eli Lisieux’n Teresa tai ”pikku-Teresa” sekä pyhä Ristin Teresa Benedicta (1891-1942) eli Edith Stein. Kaikki todella vaikuttavia ja rakastettuja hengellisiä hahmoja.

Ristin Johannes tunnetaan hengellisten kirjojensa ja runojensa ohella erityisesti siitä, että yhdessä Avilan Teresan kanssa hän uudisti karmeliittasääntökunnan palauttamalla sille sen aiemmat, askeettisemmat säännöt. Näin syntyi uusi ”paljasjalkaisten karmeliittojen” sääntökunta (Ordo Carmelitarum Discalceatorum). Uudistus herätti suorastaan käsittämättömän voimakasta vastustusta. ”Kengälliset” karmeliitat muun muassa vangitsivat Ristin Johanneksen Toledon luostariin yhdeksän kuukauden ajaksi vuonna 1571. Vankeuden aikana häntä ruoskittiin viikoittain sekä pidettiin pimeässä, ikkunattomassa vankisellissä, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea. Puhuttelevaa on, että monet kauneimmista hengellisistä runoistaan hän kirjoitti juuri vankeutensa aikana.

Morsiusmystiikkaa

Kirja alkaa Ristin Johanneksen (mahdollisesti vankeudessa) kirjoittamalla herkällä runolla ”Pimeä yö”, joka antaa nimen koko teokselle. Runo on näennäisen eroottinen: sen minä-kertoja lähtee yöllä ”talostaan” tapaamaan ”salaa” rakastettuaan, ylkäänsä, ”sulaen” yhdeksi hänen kanssaan ja muuttuen hänen kaltaisekseen. Runon tausta on kristillisessä morsiusmystiikassa, jonka päämäärä on ”yhtymys” (unio) Jumalan kanssa. Morsiusmystiikka pohjaa ajatukseen miehen ja naisen välisen seksuaalisen rakkauden sekä Jumalan ja ihmisen välisen rakkauden analogisuudesta.

Aviollinen yhtyminen ja seksuaalinen nautinto nähdään siinä heijastuksena (tietysti vain kalpeana ja vaillinaisena) siitä kaiken kaipauksen täyttymyksestä, jonka ihminen voi löytää yksin Jumalassa, joka on kaiken hyvyyden ja olemassaolon täyteys. Yhtymällä partisipaation kautta Jumalaan ihminen jumalallistuu. Hän tulee osalliseksi jumalallisista ominaisuuksista ja muuttuu siten Jumalan kaltaiseksi: rakastavaksi niin kuin Jumala on Rakkaus ja pyhäksi niin kuin Jumala on Pyhä.

Aistien yö

JohnCross.jpg

Tämän jälkeen runoa selitetään säe säkeeltä ja osoitetaan, kuinka se kuvaa hengellisen elämän vaiheita, mystistä tietä kohti Jumalaa, ”pimeässä yössä” ja ”salaa”. Kirja on syntynyt pastoraalisesta tarpeesta. Alun voimakkaiden tunteiden ja hengellisten kokemusten jälkeen moni hengellisen heräämisen kokenut ja rukouselämän aloittanut joutuu vastoin odotuksiaan ”pimeyteen ja kuivuuteen”: menettää kokemuksen Jumalan läsnäolosta ja sen synnyttämän lohdutuksen. Kirja osoittaa, miksi.

Kokeneen sielunhoitajan tarkkanäköisyydellä Ristin Johannes analysoi, miten hengellisissä ”aloittelijoissa” on heidän kokemuksistaan huolimatta (ja osin juuri niistä johtuen) paljon epätäydellisyyksiä: suuria luuloja itsestä, huomionkipeyttä, turhamaisuutta, takertumista kokemusten synnyttämään mielihyvään, kyvyttömyyttä tunnustaa lankeemuksensa ja heikkoutensa sekä siitä johtuvaa tekopyhyyttä ja epärehellisyyttä. Aloittelijoiden hengellinen elämä on siis usein enemmän itsekeskeistä kuin Jumala-keskeistä: Jumalan kunnian sijaan keskiössä on omat hengellisen mielihyvän tunteet.

Rakastavan vanhemman tavoin Jumala sietää aloittelijoiden heikkouksia. Hän antaa heidän usein kokea runsasta mielihyvää vuodattamalla kontemplaation heihin sielun aistisen osan kautta, jotta heillä olisi alkuvaiheessa motivaatiota rukoukseen ja itsensä kuolettamiseen. Rakastavana Isänä Jumala haluaa kuitenkin myös lastensa kasvavan hänen tuntemisessaan. Siksipä hän, kun aika on kypsä, ottaa heiltä hengelliset nautinnot pois vuodattamalla kontemplaation heihin aistisen osan sijaan sielun henkisen osan kautta. Tällöin sielu, joka on tottunut kokemaan aistisia nautintoja, hätääntyy luullessaan menettäneensä Jumalan läsnäolon. Hän kokee heikkoutta, pimeyttä ja kuivuutta.

Kun aistit ovat nyt ilman mielihyvän ja tyydytyksen tunteita, sielu joutuu tuntemaan syntisyytensä huomatessaan itsessään paljon takertumista katoavaan. Kaikki tämä on kuitenkin sielulle hyväksi: se nöyrtyy, kypsyy, puhdistuu ja tiedostaa riippuvuutensa Jumalasta. Tosiasiassa sielu on nyt lähempänä Jumalaa kuin aiemmin, vaikkei se koekaan niin. Se saa jatkuvasti osakseen Jumalan armoa eli valoa ymmärrykseensä ja voimaa tahtoonsa, vaikka se tuleekin sille sen huomaamatta eli ”pimeän kontemplaation” kautta.

Hengen yö

JuanCruzretrat.jpg Aistien pimeän yön jälkeen seuraa Ristin Johanneksen mukaan usein seesteinen jakso. Sielu on nyt puhtaampi ja vapautuneempi aistisista sidonnaisuuksista. Se on oppinut tuntemaan Jumalan läsnäoloa aiempaa hengellisemmällä tavalla. Se kokee nyt suurempaa ja puhtaampaa rauhaa kuin aikaisemmin. Ristin Johanneksen mukaan näin puhdistuneeseen sieluunkin on kuitenkin jäänyt pahojen tottumusten ja kiintymysten ”juuria”. Jotta sielu olisi valmis yhtymään Jumalaan, tarvitaan vielä varsinainen pimeä yö eli ”hengen pimeä yö”. Aistien pimeä yö on vasta oksien katkaisemista, hengen pimeässä yössä himot, halut ja takertuminen katoavaan revitään sielusta juurineen pois.

Hengen pimeässä yössä Jumala vuodattaa kontemplaationsa sieluun edellistäkin korkeammalla ja hengellisemmällä tavalla, tavalla, joka on käsittämätön kaikille sielunkyvyille. Ne – ymmärrys, tahto ja muisti – jäävät näin ”pimeyteen ja kuivuuteen”. Ristin Johannes painottaa, että Jumalan vuodattama kontemplaatio ei ole itsessään pimeää vaan päinvastoin kirkasta ja jumalallista. Ihmisen näkökulmasta se on kuitenkin pimeää siinä merkityksessä, että ihminen ei pysty sitä aistimaan eikä ymmärtämään. Niinpä sielu kokee nyt aistien yötäkin ankarampaa Jumalan poissaoloa sekä tiedostaa heikkoutensa ja puutteensa entistäkin syvemmin. Se aiheuttaa sielulle ankaraa kärsimystä mutta juuri siten se puhdistaa sielun, nöyryyttää sen ja vapauttaa sen kaikesta katoavan orjuudesta, tehden sen näin kelvolliseksi yhtymään Jumalaan.

Ajatuksia

Ristin Johanneksen kaltaisen pyhimyksen teksteihin on tietysti suhtauduttava suurella nöyryydellä. Tietyt pyhät näyttävät selvästi kokeneen sen, mitä hän kirjassaan kuvaa. Esimerkiksi itselleni rakkaaksi tullut pyhä Faustina Kowalska (1905-1938) kuvaa päiväkirjassaan (Diary of Saint Maria Faustina Kowalska: Divine Mercy in My Soul) hengellistä kehitystään, joka noudattaa hämmästyttävän tarkasti Pimeässä yössä kuvattua kaavaa.

Kirjassa esitetty hyvin tarkka ja yksityiskohtainen kuvaus hengellisen elämän vaiheista voi ehkä kuitenkin kääntyä myös itseään vastaan, jos se ymmärretään niin, että jokaisen pitäisi kulkea täsmälleen sitä noudatteleva polku. Voi ehkä käydä niin, että Jumalan kunnian sijaan keskittyykin analysoimaan sitä, missä hengellisessä vaiheessa mahtaa tällä hetkellä olla. Silloin lankeaakin ikään kuin mutkan kautta juuri siihen itsekeskeisyyteen, josta kirja pyrkii varoittamaan. Ja tämä lienee tarpeetonta siksi, koska näyttää selvältä, että kaikkien pyhienkään hengellinen elämä ei ole mennyt Pimeässä yössä kuvailtujen vaiheiden mukaisesti. Pyhyys on siis mahdollista ilman sitä.

Pimeä yö on tarkoitettu ensisijaisesti kontemplatiivista elämää viettäville sääntökuntalaisille. Jotta sen sanoma soveltuisi paremmin aktiivista elämää viettäville maallikoille, sitä voi ehkä sopivasti täydentää esimerkiksi ”arjen pyhimykseksi” kutsutun pyhän Josemaría Escriván (1902-1975) ajatuksilla. Jokainen kristitty tarvitsee epäilemättä puhdistusta, mutta ehkä se ei tapahdu aina välttämättä sisäisten koettelemusten kautta.

Kuvahaun tulos haulle pimeä yö ristin johannes

Ristin Johannes: Pimeä yö (Kirjapaja, 2004)

Sen sijaan kontemplatiivisesti vastaanotettuna tavallinen arkielämäkin – työ, opiskelu, perhe-elämä, ihmissuhteet – tarjoavat loistavasti ”pimeää yötä”, tilaisuuksia pyhittyä: työn yksitoikkoisuus tarjoaa mahdollisuuden olla kärsivällinen, hankalat ihmiset tarjoavat mahdollisuuden antaa anteeksi, epäonnistumiset tarjoavat tilaisuuden nöyrtymiseen, tarvitsevat lähimmäiset mahdollisuuden omastaan luopumiseen. Kuten pyhä Josemaría sanoo hauskasti kuuluisassa Tie-kirjassaan: ”Älä ajattele: Tuo ihminen on ärsyttävä. Ajattele: Hän auttaa minua pyhittymään.”

Lopuksi Ristin Johanneksen Pimeän yön voi nostaa esille loistavana metodologisena havaintoesityksensä siitä, millaista kristillisen teologian tulisi parhaimmillaan olla. Kirjassa yhdistyvät nimittäin vaikuttavalla tavalla valtava teologinen ja filosofinen oppineisuus henkilökohtaiseen pyhyyteen ja syvään hengelliseen kokemukseen. Kirja on ikään kuin tieteellisen tarkka tutkimusraportti Ristin Johanneksen omista sekä hänen sielunhoidettaviensa kokemuksista Jumalan mysteerin äärellä. Kirjoittaja näyttää näin, miten teologi voi olla yhtä aikaa viimeisen päälle oppinut ja älykäs tiedemies sekä samalla Hengessä palava Jumalan mies tai nainen, Jeesuksen seuraaja. Tässä olisi ehkä opittavaa erityisesti meille suomalaisille teologeille.

Mainokset

7 comments

  1. Mielenkiitoinen ajanjakso:

    Erasmus Rotterdamilainen 1466-1536
    Thomas Cajetan 1469-1534
    Martti Luther 1483-1546
    Ignatius Loyola 1491-1556
    Avilan Teresa 1515-1582
    Wienin piiritys 1529
    Augsburgin valtiopäivät 1530
    Ristin Johannes 1542-1591
    Trenton kirkolliskokous 1545-1563

    Tykkää

  2. Hieno kirjoitus taas Joona, kiitos! Avasit hyvin tuota tietä kohti Jumalaa, todella mielenkiintoista. Mietin, onkohan hyödyllistä kuitenkin tarkastella omaa asemaansa tiellä, jos on aloittelijan tilanteessa, koska silloin joka tapauksessa kiinnittää itseensä niin paljon huomiota ;) Itse koen, että on hyvä tietää, että vaikka esimerkiksi kokemus Jumalan rakkauden syleilystä adoraation aikana loppuisi, niin siitä ei pidä hätääntyä vaan aika on kypsä jollekin syvemmälle.

    Karmeliittojen kenkäkriisistä tuli mieleen, miten epäkiitollinen tehtävä kirkon sosiaalisiin aspekteihin kantaa ottaminen on. Tuskin mikään on niin vaikeaa ihmisyhteisöille, kuin menneisiin normeihin uudelleensitoutuminen ja paremmin sitoutuminen. Sitä kalanmaksaöljyä ei niele mikään porukka ilman pyhimysten kärsimystä. Katolisen kirkon nouseminen suosta vuosisadasta toiseen taitaa juuri perustua siihen, että vaikka olemme yhtä surkeita kuin kaikki ihmiset, niin jostain meille tupsahtaa aina pyhimyksiä juottamaan lusikalla lääkettä ja suuntaamaan katseen taas kohti Jumalaa.

    Tämä ilmiö on syynä siihen miksi suhtaudun hiukan skeptisesti, kun nykyään kirkossa puhutaan niin kevyin ottein kaikkien kutsusta pyhyyteen. Olennaista olisi kysyä, olemmeko valmiita pyhyyteen pyrkivien tuloon vai telkeämmekö heidät tyrmään. Mitä jos pyhä mies tai nainen on sellainen, joka kertoo meille, että olisi syytä palata menneeseen? Se alkaa varmasti ärsyttämään. Mitä jos hän kuolee marttyyrinä uskonsa puolesta? Alamme ehkä pelkäämään. Mitä jos hän on eksorkisti, kuten Ristin Johannes? Hetkinen, eihän pahoja henkiä enää ole olemassa, punastummeko silloin häpeästä. Mitä jos hän vaatii epämiellyttävän totuuden julkituomista, kaappiluurankojen paljastamista? Hiljennymme mielellään. Tässä muutamia aikalaisiamme, joissa riittää pureksittavaa: Athanasius Schneider, Jacques Hamel, Jamie Schmidt, Chad Ripperger, Michael Voris, Carlo Maria Viganò.

    Tykkää

    1. Kiitos Rasmus, mielenkiintoinen kommentti! Pyhät ovat tosiaan vuosisadasta ja – tuhannesta toiseen haastaneet kirkkoa, mutta eivät kyseenalaistamalla kirkon oppia vaan sanoittamalla sen tuoreemmin ja ennen kaikkea kehottamalla ihmisiä todella elämään sen mukaan.

      Tykkää

  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, Joona!

    Jäin pohtimaan sitä, mitä tapahtuu hengen yön jälkeen. Avaako Ristin Johannes asiaa ollenkaan? Vai onko päämääränä tuossa yössä eläminen koko tämän elämän ajan? Osaatko sanoa, käsitteleekö Ristin Johannes aihetta muualla, jos teoksessa Pimeä yö fokus on yössä eikä esim. päivässä, joka koittaa yön jälkeen?

    Yst. terv.

    Mika

    Tykkää

    1. Kiitos hyvästä kysymyksestä, Mika!

      Hengen pimeän yön jälkeen seuraa yhtyminen Jumalaan. Se on hengellisen tien päätepiste. Unio on Ristin Johanneksen mukaan mahdollinen jo tässä elämässä, vaikkakin harvinainen. On kuitenkin muistettava, että jo pimeään yöhönkin pääseminen on Johanneksen mukaan harvinaista.

      Ymmärtääkseni Ristin Johannes käsittelee kaikissa teoksissaan hengellisen tien eri vaiheita. En kuitenkaan osaa sanoa, käsitteleekö hän jossakin erityisesti yhtymystä Jumalaan.

      Tykkää

      1. Kiitos kommentista!

        Hoksasin tietysti heti ensimmäisen kommentin lähetettyäni, että puhut Jumalaan yhtymisestä yön seurauksena. Nyt kiinnostaa se, millainen on tuon yhtymisen luonne. Sitä Ristin Johannes ei varmaan käsittele (?).

        Kiinnostus nousee siis siitä, että minusta karmeliittahengellisyydessä vaikuttaisi olevan vahvoja yhtymäkohtia idän palamistiseen perinteeseen. Jos yhtymys mielletään jumalallisen valon näkemiseksi, tämä olisi aika merkittävä ekumeeninen löytö. Tai no, en ollenkaan ihmettelisi, jos tästä olisi jo satoja sivuja tutkimusta, kun en ole aiheeseen perehtynyt.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s