Jumalan hiljaisuus

”Pimeässä yössä, salaa”

JOONA KORTENIEMI

Sain viikko-pari sitten luettua hengellisen klassikon, Seppo A. Teinosen suomentaman pyhän Ristin Johanneksen kirjan Pimeä yö (La Noche Oscura). Lukukokemus oli vaikuttava ja herätti runsaasti ajatuksia. Kirjoittaja, pyhä Ristin Johannes (Juan de la Cruz), oli espanjalainen pappi, mystikko ja karmeliittaveli, joka eli vuosina 1542-1591. Espanjassa elettiin tuolloin recogimienton eli ”kokoamuksen” nimellä tunnettua hengellisen, erityisesti mystisen ja askeettisen kirjallisuuden kultakautta.

St. John of the Cross, 1656, Francisco de Zurbarán

Francisco de Zurbarán: Pyhä Ristin Johannes, 1656

Karmeliitat ovat sääntökunta, joka on tunnettu askeettisesta spiritualiteetistaan sekä sen kirkolle lahjoittamista monista pyhimyksistä, eritoten mystikoista. Ristin Johanneksen ohella tunnetuimpia karmeliittoja ovat pyhä Jeesuksen Teresa (1515-1582) eli Avilan Teresa, Ristin Johanneksen aikalainen ja ystävä, pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873-1897) eli Lisieux’n Teresa tai ”pikku-Teresa” sekä pyhä Ristin Teresa Benedicta (1891-1942) eli Edith Stein. Kaikki todella vaikuttavia ja rakastettuja hengellisiä hahmoja.

Ristin Johannes tunnetaan hengellisten kirjojensa ja runojensa ohella erityisesti siitä, että yhdessä Avilan Teresan kanssa hän uudisti karmeliittasääntökunnan palauttamalla sille sen aiemmat, askeettisemmat säännöt. Näin syntyi uusi ”paljasjalkaisten karmeliittojen” sääntökunta (Ordo Carmelitarum Discalceatorum). Uudistus herätti suorastaan käsittämättömän voimakasta vastustusta. ”Kengälliset” karmeliitat muun muassa vangitsivat Ristin Johanneksen Toledon luostariin yhdeksän kuukauden ajaksi vuonna 1571. Vankeuden aikana häntä ruoskittiin viikoittain sekä pidettiin pimeässä, ikkunattomassa vankisellissä, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea. Puhuttelevaa on, että monet kauneimmista hengellisistä runoistaan hän kirjoitti juuri vankeutensa aikana. (lisää…)

Mainokset

Nuoren paavin kätketty kirkko

EETU MANNINEN

The Young Pope-sarjan juliste. Kuva: Wikipedia

Tänä kesänä Yle esitti TV1-kanavalla alun perin syksyllä 2016 ilmestyneen TV-sarjan The Young Pope. Paolo Sorrentinon ohjaama sarja kertoo repäisevään tyyliinsä tarinan nuoresta ja komeasta, mutta samalla hyvin arvaamattomasta kirkonmiehestä, joka yllättäen valitaan paaviksi. Pääosaa esittää Jude Law.

Kun katsoin ensimmäisen jakson, en pitänyt siitä ollenkaan. Sarja vaikutti sekä mauttomalta että tylsältä. Juonena tuntui olevan lähinnä se, että nuori ja röyhkeä paavillisessa toimistossaan tupakkaa polttava ja kirsikkakokista himoava ateistipaavi tylyttää Vatikaanin palvelusväkeä ja stereotyyppisiä vallanhimoisia kardinaaleja. Tämän vuoksi en aikonut katsoa sarjaa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.

Sarja herätti kuitenkin laajasti kiinnostusta ja blogiltamme kyseltiin, teemmekö siitä arviota. Kun siis olin jo yhden jakson katsonut, päätin uhrautua ja katsoa lisää. Sain kuitenkin pian huomata, että sarja ei vastannut lainkaan ensimmäisen jakson herättämiä negatiivisia odotuksia, vaan muuttui jakso jaksolta mielenkiintoisemmaksi. Sarjan puolivälissä huomasin jo odottavani perjantaita, jolloin The Young Popen seuraava jakso tulisi telkkarista. Lukijoillemme kuuluu siis kaunis kiitos tästä positiivisesta TV-sarjalöydöstä! (On kuitenkin syytä huomauttaa, että alaikäisille ja herkemmille katsojille sarja ei sovi, sillä siinä on silloin tällöin varsin rohkeita seksikohtauksia.)

Toisin kuin ensimmäinen jakso antaa ymmärtää, sarjan keskiössä ei ole katoliselle kirkolle irvailu tai arvokkaalla paaviusinstituutiolla pilailu, vaan se keskittyy päähenkilön arvoitukselliseen sielunmaisemaan. Nuori paavi on vanhempiaan etsivä orpo, jolla on varsin iso ego ja epäilyksiä Jumalan olemassaoloa kohtaan. Kuitenkin hänellä on toisaalta hyvin intiimi jumalasuhde, mistä on osoituksena hänen rukoustensa saamat ihmeelliset vastaukset. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)

Silence – marttyyrius ja Jumalan hiljaisuus

EETU MANNINEN

Silence-elokuvan juliste

Muutama viikko sitten sain viimein katsotuksi loppuvuodesta 2016 ilmestyneen Martin Scorsesen ohjaaman elokuvan Silence, joka kertoo kahdesta portugalilaisesta jesuiittapapista Sebastião Rodriguesista (Andrew Garfield) ja Francisco Garupesta (Adam Driver). He lähtevät etsimään kadonnutta opettajaansa isä Ferreiraa (Liam Neeson) 1600-luvun Japaniin, jonka ankarissa kristittyjen vainoissa hänen huhutaan luopuneen uskostaan. Elokuva perustuu Shūsaku Endōn (1923–1996) samannimiseen romaaniin, joka on ilmestynyt vuonna 1966.

Elokuva on erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Se käsittelee nimensä mukaisesti kysymyksiä, jotka heräävät Jumalan hiljaisuuden kokemuksista ahdistusten keskellä, mutta antaa aihetta myös vaikeille eettisille pohdinnoille. Elokuvan päähenkilöiden valinnat kidutuksen ja marttyyriuden edessä ovat aiheuttaneet ymmärrettävästi paljon keskustelua ja jakaneet katsojien mielipiteitä.

Marttyyrius on hiukan kuumottava aihe teoreettiselle spekulaatiolle, sillä paitsi että siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta, siihen liittyy myös suurta fyysistä ja henkistä tuskaa. Eikä kyseessä ole edes pelkästään menneisyyteen kuuluva ilmiö, vaan kristittyjä vainotaan edelleen jopa siinä määrin, että kristinusko on nykyään maailman vainotuin uskonto. Aihetta tulee siis lähestyä asianmukaisella kunnioituksella ja varovaisuudella. (Varoitus: tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia!) (lisää…)