Raamattu

Paasto – omavanhurskasta itsensä rääkkäämistä vai hengellisen kasvun väline?

EETU MANNINEN

Coat of arms of the Diocese of Helsinki.svg

Helsingin katolisen hiippakunnan vaakuna

Paaston aika alkoi viime keskiviikkona. Helsingin hiippakunnan piispanistuin on tällä hetkellä tyhjillään, minkä vuoksi normaalisti piispan antaman paastokäskyn julkaisi tänä vuonna hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato.

Paastokäskyyn sisältyy (1) kaikkia yli 14-vuotiaita uskovia tuhkakeskiviikkona, pitkänäperjantaina ja vuoden jokaisena perjantaina (jollei silloin ole juhlapyhä) velvoittava abstinenssi eli liharuoasta pidättäytyminen, joka voidaan korvata myös muilla kieltäymyksillä, (2) 18–60-vuotiaita velvoittava paasto tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina, jolloin nautitaan ainoastaan yksi täydellinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta, ja (3) katumus, jota voi toteuttaa kieltäytymällä jostain nautinnosta.

Kirkkoa on toisinaan kritisoitu tästä käytännöstä. Eikö Raamatussakin sanota, että ”kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä?” (Kol. 2:16.) Eivätkö käskyt, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” tule pahaenteisiltä maailman alkuvoimilta, eivätkä suinkaan Jumalalta? (Kol. 2:21.) Eikö tällaisten ”omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativien käskyjen” sanota olevan vain viisailta näyttäviä, mutta todellisuudessa arvottomia ja vain ihmisen ylpeyttä tyydyttäviä? (Kol. 2:23.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kysymystä, miksi kirkko velvoittaa katolilaisia paastoamaan. En lähesty kysymystä velvollisuuden problematiikasta käsin (vrt. esim. aiempaan kirjoitukseeni sunnuntaivelvollisuudesta), vaan pohdin paastoa hengellisestä näkökulmasta. Miksi paasto kuuluu kristinuskoon ja miksi kirkko katsoo sen olevan hyväksi kristityille? Pyrin osoittamaan, että kyseessä ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kysymys vain ulkonaisista säännöistä, vaan kristinuskon ytimeen kuuluvasta hengellisyydestä. (lisää…)

Israelin kuninkaista Kristuksen kirkkoon

EMIL ANTON

Vuoden kristillinen kirja 2019-finalistit ovat julki, ja blogillemme on kunniaksi, että mukana on Juho Sankamon Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018)! Kyseessä on jo kolmas blogimme kirjoittajan finaalipaikka ko. kisassa viimeisen neljän vuoden aikana! Sankamon edellinen kirja Israelin kuninkaiden maailma (Perussanoma 2015) pääsi loppukilpailuun vuonna 2016 ja oma kirjani Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017) oli finaalissa vuonna 2017.

Molemmat Sankamon kirjat ovatkin jo jonkin aikaa olleet työpöydälläni odottamassa kirja-arviota. Nyt, kun yleisöäänestysaikaa on vielä jäljellä (25.10. asti!), on oikea hetki. Aion hoidella kaksi finaalikärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla kertaa molemmista kirjoista. Ja sehän sopii, sillä Uutta (kirkkoa) ei kunnolla ymmärrä ilman Vanhaa (Israelia) eikä päinvastoin.

En ole ensimmäinen, joka kirjoittaa näistä kirjoista. Ne ovat saaneet erinomaiset suositukset Reijo Telarannalta (ks. tämä ja tämä). Alkukirkon salaisuus on arvioitu positiivisesti myös Fides-lehdessä. Aivan omassa sarjassaan painii messiaanisen pakanan Lauri Rantalan poleeminen arvio, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa.

Omalla tavallaan käsillä oleva arvio jatkaa myös viidettä herätysliikettä käsitellyttä sarjaani. Sankamossa viidesläisyyden tie vie Roomaan. Alkukirkon salaisuuden finaalipaikan voineekin tulkita tunnustukseksi paitsi kirjan sisällölle, myös sille, että Perussanoma on julkaissut omista riveistä katoliseen kirkkoon siirtyneen teologin kirjan. Jos ei vuoden kristillinen kirja, niin ainakin vuoden ekumeeninen teko! (lisää…)

Älä väheksy suojelusenkeliäsi

JUHO SANKAMO

”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut…” Näin lukee Danielin kirjassa, 12:1. Kristityt ovat aina kunnioittaneet arkkienkeli Mikaelia hyvin paljon. Jo 300- ja 400-luvuilla Roomassa oli monia Mikaelin kirkkoja. Eräs 500-luvulla rakennettu kirkko vihittiin käyttöön syyskuun 29. päivänä, ja ilmeisesti sen vuoksi tuosta päivämäärästä muodostui vuotuinen enkeli Mikaelin päivä. 800-luvulle tultaessa tämä juhlapäivä oli levinnyt jo laajasti katoliseen kirkkoon.

Kuvahaun tulos haulle lachish reliefs british museum

Lakisin seinäreliefi Niniven palatsista. Nykyinen sijainti: British Museum, Lontoo.

British Museumissa on toista kymmentä metriä pitkä kiviseinäreliefi Assyriasta, Niniven palatsista. Tuo reliefi kuvaa sitä, kuinka Assyrian kuningas Sanherib valloitti Juudan toiseksi suurimman kaupungin, Lakisin vuonna 701 eKr. Historioitsijat tietävät, että Assyria valloitti Lähi-itää juuri tuona aikana.

Aiemmin, 730- ja 720 -luvuilla Assyria oli tuhonnut Israelin (eli pohjoisvaltakunnan), ja ajanut sen pakkosiirtolaisuuteen. Nyt, vuonna 701, Assyria aloitti uuden valloitusretken länttä kohti. Historioitsija ovat sitä mieltä, että erityisesti Juudan kuningas, Hiskia, oli provosoimassa Assyrian suurhyökkäystä, koska Hiskia masinoi lännen kuningaskuntien kanssa kapinaa Assyriaa vastaan. He eivät maksaneet Assyrialle vasalliveroja. Hiskia ”nousi kapinaan Assyrian kuningasta vastaan eikä tunnustanut tämän ylivaltaa.” (2. Kun. 18:7.)

Tästä raivostuneena Assyrian armeija lähti hyökkäykseen. Se marssi Foinikian rantaviivaa pitkin kohti Juudaa. Assyria jyräsi alleen kaupunkeja, kuten Sidonin, Tyroksen, Joppan, Ekronin, Lakisin. Hyökkäysrintama lähestyi armottomalla vauhdilla kohti Jerusalemia. Nyt Assyria oli tullut laittamaan nuo lännen kuninkaat kuriin. Kaupunkeja paloi, kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, ihmisiä tapettiin. Lakisin seinäreliefi kuvaa karmivalla tavalla Assyrian toimintaa, ja rautakauden piirityssodankäyntiä.

Assyrian tarkoitus oli Jerusalemin, tuon kapinallisen kaupungin, tuhoaminen. Sen kuningas eli Hiskia teloitettaisiin, tai ainakin laitettaisiin vaihtoon, niin että tilalle saataisiin yhteistyökykyinen sätkynukkehallitus. Ihme ja kumma, Assyria ei kuitenkaan valloittanut Jerusalemia, vaan tyytyi Lakisin tuhoamiseen.

Mistä tämä johtui? Kaikki historialliset lähteet kertovat meille, että jokin hyvin epätavallinen tapahtuma sai assyrialaiset lopettamaan hyökkäyksensä. Raamatun selitys on yksinkertainen: Jumala lähetti enkelin pelastamaan kansansa. (lisää…)

Pappien selibaatin apostolinen alkuperä

OSKARI JUURIKKALA

Miksi katolisen kirkon papit ovat pääsääntöisesti naimattomia? Miten käytäntö sopii yhteen Raamatun ja alkukirkon käytäntöjen kanssa? Kirjoitin aiheesta ensin otsikoilla ”Pappien selibaatin raamatulliset juuret”, missä käsittelin Jeesuksen opetuksen ja esimerkin muutosta vanhaan liittoon verrattuna. Jatko-osassa ”Onko seksuaalisuus ja avioliitto saastaista?” pohdittiin naimattomuuden teologiaa.

Tässä osassa otan pöydälle kysymyksen koskien apostolien ja alkukirkon aviollisia käytäntöjä. Esitän, että pappien selibaatilla voidaan jopa väittää olevan apostolinen alkuperä. Kirjoituksen puolivälissä ilmenee tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

christ-ordaining-the-apostles-39549-gallery

Harry Anderson, Christ Ordaining the Twelve Apostles

Väitteeni on rohkea, mutta tavoitteeni vaatimaton. En yritä vakuuttaa ainakaan protestanttista lukijaa siitä, että katolinen käytäntö olisi paras mahdollinen ja joka suhteessa oikea. Haluan kuitenkin tuoda keskusteluun näkökohtia ja taustatietoja, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin, miksi katolinen kirkko on omaksunut käytäntönsä – ja miksi se niin jääräpäisesti siinä pysyy vaikeuksista huolimatta.

Jos lukija tämän luettuaan pitää katolista perinnettä edes jossain määrin käsityskyvyn tavoitettavana, olen onnistunut. Voit mieluusti kommentoida, miten hyvin onnistuin sinun kanssasi! (lisää…)

”Sokeat ja rammat” Jumalan valtakunnan portilla

JUHO SANKAMO

”Sokeat ja rammat” ovat Raamatun kielenkäytössä vahvasti ladattuja käsitteitä. Käsitteiden takana on tietysti oikeita ihmisiä suruineen, iloineen ja toiveineen. Usein tämä ihmisryhmä rajattiin ulos pyhimmistä piireistä, ja erityisesti suosituissa messiastoiveissa ”sokeat ja rammat” jäisivät voittoisan kuninkaan jalkoihin hänen kiitäessä sankareidensa kanssa kohti voittoja. Yllättäen kuitenkin nämä sokeat ja rammat näyttelevät aika tärkeää osaa Jeesuksen missiossa.

Palma il Giovane: Jeesus parantaa ramman, 1592

Jeesus kertoi vertauksen ateriasta Jumalan valtakunnassa. Isäntä kutsui sinne aluksi hienoja vieraita, mutta kun he eivät halunneet tulla, hän käski hakea kaikenlaisia laitapuolen kulkijoita: ”Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.” (Luuk. 14:21.)

Oli yllättävää, että juuri sokeita ja rampoja kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Jeesuksen aikana Israelissa, Kuolleenmeren rannalla, vaikutti superultraortodoksinen juutalainen lahko, jota kutsutaan Qumranin yhteisöksi. Tämä yhteisö eristäytyi odottamaan Messiaan saapumista.

Yhteisö varjeli omaa puhtauttaan ja pyhyyttään erottautuen selvästi kaikista syntisistä. Kenelläkään ei-juutalaisella ei ollut näiden ”Valon lasten” yhteisöön mitään asiaa. He kutsuivat myös muita juutalaisia, jotka eivät kuuluneet heidän lahkoonsa, Belielin lapsiksi – eli perkeleen penikoiksi.

Erityisen mielenkiintoisesti tämä yhteisö kielsi ”sokeilta ja rammoilta” pääsyn heidän pyhään joukkoonsa. He siis uskoivat olevansa ”uuden liiton” seurakunta, uusi Israel ja jopa uusi temppeli. Tähän valtavan pyhään joukkoon ei ”sokeilla ja rammoilla” olisi sisäänpääsyä. (lisää…)

Määräsikö Vanhan testamentin Jumala kansanmurhan?

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle god

Michelangelo: Jumala luo auringon ja kuun (1511)

Se, mitä kutsumme ”Vanhaksi testamentiksi”, on pyhä kirja sekä kristityille että juutalaisille ja muodostaa suurimman osan kristillisestä Raamatusta. Tämä muinainen kirjakokoelma sisältää kauniita rukouksia (esim. Psalmit) ja syvällistä viisautta (esim. Job, Sananlaskut ja Siirak). Vaikka Raamatun, myös Vanhan testamentin, punaisena lankana on rakastavan Jumalan pelastava toiminta historiassa, se kuitekin sisältää myös joitain vaikeita, karmeita ja jopa luotaantyöntäviä kohtia.

Näillä tarkoitan kohtia, jotka kuvaavat sitä, kuinka ihmisiä, miehiä, naisia ja jopa lapsia, tapetaan raa’asti Jumalan itsensä käskystä. Miten suhtautua näihin kohtiin? Miksi Pyhät kirjoitukset sisältävät jotain näin hirveää?

Tämä kysymys on tärkeä kohdata rehellisesti ja kiertelemättä, sillä näihin Raamatun varjoisampiin puoliin viitataan usein argumenttina kristinuskoa vastaan. Maallistuneimmatkin ihmiset tietävät Vanhasta testamentista ainakin sen, että siellä käsketään esimerkiksi kivittää ihmisiä. Kyseessä on siis koko kristinuskon uskottavuus. (lisää…)

Miksi Jeesuksen piti kuolla?

EETU MANNINEN

Cimabue: Krusifiksi, 12871288

Vähän aikaa sitten Raamatussa tuli taas vastaan Matteuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Raamattua lukiessa samoista kohdissa puhuttelevat eri kerroilla eri yksityiskohdat, ja tällä kertaa huomioni kiinnittyi Jeesuksen toiminnan selkeään tavoitteellisuuteen ja ihailtavaan mielenlujuuteen tuskallisen kuoleman edessä. Hän ei puolustaudu syyttäjiensä edessä, vaan pikemminkin kaikki, mitä hän sanoo, vain pahentaa hänen tilannettaan.

Jeesus ei valita edetessään lyöntien, ruoskaniskujen, pilkan ja nöyryyttämisen kautta kohti ristinkuolemaa: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7). Jeesuksen ilmiselvänä tarkoituksena oli vapaaehtoisesti kulkea tämä tie katkeraan loppuun asti, kuten Isän tahto edellytti.

Mutta miksi? Miksi Jeesuksen piti kuolla? Teologit ovat vuosisatoja pohtineet sitä, miksi ihmiskunnan lunastuksen piti tapahtua juuri tällä tavalla. Nykyään monet kyseenalaistavat koko verisen sovituksen mielekkyyden. Mitä me tähän sanomme? (lisää…)