JUHO SANKAMO

Katolilaisten ja ortodoksien lukemasta Raamatusta löytyy kaksi Makkabealaiskirjaa (1. ja 2. Makk.). Juutalaisten ja protestanttien kaanoniin nämä kirjat eivät kuulu. Mitä niissä oikein opetetaan? Miksi ne ovat katolilaisille ja ortodokseille tärkeitä? Tässä blogissa etsin vastauksia näihin kysymyksiin. Koska aihe on niin kiehtova ja suuri, tulen tekemään tälle blogille myös jatko-osan.

Tässä blogissa tarkoitukseni on avata lähinnä 1. Makkabealaiskirjaa. Tuo kirja on rehellisyyden nimissä vaikea – mutta samalla kiehtova. Kun pohdin, miksi se on Raamatussa, joudun todella pohtimaan ja etsimään hyviä syitä. Teoksen hengellinen sanoma ei nimittäin ”hyppää silmille”. 1. Makkabealaiskirja tuleekin nähdä Raamatun muiden kirjojen valossa, osana pelastushistoriaa – ja Kristuksen täytetyn työn näkökulmasta.

Kertomuksen kulku

Ensimmäinen Makkabealaiskirja käsittelee sotahistoriaa. Aikahaarukka ulottuu Aleksanteri Suuren ajoista (333 eKr.) aina vuoteen 134 eKr., jolloin hasmonealainen Johannes Hyrkanos vihitään ylipapiksi. Termien selvennykseksi: näitä juutalaisia sankareita kutsutaan makkabealaisiksi. He perustivat hasmonealaisten dynastian. Eli makkabealaiset sotasankarit olivat juutalaisen hasmonealais­dynastian perustajia.

1. Makkabealaiskirja keskittyy kuvaamaan, kuinka 160-luvulla seleukidikuningas Anitokhos IV Epifanes aloittaa ankarat vainot juutalaisia vastaan. Vainojen ja sodan keskellä liittouskolliset juutalaiset ovat hädissään. Seleukidit pakottavat heitä hylkäämään liittonsa Jumalan kanssa. Suuri osa juutalaisista luopuukin uskonnostaan ja liitosta Jumalan kanssa.

Tässä katastrofaalisessa tilanteessa yksi perheen isä, Mattatia, nousee vastustamaan tätä luopumusta. Hänellä keitti ihan tosissaan: hän ”tärisi sydänjuuriaan myöten… Pyhä kiivaus ajoi hänet puolustamaan lakia… Suureen ääneen Mattatia sitten huusi koko kaupungin kuullen: ’Seuratkaa minua! Minä kutsun mukaani kaikki, jotka kiivaasti puolustavat pyhää lakia ja ovat uskollisia liitollemme!’ Hän pakeni poikiensa kanssa vuorelle, ja he jättivät kaiken omaisuutensa kaupunkiin.” (1. Makk. 2:26–28.)

Isä-Mattatia ja hänen viisi poikaansa aloittavat vastataistelun Israelin pelastamiseksi. Mattatia kuolee jo kirjan alussa, 1. Makk. 2, mutta hän onnistuu puhaltamaan poikiensa sydämiin palavan innon taistella lain ja Israelin puolesta. Nämä pojat alkavat, kukin vuorollaan, johtaa ”vastareformaatiota”. Kirja päättyy siihen, että Johannes Hyrkanos, maineikas ylipappi, nousee valtaan. Johannes Hyrkanoksen valtaan­nousun myötä hasmonealaisdynastia on vakauttanut valtansa, kuten tulen myöhemmin osoittamaan.

Sionistien esikuvia?

Yleensä ajatellaan, että 1. Makkabealaiskirja on hasmonealaisten hovihistoriateos. Teoksessa perustellaan, miksi on oikein, että juuri hasmonealaiset johtavat Juudeaa – vapaata juutalaista kuningas­kuntaa. Hasmonealaiset tekivät todella suurta historiaa. He voittivat juutalaisille itsenäisen kuningas­kunnan vuonna 142 eKr. Näin kirjassa todetaan: ”Vuonna 170 vieraiden kansojen ies nostettiin Israelin yltä.” (1. Makk. 13:41.) Historiallisesti katsoen juutalaiset ovat itsenäisesti hallinneet Luvattua maata vain kolme kertaa: 1. temppelin aikana (1000–587 eKr.), hasmo­nea­laisten aikana ja vuodesta 1948 alkaen.

Makkabealaisten arvostama itsenäisyys ja nationalismi onkin sionismi-ideologian ytimessä. Hasmonealaisten ideologinen henki ilmaistaan ylipappi Simon Makkabealaisen suulla:

”Emme me ole vallanneet vieraita alueita emmekä isännöi toisten mailla. Me olemme ottaneet haltuumme esi-isiemme perintömaat, jotka vihollisemme ovat aikojen kuluessa anastaneet. Kun saimme tilaisuuden, otimme isiemme perinnön taas omaan hallintaamme.” (1. Makk. 15:33–34.)

Näitä jakeita lainataan kuulemma nykyään aika usein Israelin sisäpoliittisissa linjapuheissa. Ei ole ollenkaan yllättävää, että useat nykypäivän sionistit pitävät muinaisia makkabealaisia esikuvinaan ja kansallissankareinaan. Israelin kuuluisimman olutmerkin nimi on Makkabealainen. Juuta­laiset juhlivat vielä nykyäänkin Hanukka-juhlaa eli temppelin vihkimisjuhlaa, jonka synty­historiasta kerrotaan nimenomaan 1. Makkabealaiskirjassa (1. Makk. 4:56–59). Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen käyneen Jerusalemissa Hanukka-juhlan aikana (Joh. 10:22).

Hasmonealaisten hovihistoriaa

Ensimmäinen Makkabealaiskirja on kirjoitettu alkujaan hepreaksi, ja se on kirjoitettu todennäköisesti Jerusalemissa hasmonealaisten hovissa. Tutkijat huomauttavat, että 1. Makka­bealais­kirja on läpeensä täynnä heprealaisia sananparsia ja lauserakenteita, jotka on sitten kömpelösti käännetty kreikaksi. Teoksen kieli on tyyliltään raamatullista. Tyyli muistuttaa erityisesti Kuninkaiden kirjoja. 2. Makkabealaiskirja on taas alkujaan kirjoitettu sujuvalla kreikan kielellä. Tässä näkyy teosten erilainen syntyhistoria ja tarkoitus. Todennäköisesti 2. Makka­bealais­kirja on kirjoitettu diasporassa, ehkä Egyptin juutalaisten parissa. 1. Makkabealaiskirja on toden­näköisesti kirjoitettu Jerusalemissa vuosien 104–63 eKr. välillä. Tuona aikana hasmonealais­dynastia oli voimansa tunnossa, ja kuningaskuntaa johti hasmonealais­kuningas Aleksander Jannaneus (103–76 eKr.).

Ensimmäinen Makkabealaiskirja on joka tapauksessa kirjoitettu ennen kuin roomalaiset valloittivat kenraali Pompeuksen johdolla juutalaisten kuningaskunnan vuonna 63 eKr. Ensimmäisessä Makka­bealaiskirjassa ei nimittäin kanneta kaunaa Roomaa tai roomalaisia kohtaan. Päinvastoin hasmonealaisten kerrotaan solmineen hyviä liittoja Rooman kanssa (1. Makk. 8).

Ensimmäistä Makkabealaiskirjaa on kutsuttu hasmonealaisdynastian propagandateokseksi. Teoksessa nimittäin korostetaan jatkuvasti, että Israel oli syvissä, suorastaan eksistentiaalisissa vaikeuksissa, mutta sitten esiin astuivat nuo urheat veljekset eli makkabealaiset (hasmonealaiset). Sisukkaalla taistelullaan heidän sukunsa pelasti Israelin tuholta. Tätä viestiä teroitetaan kirjassa alinomaa:

”Kaikki olivat riemuissaan siitä, että pakanoiden tuottama häpeä oli nyt pyyhitty pois. Juudas, hänen veljensä ja koko Israelin kansa päättivät, että temppelin vihkimisen muistojuhlaa tulisi iloiten ja riemuiten viettää joka vuosi…” (1. Makk. 4:58–59.)

”He eivät olleetkaan samaa sukua kuin ne miehet, joiden käsiin oli uskottu Israelin vapautus. Mutta urhea Juudas ja hänen veljensä nauttivat suurta kunnioitusta koko Israelissa…” (1. Makk. 5:62.)

”Niin kuoli sankari, Israelin vapauttaja!” (1. Makk. 9:21.)

”Hän on taistellut Israelin vihollisia vastaan ja ajanut heidät tiehensä; hän, hänen veljensä ja hänen isänsä suku ovat sotineet periksi antamatta ja hankkineet meille vapauden.” (1. Makk. 14:26.)

Dynastia syntyy – Astukaa minun sijaani

Kuten aiemmin totesin, 1. Makkabealaiskirja kertoo, kuinka makkabealaiset, tai hasmonealaiset, pelastivat Israelin sen vihollisten vallasta. Kirjassa näemme, kuinka isä-Mattatian pojat vuoron perään johtavat vapaustaistelua. Johtajan asema, ja myös ylipappeus, siirtyy aina veljeltä toiselle. Kirjan lopussa näemme, kuinka viimeinen elossa oleva veli, Simon Makkabealainen, luovuttaa johtajuuden omalle pojalleen, Johannekselle. Nyt ensimmäistä kertaa johtajuus siirtyy isältä pojalle. Tämä on merkki siitä, että dynastia on syntynyt. Enää tämä ei ole vain veljesten projekti, vaan nyt johtoon astuu aivan uusi sukupolvi. Näin isä-Simon sanoo pojalleen, Johannekselle:

”Minä, veljeni ja koko isäni suku olemme sotineet Israelin vihollisia vastaan nuoruudestamme tähän päivään saakka ja olemme useasti onnistuneet pelastamaan Israelin. Nyt olen tullut vanhaksi, mutta te olette taivaan armosta parhaassa iässä. Astukaa minun ja veljeni sijaan ja lähtekää taistelemaan kansamme puolesta. Olkoon taivas apunanne.” (1. Makk. 16:2–3.)

Mitä annettavaa 1. Makkabealaiskirjalla on meille?

Ilman Makkabealaiskirjoja (1. ja 2. Makk.) meidän olisi hyvin vaikea ymmärtää sitä juutalaista kulttuurimiljöötä, jonka vaikutuspiirissä Jeesus eli ja vaikutti 2000 vuotta sitten. Makkabealais­kirjojen kuvaamat tapahtumat ovat vaikuttaneet tosi paljon toisen temppelin ajan juutalaisuuteen. Itse olen saanut monia oivalluksia evankeliumeista, kun olen lukenut Makkabealaiskirjoja. En kuitenkaan tarkoita, että Jeesus olisi ollut ”makkabealaisten hengenheimolainen” – pikemminkin päinvastoin. Ymmärrän monia Jeesuksen tekoja ja sanoja paremmin, kun kuuntelen häntä makkabealaisten kertomusten keskeltä.

On myös myönnettävä, että erityisesti 1. Makkabealaiskirja on meidän aikamme ihmisille varsin haasteellinen. Meidän aikanamme varoitetaan ”toksisesta maskuliinisuudesta”, jota pidetään uhkana ja kaiken pahan alkuna. 1. Makkabealaiskirja suorastaan tihkuu testosteronia. Eli jos haluat hengittää vähän toisenlaisia tuulia, lue Makkabealaisten kertomuksia! Mutta kun olet saanut tarpeeksi miesten urotöistä, voit tutustua uskomattomien naisten edesottamuksiin: Tutustu Juditin kirjaan! Lue Susannan seikkailuista! Kaikki tämä löytyy katolisen kirkon kaanonista. Samassa paketissa reippaasti mies- ja naisenergiaa! Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että 1. Makk. ei ole Jumalan viimeinen sana.

Katolisessa kirkossa tiedetään, että kirkko täällä ajassa ja vaivassa on Ecclesia militans – taisteleva seurakunta. Levottomien aikojen keskellä kristityt ovat nähneet makkabealaissotilaat hengellisinä esikuvinaan. Paavali kuvaa uskonvaellusta usein sotilas- ja taistelusanastolla ja kielikuvilla. ”Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:8.) Olkoon meilläkin siis makkabealaisten kiivautta Kristuksen Hengessä.

Itse ajattelen, että Makkabelaiskirjojen esiin nostamat ongelmat ovat tänäänkin ajankohtaisia. Kuinka eri tavalla ajattelevat ihmiset voivat tulla keskenään toimeen? Kuinka kuumakalle-kiivailijat ja lipevät publikaanit voivat istua saman pöydän ääreen? Mielestäni Jeesus kutsui juuri näitä erilaisia ihmisiä luokseen. Hän on Sovittaja. Hän kutsui luokseen koko Israelin. Ihmisiä kaikista luokista. Katoliseen kirkkoon kuulu ajatus, että sinne kootaan kaikki karismat. Jeesus kuvasi itseään kanaemoksi, joka kokoaa tiput siipiensä suojaan. Kristus kutsuu myös kansalliset kiivailijat ja taistelijat luokseen.

Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä. Muistamme kiitollisina heitä, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Yksi suurimpia vaikeuksia makkabealaiskapinan aikana oli kansan jakautuminen ja viholliskuvien voimistuminen. Tämä sama haaste näkyy myös itsenäisen Suomen historiassa. Itsenäisyyden alkuvuosina kansa oli jakautunut valkoisiin ja punaisiin. Nyt on taas uusia jakolinjoja. Mielestäni 1. Makkabealaiskirjan ottaminen mukaan kaanoniin osoittaa, että moninaisuutta hyväksytään. Tämä hyväksyminen näkyy voimakkaimmin siinä, kun katsomme, kuinka erilaisista ihmisistä Jeesus kokosi ympärilleen uutta Israelia.