Artikkelit

Osmo Tiililä – melkein katolilainen

EMIL ANTON

Jo yli vuosi on vierähtänyt Antti J. Pietilän teologiaa käsitelleestä artikkelistani, jossa mainitsin seuraavana projektinani olevan hänen seuraajansa Osmo Tiililän (1904-1972), joka toimi Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina 1939-1967 eli talvisodasta Vatikaani II:n jälkeiseen aikaan.

Wikipedia kertoo Tiililästä joitain olennaisia seikkoja: hän oli tuottelias kirjoittaja, suosittu puhuja, kirkon konservatiivisen opposition johtohahmo, joka kritisoi erityisesti hengellisen työn laiminlyömistä ja keskittymistä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tiililä erosi Suomen ev.-lut. kirkosta vuonna 1962, mikä herätti suurta huomiota, sillä kirkkoon kuulumaton pappien kouluttaja oli uutuus ja outous.

Wikipedian artikkeli sisältää myös laajan luettelon Tiililän teoksista. Artikkelin substanssi jää kuitenkin ohueksi, eikä siinä kerrota esimerkiksi sitä, että Tiililä pyrki myöhemmin vuonna 1967 katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tästä epäonnistuneesta yrityksestä saa nimensä myös tämän blogiartikkelin otsikko veljellisenä vastavetona Timo Junkkaalan kirjoittaman yli 800-sivuisen Tiililä-elämäkerran otsikolle: Osmo Tiililä – protestantti (Perussanoma 2004). (lisää…)

Mainokset

Miksi Jeesuksen piti kuolla?

EETU MANNINEN

Cimabue: Krusifiksi, 12871288

Vähän aikaa sitten Raamatussa tuli taas vastaan Matteuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Raamattua lukiessa samoista kohdissa puhuttelevat eri kerroilla eri yksityiskohdat, ja tällä kertaa huomioni kiinnittyi Jeesuksen toiminnan selkeään tavoitteellisuuteen ja ihailtavaan mielenlujuuteen tuskallisen kuoleman edessä. Hän ei puolustaudu syyttäjiensä edessä, vaan pikemminkin kaikki, mitä hän sanoo, vain pahentaa hänen tilannettaan.

Jeesus ei valita edetessään lyöntien, ruoskaniskujen, pilkan ja nöyryyttämisen kautta kohti ristinkuolemaa: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7). Jeesuksen ilmiselvänä tarkoituksena oli vapaaehtoisesti kulkea tämä tie katkeraan loppuun asti, kuten Isän tahto edellytti.

Mutta miksi? Miksi Jeesuksen piti kuolla? Teologit ovat vuosisatoja pohtineet sitä, miksi ihmiskunnan lunastuksen piti tapahtua juuri tällä tavalla. Nykyään monet kyseenalaistavat koko verisen sovituksen mielekkyyden. Mitä me tähän sanomme? (lisää…)

Jumalan muisti ja meidän muistimme

JUHO SANKAMO

Olin Levi Warner: Muisti, 1896

Jos skenaario pitää paikkansa, niin 30 vuoden kuluttua joka kymmenes suomalainen kärsii vaikeasta tai keskivaikeasta muistisairaudesta. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Vuonna 2050 muistisairaita lienee kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Suomi vanhenee hurjaa vauhtia.

Arvioidaan, että vuonna 2050 Suomessa on lähes 400 000 yli 85-vuotiasta – 2,5 kertaa enemmän kuin nyt. Nykyään joka kolmas tuon ikäinen sairastaa vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta. Muistisairaille suunnitellaan ja rakennetaan nykyään heille sopivia asuntoja, ja jopa asuinympäristöjä. (Suomen Kuvalehti, 50, 2018, ”Tie vie aina kotiin” -artikkeli).

Raamatussa korostetaan hyvin paljon muistin ja muistamisen merkitystä. Muisti mainitaan Raamatussa satoja kertoja. Israelin juhlavuodessa kullekin sapatille, kuten myös kirkkovuoden jokaiselle sunnuntaille, on merkitty jokin Raamatun kertomus pelastushistoriasta. Näin uskovat muistelevat jatkuvasti Jumalan suuria tekoja. Monessa tapauksessa ihmisen pelastus on täysin Jumalan muistin varassa. Syntejään katuva ristin ryöväri laittoi toivonsa Vapahtajan muistiin: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:42.) (lisää…)

Jumala selityksenä tiedolle ja tietoisuudelle? Augustinolainen näkökulma

EETU MANNINEN

Philippe de Champaigne: Augustinus

Augustinus (354–430) tunnetaan monista erityisopeistaan, joilla on ollut huomattava vaikutus kristillisen teologian historiassa. Näihin kuuluvat esimerkiksi armo-oppi, perisyntioppi ja predestinaatio-oppi. Tieto-opin eli epistemologian saralla tällainen augustinolainen erityisoppi on illuminaatio-oppi, jonka mukaan tietämisen mahdollistaa Jumalan ihmiselle sielun sisimmässä antama valaisu eli illuminaatio.

Oppi on ollut pitkään filosofien ylenkatseen kohteena, sillä sen on useimmiten tulkittu tarkoittavan, että Jumala syöttää ihmisen mieleen hänen ajattelunsa tiedollisen sisällön. Mikäli oppi tarkoittaa tätä, ihmiselle jää tiedon syntymisessä pelkästään passiivinen rooli, mikä on mielestäni perustellusti nähty sekä epäuskottavana että ihmismielen autonomiaa loukkaavana ajatuksena.

Tutkijat ovat kuitenkin jo pidemmän aikaa tulkinneet oppia toisella tavalla, painottaen enemmän tai vähemmän ihmismielen roolia illuminaatiossa. Tekeillä olevan väitöskirjatyöni tiimoilta olen perehtynyt tähän Augustinuksen ajattelun osa-alueeseen ja samalla tullut vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on kristillisistä lähtökohdista katsottuna varsin uskottava tieto-opillinen teoria. (lisää…)

Katolinen kirkko ja selibaatin kriisi: miten eteenpäin?

Cassock (Priest).svg

Kuva: Wikipedia

OSKARI JUURIKKALA

Viime aikoina on taas ollut vastenmielisiä uutisia katolisen kirkon seksuaalikriisistä. Ärsyttää. Turhauttaa. Väsyttää. Ei tekisi mieli kirjoittaa mitään.

Mutta tuntuu siltä, että vaikeneminen olisi myöntymistä muiden tulkintoihin. Ja moni niistä on ala-arvoisia. En ryhdy niitä ruotimaan. Lihallinen ihminen tulkitsee kaikkea lihallisesti.

En toki tarkoita, että kaikki kriittiset näkemykset olisivat lihallisia. Aiheellinen huomio on se, että katolisen kirkon on aika katsoa peiliin. Varmasti. Keskiössä on tietenkin selibaatti.

Mutta mitä peiliin katsominen tarkoittaa? Riittääkö hätäinen ensivaikutelma, vai tarvitaanko syvällistä paneutumista rukouksen, katumuksen ja hengellisen uudistumisen merkeissä?

Selitän mitä tarkoitan. (lisää…)

Pyhiinvaellusseikkailu katolisessa Puolassa ja Kazakstanin pyhä änkyrä

JOONA KORTENIEMI

Vuosi sitten tein blogikollega Emil Antonin sekä parin lestadiolaiskaverini kanssa lestadiolais-katolisen ”pyhiinvaelluksen” Viroon, ortodoksisten vanhauskoisten maille. Sen yhteydessä tuli Emilin kanssa puhetta, että seuraavaksi pitäisi päästä Puolaan ja toisen jännän vähemmistön, kašubien maille. Kuinka sattuikin, vuoden 2019 alkajaisiksi Emilille ja minulle tarjoutui virolaisten kontaktien ansiosta tilaisuus tehdä kymmenen päivän matkan tähän vähemmän tunnettuun ”etelänaapuriimme” (toisella puolella samaa merta!). Reissu yhdisti monia elementtejä: se oli pyhiinvaellus, opintomatka, turistimatka ja, kuten ajan mittaan osoittautui, todellinen seikkailu!

Schneider

Matkaa edeltävä yö jäi hiukan lyhyeksi. Olimme nimittäin Emilin kanssa sopineet, että teen matkaa varten ”pyhimyskortteja”, joissa on Lars Levi Laestadiuksen kuva sekä takana esittelyteksti hänestä. Niitä voisimme sitten jaella tapaamillemme ihmisille samalla, kun kerromme  vanhoillislestadiolaisesta taustastani. Tulostimen kieltäydyttyä yhteistyöstä jouduin tekemään kortit käsin. Mutta vaikeuksien kautta voittoon, ja kuten Emil sanoi, käsityö lisää lahjan arvoa. Kortin taakse Emil puolansi tekstin:

Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli Ruotsin luterilaisen kirkon pappi sekä Pajalan ja Kaaresuvannon seurakuntien kirkkoherra. Hänen herätyssaarnojensa vaikutuksesta syntyi hengellinen liike, joka levisi Ruotsin lisäksi kaikkiin Pohjoismaihin, erityisesti Suomeen. Sen vaikutuksesta kymmenet tuhannet ihmiset jättivät alkoholin ja rikollisuuden ja kääntyivät Jumalan puoleen. Johannes Paavali II:ta siteeraten paavi Franciscus kirjoittaa: ’Pyhyys on kirkon kauneimmat kasvot. Mutta myös katolisen kirkon ulkopuolella ja hyvin erilaisissa ympäristöissä Henki herättää ’läsnäolonsa merkkejä, jotka auttavat Kristuksen opetuslapsia’. (Gaudete et exsultate 9)

(lisää…)

Kissat pöydälle ekumeniassa

OSKARI JUURIKKALA

Olemme juuri keskellä kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.-25. tammikuuta. Vuonna 2019 rukousviikon teema on ”Olkaa rehellisiä ja oikeudenmukaisia”. Sen kunniaksi aion kursailematta kommentoida merkittävää ekumeenista seminaaria, joka järjestettiin Helsingissä 9. tammikuuta.

Keskustelun kohteena oli runsaan vuoden vanha luterilais-katolinen dialogidokumentti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Paikalla olivat lähes kaikki luterilaisen kirkon piispat, ja puhujien ja osallistujien joukossa oli laaja kirkon ekumeenisen keskustelun suuria nimiä ja asiantuntijoita. Katolista kirkkoa edustivat hiippakunnan yleisvikaari, Pietarin primaatista aikanaan väitellyt Raimo Goyarrola sekä kirkon apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta hiljattain väitellyt teologian tohtori Tri Nguyen.

Kirjoitin dialogiraportista blogissamme heti sen ilmestyttyä (lue tästä). Olin mielenkiinnolla seuraamassa myös seminaaria. Useat puheenvuorot herättivät ajatuksia ja keskustelua. Erityisesti jäi mieleen Miikka Ruokasen esitys, jossa hän ylisti maasta taivaisiin katolisen Brant Pitren kirjaa Jesus and the Jewish Roots of the Eucharist (2016). Teologisesti merkittävän analyysin esitti myös Jari Jolkkonen otsikolla ”Kohti ehtoollista koskevien oppituomioiden kumoamista?” (voit katsoa pääpiirteet tästä lehtijutusta, vaikka Jolkkosen koko esitys oli kyllä parempi).

Päivän paras esitys oli kuitenkin mielestäni isä Raimo Goyarrolan rohkea puhe, jossa hän huumorin siivittämänä kannusti luterilaisia veljiä ja sisariaan ottamaan lisää askelia ja olemaan valmiita etsimään täyttä yhteyttä katolisen kirkon kanssa, vaikka se tarkoittaisi sitä että Suomi menee edellä ilman muita luterilaisia. Tunnepitoisen puheen taustalla oli aito kokemus siitä, että Suomen tilanne on poikkeuksellinen, eikä meidän tule jäädä jumiin esimerkiksi saksalaisten takia.

Nostan seuraavassa esille kolme ekumenian haastetta keskustelujen pohjalta. Nämä ovat (1) yksimielisyyden illuusio, (2) tunnustuskirjaparadoksi ja (3) pappeuden teologia. (lisää…)