Artikkelit

Pappien selibaatin raamatulliset juuret –  osa I: VT ja Jeesus

Carl Bloch: Vuorisaarna (kuvaa rajattu)

Olin pari viikkoa sitten Arto Antturin vieraana Radio Dei Syventävässä oppimäärässä. Puhuimme pappeuden kriisistä katolisessa kirkossa, erityisesti selibaatista. Syntyi hyvä keskustelu. Se on kuunneltavissa ohjelman arkistossa (päivämäärällä 17.9.18).

Olen paljon miettinyt kysymystä pappien naimattomuudesta eli selibaatista. Niin ovat monet muutkin. Yleisenä kimmokkeena ovat tietysti olleet järisyttävät hyväksikäyttötapaukset (käsittelin asiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa). Monien silmissä selibaattiperinne on menettänyt uskottavuutensa. Joidenkin mielestä se pitäisi suorastaan kieltää julkisen vallan toimesta. En tässä kirjoituksessa yritä vastata tähän laajaan kysymykseen, jota jo sivusin aiemmassa kirjoituksessani. Sen sijaan yritän hieman avata asian taustoja. Mistä ihmeestä katolisten pappien naimattomuus on peräisin? Voiko sillä ylipäänsä olla mielekästä teologista perustelua?

Kriisit ovat aina myös uusiutumisen mahdollisuuksia. Tässä se näkyy myös sillä yllättävällä tavalla, että katolisen kirkon ulkopuolella on herännyt viime aikoina keskustelua naimattomuuden teologisesta merkityksestä. Eräs luterilainen pappi pohti asiaa syvällisesti Facebookissa muutama kuukausi sitten, kiinnittäen huomiota siihen, että protestanttinen perinne tuntuu täysin sivuuttaneen Jeesuksen sanat naimattomuuden puolesta (Matt. 19:10-12). Myös uusimmassa Ristin Voitto -lehdessä helluntailainen Sara Saarela pohti asiaa oivaltavasti otsikolla ”Ruumiin ja selibaatin teologia” (jutun voi lukea ainakin Facebook-seinältäni).

Kysymystä voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Puhtaan inhimillinen näkökulma herättää lukuisia epäilyjä, ja ainakin ensi näkemältä jo ajatus koko elämän kestävästä naimattomuudesta (ja seksuaalisesta pidättyvyydestä!) voi tuntua pähkähullulta. Teologinen näkökulma voi päätyä erilaiseen lopputulokseen. Toisaalta olisi tarpeen jollain tavalla yhdistää näitä näkökulmia, jotta teologia ei täysin erkanisi eletystä todellisuudesta. (lisää…)

Mainokset

Katolinen kirkko ja Raamatun punainen lanka

Kuvahaun tulos haulle ten commandments moses movie

Charlton Heston Mooseksena elokuvassa ”Kymmenen käskyä” (1956).

Voin varmaan sanoa, että suhtaudun Raamattuun kohtalaisen monipuolisesti. Olen tutustunut siihen niin monesta eri näkökulmasta. Tuo pyhä kirjakokoelma on tullut minulle tutuksi jo äidinmaidon mukana. Sen sanomasta on laulettu huippubiiseissä, kuten ”Joosua hän marssi alas Jerikoon…”, ”Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies” ja ”Aasi, mä tahtoisin nyt olla aasi.” Siitä piirrettyjä kuvia on ihmetelty Ikuisten kertomusten sivuilla ja alttaritauluilla. Raamatun pääkertomukset ovat tulleet tutuiksi elokuvien kautta – mm. legendaarinen 1950-luvun Mooses-leffa (”Kymmenen käskyä”) ja ”Egyptin prinssi”. Samoin Raamatusta on paasattu saarnastuoleissa. Olen myös tehnyt väitöskirjani nimenomaan Raamatun tutkimuksesta. Ja töissäkin olen ollut Suomen Raamattuopistolla.

Luterilaiset, ja varsinkin herätyskristityt, ovat aika innokkaasti ja hienosti opettaneet suomalaisille pyhää Jumalan sanaa. Suomen Raamattuopistolla on Sisälle Sanaan -viikonloput ja Matka halki Raamatun -kurssit. Kansanlähetys järjestää Raamatun Punainen lanka -kursseja. Näissä kaikissa pyritään tutustumaan Raamattuun, ja niissä pohditaan, mikä on sen keskeinen sanoma, punainen lanka.

Myös katolinen kirkko on alusta asti pohtinut näitä kysymyksiä. Tuo kirjakokoelma on syntynyt ja saanut lopullisen muotonsa katolisen kirkon huomassa. Kirkkovuodessa kullekin sunnuntaille ja juhlapäivälle on määritelty omat Raamatun lukukappaleet. Samaan tapaan jo muinaiset juutalaiset (Jeesuksen aikana) olivat jakaneet kullekin pyhäpäivälle luettavat kohdat laista, profeetoista ja kirjoituksista. Tällä varmistettiin se, että seurakunta ei joudu joka pyhäpäivä kuuntelemaan, kuinka pappi toistelee omaa lempikertomustaan Raamatusta. Määrätyt Raamatun lukukohdat kullekin pyhäpäivälle takaavat, että koko kirjakokoelma tulee ajan mittaan varsin kattavasti tutuksi. (lisää…)

Kuinka Vatikaanin inklusivismi päihitti vanhoillislestadiolaisen eksklusivismin

Michelangelo (1475–1564): Viimeinen tuomio (yksityiskohta)

Mikä tai kuka on totuus? Jumala, joka on tullut ihmiseksi Kristuksessa, vastaa kristinusko. Mutta miten ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen? Onko se mahdollista vain yhdessä ainoassa yhteisössä, onko Kristus-Totuus kaikkien tavoitettavissa, vai jotain siltä väliltä? Mikä on oikea oppi ja mikä merkitys sillä on pelastuksen kannalta? Tällaiset kysymykset kiinnostivat tai suorastaan vaivasivat minua jo lapsena ja teini-ikäisenä, kun kasvoin vanhoillislestadiolaisessa (lyh. vl) kodissa ja uskossa.

Lapsuuteni pohjoissuomalaisessa ympäristössä edellä esitettyihin kysymyksiin oli yleistäen kolme vastausta. Tiedostan, että seuraavat hahmotelmat eivät anna kattavaa kuvaa kuvaamastaan kohteesta. Puhtaaseen objektiivisuuteen pyrkimisen sijaan kerron ennen kaikkea siitä, millaisena asiat välittyivät itselleni.

Mainitsemaani kolmea vaihtoehtoa voisi luonnehtia termeillä vanhoillislestadiolainen eksklusivismi, protestanttinen yhteiskristillisyys ja kansankirkollinen ”kaikki pääsevät taivaaseen” -malli. (lisää…)

Kunnioitus, myötätunto ja tahdikkuus: katolisia tapoja kohdata homoseksuaalit

Tämän blogin syyskauden aluksi isä Oskari Juurikkala julkaisi kaksi artikkelia katolista kirkkoa vavisuttaneista hyväksikäyttöskandaaleista. Ensimmäisen osan lopuksi hän kirjoittaa: ”kirjoitukseni ei mitenkään halua hyökätä niitä vastaan, jotka kamppailevat homoseksuaalisen taipumuksen kanssa. He tarvitsevat ymmärtämystä ja tukea”.

Pride-kulkue Helsingissä vuonna 2007. Kuva: Wikipedia (kuvaa rajattu)

Kysymys oikeanlaisesta suhtautumistavasta homoseksuaaleja kohtaan on tärkeä etenkin nykyään, sillä aihe on jatkuvasti pinnalla mediassa. Viime keväänä aihe sai näkyvyyttä Pori-jazzin toimitusjohtajan Aki Ruotsalan homoseksuaalisuutta koskeneiden kommenttien ja niiden aiheuttaman somekohun myötä, joka johti hänen pikaiseen irtisanomiseensa. Pride-tapahtumia järjestetään yhä uusissa kaupungeissa ja ne ovat vuosi vuodelta näyttävämpiä tapahtumia, joihin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Nämä ilmiöt herättävät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Konservatiivit ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että liberaalilla laidalla vaalitusta gender-ideologiasta on tulossa median ja yhteiskunnan tukema uusi ortodoksia, josta julkisesti poikkeaminen johtaa hankaluuksiin. Toisaalta konservatiivien keskuudessa saatetaan usein vaalia ihan aidosti suvaitsemattomia ja homofobisia asenteita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tässä artikkelissa pohdin, kuinka suhtautua homoseksuaaleihin Katolisen kirkon katekismuksen kehotuksen mukaisesti ”kunnioittaen, myötätuntoisesti ja tahdikkaasti” (KKK, 2358) tässä latautuneessa ilmapiirissä ja pitää samalla kiinni katoliselle uskolle luovuttamattomasta opista, jonka mukaan avioliitto on olemuksellisesti miehen ja naisen välinen. (lisää…)

McCarrick, Viganò ja hyväksikäyttöskandaalit: Mitä paavi Franciscus tiesi ja teki?

[Artikkelia on päivitetty 29.8.18.]

Julkaisin eilen laajan kommentin, joka käsitteli alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä katolisessa kirkossa. Kirjoitus käsitteli erityisesti kardinaali Theodore McCarrickin ympärillä tapahtuneita asioita ja jatkuvasti laajenevia paljastuksia koskien aktiivista homoseksuaalisuutta katolisissa seminaareissa sekä pappien ja piispojen parissa.

vigano

Carlo Maria Viganò

Nyt pakkaa on sekoittanut entisestään se, että viime lauantaina (25. elokuuta) tuli julkisuuteen entisen Vatikaanin diplomaatin, arkkipiispa Carlo Maria Viganòn 11-sivuinen lausunto, jossa hän esittää kovia syytöksiä hyväksikäyttäjien suojelemisesta Vatikaanissa. Syytökset johtavat paavi Franciscukseen asti, sillä Viganò väittää hänen tietäneen McCarrickin synneistä ja silti suojelleen häntä.

Paavi on kieltäytynyt kommentoimasta. Tarkemmin sanottuna hän kannusti kaikkia ”lukemaan lausunnon huolellisesti ja muodostamaan oman käsityksensä”. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi esimerkiksi tästä (pdf); italiankielinen alkuperäisteksti on luettavissa tästä (pdf).

Lausunto on historiallinen, koska se on ensimmäinen kerta, kun joku Vatikaanin sisäpiiriläinen on omissa nimissään viheltänyt pilliin ja tullut julkisuuteen tässä kysymyksessä. Hyviä ja rohkeita kommentaareja ja lisätietoja on esimerkiksi tässä, tässätässä, tässä ja tässä. (lisää…)

Kirkon hyväksikäyttöskandaalit – saako puhua avoimesti?

Viime päivinä ja viikkoina on tullut julki tärkeitä ja merkittäviä uusia tietoja pedofiliasta ja muusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa etenkin Yhdysvalloissa. Erityisen sydäntä raastava on Pennsylvanian osavaltion teettämä valtava raportti, joka tarjoaa uutta todistusaineistoa peittelyn kulttuurista 1940-luvulta 2000-luvulle saakka (katso enemmän tästä). Vähemmän dramaattinen mutta toisella tavalla tärkeä on ollut laajeneva sarja julkisuuteen tulleita tietoja kardinaali Theodore McCarrickistä, johon palaan kohta tarkemmin (katso aluksi vaikka tämä artikkeli; lisää linkkejä tiedossa).

large

Vatikaani reagoi virallisesti Pennsylvanian hyväksikäyttöraporttiin torstaina 16. elokuuta (katso suomeksi). Maanantaina 20. elokuuta paavi Franciscus kirjoitti kirkolle kirjeen (tässä suomeksi). Siinä hän kutsui koko Jumalan kansaa katumukseen, rukoukseen, paastoon ja solidaarisuuteen.

Vielä ei ole selvää, mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ryhdytään toisaalta Yhdysvalloissa ja toisaalta Vatikaanissa. Suuri osa kritiikistä koskee juuri sitä, että aiemmin ongelmia ja rikoksia on salailtu ja toimenpiteet ovat olleet puutteellisia. Väärin ymmärretty hierarkian kunnioitus on tukenut sairasta peittelyn kulttuuria. Lisäksi esimerkiksi italialainen hallintokulttuuri on kaikkea muuta kuin tunnettu läpinäkyvyydestä, ja tämä näkyy myös Vatikaanissa. Katolinen kirkko olisi varmasti kovin erilainen – sekä hyvässä että pahassa – jos Pietarin istuin sijaitsisi vaikkapa Turussa… (lisää…)

Augustinus: platonistikristitty vai kristitty platonisti?

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä ensi maanantaina.

Sandro Botticelli (n. 1445–1510): Augustinus

Varhaisessa teoksessaan Contra Academicos nuori Augustinus vakuuttaa olevansa sitoutunut Kristuksen ja Raamatun auktoriteettiin, mutta sanoo samaan aikaan olevansa luottavainen siihen, että saavuttaa tämän kristillisen totuuden ymmärtämisen yhdessä platonistien kanssa (C. Acad. 3,20,43). Kirjoittaessaan viimeisinä elinvuosinaan jälkikirjoituksiaan hän katui, että oli ylistänyt tässä teoksessa Platonia ja platonisteja liiallisesti (Retr. 1,1,4).

Kypsässä ajattelussaan hän myös otti tietoisesti etäisyyttä joihinkin uusplatonistisiin oppeihin, joita hän uransa alkuvaiheessa kannatti. Tämä sai monet varhaiset Augustinus-tutkijat ajattelemaan, että Augustinus olisi vuonna 386 kääntynyt kristinuskoon vain hyvin pinnallisella tavalla ja ollut tosiasiassa uusplatonisti, mutta kasvanut uransa edetessä kunnon kristityksi teologiksi. Nykyään kuitenkin ollaan pitkälti sitä mieltä, että Augustinuksen suhde platonismiin ei ole ihan näin yksinkertainen. (lisää…)