Artikkelit

Tutustumassa Neitsyt Mariaan

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi Pompeo Batonin (1708-1787) maalaamina

Martti Lutherin on perinteisesti ajateltu aloittaneen reformaation naulaamalla teesinsä Wittenbergin kirkon oveen lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1517, joten muistovuoden kohokohta alkaa lähestyä.

Monien protestanttien silmissä mariologia eli oppi Neitsyt Mariasta on muodostunut käytännössä yhdeksi merkittävimmistä katolilaisia ja protestantteja erottavista tekijöistä. Aihe on reformaation merkkivuodden lisäksi ajankohtainen myös sikäli, että lokakuu on katolisessa perinteessä ruusukon kuukausi.

En tässä artikkelissa pyri puolustamaan mitään tiettyä katolista Maria-dogmia, vaan lähestyn aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta. Ennen katoliseen kirkkoon liittymistäni olin nimittäin luterilainen, ja kääntymisprosessissani yksi isoista kysymyksistä oli juuri Neitsyt Marian asema.

Kokemuksistani käsin ymmärrän hyvin niitä luterilaisia ja myös muita protestantteja, joiden on vaikea ymmärtää katolista mariologiaa ja joista katolisessa kirkossa Mariaa kohtaan osoitettu hartaus näyttää yliampuvalta ja epäilyttävältä. Käsittelen siis niitä asioita, jotka olivat omasta mielestäni vaikeita ymmärtää ja jotka näyttivät ensi alkuun arveluttavilta. Toivon tällä tavoin auttavani niitä, jotka kenties painivat samojen kysymysten ja tuntemusten kanssa. (lisää…)

Mainokset

Neokatekumenaalinen kääntymykseni

Neokatekumenaalisen tien perustajan, Kiko Argüellon, maalaama ikoni

Olen viime aikoina saanut eri tilaisuuksissa tutustua lähemmin katoliseen järjestöön tai liikkeeseen, joka tunnetaan yleisesti nimellä Neokatekumenaalit. Sen jäsenet käyttävät ilmaisuja Neokatekumenaalinen Tie tai lyhyemmin vain Tie (ks. säännöt). Neokatekumenaalit ovat kohdanneet arvostelua ja epäilyksiä (ehkä hieman samaan tyyliin kuin Opus Dei, tosin osittain aivan eri syistä, kuten heidän liturgisten käytäntöjensä johdosta). Minä sen sijaan koin kuukausi sitten (hieman leikitellen) eräänlaisen neokatekumenaalisen kääntymyksen.

En toki ollut aiemmin heidän arvostelijansa. Neokatekumenaalien huomattava, jopa sankarillinen lähetysinto vaikutti minusta merkiltä Pyhän Hengen vaikutuksesta. Samoin se, että heidän joukossaan on useita suurperheitä, jotka pitävät jokaista lasta lahjana ja siunauksena – ja varmasti osittain tästä syystä heidän joukostaan kumpuaa lukuisia kutsumuksia pappeuteen.

En kuitenkaan ollut koskaan tavannut muita kuin heidän pappejaan, joita pidin todella mukavina ihmisinä ja ennen kaikkea hyvinä pappeina – dynaamisina, uskollisina ja elämäniloisina palvelijoina. (Parhaiten tunsin isä Marco Pasinaton, josta on julkaistu hyviä haastatteluja mm. Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.)

En tuntenut neokatekumenaalista tietä ja myönnän suhtautuneeni siihen varauksella. Olin kuullut ja lukenut epäilyttäviä asioita heidän liturgiastaan. Olin myös saanut vaikutelman, että he ovat jotenkin sisäänpäin kääntyviä ja ikään kuin muusta kirkosta erillisiä. Ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa kokemuksestani, että aiemmin annoin näiden kritiikkien vaikuttaa huomattavasti käsityksiini. (lisää…)

Seuraa Kristusta, niin maailma pelastuu!

”Hei, mies! Mitäs sä oikein teit? Haluutsä löytää huomenna kuolleita ketunpoikasia säilykepurkit päässä? Hä? Metsän eläimet saa tuollaisista purkeista kuolettavia haavoja: valtimo poikki, kanttuvei! Vie roskat mukanas, niin maailma pelastuu!”

Supersankari Ekomies

Näin ojensi 1990-luvun TV-ohjelma Ekoistista tuttu Ekomies (Timo Vottonen) luontoon säilykepurkin heittänyttä miestä. Ekomies esiintyi lyhyissä humoristisissa ympäristövalistuspätkissä, joissa joku toimii ympäristön kannalta väärin, minkä jälkeen Ekomiehellä on sanottavanaan pari valittua sanaa.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1990-luvusta – maailma (tai luonto) nimittäin tarvitsee pelastusta vielä enemmän kuin silloin. Maailman pelastamisessa tarvitaan kuitenkin muutakin kuin Ekomiehen kaltaisia valistajia. Tarvitaan ekologista kääntymystä, ja tässä katolisella kirkolla ja sen rikkaalla perinteellä on paljon annettavaa. (lisää…)

Taistelu Augustinuksen perinnöstä

Lateraanikirkossa sijaitseva 500-luvulta peräisin oleva kuva Augustinuksesta

Augustinus (354–430) kuuluu kiistatta ihmiskunnan historian suuriin neroihin. Tunnettu dogmihistorioitsija Jaroslav Pelikan (1923–2006) on sanonut koko keskiajan teologian olevan vain sarja alaviitteitä Augustinukseen (Pelikan 1978, 3) ja brittifilosofi sir Anthony Kennyn mukaan antiikin filosofeista ainoastaan Aristoteleella (384–322 eKr.) on ollut suurempi vaikutus filosofian historiaan (Kenny 2010, 94).

Augustinus oli suorastaan häkellyttävän laaja-alainen ajattelija, ja massiivisessa kirjallisessa tuotannossaan hän tuli käsitelleeksi useimpia merkittäviä kristillisen teologian osa-alueita. Esimerkiksi perisyntioppi, predestinaatio-oppi ja armo-oppi ovat lähtöisin häneltä ja lisäksi hänellä on ollut suuri vaikutus läntiseen trinitaariseen teologiaan.

Kiistely Augustinuksen oikeasta tulkinnasta jatkui läpi koko keskiajan, mutta erityisen suuri kiista hänen perinnöstään tapahtui reformaatiossa, kun kiistan kaikki osapuolet halusivat osoittaa, että tämä kunnioitettu kirkonopettaja oli nimenomaan heidän puolellaan. Tässä artikkelissa tarkastelenkin, miten kaikki reformaation osapuolet pohjasivat oppinsa Augustinuksen teologiaan ja miten suuressa määrin reformaatio oli kiistaa juuri Augustinuksen perinnöstä. (lisää…)

Mikä gender? – osa II

Rubens: Adam och Eva.

Aatami ja Eeva paratiisissa. Peter Paul Rubensin (1577-1640) maalaus.

Edellisessä artikkelissani esittelin feminististä gender-ideologiaa. Mitä tästä ideologiasta tulisi ajatella katolisen uskon valossa? Onko tämä katolisten kirkonmiesten kiivaasti vastustama oppi kokonaisuudessaan kirkon uskon vastainen vai onko siinä myös hyviä puolia?

Nähdäkseni suurin näitä kahta järjestelmää erottava tekijä on antropologia, kysymys siitä, mikä on ihminen. Gender-ideologia katsoo, että ihmisen tulisi olla vapaa häntä ulkoa päin säätelevistä sukupuolinormeista ja valita itse oma sukupuolinen identiteettinsä. Perinteisen kristinuskon mukaan sukupuolinormit taas eivät ole pelkästään kulttuurisidonnaisia sosiaalisia konstruktioita, jotka kahlitsevat ihmistä ulkoa päin. (lisää…)

Mikä gender? – osa I

we_can_do_it

J. Howard Millerin (1918-2004) toisen maailmansodan aikainen propagandajuliste, joka on 1980-luvulta alkaen ollut paljon feministien käytössä

Feminismi tuntuu olevan kovassa huudossa nykyään. Suomessa feministeille on oma puolueensa ja oma ”kirkkonsa”, joka pyrkii ajamaan feminismin sanomaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä.

Tänä keväänä Suomessa jokaiselle peruskoulun yhdeksäsluokkalaiselle jaetaan kirja Meidän kaikkien tulisi olla feministejä. Vuoden alussa seksuaalivähemmistöjen asiaa ajava Seta julkaisi Suomen opettajille oppaan siitä, kuinka kouluissa voi puhua sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta.

Feminististä gender-ideologiaa pyritään nykyään ajamaan voimakkaasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kaikki muistanevat vuonna 2014 Suomen eduskunnassa hyväksytyn, ”tasa-arvoisena” markkinoidun sukupuolineutraalin avioliittolain, joka tulee voimaan 1.3.2017. Uudemmasta gender-ideologiaa ajavasta mielipidevaikuttamisesta hyvänä esimerkkinä on vaikkapa tämä Hesarin viime joulukuinen artikkeli. (lisää…)

Reformaation merkkivuosi on arvokas mahdollisuus

bernini

Pyhä Henki (Lorenzo Bernini, Pyhän Pietarin basilika, 1656-65)

Kristittyjen ykseys on Jeesuksen tahto (vrt. Joh. 17:11), jonka vain Jumala voi saada aikaan. Kirkon ykseys on Pyhän Hengen suurimpia ihmetekoja, merkki Jumalan läsnäolosta ihmisten keskellä. Meidän syntimme synnyttävät erimielisyyttä, Hengen lahjat yhdistävät ja luovat ykseyttä moninaisuudessa.

Vuonna 2017 muistelemme reformaation alkuhetkiä. Se on kutsu muistella yhteisen historiamme tärkeitä vaiheita ja haasteita. Jumalalla on aikansa ja logiikkansa (vrt. 2 Piet. 3:8). Jumalan logiikka on paradoksaalista, viisautta ristiinnaulitun hulluudessa, voimaa hänen heikkoudessaan (vrt. 1 Kor. 1:24-25). Tämä logiikka hallitsee myös kirkon historiaa.

Kirkon tie heijastaa jokaisen kristityn vaellusta: on jatkuvasti uudistuttava. Kirkon reformin todellinen päähahmo on Pyhä Henki – meiltä se vaatii nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Kuuliaisuuden ensimmäinen askel on kuunteleminen: on opittava kuuntelemaan. Siksi pyhimykset ovat aina olleet kirkon ratkaisevia uudistajia. Varhaiskirkon erämaaisät tavoittelivat evankeliumin jyrkkää ja jylhää puhtautta. Pyhät Franciscus ja Dominicus 1200-luvulla olivat oman aikansa radikaaleja, jotka uudistivat kirkkoa sisältä päin. Pyhän Hengen ratkaisuja ei voida ennustaa valmiilla kaavoilla. (lisää…)