Artikkelit

Juho Nikon muistoksi ja kunniaksi: Johdatus Puolaan

EMIL ANTON

Tämän artikkelin taustana on kaksi vaikutinta. Ensimmäinen tuli keskustelussa erään toimittajan kanssa jokin aika sitten. Hän totesi, ettemme (me suomalaiset) tiedä Puolasta juuri mitään, vaikka maa on hyvinkin merkittävä (noin Suomen kokoinen pinta-ala mutta kahdeksankertainen väestö), ja se sijaitsee tuossa aivan lähellä (lähempänä kuin vaikkapa Saksa). Yhdessä totesimme ongelman osasyiksi ainakin kielimuurin ja yksipuolisen uutisoinnin.

Tuolloin ajattelin, että minun on suomalaisena polonistina (maisterintutkinto puolan kielestä ja kulttuurista) tehtävä tähänastista enemmän. Keskittyessäni teologiaan olen laiminlyönyt tätä toista akateemisten opintojeni aluetta ja sen popularisoimista. Olen kätkenyt leiviskäni, ja se on huono juttu. Siispä selvitin ensitöikseni, mitä Puolasta on jo suomeksi kirjoitettu, ja löysin Päivi Erolan kirjan Puola: Itämeren rannoilta Tatran vuorille (Helsinki: Tammi 2007). Siitä kohta lisää.

Toinen ja ravistelevampi vaikutin tuli viime tiistaina. Sain tietää, että Juho Nikko, paras puolan kielen oppilaani Helsingin yliopistosta (sijaistin puolan kielen lehtoria syksyllä 2014) ja erittäin aktiivinen Suomi-Puola-toimija, kuoli pyhänä lauantaina 3.4.2021 Covid-19:n murtamana. Viime vuoden loppupuolella Nikko osallistui live-paneelikeskusteluun dominikaani-isä Maciej Biskupin ja Puolan presidenttiehdokkaan Szymon Hołownian kanssa (!), mitä varten hän kyseli minulta teologista sanastoa puolaksi.

Juhon Nikon muisto: ”Valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle”

Juhon äiti Ulla-Maija Nikko kirjoitti Facebookissa julkisen postauksen poikansa kuolemasta antaakseen Covidille kasvot: ”Kun toivo on mennyt, niin pelkokin on poissa. Mitään pahempaa ei enää voi tapahtua. Jäljellä on vain suunnaton rakkaus. Juho oli esimerkki ihmisestä, jolla on parhaat edellytykset selättää koronavirus. Hän oli alle 30-vuotias, terve ja hyväkuntoinen.” Postausta on jaettu yli tuhat kertaa, mikä kertoo jotain siitä, kuinka monia Juho Nikon poismeno on koskettanut.

Puolalaiset kommentoivat Facebookissa, että Puola menetti Juhossa tärkeän asioidensa viestittäjän ja puolestapuhujan Suomessa. ”Tämä on valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle. Juholla oli valtavasti energiaa ja intohimoa. Hän rakasti ja ymmärsi Puolaa enemmän kuin moni puolalainen.” ”Hän oli upea ihminen, valoisa, onnellinen, ystävällinen, intohimoinen ja lahjakas.” ”Hän oli erittäin kommunikatiivinen, aina hymy suussa ja vitsikäs. Hän hallitsi puolan kielen erittäin hyvin.”

Meitä suomalaisia polonisteja on kovin vähän (omalla vuosikurssillani meitä oli keskimäärin kolme) – ja nyt vielä vähemmän. Tunsin Juhon FB-muistokirjoituksia lukiessani, kuinka vähän olen itse tehnyt Puolan eteen Suomessa ja Suomen eteen Puolassa verrattuna oppilaaseeni, ”pikkuveljeeni” tällä alalla. Toisaalta tunsin ylpeyttä ja iloa siitä, mitä Juho Nikko on tehnyt, siitä, että hän on ollut minua, opettajaansa, paljon aktiivisempi. Mutta nyt kun hän on poissa (väärä sana – luulen että hän on nyt enemmän ja laajemmin läsnä kuin koskaan aiemmin), minun on ryhdyttävä hommiin.

(lisää…)

Jatkuvan suorittamisen uskonto?

EETU MANNINEN

Varhaiskristillinen kuva Jeesuksesta hyvänä paimenena. Kuva: Wikipedia

Katolisen uskon mukaan ihmisen elämä on jatkuvaa matkaa kohti Jumalaa. Ihmisellä tulisi olla pyrkimys kehittää itseään Pyhän Hengen avulla kohti yhä suurempaa Kristuksen kaltaisuutta. Saarnoissa kuulee tyypillisesti tämän kokonaisvision mukaisia kehotuksen sanoja. Tälläkin blogilla on julkaistu juttuja ”hengellisestä fitneksestä”, ”treenistä” ja itsensä kehittämisestä. Tämä on itsestään selvä lähtökohta myös Raamatussa: esimerkiksi apostoli Paavali kirjoittaa:

Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. (1. Tess. 4:1–3.)

Tähän kuitenkin liittyy kääntöpuoli: ihminen ei ole koskaan niin hyvä, että hän ei voisi enää kasvaa pyhyydessä. Ihminen ei voi myöskään tyystin lopettaa matkaansa tai suhtautua siihen välinpitämättömästi ilman, että hän on vaarassa langeta pois uskosta.

Kulttuurissamme, jota enenevässä määrin on tullut määrittämään suorittaminen ja kilpailu, tämä saattaa kuitenkin tuntua hyvinkin ahdistavalta. Kun kerran elämä jo muutenkin tuntuu vaativan jatkuvaa suorittamista, jotta pysyisi nyky-yhteiskunnan menossa mukana, eikö uskon pitäisi olla vastakohta tälle kaikelle? Eikö hetkeäkään saisi vain olla ja levähtää?

Tähän vastaan: ehdottomasti kyllä! Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)

Kristinuskoon olennaisesti liittyvän pyhittymisen vaatimuksen ja parannussaarnan lisäksi täytyy siis korostaa ja pitää esillä myös toista puolta, joka kenties paradoksaalisesti on myös olennainen osa kristinuskoa: sinä olet Jumalalle rakas ja kelpaat hänelle myös syntisenä, keskeneräisenä, vajavaisena ja omine vikoinesi.

(lisää…)

Mooses syntien sovittajana?

JUHO SANKAMO

John Everett Millais: *Victory O Lord!*, 1871. Kuva: Wikipedia

Kristinuskon ytimessä on usko siihen, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi” – niin kuin on kirjoitettu. (1. Kor. 15:3.) Jos tämän uskon juuret ulottuvat Vanhan testamentin kirjoituksiin, kuten Paavali antaa ymmärtää, tulee kysyä, mihin kirjoituksiin hän viittaa. Itse asiassa jo Jeesus sanoo, että hänen oma kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui juuri niin kuin oli ennalta tiedetty Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa.

Olen viime aikoina syventynyt tähän kysymykseen. Aiheen tiimoilta on mielenkiintoisesti kirjoittanut mm. tohtori Daniel Frankel. Hän argumentoi aika vakuuttavasti, että 5. Mooseksen kirjasta löytyy traditio, jonka mukaan Mooses nimenomaan nähdään kansansa syntien sovittajana. (Frankel, 2014, ”The Death of Moses as a Sacrifice of Atonement for the Sins of Israel: A Hidden Biblical Tradition” – The Actuality of Sacrifice. Past and Present. Brill.)

Usein ajatellaan, että käsitys vanhurskaasta ihmisestä, joka kuolee toisten syntien puolesta, on juuri kristillinen erikoisuus, kristillisen pelastustalouden ainutlaatuinen helmi. Moni ajattelee, että tällainen uskomus on vieras Vanhalle testamentille ja varhaiselle juutalaisuudelle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Viides Mooseksen kirja, Toora, on juutalaisuuden pyhin kirja. Ja jos väitetään, että nimenomaan sieltä voisi löytyä esikuva syntejä sovittavasta Herran palvelijasta, niin se on jo jotain.

(lisää…)

Katolinen pelastuskäsitys yhtenä kuvana

EETU MANNINEN

Blogikollega Emil kertoi kerran koulutehtävästä, jossa piti esittää katolinen pelastuskäsitys kuvallisesti. Joku opiskelija oli piirtänyt nuolet, jotka johtavat kuolemasta taivaaseen, kiirastuleen ja helvettiin. Ajatus vaikutti hauskalta ja ajattelin tarttua siihen. Olen nimittäin pitänyt piirtämisestä lapsesta asti ja teen sitä edelleen huvikseni silloin tällöin. Joskus kuva voi nimittäin kuuluisan sanonnan mukaisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Julkaisen tämän päivän blogipostauksena tämän kuvan ja avaan sen sanallisesti.

(lisää…)

Katolinen kirkko ja lopunajat

JUHO SANKAMO

William Blake: Viimeinen tuomio, 1808. Kuva: Wikipedia

Näinä aikoina moni miettii, mihin tämä maailma on menossa. Mitä tästä kaikesta seuraa? Minkälaista tuhoa korona lopulta tulee jättämään jälkeensä? Mitä vaikutuksia laajalla lockdownilla tulee olemaan kotimaamme talouteen? Kuinka paljon valtio voi viedä pois ihmisten perusvapauksia pandemian vuoksi? Mitä on käynyt totuudelle? Fake news on uusi käsite. Ilmastonmuutoskin jännittää.

Katolisessa uskossa lopunajan perustapahtumat ilmaistaan jo uskontunnustuksessa. Jeesus Kristus tulee kerran takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin kuolleet heräävät haudoistaan. Katolisessa kirkossa korostetaan myös, että kirkko tulee käymään läpi kovan koetuksen ennen Kristuksen paruusiaa. (Katolisen kirkon katekismus 675.) Jeesus puhuu ahdingon ajasta:

Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. (Matt. 24:21.)

Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa lopunajan ahdinko ja Messiaan synnytyskivut olivat hyvin yleisiä aiheita, kun käsiteltiin lopunaikaa. Jumalan valtakunta murtautuisi esille valtavien kipujen kautta. Oikeastaan Jeesuksen missio sopii juuri tähän odotukseen. Nimittäin juuri ristillä kuollessaan Messias halveksittuna ja hylättynä astui lopunajan ahdistusten myrskyn silmään. Silloin aurinko pimeni. Juuri kun Jeesus näytti epäonnistuneen täydellisesti, Jumalan voitto olikin murtautumassa esiin. Tätä Herraa kirkko seuraa:

Kirkko astuu Jumalan valtakunnan kirkkauteen vain viimeisen pääsiäisen kautta, jossa se seuraa Herraansa hänen kuolemassaan ja ylösnousemisessaan. Valtakunta ei siis toteudu siten, että kirkko saavuttaisi jatkuvasti kehittymällä riemuvoiton historiassa, vaan siten, että Jumala voittaa pahuuden voimien viimeisen hyökkäyksen. (KKK 677.)

(lisää…)

Mitä paavi Franciscus sanoi homoliitoista?

OSKARI JUURIKKALA

Paavi Franciscus pääsi näkyvästi otsikoihin viime keskiviikon ja torstain aikana. Iltalehti otsikoi, että ”Paavi hyväksyi yllättäen homoliitot”. Helsingin Sanomat totesi hieman maltillisemmin, että paavi ”on ensimmäistä kertaa paavina ilmaissut hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien liitot.” Lausunnot heijastavat kansainvälisiä medioita, joiden piirissä on ollut myös villimpää spinnitystä. Englanninkielinen Metro-lehti otsikoi, että ”Pope blessed gay weddings”. (Lehden nettiversio ei tosin sisällä kyseistä etusivun otsikkoa.)

Paavi Franciscus. Kuva: Wikipedia

Lehtijuttuja seurasi melkoinen vipinä ja taistelu somessa. Mitä paavi oli mennyt sanomaan? Onko katolinen kirkko vihdoin tulossa ”ajan tasalle”, niin kuin jotkut ovat tulkinneet? Vai vahvistaako tapaus Franciscuksen olevan salaliittoteorioiden mukainen Troijan hevonen? Äärimmäisille tulkinnoille on tilausta, mutta niille ei ole tukea paavin sanoissa.

Keskustelu pohjautuu paavia käsittelevään dokumenttielokuvaan Francesco, joka julkaistiin Rooman elokuvajuhlilla eilen keskiviikkona. Sen on ohjannut venäläis-amerikkalainen Evgeny Afineevsky ja se käsittelee Franciscuksen paaviuden keskeisiä teemoja haastattelujen muodossa. Palkittu ohjaaja on uskoaan harjoittava juutalainen, joka kertoo haastattelussa halunneensa tuoda esille Franciscuksen nöyryyden ja humaaniuden. (lisää…)

Idän isät: Afrahat Persialainen Viisas ja Iisak Niniveläinen

EMIL ANTON

Noin kuukausi sitten kerroin siitä, kuinka Marco Polo löysi idän kirkon, nykyisen kaldealaiskatolisen kirkon edeltäjän. Tänään ajattelin kertoa vähän tuon kirkon kirkkoisistä, jotka ovat läntisessä kristikunnassa monille tuntemattomia mutta joiden tekstejä on nykyisin saatavilla suomeksikin. Tervetuloa hapatusblogille Afrahat Persialainen Viisas 300-luvulta ja Iisak Niniveläinen 600-luvulta.

Idän kirkkoisien löytäminen on aika fantastinen elämys. Luin heidän tekstejään paitsi taustatyönä Kahden virran maa -kirjaani varten, myös päivittäisenä hengellisenä lukemisena – varsinkin Iisak Niniveläistä, jonka lähes tuhatsivuinen järkäle Kootut teokset haastaa kovimmankin koviksen. Kannattaa lainata tämä loppuunmyyty kirja kirjastosta ja lukea sitä joka päivä yksi luku tai muutama sivu. Voin melkein luvata, että muutaman kuukauden jälkeen katsot elämääsi ja maailmaa uusin silmin.

(lisää…)

Autuas Carlo Acutis: kirje nuorelle miehelle

JOONA KORTENIEMI

Tämä on kirje Sinulle, nuori mies aikuisuuden kynnyksellä. Sinulle, joka ehkä jo olet uskovainen sekä Sinulle, jota uskonasiat eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Minulla on Sinulle tärkeää asiaa. Älä säikähdä! En tuo Sinulle huonoja uutisia tai moitteita. Haluan jakaa Sinulle parasta mitä tiedän. Haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun!

Mietin, oletko ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet? Varmasti olet jollain tasolla – niinhän koulussakin opetetaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Ja se on tosi hienoa! Mutta oletko miettinyt, mihin ne ihmisoikeudet oikeastaan perustuvat? Ne eivät voi vain ”roikkua ilmassa” – olla olemassa perustumatta mihinkään. Jos ne ovat totta, täytyy olla vielä syvempi taso, se taso, joka luo perustan myös ihmisoikeuksille ja ehdottomalle ihmisarvolle. Siitä haluaisin jutella kanssasi tämän kirjeen kautta.

(lisää…)

Jeesuksen ruokkimisihme ja poliittisen Messiaan kaipuu

JUHO SANKAMO

Turun katolisen kirkon tabernaakkelin alttarikaappiin on kaiverrettu kuvaelma Jeesuksesta ihmisjoukon keskellä. Kuvauksessa tapahtuu ruokkimisihme. Itse olen tätä kuvaelmaa ihaillut jo monien sunnuntaiden ajan, kun yritän kiinnittää siihen 1,5-vuotiaan Topi-pojan huomion.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkko, tabernaakkeli.

Lasten kanssa oppii arvostamaan kirkon kuvia, ikoneita, lasimaalauksia. Niitä tutkiessa lapsi saattaa olla hetken taas aloillaan. Turun lasimaalauksista löytyy muun muassa kaloja, paavi, hevosia, uimareita, piispa, kuningas ja katedraali.

Joka tapauksessa ruokkimisihme on kuvattuna tabernaakkelissa, jossa säilytetään kaikkein pyhintä sakramenttia, elämän leipää, Kristuksen ruumista. Jeesuksen ruokkimisihme on raamattututkimuksen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Se valottaa Jeesuksen messiaanista tehtävää ajanlaskun alun juutalaisuuden kontekstissa ja kertoo jotain hyvin olennaista myös kristillisestä uskostamme. (lisää…)