Artikkelit

Augustinus: platonistikristitty vai kristitty platonisti?

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä ensi maanantaina.

Sandro Botticelli (n. 1445–1510): Augustinus

Varhaisessa teoksessaan Contra Academicos nuori Augustinus vakuuttaa olevansa sitoutunut Kristuksen ja Raamatun auktoriteettiin, mutta sanoo samaan aikaan olevansa luottavainen siihen, että saavuttaa tämän kristillisen totuuden ymmärtämisen yhdessä platonistien kanssa (C. Acad. 3,20,43). Kirjoittaessaan viimeisinä elinvuosinaan jälkikirjoituksiaan hän katui, että oli ylistänyt tässä teoksessa Platonia ja platonisteja liiallisesti (Retr. 1,1,4).

Kypsässä ajattelussaan hän myös otti tietoisesti etäisyyttä joihinkin uusplatonistisiin oppeihin, joita hän uransa alkuvaiheessa kannatti. Tämä sai monet varhaiset Augustinus-tutkijat ajattelemaan, että Augustinus olisi vuonna 386 kääntynyt kristinuskoon vain hyvin pinnallisella tavalla ja ollut tosiasiassa uusplatonisti, mutta kasvanut uransa edetessä kunnon kristityksi teologiksi. Nykyään kuitenkin ollaan pitkälti sitä mieltä, että Augustinuksen suhde platonismiin ei ole ihan näin yksinkertainen. (lisää…)

Mainokset

Kaldean Urista: irakilainen pelastushistoria

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä viikon päästä.

Pieter Brueghel vanhempi: Baabelin torni

Oletko koskaan miettinyt, miksi juutalaisten (ja kristittyjen) paratiisikertomuksessa mainitaan kaksi Irakissa virtaavaa jokea (Eufrat ja Tigris)? Miksi Jeesus puhui heprean sijasta arameaa, aikansa ”irakin kieltä”? Miksi muinaisen Irakin pääkaupunki on Raamatussa merkittävänä teemana alusta (Baabelin torni) loppuun (Ilmestyskirjan portto, suuri Babylon) asti?

Vuonna 2015 Suomeen tuli 21 000 uutta irakilaista. Netistä löytää helposti kommentteja, joissa näitä irakilaisia pidetään jonkinlaisina barbaareina, jotka eivät sovellu Suomen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Samalla taidetaan unohtaa, että sivilisaatio on tullut Suomeenkin – kristillisen, nimenomaan katolisen kirkon välityksellä – alun perin Irakista (Kreikan, Rooman ja Ruotsin kautta). Muistatko historiantunneilta muinaisen Mesopotamian?

Monet Suomeen tulleista irakilaisista ovat osoittaneet kiinnostusta kristinuskoa kohtaan; jotkut ovat jopa kääntyneet kristinuskoon (joukossa varmasti sekä aitoja että teeskenneltyjä tapauksia). Tässä on seurakunnilla suuri haaste: Kuinka opettaa näille ihmisille Raamattua ja kristinuskoa? Monet lännelle tyypilliset teologiset termit ja ajatusmallit eivät oikein istu arabian kieleen tai Lähi-idän kulttuuriin. Sen sijaan meillä olisi Raamatussa läpensä irakilainen tarina kerrottavanamme. Se voi avata pelastushistorian sanoman meillekin aivan uudella ja tuoreella, ihka oikeaan historiaan juurtuneella tavalla. (lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

Kristus kantaa ristiään Andrea Solarin (1460–1524) maalauksessa

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.)

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)

Pelagiolaiskiistan merkkivuosi

Pelagius kuvattuna yhdessä Johannes Khrysostomoksen kanssa Nürembergin kronikassa vuodelta 1493

Tuntuu, että viime aikoina erilaiset merkkivuosipäivät ovat kasaantuneet harvinaisen tiheään. Viime vuonna muisteltiin ensin reformaatio 500 -merkkivuotta, ja sitten tuli Suomen 100-vuotisjuhla. Tänä vuonna on jo muisteltu Suomen sisällissotaa, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta 27.1.2018, eikä meno ota laantuakseen. Vappuna tulee nimittäin kuluneeksi tasan 1600 vuotta siitä, kun pelagiolaisuus tuomittiin harhaopiksi Karthagon paikalliskokouksessa vuonna 418.

Varsinkin Suomen kontekstissa, jossa vallitsevana uskonnollisena perinteenä on jo useamman sadan vuoden ajan ollut ihmisen passiivisuutta ja Jumalan monergistista toimintaa hänen vanhurskauttamisessaan ja pelastumisessaan korostanut luterilaisuus, sana ”pelagiolaisuus” särähtää korvaan erityisen ikävästi. Luther pitikin kirkon historiassa esiintyneistä harhaopeista juuri pelagiolaisuutta sellaisena, jota ei ollut koskaan saatu tukahdutettua ja joka on alati vaanimassa.

Mutta mistä koko ilmiössä oli oikeastaan kysymys? Mitä pelagiolaiset opettivat ja miksi heidät tuomittiin? Onko koko kiistaan liittyvillä kysymyksenasetteluilla enää mitään relevanssia 1600 vuoden jälkeen? (lisää…)

Kohusaarnaajan ruumis kateissa

JERUSALEM Julkisuudessa kohua niittänyt, viime perjantaina ristiinnaulittu profeetta Jeesus Nasaretilainen on aiheuttanut jälleen uuden skandaalin – kolme päivää kuolemansa jälkeen. Sitkeät huhut väittävät hänen hautansa olevan tyhjä, ja jotkut jopa kertovat hänen ilmestyneen heille elävänä. Mistä oikein on kysymys? Lue erikoisreportaasimme paikan päältä. (lisää…)

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)

Mikä on enkelien teologinen relevanssi?

805px-Taivaalliset_voimat_kansiJouluna kirjoitin enkeleistä seuraten isä Raimo Goyarrolan hauskaa hartauskirjaa Kirjeitä taivaasta. Pohdin asiaa toisesta näkökulmasta hiljattain lukiessani pappismunkki Serafim Seppälän teosta Taivaalliset voimat: Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa (Kirjapaja 2016). Kirja sai osakseen yllättävän laajaa huomiota, mikä kertoo enkelien herättämästä uteliaisuudesta jopa maallistuneissa piireissä. Ehkä juuri kristinuskon heikentymisen seurauksena enkelit ovat palanneet muotiin hörhöhengellisyydessä, kuten Seppälä saatesanoissaan toteaa:

Miksi kirja enkeleistä? Aiheella spekuloiminen on usein esitetty paraatiesimerkkinä teennäisimmästä ja turhimmasta kysymyksestä, johon teologit voivat aikaansa tuhlata. Aiheeseen voi itse asiassa tarttua myös tismalleen päinvastaisesta syystä – vallitsevan käytännön kiinnostuksen takia. Enkelit ovat tätä nykyä äärimmäisen populaari ilmiö länsimailla, erityisesti Yhdysvalloissa, jossa enkelimystiikka on noussut ennennäkemättömään kukoistukseen. On enkelikirjoja, enkeliterapiaa, enkeliparantamista, enkelikouluja. Suomessakin enkeliaiheinen luento näyttää olevan varmin tapa saada sali täyteen.

Mutta onko enkeleillä enää minkäänlaista sijaa ”vakavammassa” teologiassa? Enkeleitä koskevaa akateemista kirjallisuutta saa nykyteologiasta etsiä suurella vaivalla, ja tulos on laiha: vain muutamia antiikkia ja keskiaikaa koskevia aatehistoriallisia tutkielmia. Myös Seppälän teos lukeutuu tähän lajiin, mutta se tarjoaa yllättäviä näkökulmia, jotka saivat minut miettimään asiaa uudelta kantilta. (lisää…)