Artikkelit

Pelagiolaiskiistan merkkivuosi

Pelagius kuvattuna yhdessä Johannes Khrysostomoksen kanssa Nürembergin kronikassa vuodelta 1493

Tuntuu, että viime aikoina erilaiset merkkivuosipäivät ovat kasaantuneet harvinaisen tiheään. Viime vuonna muisteltiin ensin reformaatio 500 -merkkivuotta, ja sitten tuli Suomen 100-vuotisjuhla. Tänä vuonna on jo muisteltu Suomen sisällissotaa, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta 27.1.2018, eikä meno ota laantuakseen. Vappuna tulee nimittäin kuluneeksi tasan 1600 vuotta siitä, kun pelagiolaisuus tuomittiin harhaopiksi Karthagon paikalliskokouksessa vuonna 418.

Varsinkin Suomen kontekstissa, jossa vallitsevana uskonnollisena perinteenä on jo useamman sadan vuoden ajan ollut ihmisen passiivisuutta ja Jumalan monergistista toimintaa hänen vanhurskauttamisessaan ja pelastumisessaan korostanut luterilaisuus, sana ”pelagiolaisuus” särähtää korvaan erityisen ikävästi. Luther pitikin kirkon historiassa esiintyneistä harhaopeista juuri pelagiolaisuutta sellaisena, jota ei ollut koskaan saatu tukahdutettua ja joka on alati vaanimassa.

Mutta mistä koko ilmiössä oli oikeastaan kysymys? Mitä pelagiolaiset opettivat ja miksi heidät tuomittiin? Onko koko kiistaan liittyvillä kysymyksenasetteluilla enää mitään relevanssia 1600 vuoden jälkeen? (lisää…)

Mainokset

Kohusaarnaajan ruumis kateissa

JERUSALEM Julkisuudessa kohua niittänyt, viime perjantaina ristiinnaulittu profeetta Jeesus Nasaretilainen on aiheuttanut jälleen uuden skandaalin – kolme päivää kuolemansa jälkeen. Sitkeät huhut väittävät hänen hautansa olevan tyhjä, ja jotkut jopa kertovat hänen ilmestyneen heille elävänä. Mistä oikein on kysymys? Lue erikoisreportaasimme paikan päältä. (lisää…)

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)

Mikä on enkelien teologinen relevanssi?

805px-Taivaalliset_voimat_kansi Jouluna kirjoitin enkeleistä seuraten isä Raimo Goyarrolan hauskaa hartauskirjaa Kirjeitä taivaasta. Pohdin asiaa toisesta näkökulmasta hiljattain lukiessani pappismunkki Serafim Seppälän teosta Taivaalliset voimat: Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa (Kirjapaja 2016). Kirja sai osakseen yllättävän laajaa huomiota, mikä kertoo enkelien herättämästä uteliaisuudesta jopa maallistuneissa piireissä. Ehkä juuri kristinuskon heikentymisen seurauksena enkelit ovat palanneet muotiin hörhöhengellisyydessä, kuten Seppälä saatesanoissaan toteaa:

Miksi kirja enkeleistä? Aiheella spekuloiminen on usein esitetty paraatiesimerkkinä teennäisimmästä ja turhimmasta kysymyksestä, johon teologit voivat aikaansa tuhlata. Aiheeseen voi itse asiassa tarttua myös tismalleen päinvastaisesta syystä – vallitsevan käytännön kiinnostuksen takia. Enkelit ovat tätä nykyä äärimmäisen populaari ilmiö länsimailla, erityisesti Yhdysvalloissa, jossa enkelimystiikka on noussut ennennäkemättömään kukoistukseen. On enkelikirjoja, enkeliterapiaa, enkeliparantamista, enkelikouluja. Suomessakin enkeliaiheinen luento näyttää olevan varmin tapa saada sali täyteen.

Mutta onko enkeleillä enää minkäänlaista sijaa ”vakavammassa” teologiassa? Enkeleitä koskevaa akateemista kirjallisuutta saa nykyteologiasta etsiä suurella vaivalla, ja tulos on laiha: vain muutamia antiikkia ja keskiaikaa koskevia aatehistoriallisia tutkielmia. Myös Seppälän teos lukeutuu tähän lajiin, mutta se tarjoaa yllättäviä näkökulmia, jotka saivat minut miettimään asiaa uudelta kantilta. (lisää…)

Sukellus kirkkoisien maailmaan

Kirkkoisät Basileios Suuri, Johannes Khrysostomos ja Gregorios Nazianzilainen bysanttilaisessa ikonissa

Vuosi 2018 on päässyt jo hyvälle alulle ja blogillamme on siirrytty uuden teeman pariin, joka on tänä vuonna antiikki ja keskiaika. Näin alkajaisiksi haluan pohjustaa tätä uutta teemaa valottamalla lyhyesti antiikin maailmaa, joka poikkeaa monella tavalla omastamme.

Keskityn kristinuskon synnyn jälkeiseen aikaan, sillä varhaisen kirkon ja kirkkoisien aikakausi on katolisesta näkökulmasta antiikin ajassa luonnollisesti kaikkein olennaisinta. Tässä artikkelissa en käsittele suoranaisesti keskiaikaa, mutta monet antiikin historiallisesta kontekstista esiin tuomani asiat soveltuvat myös siihen. Isoimapana erona näiden aikakausien välillä lienee se, että antiikissa kristinusko oli ennen 300-lukua ja pitkästi sen jälkeenkin vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, kun taas keskiajalla Euroopassa vallitsi laajalti kristillinen yhtenäiskulttuuri.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on luoda katsaus muutamiin kirkkoisien historiallisen kontekstin erityispiirteisiin, jotka vaikuttivat huomattavasti heidän tapaansa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja myös kristinuskon sisältöä. Jotkin niistä ovat niin ilmeisiä, että niitä ei juuri tule ajatelleeksi, toiset poikkeavat meidän ajattelumme kategorioista siinä määrin, että meillä on suurena riskinä ymmärtää ne oman aikamme valossa.

Vaikka kirkkoisät ovat meille tärkeitä esikuvia uskossa, meidän täytyy muistaa, että he elivät meihin nähden vieraassa kulttuurissa ja ajattelivat meihin nähden eri tavalla. Tämän vuoksi kirkkoisiin perehtyminen on kuin sukellus uuteen ja kaukaiseen eksoottiseen kulttuuriin. (lisää…)

Lutherin katolinen mystiikanteologia

Jouko Martikainen

Itämaisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen piti viime tammikuussa Raamattuopiston teologisilla opintopäivillä luennon Martti Lutherin mystiikanteologiasta. Ajatuksia ja keskustelua herättänyt esitys julkaistiin Perusta-lehden numerossa 2/2017 otsikolla Luther – mystikoista suurin? Siinä Martikainen osoittaa, että Lutherille mystinen teologia (theologia mystica) oli huomattavan tärkeää, ja hän arvosti sitä jopa rationaalista teologiaa (theologia rationalis) korkeammalle. Lutherin mystiikanteologia ei ollut tyhjästä temmattua, vaan Raamatun lisäksi Luther on Martikaisen mukaan ”jäsentänyt kaikki latinalaisen lännen mystiset suuntaukset omaan teologiaansa, tai ainakin niiden keskeisimmät vaikutteet.”

Tässä kirjoituksessa käsittelen Martikaisen keskeisiä havaintoja. Lopuksi esitän, että Lutherin mystiikanteologialla on yllättäviä ekumeenisia implikaatioita. Erityisesti se valaisee uudella tavalla kysymyksiä jumalallistumisesta (theosis) sekä kuoleman jälkeisestä puhdistumisesta eli kiirastulesta. (lisää…)

Kasvavaa yhteyttä – mutta kenen kanssa?

Viikko sitten julkistettiin luterilais-katolinen oppikeskusteluraportti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. (Lataa virallinen versio englanniksi tästä. Käännös suomeksi ja saksaksi on tekeillä.) Kyseessä on teologisesti erittäin merkittävä dialogiraportti, johon on syytä molemmilla puolilla paneutua huolella.

Kardinaali Koch pyhän Henrikin katedraalissa

Dokumentti on tulosta lähes puhtaasti suomalaisesta työstä, mutta se on kirjoitettu englanniksi, jotta se toimisi pohjana laajemmalle ekumeeniselle keskustelulle sekä yhteiselle julistukselle. Se on jatketta oppikeskusteluille, joiden välittömin tavoite oli löytää ratkaisuja vanhojen oppituomioiden ongelmaan. Prosessin huomattavin askel oli Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV, 1999), joka pyrki ylittämään aiemman käsityksen ratkaisevasta erimielisyydestä hyödyntäen ns. differentioidun konsensuksen menetelmää (ks. lopullinen ehdotus suomeksi tästä, englanniksi Vatikaanin sivuilla tästä, tai Emil Antonin esittely tästä).

Siinä missä YJV pureutui keskeiseen periaatteelliseen ongelmaan, Kasvavaa yhteyttä käsittelee laajempaa joukkoa kysymyksiä, jotka ovat ratkaisevia kirkollisen yhteyden (mukaan lukien ehtoollisyhteyden) mahdollisuuden kannalta. Taustalla on kardinaali Kurt Kochin vierailu Suomessa huhtikuussa 2015 ja hänen toiveensa, että saataisiin aikaan yhteinen julistus näistä kolmesta teemasta: kirkko-oppi, eukaristia eli ehtoollisen sakramentti sekä ordinoitu virka. Kasvavaa yhteyttä noudattaa samaa differentioidun konsensuksen menetelmää kuin YJV, mutta sisällöllisesti se on aiempaa kunnianhimoisempi: YJV oli pituudeltaan tuskin 30 pienehköä sivua, kun taas nyt julkistettu raportti on pituudeltaan yli 150 laajaa sivua täynnä teologisesti tuhtia tavaraa. Pituutta epäilemättä karsitaan, jos raportin pohjalta saadaan aikaan laajemmin hyväksyttävä yhteinen julistus.

Kasvavaa yhteyttä -raportti tulee mielestäni nähdä ensisijaisesti merkittävänä teologisena työnä. Vaikka se keskittyykin siihen, mikä näyttäisi olevan yhteistä, se ei kuitenkaan ole diplomaattinen julistus, vaan huolellisesti nootitettu ja teologisesti perusteltu tutkielma. Tämä on arvokasta ja tärkeää. Kummallakaan osapuolella ei normaalisti ole riittävästi aikaa ja osaamista toisen osapuolen teologian syvälliseen tutkiskeluun. Raportti helpottaa suuresti niiden työtä, jotka haluavat tarkemman kuvan toisen osapuolen opeista ja käytännöistä suhteessa omaan perinteeseen. (lisää…)