Artikkelit

Mooses syntien sovittajana?

JUHO SANKAMO

John Everett Millais: Victory O Lord!, 1871. Kuva: Wikipedia

Kristinuskon ytimessä on usko siihen, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi” – niin kuin on kirjoitettu. (1. Kor. 15:3.) Jos tämän uskon juuret ulottuvat Vanhan testamentin kirjoituksiin, kuten Paavali antaa ymmärtää, tulee kysyä, mihin kirjoituksiin hän viittaa. Itse asiassa jo Jeesus sanoo, että hänen oma kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui juuri niin kuin oli ennalta tiedetty Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa.

Olen viime aikoina syventynyt tähän kysymykseen. Aiheen tiimoilta on mielenkiintoisesti kirjoittanut mm. tohtori Daniel Frankel. Hän argumentoi aika vakuuttavasti, että 5. Mooseksen kirjasta löytyy traditio, jonka mukaan Mooses nimenomaan nähdään kansansa syntien sovittajana. (Frankel, 2014, ”The Death of Moses as a Sacrifice of Atonement for the Sins of Israel: A Hidden Biblical Tradition” – The Actuality of Sacrifice. Past and Present. Brill.)

Usein ajatellaan, että käsitys vanhurskaasta ihmisestä, joka kuolee toisten syntien puolesta, on juuri kristillinen erikoisuus, kristillisen pelastustalouden ainutlaatuinen helmi. Moni ajattelee, että tällainen uskomus on vieras Vanhalle testamentille ja varhaiselle juutalaisuudelle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Viides Mooseksen kirja, Toora, on juutalaisuuden pyhin kirja. Ja jos väitetään, että nimenomaan sieltä voisi löytyä esikuva syntejä sovittavasta Herran palvelijasta, niin se on jo jotain.

(lisää…)

Katolinen pelastuskäsitys yhtenä kuvana

EETU MANNINEN

Blogikollega Emil kertoi kerran koulutehtävästä, jossa piti esittää katolinen pelastuskäsitys kuvallisesti. Joku opiskelija oli piirtänyt nuolet, jotka johtavat kuolemasta taivaaseen, kiirastuleen ja helvettiin. Ajatus vaikutti hauskalta ja ajattelin tarttua siihen. Olen nimittäin pitänyt piirtämisestä lapsesta asti ja teen sitä edelleen huvikseni silloin tällöin. Joskus kuva voi nimittäin kuuluisan sanonnan mukaisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Julkaisen tämän päivän blogipostauksena tämän kuvan ja avaan sen sanallisesti.

(lisää…)

Katolinen kirkko ja lopunajat

JUHO SANKAMO

William Blake: Viimeinen tuomio, 1808. Kuva: Wikipedia

Näinä aikoina moni miettii, mihin tämä maailma on menossa. Mitä tästä kaikesta seuraa? Minkälaista tuhoa korona lopulta tulee jättämään jälkeensä? Mitä vaikutuksia laajalla lockdownilla tulee olemaan kotimaamme talouteen? Kuinka paljon valtio voi viedä pois ihmisten perusvapauksia pandemian vuoksi? Mitä on käynyt totuudelle? Fake news on uusi käsite. Ilmastonmuutoskin jännittää.

Katolisessa uskossa lopunajan perustapahtumat ilmaistaan jo uskontunnustuksessa. Jeesus Kristus tulee kerran takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin kuolleet heräävät haudoistaan. Katolisessa kirkossa korostetaan myös, että kirkko tulee käymään läpi kovan koetuksen ennen Kristuksen paruusiaa. (Katolisen kirkon katekismus 675.) Jeesus puhuu ahdingon ajasta:

Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. (Matt. 24:21.)

Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa lopunajan ahdinko ja Messiaan synnytyskivut olivat hyvin yleisiä aiheita, kun käsiteltiin lopunaikaa. Jumalan valtakunta murtautuisi esille valtavien kipujen kautta. Oikeastaan Jeesuksen missio sopii juuri tähän odotukseen. Nimittäin juuri ristillä kuollessaan Messias halveksittuna ja hylättynä astui lopunajan ahdistusten myrskyn silmään. Silloin aurinko pimeni. Juuri kun Jeesus näytti epäonnistuneen täydellisesti, Jumalan voitto olikin murtautumassa esiin. Tätä Herraa kirkko seuraa:

Kirkko astuu Jumalan valtakunnan kirkkauteen vain viimeisen pääsiäisen kautta, jossa se seuraa Herraansa hänen kuolemassaan ja ylösnousemisessaan. Valtakunta ei siis toteudu siten, että kirkko saavuttaisi jatkuvasti kehittymällä riemuvoiton historiassa, vaan siten, että Jumala voittaa pahuuden voimien viimeisen hyökkäyksen. (KKK 677.)

(lisää…)

Mitä paavi Franciscus sanoi homoliitoista?

OSKARI JUURIKKALA

Paavi Franciscus pääsi näkyvästi otsikoihin viime keskiviikon ja torstain aikana. Iltalehti otsikoi, että ”Paavi hyväksyi yllättäen homoliitot”. Helsingin Sanomat totesi hieman maltillisemmin, että paavi ”on ensimmäistä kertaa paavina ilmaissut hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien liitot.” Lausunnot heijastavat kansainvälisiä medioita, joiden piirissä on ollut myös villimpää spinnitystä. Englanninkielinen Metro-lehti otsikoi, että ”Pope blessed gay weddings”. (Lehden nettiversio ei tosin sisällä kyseistä etusivun otsikkoa.)

Paavi Franciscus. Kuva: Wikipedia

Lehtijuttuja seurasi melkoinen vipinä ja taistelu somessa. Mitä paavi oli mennyt sanomaan? Onko katolinen kirkko vihdoin tulossa ”ajan tasalle”, niin kuin jotkut ovat tulkinneet? Vai vahvistaako tapaus Franciscuksen olevan salaliittoteorioiden mukainen Troijan hevonen? Äärimmäisille tulkinnoille on tilausta, mutta niille ei ole tukea paavin sanoissa.

Keskustelu pohjautuu paavia käsittelevään dokumenttielokuvaan Francesco, joka julkaistiin Rooman elokuvajuhlilla eilen keskiviikkona. Sen on ohjannut venäläis-amerikkalainen Evgeny Afineevsky ja se käsittelee Franciscuksen paaviuden keskeisiä teemoja haastattelujen muodossa. Palkittu ohjaaja on uskoaan harjoittava juutalainen, joka kertoo haastattelussa halunneensa tuoda esille Franciscuksen nöyryyden ja humaaniuden. (lisää…)

Idän isät: Afrahat Persialainen Viisas ja Iisak Niniveläinen

EMIL ANTON

Noin kuukausi sitten kerroin siitä, kuinka Marco Polo löysi idän kirkon, nykyisen kaldealaiskatolisen kirkon edeltäjän. Tänään ajattelin kertoa vähän tuon kirkon kirkkoisistä, jotka ovat läntisessä kristikunnassa monille tuntemattomia mutta joiden tekstejä on nykyisin saatavilla suomeksikin. Tervetuloa hapatusblogille Afrahat Persialainen Viisas 300-luvulta ja Iisak Niniveläinen 600-luvulta.

Idän kirkkoisien löytäminen on aika fantastinen elämys. Luin heidän tekstejään paitsi taustatyönä Kahden virran maa -kirjaani varten, myös päivittäisenä hengellisenä lukemisena – varsinkin Iisak Niniveläistä, jonka lähes tuhatsivuinen järkäle Kootut teokset haastaa kovimmankin koviksen. Kannattaa lainata tämä loppuunmyyty kirja kirjastosta ja lukea sitä joka päivä yksi luku tai muutama sivu. Voin melkein luvata, että muutaman kuukauden jälkeen katsot elämääsi ja maailmaa uusin silmin.

(lisää…)

Autuas Carlo Acutis: kirje nuorelle miehelle

JOONA KORTENIEMI

Tämä on kirje Sinulle, nuori mies aikuisuuden kynnyksellä. Sinulle, joka ehkä jo olet uskovainen sekä Sinulle, jota uskonasiat eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Minulla on Sinulle tärkeää asiaa. Älä säikähdä! En tuo Sinulle huonoja uutisia tai moitteita. Haluan jakaa Sinulle parasta mitä tiedän. Haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun!

Mietin, oletko ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet? Varmasti olet jollain tasolla – niinhän koulussakin opetetaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Ja se on tosi hienoa! Mutta oletko miettinyt, mihin ne ihmisoikeudet oikeastaan perustuvat? Ne eivät voi vain ”roikkua ilmassa” – olla olemassa perustumatta mihinkään. Jos ne ovat totta, täytyy olla vielä syvempi taso, se taso, joka luo perustan myös ihmisoikeuksille ja ehdottomalle ihmisarvolle. Siitä haluaisin jutella kanssasi tämän kirjeen kautta.

Michelangelo - Creation of Adam (cropped).jpg

(lisää…)

Jeesuksen ruokkimisihme ja poliittisen Messiaan kaipuu

JUHO SANKAMO

Turun katolisen kirkon tabernaakkelin alttarikaappiin on kaiverrettu kuvaelma Jeesuksesta ihmisjoukon keskellä. Kuvauksessa tapahtuu ruokkimisihme. Itse olen tätä kuvaelmaa ihaillut jo monien sunnuntaiden ajan, kun yritän kiinnittää siihen 1,5-vuotiaan Topi-pojan huomion.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkko, tabernaakkeli.

Lasten kanssa oppii arvostamaan kirkon kuvia, ikoneita, lasimaalauksia. Niitä tutkiessa lapsi saattaa olla hetken taas aloillaan. Turun lasimaalauksista löytyy muun muassa kaloja, paavi, hevosia, uimareita, piispa, kuningas ja katedraali.

Joka tapauksessa ruokkimisihme on kuvattuna tabernaakkelissa, jossa säilytetään kaikkein pyhintä sakramenttia, elämän leipää, Kristuksen ruumista. Jeesuksen ruokkimisihme on raamattututkimuksen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Se valottaa Jeesuksen messiaanista tehtävää ajanlaskun alun juutalaisuuden kontekstissa ja kertoo jotain hyvin olennaista myös kristillisestä uskostamme. (lisää…)

Marco Polo, Bagdadin patriarkat ja uusi kirja

EMIL ANTON

Koskaan ei ole ollut ainoatakaan ihmistä, ei kristittyä, ei saraseenia, ei tartaria eikä pakanaakaan, joka olisi tutkinut niin laajalti maailmaa kuin teki Venetsian kaupungin jalo ja kuuluisa porvari, herra Marco Polo, herra Nicolo Polon poika. (Marco Polon matkat, s. 352)

Marco Polo

1300-luvun alun venetsialaisilla oli aika lailla työstämistä maailman kuuluisimman matkakirjan sisällön kanssa. Aasian tuntemattoman maailman avautuminen oli tuon ajan eurooppalaisille yhtä shokeeraava paradigmanmuutos kuin parisataa vuotta myöhemmin tapahtunut Amerikan ja sen sivilisaatioiden (asteekkien ja mayojen) löytyminen. Suomeksi WSOY:n jo vuonna 1957 julkaisema (2. painos 2002) Marco Polon matkat on edelleen mielenkiintoista luettavaa.

Yksi erikoinen yksityiskohta, josta (luonnollisesti katolinen) Marco Polo lukijoilleen raportoi, koski nykyään Jemenille kuuluvan, Somalian lähellä sijaitsevan Sokotran saaren asukkaita. Heistä Polo kirjoitti:

He ovat kastettuja kristittyjä ja heidän päämiehenään on arkkipiispa. Tällä ei ole mitään tekemistä Rooman paavin kanssa, vaan hänen esimiehensä on Baudacin kaupungissa asuva patriarkka (catolic), joka asettaa arkkipiispan virkaan tai vahvistaa hänen vaalinsa, jos kansa itse hänet valitsee. (s. 301)

Kristittyjä Arabianmerellä? ”Baudacin” kaupungissa asuva patriarkka, jolla ei ole tekemistä paavin kanssa? Kyllä: Marco Polo oli saanut tietää lännessä lähes täysin tuntemattomasta idän kirkosta, jonka patriarkka eli katolikos (catolic) asui Bagdadissa, islamilaisen abbasidikalifaatin ja nykyisen Irakin pääkaupungissa. Marco Polosta huolimatta suuri osa läntisestä kristikunnasta ei edelleenkään tiedä tästä kirkosta, enkä oikeastaan tiennyt minäkään vielä joitain vuosia sitten, vaikka isoäitini pikkuserkku oli sen patriarkka. (lisää…)

Miten ymmärtää vanhoillislestadiolaista seurakuntaoppia?

JOONA KORTENIEMI

Suviseurat. Kuva: Wikipedia

Kirkko ja kaupunki – lehti julkaisi toukokuun alussa artikkelin, joka käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden (vl) ikuisuusaiheita, hoitokokouksia ja seurakuntaoppia.  Se herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita: liikutti, ärsytti, kyllästytti ja nauratti. Rikostutkija Tuomas Pelkosen idea hoitokokoushiihdosta tuntui kauniilta ja liikuttavalta: hän oli kirjaimellisesti valmis kärsimään omissa nahoissaan hoitokokousten uhrien tuntemaa kipua ja tuskaa. Tietyllä tapaa varsin katolinen idea: oma rasitus tarjotaan ikään kuin uhrina, mortifikaationa, toisten puolesta.

Artikkeli toisaalta ärsytti ja kyllästytti, koska se tuntui kiertävän sitä samaa rataa, jota vl-liikettä koskeva kirkollinen keskustelu on kiertänyt viimeiset 60 jollei jopa viimeiset 120 vuotta. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen viestintäpäällikkö Olli Lohen kiemurtelu toimittaja Topias Haikalan kynsissä myös nauratti, kaikella ystävyydellä.

Toki myös ymmärrän aihepiirin pyörittelyn tarpeellisuuden. Evankelis-luterilaisen kirkon ja vl-liikkeen suhde on monella tapaa eriskummallinen. Kuten teologian tohtori Kari Kuula totesi pari vuotta sitten samaiseen lehteen kirjoittamassaan kolumnissa:

Vl-liike kun on uniikki ilmiö. Maailmassa ei ole koskaan ollut vastaavaa itsensä ainoaksi pelastuvien joukoksi määrittelevää yhteisöä, joka samalla toimii näin saumattomasti äitikirkon helmassa. Muu maailma ei kuitenkaan tiedä vl-liikkeestä. Se on pysynyt kielimuurin takana piilossa Suomen luterilaisen kirkon lehtolapsena. Mainio aihe kansainvälisellä kielellä kirjoittavalle tutkijalle.

Ongelma vain on se, kuten totesin, että käsittelyssä ei tunnuta päästävän eteenpäin vaan se kiertää kehää. Lähes kaikki artikkelit toistavat samaa kaavaa: Toimittajat voivottelevat ja päivittelevät, miten tilanne voikin olla se, että kirkon piirissä on yhteisö, joka opettaa näin kauheita. Sen jälkeen SRK kiistää, että liikkeen opetuksessa olisi mitään ongelmaa ja vetäytyy oman ”kaanaankielensä” suojiin. Lopuksi katse kääntyy evl-kirkon piispoihin, jotka yrittävät rauhoitella tilannetta sanomalla jotain diplomaattista kieli keskellä suuta (arkkipiispa Tapio Luoma oli tällä kertaa poikkeuksellisen suorapuheinen, mistä pisteet hänelle). Sen jälkeen kaikki palaa ennalleen toistuakseen taas jonkin ajan päästä samanlaisena.

Kaipaisin sitä, että vl-seurakuntaoppia koskevassa keskustelussa mentäisiin syvemmälle liikkeen ekklesiologian teologisiin perusteisiin ja tapaan tulkita Raamattua. Se mahdollistaisi vl-seurakuntaopin tutkimisen totuuskysymyksenä: kuinka uskottava ja perusteltu se on Raamatun ja kristillisen tradition valossa. Tämä siksi, koska totuudestahan (tietysti veritas in caritate eli totuus rakkaudessa) kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys: ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8:32).

Osin juuri tästä syystä päätin yrittää jatkotutkimuksen tekemistä nimenomaan kyseisestä aihepiiristä. Sen valmistuminen on kuitenkin vielä hamassa tulevaisuudessa ja Jumalan sallimuksen takana. Ehkä voinkin jo tässä vaiheessa hiukan avittaa, jotta keskustelussa päästäisiin eteenpäin. (lisää…)