Artikkelit

Mikä on ihminen? Osa III (2/3): Seksipommi

JUHO SANKAMO

Playboy-lehden ensimmäinen numero vuodelta 1953. Kannessa aikansa seksisymboli Marilyn Monroe

Seksivallankumouksen vaikutus on ollut järisyttävä. Ei tarvitse kuin lukea vähän 7 Päivää -lehteä, niin tiedät mistä puhun. Tuo vallankumous koitti 1960-luvulla, ja sitä voidaan varmasti pitää kaikkein merkittävimpien ja kauaskantoisimpien historiallisten ilmiöiden joukossa viime vuosisadalla. Ihminen haluttiin vapauttaa tiukoista ja perinteisistä seksuaalinormeista. Erityisesti nainen haluttiin vapauttaa seksin luonnollisesta seurauksesta: vauvasta.

Jos jokin innovaatio ja tuote liittyy seksuaalivallankumoukseen, niin se on tietysti e-pilleri. Tämä keinotekoisen ehkäisyn hittituote yleistyi räjähdysmäisesti 1960-luvulta alkaen. E-pilleri tuli USA:n markkinoille vuonna 1960. Parin vuoden kuluttua sitä käytti 1,2 miljoonaa ja vuonna 1964 6,5 miljoonaa naista. Nykyään USA:ssa yli 60 % naisista, jotka ovat hedelmällisessä iässä (15–44 v), käyttävät jonkinlaista keinotekoista ehkäisyä. (Jonathan V. Last, What to Expect when No One´s Expecting, 2014, 55.)

Suomessa e-pilleriä käyttää noin neljännes naisista, jotka ovat hedelmällisessä iässä (15–44 v). Tästä seurasi isoja muutoksia. Nyt seksi ja vauvan syntymä, samoin kuin seksi ja avioliitto erotettiin toisistaan. Seksi vapautettiin sen luonnollisesta seurauksesta. Tämä oli valtavan suuri muutos, jolla on valtavan suuria vaikutuksia. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa III (1/3): Väestöpommista seksipommiin ja ikääntymispommiin

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos: dickens christmas carol scrooge"

Charles Dickensin Joulukertomuksesta on tehty monta elokuvaa. Kuvassa Ebenezer Scrooge.

Meillä on ollut tapana lukea lapsillemme jouluna Charles Dickensin joulukertomus (A Christmas Carol). Tässä kertomuksessa itara ja ilkeä Scrooge ei osallistu köyhien jouluavustuksiin, koska maailmassa on muutenkin liikakansoitusta. Joutaisivat kuolla pois, hän inttää rahankerääjälle. Dickensin Joulukertomus on julkaistu vuonna 1843.

Englantilainen taloustieteilijä ja anglikaanipappi Thomas Malthus (1766–1834) oli vähän aiemmin julkaissut teoksensa, jossa hän varoitti liikakansoituksesta. Malthusin mukaan väkiluvun kasvaessa maailman ruoka loppuu kesken. Ei olisi viljelysmaata tarpeeksi ruokkimaan ihmisjoukkoja, nälkäisiä lapsia. Merestä loppuisivat kalat, metsästä riista. Edessä olisi nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia ja sotia ruoasta.

Maailman väkimäärä ylitti miljardin ihmisen rajapyykin 1800-luvulla. 1930-luvulla meitä oli jo kaksi miljardia. 1960-luvulla kolme miljardia, ja vuosituhannen vaihteessa meitä oli jo tuplasti enemmän: kuusi miljardia. Nyt meitä on 7,7 miljardia ihmistä. Mutta onko meillä liikakansoitusta? (lisää…)

Miten yksi voi olla kolme?

EETU MANNINEN

Kuinka yksi Jumala voi olla samaan aikaan kolme persoonaa? Tämä kysymys menee kristillisen jumalakuvan ytimeen.

Hendrick van Balen: Kolminaisuus, 1620

Luullakseni suurin osa niin kristityistä kuin ei-kristityistäkin ymmärtää kolminaisuusopin jotenkin seuraavasti: on vain yksi Jumala, joka koostuu kolmesta eri toimijasta (”persoonista”), jotka ovat läheisessä suhteessa toisiinsa.

Tässä ratkaisussa on kuitenkin se ongelma, että se tekee kristinuskosta jonkinlaisen monoteismin ja polyteismin välimuodon. Toisaalta uskotaan yhteen Jumalaan, mutta toisaalta myös kolmeen erilaiseen toimijaan, joista tämä jumaluus koostuu. Esimerkiksi jesuiittateologi Karl Rahner (1904–1984) kutsui tätä ajatusmallia osuvasti ”vulgaariksi kolmijumalaisuudeksi” (Karl Rahner, The Trinity, Transl. Joseph Donceel (New York: Crossroad, 1997), 42–43). (Ks. myös aihetta sivuava aiempi artikkelini.)

Millä muulla tavalla kolminaisuusoppi pitäisi sitten muotoilla? Kuinka sen edellyttämät kolme erillistä persoonaa pitäisi ymmärtää? On tärkeää pyrkiä esittämään tämä kristillisen jumalakäsityksen keskiössä oleva oppi selkeästi ja johdonmukaisesti, sillä ulkopuolisille sen pimentoon jääminen saa pahimmillaan koko kristinuskon näyttäytymään naurettavalta.

Esimerkiksi muutama vuosi sitten edesmennyt maineikas eksegeetti Heikki Räisänen (1941–2015), hämmästelee kirjassaan Mitä varhaiset kristityt uskoivat (Helsinki: WSOY, 2011), että ”useimmat teologit pitänevät edelleen kolminaisuusoppia ja inkarnaation realistista ymmärtämistä luovuttamattomina, vaikka maallikot ovat usein hämmentyneitä ja ulkopuoliset huvittuneita” (s. 203). Tässä hän on luultavasti (ja valitettavasti) oikeassa.

On siis aika tarttua härkää sarvista. (lisää…)

Matka mormonismin maailmaan – ja takaisin

EMIL ANTON

Tänään ajattelin kertoa teille mormonismista ja suositella ystäväni Kim Östmanin erinomaista tietokirjaa Mormonit: Historia, oppi ja elämä (Gaudeamus 2019). Teos on jo saanut osakseen paljon huomiota: siitä ovat kirjoittaneet ainakin HS, Aamulehti (myös muut paikallislehdet), K&K, Kotimaa24, Verkkouutiset ja Agricola, ja Yleltä voi kuunnella aiheesta radiokeskustelun. Kannan nyt oman katolisen korteni kekoon ja osallistun keskusteluun astetta henkilökohtaisemmin.

Tutustuin elämäni ensimmäisiin mormoneihin (”myöhempien aikojen pyhiin”, lyh. MAP) lähes 15 vuotta sitten, alle parikymppisenä sivarina, ja olin sittemmin aika paljonkin tekemisissä heidän kanssaan. Pelasin lähetyssaarnaajien kanssa tennistä, kävin mormonipiispan luona kylässä ja luin jopa mormoniapostoli James E. Talmagen klassikkoa Jesus the Christ. Kävin Espoossa sijaitsevassa ”Helsingin temppelissä” avoimien ovien päivänä ja Neitsytpolun seurakuntakeskuksessa jonkinlaisessa nuorten aikuisten outreach-illassa. Tiedän siis mormonismista vähän keskivertokansalaista enemmän. (lisää…)

Kaksi erilaista Betlehemiä

JUHO SANKAMO

Muistan nuoruudestani, kun erästä tyyppiä kutsuttiin sanalla umpiuskovainen. Se ei ole mikään imarteleva todistus evankeliumin vapauttavasta voimasta. Tuolla umpiuskovaisella taisi olla niin sanotusti pipo kireällä tai nuttura tiukassa. Katoliset teologit määrittelivät joskus keskiajalla, että ihminen on ainutlaatuisen avoin olento. Hänen ei pidä elää suljetussa kuplassa, vaan hänen tulee olla avoin: muistoissaan hän leijailee menneisyyteen, toiveissaan taas tulevaisuuteen.

Federico Barocci: Jeesuksen syntymä, n. 1597

Mielikuvitus johdattaa hänet minne vain. Uskossaan hän on jäsen Kristuksen ruumiissa, hän on Jumalan lapsi. Rakkaudessaan hän auttaa onnettomia ja itkee itkevien kanssa.

Betlehemissä oli kuvainnollisesti kaksi taloa. Toinen oli suljettu, toinen oli avoin. Evankelista Luukas kertoo, että pyhälle perheelle ei ollut sijaa majatalossa (Luuk. 2:7). Niinpä neitsyt Maria peitteli vauvansa seimeen, joka ilmeisesti löytyi jostain paimenten luolasta. Varhainen perimätieto kertoo pyhän perheen yöpyneen juuri luolassa. Sinne saattoivat raavaat paimenet tulla katsomaan vastasyntynyttä Herraa ja Messiasta. Tuo Jeesuksen syntymäpaikka, luola, on valtavan kaunis paikka.

Luukas kertoo, kuinka taivas aukeni ja enkeli ilmoitti paimenille öisellä kedolla: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2.) Taivas aukeni ja suuri enkelien sotajoukko ylisti Jumalaa. Paimenet saivat kuulla ja nähdä tämän. Paimenet saivat juosta tuonne vaatimattomaan paikkaan tervehtimään suurinta ihmettä. (lisää…)

Kuka on Jeesus Kristus? Dogmihistoriallinen johdatus seimen lapsen salaisuuteen

EMIL ANTON

Kävin muutamassa kauniissa joulukonsertissa. Niissä laulettiin Jeesuksesta. Tuli ihmeellinen olo. Se ei oikein sopinut yhteen sen todellisuuden ja ilmapiirin kanssa, jossa Suomessa noin muuten eletään. ”Sisäpiiriläisenä” tykkäsin konserteista paljon, mutta samalla mietin kasvavan ”ulkopuolisten” joukon tuntemuksia. Jospa laulujen kauneus herättäisi joissakuissa kiinnostuksen sitä tyyppiä kohtaan, josta niistä lauletaan?

”Kuka on Jeesus Kristus” ei ole tänä päivänä kovin mielenkiintoinen kysymys. Sitä pidetään ehkä uskonkysymyksenä, josta saa ajatella mitä lystää ja johon ei ole mitään yleispätevää oikeaa vastausta. Voivoi, mistä jäädäänkään paitsi. Kysymys on itse asiassa yksi maailman mielenkiintoisimmista. Kristillisessä kirkossa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä ei juuri muusta väännettykään noin kolmeensataan vuoteen 300-600-luvuilla. Valitettavasti kristikunta myös hajosi tuolloin pysyvästi kolmeen osaan tämän takia (se siitä ”jakamattomasta kirkosta” vuoteen 1054 asti…).

Asiaa on siis mietitty perusteellisesti pitkin vuosisatoja, ja historiasta on paljon opittavaa. Toki viime aikoina on nähty myös kolme modernin historiallisen Jeesus-tutkimuksen aaltoa. Yksi varmaan aika yleinen moderni mielipide on sellainen, että Jeesus oli ihan hyvä lähimmäisenrakkauden opettaja, mutta tuskin mikään Jumala tai Jumalan poika, joka olisi syntynyt neitseestä ja noussut kuolleista. Tällä näkemyksellä suostutaan Jeesuksen historiallisuuteen (josta kirjoitin vuosi sitten) ja ”hyvätyyppiyteen” muttei yliluonnollisuuteen.

Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että oikeastaan kukaan Jeesuksen aikalainen ei ajatellut Jeesuksesta näin. Se ei ollut osa hänen välitöntä ”vaikutushistoriaansa”. Sen sijaan reaktioita oli lähinnä kaksi: jumalanpilkkaaja, väärä Messias, tai sitten Jumalan poika, Messias. Nämä olivat vaihtoehdot. Jos emme halua valita ensimmäistä, niin valitsemme sitten toisen. Mutta tämäkään vastaus ei ole yksiselitteinen. Mitä ihmettä tarkoittaa ”Jumalan poika”? Jumalan siittämä ihminen? Jumalan pojakseen ”adoptoima” ihminen? Vai onko tämä vain mytologista kieltä? Ja jos ei, niin mitä sitten? (lisää…)

Kosmologinen argumentti

EETU MANNINEN

Tänä syksynä olen käynyt tällä blogilla läpi kasan erilaisia jumalatodistuksia: Augustinuksen (354–430) ja Anselm Canterburylaisen (1034–1109) jumalatodistukset, sekä Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) viisi tietä. Nyt päätän tämän sarjan kosmologiseen argumenttiin, joka pyrkii osoittamaan Jumalan olemassaolon maailmankaikkeuden olemassaolosta käsin.

William Lane Craig: Valveilla, Helsinki: Uusi Tie, 2012

Itse asiassa tunnettuja kosmologisia argumentteja on ainakin kaksi: Gottfried Wilhelm Leibnizin (1646–1716) kosmologinen argumentti ja niin sanottu kalām-kosmologinen argumentti. Leibnizin argumentti perustuu välttämättömän ja kontingentin väliseen eroon, kuten moni muukin jumalatodistussarjassani aiemmin käsittelemä argumentti (erityisesti Tuomaan kolmas tie). Tämän vuoksi en ryhdy esittelemään sitä tämän seikkaperäisemmin.

Toinen syy kalām-kosmologiseen argumenttiin keskittymiselleni on, että se on mielestäni kenties toimivin argumentti Jumalan olemassaolon puolesta ja vaatii siksi perusteellisen esittelyn. Tämä argumentti on ollut paljon esillä Jumalan olemassaoloa koskevissa julkisissa debateissa. Argumenttia on tehnyt tunnetuksi erityisesti William Lane Craig, joka on erikoistunut siihen filosofian väitöskirjassaan 1970-luvulla.

Esityksessäni seuraankin pitkälti Craigin esitystä, joka löytyy kansantajuisessa ja helposti lähestyttävässä muodossa hänen suomeksikin julkaistussa teoksessaan On Guard (suom. Valveilla). Kalām-kosmologinen argumentti kuuluu seuraavasti:

Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.
Maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
Siksi maailmankaikkeudella on alkusyy. (lisää…)