Artikkelit

Koronapaasto

JOONA KORTENIEMI

Toissa sunnuntaina 22.3. ”valtioneuvosto pyysi somevaikuttajat mukaan jakamaan faktatietoa siitä, kuinka toimia koronavirusepidemian keskellä”. Päätimme osallistua talkoisiin. Huomasimme, että samalla tarjoutuu oiva tilaisuus pohtia poikkeusoloja, joiden keskellä nyt elämme, moraalisesta ja hengellisestä näkökulmasta. Samassa paketissa voimme tarjota apuneuvoja siihen, kuinka pitää yllä omaa ja perheen hengellistä elämää karanteeni- ja epidemiaolosuhteissa.

Ensin siis faktatietoa itse viruksesta ja sen aiheuttamasta taudista (lisää täällä, täällä ja täällä). Koronavirus, joksi taudinaiheuttajaa mediassa usein kutsutaan, on itse asiassa yksi monista koronaviruksista nimeltään SARS-CoV-2. Kyseisen viruksen sukulaisia ovat vuoden 2002-2003 epidemiasta tuttu SARS-koronavirus sekä lähinnä Lähi-idässä jyllännyt MERS-koronavirus. Molemmat aiheuttavat vakavan hengitystieinfektion.

Nyt maailmalla riehuvan koronavirus SARS-CoV-2:n aiheuttama tauti on lääketieteelliseltä nimeltään COV-19. Sen yleisiä oireita ovat kuume, yskä, lihaskivut, päänsärky, hengenahdistus ja väsymys. Myös ripulin on raportoitu olevan yleinen oire. Noin 80 prosentilla tartunnan saaneista tauti on lievä, mahdollisesti jopa oireeton. Noin 14%:lla tauti on vakavampi sisältäen hengenahdistusta ja/tai keuhkokuumeen. Raportoiduista tapauksista noin kuudella prosentilla tila etenee kriittiseksi. Arviot taudin kuolleisuusprosentista vaihtelevat yhdestä jopa viiteen prosenttiin. WHO:n arvio on noin 2-3 prosenttia.

Kuten julkisuudessa on kerrottu, COV-19 on vaarallisin iäkkäille ja perussairaille, esimerkiksi diabeetikoille, tupakoitsijoille sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastaville. Perusterveille lapsille, nuorille sekä keski-ikäisille tauti on harvoin vaarallinen. On silti syytä huomata, että ulkomailta on raportoitu myös työikäisten ja jopa nuorten koronakuolemista. Toissa päivänä Yle raportoi Jyväskylässä parikymppisen perusterveen naisen joutuneen tehohoitoon koronavirustartunnan vuoksi. Tyhmänrohkea ei siis pidä olla. (lisää…)

Korona ja hyvän kuoleman manuaali

JUHO SANKAMO

Viime viikolla kymmenesosa maailman väestöstä oli karanteenissa koronaviruksen vuoksi. Hautaan tämä virus ei ole vielä niittänyt kovin paljoa ihmisiä – koko maailmassa noin 6500 ihmistä (16.3.2020). Suomessa tavallinen influenssa tappaa vuosittain noin 500 ihmistä. Nähtäväksi jää, kuinka paljon ihmisiä tämä pandemia lopulta vie hautaan. (Voit seurata tilanteen etenemistä reaaliajassa esim. täällä.)

Tässä blogissa kerron, millaisia apuneuvoja kirkon työkalupakista löytyy, jos jokin tappava rutto alkaisi tosissaan niittää ihmismassoja tästä ajasta ikuisuuteen. Ensinnäkin, on tärkeä huomata, että ihminen on kuolevainen. Oi kuolema! Kuinka katkera onkaan sinua muistaa, sanotaan Sirakin kirjassa (Sir. 41:1). Kristityt ovat aina opettaneet, että kuolema kannattaa pitää mielessä. Muista, että myös sinun pitää kuoleman – memento mori. Viikatemies kulkee kannoillasi. Kirkonkellossa oli kaiverrus: ”Jokainen lyönti sattuu. Viimeinen tappaa.” Loppu tulee meidän jokaisen maalliselle vaellukselle.

Raamattu muistuttaa meitä seitsemän kertaa, että ”maa ja taivas” katoavat kerran (Matt. 24:35; Ps. 102:27; Mark. 13:31; Luuk. 21:33; Hepr. 1:11; Ilm. 21:1; Jes. 50:6). Jesajan kirjassa tämä sanotaan rajusti: ”Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset” (Jes. 50:6).

Tallinnan Nigulisten kirkossa on lähes 30 metriä pitkä seinämaalaus, joka kuvaa Kuoleman tanssia. Taustalla on syksyinen kaupunki. Siellä ihmiset tanssivat luurankojen ja viikatemiesten keskellä. Tästä 1400-luvulla tehdystä Nigulisten seinämaalauksesta löytyy paavi, piispa, kuningas, kaupungin johtaja, rikkaat ja köyhät, emännät ja piiat, isännät ja narrit, prinsessa ja pikkulapset. Kuolema saattoi kutsua tanssiinsa kenet vain. Rikkaudella tai mahtiasemilla ei ollut merkitystä. (lisää…)

Paasto – omavanhurskasta itsensä rääkkäämistä vai hengellisen kasvun väline?

EETU MANNINEN

Helsingin katolisen hiippakunnan vaakuna

Paaston aika alkoi viime keskiviikkona. Helsingin hiippakunnan piispanistuin on tällä hetkellä tyhjillään, minkä vuoksi normaalisti piispan antaman paastokäskyn julkaisi tänä vuonna hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato.

Paastokäskyyn sisältyy (1) kaikkia yli 14-vuotiaita uskovia tuhkakeskiviikkona, pitkänäperjantaina ja vuoden jokaisena perjantaina (jollei silloin ole juhlapyhä) velvoittava abstinenssi eli liharuoasta pidättäytyminen, joka voidaan korvata myös muilla kieltäymyksillä, (2) 18–60-vuotiaita velvoittava paasto tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina, jolloin nautitaan ainoastaan yksi täydellinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta, ja (3) katumus, jota voi toteuttaa kieltäytymällä jostain nautinnosta.

Kirkkoa on toisinaan kritisoitu tästä käytännöstä. Eikö Raamatussakin sanota, että ”kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä?” (Kol. 2:16.) Eivätkö käskyt, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” tule pahaenteisiltä maailman alkuvoimilta, eivätkä suinkaan Jumalalta? (Kol. 2:21.) Eikö tällaisten ”omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativien käskyjen” sanota olevan vain viisailta näyttäviä, mutta todellisuudessa arvottomia ja vain ihmisen ylpeyttä tyydyttäviä? (Kol. 2:23.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kysymystä, miksi kirkko velvoittaa katolilaisia paastoamaan. En lähesty kysymystä velvollisuuden problematiikasta käsin (vrt. esim. aiempaan kirjoitukseeni sunnuntaivelvollisuudesta), vaan pohdin paastoa hengellisestä näkökulmasta. Miksi paasto kuuluu kristinuskoon ja miksi kirkko katsoo sen olevan hyväksi kristityille? Pyrin osoittamaan, että kyseessä ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kysymys vain ulkonaisista säännöistä, vaan kristinuskon ytimeen kuuluvasta hengellisyydestä. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa III (2/3): Seksipommi

JUHO SANKAMO

Playboy-lehden ensimmäinen numero vuodelta 1953. Kannessa aikansa seksisymboli Marilyn Monroe

Seksivallankumouksen vaikutus on ollut järisyttävä. Ei tarvitse kuin lukea vähän 7 Päivää -lehteä, niin tiedät mistä puhun. Tuo vallankumous koitti 1960-luvulla, ja sitä voidaan varmasti pitää kaikkein merkittävimpien ja kauaskantoisimpien historiallisten ilmiöiden joukossa viime vuosisadalla. Ihminen haluttiin vapauttaa tiukoista ja perinteisistä seksuaalinormeista. Erityisesti nainen haluttiin vapauttaa seksin luonnollisesta seurauksesta: vauvasta.

Jos jokin innovaatio ja tuote liittyy seksuaalivallankumoukseen, niin se on tietysti e-pilleri. Tämä keinotekoisen ehkäisyn hittituote yleistyi räjähdysmäisesti 1960-luvulta alkaen. E-pilleri tuli USA:n markkinoille vuonna 1960. Parin vuoden kuluttua sitä käytti 1,2 miljoonaa ja vuonna 1964 6,5 miljoonaa naista. Nykyään USA:ssa yli 60 % naisista, jotka ovat hedelmällisessä iässä (15–44 v), käyttävät jonkinlaista keinotekoista ehkäisyä. (Jonathan V. Last, What to Expect when No One´s Expecting, 2014, 55.)

Suomessa e-pilleriä käyttää noin neljännes naisista, jotka ovat hedelmällisessä iässä (15–44 v). Tästä seurasi isoja muutoksia. Nyt seksi ja vauvan syntymä, samoin kuin seksi ja avioliitto erotettiin toisistaan. Seksi vapautettiin sen luonnollisesta seurauksesta. Tämä oli valtavan suuri muutos, jolla on valtavan suuria vaikutuksia. (lisää…)

Mikä on ihminen? Osa III (1/3): Väestöpommista seksipommiin ja ikääntymispommiin

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos: dickens christmas carol scrooge"

Charles Dickensin Joulukertomuksesta on tehty monta elokuvaa. Kuvassa Ebenezer Scrooge.

Meillä on ollut tapana lukea lapsillemme jouluna Charles Dickensin joulukertomus (A Christmas Carol). Tässä kertomuksessa itara ja ilkeä Scrooge ei osallistu köyhien jouluavustuksiin, koska maailmassa on muutenkin liikakansoitusta. Joutaisivat kuolla pois, hän inttää rahankerääjälle. Dickensin Joulukertomus on julkaistu vuonna 1843.

Englantilainen taloustieteilijä ja anglikaanipappi Thomas Malthus (1766–1834) oli vähän aiemmin julkaissut teoksensa, jossa hän varoitti liikakansoituksesta. Malthusin mukaan väkiluvun kasvaessa maailman ruoka loppuu kesken. Ei olisi viljelysmaata tarpeeksi ruokkimaan ihmisjoukkoja, nälkäisiä lapsia. Merestä loppuisivat kalat, metsästä riista. Edessä olisi nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia ja sotia ruoasta.

Maailman väkimäärä ylitti miljardin ihmisen rajapyykin 1800-luvulla. 1930-luvulla meitä oli jo kaksi miljardia. 1960-luvulla kolme miljardia, ja vuosituhannen vaihteessa meitä oli jo tuplasti enemmän: kuusi miljardia. Nyt meitä on 7,7 miljardia ihmistä. Mutta onko meillä liikakansoitusta? (lisää…)

Miten yksi voi olla kolme?

EETU MANNINEN

Kuinka yksi Jumala voi olla samaan aikaan kolme persoonaa? Tämä kysymys menee kristillisen jumalakuvan ytimeen.

Hendrick van Balen: Kolminaisuus, 1620

Luullakseni suurin osa niin kristityistä kuin ei-kristityistäkin ymmärtää kolminaisuusopin jotenkin seuraavasti: on vain yksi Jumala, joka koostuu kolmesta eri toimijasta (”persoonista”), jotka ovat läheisessä suhteessa toisiinsa.

Tässä ratkaisussa on kuitenkin se ongelma, että se tekee kristinuskosta jonkinlaisen monoteismin ja polyteismin välimuodon. Toisaalta uskotaan yhteen Jumalaan, mutta toisaalta myös kolmeen erilaiseen toimijaan, joista tämä jumaluus koostuu. Esimerkiksi jesuiittateologi Karl Rahner (1904–1984) kutsui tätä ajatusmallia osuvasti ”vulgaariksi kolmijumalaisuudeksi” (Karl Rahner, The Trinity, Transl. Joseph Donceel (New York: Crossroad, 1997), 42–43). (Ks. myös aihetta sivuava aiempi artikkelini.)

Millä muulla tavalla kolminaisuusoppi pitäisi sitten muotoilla? Kuinka sen edellyttämät kolme erillistä persoonaa pitäisi ymmärtää? On tärkeää pyrkiä esittämään tämä kristillisen jumalakäsityksen keskiössä oleva oppi selkeästi ja johdonmukaisesti, sillä ulkopuolisille sen pimentoon jääminen saa pahimmillaan koko kristinuskon näyttäytymään naurettavalta.

Esimerkiksi muutama vuosi sitten edesmennyt maineikas eksegeetti Heikki Räisänen (1941–2015), hämmästelee kirjassaan Mitä varhaiset kristityt uskoivat (Helsinki: WSOY, 2011), että ”useimmat teologit pitänevät edelleen kolminaisuusoppia ja inkarnaation realistista ymmärtämistä luovuttamattomina, vaikka maallikot ovat usein hämmentyneitä ja ulkopuoliset huvittuneita” (s. 203). Tässä hän on luultavasti (ja valitettavasti) oikeassa.

On siis aika tarttua härkää sarvista. (lisää…)

Matka mormonismin maailmaan – ja takaisin

EMIL ANTON

Tänään ajattelin kertoa teille mormonismista ja suositella ystäväni Kim Östmanin erinomaista tietokirjaa Mormonit: Historia, oppi ja elämä (Gaudeamus 2019). Teos on jo saanut osakseen paljon huomiota: siitä ovat kirjoittaneet ainakin HS, Aamulehti (myös muut paikallislehdet), K&K, Kotimaa24, Verkkouutiset ja Agricola, ja Yleltä voi kuunnella aiheesta radiokeskustelun. Kannan nyt oman katolisen korteni kekoon ja osallistun keskusteluun astetta henkilökohtaisemmin.

Tutustuin elämäni ensimmäisiin mormoneihin (”myöhempien aikojen pyhiin”, lyh. MAP) lähes 15 vuotta sitten, alle parikymppisenä sivarina, ja olin sittemmin aika paljonkin tekemisissä heidän kanssaan. Pelasin lähetyssaarnaajien kanssa tennistä, kävin mormonipiispan luona kylässä ja luin jopa mormoniapostoli James E. Talmagen klassikkoa Jesus the Christ. Kävin Espoossa sijaitsevassa ”Helsingin temppelissä” avoimien ovien päivänä ja Neitsytpolun seurakuntakeskuksessa jonkinlaisessa nuorten aikuisten outreach-illassa. Tiedän siis mormonismista vähän keskivertokansalaista enemmän. (lisää…)