Artikkelit

Pihkala, kaste ja kristillinen kasvatus

EMIL ANTON

Ei kahta ilman kolmatta – vanha sanonta pätee myös sarjaani Tampereen emerituspiispa Juha Pihkalasta, joka on yksi Suomen kunnioitettavimmista teologeista. Viime talvena kirjoitin Pihkalan kultaisesta kastelukannukirjasta ja kristologiasta – nyt siirrytään kastelukannusta kasteeseen ja kristologiasta pihkalologiaan, kun käsittelyyn tulevat Pihkalan 65-vuotisjuhlakirja ja hänen perusteellinen kasteteologinen tutkimuksensa.

Ari Hukarin toimittaman juhlakirjan nimi on Signum unitatis – Ykseyden merkki (Kirjapaja: Helsinki 2006). Se oli myös Tampereen hiippakunnan vuosikirja 2007. Kasteteologinen tutkimus on nimeltään Armonväline vai armon lupaus? Augsburgin tunnustuksen kasteartiklan sanojen quodque per baptismum offeratur gratia Dei tulkinta 1530-1930 (STKSJ 145, 1986).

Älä vielä karkaa! Tiedetään, että paksulta kuulostaa. Täytyy varmaan olla aika pihkassa Pihkalaan, että tällaiset munkkilatinatutkimukset ja hiippakunnalliset juhlakirjat jaksavat kiinnostaa, vai mitä? Noh. Luin Pihkala-kirjoja ensisijaisesti ammatillis-intellektuaalisista syistä, sillä Pihkala kuuluu suomalaisten dogmaatikkojen kaanoniin. Pihkalan veljen ja tytärten artikkelit juhlakirjassa saivat kuitenkin sydämenikin sykkimään, joten voin oikeastaan tunnustaa olevani pihkassa Pihkaloihin. Luvassa on mm. todella kaunis todistus esimerkillisestä kristillisestä kasvatuksesta.

(lisää…)

Katolinen vartti Radio Deillä!

JUHO SANKAMO

Kesälomat on lusittu ja arkinen aherrus alkaa! Oma kesäni meni lapsia paimentaessa, mustikoita keräillessä, suppilautaillessa ja vähän pianoa soitellen. Mutta nyt vähän hapatushenkisiä uutisia!

Radio Deillä alkaa sunnuntaina 9.8. klo 17:30 juontamani Katolinen vartti -niminen ohjelma. Siinä haastattelen suomalaisia katolisen kirkon jäseniä. Näitä keskusteluja voi kuunnella joka sunnuntai aina vuoden 2020 loppuun asti Radio Dein taajuuksilla.

Tämä on oikeastaan varsin historiallista. Radio Deillä ei ole koskaan ollut näin pitkäjaksoista katolista ohjelmaa (eikä tietysti millään muullakaan suomalaisella radiokanavalla). Nyt saadaan katolilaisten ääniä kuuluviin myös Suomen kristillisessä radiossa. Vartin mittaisissa keskusteluissa tulemme kuulemaan niin pappeja kuin maallikkojakin.

Ensimmäisessä jaksossa sunnuntaina 9.8. keskustelen isä Tuomas Nyyssölän kanssa siitä, mitä tarkoittaa tuo termi katolinen. Tämän jälkeen, 16.8., Miikka Nummenpää, suurperheen isä ja lääkäri, tulee keskustelemaan kanssani perheen merkityksestä. Sunnuntaina 23.8. keskustelen kirjailija Lemmikki Louhimiehen kanssa ruusukosta. Elokuun viimeisenä sunnuntaina saapuu jälleen isä Tuomas Nyyssölä studioon keskustelemaan pyhimmästä sakramentistamme, eukaristiasta. Syksyn ja talven aikana tulemme keskustelemaan muun muassa ripistä, pyhimyksistä, neitsyt Mariasta, sakramenteista, katolisesta taiteesta ja paavista. Vieraiden joukossa on varmasti myös tämän blogin muita kirjoittajia.

Katolinen yllätys ja syntymisen tila

Juutalainen filosofiteologi Abraham Heschel kirjoitti, että ihminen on loppuun asti yllätys. Hän on persoona, joka on jatkuvassa syntymisen tilassa. Status nascendi. Tämän vuoksi ihmisen elämäkertaa ei voida kirjoittaa ennakolta. Ihminen ei ole kone, joka voidaan ohjelmoida. Ihminen on, niin kuin Psalmissa 139 sanotaan, ihme, suuri ihme.

Katolisessa vartissa kuulemme kristittyjä, jotka ovat elämässään kokeneet suuria yllätyksiä. En olisi osannut arvata 15 vuotta sitten, että tulen liittymään katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Itselleni katoliseen uskoon ja kirkkoon tutustuminen on ollut ja on jatkuva seikkailu. Kuten kirkkoherramme Turussa sanoo: Kirkon voi oikeastaan nähdä oikein vain sisäpuolelta käsin. Kirkon ikkunoiden lasimaalausten kuviot näyttäytyvät oikeassa valossa ja ymmärrettävinä, kun niitä katsotaan sisältä päin.

On oikeastaan hyvin mielenkiintoista nähdä, minkälainen tulevaisuus katolisella kirkolla tulee olemaan Suomessa. Meitä on lukumääräisesti vähän. Olemme, kirjaimellisesti, erittäin kirjava seurakunta. Syntyminen jatkuu taivaaseen asti. Marttyyrien kuolinpäivää kutsutaan usein heidän taivaalliseksi syntymäpäiväkseen.

Johannes kirjoittaa näin: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.) Syntymä- ja kasvuprosessi on vielä pahasti kesken. Ei se mitään haittaa. Hengellisessä kodissa on hyvä kasvaa. Minulla on niin valtavasti nähtävää ja kuultavaa – koko kirkon ihmeellinen ja rikas aarreaitta.

Tavoitteenani on, että voisimme edes vähän valaista tätä ihmeellistä aarretta Katolisessa vartissa. Elämä on yllätys, joka aukeaa vain elämällä.

Kärsitkö omantunnon vaivoista? Osa 2 – Käytännön neuvoja

OSKARI JUURIKKALA

Eilen julkaisin artikkelin, jossa käsittelin omantunnon vaivoja. Tarkoitan sillä tässä taipumusta huolestua näennäisen pienistä asioista niin paljon, että kokee usein suurta rauhattomuutta ja epävarmuutta sielunsa tilasta. Ensimmäisessä osassa selitin, että taipumus toistuviin omantunnon vaivoihin voi johtua monista tekijöistä, kuten tunneherkkyydestä, mielivaltaisesta Jumalakuvasta tai hyväksytyksi tulemisen epävarmuudesta lapsuudessa.

Huomautin kuitenkin, että nämä ovat vain altistavia tekijöitä. Omantunnonvaivaisuus on ytimeltään eräänlainen kiusaus. Näin ollen se ei ole peräisin Jumalasta, joka on rauhan Jumala ja joka haluaa sielulle iloa ja rauhaa. Taipumusta toistuviin omantunnon vaivoihin on siis syytä vastustaa. Tie ulos omantunnonvaivaisuudesta on hengellisen kasvun tie, jossa ymmärrys uskon – ja Jumalan armon – objektiivisesta puolesta kasvaa ja vahvistuu.

Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ja se vie aikaa. Mitä siis tehdä käytännössä, jos omatunto jatkuvasti vaivaa? Annan nyt muutamia tarkempia neuvoja katolisesta perinteestä käsin.

Ensimmäinen on: älä jää yksin. Kysy neuvoa. Puhua asiasta rohkeasti. Älä pelkää sanoa ääneen, että sinulla tuntuu olevan taipumusta omantunnon vaivoihin. Kun juttelet asiasta hyvän ja kokeneen papin kanssa (tai viisaan ja kokeneen maallikon kanssa), huomaat pian, että ongelma lievittyy.

On tärkeää, että luotat kyseiseen henkilöön. Enkä tarkoita vain sitä, että pidät häntä luotettavana. Tarkoitan, että teet niin kuin hän opastaa. Eli luotat aktiivisesti.

Tämä on tärkeää. Omantunnon vaivoista kärsivän ihminen pitää oppia luottamaan Jumalan armon ja opastuksen ulkoisiin merkkeihin. Sinun tulee luottaa, vaikka omat epäilykset ja tuntemukset sanoisivat muuta.

Pappi saattaa esimerkiksi sanoa, että se, mistä kerroit, ei ole vakava synti. Yksi yleisimpiä haasteita on juuri se, että omantunnonvaivainen ihminen näkee ja kokee kuolemansyntiä myös siellä, missä sitä ei ole. (lisää…)

Kärsitkö omantunnon vaivoista? Osa 1

OSKARI JUURIKKALA

Pietro Rotari (1707–1762): La Penitente

Kuukausi sitten Joona Korteniemi julkaisi kiehtovan ja keskustelua herättäneen pohdiskelunsa Kaksi vuotta katolilaisena. Lukuisten kommenttien joukossa oli puhetta siitä, miten tulisi toimia omantunnon vaivojen kanssa. Siinä pohdittiin erityisesti joidenkin kokemusta siitä, voiko katolinen moraaliopetus ja sakramenttielämä aiheuttaa tietyissä ihmisissä jatkuvaa epävarmuutta siitä, onko niin sanotusti armon tilassa vai ei. Keskustelu tarjosi useita hyviä ajatuksia. Halusin kuitenkin palata asiaan rauhassa ja systemaattisemmin.

Omantunnon vaivojen ongelma on tunnettu sekä pastoraalisessa teologiassa että kirkon historiassa. Olen myös itse vuosia sitten kärsinyt ongelmasta jonkin verran. Toki tunnen ihmisiä, joille asia on vakavampi kuin mitä se minulle oli. Tässä kirjoituksessa analysoin omantunnon vaivoja sekä oman kokemukseni että yleisen katolisen teologian valossa. Annan myös neuvoja, joita katolinen moraaliteologia ja pastoraalinen perinne asiaan tarjoaa.

On kuitenkin syytä muistaa, että asiaan liittyvät kokemukset voivat olla monenlaisia. Omantunnon vaivat voivat johtua eri syistä ja ilmetä eri tavoin. Ehkä juuri siksi katolisessa perinteessä kysymys on pyritty etupäässä ohjaamaan henkilökohtaisen sielunhoidon alueelle. Jos sinulla on tällaisia vaivoja, kannustan sinua jutun lukemisen lisäksi puhumaan asiasta rohkeasti kokeneen papin kanssa. Asiassa ei ole mitään hävettävää ja siihen on mahdollista saada apua. (lisää…)

Pyhän Antonius Padovalaisen saarna kaloille

EMIL ANTON

Pyhä Antonius Padovalainen (k. 1231) on yksi katolisen kirkon suosituimmista pyhimyksistä. Tunnustaudun itsekin suureksi pyhän Antoniuksen faniksi. Olen kirjoittanut hänestä mm. vanhalla blogillani neljä vuotta sitten ja Fides-lehden sivuilla vuosi sitten. Tänäkin vuonna halusin tehdä jotain pyhän Antoniuksen muistopäivän kunniaksi. Sitä vietettiin toissapäivänä 13.6.

Yksi tunnetuimmista Antonius Padovalaista koskevista tarinoista on hänen saarnansa kaloille. Tarina on peräisin 1300-luvulla kootusta Antoniuksen ”Ihmeiden kirjasta” (Liber miraculorum). Ihmeen kerrotaan tapahtuneen Riminissä, missä oli Antoniuksen aikaan paljon kataareita, jotka olivat katolisen kirkon näkökulmasta harhaoppisia. Kun kataarit eivät kuunnelleet Antoniuksen saarnaa, hän alkoi saarnata kaloille. Kalat nostivat päänsä vedestä ylistääkseen Jumalaa ja kunnioittaakseen hänen pyhäänsä.

Antonius saarnaa kaloille

Riminissä Marecchiajoen rannalla on keskiaikainen kappeli paikalla, jossa ihmeen uskotaan tapahtuneen. Päätin Antoniuksen muistopäivän kunniaksi suomentaa tämän Antoniuksen saarnan kaloille. Se julkaistaan siis seuraavassa tietääkseni ensimmäistä kertaa suomeksi. Lyhyt saarna sisältää aika hienon ja hauskan ”kalojen teologian” sekä paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia keskiaikaisesta maailmankuvasta liittyen esimerkiksi kalojen näkökykyyn läpinäkyvässä veden ”alkuaineessa”. (lisää…)

Helluntai, kielillä puhuminen ja kielten lahja

OSKARI JUURIKKALA

Vietimme viikko sitten helluntaita, kirkon suurta syntymäpäivää. Se on aina erityinen ilon päivä. Pyrin valmistautumaan juhlaan vuosittain rukoilemalla tavallista enemmän aiheeseen liittyen – tai paremmin sanottuna liittyen tähän henkilöön, pyhän Kolminaisuuden kolmanteen Persoonaan liittyen. Viime aikoina olen pohtinut erityisesti käsitettä kielillä puhuminen tai kielten lahja.

Katolisessa traditiossa ei perinteisesti juurikaan puhuta asiasta, ei ainakaan siinä merkityksessä kuin mikä sillä on helluntailaisuudessa ja ns. karismaattisessa kristillisyydessä. Opus Dein perustajan, pyhän Josemaria Escrivan (1902–1975) kautta minulle tuli tutuksi toisenlainen tapa puhua ”kielten lahjasta” (espanjaksi don de lenguas). Hän käytti termiä evankelioinnin eli apostolaatin yhteydessä.

Pyhä Josemaria korosti usein sitä, että meidän ei tule vain argumentoida asioita omasta näkökulmastamme, vaan ennen kaikkea tulee pyytää Pyhältä Hengeltä apua, jotta löytäisimme kuulijalle tai kuulijoille sopivat sanat ja näkökulmat. Samoin hän alleviivasi sitä, että uskosta ja Jumalasta puhuminen tulee valmistella rukouksella, jotta sanamme voisivat laskeutua suotuisaan maaperään. Tie-kirjassaan hän kehottaakin:

Ensin rukous, sitten hyvitys ja, todellakin, kolmannella sijalla teko. (Tie, 82)

Epäilyksiä ja tutustumista helluntailaisuuteen

Aloin kuitenkin epäillä asiaa pari vuotta sitten, kun erilaisten sattumusten ja tuttavuuksien kautta tutustuin helluntailaisuuteen ja ns. karismaattisuuteen. (lisää…)

Kaksi vuotta katolilaisena

JOONA KORTENIEMI

Viikko-pari sitten tuli täyteen kaksi vuotta liittymisestäni katoliseen kirkkoon. Se tapahtui Pyhän Henrikin katedraalissa helluntaina 19.5.2018. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika jakaa teille lukijoille hiukan kokemustietoa siitä, miten homma on toiminut käytännössä. Miten olen kokenut nämä kaksi vuotta, miten elämäni on muuttunut?

Joudun jo tässä vaiheessa toteamaan, että katoliseen kirkkoon liittyminen on ollut, ei vähempää kuin elämäni paras päätös. Ainoa asia, jota olen sen suhteen katunut, on se, etten tehnyt sitä aikaisemmin. Jos yrittäisin kuvata kokemustani, se voisi olla jotain tämäntapaista: kuvittele, että Sinut temmataan yhtäkkiä harmaasta betonilähiöstä Narniaan, Taruun sormusten herrasta tai johonkin Harry Potter -seikkailuun.

Siis ankeudesta maailmaan, joka on täynnä värejä, kauneutta, seikkailua ja merkitystä. Olet jälleen lapsi, opiskelet Harryn kanssa Tylypahkassa, seikkailet Gandalfin seurassa, juttelet Aslanin kanssa. Ainoa ero on vain se, että tämä ei ole fantasiaa vaan totta ja että tässä on kysymys vielä jostain äärettömän paljon paremmasta ja suuremmasta – nimittäin elävän Jumalan tuntemisesta. (lisää…)

Helatorstai ja ihmisen paikka taivaissa

JUHO SANKAMO

”Poikasi Kristuksen taivaaseenastumisessa myös meidät ylennetään.” Tämä lause helatorstain rukouksessa on minusta aivan erityisen hieno.

Tällä viikolla vietetään helatorstaita. Kyse on Jeesuksen Kristuksen taivaaseen astumisen juhlapäivästä. Ollessaan kuulusteltavana Jerusalemissa, ylipappi Kaifas esitti Jeesukselle suoran kysymyksen: Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika? Jeesuksen vastaus kuuluu näin: ”Olen, ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä” (Mark. 14:62). Tämä on aivan valtavan tärkeä lause Jeesukselta. Siinä yhdistyy kolme tärkeintä messiaanista titteliä: Ihmisen Poika, Messias ja Jumalan Poika.

Jumalan valtaistuin venäläisessä raamatunkuvituksessa vuodelta 1696. Kuva: Wikipedia

Kuultuaan Jeesuksen vastauksen ylipappi repäisi vaatteensa ja syytti Jeesusta Jumalan pilkasta. Kiinnitän nyt huomiota vain siihen asiaan, että Jeesus sanoo istuvansa Voiman oikealla puolella. Juutalaiset uskoivat, että taivaassa on valtaistuin – Jumalan valtaistuin.

Danielin kirjan luvussa 7, jossa puhutaan tuosta ihmeellisestä Ihmisen Pojasta, sanotaan, että taivaassa ”istuimet asetettiin paikoilleen” (7:9). Tässä taivaan istuimet ovat monikossa. 120-luvulla vaikuttaneen rabbi Akivan (n. 50–n. 135 jKr.) kerrotaan pohtineen Danielin kirjan kohtaa. Hän päätteli, että taivaassa on tosiaan kaksi valtaistuinta. Yksi Jumalalle, yksi Daavidille eli Messiaalle. (b. Sanh. 38b; b. Hag. 13a)

Rabbi Akiva uskoi, että hänen aikalaisensa, Simon Bar-Kokba (k. 135) oli Messias. Tälle Messias-oletetulle olisi siis varattuna valtaistuin Jumalan oikealle puolelle. Kokba osoittautui huijariksi, tai valemessiaaksi, ja Akiva joutui naurunalaiseksi. Joka tapauksessa, tällaiset uskomukset mahtuivat tuon ajan juutalaisuuteen (Wright, Jesus and the Victory of God, 1996, s. 526–527.) Keskustellessaan ylipappi Kaifaksen kanssa Jeesus uskoi istuvansa kohta valtaistuimellaan Jumalan oikealla puolella. (lisää…)

Viinilakossa paruusiaan asti?

EETU MANNINEN

Evankeliumeissa Jeesus esittää kosolti kryptisiä lauseita, joiden merkitystä lukija jää pohtimaan. Eräässä tällaisessa arvoituksellisessa lausumassa Herra sanoo viimeisellä ehtoollisellaan opetuslastensa kanssa, että hän ei siitä lähtien maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin hän juo uutta viiniä Jumalan valtakunnassa (Mark. 14:25). Matteuksen versiossa Jeesuksen sanoihin on lisätty ”teidän kanssanne” (Matt. 26:29). Luukkalla Jeesuksen viininkulutus taas jatkuu silloin, kun ”Jumalan valtakunta on tullut” (Luuk. 22:18).

Leonardo Da Vinci: Viimeinen ehtoollinen, n. 1495

Itse olen ainakin jäänyt miettimään näiden sanojen merkitystä usein, kun olen lukenut ne tai kuulut ne luettavan. Tarkoittaako Jeesus kirjaimellisesti, että viimeisellä ehtoollisella hän joi viiniä viimeisen kerran ennen aikojen lopulla koittavaa uutta luomakuntaa? Miksi hän koki tämän kertomisen tarpeelliseksi? Miten nämä sanat suhteutuvat viimeisen ehtoollisen ja hänen lähestyvän kuolemansa kontekstiin?

Tässä kirjoituksessa pureudun näiden sanojen syvempään merkitykseen. Vaikka Jeesuksen viinilakko ei ensisilmäyksellä ehkä näytä kovin merkittävältä, tämä lupaus kertoo jotain hyvin syvällistä ehtoollisesta ja lunastuksen salaisuudesta. (lisää…)