keskiaika

Katolinen kirkko ja Raamatun punainen lanka

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos haulle ten commandments moses movie

Charlton Heston Mooseksena elokuvassa ”Kymmenen käskyä” (1956).

Voin varmaan sanoa, että suhtaudun Raamattuun kohtalaisen monipuolisesti. Olen tutustunut siihen niin monesta eri näkökulmasta. Tuo pyhä kirjakokoelma on tullut minulle tutuksi jo äidinmaidon mukana. Sen sanomasta on laulettu huippubiiseissä, kuten ”Joosua hän marssi alas Jerikoon…”, ”Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies” ja ”Aasi, mä tahtoisin nyt olla aasi.” Siitä piirrettyjä kuvia on ihmetelty Ikuisten kertomusten sivuilla ja alttaritauluilla. Raamatun pääkertomukset ovat tulleet tutuiksi elokuvien kautta – mm. legendaarinen 1950-luvun Mooses-leffa (”Kymmenen käskyä”) ja ”Egyptin prinssi”. Samoin Raamatusta on paasattu saarnastuoleissa. Olen myös tehnyt väitöskirjani nimenomaan Raamatun tutkimuksesta. Ja töissäkin olen ollut Suomen Raamattuopistolla.

Luterilaiset, ja varsinkin herätyskristityt, ovat aika innokkaasti ja hienosti opettaneet suomalaisille pyhää Jumalan sanaa. Suomen Raamattuopistolla on Sisälle Sanaan -viikonloput ja Matka halki Raamatun -kurssit. Kansanlähetys järjestää Raamatun Punainen lanka -kursseja. Näissä kaikissa pyritään tutustumaan Raamattuun, ja niissä pohditaan, mikä on sen keskeinen sanoma, punainen lanka.

Myös katolinen kirkko on alusta asti pohtinut näitä kysymyksiä. Tuo kirjakokoelma on syntynyt ja saanut lopullisen muotonsa katolisen kirkon huomassa. Kirkkovuodessa kullekin sunnuntaille ja juhlapäivälle on määritelty omat Raamatun lukukappaleet. Samaan tapaan jo muinaiset juutalaiset (Jeesuksen aikana) olivat jakaneet kullekin pyhäpäivälle luettavat kohdat laista, profeetoista ja kirjoituksista. Tällä varmistettiin se, että seurakunta ei joudu joka pyhäpäivä kuuntelemaan, kuinka pappi toistelee omaa lempikertomustaan Raamatusta. Määrätyt Raamatun lukukohdat kullekin pyhäpäivälle takaavat, että koko kirjakokoelma tulee ajan mittaan varsin kattavasti tutuksi. (lisää…)

Mainokset

Hapatuspäivä – Luentoja, keskusteluja ja hyviä uutisia

EETU MANNINEN

Aku Visalan kommenttipuheenvuoro

12.5.2018 Järjestimme Studium Catholicumilla kaikkien aikojen ensimmäisen hapatuspäivän. Tilaisuudessa tiimimme jäsenet ja vieraileva tähti dominikaaniveli Gabriel Salmela (jonka luona Studiumilla olimme itse vieraina) pitivät kukin oman esitelmänsä, joihin saimme kommenttipuheenvuorot Timo Keskitalolta, Aku Visalalta ja Antoine Lévyltä. Veli Gabrielin luentoa kommentoi Oskari Juurikkala, sillä Olli-Pekka Vainiolle, jonka oli alun perin tarkoitus kommentoida veli Gabrielin esitelmää, tuli viime hetkellä este. Sama uhkasi käydä myös isä Oskarille itselleen, joka oli viime hetkellä sairastunut, mutta joka väsymyksestä huolimatta suoriutui omasta luennostaan ja kommenttipuheenvuorostaan erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan olemme oikein tyytyväisiä siihen, miten hapatuspäivä sujui ja aiomme järjestää sellaisen myös ensi vuonna. Julkaisimme blogillamme Emil Antonin ja allekirjoittaneen esitelmistä tiivistelmät (täällä ja täällä) viime viikolla.

Kommentoidessaan Emilin luentoa Timo Keskitalo valotti mielenkiintoisella tavalla kristinuskon tilaa Irakissa, jossa kirkko yhtäältä kipuilee ikivanhojen ja kunniakkaiden perinteidensä säilyttämisessä ja toisaalta uuden sukupolven saavuttamisessa, jota vaikeuttaa esimerkiksi kirkon vaalima kieli, jota harva nuori enää puhuu. Omaa luentoani kommentoidessaan Aku Visala esitti platonismin yhä varteenotettavia puolia tuoreesti ja innostavasti niin kuin uskonnonfilosofian rautainen ammattilainen vain osaa.

Emil Antonin luento

(lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

EETU MANNINEN

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.)

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)

Top 5 paavit

EETU MANNINEN

Paavius on ainoa vielä tänäkin päivänä olemassa oleva instituutio, jonka historia ulottuu katkeamattomana antiikin aikaan asti. Nyt esittelyvuorossa ovatkin Top 5 paavit. Viimeaikaiset paavit, kuten Franciscus (2013–), Benedictus XVI (2005–2013) ja Johannes Paavali II (1978–2005) olisivat erinomaisia ehdokkaita Top 5 -listalle, mutta oletan, että Vatikaanin II kirkolliskokouksen aikaiset ja jälkeiset paavit ovat lukijalle melko tuttuja jo ennestään. Heitä ja heidän tekemisiään on sivuttu tällä blogillakin esimerkiksi täällä ja täällä. Tässä listassa haluan sen sijaan keskittyä vanhempiin Pietarin viran haltijoihin. Koska keskenään hyvin erilaisia paaveja on vaikea pistää parhausjärjestykseen, etenen listassani kronologisesti. Hieman toisenlaisen Top 5 paavit -listan voit katsoa täältä.

Pietari ottaa Jeesukselta vastaan taivasten valtakunnan avaimet. Pietro Peruginon (n. 1446–1523) maalaus

1. Apostoli Pietari (n. 33–67). Heti kärkeen sanottakoon, että Pietarin kutsuminen paaviksi tai Rooman piispaksi on jokseenkin anakronistista. Nimitys ”paavi” (lat. papa) nimittäin vakiintui tarkoittamaan erityisesti Rooman piispaa vasta varhaiskeskiajalla, ja lisäksi useat historioitsijat katsovat monarkkisen piispuuden rantautuneen Rooman seurakuntaan varsin myöhään. Kuitenkin paavius on ytimeltään juuri Jeesuksen Pietarille antaman erityisen viran jatkumista kirkon piispainkollegiossa, minkä vuoksi Pietaria ei voida ohittaa paaveista puhuttaessa. Pietari oli ensimmäinen apostolien joukossa (vrt. Matt. 10:2), ja tunnusti Jeesuksen ensimmäisenä Messiaaksi (Matt. 16:16). Pietari on monella tapaa esimerkillinen, mutta toisaalta myös hänen epätäydellisyytensä osoittavat kauniilla tavalla Jumalan armon ja kärsivällisyyden uskovia – ja paaveja – kohtaan. (lisää…)

Teesejä ehtoollisesta: onko eukaristia Kristuksen ruumis ja veri?

OSKARI JUURIKKALA

peura kansi

Onko ehtoollinen Kristuksen ruumis? Tähän kysymykseen pureudutaan tässä kirjaesittelyssä, jonka kohteena on Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta (2016, 76 s.). Kyseessä on toinen teos Perussanoman sarjassa Uskonpuhdistuksen sanoma tänään. Pari viikkoa sitten esittelin sarjan ensimmäistä teosta, Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta.

Peura on kokenut Luther-asiantuntija sekä teologian tutkija. Hän on toiminut Lapuan hiippakunnan piispana vuodesta 2004. Peura on myös aktiivinen luterilais-katolisissa oppikeskusteluissa, joissa juuri ehtoollinen on yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Peuran teesit ovat seuraavat: (lisää…)

Matka Suomen keskiaikaan

EMIL ANTON

Suomen keskiaika on yli 150-sivuinen lastenkirja, josta aikuisetkin voivat oppia paljon uutta.

Viime artikkelissani Mitä tehdä reformaation merkkivuonna? ehdotin muun muassa retkiä Suomen keskiaikaisiin kivikirkkoihin – luterilaisiin kirkkoihin, jotka ovat vanhempia kuin luterilaisuus. Nyt ajattelin jatkaa keskiaika-aiheesta vähän enemmän, sillä sain juuri luettua iltasatuna kirjan nimeltä Suomen keskiaika. Kyseessä on harvinaisen sivistävä vuonna 2003 julkaistu lastenkirja (2. painos 2006), josta aikuinenkin taatusti oppii uutta.

Kuten Anne Hetemaan, Roope Hollménin ja Jouni Toivasen kirjoittama kirja lopussa muistuttaa, keskiajalla Suomeen syntyivät ensimmäiset kaupungit ja perustettiin ensimmäiset koulut. Kristinusko tuli Suomeen, ja katolinen kirkko liitti Suomen heimot yhtenäisen hallinnon alle. Lyhyesti sanottuna siis katolinen kirkko teki Suomesta Suomen.

Ei tietenkään vielä itsenäistä Suomea, Suomihan oli osa Ruotsin valtakuntaa. Silti jo 1300-luvulla Suomen maakunnat yhdistettiin yhdeksi hallintoalueeksi, jota alettiin kutsua ”Itämaaksi” (Österland). Kirkollisesti koko Suomi kuului Turun hiippakuntaan, ja sen piispat olivat maan mahtavimpia ja oppineimpia miehiä. Suomen vanhin virasto on jo vuonna 1276 perustettu Turun tuomiokapituli. (lisää…)

Onko meillä opittavaa Tuomas Akvinolaiselta?

OSKARI JUURIKKALA

Francisco Zurbarán, Tuomas Akvinolaisen apoteoosi (1631). Tuomaan ympärillä kirkkoisät Ambrosius, Gregorius Suuri, Hieronymus ja Augustinus

Tänään vietämme pyhän Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) muistoa. Onnea kaikille Tuomaksille!

Tuomaalla on katolisessa perinteessä erityinen asema, vaikka hän oli omana aikanaan kiisteltykin ajattelija. Virallisen erityisaseman hänelle soi paavi Leo XIII kiertokirjeessään Aeterni Patris (1879, tässä englanniksi), joka on perustelujensa vuoksi lukemisen arvoinen. Mutta onko erityisasema yhä ajankohtainen? Onko meillä jotain erityistä opittavaa Tuomaalta etenkin nyky-Suomessa?

Väitän että kyllä. En nyt puhu tarkemmin Tuomaan tuotannosta tai ”systeemistä”, vaan Tuomaasta ihmisenä. Millainen ihminen hän oli ja mitä voimme oppia hänestä? (lisää…)