keskiaika

Pyhän Antonius Padovalaisen saarna kaloille

EMIL ANTON

Pyhä Antonius Padovalainen (k. 1231) on yksi katolisen kirkon suosituimmista pyhimyksistä. Tunnustaudun itsekin suureksi pyhän Antoniuksen faniksi. Olen kirjoittanut hänestä mm. vanhalla blogillani neljä vuotta sitten ja Fides-lehden sivuilla vuosi sitten. Tänäkin vuonna halusin tehdä jotain pyhän Antoniuksen muistopäivän kunniaksi. Sitä vietettiin toissapäivänä 13.6.

Yksi tunnetuimmista Antonius Padovalaista koskevista tarinoista on hänen saarnansa kaloille. Tarina on peräisin 1300-luvulla kootusta Antoniuksen ”Ihmeiden kirjasta” (Liber miraculorum). Ihmeen kerrotaan tapahtuneen Riminissä, missä oli Antoniuksen aikaan paljon kataareita, jotka olivat katolisen kirkon näkökulmasta harhaoppisia. Kun kataarit eivät kuunnelleet Antoniuksen saarnaa, hän alkoi saarnata kaloille. Kalat nostivat päänsä vedestä ylistääkseen Jumalaa ja kunnioittaakseen hänen pyhäänsä.

Antonius saarnaa kaloille

Riminissä Marecchiajoen rannalla on keskiaikainen kappeli paikalla, jossa ihmeen uskotaan tapahtuneen. Päätin Antoniuksen muistopäivän kunniaksi suomentaa tämän Antoniuksen saarnan kaloille. Se julkaistaan siis seuraavassa tietääkseni ensimmäistä kertaa suomeksi. Lyhyt saarna sisältää aika hienon ja hauskan ”kalojen teologian” sekä paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia keskiaikaisesta maailmankuvasta liittyen esimerkiksi kalojen näkökykyyn läpinäkyvässä veden ”alkuaineessa”. (lisää…)

Korona ja hyvän kuoleman manuaali

JUHO SANKAMO

Viime viikolla kymmenesosa maailman väestöstä oli karanteenissa koronaviruksen vuoksi. Hautaan tämä virus ei ole vielä niittänyt kovin paljoa ihmisiä – koko maailmassa noin 6500 ihmistä (16.3.2020). Suomessa tavallinen influenssa tappaa vuosittain noin 500 ihmistä. Nähtäväksi jää, kuinka paljon ihmisiä tämä pandemia lopulta vie hautaan. (Voit seurata tilanteen etenemistä reaaliajassa esim. täällä.)

Tässä blogissa kerron, millaisia apuneuvoja kirkon työkalupakista löytyy, jos jokin tappava rutto alkaisi tosissaan niittää ihmismassoja tästä ajasta ikuisuuteen. Ensinnäkin, on tärkeä huomata, että ihminen on kuolevainen. Oi kuolema! Kuinka katkera onkaan sinua muistaa, sanotaan Sirakin kirjassa (Sir. 41:1). Kristityt ovat aina opettaneet, että kuolema kannattaa pitää mielessä. Muista, että myös sinun pitää kuoleman – memento mori. Viikatemies kulkee kannoillasi. Kirkonkellossa oli kaiverrus: ”Jokainen lyönti sattuu. Viimeinen tappaa.” Loppu tulee meidän jokaisen maalliselle vaellukselle.

Raamattu muistuttaa meitä seitsemän kertaa, että ”maa ja taivas” katoavat kerran (Matt. 24:35; Ps. 102:27; Mark. 13:31; Luuk. 21:33; Hepr. 1:11; Ilm. 21:1; Jes. 50:6). Jesajan kirjassa tämä sanotaan rajusti: ”Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset” (Jes. 50:6).

Tallinnan Nigulisten kirkossa on lähes 30 metriä pitkä seinämaalaus, joka kuvaa Kuoleman tanssia. Taustalla on syksyinen kaupunki. Siellä ihmiset tanssivat luurankojen ja viikatemiesten keskellä. Tästä 1400-luvulla tehdystä Nigulisten seinämaalauksesta löytyy paavi, piispa, kuningas, kaupungin johtaja, rikkaat ja köyhät, emännät ja piiat, isännät ja narrit, prinsessa ja pikkulapset. Kuolema saattoi kutsua tanssiinsa kenet vain. Rikkaudella tai mahtiasemilla ei ollut merkitystä. (lisää…)

Hapatuspäivä 2020 Turussa

EMIL ANTON

Turun Keskiaikaiset markkinat

Hapatuspäivä tulee taas! Helsingin (2018) ja Oulun (2019) jälkeen hapatuspäivä järjestetään vuonna 2020 Turussa lauantaina 27.6.2020 – save the date eli merkkaa päivä kalenteriin! Samaan aikaan ovat käynnissä Turun kuuluisat Keskiaikaiset markkinat, joten hapatuspäivään osallistumisen voi yhdistää mukavan minilomaan keskiaikaiseen pääkaupunkiimme.

Keskiaikamarkkinoiden hengessä tämänvuotisen hapatuspäivän luentojen aiheet keskittyvät erityisesti keskiaikaan. Saamme kuulla lisää myytinmurtamista pimeästä keskiajasta, ja Turun irakilaisen yhteisön huomioon ottaen teemme mielenkiintoisen aikamatkan myös Irakin kirkon keskiaikaan.

Birgittalaissisarten vieraskoti

Hapatuspäivä järjestetään Turun birgittalaissisarten vieraskodin yhteydessä olevassa Birgitta-salissa (Ursininkatu 15a). Kauempaa tuleville suosittelemme yöpymistä tässä rauhallisessa ja edullisessa katolisessa vieraskodissa. Hapatuspäivä alkaa alustavasti kello 10.30 ja päättyy 17.30 mennessä. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Osallistuminen on ilmaista, mutta osallistujia pyydetään ilmoittautumaan allekirjoittaneelle sähköpostitse fineca[at]hotmail.com tai tekstiviestillä 0456313899.

Kaarlo Arffman: Miten Suomi luterilaistettiin?

OSKARI JUURIKKALA

Runsas viikko sitten opiskelijakoti Tavasttähti kutsui emeritusprofessori Kaarlo Arffmanin puhumaan reformaatiosta. Otsikokseen legendaarinen luterilaisuuden asiantuntija valitsi Miten Turun hiippakunta luterilaistettiin? Jaamme videolle tallennetun luennon tämän viikon hapatuksena.

(lisää…)

Pimeä aika – vai oliko sittenkään?

EETU MANNINEN

Sain joululahjaksi Jaakko Tahkokallion mainion kirjan Pimeä aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus, 2019). Kirjan alaotsikon mukaisesti kirjoittaja murtaa kymmenen myyttiä keskiajasta osoittaen ihailtavaa historian ja jopa teologian tuntemusta.

Tuore teos on saanut positiivisia kirja-arvioita/esittelyitä esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Myönteisen arvion teoksesta esitti myös Helsingin Sanomat, jonka ainakaan itse en olisi odottanut kehuvan keskiajasta ja myös sen ajan katolisesta kirkosta varsin myönteisen kuvan antavaa teosta. Kehut eivät ole tuulesta temmattuja. Kyseessä on nimittäin paras kirja, jonka olen aikoihin lukenut.

Tahkokallion käsittelemät myytit ovat: 1) Linnanherrat sortivat maaorjiaan ja hallitsivat pienoisvaltakuntiaan, 2) Kirkko hallitsi ihmisten elämää, 3) Keskiaika hävitti antiikin perinnön, 4) Kirkko esti luonnontieteen kehityksen, 5) Ihmiset uskoivat, että maa on litteä, 6) Kirjoja valmistivat munkit kirkon alaisuudessa, 7) Keskiaika oli julmuuden aikakausi, 8) Keskiajalla poltettiin noitia, 9) Keskiajan ihmiset olivat impulsiivisia ja lapsellisia, 10) Keskiajan sodankäynti oli kömpelöiden ritareiden rynnököintiä.

Kirjoittaja pyrkii osoittamaan, että kuva pimeästä keskiajasta on renessanssin ja etenkin valistuksen ja 1800-luvun oppineiden kehittelemä myytti, jolla he halusivat alleviivata oman aikansa ja omien aatesuuntaustensa paremmuutta heitä edeltäneisiin vuosisatoihin ja niinä vallinneeseen kristilliseen yhtenäiskulttuuriin nähden. (lisää…)

Katolinen kirkko ja Raamatun punainen lanka

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos haulle ten commandments moses movie

Charlton Heston Mooseksena elokuvassa ”Kymmenen käskyä” (1956).

Voin varmaan sanoa, että suhtaudun Raamattuun kohtalaisen monipuolisesti. Olen tutustunut siihen niin monesta eri näkökulmasta. Tuo pyhä kirjakokoelma on tullut minulle tutuksi jo äidinmaidon mukana. Sen sanomasta on laulettu huippubiiseissä, kuten ”Joosua hän marssi alas Jerikoon…”, ”Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies” ja ”Aasi, mä tahtoisin nyt olla aasi.” Siitä piirrettyjä kuvia on ihmetelty Ikuisten kertomusten sivuilla ja alttaritauluilla. Raamatun pääkertomukset ovat tulleet tutuiksi elokuvien kautta – mm. legendaarinen 1950-luvun Mooses-leffa (”Kymmenen käskyä”) ja ”Egyptin prinssi”. Samoin Raamatusta on paasattu saarnastuoleissa. Olen myös tehnyt väitöskirjani nimenomaan Raamatun tutkimuksesta. Ja töissäkin olen ollut Suomen Raamattuopistolla.

Luterilaiset, ja varsinkin herätyskristityt, ovat aika innokkaasti ja hienosti opettaneet suomalaisille pyhää Jumalan sanaa. Suomen Raamattuopistolla on Sisälle Sanaan -viikonloput ja Matka halki Raamatun -kurssit. Kansanlähetys järjestää Raamatun Punainen lanka -kursseja. Näissä kaikissa pyritään tutustumaan Raamattuun, ja niissä pohditaan, mikä on sen keskeinen sanoma, punainen lanka.

Myös katolinen kirkko on alusta asti pohtinut näitä kysymyksiä. Tuo kirjakokoelma on syntynyt ja saanut lopullisen muotonsa katolisen kirkon huomassa. Kirkkovuodessa kullekin sunnuntaille ja juhlapäivälle on määritelty omat Raamatun lukukappaleet. Samaan tapaan jo muinaiset juutalaiset (Jeesuksen aikana) olivat jakaneet kullekin pyhäpäivälle luettavat kohdat laista, profeetoista ja kirjoituksista. Tällä varmistettiin se, että seurakunta ei joudu joka pyhäpäivä kuuntelemaan, kuinka pappi toistelee omaa lempikertomustaan Raamatusta. Määrätyt Raamatun lukukohdat kullekin pyhäpäivälle takaavat, että koko kirjakokoelma tulee ajan mittaan varsin kattavasti tutuksi. (lisää…)

Hapatuspäivä – Luentoja, keskusteluja ja hyviä uutisia

EETU MANNINEN

Aku Visalan kommenttipuheenvuoro

12.5.2018 Järjestimme Studium Catholicumilla kaikkien aikojen ensimmäisen hapatuspäivän. Tilaisuudessa tiimimme jäsenet ja vieraileva tähti dominikaaniveli Gabriel Salmela (jonka luona Studiumilla olimme itse vieraina) pitivät kukin oman esitelmänsä, joihin saimme kommenttipuheenvuorot Timo Keskitalolta, Aku Visalalta ja Antoine Lévyltä. Veli Gabrielin luentoa kommentoi Oskari Juurikkala, sillä Olli-Pekka Vainiolle, jonka oli alun perin tarkoitus kommentoida veli Gabrielin esitelmää, tuli viime hetkellä este. Sama uhkasi käydä myös isä Oskarille itselleen, joka oli viime hetkellä sairastunut, mutta joka väsymyksestä huolimatta suoriutui omasta luennostaan ja kommenttipuheenvuorostaan erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan olemme oikein tyytyväisiä siihen, miten hapatuspäivä sujui ja aiomme järjestää sellaisen myös ensi vuonna. Julkaisimme blogillamme Emil Antonin ja allekirjoittaneen esitelmistä tiivistelmät (täällä ja täällä) viime viikolla.

Kommentoidessaan Emilin luentoa Timo Keskitalo valotti mielenkiintoisella tavalla kristinuskon tilaa Irakissa, jossa kirkko yhtäältä kipuilee ikivanhojen ja kunniakkaiden perinteidensä säilyttämisessä ja toisaalta uuden sukupolven saavuttamisessa, jota vaikeuttaa esimerkiksi kirkon vaalima kieli, jota harva nuori enää puhuu. Omaa luentoani kommentoidessaan Aku Visala esitti platonismin yhä varteenotettavia puolia tuoreesti ja innostavasti niin kuin uskonnonfilosofian rautainen ammattilainen vain osaa.

Emil Antonin luento

(lisää…)

Kristuksen reliikit – keskiaikaista krääsää vai pyhän kärsimyksen jäänteitä?

EETU MANNINEN

Kun mietitään piirteitä, jotka saavat katolisuuden näyttäytymään ulkopuolisten silmissä oudolta ja ehkä naurettavaltakin, mieleen tulevat luultavasti ainakin reliikit eli pyhäinjäännökset: taikauskoinen kansa kumartaa keskiajalla massatuotettuja esineitä, joiden väitetään liittyvän Jeesukseen tai muihin pyhiin henkilöihin.

Tämä kuva katolisuudesta on painunut syvälle protestanttiseen mielenmaisemaan. Reliikkeihin liittyvä hartaus olikin reformaattorien monin paikoin aiheellisen kritiikin kohteena. ”Reliikkejä” todellakin tehtailtiin tiuhaan tahtiin myöhäiskeskiajalla, mikä saa jotkin ajan ilmiöt näyttäytymään meidän silmissämme erittäin huvittavilta:

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19 000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaellusvirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa. Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat muun muassa kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua (varustettuna itsensä Perkeleen partakarvoilla), jolla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto (Joos. 6:20) ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella (1. Kun. 19:11). (Vainio 2008, 34.)

Vaikka katolisessa reliikkeihin liittyvässä hartaudessa onkin ollut kosolti kritisoimisen aihetta, tämä ei tarkoita, että se olisi kokonaisuudessaan tuomittavaa tai että kaikki kirkon kunnioittamat reliikit olisivat väärennöksiä. Paikoitellen myös reliikkejä kohtaan osoitettu kritiikki on ollut liiallista ja yliampuvaa. Tässä artikkelissani käsittelen lyhyesti joitakin Kristukseen liittyviä reliikkejä, joita kunnioitetaan yhä kirkossa ja jotka päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta saattavat hyvinkin olla aitoja. (lisää…)

Top 5 paavit

EETU MANNINEN

Paavius on ainoa vielä tänäkin päivänä olemassa oleva instituutio, jonka historia ulottuu katkeamattomana antiikin aikaan asti. Nyt esittelyvuorossa ovatkin Top 5 paavit. Viimeaikaiset paavit, kuten Franciscus (2013–), Benedictus XVI (2005–2013) ja Johannes Paavali II (1978–2005) olisivat erinomaisia ehdokkaita Top 5 -listalle, mutta oletan, että Vatikaanin II kirkolliskokouksen aikaiset ja jälkeiset paavit ovat lukijalle melko tuttuja jo ennestään. Heitä ja heidän tekemisiään on sivuttu tällä blogillakin esimerkiksi täällä ja täällä. Tässä listassa haluan sen sijaan keskittyä vanhempiin Pietarin viran haltijoihin. Koska keskenään hyvin erilaisia paaveja on vaikea pistää parhausjärjestykseen, etenen listassani kronologisesti. Hieman toisenlaisen Top 5 paavit -listan voit katsoa täältä.

Pietari ottaa Jeesukselta vastaan taivasten valtakunnan avaimet. Pietro Peruginon (n. 1446–1523) maalaus

1. Apostoli Pietari (n. 33–67). Heti kärkeen sanottakoon, että Pietarin kutsuminen paaviksi tai Rooman piispaksi on jokseenkin anakronistista. Nimitys ”paavi” (lat. papa) nimittäin vakiintui tarkoittamaan erityisesti Rooman piispaa vasta varhaiskeskiajalla, ja lisäksi useat historioitsijat katsovat monarkkisen piispuuden rantautuneen Rooman seurakuntaan varsin myöhään. Kuitenkin paavius on ytimeltään juuri Jeesuksen Pietarille antaman erityisen viran jatkumista kirkon piispainkollegiossa, minkä vuoksi Pietaria ei voida ohittaa paaveista puhuttaessa. Pietari oli ensimmäinen apostolien joukossa (vrt. Matt. 10:2), ja tunnusti Jeesuksen ensimmäisenä Messiaaksi (Matt. 16:16). Pietari on monella tapaa esimerkillinen, mutta toisaalta myös hänen epätäydellisyytensä osoittavat kauniilla tavalla Jumalan armon ja kärsivällisyyden uskovia – ja paaveja – kohtaan. (lisää…)