Suomi

Isät: Neljän katolisen papin tarina

EMIL ANTON

Nyt on kirkkohistoriallinen tapaus. Nyt on ekumeeninen teko. Nyt on syvällistä settiä. Viidesläis-luterilainen toimittaja Danielle Miettinen on kirjoittanut kirjan neljästä Suomessa toimivasta katolisesta papista, ja sen on kustantanut vapaakirkollinen Päivä Osakeyhtiö! Isät: Neljän miehen tie katolisiksi papeiksi Suomessa (Päivä 2021) on todella viiden tähden kirja ja kosketta samalla taatusti jokaista lukijaansa.

Kirjassa haastatellut papit ovat ruandalainen Jean Claude Kabeza, italialainen Federico Spanò, vietnamilainen isä Tri Nguyên ja suomalainen Oskari Juurikkala. Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra isä Jean Claude ja Tampereen Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherra isä Tri ovat molemmat tulleet Suomeen pakolaisina sisällissodan runtelemista maistaan. Neokatekumenaalisen tien isä Federico puolestaan arvottiin Suomeen lähetystyöhön, ateistitaustainen isä Oskari puolestaan on ensimmäinen suomalainen Opus Dein pappi. Mikä kattaus!

Olin kirjasta niin innoissani, että tein jo sen pohjalta haastatteluvideon toimittaja Danielle Miettisen ja isä Oskari Juurikkalan kanssa. Keskustelussa puhumme kirjasta ja sen taustoista sekä isä Oskarin tarinaan liittyvistä teemoista. Suosittelen katsomaan!

(lisää…)

(PYHÄ?) PAAVO RUOTSALAINEN: HERÄNNÄISYYDEN ISÄ

EMIL ANTON

Aiemmin tänä keväänä olen esitellyt täällä lestadiolaisuuden ja evankelisuuden isät, L.L. Laestadiuksen ja F.G. Hedbergin, ja nyt on vihdoin tullut herännäisyyden eli körttiläisyyden isähahmon, Paavo Ruotsalaisen (1777–1852) vuoro. Ei kahta ilman kolmatta! Eikä viimeisin ole vähäisin, sillä Ruotsalainen sijoittui vuoden 2004 Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijalle 59. jättäen taakseen mm. Topeliuksen, Svinhufvudin ja Aki Kaurismäen. (Laestadius sijoittui heti Ruotsalaisen jälkeen sijalle 60., vaikkei hän oikeastaan ollut edes suomalainen vaan ruotsalais-saamelainen.)

Olen lukenut tätä kirjoitusta varten lähemmäs tuhat sivua Paavo Ruotsalaisesta, ennen kaikkea kaksi todella erinomaista elämäkertaa hänestä, Aapeli Saarisalon Erämaan vaeltaja – Paavo Ruotsalainen (WSOY 1969) ja Tapani Ruokasen Ukko-Paavo: Paavo Ruotsalainen ja 1800-luvun heräävä Suomi (Otava 2002). Molempia kirjoja suosittelen laajasti ja lämpimästi. Lisäksi luin Olavi Tarvaisen lyhyen tutkielman Paavo Ruotsalainen luterilaisen kristillisyyden edustajana (1944) sekä soveltuvia osia Juha Siltalan omalla tavallaan mielenkiintoisesta psykohistoriallisesta teoksesta Suomalainen ahdistus: Huoli sielun pelastumisesta (Otava 1992). Aiemmin olen lukenut myös Paavo Ruotsalaisen kirjeet.

Paavon perintö elää. Sitä vaalii Herättäjä-yhdistys järjestämällä vuosittain Herättäjäjuhlat (tänä vuonna verkossa ja pihoilla) ja julkaisemalla Henki-lehteä (ent. Hengellinen Kuukauslehti). Seuroissa veisataan Siionin virsiä ja Nilsiän Aholansaaressa sijaitsee Paavon pirtti, jonkinlainen herännäisten pyhiinvaelluskohde. Nämä perusasiat herännäisyydestä tiesin etukäteen – vuonna 2017 liityin jopa ekumeenisessa hengessä hetkeksi Herättäjä-yhdistykseen ja tilasin lehden. Paavon elämästä sen sijaan tiesin vähemmän: kuuluisan kohtaamisen seppä Högmanin kanssa (”yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki”), nousun ”kahden hiippakunnan piispaksi”, eron Hedbergistä, en paljon muuta.

Nyt opin valtavasti lisää kaikenlaista mielenkiintoista tästä miehestä, josta Lönnrot sanoi: ”Heränneet kunnioittavat häntä enemmän kuin katolilaiset paavia.”

(lisää…)

Päivi Räsänen, seksuaalivähemmistöt ja oikeusvaltio

OSKARI JUURIKKALA

Vapun alla tuli julki, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen aikoo sittenkin viedä eteenpäin syytteen Päivi Räsästä (kd) vastaan. Räsästä syytetään lopulta jopa kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Samalla on nostettu syyte Suomen Luther-säätiön asiamiestä, Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaania Juhana Pohjolaa vastaan, sillä yksi Räsäsen kirjoituksista on julkaistu Luther-säätiön kotisivuilla vuonna 2004. (Räsänen ja Pohjola keskustelevat syytteistä tällä videolla.)

Helsingin Sanomat kiteyttää syytteet uutisessaan toteamalla, että ”Räsänen muun muassa luonnehtii tekstissään pysyviä homosuhteita vahingollisiksi. Hän myös muun muassa väittää, että homous ei ole ’terve seksuaalisuuden variaatio’.” Toinen syyte tuli Twitterissä julkaistusta mielipiteestä, jossa Pride2019-tapahtuman yhteydessä Räsänen kritisoi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätöstä olla mukana tapahtumassa, koska homoseksuaalisuus on ”häpeä ja synti”.

Syytepäätös on herättänyt monenlaisia reaktioita. Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen tviittasi:

Puolustan sanan- ja uskonnonvapautta varsinkin jos olen eri mieltä lausujan kanssa. Raamatun siteeraaminen kuuluu sekä uskonnonvapauteen että sananvapauteen. Päivi Räsäsen syytteet vievät oikeuslaitosta kohti keskiaikaa. Sivistymätöntä moukkamaisuutta, häpeällistä ja tolkutonta.

Helsingin ev-lut piispa Teemu Laajasalo totesi tviitissään, että ”uskonnon- ja sananvapauden kannalta tämä huolestuttaa. Päivi Räsänen on mielestäni väärässä, mutta sivistysmaassa vääristä ajatuksista ja sanoista rankaisemisen kynnys pitää olla todella korkea.”

(lisää…)

Kaikki synnit 2: Kannatti vilikasta, mutta entä se omatunto… ?

EMIL ANTON

Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi julkaistiin lokakuussa 2020 Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa, ja se jo on saanut oikeutetusti paljon huomiota osakseen. Sitä on laajasti pidetty (blogikollega Joonan eilen arvioimaa) ensimmäistä tuotantokautta parempana.

Katsottuani molemmat tuotantokaudet ja luettuani kaikki löytämäni nettiarvostelut yhdyn tähän toisen tuotantokauden ylistykseen: ”loppuhuipennus menee totaalisesti ihon alle. Käsikirjoitus onnistuu yllättämään ja vetämään maton katsojan jalkojen alta. – – [E]lämän suuret kysymykset tulevat niin iholle, ettei moista ole hetkeen nähty.”

Toisen tuotantokauden yllätyksenä on se, että siinä siirrytään 15 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin valmistaudutaan vuosituhannen vaihteeseen (ja ellei maailmanloppuun niin kenties jonkinlaiseen aivan uuteen aikakauteen). Poliisien ja lestadiolaisen yrittäjäperheen ohella näkyvässä roolissa on aika hauska feministis-karismaattis-uushenkinen lahko. Juonen ytimessä on varjakkalaisen avioparin mystinen kuolema. Asiaa tutkivan poliisin eli Ritolan (Matti Ristinen) vaimolla on ollut pariskuntaan salainen ryhmäseksisuhde.

Paikkana on siis edelleen fiktiivinen Varjakka; sarjaa kuvattiin oikeasti Haukiputaalla, Oulussa, Lumijoella, Limingassa ja Oulunsalossa. Varjakan kirkko on tosiasiassa Lumijoen kirkko. Näille seuduille voisi siis joskus järjestää Kaikki synnit -pyhiinvaelluksen tai teemamatkan (ilmoittaudu mukaan kommenttiboksissa!).

En kuitenkaan aio yksipuolisesti fanittaa sarjaa tässä arviossa. Pidin sarjaa rikosdraamana erinomaisena allekirjoitan kiitokset isojen asioiden koskettavasta käsittelystä, mutta moraalis-maailmankatsomuksellisesti en ollut sarjaan ollenkaan tyytyväinen. Seuraavassa avaan tätä kritiikkiäni hieman tarkemmin.

(lisää…)

Kaikki synnit 1: Onnistunutta lestadiolaisuuden kuvausta?

JOONA KORTENIEMI

Mika Ronkaisen ohjaama ja Merja Aakon käsikirjoittama rikosdraamasarja Kaikki synnit (2019) on niittänyt suosiota ulkomaita myöten. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on ollut yleisön suosikki Elisa Viihde – suoratoistopalvelussa sekä Yle Areenassa. Göteborgin elokuvajuhlilla se voitti palkinnon parhaasta TV-draaman käsikirjoituksesta tammikuussa 2019. Sarja ja sen näyttelijät ovat sijoittuneet hyvin myös monissa muissa elokuvakilpailuissa. Sen ensimmäinen kausi on myyty jo yli 30 maahan.

Lestadiolaisuustutkijana haluan olla perillä siitä, millaisin silmin liikettä katsotaan. Niinpä eräänä torstaipäivänä katsoimme blogikollega Emilin kanssa sarjan ensimmäisen kauden putkeen, toki koronaturvallisesti kumpikin omassa kodissamme. Kokemus herätti ajatuksia. Sarja antaa mielestäni hyvän kurkistusikkunan nykykulttuurin ajatuksiin moraalista, arvoista ja hengellisyydestä. Hyvässä ja pahassa.

(lisää…)

Luterilaisten(kin) Neitsyt Maria

EMIL ANTON

”Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kuuntelen kuoron laulua: ’Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi sinua, Jumalansynnyttäjä, aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti.’ — Voinko minäkin yhtyä sydämestäni tämän hymnin sanoihin? — Kuulen kirkollisessa toimituksessa tai messussa laulettavan Ave Marian latinaksi. Onko se erehdys luterilaisessa tilaisuudessa tai vain kaunis hengellinen laulu, jonka sanoja ei pidä ajatella? Ihailen Naantalin kirkon alttarilla olevan keskiaikaisen alttarikaapin kauneutta taivaan kuningattaren kruunauksesta. Onko se siinä väärässä paikassa tai ehkä vain historiallisesta tai taiteellisesta syystä?”

Tällaisilla erinomaisilla kysymyksillä vantaalainen luterilainen pappi Risto Pottonen aloittaa erinomaisen kirjansa Luterilainen Neitsyt Maria (BoD 2020), joka on varmasti tämän vuoden parhaita suomenkielisiä teologiakirjoja. Harva tekee Suomessa hyvää konstruktiivista (rakentavaa, positiivista) teologiaa, mutta tässä kirjassa sitä tehdään esimerkillisesti ja todella tärkeästä aiheesta. Katolinen Maria-hartaus on nimittäin – äskettäin saamani sähköpostikyselyn sanoin – ”punainen vaate” monille protestanteille. (lisää…)

Päivi Räsänen vastaan Teemu Laajasalo – argumentaatioanalyysi

EETU MANNINEN

Viime viikolla kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja Helsingin evankelis-luterilainen piispa Teemu Laajasalo keskustelivat MTV:n Uutisaamussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (tästedes ”kirkon”) suhteesta samaa sukupuolta olevien väliseen avioliittoon. Keskustelijat edustivat keskenään vastakkaisia kantoja: Räsänen (tunnetusti) vastustaa ja Laajasalo kannattaa.

Kuvakaappaus ohjelmasta

Ristiriitatilanne näiden kahden kannan välillä on vaikea, ja yksimielisyys asiasta on tuskin realistinen vaihtoehto. Hankalassa tilanteessa lienee paikallaan tarkastella kummankin osapuolen teologista argumentaatiota, jotta mahdolliset sokeat pisteet tulevat valaistuiksi.

Vaikka katolisesta näkökulmasta on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä Päivi Räsäsen kanssa, pyrin arviossani neutraaliuteen ja tasapuolisuuteen. Vaikka molemmat keskustelijat ansaitsevat suoriutumisestaan kehuja, kummankin argumentoinnissa on mielestäni myös parantamisen varaa. (lisää…)

Katolisuus ja sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio

EETU MANNINEN

Sosialistisen internationaalin logo. Kuva: Wikipedia

Taannoisessa kirjoituksessaan kanssablogisti Juho Sankamo viittasi katolisen kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Otan tästä kopin ja ryhdyn pohtimaan katolisen opin yhteyttä pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin ja sosiaalidemokratiaan.

Itse olen nimittäin tottunut suhtautumaan niihin pitkälti positiivisesti, ja ulkomaisiin kollegoihini tutustuessani olen huomannut, kuinka syvällä tämä tausta minussa elääkään. Toisaalta moni konservatiivinen kristitty, etenkin jos mennään Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolelle, tuntuu pitävän ”vasemmistolaisuutta” ja ”sosialismia”, jonka piiriin myös pohjoismainen sosiaalidemokratia on luettavissa, selkeästi kielteisinä ja kristinuskon vastaisina asioina.

Voiko siis katolilainen kannattaa hyvinvointivaltiota ja sosiaalidemokratiaa? Asian selvittämiseksi tutustuin kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä peräisin olevasta opetuksesta paljastui mielenkiintoinen, monitahoinen, kehittyvä, mutta peruslähestymistavaltaan yhtenäinen päälinja. (lisää…)

Kaarlo Arffman: Miten Suomi luterilaistettiin?

OSKARI JUURIKKALA

Runsas viikko sitten opiskelijakoti Tavasttähti kutsui emeritusprofessori Kaarlo Arffmanin puhumaan reformaatiosta. Otsikokseen legendaarinen luterilaisuuden asiantuntija valitsi Miten Turun hiippakunta luterilaistettiin? Jaamme videolle tallennetun luennon tämän viikon hapatuksena.

(lisää…)