Jäähyväiset ”hengelliselle möykkäämiselle”?

JOONA KORTENIEMI

File:Eduskuntatalo (Finnish Parliament building).JPG
Eduskuntatalo. Kuva: Wikipedia

Satuin viime lauantaina kulkemaan ratikalla eduskuntatalon ohi. Huomasin, että eduskuntatalon portailla pieni ryhmä osoitti mieltään Päivi Räsäsen puolesta, valtakunnansyyttäjän hänelle nostamaa syytettä vastaan (ks. siitä isä Oskari Juurikkalan analyysi). Banderolleissa luki: ”Kaikki tuki Räsäselle” sekä ”Miesten kanssa makaavat miehet eivät peri Jumalan valtakuntaa” (joka viitannee 1. Kor. 6:9).

Hajosin totaalisesti jälkimmäiseen. Harmitti monta tuntia, vasta ruusukon rukoileminen illalla vapautti siitä. Ei siksi, että olisin itse asiasta eri mieltä – arvostan paljon Räsästä, pidän hänen iloaan ja valoisuuttaan kohtuuttoman kohtelun keskellä kristitylle esimerkillisenä, ja voisin hyvin osallistua hänen tukimielenosoitukseensa (itse asiassa tänään, jolloin Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa alkaa, Sanan- ja uskonnonvapaus ry järjestää tukimielenosoituksen heidän puolestaan oikeustalon edessä klo. 8.30 alkaen). Häntä vastaan nostetut syytteet edustavat mielestäni oikeuslaitoksen politisoitumista ja ideologisoitumista, jollaista en olisi uskonut joutuvani Suomessa todistamaan. Kirkon poikana allekirjoitan katolisen kirkon virallisen opin seksuaalimoraalista.

Miksi sitten hajosin? Siksi, että mielestäni raamatunjakeiden lätkiminen asiayhteydestään irrotettuna sekulaarien ihmisten silmille, joilta ei voi edellyttää kykyä ymmärtää niitä, on vastuutonta ja potentiaalisesti vahingollista. Minulle Raamattu on Jumalan sanaa, kuten kirkko opettaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mikä tahansa raamatunkohta olisi sopiva mihin tahansa kontekstiin.

Herkkiin ja intiimeihin asioihin, kuten seksuaalisuuteen, liittyvät raamatunkohdat sopivat käsiteltäväksi esimerkiksi ripissä, hengellisessä ohjauksessa tai luottamuksellisessa keskustelussa läheisten kanssa. Tai vaikkapa aihepiiriä käsittelevässä hyvässä kristillisessä kirjassa. Siten ne pääsevät ilmentämään sitä, mitä ne on tarkoitettu ilmentämään, eli Jumalan rakkautta. Jos niitä huudellaan eduskuntatalon portailta, ne vaikuttavat helposti kovilta, karkeilta ja käsittämättömiltä ja kääntyvät siten tarkoitustaan vastaan. Tällaisesta ”hengellisestä möykkäämisestä” meidän kristittyjen olisi korkea aika päästää kokonaan irti.

Homosuhteiden hyväksyminen ei ole enää mikään juttu

Pelkään banderollin päinvastaisesta tarkoituksesta huolimatta aiheuttaneen huomattavaa vahinkoa myös Räsäsen asialle. Syytteestä huolimatta hänen tilanteensa on ollut sikäli hyvä, että hän on saanut laajaa tukea eri kansankerroksista. Myös monet uskonnottomat liberaalit – esimerkiksi Setan hallituksen entinen jäsen Jarkko Tontti (ks. 1, 2 ja 3) – ovat ilmaisseet Räsäselle tukensa, koska he kokevat, että valtakunnansyyttäjän toiminta horjuttaa liberaalin yhteiskunnan perusprinsiippejä.

Ratikka jatkoi matkaa, joten en tiedä, kuinka kauan mielenosoitus kesti. Jos tunteja, banderollin saattoivat nähdä jopa tuhannet Mannerheimintietä edestakaisin kulkeneet ihmiset. Voi hyvin kuvitella, miten moni suhtautumisessaan Räsäseen ehkä epävarma helsinkiläinen banderollin nähdessään ajatteli: ”Ei hyvää päivää! Onhan Räsäsen kurittaminen ongelmallista liberalismin näkökulmasta, mutta on tuo touhu niin sairasta, että pakko kai siihen on jotenkin puuttua.”

Miksi he ajattelivat niin? Sitä analysoimalla pääsemmekin laajempaan ja olennaisempaan pointtiin eli siihen, millaisen kuvan banderollin tapainen ”hengellinen möykkääminen” antaa nykytilanteessa kristinuskosta. Jos emme ole vielä hahmottaneet, nyt viimeistään on korkea aika hoksata, että suomalaisten enemmistölle homosuhteiden hyväksyminen ei ole enää mikään juttu. Varsinkin teineille ja nuorille aikuisille se on niin itsestäänselvyys kuin jokin voi olla.

Eivätkä he ole sitä mieltä ilkeyttään tai tyhmyyttään – päinvastoin, he hyväksyvät homosuhteet pääasiassa juuri sen vuoksi, koska he haluavat olla hyviä ja järkeviä ihmisiä ja tukea kaikkea hyvää. Heillä on omasta näkökulmastaan järkevät syyt olla sitä mieltä kuin he ovat: suurin osa heidän tuntemistaan hyväntahtoisista ihmisistä on samaa mieltä ja heidän näkökulmastaan luotettavat auktoriteetit – koulujen terveystiedon opetus, heidän luotettavina pitämänsä mediat sekä psykologia – tukevat heidän käsitystään.

Tätä taustaa vasten banderollinheiluttajat näyttäytyvät yksinkertaisesti pahoina ihmisinä, ei sen kummempaa. Huonokäytöksisinä, julmina, myötätunnottomina ja järjettöminä. Jotakuinkin samanlaisina kuin meidän näkökulmastamme saatananpalvojat, natsit, ääri-islamistit tai kommunistit.

Joku ehkä ajattelee, että kuvatunlaisten raamatunjakeiden julkinen huuteleminen puhuttelee ihmisten omiatuntoja ja herättää heidät synnintuntoon. Uskallan väittää, että se on harhakuva (jollei Pyhä Henki tee jonkun yksilön kohdalla erityistä interventiota). Se saattoi toimia 1950-luvulla, mutta ei nykytilanteessa.

Suuren enemmistön näkökulmasta se on aika lailla yhtä puhuttelevaa kuin sinun näkökulmastasi olisi se, että muslimi paukuttaisi julkisella paikalla Koraania tai haditheja ja vaatisi Suomeen sharia-lakia tai että jonkun hörhölahkon edustaja omaan pyhään kirjaansa vedoten väittäisi, että naisten kanssa makaavat miehet eivät pääse taivaaseen.

Yleinen kuva kristinuskosta

On myös hyvä huomata, kuinka negatiivinen kuva monella sekulaarilla ihmisellä jo valmiiksi on kristinuskosta. Kohtaamisteni perusteella eritoten teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla on usein aidosti se käsitys, että kristinusko on ollut historiassa lähinnä paha voima: ennen vanhaan vallankäyttöä, sotia, tieteen tukahduttamista ja noitien polttamista, nykypäivänä lähinnä naisten alistamista sekä homojen ja sukupuolivähemmistöjen obsessiivista vihaamista.

Taustalla on tietysti monia tekijöitä: osin erityisesti valistuksen aikana syntyneet ”mustat legendat”, jotka tutkimus on moneen kertaan osoittanut virheellisiksi, mutta jotka elävät sitkeästi populaarikulttuurissa, mediassa ja jossain määrin myös kouluopetuksessa. Osin epäilemättä meidän kristittyjen aidosti tekemät virheet ja sokeat pisteemme.

Siihen nähden, kuinka kielteinen monen kuva kristinuskosta on, yllättävää ei ole oikeastaan se, että uskonnonvapaus uhkaa Suomessa kaventua. Yllättävämpää on pikemminkin se, kuinka vähän uskonnonvapautta on tähän mennessä rajoitettu. Ja on selvää, että jos käytöksellämme vahvistamme kielteistä kuvaa – käyttäydymme negatiivisten stereotypioiden mukaisesti – ei kannata ihmetellä, jos uskonnonvapautta oikeasti aletaan rajoittaa.

Ja tähän taas on suhteutettava se, mitä kristinuskon on oikeasti tarkoitus olla: ilosanoma täydellisestä Rakkaudesta, joka koskee erottelematta jokaista, joka haluaa opettaa meidätkin rakastamaan, tehdä jokaisesta meistä aitoja, kukoistavia persoonia ja viedä meidät lopulta ikuiseen iloon ja valoon. Sitä vasten voimme miettiä, haluammeko omalla käytöksellämme vahvistaa negatiivista karikatyyria vai aitoa kuvaa kristinuskosta.

Mitä on rakkaus?

Ymmärrän, että eduskuntatalon portailla näkemäni käytös palaa tiettyihin teologisiin prinsiippeihin ja on siten ennen kaikkea totuuskysymys. Taustalla on ehkä vahva käsitys Raamatusta Jumalan ilmoituksena, jonka pohjalta ajatellaan, että Raamatun jakeiden julkisella toistamisella sellaisenaan on itseisarvo.

Taustalla voi olla myös protestanttinen oppi lain ja evankeliumin erottamisesta. Sen pohjalta ajatellaan ehkä, että totuus tulee tuoda esille jopa karkealla ja kuulijoita loukkaavalla tavalla, koska ennen kuin ihminen voi ottaa vastaan evankeliumin, lain tulee herättää hänet. Tässä ajattelussa se, että joku loukkaantuu, voi olla jopa tavoiteltava asia, merkki siitä, että lain saarna on sattunut hänen omaantuntoonsa.

Taustalla voi vaikuttaa myös Lutherin ja joidenkuiden muiden protestanttisten hengellisten suurmiesten jälkeensä jättämä jossain määrin ongelmallinen pyhyyden esikuva (ks. isä Oskarin taannoinen kirjoitus, jonka loppupuolella on pohdintaa aihepiiristä). Sen valossa tosikristityn jopa suoranaiseksi tuntomerkiksi voidaan nähdä konfliktiherkkyys ja äkkiväärä luonne. Eikä siinä mitään, ymmärrän tämän kaiken. Ennen katoliseen kirkkoon liittymistäni se vaikutti vahvasti myös minun ajatteluuni.

Kaikista näistä opinkohdista olisi sinänsä paljon sanottavaa, mutta en lähde käsittelemään niitä tässä sen enempää. Nimittäin kaikki mielestäni palautuu vielä olennaisempaan kysymykseen, minkälaiseksi ymmärrämme rakkauden. Huomaan, että katoliseen kirkkoon liityttyäni minulle on tullut yhä tärkeämmäksi se ajatus, että rakkauteen kuuluvat hyvin olennaisesti kunnioitus ja hienotunteisuus.

Tärkein yksittäinen ”opettaja” Jumalan rakkauden hienotunteisuuden löytämisessä on ollut minulle katolisen kirkon eukaristia. Koska Jumala on täydellinen Rakkaus, hän on myös hyvin kunnioittava ja hienotunteinen: ”Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta…” (Jes. 42:2-3). Jumala kohtaa meidät ennen kaikkea sydämessämme, syvimmässä intimiteetissämme, jossa asuu myös meidän haurautemme ja haavoittuvuutemme. Sitä haurautta meissä Jumala kohtelee hyvin lempeästi ja kunnioittavasti.

Kun ihmistä kohdellaan rumasti ja karkeaksi, hän oppii näkemään itsensä rumana ja karkeana ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kun ihmistä kohtelee kunnioittavasti ja hienotunteisesti, hän oppii näkemään itsensä kauniina ja arvokkaana ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kun Jumala pääsee kohtelemaan meitä kunnioittavasti ja hienotunteisesti, opimme tunnistamaan kutsumuksemme Jumalan lapsina ja alamme vähitellen käyttäytyä sen mukaisesti.

Tästä syystä huomaan suhtautuvani nykyisin aiempaa epäilevämmin ajatukseen, että karkeasanainen ”hengellinen möykkääminen” toisi ihmisiä lähemmäs Jumalaa. Pelkään, että se voi synnyttää pahasti vääristyneen kuvan Jumalasta ja viedä ihmisiä kauemmas siitä hiljaisesta, kunnioittavasta ja hienotunteisesta rakkaudesta, joka on Jumalassa.

4 comments

  1. Tässä seksuaalimoraalikysymyksessä on mielestäni kaksi tasoa. Yksilötasolla nämä ovat hyvin henkilökohtaisia ja herkkiä asioita, mistä syystä ”möykkääminen” totisesti ei ole suotava lähestymistapa aiheesta keskusteltaessa. Johanneksen evankeliumista (8. luku) löytyy täydellinen esimerkki hedelmällisestä lähestymistavasta, enkä nyt tietenkään viittaa kiviä maasta poimineisiin fariseuksiin.

    Toinen taso on kysymys siitä, mikä on kulttuurisesti ja yleisellä tasolla moraalisesti oikein, väärin, tavoiteltavaa tai paheksuttavaa. Postmoderni nykykulttuuri (ennen kaikkea media) opettaa että avioliitto on ok, avioero on ok, uudelleen avioituminen on ok, irtosuhteet on ok, kumppanin sukupuolella tai järjestysnumerolla ei ole väliä ja sukupuolta voi vaihtaa jos siltä tuntuu. Kaikki on siis ok, paitsi sellainen konservatiivisuus joka kritisoi tällaista kaikki on ok -ajattelua. Minusta Päivi Räsäsen tapauksessa on kyse siitä onko kulttuurikritiikki nykyaikana enää sallittua, vai onko tosiaan niin että tiettyä arvomaailmaa problematisoidessaan automaattisesti on näitä arvoja edustavien henkilöiden ihmisvihaaja.

    Paljon enemmän toivoisin kirkollisilta tahoiltakin keskustelua aiheesta miten kristittynä suhtautua ”poikkeavataustaiseenkin” lähimmäisenä kuitenkin oman arvomaailman samalla säilyttäen. Eli kuinka haastavassa individualismia ihannoivassa nykymaailmassa voin rakastaa lähimmäistä (hänen taustastaan riippumatta) kuin itseäni ja Jumalaa yli kaiken?

    Sillä erilaisten ja eritaustaisten ihmisten parissa Kristuskin elämäntyönsä teki olemalla kuitenkin yli kaiken uskollinen Taivaalliselle Isälleen ja hänen ikuisille pyhille periaatteilleen.

    Tykkää

  2. YLE:n uutissivulta 24.1.2022 keskustelusitaatteja oikeudenkäynnistä:

    ”Kunnanvaltuustossa käytiin keskustelua tuolloin kirkon osallistumisesta Pride-tapahtumaan. Järkytyin, kun kuulin, että evankelisluterilainen kirkko on yksi Pride-tapahtuman järjestämä.
    Räsänen kertoo pohtineensa, pitäisikö hänen erota kirkosta.
    Hän sanoo ottaneensa kuvat Raamatun jakeista, jotka hän liitti twiittiin.
    – Korostan, että twiitti on kohdistettu kirkon johdolle, joka ei ole vähemmistö. Myös Pride-tapahtuma kokoaa ihmisiä, jotka eivät kaikki ole vähemmistöä.”

    Miksi vaaditte homoseksuaaleja pidäyttäytymään homoseksuaalisista suhteista, kysyy valtionsyyttäjä Anu Mantila.

    – En vaadi ketään pidättäytymään. Nyt on kyse Raaamatun opetuksesta, joka opettaa, että samaa sukupuolta olevien suhteet ovat Jumalan vastaisia. Mutta vapaassa yhteiskunnassa jokainen elää arvojensa mukaan, Räsänen vastaa.
    – Miksi ette vaadi tummaihoista ihmistä muuttamaan ihonväriään, jos vaaditte homoseksuaalia luopumaan homoseksuaalisista teoistaan?
    – Se (mustaihoisuus) ei ole teko, nyt puhutaan ihmisten välisistä teoista, joissa on aina mukana moraalisia aspekteja. Ei ihminen voi itse omaan ihonväriin vaikuttaa. Enkä vaadi (homoseksuaalista) ihmisiä muuttamaan omaa tunne-elämäänsä.
    Onko homoseksuaalisuus ihmisen oma valinta, syyttäjä kysyy.
    – Ei ole, mutta teot ovat valinta meidän kaikkien kohdalla, Räsänen vastaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-12283549
    https://yle.fi/uutiset/3-12285436

    Päivi Räsänen on ”defensor fidei” ajassamme, jossa miehet mieluusti painavat pään pensaaseen – on hän toki politikkokin. Kreikkalainen sana ”polis” viittaa valtioon ja merkitsee juuri yhteisten asioiden hoitoa, josta jokaisen kansalaisen tulisi olla kiinnostunut. Se on alkuperäisen demokratian perusajatus.

    Siis Päivi Räsänen oli twiitannut luterilaisille piispoille, – mutta oletteko huomanneet, että piispamme olisivat puolustaneet Päivi Räsäsen oikeutta edes vapaa-ajattelija Voltairen tapaan: ”Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se”.

    No jos ja kun ovat puolustaneet, niin hyvin matalalla profiililla – ja ehkä savolaisittain ”viärin sammutettu” tai peräti kainuulaisittain ”van mitäpä se hyvejjää, ei ihanniin mittään tie näilläkkään… :) Ja halukkaastihan me asemoimme itsemme ihan tungokseen asti ”keskitielle”.

    On tukea tullut lännestäkin, vaikka Kotimaa24 nostaa mieluusti esille Venäjän patavanhoillisena pidetyn ortodoksisen kirkon

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/oikeuskasittelya-odottava-paivi-rasanen-saa-nyt-tukea-venajan-ortodoksiselta-kirkolta/

    Päivämies-lehdessä oli tänään asiaan liittyvä pääkirjoitus, mutta nimeä ei mainittu, koska Päivi Räsänen on väärää puoluetta.

    Olen samaa mieltä blogistin kanssa, mitä tulee esim. trumpilaiseen tympeään kansallisuus- ja kulttuurisotauskontoon, jossa uskontoa käytetään vain savuverhona.

    Aikamme uusia sukupuoliaatteita tuputetaan pakkosyötön tapaan kaikille mahdollisilla kanavilla ja tyylilajeilla. Ajan henki tietysti vaikuttaa kristittyynkin, niin että tästä tulee myös hänen alitajunnassaan ”uusi normaali”.

    Meillä on kuitenkin raamatullisia esimerkkejä; profeetat, Johannes Kastaja, apostolit ja itse Herramme, jotka eivät suinkaan sanan säilää varoneet taistellessaan oikean asian puolesta. Ei kai meillä ole varaa pitää heitä varoittavina esimerkkeinä. Lähes kaikkien palkkana oli marttyyrius. Katolisilla kardinaaleilla on punainen kaapu muistuttamassa valmiudesta marttyyriuteen.

    Psalmien kirjassa:
    Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua. (Ps. 69:9) – Myös Jeesuksen puhdistaessa temppeliä: Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut.” (Joh. 2:17)

    Mutta onko katolisissakin piireissä painetta ja trendikästä olla niin paljon fiksumpi, ymmärtävämpi, suvaitsevaisempi ja älykkäämpi suhtautumisessaan kuin kirveellä veistetty pystykorvaprotestantti… Johtuuko se katolisen kirkon omasta menneisyydestä? No on toki tämä sama asenne on läpäissyt Suomen luterilaisen kirkon – ja monessa suhteessa myös SRK-lestadiolaisuuden muista vanhoista herätysliikkeistä puhumattakaan…

    Orwellilaisen uuskielen mukaan esim. abortti ei ole murha, ei tappo, ei surma, ei kuolemantuottamus – vaan ”abortointimateriaalin poistamista” ja viime vuosien EU-n tasa-arvojargonissa valtava ”ihmisoikeuksien edistysaskel”.

    Mutta kun alkaa oikein ”fiksuksi”, käy usein niin, että suola tulee mauttomaksi – ja millä sitten suolataan? Voin sen sanoa omasta kokemuksesta.

    Kun katolisilla on mahtava katolisen kirkon katekismus – niin please, älkää ujostelko, tukeutukaa häpeämättä siihen. – Herramme ei vaadi hengellistä siirappia vaan:

    1992
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. (Matt. 5:13).

    1776
    Sillä jos me tyhmistyneet olemme, niin me sen Jumalalle olemme, eli jos me taidossa olemme, niin me teille taidossa olemme. (2.Kor. 5:13)

    Älkään kenkään itseänsä pettäkö: jos joku teistä luulee itsensä viisaaksi tässä maailmassa, se tulkoon tyhmäksi, että hän viisaaksi tulis. (1. Kor. 3:18)

    1992
    …julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. (2. Tim. 4:2-3)

    Ja kyllä kristitty voi oikeudessa vedota ihan ”tyhmästi” Jumalan Sanaan:

    ”Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua..” (Matt. 10:19)

    Liked by 1 henkilö

  3. Finlandization was not a geopolitical strategy used to preserve Finnish autonomy. It was an expression of Finnish culture.

    This article is Finlandization, but expressed towards a much different issue.

    Great, uniquely Finnish, writing!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s