Päivi Räsänen, valtakunnansyyttäjä ja Mooseksen istuin

JUHO SANKAMO

Kansanedustaja Päivi Räsäsen ja pastori Juhana Pohjolan oikeudenkäynti on saanut enemmän kansainvälistä huomiota kuin mikään muu suomalainen oikeusjuttu sitten sotasyyllisyysoikeudenkäyntien (SK 24.1.2022). Voisi siis kuvitella, että tuomittujen penkillä istuu pari vaarallista kansainvälistä rikollista tai terroristia. Mutta ei. Nyt katsotaan, mitä Suomessa saa puhua. Millaisia mielipiteitä saa esittää?

Vapaa keskustelu, mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus ovat vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Varsinkin kiistanalaisista aiheista saa puhua, ja niistä saa myös ilmaista kiistanalaisia näkemyksiä. Tietysti vapaan keskustelun tulee olla toista ihmistä kunnioittavaa.

Olen jäävi ottamaan kantaa Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiin. Veljeni on Päivi Räsäsen puolustusasianaja ja itse olen täysin sydämin sanan- ja uskonnonvapauden puolella. Niinpä tässä blogissani nostan vain esiin joitain omasta mielestäni kiinnostavia yksityiskohtia. Kerron myös, miten tämän oikeudenkäynnin tulisi vaikuttaa meihin tavallisiin kristittyihin – lue siis loppuun saakka.

Yllätyin siitä, että oikeudessa kiisteltiin Raamatun tulkinnasta. Itse asiassa en tiedä, onko koskaan aiemmin Suomen oikeusistuimissa luettu syyttäjän taholta pitkiä jaksoja Mooseksen kirjoista. Syyttäjä sanoi, että tämä ei ole mikään inkvisitio. Kuitenkin vaikutti siltä, että Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa syytettiin juuri Raamatun tietynlaisesta tulkinnasta.

Päivi Räsäsestä on tehty kolme syytettä. Yksi syyte tuli hänen twiitistään, jossa hän lainaa Roomalaiskirjeen lukua 1, ja sen pohjalta kommentoi ev.-lut. kirkon osallisuutta Helsingissä järjestettävään Pride-kulkueeseen. Toinen syyte tuli sisäpiirille kirjoitetusta seksuaalimoraalia käsittelevästä kirjasesta. Kolmas syyte tuli Ruben Stillerin radio-ohjelmasta, jossa Päivi Räsänen vastaili hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Twiitin olen nähnyt ja olen myös kuunnellut tuon Ruben Stillerin ohjelman, jolle Stiller oli antanut tarkoituksellisesti myyvän ja provosoivan nimen: ”Mitä mieltä Jeesus oli homoista?” Stillerin ohjelma oli ihan hauska. Odotin, että Päivi Räsänen puhkeaa siinä julistamaan tuomiota homoseksuaaleille, mutta ei. Ohjelman loppuessa ihmettelin, että tästäkö se syyte tuli. Jos Räsäsen vastaukset Stillerin piikitteleviin, ja tarkoituksellisesti provosoiviin kysymyksiin tulkitaan vihapuheeksi ja kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan, niin keskustelu käy hyvin vaikeaksi.

Raamattu ja ”Mooseksen istuin”

Eksegeettinä tiedän, että Raamattu on äärimmäisen rikas ja monipuolinen kirja. Sieltä löytää, jos haluaa löytää, aineksia vaikka mihin tarkoitukseen. Viisaudessaan kirkko on ottanut kaanonin kansien väliin kirjoituksia, joissa esitetään myös keskenään erilaisia näkökulmia ja painotuksia. Mikään yksittäinen painotus, osatotuus, ei ole koko totuus. Mutta jokainen Raamatun osa, jokainen yksittäinen kirja, kuuluu koko totuuteen. Kysymys on siitä, miten ne tulkitaan.

Jesus Christ - Alpha and Omega Greeting Card for Sale by Svitozar Nenyuk

Ajattelen, että juuri Raamatun monipuolisuus kasvattaa meitä hyväksymään ja ymmärtämään erilaisia näkemyksiä. Raamattu tavallaan muokkaa meistä suvaitsevaisempia. Raamattu ei ole tasapaksu kompromissi Jumalan ilmoituksesta. Ei, vaan Raamatussa Jumala puhuu monella väkevällä tavalla.

Ja kuitenkin, Kristuksessa, kaikki sanat kootaan ja sovitetaan yhteen. Kristus, joka on Alfa ja Omega, alku ja loppu, avaa meille kirjoitukset. Kristus sulkee itseensä kaikki nämä sanat ja kirjat. Tulkitsemme Raamattua, pelastushistoriaa, Kristuksen näkökulmasta.

Oikeudessa syyttäjä luki pitkiä jaksoja Mooseksen kirjoista ja kysyi, ottaako Päivi Räsänen kivittämiskäskyt todesta. Syyttäjä oli myös argumentoinut, että nykyisessä modernissa protestantismissa kiisteltyä Roomalaiskirjeen lukua 1 tulkitaan tietyllä tavalla. Sitten hän oli kysynyt: miksi Päivi Räsänen ei tulkitse sitä näin. Mieleeni nousi ajatus: kuvitteleeko syyttäjä, että Päivi Räsäsen ja meidän muiden pitäisi tulkita Raamatun kirjoituksia niin kuin hän itse niitä tulkitsee, modernin protestantismin hengessä? Ajatus on absurdi. Kenen ohjeiden mukaan meidän tulee tulkita Raamattua?

Onko tosiaan niin, että ”Mooseksen istuin on nyt valtakunnansyyttäjän hallussa” – jaetta Matt. 23:2 fraseeratakseni. Todellisuudessa valtiolla tai oikeusistuimella ei ole oikeutta määritellä, kuinka Raamattua tulkitaan. Jos näin olisi, niin Suomen ev.-lut. kirkko olisi todella menossa kohti hyvin voimakasta valtionkirkkoa.

Ei. Jeesus Kristus istuu tuolla Mooseksen istuimella – hän antaa oikean tulkintalinjan. Hän avaa kirjoitukset. Hän antaa oikean tulkinnan. Katolisessa kirkossa myös korostetaan, että tässä maailmassa Kristuksen ruumiilla, kirkolla, sen viranhaltijoilla ja viime kädessä Pietarin seuraajalla, paavilla, on oikeus tulkita sitovasti Raamattua uskon ja moraalin asioissa. Valtiolla tai oikeusistuimella ei ole oikeutta tulkita sitovasti Raamattua meidän kristittyjen puolesta.

Mitä voisimme tehdä?

Mielestäni Päivi Räsäsen oikeudenkäynti voi johtaa johonkin hyvään. Toivon, että syyttäjä voisi toiminnallaan sytyttää meissä kunnon kipinän tutkia uskoamme, pelastushistorian käänteitä ja Raamatun kirjoituksia. Ensiarvoisen tärkeää on, että kristillinen usko opetetaan lapsille ja nuorille. Uskonvapaudella ei tee mitään, jos tulevaisuudessa ei ole uskoa. Usko syntyy kuulemisesta.

Itse olen viime aikoina tehnyt tässä parannusta. Olen pitänyt lapsilleni raamattupiiriä, jossa käymme evankeliumia läpi. Kokemus on ollut tosi hieno. Lapset ovat todella tykänneet. He ovat aidosti olleet kiinnostuneita, mitä Raamatussa sanotaan.

Meidän aikamme ihmisiä on kutsuttu ”kastetuiksi pakanoiksi”. Emme todellakaan tunne Jumalan pyhää Sanaa. Jos me emme tunne Raamattua, niin meitä on helppo johtaa harhaan. Jeesus sanoo: ”Menkää ja tutkikaa.” (Matt. 9:13.) Viimeisimmät paavit ovat korostanut Raamatun, erityisesti evankeliumin, lukemisen tärkeyttä. Pyhä Hieronymus toteaa: ”Tietämättömyys Raamatusta on tietämättömyyttä Kristuksesta.”

Nyt kaksi suurperheen isää, Miikka Nummenpää ja minä, aloitamme pyhäkoulutyyppisen raamattupiirin, joka kokoontuu Zoomin välityksellä. Tämä meidän Zoom-raamattupiirimme on tarkoitettu erityisesti lapsille ja heidän vanhemmilleen. Zoom-raamiksemme alkaa maanantaina 22.2 klo 18. Ilmoittaudu mukaan tästä. Kaikki ovat tervetulleita kirkkokuntarajoista riippumatta. Tarkoituksemme on pitää näitä lasten ja perheiden Zoom-raamiksia pääsiäispaaston aikana. Tämä on hyvä tapa valmistautua pääsiäiseen.

Zoom-raamikset ovat lyhyitä opetustuokioita, joissa lapsenomaisen selvästi, mutta hauskasti ja syväluotaavasti, tutustumme pyhään Sanaan. Tarkoitus on, että sinä, ja iso joukko lapsia, tuntee evankeliumin paremmin, ja innostuu siitä, tämän Zoom-raamiksemme kautta. ”Antakaa lasten tulla minun luokseni” – ilmoittaudu mukaan!

10 comments

  1. Kiitos Juho hyvästä kirjoituksesta! Kristittyjen normaatiivisen Raamatun tulkinnan suhteessa etiikkaan tulee nojata apostoliseen traditioon. Se on elämän ja kuoleman kysymys kristilliselle kirkolle.

    ”… ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)

    Nähtäväksi jää reagoiko valtakunnansyyttäjä ihan oikeaan vihapuheeseen ja kiihotukseen kansanryhmää vastaan esim. koskien

    1) 1900-luvun marxilaisia ja luokkavihaa tihkuvia julkaisuja, joissa ”porvareille” oli varattu likvidoitavien (esim. suoliinsa hirtettävien) kansanvihollisten rooli. Tämä oli ihan ”normaalia” ja julkista vielä 1970-luvun vasemmistoradikalismin aikana ja jopa myöhemminkin…

    2) ekofasistien näkemyksiä

    3) hevirockin ja saatananpalvojien biisejä, joissa vihataan kristittyjä ja suunnitellaan heidän hävittämistään masssamurhilla

    4) koraanin jakeita ja imaamien puheita uskottomista ja vääräoppisista

    5) ja viimeksi median (ja jopa valtiovallankin) kiihotusta koronarokotteista kieltäytyviä vastaan…

    Sekulaari ja liperaalivaltio haluaa nousta kaiken yläpuolelle. Uskonnon sijalla on ideologia – uskon asia sekin.

    Tähän liittyen EU-lainsäädäntö on nostettu vaivihkaa tapaus tapaukselta laintulkinnalla ja käytännöllä hivuttaen kaiken suomalaisen oikeusnormiston yläpuolelle. Ja nyt on lähdetty ulosmittaaamaan tämän kehityksen tulosta. Itse vastustin aikanaan EU:ta johtuen kaikesta perustuslainvastaisesta keinottelusta, joka siihen liittyi, – enkä pidä EU:ta ylikansallisena legitiiminä edelleenkään. Sulkekoon minut sitten vaikka keskitysleirille pakolaisten tapaan.

    Rovasti Jussi Rytkösen aamuhartaus profeetta Habakukista

    https://areena.yle.fi/audio/1-61030121

    Liked by 1 henkilö

  2. On varmasti ollut myös oikeuden puheenjohtajalla pitkä ja raskas päivä tuota juttua kuunnellessa.

    Näennäisestä uuden ajan ja vapauden eetoksestaan huolimatta syyttäjän kanta edustaa totalitarismia ja taantumusta.

    Totalitarismia siksi, että syyttäjä tenttaa oikeudessa syytettyjen mielipiteitä ja käsityksiä erilaisista asioista. Pitäisikö kansalaisten olla ajatustenkin tasolla uskollisia valtaapitävien omaksumalle ideologialle?

    Entä miten niin taantumusta?

    Syyttäjän yksi pääpointti oli se, että homoseksuaalisia tekoja ei voi erottaa homoseksuaalisesta identiteetistä ja näin ollen tekojen tuomitseminen on ihmisten tuomitsemista. Syyttäjän mukaan ei voi loogisesti väittää rakastavansa ihmisiä ja tuomita heidän tekonsa.

    Yleisenä periaatteenahan tämä ei tietenkään voi päteä, ei edes seksuaalisuuden alueella. Lainvastaisia seksuaalisia tekoja saa varmasti syyttäjänkin mielestä arvostella ja teot tuomita riippumatta siitä, liittyvätkö nämä tekijän identiteettiin vai eivät.

    Homoseksuaalisissa teoissa ei kuitenkaan ole kyse lainvastaisista teoista silloin, kun nämä tapahtuvat aikuisten kesken vapaaehtoisesti.

    Voiko sitten tällaisia laillisia tekoja arvostella moraaliselta kannalta? Jos ei, mitä se tarkoittaa?

    Jos laillisia tekoja ei saa arvostella moraaliselta kannalta, eikö tämä tarkoita samalla sitä, että lainsäädännön mahdollisista muutostarpeista on vaikea keskustella. Kuinka yhteiskuntaa voidaan kehittää, jos asioiden moraalista luonnetta ei voi argumentoida molempiin suuntiin? Ylipäätään lain ei pitäisi sanella moraalia vaan moraalin pitäisi ohjata lainsäädäntöä.

    Jos moraalikeskustelussa esitetään jonkun mielestä typeriä tai vanhentuneita kantoja, eikö nämä tulisi kumota fiksummilla argumenteilla eikä rikosprosessin uhalla? Toki ihmisten perusteetonta loukkaamista tulee välttää ja oikeudessa puheena olleen twiitinkin olisi voinut muotoilla paremmin. Mutta silti: moraalisen keskustelun tukahduttaminen ja vieminen oikeusistuimeen on taantumusta.

    Mietin myös sitä, miten syyttäjän esiin nostama identiteetti-juttu sopii yhteen sen kanssa, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä? Jos teko liittyy identiteettiin, tällaisen teon arvosteluun on rajatumpi oikeus. Tarkoittaako tämä sitä, että jos saman teon tekee ilman liityntää identiteettiin (esim. hetero kokeilee homoseksuaalisia tekoja), teko on vapaampi arvostelulle? Syyttäjä viittasi myös käsitykseen, jonka mukaan identiteetti on itsemäärittelykysymys. Onko siis mahdollista määritellä itselleen identiteetti, joka tarjoaa toista ihmistä vahvempaa suojaa tekojen arvostelulta?

    Jos aikuisten ihmisten vapaaehtoisia seksuaalisia tekoja ei saa moraaliselta kannalta tuomita, ei ilmeisesti voi tuomita myöskään uskonnon tai vakaumuksen perusteella ehkäisyyn kielteisesti suhtautuvan heteroparin seksuaalisia tekoja, jotka suuntautuvat uuden elämän syntymiseen. Voiko kristittyjen suurten perheiden arvostelu (esim. ympäristö- tai naistenoikeusperusteilla) olla syyttäjän käsityksen mukaista kiihottamista kansanryhmää vastaan?

    Liked by 1 henkilö

  3. Olen itse homo. Olen kärsinyt lapsesta lähtien kiusaamista ja häirintää. Minulla ei ole ollut rauhaa kotona, ei koulussa eikä lukuisissa työpaikoissa. Minua on saanut solvata julkisesti ja lyödä nyrkillä. Minua on skinit potkineet raukkamaisesti niin, että koko takkini oli veressä. Minut tönäistiin takaapäin katuun ja monotettiin päähän. Kun huuleni oli halki, ompeli lääkäri sen kiinni ilman puuduttamista. Poliisi tokaisi, että tätähän sattuu, kun tein rikosilmoitusta. Miltä tuntuu, kun monotetaan maiharilla päähän? Se tuntuu samalta kuin löisit pääsi teräspalkkiin. Päätäni ei koskaan kuvattu eikä kaularankaani. En ollut sen arvoinen silloin. Sain poliisilta lomakkeen, että voi hakea korvauksia valtiolta, mutta olin niin järkyttynyt tapahtuneesta, etten kyennyt kuin tuijottamaan lomaketta sohvallani. Olin nuori. Nyt olen vanha, mutta mitään en ole unohtanut kaikista niistä vastaavanlaisista tilanteista ja ilkeistä sanoista mm. ”tiedäthän, että homot joutuvat helvettiin!”
    Tämän sanoi yksi Afrikkalainen nainen töissä minulle kaikkien kuullen.Sitten minulla on myös ollut häirintää kirkoissa, kun sinne joskus harvoin menin.
    Nyt asun ulkomailla. Itse koen, että minua on kidutettu: henkistä ja fyysistä väkivaltaa kaikkien ihmisten taholta: lähiomaisten, koulukavereiden, tuntemattomien , viranomaisten ja työkavereiden taholta. Koko elämän on täyttänyt pelko.
    En voinut mennä liikuntaharrastuksiin, koska sielläkään ei saanut olla rauhassa. Tätä tarkoittaa ns vähemmistöstressi.
    Muistan , kun olin raitiovaunussa, niin yksi poika huusi, että ” vitun hyvännäköinen homo!” Tullaan liiveihin kiinni ja puututaan ulkonäköön, mutta sillä tavalla, että joukot heräävät ja joutuu silmätikuksi. Kaikki jotta en voisi hyvin missään.
    Minut on eristetty yhteisöstä enkä kuulu joukkoon. Aina ja joka tavalla. Haukuttiin, kun en mennyt juhlimaan työkavereiden kanssa. Muistan, kun menin niin joku tuntematon tuli sanomaan, että ”sä hymyilet iloisesti että sun täytyy olla homo….”
    Kaikkea tällaista vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen loputtomiin tyhmien ja viisaiden taholta, kaikilta. Mistä ollaan kateellisia? Siitä kuvitellusta seksuaalisesta vapaudestako? Että me olemme vapaita elämään ja tekemään, mitä huvittaa. Vai oliko tämä omaa harhamaailmaa ja paranoiaa kuvittelijan omassa päässä. Missä todellisuudessa kukakin elää enkä kysy totuudesta, vaan todellisuudesta.
    Itse ajattelen, että Päivi Räsänen on ennen kaikkea poliitikko ja politiikka on monesti rumaa, missä pelataan erilaisilla mielikuvilla ja höynäytetään tyhmiä ryhmiä. Halonen pääsi presidentiksi mm. jakamalla kissakuviaan. Päivi Räsänen on päässyt pitkälle solvaamalla seksuaalisia vähemmistöjä ja Raamattu kädessä. Toisaalla on esimerkiksi ikonit. Sama asia.
    Milloin joku sanoisi julkisesti, että on oikeus koulurauhaan tai oikeus kasvaa kotona rauhassa, ettei isä tule sanomaan, kuten minulle, että ” mikä vittu sä kuvittelet olevasi!” En minä kuvitellut mitään, vaan olin oma itseni. Pakotetaan lapsesta lähtien elämään kaksoiselämää tai olemaan näkymätön ts Huomaamaton. Jos on liian näkyvä, niin kohtaa väkivaltaa, kuten yhteiskunnassa. Penkkareissa minusta tehtiin laulu, etten edes käyttänyt raidallisia housuja… olin oppinut… tai yritin selvitä, niin hengissä. Toiset eivät ole selvinneet! Minkälaista on ollut sinun tai teidän elämänne. Minulla ei ole ollut montaa kaunista hetkeä. En edes enää muista, että mitä ne olivat, koska niitä on ollut niin vähän. Ai niin, Luther sanoi, että elämä on ahdistusta ja ahdistuksesi jää. No ei sentään ole poltettu paalussa kuten anababtisteja aikoinaan, että ollaan siinä edistytty, mutta ei niistä keskitysleireistä ole edes sataa vuotta. Joten mitään ei ole koskaan muuttunut. Meitä vain siedetään.

    Sanoi Luther myös, että : ”jos ei Jumala muuta, niin antakaa olla rauhassa”. Se oli minusta viisaasti sanottu.

    Lopuksi: kaiken tarkoituksena on, että hyvinvointia ei haluta jakaa eikä rahakkaita työpaikkoja. Kysymys on usein rahasta.

    Ja ainahan saa valehdella, jos ei jää kiinni, sanoi pomoni joskus kauan sitten.

    Ei tarvitse kommentoida millään tavalla.

    Liked by 1 henkilö

    • Järkyttävää väkivaltaa ja kiusaamista. Sinua on kohdeltu törkeästi väärin.

      Toivottavasti osaamme puuttua tuollaiseen pahuuteen, kun sellaista näemme.

      Myös ”homot joutuvat helvettiin!” -huutelu on todella pahasti väärin. Olen aikoinani kuullut sanottavan samoin toisesta ihmisryhmästä. Sekin tuntui pahalta, vaikken tuohon ryhmään itse kuulunutkaan.

      Toivottavasti sinulla on nykyään sivistyneempiä ihmisiä ympärilläsi.

      Tykkää

    • Koskettava tilitys, Juha Jossakin. Minäkin ajattelen, että Sinua on kohdeltu pahasti väärin. Tuntuu pahalta, että olet joutunut kokemaan sellaista.

      Vaikka arvostan Päivi Räsästä ja allekirjoitan katolisen kirkon opin joka suhteessa, ajattelen, että tällaisia kertomuksia meidän kristittyjen tulisi kuunnella herkällä korvalla. Meidän tulisi olla valmiita asettumaan toisten asemaan ja oikeassa suhteessa miettiä sitäkin, millaisia vaikutuksia esimerkiksi käyttämällämme retoriikalla voi olla toisten elämässä. Esimerkiksi jonkun haavoittuvassa asemassa olevan lapsen tai nuoren.

      Voimia Sinulle, Juha, ja rukoilen puolestasi. Toivon, että saat ympärillesi välittäviä ihmisiä ja että saat vielä kokea huolenpitoa ja rakkautta.

      Tykkää

  4. Ihminen on ollut susi ihmiselle, niin historiassa kuin tänä päivänä edelleen. Syyt ovat vaihdelleet; etnisyys, ihon väri, poliittiset mielipiteet, seksuaalisuus, uskonto, kasti, yhteiskuntaluokka – tai jopa äsken suhtautuminen koronarokotteisiin…

    Jotain tiedän itsekkin kokemuksesta. Vuosikausia jouduin miettimään ja varautumaan, miten väistän tai puolustaudun jatkuvaa väkivallan uhkaa vastaan koulun pihalla. Lukuvuoden päättäjäispäivänä hyppäsin korkealta koulun ikkunasta ja pakenin metsään, kun kiusaajillani oli vartiot koulun ovilla.

    Jeesus katsoo sinuun laupiaasti. Hän sanoo ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:11)

    Tykkää

  5. Kommentoin vielä että, kun kiusaaminen alkoi niin varhain, kun olin jotain 7 -vuotias ja äiti oli käskenyt viemään koululaukkua korjattavaksi, niin paluumatkalla yksi isompi poika hyökkäsi kimppuun ja uhkaili lyödä, jos en sano olenko poika vai tyttö. Jankutti, että oletko poika vai tyttö. Sen jälkeen pelkäsi koulumatkoja ja muistan, miten vaikeata oli mennä kouluun ja olin sen takia myöhässä, koska pelkäsin kävelymatkaa. Tämä jatkui lukioon asti.
    Sitten oli myös tätä käsien vääntämistä selän taakse juomapisteellä kun oli juomassa ja samalla käskyttämistä: ”sano, että olet homo! ” Tai jos oli ystäviä, niin :” ne on homoja! ” Lukiossa kirjoitusten aikaan olin syvässä depressiosta ja nukuin tunteja koulupäivien jälkeen. Sitä ei tunnistettu ja jäin hoitamatta.
    Minä olin vain kaunis lapsi. Minussa ei ollut mitään vikaa! Minut tuhottiin tällä tavalla ja minusta tuli alisuoriutuja.
    Nyt vanhana olen syrjäytynyt ja sairas. Minulla ei ole yhtään ystävää. Sukulaiset eivät halua olla yhteydessä, vaan kielsivät ettei saa kutsua mihinkään: hautajaisiin, häihin jne.
    He käänsivät minulle selän kadulla. Äitini kertoi juuri ennen kuolemaansa minulle, että minua pidettiin prostituoituna; myö luultiin, et sie myyt itseäs. Minä menin sanattomaksi, kun olin niin järkyttynyt, että takanapäin mustamaalattu koko suvulle. Ilkeät kateelliset, mutta mistä olivat kateellisia. En tiedä.
    Töissä oli tätä, jos tuli jonkun miehen kanssa juttuun, niin naiset sanoivat tälle: ” Etkö sä ole enää kiinnostunut meistä naisista!” Tai joku sanoi julkisesti, että : ” miks tuollainen saa olla täällä töissä? ”
    Minä olin vain hiljaa ja tein työni. Myös yhdestä homomiehestä kuulin, et sanottiin, ettei koskaan puhunut työpaikalla. Hän teki sittemmin itsemurhan ja siihen tokaistiin, että ” teki, kun oli siihen tilaisuus!” Sitten yksi kolmas sai äkkikuoleman ja oli sitä ennen sanonut pomolleen, ettei häntä saa rasittaa liikaa. Et me ollaan orjien asemassa? On pakko tehdä määrättömästi työtä töissä. Että saa töitä.

    Tykkää

  6. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Kiusaamiseen on ihmisyhteisöissä eläimellinen sosiopsykopatologinen tarve – jo temperamentti, puhetapa, ulkonainen olemus – sairaudesta tai vammasta puhumattakaan voi laukaista sen. Pääosa ihmisistä käytännössä hyväksyy asian vaikenemalla.

    Myös valtiovalta voi toimia kiusaajana, vaikkapa vahvistaakseen omaa asemaansa kannattajiensa keskuudessa… näin esim. Ranskan presidentti Macron ja Kanadan pääministeri Trudeau ihan viime viikkoina.

    https://yle.fi/uutiset/3-12325368

    https://yle.fi/uutiset/3-12325368

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s