luterilaisuus

Kaksi kirjaa reformaatiosta

Agricolan päivän kunniaksi on sopivaa palata hieman reformaation merkkivuoden tunnelmiin ja esitellä kahta sen kunniaksi ilmestynyttä kirjaa, joita emme viime vuonna ehtineet arvioida. Ne ovat Meri Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama Pohjoinen reformaatio (2016) ja Suomen teologisen instituutin Iustitia-sarjan Reformaatio vai restauraatio – tradition aarteita ja tulkinnan kompastuskiviä (2017).

Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia. Pohjoinen reformaatio on Timo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaistun kirja-arvion sanoin ”ulkonaisesti hienoin” merkkivuoden kunniaksi julkaistu kirja, mutta reformaation teologinen puoli jää kulttuurihistorian keskellä vähälle huomiolle. Siksi on hyvä ottaa vastapainoksi pienikokoisempi teologinen artikkelikokoelma, jossa käsitellään mm. päivänpolttavaa kysymystä siitä, onko paavi Antikristus. (lisää…)

Mainokset

Antti Pietilän dogmatiikka

Kuten viime marraskuussa tulin maininneeksi, yhtenä suurena Suomi100/reformaatio500 -merkkivuoden projekteistani oli tutustua suuriin suomalaisiin dogmatiikkoihin (ja dogmaatikkoihin), joista ensimmäinen on Antti Pietilän (1878-1932) Kristillinen dogmatiikka, osat 1-3 (1930-1932). Kävin myös kursorisesti läpi seuraavan suuren dogmaatikon, Osmo Tiililän (1904-1972), edeltäjästään kirjoittaman kirjan Antti J. Pietilä: kiistelty kirkonmies (WSOY 1972).

Tiililä aloittaa kirjansa toteamalla, että ”noin puolen vuosisadan ajan on maassamme kristillisyyttä ja kirkkoa koskevissa keskusteluissa vedottu Antti J. Pietilään ja yritetty hänen auktoriteetillaan tukea milloin minkinlaisia käsityksiä”. Tämä kuulostaa erikoiselta noin puoli vuosisataa myöhemmin, sillä nykyään Pietilää ei siteerata enää oikeastaan ollenkaan.

Ajankohtaisempi onkin kirjan loppu: ”Sanotaan ehkä: olihan Pietiläkin eräs ajan merkki ajoiltaan – ei muuta. Portailla kopisevat yleensä pian niiden jalat, jotka kiirehtivät kantamaan vainajia pois unohduksiin.” Sitten Tiililä kuitenkin lisää: ”Tämä kirja on kirjoitettu näistä miehistä huolimatta.” (lisää…)

Oikein väärin ymmärretty Luther

Kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala ymmärsi vuoden 2017 merkityksen. Häneltä ilmestyi juhlavuoden kunniaksi kaksi kirjaa, jo esittelemäni Suomen tarina ja Vuoden kristillinen kirja -finaalissa kanssani kilpaillut Oikein väärin ymmärretty Luther (Perussanoma 2017). Kumpikaan ei voittanut! Myönteisiä nettiarvioita Junkkaalan Luther-kirjasta löytyy ainakin tästä ja tästä. Kirja onkin helppolukuinen ja sisällöltään monipuolinen.

Se, että seuraavassa kritisoin kirjaa aika napakastikin, ei ole tulkittavissa minkäänlaiseksi kirjoittajan vähättelyksi, vaan pikemminkin arvostuksen merkiksi. Nyt eivät vain tekstillä ja sen lukijalla oikein kemiat kohdanneet.

Suomen tarina -esittelyssä viittasin jo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaisemaan kirja-arvioon Katolisempi kuin luulit -kirjastani. Totesin, ettei Junkkaala kirkkohistorian dosenttina ollut ensisijaista kohdeyleisöäni. Sama ongelma päti nyt toiseen suuntaan. Liian monet kirjan ”väärinkäsityksistä” olivat minulle jo tuttuja nimenomaan väärinkäsityksinä (ainakin luterilaisesta näkökulmasta), joten en sikäli oppinut Lutherista kovinkaan paljon uutta.

Joitain kivoja uusia Luther-sitaatteja jäi kuitenkin käteen. Värikkäästä kielenkäytöstään kuuluisa Luther totesi muun muassa, että siellä missä ei ole evankeliumia, ei ole kirkkoakaan, vaan ”Babylon täynnä aaveita, takkuisia peikkoja, pöllöjä ja pelikaaneja ja muunlaisia hirviöitä eli täpötäydesti eläviä maistereita”. Kuolemastaan Luther totesi: ”Toivoakseni ei maailma huku, vaikka Martti siitä poistuisikin”. No ei hukkunut!

Kirjan suurin ongelma on se, että aivan liian suuri osa sen ”väärinkäsityksistä” ei oikeasti ole mitään Lutheria koskevia väärinkäsityksiä. Monet niistä eivät koske Lutheria vaan luterilaisuutta, jotkut eivät koske edes luterilaisuutta vaan kristinuskoa ylipäätään. Monesti Junkkaala vain argumentoi sellaisia kristinuskoa koskevia väitteitä vastaan, jotka Lutherin tai hänen itsensä mielestä eivät ole tosia. Kirja ei siis oikein täytä tehtäväänsä. (lisää…)

Ruotsalaisempi ja venäläisempi Suomi

Marjo Vilkko

Suomi 100 -itsenäisyyspäivä on ovella. Sen kunniaksi sopii jälleen luoda katsaus Suomen historiaan ja pitää kirkkaana mielessä, että Suomi on paljon itsenäisyyttään vanhempi. Tässä erinomaisina oppaina toimivat Marjo Vilkon populaarit historiakirjat Suomi on ruotsalainen (2014) ja Suomi on venäläinen (2015), jotka pohjautuvat samannimisiin televisiosarjoihin (katso tästä ja tästä).

Sain kirjat joululahjaksi ja luin ne itsenäisyytemme juhlavuoden aikana. Kävin myös kahdesti Ruotsissa (Tukholma ja Uppsala) ja kahdesti Venäjällä (Pietari ja Viipuri). Suosittelen samaa auliisti kaikille suomalaisille, sillä Suomi on sekä ruotsalaisempi että venäläisempi kuin luulit – ja toisaalta Ruotsi ja Venäjä suomalaisempia kuin luulit.

Muutamat ovatkin hoksanneet ajatuksellisen yhteyden Katolisempi kuin luulit -kirjani ja käsillä olevien historiakirjojen välillä. Oma kirjani oli kuitenkin jo lähes valmis, kun ensi kerran kuulin Vilkon kirjoista, joten en mitenkään kopioinut ideaa. Kirjani nimeen päätynyt komparatiivi on maltillisuudessaan onnistunut – ei katolinen, mutta kylläkin katolisempi. Ei myöskään ruotsalainen eikä venäläinen, mutta kylläkin ruotsalaisempi ja venäläisempi.

Pidin Vilkon kirjoista kovasti, ne ovat erittäin informatiivisia ja mukavia lukea. Tässä artikkelissa nostan niistä esiin vain joitain näkökulmia, enimmäkseen blogin tematiikkaan sopivia sellaisia. (lisää…)

Suomalainen Luther-tulkinta

Union with Christ -kirjan kansi

Reformaation merkkivuosi huipentui Suomessa eilen juhlajumalanpalvelukseen ja reformaatiosunnuntain viettoon. Kuten monet lukijat tietävät, reformaation merkkivuosi on määrittänyt elämäni ja ajatteluni suuntaa viimeiset kolme vuotta. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä olen, jos Luoja suo, Saksassa, jossa olen suunnitelmieni mukaan käynyt Wittenbergissä, Eislebenissä ja Augsburgissa. Merkkivuosi on saanut arvoisensa päätöksen.

Kolmivuotiseen reformaatioprojektiini on kuulunut paljon Lutheriin liittyvän kirjallisuuden lukemista. Projekti ei suinkaan ole vielä ohi, ja vaikka ensi vuonna blogillamme hallitsevat uudet aiheet, vanhan raportointiinkin menee vielä hyvä tovi. Yksi vielä käsittelemätön osaprojektini on ollut tutustua suomalaisiin luterilaisiin dogmaatikkoihin Antti Pietilään ja Osmo Tiililään. Heistä sitten joskus tulevaisuudessa lisää.

Toinen osaprojektini on ollut tutustua teologipiireissä maailmankuuluun suomalaiseen Luther-tutkimukseen. Professori Tuomo Mannermaan (1937-2015) nimeä kantava koulukunta on tuottanut suuren määrän laadukasta kirjallisuutta, josta joitain herkkupaloja ehdinkin jo esitellä aiemmalla blogillani (tässä ja tässä). Nyt vuorossa on ensimmäinen kirjamittainen englanninkielinen johdatusteos suomalaiseen Luther-tulkintaan.

Carl E. Braatenin ja Robert W. Jensonin toimittama kirja Union with Christ: The New Finnish Interpretation of Luther (Eerdmans 1998) sai alkusysäyksensä vuonna 1993 Minnesotassa pidetystä Luther-kongressista, jossa oli läsnä noin tusina suomalaista Luther-tutkijaa Tuomo Mannermaan ja piispa Eero Huovisen johdolla. Kirjan toimittajien mukaan suomalainen koulukunta on tuonut perusteellisen muutoksen totuttuihin Luther-käsityksiin. (lisää…)

Kasvavaa yhteyttä – mutta kenen kanssa?

Viikko sitten julkistettiin luterilais-katolinen oppikeskusteluraportti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. (Lataa virallinen versio englanniksi tästä. Käännös suomeksi ja saksaksi on tekeillä.) Kyseessä on teologisesti erittäin merkittävä dialogiraportti, johon on syytä molemmilla puolilla paneutua huolella.

Kardinaali Koch pyhän Henrikin katedraalissa

Dokumentti on tulosta lähes puhtaasti suomalaisesta työstä, mutta se on kirjoitettu englanniksi, jotta se toimisi pohjana laajemmalle ekumeeniselle keskustelulle sekä yhteiselle julistukselle. Se on jatketta oppikeskusteluille, joiden välittömin tavoite oli löytää ratkaisuja vanhojen oppituomioiden ongelmaan. Prosessin huomattavin askel oli Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV, 1999), joka pyrki ylittämään aiemman käsityksen ratkaisevasta erimielisyydestä hyödyntäen ns. differentioidun konsensuksen menetelmää (ks. lopullinen ehdotus suomeksi tästä, englanniksi Vatikaanin sivuilla tästä, tai Emil Antonin esittely tästä).

Siinä missä YJV pureutui keskeiseen periaatteelliseen ongelmaan, Kasvavaa yhteyttä käsittelee laajempaa joukkoa kysymyksiä, jotka ovat ratkaisevia kirkollisen yhteyden (mukaan lukien ehtoollisyhteyden) mahdollisuuden kannalta. Taustalla on kardinaali Kurt Kochin vierailu Suomessa huhtikuussa 2015 ja hänen toiveensa, että saataisiin aikaan yhteinen julistus näistä kolmesta teemasta: kirkko-oppi, eukaristia eli ehtoollisen sakramentti sekä ordinoitu virka. Kasvavaa yhteyttä noudattaa samaa differentioidun konsensuksen menetelmää kuin YJV, mutta sisällöllisesti se on aiempaa kunnianhimoisempi: YJV oli pituudeltaan tuskin 30 pienehköä sivua, kun taas nyt julkistettu raportti on pituudeltaan yli 150 laajaa sivua täynnä teologisesti tuhtia tavaraa. Pituutta epäilemättä karsitaan, jos raportin pohjalta saadaan aikaan laajemmin hyväksyttävä yhteinen julistus.

Kasvavaa yhteyttä -raportti tulee mielestäni nähdä ensisijaisesti merkittävänä teologisena työnä. Vaikka se keskittyykin siihen, mikä näyttäisi olevan yhteistä, se ei kuitenkaan ole diplomaattinen julistus, vaan huolellisesti nootitettu ja teologisesti perusteltu tutkielma. Tämä on arvokasta ja tärkeää. Kummallakaan osapuolella ei normaalisti ole riittävästi aikaa ja osaamista toisen osapuolen teologian syvälliseen tutkiskeluun. Raportti helpottaa suuresti niiden työtä, jotka haluavat tarkemman kuvan toisen osapuolen opeista ja käytännöistä suhteessa omaan perinteeseen. (lisää…)

Luterilaisuus ja minä

Martti Luther (1483-1546)

31.10.1517 Martti Luther paukutti teesinsä Wittenbergin kirkon oveen, ja tämä mullistava tempaus aloitti reformaation, joka vavisutti koko Euroopan keskiaikaista järjestystä. ”Tässä seison enkä muuta voi!” Nykyään historioitsijat eivät näe teesien julkaisemista yhtä dramaattisessa valossa ja esittämäni kuuluisa Luther-sitaattikaan ei ilmeisesti ole peräisin reformaattorin suusta. Kuitenkin reformaation on perinteisesti katsottu alkaneen teesien naulaamisesta, mikä tarkoittaa, että huomenna reformaation alkamisesta on kulunut tasan 500 vuotta!

Liityin katoliseen kirkkoon toukokuussa 2014. Sitä ennen olin jo uskonut Kristukseen Jumalan Poikana ja Vapahtajana noin yhdeksän vuotta. Uskoni oli herännyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippileirillä, ja tähän kirkkoon kuuluvassa Raahen seurakunnassa tutustuin kristinuskon sanomaan sekä olin seurakuntanuorena.

Olen siis alun perin omaksunut kristinuskon sen luterilaisessa muodossa ja luterilaisin korostuksin. Vaikka koinkin Pyhän Hengen tahtovan minun liittyvän katoliseen kirkkoon, suhtautumistani Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja luterilaisuuteen ei määritä vastakkainasettelu tai voimakas irtiotto vanhasta perinteestä, vaan syvä arvostus ja kiitollisuus kaikesta, mitä olen siltä saanut. (lisää…)