Hengellinen elämä

Fariseukset ennen ja tänään

JOONA KORTENIEMI

Evankeliumeja lukeva ei voi välttyä huomiolta, että Jeesuksen julkisessa toiminnassa eräs hyvin keskeinen juonne on konflikti fariseusten kanssa. Lähes kaikkea Jeesukseen toimintaa ympäröi fariseusten kriittinen, paheksuva huomio. Aina välillä jännite puhkeaa näkyviin tiukkoina sananvaihtoina. Jos näin, ymmärtääksemme kuka Jeesus oli ja on, lienee tärkeää ymmärtää keitä fariseukset olivat – ja ovat.

Vaikka farisealaisuus oli osa Jeesuksen ajan juutalaisuutta, aihe on relevantti vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi paavi Franciscus on toistuvasti muistuttanut siitä, että farisealaisuus on jatkuva vaara aidolle hengelliselle elämälle (ks. esim. täältä ja täältä).

James Tissot: Jeesuksen puhe fariseuksia vastaan. Kuva: Wikipedia.

Pohdin tässä kirjoituksessa farisealaisuuden luonnetta historiallisesti, teologisesti ja hengellisesti. Vaikka olen teologi, en ole Uuden testamentin eksegeetti. Analyysi ei siis välttämättä ota huomioon kaikkia uusimman tutkimuksen löytöjä. Pohtiessani farisealaisuutta nykypäivänä saatan tehdä hiukan suoraviivaisia yleistyksiä. Pyrin olemaan kuitenkin niiden suhteen tasapuolinen, joten toivon, ettei kukaan niistä turhaan loukkaannu.

(lisää…)

Jatkuvan suorittamisen uskonto?

EETU MANNINEN

Varhaiskristillinen kuva Jeesuksesta hyvänä paimenena. Kuva: Wikipedia

Katolisen uskon mukaan ihmisen elämä on jatkuvaa matkaa kohti Jumalaa. Ihmisellä tulisi olla pyrkimys kehittää itseään Pyhän Hengen avulla kohti yhä suurempaa Kristuksen kaltaisuutta. Saarnoissa kuulee tyypillisesti tämän kokonaisvision mukaisia kehotuksen sanoja. Tälläkin blogilla on julkaistu juttuja ”hengellisestä fitneksestä”, ”treenistä” ja itsensä kehittämisestä. Tämä on itsestään selvä lähtökohta myös Raamatussa: esimerkiksi apostoli Paavali kirjoittaa:

Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. (1. Tess. 4:1–3.)

Tähän kuitenkin liittyy kääntöpuoli: ihminen ei ole koskaan niin hyvä, että hän ei voisi enää kasvaa pyhyydessä. Ihminen ei voi myöskään tyystin lopettaa matkaansa tai suhtautua siihen välinpitämättömästi ilman, että hän on vaarassa langeta pois uskosta.

Kulttuurissamme, jota enenevässä määrin on tullut määrittämään suorittaminen ja kilpailu, tämä saattaa kuitenkin tuntua hyvinkin ahdistavalta. Kun kerran elämä jo muutenkin tuntuu vaativan jatkuvaa suorittamista, jotta pysyisi nyky-yhteiskunnan menossa mukana, eikö uskon pitäisi olla vastakohta tälle kaikelle? Eikö hetkeäkään saisi vain olla ja levähtää?

Tähän vastaan: ehdottomasti kyllä! Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)

Kristinuskoon olennaisesti liittyvän pyhittymisen vaatimuksen ja parannussaarnan lisäksi täytyy siis korostaa ja pitää esillä myös toista puolta, joka kenties paradoksaalisesti on myös olennainen osa kristinuskoa: sinä olet Jumalalle rakas ja kelpaat hänelle myös syntisenä, keskeneräisenä, vajavaisena ja omine vikoinesi.

(lisää…)

Jumalan vihan ongelma

JOONA KORTENIEMI

James Tissot: Rikas mies ja Lasarus (Kuvaa rajattu)

Jumalan viha on nykykristitylle haastava aihe. Nyky-yhteiskunta edellyttää tunteidenkäsittelytaitoja sekä hillittyä ja kohteliasta käytöstä. Tässä kontekstissa puhe Jumalan vihasta näyttäytyy usein primitiivisenä. Jumalan vihaan läheisesti liittyvä oppi synnin rangaistuksista – helvetistä ja katolisessa teologiassa myös kiirastulesta – tuntuu myös hankalalta modernin ihmisoikeusajattelun valossa.

Siinä missä sata vuotta sitten suuri osa suomalaisista sanoitti eksistentiaalisen etsintänsä araksi kysymykseksi, ”mistä löytäisin armollisen Jumalan”, nykyihminen ajattelee pikemminkin: ”Jos Jumala on olemassa, hänen tulee vähintäänkin kunnioittaa ihmisoikeuksia. Hänellä ei ole oikeutta kiduttaa ketään helvetissä”. Aihe on vaikea myös monen kristityn hengellisen elämän kannalta: vihaista ja siten pelottavalta tuntuvaa Jumalaa voi olla vaikea rakastaa. Samalla Raamattu ja kirkon traditio puhuvat Jumalan vihasta sen verran konstailematta, ettei käsitettä voi ihan kevyesti ohittaakaan.

Miten löytää Jumalan vihalle rakentava ja samalla uskottava paikka hengellisessä elämässä? Jaan tässä kirjoituksessa henkilökohtaisia, osin keskeneräisiä ajatuksiani tästä aihepiiristä. (lisää…)

Uusi vuosi ja spiritual fitness: urheilu ja hengellisyys

OSKARI JUURIKKALA

Toimin pappina muun muassa naisten opiskelijakodissa Silta-klubissa, joka sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla. Siellä nauhoitan osan niistä mietiskelyistä eli ääneen lausutuista rukoushetkistä, joita julkaisen Hetki Jeesukselle -podcastissa. Joulun alla Silta-klubin naisilla oli hupaisa idea: lahjakortin muotoon puettu spiritual fitness -kurssi (katso pdf tässä tai kuva alempana).

Lahjakortti lupaa, että kurssille osallistuminen johtaa läheisempään suhteeseen Jumalan kanssa, ja että osallistujan elämässä on enemmän iloa ja rauhaa. Vielä parempia tuloksia luvataan, jos osallistuja pyrkii keskustelemaan Jumalan kanssa päivittäin. Toisin sanottuna, jos hän pyrkii rukoilemaan hiljaisuudessa joka päivä.

Idea on hauska. Siitä tuli mieleeni eräs vanhempi amerikkalainen pappi, joka oli nuorempana työskennellyt pankkiirina. Papiksi ryhdyttyään hän kantoi mukanaan käyntikortteja, joissa luki: Spiritual fitness coach. Hän tarjosi siis hengellistä ohjausta. (lisää…)

Tyylikästä tapakristillisyyttä

EMIL ANTON

Jaakko Heinimäki

Joulu on taas ovella, ja monet ”tapakristityt” käyvät jälleen pitkästä aikaa kirkossa. Onkin mitä sopivin aika miettiä sitä, kuinka meistä kaikista voisi tulla entistäkin parempia tapakristittyjä!

Jaakko Heinimäki ja Kaisa Kariranta ovat kirjoittaneet aiheeseen liittyvän huippuhienon opaskirjan Tapakristityn tyylikirja: Miten elää ja kuolla kristillisesti (Helsinki: Kirjapaja 2016). He aloittavat toteamalla, että ennen vanhaan tapakristillisyys oli ulkokultaisuuden synonyymi ja tosiuskovaisuuden vastakohta. Nykyään tällaista leimautumista ei tarvitse pelätä, sillä tapakristittykin alkaa olla jo suorastaan eksoottinen ilmiö.

Itse asiassa tavoissa sinänsä ei ole mitään väärää. Päinvastoin: ”Jos aikoo elää kristittynä, siihen liittyy väistämättä joitakin kristittynä elämiseen liittyviä tapoja.” Seuraavassa esittelenkin kirjan pohjalta muutamia ideoita niille, jotka haluaisivat tulla tyylikkäiksi tapakristityiksi. Pelätä ei tarvitse, homma on oikeastaan aika helppo. (lisää…)