Kristus kulkee lähelläsi – ja kirjallisuuden kääntämisen vaikeus

OSKARI JUURIKKALA

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on kristus.jpg

Luin lomalla pitkästä aikaa kaunokirjallisuutta suomen kielellä. En oikein tiedä, miksi olen viime vuosina helpommin tarttunut vieraskielisiin kirjoihin – ehkä harjoitellakseni ja ylläpitääkseni kielitaitoa. Kokemus oli joka tapauksessa yllättävä. Lukukokemuksen sujuvuus ja eloisuus yllättivät. Tulivat ihan teinivuodet mieleen, siis se aika, jolloin ensimmäistä kertaa innostuin kirjallisuudesta.

Kokemus pani miettimään suomenkielisen kirjallisuuden tarvetta myös hengellisellä kentällä. Etenkin katolisen kirjallisuuden määrä suomeksi on yhä kovin rajallinen, vaikka useita hienoja käännöksiä ja julkaisuja onkin tullut viime vuosina (kiitos kaikille työhön osallistuneille!). Osallistuin vuosi sitten itsekin yhteen käännöshankkeeseen, nimittäin Opus Dein perustajan, pyhän Josemaria Escrivan Es Cristo que pasa -saarnakokoelman suomentamiseen nimellä Kristus kulkee lähelläsi (KATT, 2021). Teosta voi tilata esimerkiksi Katolisesta kirjakaupasta. Kokoelman paastosaarna ”Jumalan lasten kääntymys” on myös luettavissa netistä (Opus Dein kotisivuilta).

Käännösprosessi herätti itsessäni monenlaisia kokemuksia. Se oli pitkä ja monipolvinen, ja se paljasti mielenkiintoisia haasteita yleisesti kääntämiseen liittyen. Kokemus tarjosi myös kouriintuntuvaa ymmärrystä pienen uskonyhteisön äidinkielisen kirjallisuustuotannon haasteista – tässä tapauksessa siis suomenkielisen katolisuuden ja sen pikkiriikkisen osan eli Opus Dein piiristä.

Käännöshankkeiden haasteita pienissä uskonyhteisöissä

Mitä haasteita hengellisen kirjallisuuden kääntäminen suomeksi siis pitää sisällään? Ensikuulemalta voisi kuvitella, että mikäs tuossa, sen kun palkataan kääntäjä ja homma hoituu. Vaikka nyt katolinen kirkko Suomessa uisikin talousvaikeuksissa, niin onhan Opus Deillä huhujen mukaan rahaa ja resursseja, vai mitä?

Totuus on kuitenkin arkisempi. Järjestössä on kourallinen jäseniä, joista valtaosa on muuttanut Suomeen ulkomailta ja – tämä on syytä muistaa – sankarillisesti opetellut suomen kielen ja omaksunut maan kulttuurin. Toimintaa ylläpidetään heidän ja pienen avustajajoukon voimin, eli siten kuin pystytään. Mitään rikkaita mesenaatteja ei ole saatavilla. Myös kirjojen kääntäminen täytyy toteuttaa vapaaehtoisvoimin.

Kuka siis kääntäjäksi? Englannista suomeen taitavasti kääntäviä ihmisiä löytyisi ehkä enemmänkin, kun taas espanjasta suomeen kääntäviä on vähemmän. Pyhän Josemarian teosten suomentamiseen ovat kolmen vuosikymmenen aikana osallistuneet useat eri ihmiset. Yksi heistä on suorastaan maineikas: katoliseen kirkkoon liittynyt entinen dogmatiikan professori Seppo Teinonen, joka oli aiemmin kääntänyt espanjasta joukon katolisia mystiikanteologisia klassikkoja, innostui nimittäin 1990-luvun alkupuolella suomentamaan saarnakokoelman Jumalan ystäviä (Okeanos, 1994). (Lue muuten aiempi juttuni Teinosesta tästä.)

Kääntämiskysymys lankesi osittain minun käsiini kymmenisen vuotta sitten, kun pohdimme mahdollisuutta saada suomeksi lisää pyhän Josemarian tuotantoa. Halusimme erityisesti kääntää kirkkovuoden juhliin keskittyvän erinomaisen mietiskelykokoelman, jonka alkuperäinen nimi on Es Cristo que pasa. Halukkaita auttajia löytyi useita – kiitos heille kaikille. Pian kävi kuitenkin selväksi, että kenelläkään heistä ei ollut aikaa ja voimia koko kirjan kääntämiseen, joten prosessista tuli mutkikas. Mikä haastavinta, kenelläkään meistä ei ollut riittävää kokemusta ja osaamista laadukkaan käännöksen tuottamiseen.

Kun kyse on rakkaasta ihmisestä ja nimenomaan hengellisestä kirjallisuudesta, tekstin sujuvuus ja ilmaisuvoimaisuus on ensisijaisen tärkeää. Ei riitä, että ideat saadaan välitettyä jotenkuten. Asiaan pätee sama kuin kaunokirjallisuuteen: laadukasta, sujuvaa, ilmaisuvoimaista suomea on todellinen nautinto lukea, mutta kökköä, kankeaa ja tyyliltään outoa käännöstekstiä ei viitsisi lukea edes rahaa vastaan.

Kielten erilaisuus

Mitä osaamista laadukas kääntäminen tarkkaan ottaen edellyttää? Ensinnäkin sekä lähtökielen että käännöskielen syvällistä ymmärtämistä (vain toinen ei todellakaan riitä!). Ja jos halutaan suomentaa niin, että lopputulos on samaan aikaan hyvää suomea ja uskollinen kirjoittajan ajatukselle, on lisäksi tunnettava perusteellisesti kirjoittajan ajattelutapa ja aatemaailma.

Asiaa voi havainnollistaa kokeilemalla automaattisia käännösohjelmia. Vaikka ne kehittyvät hurjaa vauhtia, lopputuloksen laatu on yhä usein pettymys – ainakin suomen kanssa. Jos lähtökieli ja käännöskieli ovat kieliopillisilta rakenteiltaan samankaltaisia ja niiden sanastolla on yhteinen perimä, niin kääntäminen on kohtalaisen helppoa. Tosin tässäkin tapauksessa lähisukulaisuus voi olla petollinen: esimerkiksi italian ja espanjan kielet kumpuavat periaatteessa yhteisestä juuresta (johon espanja on tosin omaksunut runsaasti arabialaista sanastoa), mutta käytännössä näiden kielten laatukirjallisuudessa käytetään hämmästyttävän erilaisia ilmaisutapoja ja lauserakenteita. Hyvän kääntäjän pitää tuntea kielen ja kulttuurin odotukset.

Mutta kun on kyse ei-indoeurooppalaisesta suomesta, haasteet ovat moninkertaiset. Suomi on vaikea kieli, ja ennen kaikkea hyvin erilainen. Rakenteiden erilaisuus on keskeinen syy siihen, miksi käännöskirjallisuus usein tuntuu kömpelöltä. Ilmaisu on kömpelöä, kun käännöstä on tuotettu liiaksi alkukielen rakenteiden mukaan. (Eräs ystäväni muuten valitteli vuosia sitten sitä, että suomenkielinen teksti on kömpelömpää kuin englanninkielinen. Kysyin, millaisia tekstejä ja kirjoja hän yleensä lukee. Tulimme lopputulokseen, että suomenkielinen käännösteksti on kömpelöä – etenkin kun se on käännetty vain jotenkuten.)

Photo by Isaac Chou on Unsplash

Usein toistuva esimerkki rakenteellisista haasteita ovat relatiivilauseet. Kuten monissa romaanisissa kielissä, myös espanjassa relatiivilauseiden viittauskohteet menevät helposti suomennoksessa väärin päin, koska esimerkiksi omistamista kuvaavat genetiivit ilmaistaan espanjassa de-rakenteella. ’Matin auto’ on el coche de Matti, joten suomeksi Matti ja auto ovat toisin päin kuin vastaavassa ilmaisussa espanjaksi. Jos siis espanjaksi sanotaan vaikkapa Eeva volvió a casa en el coche de Matti que vive muy cerca, sitä ei voi kääntää sanomalla ”Eeva palasi kotiin Matin autossa, joka asuu aivan lähistöllä” – kun siis naapurissa asuu Matti eikä auto. Sujuvammin sen voi kääntää puhumalla ’lähistössä asuvasta Matista’. Monimutkaisemmissa ilmaisuissa tällainen ei kuitenkaan toimi, vaan virke täytyy pilkkoa ja rakentaa eri tavalla.

Sanasto, ajatusmaailma ja lukukokemus

Sanasto aiheuttaa toisen haasteen, koska katolisen hengellisyyden sanasto suomeksi on yhä kovin puutteellista. Lisäksi luterilaisen ajattelun ja teologian vaikutus teologiseen sanastoon ja sanojen merkitysvivahteisiin on melkoinen. Hyvä esimerkki on sana armo. Jo sanan etymologia tuo suomalaisen lukijan tai kuulijan mieleen syntien anteeksiannon tai Jumalan armeliaisuuden – eikä syyttä, koska luterilaisessa teologiassa Jumalan armo on ennen kaikkea sitä.

Sen sijaan katolisen ajattelun gratia – ja sen johdannaiset kuten grace ja gracia – sisältävät aivan toisenlaisia vivahteita. Katolinen armon teologia perustuu laajempiin lähtökohtiin kuin luterilainen, joten sanaa myös käytetään monimerkityksisemmin. Armo (gratia) tarkoittaa laajasti Jumalan toimintaa ihmisen hyväksi tämän pelastamiseksi ja pyhittämiseksi, joten esimerkiksi syntien anteeksianto on vain pieni (toki sinänsä välttämätön) osa tätä kokonaisuutta.

Näin ollen voidaan puhua myös monikossa Jumalan antamista ’armoista’, ja Jumalalta voidaan pyytää ’armoja’ – ei siis anteeksiantoa vaan vaikkapa ymmärrystä ja voimaa jonkin haasteen kohtaamiseen. Ilmaisuun tottumattomalta sellainen kuulostaa oudolta, ellei suorastaan käsittämättömältä. Suomeksi toki puhutaan toisaalta ’armolahjoista’ (kreikan sanasta kharismata), mutta niille on vakiintunut tarkemmin rajattu merkitys 1. Korinttilaiskirjeen vanavedessä, joten sitä ei oikein voi käyttää vaikkapa kun pyydetään Jumalalta voimaa jonkun heikkouden voittamiseen. Sujuvassa käännöksessä siis on joskus etsittävä sopivia kiertoilmaisuja.

Photo by Hudson Hintze on Unsplash (kuva hakusanalla grace)

Kun on kyse hengellisestä kirjallisuudesta, tekstin rakenteilla ja sanavalinnoilla on suuri merkitys lukukokemuksen kannalta. Muistan yhä oman kokemukseni Jumalan ystävien lukemisesta vuonna 2002. Luin kirjaa kymmenisen minuuttia päivässä, ja silti se tuntui hämmästyttävän raskaalta suoritukselta. Miksi? Ymmärsin kyllä sanat ja lauseet, mutta teksti mieleeni minuun oudon uupumuksen. Tuolloin ajattelin, että kai se johtuu minulle tuolloin vielä vieraasta hengellisestä sanastosta. Vasta vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, että vika oli pitkälti käännöksessä. Ei sikäli, ettei Teinosen käännös uskollisesti välittäisi alkutekstin sisältämiä ideoita. Ongelma on vain siinä, että se on liiankin uskollinen lähtökielen muodolle ja ilmaisutavalle.

Miten hän sanoisi tämän suomeksi, suomalaisille?

Pyhän Josemaria Escrivan espanja on kirjalliselta tyyliltään korkeatasoista. Sen sanasto on rikasta ja vaihtelevaa, rakenteet eloisasti soljuvia. Mutta jos tekstiä suomentaa vähänkään kirjaimellisesti, tuloksena on karmivan kömpelöjä ja vaikeasti hahmotettavia virkkeitä, joissa vilisee oudolta tuntuvia sanoja. Eri kielten tavat ja odotukset voivat tosiaan olla aivan erilaisia.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on josemaria_escriva.jpg
Pyhä Josemaria Escriva (1902-1975)

Mikä hämmentävintä, myös viestintäkulttuuriin liittyvät tyyliseikat ja tottumukset ohjaavat tulkintaa. Opus Dein perustajan energinen ja humoristisesti lukijaa herättelevä tyyli voi käännöksenä tuntua ylimieliseltä ja aggressiiviselta. Jos kääntäjä ei tunnista näitä eroja, hän saattaa tehdä kirjoittajalle karhunpalveluksen, ja tekstistä välittyy alkuperäisen persoonallisuuden sijasta pelkkä karikatyyri.

Tässä on käsittääkseni laadukkaan kääntämisen suurin haaste. Siitä seuraa se, minkä mainitsin aiemmin: kielten tuntemus ei riitä, vaan on ymmärrettävä myös kirjoittajan ajatusmaailmaa laajempaa. Hyvän kääntäjän pitää pysähtyä kysymään itseltään, miten tämä ajatus ilmaistaisiin suomeksi. Jos suhteellisen suora käännös on rakenteeltaan kömpelö tai sanojensa vivahteilta epäluonteva, teksti pitää ikään kuin ajatella uusiksi. Joskus se tarkoittaa koko lauseen ja sanaston muuntamista hieman toisenlaiseksi – niin kuin kirjoittaja sanoittaisi asiansa, jos olisi itse suomalainen ja puhuisi toisille suomalaisille.

Tavoitteena tämä on tietyssä mielessä mahdoton – emmehän voi oikeasti tietää, miten joku ihminen ajattelisi ja kirjoittaisi toisella kielellä ja toisenlaisen kulttuurin jäsenenä. Sitä voi kuitenkin jossain määrin lähestyä, kun ymmärtää jonkun ajattelua, vakaumuksia ja periaatteita.

Kääntämisen ilot ja yllätykset

Haasteista johtuen Es Cristo que pasa –kirjan käännösprosessi jäi alun perin kesken silloin kymmenen vuotta sitten. Kun palasin Roomasta, otimme sen uudelleen käsittelyyn. Pöytälaatikossa oli vino pino käännösversioita, ja joistain luvuista oli enemmän kuin yksi yritelmä. Laatu oli paikoitellen hyvin lupaavaa, paikoitellen epätasaista, ja omaksuttu suomen kielen tyyli oli vaihteleva. Kokeilimme vielä yhden asiasta innostuneen henkilön apua, mutta senkin jälkeen oli myönnettävä, että koko käsikirjoitus pitäisi käydä läpi alusta loppuun yhden henkilön toimesta.

Tuossa vaiheessa uskalsin sanoa, että tunnen sekä espanjan vivahteet että pyhän Josemarian sielunmaiseman riittävän hyvin uskaltaakseni paikoitellen sopeuttaa ilmaisua suomalaisempaan tyyliin. Kokemus oli paitsi opettavainen myös innostava. Olin lukenut sen ensimmäisen kerran varmaan vuonna 2003 – tuolloin englanniksi. Käännöstä tarkastaessani ja muokatessani luin tekstiä uusin silmin ja erityisellä huolellisuudella. Se yllätti. Miten syvällinen kirja se olikaan! Usein huomasin ajattelevani, että tämähän on mahtavaa settiä!

Käsikirjoitus valmistui vuoden 2019 lopulla. Sen jälkeen Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisuosaston johtaja, tarkka ja taitava Katri Tenhunen kävi tekstin vielä läpi ja esitti muutamia tärkeitä korjauksia. Kauniin taiton jälkeen kirja tuli painosta alkuvuodesta 2021. Suomennos ei ole täydellinen, mutta se on mielestäni hyvä, ja näin on moni muukin sanonut. Suosittelen kokeilemaan itse – voit tilata sen täältä tai lukea maistiaisen täältä.

Kohtaamisen paikka

Kristus kulkee lähelläsi käy läpi katolisen kirkkovuoden vaiheet adventista Kristuksen, kaikkeuden kuninkaan juhlapyhään. Saarnoja on kaikkiaan 18, ja ne ovat oikeastaan saarnoja väljässä mielessä. Niiden taustalla on sellaisia puolen tunnin rukousmietiskelyjä, joita itsekin julkaisen Hetki Jeesukselle -podcastissa. Ne on työstetty kirjalliseen muotoon ja julkaistu vuonna 1973, vain hieman ennen pyhän Josemarian kuolemaa (1975). Tyyliltään ne eivät ole mitään herätyssaarnoja, vaikka paikoitellen ne pyrkivätkin herättelemään lukijaansa. Rukousmietiskelyjen tavoin tekstit yrittävät ennen kaikkea johdattaa lukijaa henkilökohtaiseen kohtaamiseen elävän Kristuksen kanssa.

Tästä tavoitteesta juontuu myös kirjan nimi. Sen espanjankielinen muoto, Es Cristo que pasa, viittaa hetkeen, jona Jeesus lähestyy Jerikoa matkallaan Jerusalemiin, ja tien vieressä istuu sokea mies, Bartimaios, joka ohikulkevan väkijoukon metelin kuullessaan alkaa kysellä, mitä tiellä oikein tapahtuu (ks. esim. Mark. 10:46–52). Hänelle vastataan, että siellä kulkee Jeesus Nasaretilainen. Bartimaios eli Timaioksen poika tunnustaa Jeesuksen messiaaksi, Kristukseksi, ja alkaa huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Häntä käsketään vaikenemaan, mutta hän huutaa entistä kovemmin, kunnes Jeesus pysähtyy ja kutsuu Bartimaioksen luoksensa. ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”, Jeesus kysyy. Sokea mies vastaa: ”Herra, anna minulle näköni.” (Luuk. 18:41)

El Grecon (1541-1641) tulkinta Bartimaioksen parantamisesta

Pyhä Josemaria tykkäsi usein kommentoida tätä kaunista parannusihmettä. Siinä on dynamiikkaa, sillä sokea Bartimaios on hyvin aktiivinen – hän tavallaan ottaa aloitteen, kun Kristus kulkee hänen lähellään. Espanjankielinen ilmaisu Es Cristo que pasa kiteyttää taitavasti tämän dramatiikan: se voitaisiin kääntää vastaamalla kysymykseen ’Kuka siellä kulkee?’ – ’Se on Kristus, joka juuri kulkee ohitsesi!’. Tilaisuus reagoida ja kohdata Kristus on juuri nyt, ja siihen tulee tarttua. En saada jäädä rypemään surkeudessani ja ajatella, että ehkä joskus myöhemmin voin kohdata Kristuksen vaivattomammin, ilman että minun täytyy huutaa ja vapaana väkijoukon katseesta. Ei, sillä tämäkin tilaisuus on Jumalan lahja.

Bartimaioksen tarina oli pyhälle Josemarialle myös hyvin henkilökohtainen. Kun hän nuorena miehenä päätti ryhtyä papiksi, hänellä oli syvä intuitio siitä, että Jumala pyytäisi häneltä jotain – että Jumala oli kutsunut hänet pappeuteen tiettyä tarkoitusta varten. Monen vuoden ajan hän koki olevansa kuin sokea Bartimaios, joka rukouksessaan toisti Vulgatan mukaisesti: Domine, ut videam – ”Herra, suo minun nähdä”.

Josemaria Escrivalle tuo pyyntö koski erityistä tehtävää, Opus Dein perustamista, mutta se on erinomainen rukouspyyntö ja rukoushuudahdus meille kaikille kutsumuksesta riippumatta. Herra, anna minun nähdä, anna minun ymmärtää sinun tahtosi, jotta voisin toteuttaa sen ja elää sen mukaisesti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s