Katolinen kirkko ja Aasian-tutkimus: Sääntökuntalaiset Idän löytäjinä

EMIL ANTON

Klaus Karttunen: Itää etsimässä

Tiedättekö: on olemassa kirjoja, jotka avaavat maailmoja. Sellainen lukukokemus minulle oli Klaus Karttusen Itää etsimässä: Eurooppalaisen Aasian-tutkimuksen vaiheita (Yliopistopaino 1994). Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, kuinka eurooppalaiset löysivät Aasian. Tämä on tapahtunut isossa kuvassa vasta aika myöhään, ja katolisella kirkolla sääntökuntineen on ollut siinä hyvinkin merkittävä rooli.

Yleisesti tiedämme, kuinka Kolumbus ”löysi” Amerikan, mutta vähemmän tiedostamme sitä, kuinka (ja kuinka myöhään!) Aasia on ”löydetty”. Esimerkiksi Japanissa ei tiettävästi käynyt yksikään eurooppalainen ennen 1500-lukua, ja silloinkin sinne päädyttiin vahingossa. Myöhäinen löytöajankohta heijastuu kollektiiviseen tietämättömyyteemme edelleen. Karttusen kanssa jokainen voi kuitenkin lähteä henkilökohtaiselle löytöretkelle.

Poimin tähän esittelyyn vain muutamia tiedonjyviä suoranaisesta tiedon valtamerestä. Keskityn nimenomaan katolisten sääntökuntalaisten – dominikaanien, fransiskaanien ja jesuiittojen – saavutuksiin, niin kuin tälle blogille sopii. Näin saamme ymmärtää, kuinka merkittävä panos katolisella kirkolla on ollut tieteen ja kulttuurin kehityksessä ja tiedon lisääntymisessä tällaisellakin alalla kuin Aasian-tutkimus.

Fransiskaanit ja dominikaanit löytävät Aasian

Ramon Llull. Kuva: Wikipedia.

Eurooppalainen Aasian-tutkimus alkoi oikeastaan heprean, juutalaisuuden ja Vanhan testamentin tutkimuksesta, joka laajentui sittemmin myös arabian, Koraanin ja islamin tutkimukseksi. Alun perin sytykkeenä oli juutalaisten ja muslimien käännyttäminen kristinuskoon.

1200-luvun fransiskaanit Roger Bacon ja Ramon Llull (Raimundus Lullus) suosittelivat mm. heprean ja arabian opintoja, minkä johdosta Viennen kirkolliskokous vuonna 1311 päätti käynnistää näiden kielten opetuksen Pariisissa, Oxfordissa, Salamancassa ja Bolognassa. Arabiaa ja hepreaa osannut, rabbiiniseen kirjallisuuteen perehtynyt dominikaani Raymundus Martini kirjoitti vuonna 1278 teoksen ”Uskon tikari maureja ja juutalaisia vastaan”, Pugio fidei aversus Mauros et Judaeos.

1200-luvun fransiskaanit ja dominikaanit kävivät myös pidemmällä Aasiassa, aina Mongoliassa asti. (Tästä olen kirjoittanut tällä blogilla aiemmin täällä.) 1300-luvulla dominikaani Jordanus de Severac saapui Intian Malabarrannikolle, ja ”hänen kirjansa Intian ihmeistä on paras, mitä koko keskiaika sai aikaan” (Karttunen, s. 181). 1500-luvun lopulla dominikaani Francissco de San José toi Filippiineille kirjapainon ja julkaisi laajan tagalogin kieliopin Arte y regla de la lengua Tagala (1610).

Jesuiitat Goalla, Kiinassa ja Japanissa

1200-luvulla perustettujen dominikaanien ja fransiskaanien lisäksi myös 1500-luvulla perustetut jesuiitat kunnostautuivat Kauko-idän missioissa. Goalla jesuiitat saarnasivat paikallisella konkanin kielellä jo heti 1500-luvulla. Englantilaissyntyinen jesuiitta Thomas Stephens laati ensimmäisen konkanin kieliopin Arte da lingoa Canarim, joka julkaistiin 1640. Portugalilainen jesuiitta Manoel da Assumpçam puolestaan julkaisi ensimmäisen bengalin kieliopin ja sanakirjan vuonna 1743.

Matteo Ricci. Kuva: Wikipedia

1700-luvulla italialainen jesuiitta Ippolito Desideri perehtyi ensimmäisenä eurooppalaisena tiibetin kieleen ja kulttuuriin sekä tiibetiläiseen buddhalaisuuteen. Jos hänen monumentaaliset käsikirjoituksensa tästä aihepiiristä olisi julkaistu heti, tibetologia olisi käynnistynyt jo 1700-luvulla. Täysimittainen englanninnos Desiderin teoksesta ilmestyi vasta 2010.

Aivan oma lukunsa on jesuiittojen Kiinan-lähetys ja Matteo Ricci, joka sai Kiinan keisarilta luvan asettua Pekingiin. Hän kirjoitti kiinaksi useita teoksia kristinuskosta ja eurooppalaisesta tieteestä. Hän myös perehtyi ensimmäisenä eurooppalaisena kungfutselaisuuteen ja pyrki sovittamaan sen yhteen kristinuskon kanssa. Ensimmäisen Kiinan kasvion ja ensimmäisen eurooppalaisen kiinan kielen sanakirjan laati puolalainen jesuiitta Michał Boym.

Vaikka Marco Polo tiesi kuulopuheelta Japanin olemassaolosta, ensimmäiset eurooppalaiset päätyivät tähän kaukaiseen saarivaltakuntaan vasta vuonna 1542 ja silloinkin tosiaan vahingossa. Vain seitsemän vuotta myöhemmin jesuiitta Francisco Xavier perusti Japanin jesuiittalähetyksen. Jesuiitat antoivat ensimmäisinä eurooppalaisille kuvan Japanista ja japanilaisille kuvan Euroopasta. Lähetystyön sivutuotteena syntyi eurooppalainen japanologia. Sen perustajaksi mainitaan usein hovitulkkinakin toiminut jesuiitta João Rodrigues, joka laati parisataa vuotta asemansa säilyttäneen japanin kieliopin.

Mitä sitten?

Tässä oli siis vain muutama poiminta Karttusen jättimäisestä tietopaketista. Mitä voimme oppia tästä lyhyestä katsauksesta? Ensinnäkin sen, etteivät fransiskaanit keskittyneet vain köyhyyteen eivätkä dominikaanit opiskeluun tai kataarien käännyttämiseen. Jesuiitat tekivät muutakin kuin pitivät hengellisiä harjoituksia ja palauttivat protestantteja takaisin äitikirkon helmaan. Käsityksemme katolisten sääntökuntien olemuksesta ja kulttuurisesta panoksesta laajentukoon: kaikki kolme sääntökuntaa suuntasivat missionsa heti perustamisensa jälkeen kauas Kauko-itään.

Tästä seuraa toinen havainto. Lähetystyökään ei ollut pelkkää käännyttämistä, vaan se kulki käsi kädessä kokonaisvaltaisen kulttuurin opiskelun ja sen välittämisen kanssa. Välitystehtävä oli kaksisuuntainen: eurooppalaiset oppivat Aasiasta ja toisinpäin. Kielitiede ja kulttuurintutkimus kehittyi, ja monet tieteenalat saivat jopa alkunsa katolisten lähetystyöntekijöiden ansiosta.

Klaus Karttunen. Kuva: Yle.

Tästä pääsemme kolmanteen ja kokonaisvaltaisimpaan pointtiin. Uskonto, tarkemmin kristinusko, ei ole ollut eikä ole pysyvässä ja jatkuvassa ristiriidassa tieteen kanssa. Joitain tiede-usko-konflikteja on toki historiassa ollut, mutta ne määrittävät aivan liiaksi populaaria mielikuvitusta. Paljon enemmän kirkko on edistänyt tiedettä ja luonut sitä. Kielitiedettä, maantiedettä, tähtitiedettä, kosmologiaa. Big bang -teoriakin palautuu katoliseen pappiin.

Ja kun nyt puhutaan populaareista mielikuvista, niin otetaan vielä toinen sellainen. Fiksutkin ihmiset toistelevat edelleen sellaisia viisauksia kuin että ”uskonnot ovat saaneet aikaan vain sotia” ja että olisi parempi, jos ne kiellettäisiin. Heille voi tästedes vastata Sananlaskujen (26:5) hengessä, että kyllähän uskonnot ovat saaneet aikaan paljon muutakin kuin sotia – esimerkiksi japanin ja kiinan kielioppeja.

Viimeisenä pointtina haluaisin jakaa Karttusen kirjasta sellaisen havainnon, että Aasiassa on edelleen todella paljon löydettävää. On aivan tarpeetonta haaveilla avaruusolioiden tai tuntemattomien ihmispopulaatioiden löytämisestä, kun omallakin planeetallamme on lukuisia täysin tuntemattomia kansoja, joilla on aivan omanlaisensa kielet, kulttuurit ja uskomukset. Niissä riittää uusia maailmoja löydettäväksi vaikka koko loppuiäksi. Jos elämä on tylsää tai et keksi tekemistä, niin ei muuta kuin lopeta se Facebookin, Ylen ja Hesarin selaaminen ja ala opiskella vaikkapa bashkiiria, burjaattia tai burušaskia. Kerro sitten vanhojen sääntökuntaveljien esimerkkiä seuraten, mitä kaikkea opit ja löysit. Saatat hyvinkin jäädä historiankirjoihin alasi suurimpana suomalaisena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s