Seppo A. Teinonen

Ignatiaaninen retriitti arjen keskellä

EETU MANNINEN

Jesuiittaveljestön perustajan Ignatius Loyolan (1491–1556) teosta Hengellisiä harjoituksia pidetään yleisesti hengellisen kirjallisuuden klassikkona. ”Hengellisillä harjoituksilla” Ignatius tarkoittaa ”kaikentapaista sielun valmentamista ja valmistamista juurimaan itsestään kaikki epäjärjestyksen taipumukset ja sitten kun ne on juurittu etsimään ja löytämään Jumalan tahto, joka koskee oman elämän avoimuutta sielun pelastumiseen” (Hengellisiä harjoituksia, 1).

Ignatius hahmottelee tätä tarkoitusta varten ohjelman neliviikkoiselle retriitille. Ohjelma sisältää ”kaikentapaista omantunnon tutkiskelua, mietiskelyä, sisäistä katselua, suullista ja henkistä rukoilemista ja muita hengellisiä toimintoja” (Hengellisiä harjoituksia, 1).

Harjoitusten ”viikkojen” ei välttämättä tarvitse kestää juuri seitsemää päivää, vaan niitä voidaan lyhentää tai pidentää tarpeen mukaan. ”Harjoitukset olisi kuitenkin saatava päätökseen 30 päivässä, joko hieman enemmässä tai vähemmässä” (Hengellisiä harjoituksia, 4). Retriittiin osallistujan on ohjelman mukaan ”viivyttävä yhden tunnin ajan jokaisessa viidessä päivittäisessä harjoituksessa tai sisäisessä katselussa” (Hengellisiä harjoituksia, 12).

Mutta entä jos haluaisit syventää hengellistä elämääsi hengellisillä harjoituksilla, mutta elämäntilanteesi ja arjen velvollisuudet eivät salli sinun osallistuvan tällaiseen pitkään ja kokonaisvaltaiseen retriittiin? Tässä tapauksessa voin lämpimästi suositella Hengellisten harjoitusten uutta englanninkielistä editiota, The Spiritual Exercises of St. Ignatius of Loyola: With Points for Personal Prayer from Jesuit Spiritual Masters, joka on varta vasten tehty maallikoille jokapäiväisen hengellisen elämän tueksi.

Kuten teoksen toimittanut jesuiitta ja Notre Damen yliopiston professori isä Sean Salai esipuheessaan kirjoittaa, tämä editio on vastaus tilanteeseen, jossa hengelliset maallikkoliikkeet, kuten Opus Dei, Taizé ja monet muut, ovat vieneet jalansijaa jesuiittojen kaltaisilta perinteisiltä sääntökunnilta. Editio on tarkoitettu maallikoiden yksityiseen käyttöön heidän hengellisen elämänsä avuksi. Toimittajan johdannot ohjaavat lukijaa kädestä pitäen eri harjoituksiin käyttäen hyväkseen eri aikoina eläneiden jesuiittojen oivalluksia ja esimerkkiä. Teos on myös ajankohtainen, sillä Ignatius Loyolan kääntymyksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi on parhaillaan meneillään jesuiittojen ignatiaaninen vuosi (ks. lisää täältä).

(lisää…)

Katolinen kirkko ja Aasian-tutkimus: Sääntökuntalaiset Idän löytäjinä

EMIL ANTON

Klaus Karttunen: Itää etsimässä

Tiedättekö: on olemassa kirjoja, jotka avaavat maailmoja. Sellainen lukukokemus minulle oli Klaus Karttusen Itää etsimässä: Eurooppalaisen Aasian-tutkimuksen vaiheita (Yliopistopaino 1994). Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, kuinka eurooppalaiset löysivät Aasian. Tämä on tapahtunut isossa kuvassa vasta aika myöhään, ja katolisella kirkolla sääntökuntineen on ollut siinä hyvinkin merkittävä rooli.

Yleisesti tiedämme, kuinka Kolumbus ”löysi” Amerikan, mutta vähemmän tiedostamme sitä, kuinka (ja kuinka myöhään!) Aasia on ”löydetty”. Esimerkiksi Japanissa ei tiettävästi käynyt yksikään eurooppalainen ennen 1500-lukua, ja silloinkin sinne päädyttiin vahingossa. Myöhäinen löytöajankohta heijastuu kollektiiviseen tietämättömyyteemme edelleen. Karttusen kanssa jokainen voi kuitenkin lähteä henkilökohtaiselle löytöretkelle.

Poimin tähän esittelyyn vain muutamia tiedonjyviä suoranaisesta tiedon valtamerestä. Keskityn nimenomaan katolisten sääntökuntalaisten – dominikaanien, fransiskaanien ja jesuiittojen – saavutuksiin, niin kuin tälle blogille sopii. Näin saamme ymmärtää, kuinka merkittävä panos katolisella kirkolla on ollut tieteen ja kulttuurin kehityksessä ja tiedon lisääntymisessä tällaisellakin alalla kuin Aasian-tutkimus.

(lisää…)

Osmo Tiililä – melkein katolilainen

EMIL ANTON

Jo yli vuosi on vierähtänyt Antti J. Pietilän teologiaa käsitelleestä artikkelistani, jossa mainitsin seuraavana projektinani olevan hänen seuraajansa Osmo Tiililän (1904-1972), joka toimi Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina 1939-1967 eli talvisodasta Vatikaani II:n jälkeiseen aikaan.

Wikipedia kertoo Tiililästä joitain olennaisia seikkoja: hän oli tuottelias kirjoittaja, suosittu puhuja, kirkon konservatiivisen opposition johtohahmo, joka kritisoi erityisesti hengellisen työn laiminlyömistä ja keskittymistä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tiililä erosi Suomen ev.-lut. kirkosta vuonna 1962, mikä herätti suurta huomiota, sillä kirkkoon kuulumaton pappien kouluttaja oli uutuus ja outous.

Wikipedian artikkeli sisältää myös laajan luettelon Tiililän teoksista. Artikkelin substanssi jää kuitenkin ohueksi, eikä siinä kerrota esimerkiksi sitä, että Tiililä pyrki myöhemmin vuonna 1967 katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tästä epäonnistuneesta yrityksestä saa nimensä myös tämän blogiartikkelin otsikko veljellisenä vastavetona Timo Junkkaalan kirjoittaman yli 800-sivuisen Tiililä-elämäkerran otsikolle: Osmo Tiililä – protestantti (Perussanoma 2004). (lisää…)

Teinosen pitkä tie katoliseen kirkkoon

OSKARI JUURIKKALA

ALE_5078

Raine Haikarainen

Tiesitkö, kuka Seppo Teinonen (1924–1995) oli, miten hän mullisti suomalaisen luterilaisuuden ja miksi hän elämänsä ehtoopuolella liittyi katoliseen kirkkoon? Raine Haikaraisen uutuusteos Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus (Kirjapaja ja STKS 2018) johdattaa mestarillisella tavalla tämän suomalaisen teologian suurmiehen elämään ja ajatteluun. Se tarjoaa paljon pureskeltavaa niillekin, jotka tunsivat Teinosen – tai luulivat hänet tuntevansa.

Seppo Teinonen lienee yhä merkittävimpiä katolisuuteen liittyneitä vaikuttajia maassamme, mutta hänen merkityksensä 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaiselle kristillisyydelle on monelle tuntematon. Haikaraisen perusteellinen tutkielma on itse asiassa ensimmäinen Teinosta käsittelevä elämäkertateos. Nyt on onneksi saatu kertaheitolla kohteensa arvoinen elämäkerta. Se käsittelee Teinosen elämää ja tuotantoa erittäin perusteellisesti, kunnioittavasti ja innoittavasti. Tässä arviossa nostan esille etenkin hänen suhteensa katoliseen kirkkoon ja perintöön. (lisää…)