Mitä paavi Franciscus sanoi homoliitoista?

OSKARI JUURIKKALA

Paavi Franciscus pääsi näkyvästi otsikoihin viime keskiviikon ja torstain aikana. Iltalehti otsikoi, että ”Paavi hyväksyi yllättäen homoliitot”. Helsingin Sanomat totesi hieman maltillisemmin, että paavi ”on ensimmäistä kertaa paavina ilmaissut hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien liitot.” Lausunnot heijastavat kansainvälisiä medioita, joiden piirissä on ollut myös villimpää spinnitystä. Englanninkielinen Metro-lehti otsikoi, että ”Pope blessed gay weddings”. (Lehden nettiversio ei tosin sisällä kyseistä etusivun otsikkoa.)

Paavi Franciscus. Kuva: Wikipedia

Lehtijuttuja seurasi melkoinen vipinä ja taistelu somessa. Mitä paavi oli mennyt sanomaan? Onko katolinen kirkko vihdoin tulossa ”ajan tasalle”, niin kuin jotkut ovat tulkinneet? Vai vahvistaako tapaus Franciscuksen olevan salaliittoteorioiden mukainen Troijan hevonen? Äärimmäisille tulkinnoille on tilausta, mutta niille ei ole tukea paavin sanoissa.

Keskustelu pohjautuu paavia käsittelevään dokumenttielokuvaan Francesco, joka julkaistiin Rooman elokuvajuhlilla eilen keskiviikkona. Sen on ohjannut venäläis-amerikkalainen Evgeny Afineevsky ja se käsittelee Franciscuksen paaviuden keskeisiä teemoja haastattelujen muodossa. Palkittu ohjaaja on uskoaan harjoittava juutalainen, joka kertoo haastattelussa halunneensa tuoda esille Franciscuksen nöyryyden ja humaaniuden. (lisää…)

Idän isät: Afrahat Persialainen Viisas ja Iisak Niniveläinen

EMIL ANTON

Noin kuukausi sitten kerroin siitä, kuinka Marco Polo löysi idän kirkon, nykyisen kaldealaiskatolisen kirkon edeltäjän. Tänään ajattelin kertoa vähän tuon kirkon kirkkoisistä, jotka ovat läntisessä kristikunnassa monille tuntemattomia mutta joiden tekstejä on nykyisin saatavilla suomeksikin. Tervetuloa hapatusblogille Afrahat Persialainen Viisas 300-luvulta ja Iisak Niniveläinen 600-luvulta.

Idän kirkkoisien löytäminen on aika fantastinen elämys. Luin heidän tekstejään paitsi taustatyönä Kahden virran maa -kirjaani varten, myös päivittäisenä hengellisenä lukemisena – varsinkin Iisak Niniveläistä, jonka lähes tuhatsivuinen järkäle Kootut teokset haastaa kovimmankin koviksen. Kannattaa lainata tämä loppuunmyyty kirja kirjastosta ja lukea sitä joka päivä yksi luku tai muutama sivu. Voin melkein luvata, että muutaman kuukauden jälkeen katsot elämääsi ja maailmaa uusin silmin.

(lisää…)

Autuas Carlo Acutis: kirje nuorelle miehelle

JOONA KORTENIEMI

Tämä on kirje Sinulle, nuori mies aikuisuuden kynnyksellä. Sinulle, joka ehkä jo olet uskovainen sekä Sinulle, jota uskonasiat eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Minulla on Sinulle tärkeää asiaa. Älä säikähdä! En tuo Sinulle huonoja uutisia tai moitteita. Haluan jakaa Sinulle parasta mitä tiedän. Haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun!

Mietin, oletko ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet? Varmasti olet jollain tasolla – niinhän koulussakin opetetaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Ja se on tosi hienoa! Mutta oletko miettinyt, mihin ne ihmisoikeudet oikeastaan perustuvat? Ne eivät voi vain ”roikkua ilmassa” – olla olemassa perustumatta mihinkään. Jos ne ovat totta, täytyy olla vielä syvempi taso, se taso, joka luo perustan myös ihmisoikeuksille ja ehdottomalle ihmisarvolle. Siitä haluaisin jutella kanssasi tämän kirjeen kautta.

Michelangelo - Creation of Adam (cropped).jpg

(lisää…)

Jeesuksen ruokkimisihme ja poliittisen Messiaan kaipuu

JUHO SANKAMO

Turun katolisen kirkon tabernaakkelin alttarikaappiin on kaiverrettu kuvaelma Jeesuksesta ihmisjoukon keskellä. Kuvauksessa tapahtuu ruokkimisihme. Itse olen tätä kuvaelmaa ihaillut jo monien sunnuntaiden ajan, kun yritän kiinnittää siihen 1,5-vuotiaan Topi-pojan huomion.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkko, tabernaakkeli.

Lasten kanssa oppii arvostamaan kirkon kuvia, ikoneita, lasimaalauksia. Niitä tutkiessa lapsi saattaa olla hetken taas aloillaan. Turun lasimaalauksista löytyy muun muassa kaloja, paavi, hevosia, uimareita, piispa, kuningas ja katedraali.

Joka tapauksessa ruokkimisihme on kuvattuna tabernaakkelissa, jossa säilytetään kaikkein pyhintä sakramenttia, elämän leipää, Kristuksen ruumista. Jeesuksen ruokkimisihme on raamattututkimuksen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Se valottaa Jeesuksen messiaanista tehtävää ajanlaskun alun juutalaisuuden kontekstissa ja kertoo jotain hyvin olennaista myös kristillisestä uskostamme. (lisää…)

Luterilaisten(kin) Neitsyt Maria

EMIL ANTON

”Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kuuntelen kuoron laulua: ’Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi sinua, Jumalansynnyttäjä, aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti.’ — Voinko minäkin yhtyä sydämestäni tämän hymnin sanoihin? — Kuulen kirkollisessa toimituksessa tai messussa laulettavan Ave Marian latinaksi. Onko se erehdys luterilaisessa tilaisuudessa tai vain kaunis hengellinen laulu, jonka sanoja ei pidä ajatella? Ihailen Naantalin kirkon alttarilla olevan keskiaikaisen alttarikaapin kauneutta taivaan kuningattaren kruunauksesta. Onko se siinä väärässä paikassa tai ehkä vain historiallisesta tai taiteellisesta syystä?”

Tällaisilla erinomaisilla kysymyksillä vantaalainen luterilainen pappi Risto Pottonen aloittaa erinomaisen kirjansa Luterilainen Neitsyt Maria (BoD 2020), joka on varmasti tämän vuoden parhaita suomenkielisiä teologiakirjoja. Harva tekee Suomessa hyvää konstruktiivista (rakentavaa, positiivista) teologiaa, mutta tässä kirjassa sitä tehdään esimerkillisesti ja todella tärkeästä aiheesta. Katolinen Maria-hartaus on nimittäin – äskettäin saamani sähköpostikyselyn sanoin – ”punainen vaate” monille protestanteille. (lisää…)

Päivi Räsänen vastaan Teemu Laajasalo – argumentaatioanalyysi

EETU MANNINEN

Viime viikolla kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja Helsingin evankelis-luterilainen piispa Teemu Laajasalo keskustelivat MTV:n Uutisaamussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (tästedes ”kirkon”) suhteesta samaa sukupuolta olevien väliseen avioliittoon. Keskustelijat edustivat keskenään vastakkaisia kantoja: Räsänen (tunnetusti) vastustaa ja Laajasalo kannattaa.

Kuvakaappaus ohjelmasta

Ristiriitatilanne näiden kahden kannan välillä on vaikea, ja yksimielisyys asiasta on tuskin realistinen vaihtoehto. Hankalassa tilanteessa lienee paikallaan tarkastella kummankin osapuolen teologista argumentaatiota, jotta mahdolliset sokeat pisteet tulevat valaistuiksi.

Vaikka katolisesta näkökulmasta on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä Päivi Räsäsen kanssa, pyrin arviossani neutraaliuteen ja tasapuolisuuteen. Vaikka molemmat keskustelijat ansaitsevat suoriutumisestaan kehuja, kummankin argumentoinnissa on mielestäni myös parantamisen varaa. (lisää…)

Marco Polo, Bagdadin patriarkat ja uusi kirja

EMIL ANTON

Koskaan ei ole ollut ainoatakaan ihmistä, ei kristittyä, ei saraseenia, ei tartaria eikä pakanaakaan, joka olisi tutkinut niin laajalti maailmaa kuin teki Venetsian kaupungin jalo ja kuuluisa porvari, herra Marco Polo, herra Nicolo Polon poika. (Marco Polon matkat, s. 352)

Marco Polo

1300-luvun alun venetsialaisilla oli aika lailla työstämistä maailman kuuluisimman matkakirjan sisällön kanssa. Aasian tuntemattoman maailman avautuminen oli tuon ajan eurooppalaisille yhtä shokeeraava paradigmanmuutos kuin parisataa vuotta myöhemmin tapahtunut Amerikan ja sen sivilisaatioiden (asteekkien ja mayojen) löytyminen. Suomeksi WSOY:n jo vuonna 1957 julkaisema (2. painos 2002) Marco Polon matkat on edelleen mielenkiintoista luettavaa.

Yksi erikoinen yksityiskohta, josta (luonnollisesti katolinen) Marco Polo lukijoilleen raportoi, koski nykyään Jemenille kuuluvan, Somalian lähellä sijaitsevan Sokotran saaren asukkaita. Heistä Polo kirjoitti:

He ovat kastettuja kristittyjä ja heidän päämiehenään on arkkipiispa. Tällä ei ole mitään tekemistä Rooman paavin kanssa, vaan hänen esimiehensä on Baudacin kaupungissa asuva patriarkka (catolic), joka asettaa arkkipiispan virkaan tai vahvistaa hänen vaalinsa, jos kansa itse hänet valitsee. (s. 301)

Kristittyjä Arabianmerellä? ”Baudacin” kaupungissa asuva patriarkka, jolla ei ole tekemistä paavin kanssa? Kyllä: Marco Polo oli saanut tietää lännessä lähes täysin tuntemattomasta idän kirkosta, jonka patriarkka eli katolikos (catolic) asui Bagdadissa, islamilaisen abbasidikalifaatin ja nykyisen Irakin pääkaupungissa. Marco Polosta huolimatta suuri osa läntisestä kristikunnasta ei edelleenkään tiedä tästä kirkosta, enkä oikeastaan tiennyt minäkään vielä joitain vuosia sitten, vaikka isoäitini pikkuserkku oli sen patriarkka. (lisää…)

Miten ymmärtää vanhoillislestadiolaista seurakuntaoppia?

JOONA KORTENIEMI

Suviseurat. Kuva: Wikipedia

Kirkko ja kaupunki – lehti julkaisi toukokuun alussa artikkelin, joka käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden (vl) ikuisuusaiheita, hoitokokouksia ja seurakuntaoppia.  Se herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita: liikutti, ärsytti, kyllästytti ja nauratti. Rikostutkija Tuomas Pelkosen idea hoitokokoushiihdosta tuntui kauniilta ja liikuttavalta: hän oli kirjaimellisesti valmis kärsimään omissa nahoissaan hoitokokousten uhrien tuntemaa kipua ja tuskaa. Tietyllä tapaa varsin katolinen idea: oma rasitus tarjotaan ikään kuin uhrina, mortifikaationa, toisten puolesta.

Artikkeli toisaalta ärsytti ja kyllästytti, koska se tuntui kiertävän sitä samaa rataa, jota vl-liikettä koskeva kirkollinen keskustelu on kiertänyt viimeiset 60 jollei jopa viimeiset 120 vuotta. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen viestintäpäällikkö Olli Lohen kiemurtelu toimittaja Topias Haikalan kynsissä myös nauratti, kaikella ystävyydellä.

Toki myös ymmärrän aihepiirin pyörittelyn tarpeellisuuden. Evankelis-luterilaisen kirkon ja vl-liikkeen suhde on monella tapaa eriskummallinen. Kuten teologian tohtori Kari Kuula totesi pari vuotta sitten samaiseen lehteen kirjoittamassaan kolumnissa:

Vl-liike kun on uniikki ilmiö. Maailmassa ei ole koskaan ollut vastaavaa itsensä ainoaksi pelastuvien joukoksi määrittelevää yhteisöä, joka samalla toimii näin saumattomasti äitikirkon helmassa. Muu maailma ei kuitenkaan tiedä vl-liikkeestä. Se on pysynyt kielimuurin takana piilossa Suomen luterilaisen kirkon lehtolapsena. Mainio aihe kansainvälisellä kielellä kirjoittavalle tutkijalle.

Ongelma vain on se, kuten totesin, että käsittelyssä ei tunnuta päästävän eteenpäin vaan se kiertää kehää. Lähes kaikki artikkelit toistavat samaa kaavaa: Toimittajat voivottelevat ja päivittelevät, miten tilanne voikin olla se, että kirkon piirissä on yhteisö, joka opettaa näin kauheita. Sen jälkeen SRK kiistää, että liikkeen opetuksessa olisi mitään ongelmaa ja vetäytyy oman ”kaanaankielensä” suojiin. Lopuksi katse kääntyy evl-kirkon piispoihin, jotka yrittävät rauhoitella tilannetta sanomalla jotain diplomaattista kieli keskellä suuta (arkkipiispa Tapio Luoma oli tällä kertaa poikkeuksellisen suorapuheinen, mistä pisteet hänelle). Sen jälkeen kaikki palaa ennalleen toistuakseen taas jonkin ajan päästä samanlaisena.

Kaipaisin sitä, että vl-seurakuntaoppia koskevassa keskustelussa mentäisiin syvemmälle liikkeen ekklesiologian teologisiin perusteisiin ja tapaan tulkita Raamattua. Se mahdollistaisi vl-seurakuntaopin tutkimisen totuuskysymyksenä: kuinka uskottava ja perusteltu se on Raamatun ja kristillisen tradition valossa. Tämä siksi, koska totuudestahan (tietysti veritas in caritate eli totuus rakkaudessa) kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys: ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8:32).

Osin juuri tästä syystä päätin yrittää jatkotutkimuksen tekemistä nimenomaan kyseisestä aihepiiristä. Sen valmistuminen on kuitenkin vielä hamassa tulevaisuudessa ja Jumalan sallimuksen takana. Ehkä voinkin jo tässä vaiheessa hiukan avittaa, jotta keskustelussa päästäisiin eteenpäin. (lisää…)

Benedictus XVI ja protestantit – eli kuinka Ratzinger voi parantaa reformaation aikaiset haavat

EMIL ANTON 

Sain keväällä pienen apurahan, jonka turvin pääsin aloittamaan post-doc -tutkimustani teemalla ”Ratzinger ja Luther”, alaotsikkona ”katolis-luterilaisen ykseyden dogmaattiset esteet”. Kyseisen apurahan voimin olen pystynyt omistamaan tämän projektin aloittamiselle heinä- ja elokuun, ja nyt elokuun viimeisenä päivänä onkin sopiva hetki jakaa aiheesta joitain ajatuksia.

Ensimmäinen huomio on se, etten suinkaan ole ainoa, joka on hoksannut tämän aiheen potentiaalin. Viime vuonna Pohjois-Amerikassa ilmestyi kaksikin kirjaa, joissa protestanttiset ja katoliset teologit yhdessä arvioivat Joseph Ratzingerin / Benedictus XVI:n teologiaa ja sitä, kuinka se voi auttaa purkamaan katolilaisten ja protestanttien välisiä jännitteitä.

Kyseiset kirjat ovat The Theology of Benedict XVI: A Protestant Appreciation (Lexham Press) ja Joseph Ratzinger and the Healing of the Reformation-Era Divisions (Emmaus Academic). Projektini ensimmäinen tavoite olikin lukea nämä kirjat ja kirjoittaa niistä akateemiset esittelyt tai kirja-arviot. Ilokseni nämä englanninkieliset tekstini (jotka ovat luettavissa academia.edussa) on hyväksytty julkaistavaksi Nova et Vetera -lehdessä, jonka toinen päätoimittaja Matthew Levering on mukana molemmissa kirjoissa.

Tässä blogikirjoituksessa aion tiivistää suomeksi joitain yo. kirjojen ja kirja-arvioideni pointteja. Sitä ennen haluaisin kuitenkin hieman avata sitä, miksi juuri Ratzinger/Benedictus – mediamaineeltaan änkyräkonservatiivi (ks. Ratzinger-kauhuelokuva Kaksi paavia!) – on niin lupaava ja mielenkiintoinen tutkimuskohde juuri katolis-luterilaisen dialogin kannalta. (lisää…)