Kosmologinen argumentti

EETU MANNINEN

Tänä syksynä olen käynyt tällä blogilla läpi kasan erilaisia jumalatodistuksia: Augustinuksen (354–430) ja Anselm Canterburylaisen (1034–1109) jumalatodistukset, sekä Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) viisi tietä. Nyt päätän tämän sarjan kosmologiseen argumenttiin, joka pyrkii osoittamaan Jumalan olemassaolon maailmankaikkeuden olemassaolosta käsin.

William Lane Craig: Valveilla, Helsinki: Uusi Tie, 2012

Itse asiassa tunnettuja kosmologisia argumentteja on ainakin kaksi: Gottfried Wilhelm Leibnizin (1646–1716) kosmologinen argumentti ja niin sanottu kalām-kosmologinen argumentti. Leibnizin argumentti perustuu välttämättömän ja kontingentin väliseen eroon, kuten moni muukin jumalatodistussarjassani aiemmin käsittelemä argumentti (erityisesti Tuomaan kolmas tie). Tämän vuoksi en ryhdy esittelemään sitä tämän seikkaperäisemmin.

Toinen syy kalām-kosmologiseen argumenttiin keskittymiselleni on, että se on mielestäni kenties toimivin argumentti Jumalan olemassaolon puolesta ja vaatii siksi perusteellisen esittelyn. Tämä argumentti on ollut paljon esillä Jumalan olemassaoloa koskevissa julkisissa debateissa. Argumenttia on tehnyt tunnetuksi erityisesti William Lane Craig, joka on erikoistunut siihen filosofian väitöskirjassaan 1970-luvulla.

Esityksessäni seuraankin pitkälti Craigin esitystä, joka löytyy kansantajuisessa ja helposti lähestyttävässä muodossa hänen suomeksikin julkaistussa teoksessaan On Guard (suom. Valveilla). Kalām-kosmologinen argumentti kuuluu seuraavasti:

Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.
Maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
Siksi maailmankaikkeudella on alkusyy. (lisää…)

Vanhoillislestadiolaisuudesta katolisuuteen: Minna Korjosen haastattelu

EMIL ANTON

Minna Korjonen

Kirjoittaessaan syyskuisesta Puolan-matkastamme blogikollega Joona Korteniemi käytti pariin otteeseen adjektiivia lestadiolais-katolinen (tai lestadiolaiskatolinen). Käytin sitä tuolla matkalla itsekin, ja kun minulta kysyttiin, mistä minä olin tämän ”lestadiolaiskatolisuuden” päähäni saanut, vastasin, että Joonalta. Seuraavaksi pallo heitettiin Joonalle, joka sanoi saaneensa sen minulta. Päädyimmekin siihen, että monivuotinen ystävyytemme on vähitellen tuottanut lestadiolaiskatolisuuden ilmiön.

Uskoisin, että voimmekin jo ihan oikeasti puhua ilmiöstä. Kyseessä on vielä kovin nuori mutta kasvava ja kiehtova ilmiö Suomen kristillisellä kentällä. ”Lestadiolais-katolisuus” voi viitata väljästi lestadiolaisten ja katolilaisten yhteisiin tekemisiin kuten matkoihin, tai sitten sillä voidaan tarkoittaa syvempää teologis-hengellistä synteesiä, jossa katolisuus ja lestadiolaisuus kohtaavat, rikastuttavat toisiaan ja kenties jopa sulautuvat yhteen.

Ensimmäisen kerran käytin adjektiivia ”lestadiolais-katolinen” pari vuotta sitten kertoessani Vartijassa lestadiolaiskatolisesta Viron-matkasta, jota voisi pitää lestadiolaiskatolisen ”ilmiön” alkusysäyksenä. Sittemmin olemme järjestäneet muutamia ekumeenisia ja katolis-lestadiolaisia seuroja, joissa on ollut läsnä kymmeniä ihmisiä, mukaan lukien katolilaisia, vanhoillislestadiolaisia ja esikoislestadiolaisia (tai esikoisia Esikoiset ry:stä).

Joona Korteniemi on kertonut omasta tiestään vanhoillislestadiolaisuudesta katolisuuteen Fides-lehdelle tekemässäni haastattelussa. Sittemmin vielä käynnissä olevasta matkastaan on kirjoittanut myös Pekka Palokangas Tienviittoja-blogillaan, ja muitakin nuoria miehiä on matkalla.

Tänään saan kuitenkin esitellä arvon lukijakunnalle lestadiolaiskatolisen naisen, ja vieläpä sellaisen, joka teki matkansa kauan ennen mitään ilmiötä, 1990-luvulla. Alla julkaistavassa haastattelussa nykyään Lontoossa asuva Minna Korjonen kertoo, kuinka Teemu Sippo auttoi hänet katoliseen kirkkoon ja elämään aikana, jolloin horisontissa ei näkynyt ketään muuta katolisuuteen kääntynyttä lestadiolaista. (lisää…)

Marraskuu luonnon kirjan valossa: kuolema ja ikuinen elämä

OSKARI JUURIKKALA

Marraskuu on perinteisesti kuolleiden kuukausi. Itse asiassa suomen kielen sana marraskuu viittaa kuolemaan, sillä vanha marras-sana tarkoittaa kuollutta. Sanan etymologia viittannee etupäässä kuolleisiin lehtiin, mutta kristillisessä perinteessä eri puolilla maailmaa on juuri marraskuussa muistettu sekä kuolleita että kuolevaisuuttamme. Perinteen taustalla lienee spontaani mielleyhtymä, johon pyhä Josemaría Escrivá viittaa Tie-nimisessä mietiskelykirjassaan:

Oletko nähnyt kuolleiden lehtien putoavan synkkänä syysiltana? Samalla tavalla putoaa joka päivä sieluja iankaikkisuuteen. Jonakin päivänä putoava lehti olet sinä. (Tie, 736)

autumn-mott-rodeheaver-SPd9CSoWCkY-unsplash

(Photo by Autumn Mott Rodeheaver on Unsplash)

Luonnon kirjan teologia

Väittelin hiljattain luonnon kirjan metaforasta kirkkoisillä (katso Pauli Annalan kanssa pidetyn varjoväitöksen Facebook-tapahtuma, josta löytyy myös linkki väitöskirjan pdf-tiedostoon). Luonnon kirjan teologiasta käsin luonnon kiertokulkua voitaisiin tulkita siten, että luomakuntaan on rakennettu eräänlainen varjomainen odotus kuolemaa seuraavasta ylösnousemuksesta. (lisää…)

Ratzinger, uskonnot ja Eurooppa

EMIL ANTON

Reilu viikko sitten puolustin Helsingin yliopistossa väitöskirjaani Ratzinger and the Religions Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI:n) uskontoteologiasta. Vastaväittäjänä oli jesuiittaprofessori James Corkery, joka antoi myös hienon haastattelun K&K:lle (kannattaa lukea – sivuaa myös tämän artikkelin aiheita).

Itse väitöstilaisuus meni hyvin, mutta yksi tutun tuttu jätti tulematta, koska väitös käsitteli kuulemma niin ”kamalaa paavia”. (Ei ole ensimmäinen kerta, kun paavia on pidetty kauhiana – katso vaikka tämä vanha karonkkaseuroissani jesuiitan kunniaksi laulettu virsi).

Ajattelen tietysti kyseisen henkilön tehneen kamalan virheen ja missanneen mahdollisuutensa huomata, ettei Benedictus XVI ollut lainkaan niin kauhea, kuin tiedotusvälineet usein antoivat ymmärtää. (Ratzingeria useasti haastatellut journalisti Peter Seewald on kertonut, että saksalaisen lehden toimituksessa heitettiin tietoisesti roskiin kaikki kuvat, joissa Ratzinger näytti mukavalta.)

Tämänpäiväisessä blogissa jaan muutaman ajatuksen väitösluennostani (lectio praecursoria) sekä bonuksena jotain Ratzingerin Eurooppaa käsittelevistä kirjoista, jotka ovat odottaneet hyllyssäni pitkään edes jonkinlaista blogiesittelyä. Aihe on ajankohtainen, kun Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajana. Lisäksi lienee selvää, että uskontodialogi ja Eurooppa liittyvät meidän päivinämme yhä tiiviimmin toisiinsa. (lisää…)

Pyhän Haudan kirkko, ylösnousemuksen ja pelastuksen paikka

JUHO SANKAMO

Pyhän Haudan kirkko, Jerusalem. Kuvassa näkyy Edicule – ”Pieni talo”, jossa on Jeesuksen hauta, ylösnousemuksen paikka.

Pyhän Haudan kirkko Jerusalemin vanhan kaupungin sokkeloisten kujien keskellä on monien kristittyjen mielestä maailman pyhin paikka; paikka, jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, ja jossa hän nousi kuolleista. Kirkon ovella on isohko kivilaatta, jolle Jeesuksen ruumis laskettiin. Uskovaiset yleensä polvistuvat tuon kiven eteen ja tekevät ristinmerkin. Monet uskovat tuovat mukanaan rukousliinan, jolla he pyyhkivät tuota kiveä. Haluavat saada Jeesuksesta tällaisen kosketuksen. Jotenkin tuossa kirkossa on hyvin harras tunnelma.

Nuorena herätyskristittynä, ja myöhemmin luterilaisena pappina ja väitöskirjaopiskelijana, vierailin Pyhän Haudan kirkossa. Se henki tietysti hyvin erilaista palvontaa ja liturgiaa, kuin se, mihin herätyskristittynä olin tottunut. Minulla oli jotenkin epäluuloinen suhtautuminen tällaisiin vanhoihin kirkollisiin monumentteihin. Oikeastaan ”löysin” Pyhän Haudan kirkon omia polkujani.

Lukiessani Jerusalemin arkeologiaa törmäsin aina välillä tutkimuksiin Golgatan sijainnista. Yllätyin suuresti, kun professori Dan Bahat, joka on Jerusalemin arkeologian maestro, oli suorastaan varma siitä, että Pyhän Haudan kirkko merkitsee todella Jeesuksen kalliohaudan ja Golgatan paikan. Huomasin, että monet muutkin ovat samalla kannalla. Nostan tässä esiin muutamia syitä, miksi näin ajatellaan. On muuten huomionarvoinen asia, että kun saavut Pyhän Haudan kirkolle, et kohtaa ovella mitään infolehtisiä, joissa todistellaan paikan aitoutta. Tänne ei ole tultu todistelemaan, vaan rukoilemaan. Mutta nyt siis todistellaan. Onhan sekin tärkeää. (lisää…)

Löytöretki belgialaiseen katolisuuteen

EETU MANNINEN

Lokakuun alussa aloitin tohtoriopinnot belgialaisessa Leuvenin katolisessa yliopistossa (KU Leuven). Suoritan siis jatko-opintoni sekä Helsingin yliopistossa, että KU Leuvenissa ja valmistun aikanaan teologian tohtoriksi molemmista (jos Jumala suo).

Leuvenin pääkirkko Sint Pieterskerk

Olen tästä innoissani ja kiitollinen, sillä KU Leuven on korkealle arvostettu eurooppalainen huippuyliopisto (sijalla 45 tuoreessa THE World University -rankingissa) ja maailman vanhin yhä toiminnassa oleva katolinen yliopisto.

Asun perheeni kanssa edelleen Oulussa, mutta teen Leuveniin aika ajoin lyhyitä, korkeintaan kuukauden mittaisia matkoja. Ennen lokakuista reissuani olin yhteydessä sikäläisten augustinolaisveljien kanssa, ja sovimme että voin majoittua tällä ja tulevilla Belgian matkoillani heidän Leuvenin kupeessa Heverleessä (noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Leuvenin keskustasta) sijaitsevassa konventissaan.

Elämä augustinolaiskonventissa on antanut mielenkiintoisen näköalapaikan belgialaiseen katolisuuteen, josta minulla oli kokemusta jo ennestään keväiseltä vaihtojaksoltani Leuvenissa. Tässä matkakertomuksessani haluankin jakaa kokemuksiani ja havaintojani. Huomaa kuitenkin, että kokemukseni Belgiasta rajoittuvat lähes yksinomaan maan hollanninkieliseen pohjoisosaan, eli Flanderiin, joka poikkeaa huomattavasti sen ranskankielisestä eteläosasta, eli Valloniasta. (lisää…)

Toinen pyhiinvaellusmatka Puolaan

JOONA KORTENIEMI

Kuten ainakin uskollisimmat lukijat muistanevat, koimme alkuvuodesta blogikollega Emil Antonin kanssa unohtumattoman pyhiinvaellusseikkailun katolisessa Puolassa. Reissu oli intensiivinen, mutta samalla kävi selväksi, että valtavasti jäi näkemättä ja kokematta: Puolassa riittää tutkittavaa vaikka useamman ihmiselämän ajaksi. Siihen ei ole valitettavasti mahdollisuutta, mutta useampaan matkaan kyllä.

Ryhmäkuva Wawelin pihalla

Toiseen reissuun tarjoutuikin tilaisuus, kun Hämeenkylän ev-lut. seurakunnan kirjallisuuspiiri innostui suunnittelemaan matkaa Krakovaan ja Auschwitziin 6.-8.9. ja pyysi Emiliä oppaaksi. Lisäksi Emil sai kutsun jo viime matkalta tutun lankonsa vauvan kummiksi seuraavaksi viikonlopuksi. Lähdimme matkalle mukaan ystäväni Pekka Palokankaan kanssa, joka on taustaltaan vanhoillislestadiolainen mutta jo vakaasti liittymässä katoliseen kirkkoon.

Pastori Matti Hyryn johtamasta Hämeenkylän seurakunnan ryhmästä yli puolet olivat lestadiolaisia tai lestadiolaistaustaisia (pääosin vanhoillisia, mutta oli mukana joku esikoinenkin). Näin ryhmästä muodostui mielenkiintoinen lestadiolais-luterilais-katolinen kokonaisuus. Koko 26 hengen ryhmä oli yhdessä kolme päivää, kun taas Emilin ja Pekan kanssa olimme Puolassa yhteensä 11 päivää. (lisää…)