Tuomas Akvinolaisen viisi tietä

EETU MANNINEN

Joos van Wassenhove: Tuomas Akvinolainen, 1475

Olen käsitellyt tällä blogilla jo Augustinuksen (354–430) ja Anselm Canterburylaisen (1034–1109) jumalatodistuksia. Nyt on vuorossa ainakin nimeltä hyvin kuuluisat Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) niin sanotut viisi tietä, eli hänen viisi argumenttiaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi. Tuomas esittää tiensä suurteoksensa Summa Theologiae alussa (ST I,2,3), ja esimerkiksi Augustinuksen epäsystemaattisesta tyylistä huomattavasti poiketen latoo argumenttinsa tiskiin napakasti ja siistissä järjestyksessä.

Tuomaan argumentit ovat saaneet modernina aikana osakseen paljon kritiikkiä. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että ne nojaavat pitkälti aristoteeliseen metafysiikkaan ja terminologiaan. Tässä piileekin mielestäni viiden tien suurin haaste, ainakin nykyihmisen näkökulmasta katsottuna: kuinka esittää ne ymmärrettävästi niiden monessa mielessä vanhentuneesta terminologiasta huolimatta?

Mielestäni tämä on vaivan arvoista, sillä Tuomaan jumalatodistukset ovat ydinpointeiltaan oikein hyviä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Lisäksi ne tarjoavat meille kiehtovan näkymän klassisen teismin jumalakuvaan, joka on mielestäni monessa suhteessa kiehtovampi ja ongelmattomampi kuin monien nykyfilosofien suosima antropomorfinen ideaaliolio. (lisää…)

Mainokset

Israelin kuninkaista Kristuksen kirkkoon

EMIL ANTON

Vuoden kristillinen kirja 2019-finalistit ovat julki, ja blogillemme on kunniaksi, että mukana on Juho Sankamon Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018)! Kyseessä on jo kolmas blogimme kirjoittajan finaalipaikka ko. kisassa viimeisen neljän vuoden aikana! Sankamon edellinen kirja Israelin kuninkaiden maailma (Perussanoma 2015) pääsi loppukilpailuun vuonna 2016 ja oma kirjani Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017) oli finaalissa vuonna 2017.

Molemmat Sankamon kirjat ovatkin jo jonkin aikaa olleet työpöydälläni odottamassa kirja-arviota. Nyt, kun yleisöäänestysaikaa on vielä jäljellä (25.10. asti!), on oikea hetki. Aion hoidella kaksi finaalikärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla kertaa molemmista kirjoista. Ja sehän sopii, sillä Uutta (kirkkoa) ei kunnolla ymmärrä ilman Vanhaa (Israelia) eikä päinvastoin.

En ole ensimmäinen, joka kirjoittaa näistä kirjoista. Ne ovat saaneet erinomaiset suositukset Reijo Telarannalta (ks. tämä ja tämä). Alkukirkon salaisuus on arvioitu positiivisesti myös Fides-lehdessä. Aivan omassa sarjassaan painii messiaanisen pakanan Lauri Rantalan poleeminen arvio, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa.

Omalla tavallaan käsillä oleva arvio jatkaa myös viidettä herätysliikettä käsitellyttä sarjaani. Sankamossa viidesläisyyden tie vie Roomaan. Alkukirkon salaisuuden finaalipaikan voineekin tulkita tunnustukseksi paitsi kirjan sisällölle, myös sille, että Perussanoma on julkaissut omista riveistä katoliseen kirkkoon siirtyneen teologin kirjan. Jos ei vuoden kristillinen kirja, niin ainakin vuoden ekumeeninen teko! (lisää…)

Älä väheksy suojelusenkeliäsi

JUHO SANKAMO

”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut…” Näin lukee Danielin kirjassa, 12:1. Kristityt ovat aina kunnioittaneet arkkienkeli Mikaelia hyvin paljon. Jo 300- ja 400-luvuilla Roomassa oli monia Mikaelin kirkkoja. Eräs 500-luvulla rakennettu kirkko vihittiin käyttöön syyskuun 29. päivänä, ja ilmeisesti sen vuoksi tuosta päivämäärästä muodostui vuotuinen enkeli Mikaelin päivä. 800-luvulle tultaessa tämä juhlapäivä oli levinnyt jo laajasti katoliseen kirkkoon.

Kuvahaun tulos haulle lachish reliefs british museum

Lakisin seinäreliefi Niniven palatsista. Nykyinen sijainti: British Museum, Lontoo.

British Museumissa on toista kymmentä metriä pitkä kiviseinäreliefi Assyriasta, Niniven palatsista. Tuo reliefi kuvaa sitä, kuinka Assyrian kuningas Sanherib valloitti Juudan toiseksi suurimman kaupungin, Lakisin vuonna 701 eKr. Historioitsijat tietävät, että Assyria valloitti Lähi-itää juuri tuona aikana.

Aiemmin, 730- ja 720 -luvuilla Assyria oli tuhonnut Israelin (eli pohjoisvaltakunnan), ja ajanut sen pakkosiirtolaisuuteen. Nyt, vuonna 701, Assyria aloitti uuden valloitusretken länttä kohti. Historioitsija ovat sitä mieltä, että erityisesti Juudan kuningas, Hiskia, oli provosoimassa Assyrian suurhyökkäystä, koska Hiskia masinoi lännen kuningaskuntien kanssa kapinaa Assyriaa vastaan. He eivät maksaneet Assyrialle vasalliveroja. Hiskia ”nousi kapinaan Assyrian kuningasta vastaan eikä tunnustanut tämän ylivaltaa.” (2. Kun. 18:7.)

Tästä raivostuneena Assyrian armeija lähti hyökkäykseen. Se marssi Foinikian rantaviivaa pitkin kohti Juudaa. Assyria jyräsi alleen kaupunkeja, kuten Sidonin, Tyroksen, Joppan, Ekronin, Lakisin. Hyökkäysrintama lähestyi armottomalla vauhdilla kohti Jerusalemia. Nyt Assyria oli tullut laittamaan nuo lännen kuninkaat kuriin. Kaupunkeja paloi, kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, ihmisiä tapettiin. Lakisin seinäreliefi kuvaa karmivalla tavalla Assyrian toimintaa, ja rautakauden piirityssodankäyntiä.

Assyrian tarkoitus oli Jerusalemin, tuon kapinallisen kaupungin, tuhoaminen. Sen kuningas eli Hiskia teloitettaisiin, tai ainakin laitettaisiin vaihtoon, niin että tilalle saataisiin yhteistyökykyinen sätkynukkehallitus. Ihme ja kumma, Assyria ei kuitenkaan valloittanut Jerusalemia, vaan tyytyi Lakisin tuhoamiseen.

Mistä tämä johtui? Kaikki historialliset lähteet kertovat meille, että jokin hyvin epätavallinen tapahtuma sai assyrialaiset lopettamaan hyökkäyksensä. Raamatun selitys on yksinkertainen: Jumala lähetti enkelin pelastamaan kansansa. (lisää…)

Toinen kirje herätysliikkeille (kesäjuhlien jälkeen!)

JOONA KORTENIEMI

SRK:n Suviseurat Muhoksella

Kirjoitin heinäkuussa Katolisen kirjeen luterilaisille herätysliikkeille. Siinä kerroin, että minulla ja blogikollega Emilillä oli suunnitelmissa tutustua eri herätysliikkeisiin käymällä niiden kesäjuhlilla. Niin teimme: kävimme SRK:n Suviseuroissa Muhoksella, rukoilevaisten kesäseuroissa Eurajoella, uusheräyksen kesäseuroissa Kangasalla sekä Raamattuopiston Hengellisillä syventymispäivillä. Lisäksi kävin itsekseni Rauhan Sanan Suvijuhlilla Ähtävällä. Esikoislestadiolaisten seurat ja Sley:n tilaisuudet olivat minulle tuttuja jo entuudestaan.

Tässä kirjeeni kakkososassa jaan osin seurareissuilla, osin jo aiemmin mieleeni nousseita ajatuksia ja havaintoja herätysliikkeistä. Körttiläisyyden jätän tällä erää tarkastelun ulkopuolelle. Se on herätysliikkeenä niin omassa lentokorkeudessaan, että kirjoitan siitä ehkä joskus erikseen.

Herätysliikkeissä minua kiinnostaa ja mietityttää se, missä määrin niissä on nykyään ”herättävyyttä”. Liikkeistä jokaisen alkuperäinen sanoma – eri tavoin sanoitettuna ja painotettuna – oli se, että kristinuskon ei ole tarkoitus olla vain yksi tapa tai ”harrastus” muiden joukossa. Sen sijaan sen tulisi olla koko elämää määrittävää sisäistä ystävyyttä Kristuksen kanssa. Kuten seppä Högman tradition mukaan sanoi Paavo Ruotsalaiselle: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto.” Tähän katolilainen voi mielellään yhtyä: Katekismuksen mukaan ”kirkon salaisuuden ydin” on ”henkilökohtainen, läheinen suhde Kristukseen” (KKK 921).

Mutta miten nykyään? Vieläkö herätyksen tuli palaa? Vai onko se hiipunut tai peräti sammunut? Missä määrin herätysliikkeistä voi nykyisin löytää, pietististä käsitteistöä käyttäen, ”elävää kristillisyyttä”? (lisää…)

Pappien selibaatin apostolinen alkuperä

OSKARI JUURIKKALA

Miksi katolisen kirkon papit ovat pääsääntöisesti naimattomia? Miten käytäntö sopii yhteen Raamatun ja alkukirkon käytäntöjen kanssa? Kirjoitin aiheesta ensin otsikoilla ”Pappien selibaatin raamatulliset juuret”, missä käsittelin Jeesuksen opetuksen ja esimerkin muutosta vanhaan liittoon verrattuna. Jatko-osassa ”Onko seksuaalisuus ja avioliitto saastaista?” pohdittiin naimattomuuden teologiaa.

Tässä osassa otan pöydälle kysymyksen koskien apostolien ja alkukirkon aviollisia käytäntöjä. Esitän, että pappien selibaatilla voidaan jopa väittää olevan apostolinen alkuperä. Kirjoituksen puolivälissä ilmenee tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

christ-ordaining-the-apostles-39549-gallery

Harry Anderson, Christ Ordaining the Twelve Apostles

Väitteeni on rohkea, mutta tavoitteeni vaatimaton. En yritä vakuuttaa ainakaan protestanttista lukijaa siitä, että katolinen käytäntö olisi paras mahdollinen ja joka suhteessa oikea. Haluan kuitenkin tuoda keskusteluun näkökohtia ja taustatietoja, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin, miksi katolinen kirkko on omaksunut käytäntönsä – ja miksi se niin jääräpäisesti siinä pysyy vaikeuksista huolimatta.

Jos lukija tämän luettuaan pitää katolista perinnettä edes jossain määrin käsityskyvyn tavoitettavana, olen onnistunut. Voit mieluusti kommentoida, miten hyvin onnistuin sinun kanssasi! (lisää…)

Anselmin ontologinen jumalatodistus

EETU MANNINEN

Anselm 1800-lukulaisessa lasimaalauksessa

Nyt pääsemme käsittelemään jumalatodistusta, joka on kenties yksi historian kiistanalaisimmista argumenteista Jumalan olemassaolon puolesta, nimittäin ontologiseen argumenttiin. Tämä argumentti on klassisessa muodossaan peräisin Anselm Canterburylaiselta (1034–1109), joka tunnetaan sen lisäksi myös vaikutusvaltaisesta sovitusteoriastaan. Anselmin jumalatodistus löytyy hänen teoksestaan Proslogion, jossa hän muotoilee argumenttinsa seuraavasti:

Mehän uskomme, että sinä olet jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella. […] Niinpä tyhmänkin on myönnettävä, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, on hänen ymmärryksessään, sillä hän ymmärtää kuulemansa sanat, ja kaikki, mitä ymmärretään, on olemassa ymmärryksessä. Mutta varmastikaan se, mitä suurempaa ei voida ajatella, ei voi olla olemassa yksinomaan ymmärryksessä. Sillä jos se olisi yksin ymmärryksessä voitaisiin ajatella myös, että se voisi olla olemassa todellisuudessakin, ja tällainen oleminen olisi suurempaa. Jos siis se, mitä suurempaa ei voida ajatella, olisi olemassa vain ymmärryksessä, silloin se (mitä suurempaa ei voida ajatella) olisi jotakin, jota suurempaa voidaan ajatella. Mutta tämä on mahdottomuus. Näin ei siis voi olla epäilystäkään siitä, että jotain, jota suurempaa ei voida ajatella, on olemassa sekä ymmärryksessä että todellisuudessa. (Proslogion, luku II)

Jotkut pitivät Anselmin jumalatodistusta toimimattomana jo silloin kun se alun perin esitettiin, kun taas moni on pitänyt ja pitää sitä yhä kiinnostavana argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta. Onko argumentti uskottava? Voiko sitä edelleen käyttää perusteltaessa Jumalan olemassaoloa? (lisää…)

Onko seksuaalisuus ja avioliitto saastaista? Naimattomuuden teologia

OSKARI JUURIKKALA

Vajaa vuosi sitten julkaisin tekstin ”Pappien selibaatin raamatulliset juuret – osa I: VT ja Jeesus”. Siinä esitin, että katolisen pappisselibaatin juuret ovat ennen kaikkea Jeesuksen esimerkissä ja opetuksessa. En siinä perustellut katolisen kirkon käytäntöä tarkemmin, vaan avasin sen teologista taustaa. Olen luvannut jatko-osaa, jossa analysoidaan kysymystä apostolien ja varhaisen kirkon käytännöistä.

Jatko-osa on nurkan takana, sitä ennen kommentoin yleisempää kysymystä, joka ilmeni aiemman kirjoituksen lukuisissa kommenteissa. Eräs lukija ilmaisi asian niin, että katolinen ”selibaatin ihannointi (…) tuntuu implisiittisesti pitävän avioliittoa jotenkin saastaisena”. Ajatus hämmensi minua ensialkuun. Olen katolisessa kirkossa ja teologiassa tottunut saarnoihin ja kirjoihin, joissa avioliitosta puhutaan mitä yleivimmin sanoin. Voit kuunnella aiheesta myös podcastini, rukousmietiskelyn ”Avioliitto, pyhyyden tie”.

Katolinen opetus voidaan kiteyttää sanomalla: avioliitto pyhä, naimattomuus Jumalan valtakunnan tähden vielä pyhempi. (lisää…)