Evankeliumi rakkauden mukaan

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos haulle evankeliumi rakkauden mukaanMarkus Korrin kirja Evankeliumi rakkauden mukaan. Kirja rakkauteen liittymisestä ja siinä kasvamisesta (Sley-Media, 2018) on hieno johdatus siihen, kuinka kristityn tulisi suunnistaa tässä elämän labyrintissa, joka johtaa lopulta Jumalan kasvojen eteen. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, joiden alussa on aina jokin Raamatun kohta. Luvun lopussa on aina rukous. Niinpä teoksessa on hyvin hengellinen ote, joka muistuttaa rukoustapaa, jossa pohditaan ja mietiskellään Jumalan sanaa. Kirjassa korostetaan, että Jumalan inkarnaatio, ihmiseksi tulo, ja sovitustyö Golgatan ristillä sekä ylösnousemus kuolleista, luovat perustan ihmisen pelastumiselle. Tämän jälkeen, kirjoitettuaan Jumalan toiminnasta ihmisen hyväksi, Korri käsittelee kastetta, rippiä, ehtoollista, avioliittoa ja pappeutta.

Pohtiessani Korrin kirjan rakennetta mieleeni juolahti Vanajan kirkon keskiaikainen alttarikaappi. Tuo kaappi on rakennettu 1500-luvun alussa, vielä kun olimme osa katolista maailmaa. Tuon alttarikaapin alaosaan on kaiverrettu Jumalan tärkeät pelastustyöt – joulun ja pääsiäisen tapahtumat. Siihen on kuvattu Jeesuksen syntymän tapahtumat, Jumalan Sanan lihaksi tulo. Tämän kuvasarjan yläpuolella on pääsiäisen tapahtumat: ristin kantaminen, ristikuolema ja Jeesuksen hautaaminen. Näiden pelastustapahtumien ympärille on kaiverrettu kuvat seitsemästä sakramentista: kaste, rippi, konfirmaatio, avioliitto, pappeus, ehtoollinen ja sairaiden voitelu.

Vanaja-kokonaan.JPG

Hämeenlinnan Vanajan kirkon alttarikaappi 1500-luvun alulta. Pähkinäpuuhun veistetty kuvaelma esittää pelastuksen päätapahtumia, joiden lomaan jäsentyy kristillinen elämä kasteesta viimeiseen voiteluun asti.

Myös Korrin kirjassa, kuten tuon alttarikaapin kuvioleikkauksissa, keskitytään Raamatun kertomuksiin Jeesuksen syntymän ja pääsiäisen tapahtumista. Nämä tapahtumat ovat keskiössä, mutta niiden lomassa ja niiden vuoksi mahdollistuu kirkon elämässä armotalous – Jumalan pelastuksen, voiman ja armon virtaaminen meidän elämäämme. Kristuksen ruumiin kautta uskovat ovat kirkossa osallisia pelastuksen lahjasta, joka vuotaa elämäämme sakramenttien ja Jumalan sanan kautta. Korri kirjoittaa ”armotaloudesta”, ja toteaa näin: ”Kirkon uskossa ja sen sakramenteissa pysyminen on tärkeää. Henki tekee jatkuvasti työtä kirkkonsa kautta jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen hyväksi.” (s. 53.) Tavallaan Jumalan ”armotalouden” kautta inkarnaation ihme, Jumalan läsnäolo meidän keskellämme, ja ristin pelastustyö, tulevat meidän ulottuvillemme nimenomaan kirkon piirissä. Mielestäni Korrin kirja, samoin kuin tuo Vanajan keskiaikainen alttarikaappi, todistavat tästä samasta perustotuudesta.

Tällainen jäsennys kristillisestä elämästä on käsittääkseni varsin katolinen. Luterilaisuudessa sakramentteja on kaksi – kaste ja ehtoollinen. Katolisessa kirkossa niitä on seitsemän, niin kuin näemme Vanajan alttarikaapista. Täytyy huomauttaa, että Korri kutsuu vain kastetta ja ehtoollista varsinaisiksi sakramenteiksi, mutta hän jäsentää kristillistä elämää keskeisesti myös ripin, avioliiton ja pappeuden avulla. Itse asiassa, avioliittoa Korri tulee kutsuneeksi sakramentaaliseksi: ”Avioliitto on Jumalan pelastustyön väline. Avioliiton olemus on tällä tavoin keskeisessä mielessä sakramentaalinen – Jumalan kuvia luova ja niitä pyhittävä.” (s. 82.) Mielestäni Korri pysyy kylläkin luterilaisessa hengellisyydessä, mutta hän etsii ja löytää hengellisiä aarteita erityisesti katolisen kirkon hengellisestä perinnöstä. Useimmin on ehkä ollut niin, että luterilaiset ovat etsineet hengellisiä suuntaviivoja reformoiduista perinteistä ja tulkintatraditioista. Nyt näyttää siltä, että luterilaisuudessa on ainakin jonkinmoinen suuntaus, jossa hengellisyyttä etsitään nimenomaan katolisesta perinnöstä. Tällöin monet luterilaiset uskovat lähentyvät myös ihan oikeasti roomalaiskatolista kirkkoa. Tietysti silloin, kun luterilaiset etsivät hengellisiä aarteita reformoiduista suunnista, nuo luterilaiset hiljalleen lähentyvät ja usein sulautuvat vapaisiin suuntiin.

Ottaen huomioon, että Korri on Kansanlähetyksen miehiä, ja hänellä on herätyskristilliset juuret luterilaisuudessa, niin olisi sopinut, että hän olisi käsitellyt enemmän myös uskon vahvistusta, konfirmaatiota, ja sairaiden voitelua. Sairaiden voitelu on perusteltu selvällä Raamatun sanalla (Jaak. 5:14–17), ja tähän toimintaan sisältyy usko ihmeitä tekevään Jumalaan. Viidesläisessä uskontulkinnassa omakohtaisen ”uskon ratkaisun” tekeminen tai ”uskoon tulo” on erityisen korostetussa asemassa. Ihmisen pitää ottaa Jeesus vastaan ”henkilökohtaisena Vapahtajanaan”. Jotkut ovatkin sanoneet, että tällaisessa teologiassa ”uskon ratkaisu” on kuin sakramentti – uskoontulon sakramentti. Niinpä voisi ajatella, että herätyskristillisyydessä konfirmaatio, uskon vahvistus, nähtäisiin hyvinkin sakramenttina.

Korri kyllä kirjoittaa ihmisen kääntymisestä Jumalan puoleen ja halustaan seurata Kristusta. ”Rakastunut kääntyy sydämessään rakkautensa kohteen puoleen. Kuitenkin vasta suun tunnustuksella hän julkisesti sitoutuu toiseen tahdon päätöksellä. Tämä on alku. Tässä tilanteessa nykyhetki katsoo yhteiseen tulevaisuuteen.” (s. 115.) Tuo yhteinen tulevaisuus on ikuinen onni taivaassa. Korrin kirjan jokainen alaluku päättyy rukoukseen, ja sieltä löytyy myös hieno konfirmaation, vahvistuksen rukous: ”Herra, Vahvista minussa salatulla tavalla uskoa sinuun.” (s. 117.) Palatakseni Vanajan vanhan katolisen kirkon kaappiin, voikin nähdä, että Korri on tullut kaapista ulos varsin perinteisen kristinuskon tulkinnan kanssa. Kirkko on sakramentaalinen. Pelastuksen lahjat virtaavat uskoville Kristuksen pelastustöiden ja Kristuksen ruumiin kautta. Erityisen hienona Korrin kirjassa näen sen, kuinka siinä lukija johdatellaan pohtimaan Raamatun kertomuksia, ja sitten yhtymään luvun lopussa olevaan rukoukseen. Näin evankeliumin kertomukset tulevat ihmiselle läheisiksi.

Korrin kirja sisältää paljon hienoja oivalluksia Raamatun kertomuksista. Koko kirja on periaatteessa hengellistä Raamatun opetusta. Kirjassa on hyvin monipuolisesti lainauksia erilaisilta opettajilta: Lutherilta, paaveilta, moderneilta teologeilta, kirkkoisiltä. Kritiikkinä voin sanoa, että ajoittain Korri nostaa esille niin monia eri kristillisiä näkemyksiä, että lukija jää vähän ihmettelemään, mikä näistä nyt on se oikea tulkinta. Tämä aiheuttaa haastetta varsinkin silloin kun aihe on tosi vaikea ja laaja. Kirjan sanoma on myös monessa kohtaa jännitteinen valtavirtaluterilaisuuden kanssa. Esimerkiksi pappeudesta Korri kirjoittaa, luterilaiselta taustalta käsin, että ”apostolisen järjestyksen jatkuminen tulevaisuudessa ei kuitenkaan tällä hetkellä näytä mitenkään selvältä. Jo nyt on nähtävissä, että on tapahtumassa muutoksia ongelmalliseen suuntaan. Tämä koskee myös muutoksia kirkon opissa. Samoin on todettavissa, että kirkon järjestyksessä pysymistä on alettu pitämään mielipidekysymyksenä.” (s. 106.)

Mielestäni tällaisen lauseen kirjoittaminen on vähän niin kuin jättäisi dynamiittipötköön ruutilangan kytemään. Tilanne vaikuttaa aika levottomalta, jos pappeuden yllä leijuu kysymysmerkki. Onhan se totta, että luterilaisuutta kuvaa nykyään erityisesti levottomuus suuren muutospaineen vuoksi. Tämä tulee varmasti näkyvimmin esille avioliittokysymyksessä. Monet luterilaiset papit ja päättäjät haluaisivat muuttaa avioliiton sukupuolineutraaliksi.

Avioliitto ja lasten siunaus

Vanaja-avioliitto.JPG

Avioliiton sakramentti Vanajan alttarikaapissa.

Avioliitosta Korrilla on paljon mielenkiintoista ja virkistävää sanottavaa. Hän toteaa, että avioliitto on vahvasti sidottu luomisteologiaan. Korrin mielestä avioliitossa mies ja nainen on kutsuttu osallistumaan luomistyöhön itsensä Luojan kanssa. ”Jumalan luomistyöhön liittyminen ei ole kuitenkaan vain jälkeläisten kartuttamista. Avioliiton merkityksen ydin on Jumalan lasten määrän kartuttamisessa, toisin sanoen Jumalan kuvien lisäämisessä, jotka ovat kutsuttuja Jumalan kaltaisuuteen.” (s. 78.) Avioliitossa kristitty aviopari voi johdattaa lapsiaan syvempään kristilliseen elämään. Lapset kastetaan, kasvatetaan ja johdatetaan elämään Kristuksen ruumiin, seurakunnan, yhteydessä. Mielestäni tämä näkökulma on nykyään, matalan syntyvyyden Suomessa, erityisen tärkeä.

Korri korostaa Paavalin opetusta, jonka mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis ja morsian (Ef. 5). Kristittyjen lapset otetaan mukaan tuohon äärettömän suureen rakkauteen. Heistä tulee sen kirkon jäseniä, jota Kristus rakastaa loputtomasti. (s. 80.) Heidät otetaan Jumalan armotalouden kautta Jumalan lapsen asemaan, Kristuksen morsiameksi, kirkon jäseniksi. Nykyään hyvin harvoin kuulee opetusta, jossa korostetaan avioliiton hengellistä ja lisääntymiseen liittävää merkitystä. Korri nostaa hienolla tavalla nämä molemmat näkökulmat esille. Laulujen laulusta Korrilla on paljon syvällistä sanottavaa. Siinä on hienoa ja kokonaisvaltaista Raamatun tulkintaa.

Lopuksi

Mielestäni Evankeliumi rakkauden mukaan on mitä hienoin hengellinen kirja. Sen tarkoitus on johtaa syvempään uskonelämään. Kirja herättää rakkautta Jumalaan hänen pelastustöistään, ja kirja auttaa ymmärtämään, kuinka Hyvä Paimen huolehtii laumastaan kirkkonsa kautta. Toisaalta kirjan näkemykset voivat aiheuttaa levottomuutta modernin ev.-lut. kirkon liberaalien käytäntöjen keskellä. Jännite kirjan sanoman ja seurakuntatodellisuuden välillä tulee esille esimerkiksi siinä, kun Korri kirjoittaa ripistä: ”Yksityinen rippi on lahja, joka meidän protestanttisessa perinteessämme on jäänyt harmillisesti pimentoon.” (s. 39.) Tuo lahja on siellä kaapissa. Ja se on muuten ihan oikeasti äitikirkon aktiivikäytössä elävässä kristillisessä elämässä. Markus Korri onnistuu rohkeasti, rakkaudella ja rukouksella johdattelemaan luterilaisia syvempään hengelliseen elämään. Suunta on oikea.

Mainokset

Katolilaisena suviseuroissa

JOONA KORTENIEMI

Puhujakorokkeen risti. Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu

Vanhoillislestadiolainen herätysliike (jatkossa vl-liike) järjestää tunnetusti vuosittain kesätapahtuman nimeltä suviseurat. 70 000–80 000 kävijällään se on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Suviseuroissa kannattaa käydä erityisesti kaikkien niiden synkistelijöiden, joiden mielestä kristinuskolla menee Suomessa yksinomaan huonosti. Seurakentälle saapuva huomaa nimittäin pian, että huonomminkin voisi mennä: valtava seurakunta tulvehtii kaikkialla pörrääviä lapsia, teinejä, nuoria aikuisia ja perheitä.

Suviseuroihin osallistuminen ainakin kerran elämässä on myös mielestäni velvollisuus jokaiselle suomalaiselle teologille: Suomen kontekstissa vanhoillislestadiolaisuus on erittäin merkittävä hengellinen toimija noin 100 000 jäsenellään. Jos liike rekisteröityisi omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnakseen, se olisi Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö. Todennäköisesti noin puolella miljoonalla suomalaisella on tausta liikkeessä. Jokaisen suomalaisen teologin olisi siis syytä tuntea ainakin jonkin verran vl-liikettä. (lisää…)

Kutsu pyhyyteen: pieni opas

OSKARI JUURIKKALA

Mikä on kristinuskon ydin? Mikä on tärkeintä? Usein mietin näitä kysymyksiä jutellessani erilaisten ihmisten kanssa. Tykkään pitkistä ja syvällisistä pohdinnoista, mutta ymmärrän ettei useimmilla ihmisillä ole niihin aikaa ja mahdollisuutta. Tarvitaan myös selkeitä suuntaviivoja, jotka auttavat ohjaamaan arjen valinnoissa. Kristillistä elämää ei voi ulkoistaa, eikä maallistunut yhteiskunta tarjoa opastusta.

Kokosin hiljattain muutamia ajatuksia parin sivun tiivistelmään siitä, mikä on kristillisessä elämässä tärkeintä. Se on ohessa. Kommentoi mieluusti, jos siitä on sinulle apua. Jaa sitä muillekin, jos uskot sen opastavan heitä.

(lisää…)

Teesejä Jumalasta ja evankeliumista

EMIL ANTON

Kuvahaun tulos haulle juntunen teesejä

Viime vuonna arvioimme tällä blogilla Perussanoman julkaisemasta ”Uskonpuhdistuksen sanoma tänään” -sarjasta neljä kirjaa. Oskari Juurikkala arvioi Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta ja Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta, kun taas Eetu Manninen arvioi Leif Eriksonin Teesejä Raamatusta ja Aleksi Kuokkasen Teesejä vanhurskauttamisesta.

Tämä on kuitenkin vasta puolet sarjasta. Sarjan osat 5-8 ovat Lauri Vartiaisen Teesejä uskontunnustuksesta, Juha Vähäsarjan Teesejä ristin teologiasta, Raimo Mäkelän Teesejä laista ja evankeliumista ja Sammeli Juntusen Teesejä Jumalasta.

Ainakaan Google-haun perusteella kirjat eivät ole synnyttäneet toistaiseksi juurikaan keskustelua. Ehkä reformaation merkkivuosi on jo vähän menneen talven lumia. On jo reformaatio501, eikä ketään taida enää oikein kiinnostaa. Olli Valtonen tosin synnytti pienen kohun uudella uskontunnustuksellaan, mikä antoi Lauri Vartiaisen kirjalle jonkinlaisen kosketuspinnan ajankohtaiseen keskusteluun – siihen viittaa myös Timo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaistu (ainoa löytämäni) kirja-arvio.

Toisaalta hiljaisuuteen voi olla toinenkin syy. Kirjat eivät nimittäin valitettavasti ole kovinkaan ihmeellisiä vaan oikeastaan aika mitäänsanomattomia. Poikkeuksen muodostaa Juntusen kirja, joka on näistä neljästä mielestäni omaa luokkaansa ja sisältää joitain oikein teräviä ja tärkeitä pointteja. Siksi aloitan kertomalla vähän enemmän siitä. (lisää…)

Augustinuksen opas kasteopetukseen

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle Kristinuskoa vasta-alkajille

Augustinus, Kristinuskoa vasta-alkajille: Kasteopetuksen opas. Suomentanut Timo Nisula. Sley-Media Oy, 2018

Viime joulukuussa arvioin suomenkielisen kokoelman Augustinuksen joulusaarnoja. Nyt minulla on ilo kirjoittaa nämä saarnat kääntäneen Timo Nisulan hiljattain ilmestyneestä uudesta Augustinus-käännöksestä Kristinuskoa vasta-alkajille: Kasteopetuksen opas. Käännös on Augustinuksen teoksesta De catechizandis rudibus (399), jonka hän kirjoitti karthagolaiselle diakoni Deogratiakselle oppaaksi kristinuskon alkeiden opetukseen.

Kristinuskoa vasta-alkajille oli oikein mukava lukukokemus, sekä sisällön että tyylin puolesta. Kirja on lyhyt, ja sen lukee helposti vaikka yhdessä illassa. Olen jo kehunut Nisulan käännöstyyliä aiemmassa arviossani, joten etten toistaisi itseäni, lainaan kirjan takakannesta uskonnonfilosofian dosentti Aku Visalaa, joka kirjoittaa osuvasti:

Augustinuksen koukeroinen latina kaikkine ilkikurisine vivahteineen ja retorisine kikkoineen muuttuu Timo Nisulan käsittelyssä viihdyttäväksi nykysuomeksi, jota on nautinto lukea silkasta rakkaudesta kielelliseen ilotulitteluun. Vanhojen käännösten tunkkaista ylätyyliä ei tästä teoksesta löydy. Kristinuskoa vasta-alkajille on muutenkin kiinnostava ikkuna myöhäisantiikin kristilliseen maailmaan; lisäksi se paljastaa Augustinuksen olleen selvillä aivan viimeaikaisista, 2010-luvun uskonnonpedagogiikan suuntauksista.

Teoksessa Augustinus todellakin osoittaa suorastaan hämmästyttävän syvällistä ymmärrystä ihmisen psykologiasta ja antaa neuvoja, jotka ovat varmasti hyödyksi myös nykypäivän papeille. Samalla hän valottaa myös mielenkiintoisella tavalla varhaiskristillisen uskon sisältöä. (lisää…)

Miksi tykkään Jordan Petersonista

EMIL ANTON

Jordan B. Peterson

Kanadalainen psykologi Jordan B. Peterson on parhaillaan Pohjoismaiden kiertueella mainostamassa kirjaansa, joka ilmestyi suomeksi WSOY:n kustantamana nimellä 12 elämänohjetta: käsikirja kaaosta vastaan. Eilen hän puhui Helsingin Kulttuuritalolla täydelle salille. Olin paikalla. Olen fani. Kohta kerron, miksi.

Kerron myös jotain siitä, mitä Kulttuuritalolla tapahtui ja mitä Peterson siellä puhui.

Sitä ennen panen merkille, että Suomessa on – vaikkakin pienellä viiveellä – julkaistu jo monta juttua Jordan Petersonista. Yksi ensimmäisistä hänet noteeranneista oli kirjailija Joonas Konstig, jonka tunninmittaisen haastattelun Petersonin ajattelusta voi kuunnella Yle Areenasta. Tulevana torstaina olen itse Konstigin ja parin muun henkilön kanssa keskustelemassa Petersonista AlfaTV:ssä klo 20.00. (lisää…)

Herran siunaus ja arkeologinen sensaatio

JUHO SANKAMO

Ketef Hinnomin hautakammio. Vasemmalla näkyy hautakätkön suuaukko. Sieltä löytyi yli 1000 esinettä. Kuva perhealbumista.

Vuonna 2010 minulla oli kunnia osallistua Jerusalemin Hepreankielisen yliopiston arkeologiakursseille. Erityisesti jäivät mieleeni kenttämatkat, joilla tutustuimme eri kaivauksiin. Erään aurinkoisen aamupäivän vietimme Jerusalemin Hinnomin laakson hautojen luona. Sieltä on löytynyt hautaluolia, jotka ovat peräisin 2. rautakaudelta, kuninkaiden ajoilta 600-luvulta eKr. Tuon ajan hautaluolat muistuttivat tuon ajan koteja. Ruumiit laskettiin kammariin, jossa oli lavereita, ikään kuin sänkyjä. Lavereilla ruumiit maatuivat vuoden ajan, jonka jälkeen luut, samoin kuin hautalahjat, siirrettiin hautakätköön, joka oli erillinen huone.

Tuona aikana hautakätköihin laitettiin vainajan luiden mukana kaikkea arvokasta. Sinne laitettiin ruukkuja, kippoja, kuppeja, aseita, koruja… eli oikeastaan kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi hautakätköt olivat suuri kiusaus haudanryöstäjille. He ovatkin kalunneet tyhjiksi lähes jok’ikisen hautakätkön, jonka arkeologien lapiot ovat sittemmin kaivanneet esiin. Hinnomin hautaluolasto on tässä poikkeus. Varhaisessa vaiheessa hautaluolaston kalliokatto oli romahtanut, niin että se oli peittänyt alleen aukon, joka johti hautakätköön. Näin tuo kätkö oli jäänyt piiloon yli 2000 vuodeksi. Kun se löytyi 1970-luvulla, siitä tuli yksi tärkeimmistä viime vuosisadan arkeologisista löydöistä Jerusalemissa. (lisää…)