Katolinen kirkko ja selibaatin kriisi: miten eteenpäin?

Cassock (Priest).svg

Kuva: Wikipedia

OSKARI JUURIKKALA

Viime aikoina on taas ollut vastenmielisiä uutisia katolisen kirkon seksuaalikriisistä. Ärsyttää. Turhauttaa. Väsyttää. Ei tekisi mieli kirjoittaa mitään.

Mutta tuntuu siltä, että vaikeneminen olisi myöntymistä muiden tulkintoihin. Ja moni niistä on ala-arvoisia. En ryhdy niitä ruotimaan. Lihallinen ihminen tulkitsee kaikkea lihallisesti.

En toki tarkoita, että kaikki kriittiset näkemykset olisivat lihallisia. Aiheellinen huomio on se, että katolisen kirkon on aika katsoa peiliin. Varmasti. Keskiössä on tietenkin selibaatti.

Mutta mitä peiliin katsominen tarkoittaa? Riittääkö hätäinen ensivaikutelma, vai tarvitaanko syvällistä paneutumista rukouksen, katumuksen ja hengellisen uudistumisen merkeissä?

Selitän mitä tarkoitan. (lisää…)

Mainokset

Pyhiinvaellusseikkailu katolisessa Puolassa ja Kazakstanin pyhä änkyrä

JOONA KORTENIEMI

Vuosi sitten tein blogikollega Emil Antonin sekä parin lestadiolaiskaverini kanssa lestadiolais-katolisen ”pyhiinvaelluksen” Viroon, ortodoksisten vanhauskoisten maille. Sen yhteydessä tuli Emilin kanssa puhetta, että seuraavaksi pitäisi päästä Puolaan ja toisen jännän vähemmistön, kašubien maille. Kuinka sattuikin, vuoden 2019 alkajaisiksi Emilille ja minulle tarjoutui virolaisten kontaktien ansiosta tilaisuus tehdä kymmenen päivän matkan tähän vähemmän tunnettuun ”etelänaapuriimme” (toisella puolella samaa merta!). Reissu yhdisti monia elementtejä: se oli pyhiinvaellus, opintomatka, turistimatka ja, kuten ajan mittaan osoittautui, todellinen seikkailu!

Schneider

Matkaa edeltävä yö jäi hiukan lyhyeksi. Olimme nimittäin Emilin kanssa sopineet, että teen matkaa varten ”pyhimyskortteja”, joissa on Lars Levi Laestadiuksen kuva sekä takana esittelyteksti hänestä. Niitä voisimme sitten jaella tapaamillemme ihmisille samalla, kun kerromme  vanhoillislestadiolaisesta taustastani. Tulostimen kieltäydyttyä yhteistyöstä jouduin tekemään kortit käsin. Mutta vaikeuksien kautta voittoon, ja kuten Emil sanoi, käsityö lisää lahjan arvoa. Kortin taakse Emil puolansi tekstin:

Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli Ruotsin luterilaisen kirkon pappi sekä Pajalan ja Kaaresuvannon seurakuntien kirkkoherra. Hänen herätyssaarnojensa vaikutuksesta syntyi hengellinen liike, joka levisi Ruotsin lisäksi kaikkiin Pohjoismaihin, erityisesti Suomeen. Sen vaikutuksesta kymmenet tuhannet ihmiset jättivät alkoholin ja rikollisuuden ja kääntyivät Jumalan puoleen. Johannes Paavali II:ta siteeraten paavi Franciscus kirjoittaa: ’Pyhyys on kirkon kauneimmat kasvot. Mutta myös katolisen kirkon ulkopuolella ja hyvin erilaisissa ympäristöissä Henki herättää ’läsnäolonsa merkkejä, jotka auttavat Kristuksen opetuslapsia’. (Gaudete et exsultate 9)

(lisää…)

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

EMIL ANTON

Suunnilleen samoihin aikoihin Jordan Peterson -ilmiön kanssa aloin kuulla myös Joonas Konstigista ja hänen tuoreehkosta kirjastaan Vuosi herrasmiehenä: Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä (WSOY 2017). Olin noin puolivälissä kirjaa, kun pääsin tapaamaan Konstigin henkilökohtaisesti AlfaStudiossa, missä keskustelimme juurikin Jordan Petersonista, josta molemmilla oli sama kokemus: samoihin päätelmiin on tultu eri reittejä.

Aiheeseen liittyvä kuva

Nyt kun olen saanut Konstigin lähes 500-sivuisen kirjan luettua loppuun (kuulostaa ehkä tiiliskiveltä, mutta tämä on niitä kirjoja, joita on vaikea laskea kädestä, ja jos lukemiselle antaa vallan, niin sivut hupenevat käsistä hyvin äkkiä…), mietin, miten osaisin kehua sitä sopivan herrasmiesmäisesti.

Jos annetaan ensin muiden puhua. Myönteisiä kirja-arvioita ja mielenkiintoisia Konstig-haastatteluita on julkaistu jo ainakin seuraavilla foorumeilla: YLEHS, SKIS, ESUusi Suomi, ApuLukuneuvoja, Annelin kirjoissa, KirjabrunssiKirjavinkitStoalainen sijoittaja, Keikari, LHPK, Mummo matkalla, Aurinkoon tuijottelua, Tarina kasvusta, Avointa ajattelua, K&K, City, Sivuhenkilö, Seurakuntalainen ja Panu Rajala (joka mainitaan myös itse kirjassa – tietämättään, kuten arviosta käy ilmi).

Huh! Mikä tämä juttu on, kun sitä fanittavat kaikki aina arvoliberaalista valtavirtamediasta tunnustuksellisiin luterilaisiin ja City-lehdestä stoalaiseen sijoittajaan? Olisiko Konstig osunut johonkin sellaiseen, joka on objektiivisesti hyvää, totta ja kaunista? (lisää…)

Katolinen katsaus Teologisen Aikakauskirjan vuoteen 2018

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle teologinen aikakauskirjaTaas on aika jo perinteeksi muodostuneelle katsaukselle Teologisen Aikakauskirjan viimevuotiseen tarjontaan. Aiemmin olen kiinnittänyt huomiota artikkeleihin, joissa on käsitelty jotain suoraan katoliseen teologiaan tai katoliseen kirkkoon liittyvää aihetta. Näiden katsausten tarkoituksena on ollut esitellä suomalaista katolisuuteen liittyvää teologista tutkimusta.

Viime vuonna tällaisia artikkeleita ei kuitenkaan ilmestynyt Teologisessa Aikakauskirjassa lainkaan, joten tässä mielessä tämä katsauskin on vähemmän ”katolinen” kuin edeltäjänsä. Kuitenkin Aikakauskirjassa oli vuoden 2018 aikana joitain erittäin kiinnostavia artikkeleita, joiden päähuomio oli jossain muussa kuin katolisessa teologiassa, mutta joissa katoliset näkökulmat tulivat esille epäsuoremmin, ikään kuin sivujuonteena.

Tällaisia artikkeleita olivat selkeimmin Pekka Lindqvistin ja Timo Vaskon juutalaisten ja kristittyjen välistä dialogia käsittelevä artikkeli ”Dabru emet -dokumentti juutalaisten ja kristittyjen välisen dialogin inspiraation lähteenä” (TA 1/2018, 46–60) ja Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Timo Koistisen artikkeli ”Teodikean ongelmia: Kaksi näkökulmaa” (TA 5/2018, 418–429), jossa isossa osassa on katolisen tomistifilosofi Brian Daviesin ajattelun tarkasteleminen. Molemmat artikkelit ovat erittäin mielenkiintoisia, ja varsinkin Koistisen artikkelin luin suorastaan ahmien. Tässä katsauksessa keskityn siis näihin kahteen edellä mainittuun artikkeliin. (lisää…)

Kissat pöydälle ekumeniassa

OSKARI JUURIKKALA

Olemme juuri keskellä kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.-25. tammikuuta. Vuonna 2019 rukousviikon teema on ”Olkaa rehellisiä ja oikeudenmukaisia”. Sen kunniaksi aion kursailematta kommentoida merkittävää ekumeenista seminaaria, joka järjestettiin Helsingissä 9. tammikuuta.

Keskustelun kohteena oli runsaan vuoden vanha luterilais-katolinen dialogidokumentti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Paikalla olivat lähes kaikki luterilaisen kirkon piispat, ja puhujien ja osallistujien joukossa oli laaja kirkon ekumeenisen keskustelun suuria nimiä ja asiantuntijoita. Katolista kirkkoa edustivat hiippakunnan yleisvikaari, Pietarin primaatista aikanaan väitellyt Raimo Goyarrola sekä kirkon apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta hiljattain väitellyt teologian tohtori Tri Nguyen.

Kirjoitin dialogiraportista blogissamme heti sen ilmestyttyä (lue tästä). Olin mielenkiinnolla seuraamassa myös seminaaria. Useat puheenvuorot herättivät ajatuksia ja keskustelua. Erityisesti jäi mieleen Miikka Ruokasen esitys, jossa hän ylisti maasta taivaisiin katolisen Brant Pitren kirjaa Jesus and the Jewish Roots of the Eucharist (2016). Teologisesti merkittävän analyysin esitti myös Jari Jolkkonen otsikolla ”Kohti ehtoollista koskevien oppituomioiden kumoamista?” (voit katsoa pääpiirteet tästä lehtijutusta, vaikka Jolkkosen koko esitys oli kyllä parempi).

Päivän paras esitys oli kuitenkin mielestäni isä Raimo Goyarrolan rohkea puhe, jossa hän huumorin siivittämänä kannusti luterilaisia veljiä ja sisariaan ottamaan lisää askelia ja olemaan valmiita etsimään täyttä yhteyttä katolisen kirkon kanssa, vaikka se tarkoittaisi sitä että Suomi menee edellä ilman muita luterilaisia. Tunnepitoisen puheen taustalla oli aito kokemus siitä, että Suomen tilanne on poikkeuksellinen, eikä meidän tule jäädä jumiin esimerkiksi saksalaisten takia.

Nostan seuraavassa esille kolme ekumenian haastetta keskustelujen pohjalta. Nämä ovat (1) yksimielisyyden illuusio, (2) tunnustuskirjaparadoksi ja (3) pappeuden teologia. (lisää…)

Mitä on olla kristitty? Nuori Ratzinger vastaa

OSKARI JUURIKKALA

Kuvahaun tulos haulle mitä on olla kristitty Kävin joulun alla Ruotsissa retriittiä alustamassa. Adventtiajan kunniaksi luin sen aikana Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI) vastasuomennetun teoksen Mitä on olla kristitty (KATT 2018, suom. Jarmo Kiilunen). Se on pieni ja kaunis kirja, joka koostuu kolmesta Joseph Ratzingerin adventtisaarnasta. Ne esitettiin alun perin joulukuussa 1964 Münsterin tuomiokirkossa katoliselle opiskelijaseurakunnalle.

Saarnat ovat nuorehkon Ratzingerin tuotantoa, mutta niistä välittyy erityisen hyvin se hengellinen ja teologinen asenne, josta Ratzinger tuli myöhemminkin tunnetuksi. Hän esittää haasteita, nostaa niin sanoakseni kissoja pöydälle, analysoi niitä rauhallisesti ja lopuksi esittää ratkaisunsa, jotka ovat samaan aikaan yllättäviä ja hämmästyttävän yksinkertaisia.

Saarnamuotoinen esitystapa tuntuu soveltuvan erityisen hyvin Ratzingerin ilmaisukanavaksi. Teksteissä on teologista syvyyttä, mutta samaan aikaan muoto antaa ajatuksille kepeyttä ja ilmavuutta. Nämä eivät ole herätyssaarnoja, vaan syvämietteisen ja havaintoja tekevän teologin mietiskelyjä, jotka ikään kuin maalaavat kevyin pensselinvedoin ääriviivoja laajoista maisemista, jotka kuulijan tulee täydentää omalla ajattelullaan ja elämällään. (lisää…)

Temppeli, messu ja ”koko maailmankaikkeutta koskeva jumalanpalvelus”

JUHO SANKAMO

James Tissot, Salomo pyhittää temppelin (n. 1896–1902)

”Jos emme tunne Israelia, emme tunne Jeesusta. Jos emme tunne Tooraa ja temppeliä, liittoa ja profeettoja, emme tunne Jeesusta… Katolinen messu jää käsittämättömäksi ilman temppeliä, ilman juutalaista jumalanpalvelusta…”

Näin totesi Robert Barron, yksi USA:n tunnetuimmista katolisista piispoista, taannoin eräässä haastattelussa. N. T. Wright, maailmankuulu Raamatun tutkija ja anglikaanikirkon emerituspiispa, oli tänä vuonna pääpuhujana Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa. Luennossaan hän sanoi, että länsimaalainen raamatuntutkimus ei ole ymmärtänyt tarpeeksi temppelin merkitystä. Wrightin mukaan temppeli oli taivas maan päällä. Se oli Jumalan läsnäolon paikka. Temppeli oli syntien sovituksen paikka.

Juuri temppelinsä kautta juutalaisuus oli varsin ”sakramentaalinen uskonto”. Temppelistä virtasivat pelastuksen lähteet. Israel uskoi Jumalan asuvan kansansa keskellä – temppelissään, Sanassaan, Hengessään, palvelijassaan, Messiaassaan. Usko inkarnaation todellisuuteen, Jumalan lihaksi tuloon, syntyy luonnollisesti juutalaisuuden pohjalta. Jumala haluaa olla meitä todella lähellä. (lisää…)