Kuinka minusta tuli ortodoksi – Vaeltajan kertomukset

EMIL ANTON

Matkani ortodoksisuuteen jatkui – ei kuitenkaan niin, että minusta olisi tullut ortodoksi! Otsikko johtuu siitä, että kun jokin aika sitten tuli tieto nunna Kristodulin kuolemasta, päätin vihdoin tarttua hänen kirjaansa Kuinka minusta tuli ortodoksi (Maahenki 2010). Siinä on kerrottu useammankin suomalaisen ortodoksiseen kirkkoon aikuisena liittyneen tarina. Sen lisäksi luin vielä ortodoksisen rukouselämän klassikon Vaeltajan kertomukset, josta on otettu suomeksikin useita painoksia ja johon paavi Franciscus äskettäin viittasi yleisvastaanotollaan sydämen rukouksesta opettaessaan.

Näillä kahdella kirjalla jatkoin siis ortodoksisuuteen tutustumista. Nunna Kristodulin toimittama kirja oli ihan mukava kokoelma eri ihmisten tarinoita, mutta mitään järisyttävää vaikutusta se ei tehnyt. Aivan toista luokkaa oli Vaeltajan kertomukset. Sitä lukiessa tuli olo, että nyt ollaan jonkin todella suuren ja syvällisen äärellä ja että tämä on yksi sellaisia kristikunnan klassikoita, joka jokaisen pitäisi lukea. Vertaus voi olla vähän hassu, mutta vastaava tunne on tullut helluntaipuolella David Wilkersonin ja Nicky Cruzin kirjojen Risti ja linkkuveitsi ja Juokse poika juokse äärellä. Dynamiittia!

(lisää…)

Matka 1800-luvun ortodoksisuuteen

EMIL ANTON

Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Riisa

Olen kirjoitellut aika paljon katolisuudesta ja luterilaisuudesta ja jonkin verran myös orientaalisista kirkoista, mutta ortodoksisuus on jäänyt sivuun. Pitkään olen kuitenkin halunnut perehtyä siihenkin enemmän, ja kun olin vierailulla ortodoksisessa kirkkomuseossa joitain vuosia sitten, hankin alkajaisiksi pari vanhaa suomenkielistä ortodoksista katekismusta luettavakseni. Niillä on hauskat nimet: Christillisen opin alku eli lyhykkäinen Pyhän Raamatun historia ja lyhykkäinen katechismus (1833) ja Lavea jalouskoisen itäisen kathoollisen kirkon ristilinen katehesis (1849).

Christillisen opin alku on yksinkertainen perusteos, jossa tiivistetään Raamatun historia ja kristinoppi venäjäksi ja suomeksi. Lavea katehisis sen sijaan on laajempi (n. 200 s.) opus. Opillisesti se on katoliseen makuun yllättävänkin ei-yllättävä, siis melko standardia ja tuttua settiä, joitain pieniä asioita lukuun ottamatta. Polemiikkia muita kristittyjä vastaan ei juuri ollut. Kielellisesti ja kristillisen terminologian kannalta kirjat ovat harvinaisen mielenkiintoisia. Sukelletaanpa siis hetkeksi 1800-lukulaisen suomalaisen ortodoksisuuden pariin!

(lisää…)

Isät: Neljän katolisen papin tarina

EMIL ANTON

Nyt on kirkkohistoriallinen tapaus. Nyt on ekumeeninen teko. Nyt on syvällistä settiä. Viidesläis-luterilainen toimittaja Danielle Miettinen on kirjoittanut kirjan neljästä Suomessa toimivasta katolisesta papista, ja sen on kustantanut vapaakirkollinen Päivä Osakeyhtiö! Isät: Neljän miehen tie katolisiksi papeiksi Suomessa (Päivä 2021) on todella viiden tähden kirja ja kosketta samalla taatusti jokaista lukijaansa.

Kirjassa haastatellut papit ovat ruandalainen Jean Claude Kabeza, italialainen Federico Spanò, vietnamilainen isä Tri Nguyên ja suomalainen Oskari Juurikkala. Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra isä Jean Claude ja Tampereen Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherra isä Tri ovat molemmat tulleet Suomeen pakolaisina sisällissodan runtelemista maistaan. Neokatekumenaalisen tien isä Federico puolestaan arvottiin Suomeen lähetystyöhön, ateistitaustainen isä Oskari puolestaan on ensimmäinen suomalainen Opus Dein pappi. Mikä kattaus!

Olin kirjasta niin innoissani, että tein jo sen pohjalta haastatteluvideon toimittaja Danielle Miettisen ja isä Oskari Juurikkalan kanssa. Keskustelussa puhumme kirjasta ja sen taustoista sekä isä Oskarin tarinaan liittyvistä teemoista. Suosittelen katsomaan!

(lisää…)

Neitsyt Maria taivaan kuningattarena

JUHO SANKAMO

The Coronation Chapel

Katolisessa taiteessa neitsyt Mariaa kuvataan usein kuningattarena: taivaaseen korotettuna, taivaan kuningattarena. Esimerkiksi Naantalin kirkon keskiaikaisessa alttarikaapissa kuvataan neitsyt Marian kruunaus taivaan kuningattareksi. Olin pari viikkoa sitten Espanjassa, Benalmadenassa. Sielläkin paikallisessa kirkossa oli hienoja kuvia ja krusifikseja, ja myös vaikuttava kuva kruunatusta Mariasta. Marian asema taivaan kuningattarena kuuluu katolisen kirkon opetukseen Herran äidistä, mutta mistä tämä näkemys on peräisin?

Vastaus pitää hakea Daavidin kuningaskunnasta. Kun luemme Vanhan testamentin Kuninkaiden kirjoja, huomaamme, että jokaisen Juudean kuninkaan kohdalla mainitaan muutama tärkeä asia: minkä ikäinen hän oli kuninkaaksi tullessaan, kuinka monta vuotta hän hallitsi, ja kuka oli hänen äitinsä. Kun taas katsotaan vastaavia lyhyitä kuninkaan henkilöbiografioita pohjoisvaltakunnan eli Israelin kuningaskunnan kuninkaista, niin siellä ei mainita juuri kenenkään kuninkaan äidin nimeä. Daavidin kuningaskunnassa kuninkaan äidillä oli siis suuri merkitys. Miksi? Siksi, että hänestä tuli poikansa kruunaamisen yhteydessä kuningataräiti – hepreaksi gevirah. (Sankamo, Israelin kuninkaiden maailma, 2015, 25-27.)

(lisää…)

Abu Qurran arabiankieliset apologiat

EMIL ANTON

Ortodoksinen pappismunkki ja Itä-Suomen yliopiston professori Serafim Seppälä on niin sanotusti kova jätkä. Paitsi että hän on kirjoittanut kasan huippulaatuisia kirjoja ja suomentanut syyriankielisen kristillisyyden klassikoita (kuten Iisak Niniveläisen Kootut teokset ja Efraim Syyrialaisen Paratiisihymnit), hän on kääntänyt myös arabiankielisen kristillisyyden merkkiteoksia, nimittäin 700-800-luvuilla eläneen pohjoismesopotamialaisen piispan Theodoros Abu Qurran Ikonien kunnioittamisesta ja Kirjoituksia islamista ja kristinuskosta. Teoksilla on niin kulttuurihistoriallista, teologista kuin apologeettistakin arvoa, ja ne ovat peräisin ajalta, jolloin Rooma ja Konstantinopoli eivät olleet vielä ekskommunikoineet toisiaan – Abu Qurra on siis katolilaisten ja ortodoksien yhteistä perintöä.

Valamon luostarin vuonna 2008 julkaisemassa teoksessa Ikonien kunnioittamisesta on Seppälän kirjoittama johdantoluku, jossa hän sanoo Aqu Qurraa voitavan pitää ”varhaisimpana tunnettuna kristittynä, joka kirjoitti itse omia teoksiaan suoraan arabiaksi”. Abu Qurra kirjoittaa Lähi-idän (ei siis Konstantinopolin ikonoklasmin) kontekstissa, näennäisesti ”juutalaisia” vastaan, mutta todellinen kohde on mitä ilmeisimmin ollut Lähi-idän 600-luvulla vallannut islam. Rinnakkaisteoksena voikin lukea Johannes Seppälän jo vuonna 1986 suomentaman Johannes Damaskolaisen Ikoneista.

Myös Suomen patristisen seuran (kiitos arvostelukappaleesta!) vuonna 2020 julkaisema uutuus Kirjoituksia islamista ja kristinuskosta sisältää Serafim Seppälän lähes 60-sivuisen johdantoluvun, jossa todetaan, että 600-700-lukujen kristillisiä tekstejä ei ole juuri huomioitu islamilais-arabialaisen valtakunnan historiankirjoituksessa. Seppälä esittelee tuon ajan kristikunnan kokonaiskuvan, joka oli hyvin erilainen kuin omana aikanamme. Lähi-itä oli kristillisempi kuin Eurooppa. Ja vaikka arabia oli jo yksi helluntain kielistä, arviolta yli 90 % arabiankielisestä kristillisestä kirjallisuudesta on edelleen editoimatta ja julkaisematta.

(lisää…)

Ignatiaaninen retriitti arjen keskellä

EETU MANNINEN

Jesuiittaveljestön perustajan Ignatius Loyolan (1491–1556) teosta Hengellisiä harjoituksia pidetään yleisesti hengellisen kirjallisuuden klassikkona. ”Hengellisillä harjoituksilla” Ignatius tarkoittaa ”kaikentapaista sielun valmentamista ja valmistamista juurimaan itsestään kaikki epäjärjestyksen taipumukset ja sitten kun ne on juurittu etsimään ja löytämään Jumalan tahto, joka koskee oman elämän avoimuutta sielun pelastumiseen” (Hengellisiä harjoituksia, 1).

Ignatius hahmottelee tätä tarkoitusta varten ohjelman neliviikkoiselle retriitille. Ohjelma sisältää ”kaikentapaista omantunnon tutkiskelua, mietiskelyä, sisäistä katselua, suullista ja henkistä rukoilemista ja muita hengellisiä toimintoja” (Hengellisiä harjoituksia, 1).

Harjoitusten ”viikkojen” ei välttämättä tarvitse kestää juuri seitsemää päivää, vaan niitä voidaan lyhentää tai pidentää tarpeen mukaan. ”Harjoitukset olisi kuitenkin saatava päätökseen 30 päivässä, joko hieman enemmässä tai vähemmässä” (Hengellisiä harjoituksia, 4). Retriittiin osallistujan on ohjelman mukaan ”viivyttävä yhden tunnin ajan jokaisessa viidessä päivittäisessä harjoituksessa tai sisäisessä katselussa” (Hengellisiä harjoituksia, 12).

Mutta entä jos haluaisit syventää hengellistä elämääsi hengellisillä harjoituksilla, mutta elämäntilanteesi ja arjen velvollisuudet eivät salli sinun osallistuvan tällaiseen pitkään ja kokonaisvaltaiseen retriittiin? Tässä tapauksessa voin lämpimästi suositella Hengellisten harjoitusten uutta englanninkielistä editiota, The Spiritual Exercises of St. Ignatius of Loyola: With Points for Personal Prayer from Jesuit Spiritual Masters, joka on varta vasten tehty maallikoille jokapäiväisen hengellisen elämän tueksi.

Kuten teoksen toimittanut jesuiitta ja Notre Damen yliopiston professori isä Sean Salai esipuheessaan kirjoittaa, tämä editio on vastaus tilanteeseen, jossa hengelliset maallikkoliikkeet, kuten Opus Dei, Taizé ja monet muut, ovat vieneet jalansijaa jesuiittojen kaltaisilta perinteisiltä sääntökunnilta. Editio on tarkoitettu maallikoiden yksityiseen käyttöön heidän hengellisen elämänsä avuksi. Toimittajan johdannot ohjaavat lukijaa kädestä pitäen eri harjoituksiin käyttäen hyväkseen eri aikoina eläneiden jesuiittojen oivalluksia ja esimerkkiä. Teos on myös ajankohtainen, sillä Ignatius Loyolan kääntymyksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi on parhaillaan meneillään jesuiittojen ignatiaaninen vuosi (ks. lisää täältä).

(lisää…)

Katolinen kirkko ja Aasian-tutkimus: Sääntökuntalaiset Idän löytäjinä

EMIL ANTON

Klaus Karttunen: Itää etsimässä

Tiedättekö: on olemassa kirjoja, jotka avaavat maailmoja. Sellainen lukukokemus minulle oli Klaus Karttusen Itää etsimässä: Eurooppalaisen Aasian-tutkimuksen vaiheita (Yliopistopaino 1994). Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, kuinka eurooppalaiset löysivät Aasian. Tämä on tapahtunut isossa kuvassa vasta aika myöhään, ja katolisella kirkolla sääntökuntineen on ollut siinä hyvinkin merkittävä rooli.

Yleisesti tiedämme, kuinka Kolumbus ”löysi” Amerikan, mutta vähemmän tiedostamme sitä, kuinka (ja kuinka myöhään!) Aasia on ”löydetty”. Esimerkiksi Japanissa ei tiettävästi käynyt yksikään eurooppalainen ennen 1500-lukua, ja silloinkin sinne päädyttiin vahingossa. Myöhäinen löytöajankohta heijastuu kollektiiviseen tietämättömyyteemme edelleen. Karttusen kanssa jokainen voi kuitenkin lähteä henkilökohtaiselle löytöretkelle.

Poimin tähän esittelyyn vain muutamia tiedonjyviä suoranaisesta tiedon valtamerestä. Keskityn nimenomaan katolisten sääntökuntalaisten – dominikaanien, fransiskaanien ja jesuiittojen – saavutuksiin, niin kuin tälle blogille sopii. Näin saamme ymmärtää, kuinka merkittävä panos katolisella kirkolla on ollut tieteen ja kulttuurin kehityksessä ja tiedon lisääntymisessä tällaisellakin alalla kuin Aasian-tutkimus.

(lisää…)

Kristus kulkee lähelläsi – ja kirjallisuuden kääntämisen vaikeus

OSKARI JUURIKKALA

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on kristus.jpg

Luin lomalla pitkästä aikaa kaunokirjallisuutta suomen kielellä. En oikein tiedä, miksi olen viime vuosina helpommin tarttunut vieraskielisiin kirjoihin – ehkä harjoitellakseni ja ylläpitääkseni kielitaitoa. Kokemus oli joka tapauksessa yllättävä. Lukukokemuksen sujuvuus ja eloisuus yllättivät. Tulivat ihan teinivuodet mieleen, siis se aika, jolloin ensimmäistä kertaa innostuin kirjallisuudesta.

Kokemus pani miettimään suomenkielisen kirjallisuuden tarvetta myös hengellisellä kentällä. Etenkin katolisen kirjallisuuden määrä suomeksi on yhä kovin rajallinen, vaikka useita hienoja käännöksiä ja julkaisuja onkin tullut viime vuosina (kiitos kaikille työhön osallistuneille!). Osallistuin vuosi sitten itsekin yhteen käännöshankkeeseen, nimittäin Opus Dein perustajan, pyhän Josemaria Escrivan Es Cristo que pasa -saarnakokoelman suomentamiseen nimellä Kristus kulkee lähelläsi (KATT, 2021). Teosta voi tilata esimerkiksi Katolisesta kirjakaupasta. Kokoelman paastosaarna ”Jumalan lasten kääntymys” on myös luettavissa netistä (Opus Dein kotisivuilta).

Käännösprosessi herätti itsessäni monenlaisia kokemuksia. Se oli pitkä ja monipolvinen, ja se paljasti mielenkiintoisia haasteita yleisesti kääntämiseen liittyen. Kokemus tarjosi myös kouriintuntuvaa ymmärrystä pienen uskonyhteisön äidinkielisen kirjallisuustuotannon haasteista – tässä tapauksessa siis suomenkielisen katolisuuden ja sen pikkiriikkisen osan eli Opus Dein piiristä.

(lisää…)

Pahojen henkien paljastus – eli mitä demonit tekevät ajankulukseen

EMIL ANTON

Sain vihdoin luettua Katolisen tiedotuskeskuksen vuonna 2014 julkaiseman pienen mutta erittäin pippurisen (varsinkin paholaisille) kirjasen Kysymyksiä eksorkistille: Paholaisesta, demonisesta riivauksesta ja tiestä vapautukseen. Julkaisuvuonna jopa Iltalehti ja Yle tekivät kirjasta jutun – jälkimmäisessä haastateltiin kirjan suomentajaa, katoliseen kirkkoon liittynyttä entistä luterilaista pappia FT Sakari Vainikkaa. Kiitän Vainikkaa arvokkaasta työstä ja Katolista tiedotuskeskusta arvostelukappaleesta.

Innostuin kirjoittamaan aiheesta, kun katsoin amerikkalaisen eksorkistin Vincent Lampertin haastattelut Capturing Christianity ja Pints with Aquinas -Youtube-kanavilta. Itse olen keskustellut kahden oikean eksorkistin kanssa ja kuullut muutamalta eksorkismeissa läsnä olleilta henkilöiltä tarinoita niistä. Fortean kirjasta sain kuitenkin uutta tietoa. Tässä vaiheessa pitää heti pysähtyä ja todeta, kuinka jättimäisestä asiasta puhutaan. Se, että suuri yleisö saisi ns. sisäpiirin tietoa eksorkisteilta, on aivan uusi asia.

Eikä pahoista hengistä saatavaa tietoa voi oikein verrata mihinkään tämän maailman nippelitietoon. Luen paljon kirjoja, paksujakin, mutta tämän pienen opuksen äärellä koin vahvemmin kuin pitkään aikaan, että minulle oli raotettu verhoa perimmäisen todellisuuden edestä ja sain todellista ”teologista” (tarkemmin demonologista) tietoa.

Vincent Lampert Matt Fraddin haastateltavana
(lisää…)