Katolinen Turku

EMIL ANTON

Tänään kerron teille katolisesta kaupungista nimeltä Turku. Nimi tulee kauppapaikkaa tarkoittavasta sanasta (samaa juurta kuin ”tori”, eli Turun tori on oikeastaan Turun Turku tai torin tori, oikea torien tori!) ja kaupunki jo 1200-luvulta, jolloin paavi siirsi sen oikealle paikalleen. Turku on Suomen keskiaikapääkaupunki, kirkollinen pääkaupunki, joulupääkaupunki ja muutenkin alkuperäinen pääkaupunki.

Koska rakastan Turkua enemmän kuin mitään muuta (paitsi toivottavasti Jumalaa ja lähimmäistä), päätin lukea siitä kolme kirjaa. Lainasin ne kirjastosta, joka ei tosin ole yhtä hieno kuin Turun kirjasto, johon päivittäin kävelin Kastusta kesällä 2010 lukemaan Turun Sanomat ja fiilistelemään sitä onnea, että sain asua Turussa. Näillä kävelymatkoilla nostin usein käteni ekstaattisesti Tuomiokirkkoa tervehtimään, kun kansallispyhäkkö tuli näkyviin. Mielessäni alkoi muhia palavan katolisromanttinen vieraskynä, josta Turun Sanomat tykkäsi niin paljon, että kirjoitukseni ”Turku ja Rooma” voi lukea lehden nettisivuilta edelleen, 11 vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen lukemistani kirjoista alkaa samalla lailla kuin tuo 11 vuoden takainen juttuni. ”Rooma on kuuluisa seitsemästä kukkulastaan, mutta niin on myös Turku.” Näin tosiaan alkaa vuonna 2017 julkaistu Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talveen erinomainen Turku: Kaupunkiopas. Opin siitä paljon uutta, muun muassa sen, ettei missään muualla Suomessa ole yhtä laajaa arkkitehtonista kattausta kuin Turussa. Ja kukapa komeileekaan kirjan ensimmäisessä sivunmittaisessa henkilökuvassa? Kaupungin kuuluisa katolinen arkkitehti Benito Casagrande, jonka Casagrandentalo Vähätorin kupeessa jokirannassa julistaa ohikulkijoille Omnia vincit amor (Rakkaus voittaa kaiken). Turun katolisuus ei olekaan vain historian havinaa vaan näkyy myös tämän päivän kaupunkikuvassa.

(lisää…)

Fariseukset ennen ja tänään

JOONA KORTENIEMI

Evankeliumeja lukeva ei voi välttyä huomiolta, että Jeesuksen julkisessa toiminnassa eräs hyvin keskeinen juonne on konflikti fariseusten kanssa. Lähes kaikkea Jeesukseen toimintaa ympäröi fariseusten kriittinen, paheksuva huomio. Aina välillä jännite puhkeaa näkyviin tiukkoina sananvaihtoina. Jos näin, ymmärtääksemme kuka Jeesus oli ja on, lienee tärkeää ymmärtää keitä fariseukset olivat – ja ovat.

Vaikka farisealaisuus oli osa Jeesuksen ajan juutalaisuutta, aihe on relevantti vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi paavi Franciscus on toistuvasti muistuttanut siitä, että farisealaisuus on jatkuva vaara aidolle hengelliselle elämälle (ks. esim. täältä ja täältä).

James Tissot: Jeesuksen puhe fariseuksia vastaan. Kuva: Wikipedia.

Pohdin tässä kirjoituksessa farisealaisuuden luonnetta historiallisesti, teologisesti ja hengellisesti. Vaikka olen teologi, en ole Uuden testamentin eksegeetti. Analyysi ei siis välttämättä ota huomioon kaikkia uusimman tutkimuksen löytöjä. Pohtiessani farisealaisuutta nykypäivänä saatan tehdä hiukan suoraviivaisia yleistyksiä. Pyrin olemaan kuitenkin niiden suhteen tasapuolinen, joten toivon, ettei kukaan niistä turhaan loukkaannu.

(lisää…)

Rikas suurperhe

JUHO SANKAMO

Viime aikoina rahasta on puhuttu aika paljon. Hyvä niin. Se on tärkeää. Jeesus puhuu evankeliumissa enemmän rahasta, velasta ja omaisuudesta kuin monesta muusta asiasta. Raamatussa puhutaan velasta aika paljon, muttei juurikaan myönteiseen sävyyn. Mediassa raportoidaan jännittyneinä, mihin suuntaan eri osakkeet kehittyvät. Miten käy Bitcoinin? Mediassa on usein menestyskertomuksia nuorista aikuisista, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan valtavan osakesalkun. Miten kristityn kannattaisi, tai pitäisi, ajatella omasta taloudellisesta tilanteestaan? Tässä blogissa katson asiaa nimenomaan perheellisen näkökulmasta.

Amazon.com: A Catholic Guide to Spending Less and Living More: Advice from a Debt-Free Family of 16 (9781646800476): Fatzinger, Sam, Fatzinger, Rob, Zimak, Gary: Books

Luin jokin aika sitten kirjan, joka antaa raikkaan näkökulman rahakysymyksiin: A Catholic Guide to Spending Less and Living More. Advice from a debt-free family of 16. Tuossa kirjassa pariskunta, Rob ja Sam Fatzinger, avaavat, kuinka he ovat onnistuneet laittamaan talousasiansa varasin hyvälle mallille. Heillä on ihan normaalitulot. He asuvat USA:ssa. He ovat katolisia. Ja… heillä on 14 lasta! Ja vielä suurempi ihme: heillä ei ole yhtään velkaa!

Itse kuulun, vaimoni Caritan kanssa, siihen ikähaarukkaan ja elämäntilanteeseen, jossa rahaa palaa kaikkein eniten, koska pitää tehdä isoja investointeja, pitää maksaa asuntolainaa, ja lapset ovat pieniä – ja niitä on kohta kuusi. Niinpä luin hartaasti Fatzingerien kirjan. Suurimmilta osin kaikki kirjan vinkit ja neuvot oli jo meillä käytössä. Olemme maksaneet kalliskorkoiset velat pois. Minulla oli taloyhtiön velkaa, jossa oli tosi kova korko. Säästin merkittävästi, kun sain maksettua sen kerralla pois. Muutimme talomme energiaratkaisun. Nyt öljyn sijaan talo lämpenee maalämmöllä. Se oli meille viisas ratkaisu taloudellisesti. Sähkölasku on pienentynyt yli 20 %, ja öljylaskua ei tule ollenkaan. Asunto on pysynyt tasaisemmin lämpimänä. Kukkaron lisäksi myös luonto kiittää.

Kristityn kannattaa pitää taloutensa kunnossa monestakin syystä. Taloudelliset realiteetit vaikuttavat mielen rauhaan ja mahdollisuuksiin toimia oikein. Kuinka paljon ihmiset tekevät esimerkiksi abortteja siksi, että heillä ei ole omasta mielestään taloudellisesti varaa lapseen? Veikkaan, että tällaisia tapauksia on paljon. Ihmiselämää ei mitata rahassa, mutta viisaalla talouden pidolla voi ennakolta luoda puskurin, jolla taklata yllättäviä haasteita. Erityisesti perheiden, joissa on pieniä lapsia, kannattaa panostaa taloudelliseen turvallisuuteen.

Mediassa tosiaan on paljon juttuja nuorista aikuisista menestyjistä, jotka kertovat tavoitteistaan jäädä kolmekymppisenä eläkkeelle ja matkustella ympäri maailmaa. Mediassa usein myös luodaan kuvaa köyhistä lapsiperheistä. Tämä kuva ei mielestäni ole ihan totuudenmukainen. Monet lapsiperheet ovat talousasioissa erittäin hyviä. Säästetään, kilpailutetaan, pelataan tiiminä, yritetään, myydään. Siinä samassa kasvatetaan lapsilauma. Monet talousviisaat korostavat, että Suomessa, ja muuallakin, isoimpia esteitä yritysten kasvulle on työntekijöiden puute. Lapset tulevat ajallaan vastaamaan tähän haasteeseen.

(lisää…)

Matkalla rukouksen tiellä jesuiittakardinaalin kanssa

EETU MANNINEN

Milanon arkkipiispana vuosina 1980–2002 toiminut, jesuiittaveljestöön kuulunut kardinaali Carlo Maria Martini (1927–2012) tunnettiin yhtenä aikansa johtavista progressiivisista kirkonmiehistä. Hän oli sallivalla kannalla esimerkiksi eronneiden ja uudelleen avioituneiden sakramenteille pääsyn, naisdiakonien ja homoseksuaalien siviiliavioliittojen suhteen (ks. esim. täältä ja täältä).

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 800px-CardinalCMMartini.jpg — Kardinaali Carlo Maria Martini, S.J. Kuva: Wikipedia

Viimeisessä haastattelussaan vuonna 2012 Martini valitti katolisen kirkon olevan 200 vuotta ajastaan jäljessä ”ikääntyneine kulttuureineen, isoine, tyhijne kirkkoineen, nousevine kirkollisine byrokratioineen ja mahtipontisine rituaaleineen ja kaftaaneineen” (ks. täältä).

Hän oli myös yksi päätekijä 1990-luvulta vuoteen 2006 kokoontuneessa niin sanotussa St. Gallenin ryhmässä, joka oli pienehkö liberaalien piispojen ja kardinaalien sisäpiiri. Sen yhtenä tavoitteena oli saada Jorge Mario Bergoglio seuraavaksi paaviksi yleisesti konservatiivina pidetyn kardinaali Joseph Ratzingerin sijaan. Kuten tiedämme, ryhmä epäonnistui vuoden 2005 konklaavissa, jossa Ratzingerista tuli paavi Benedictus XVI, mutta sai ikään kuin lohdutuspalkinnon vuonna 2013, kun Bergoglio lopulta valittiin paaviksi.

Edellä mainitsemani kiistakysymykset liittyen eronneisiin ja uudelleen avioituneisiin katolilaisiin, naisten rooliin kirkossa ja homoseksuaaleihin jakavat edelleen mielipiteitä katolisessa maailmassa (ks. esim. täältä, täältä ja täältä), enkä mene niihin tässä tämän enempää.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: luin Martinin suomennetun kirjan Matkalla rukouksen tiellä (Helsinki: Katolinen kirkko Suomessa, 1997, suom. Eva Airava) ja vaikutuin teoksesta huokuvasta lämmöstä ja syvällisyydestä. Koin sen hengellisesti ravitsevaksi ja sain siitä joitain oikein hyviä vinkkejä rukouselämääni. Lisäksi moisen läpyskän (88 sivua) lukee kaltaiseni kiireellinen perheenisäkin vaikka yhden vuorokauden aikana.

(lisää…)

Päivi Räsänen, seksuaalivähemmistöt ja oikeusvaltio

OSKARI JUURIKKALA

Vapun alla tuli julki, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen aikoo sittenkin viedä eteenpäin syytteen Päivi Räsästä (kd) vastaan. Räsästä syytetään lopulta jopa kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Samalla on nostettu syyte Suomen Luther-säätiön asiamiestä, Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaania Juhana Pohjolaa vastaan, sillä yksi Räsäsen kirjoituksista on julkaistu Luther-säätiön kotisivuilla vuonna 2004. (Räsänen ja Pohjola keskustelevat syytteistä tällä videolla.)

Helsingin Sanomat kiteyttää syytteet uutisessaan toteamalla, että ”Räsänen muun muassa luonnehtii tekstissään pysyviä homosuhteita vahingollisiksi. Hän myös muun muassa väittää, että homous ei ole ’terve seksuaalisuuden variaatio’.” Toinen syyte tuli Twitterissä julkaistusta mielipiteestä, jossa Pride2019-tapahtuman yhteydessä Räsänen kritisoi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätöstä olla mukana tapahtumassa, koska homoseksuaalisuus on ”häpeä ja synti”.

Syytepäätös on herättänyt monenlaisia reaktioita. Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen tviittasi:

Puolustan sanan- ja uskonnonvapautta varsinkin jos olen eri mieltä lausujan kanssa. Raamatun siteeraaminen kuuluu sekä uskonnonvapauteen että sananvapauteen. Päivi Räsäsen syytteet vievät oikeuslaitosta kohti keskiaikaa. Sivistymätöntä moukkamaisuutta, häpeällistä ja tolkutonta.

Helsingin ev-lut piispa Teemu Laajasalo totesi tviitissään, että ”uskonnon- ja sananvapauden kannalta tämä huolestuttaa. Päivi Räsänen on mielestäni väärässä, mutta sivistysmaassa vääristä ajatuksista ja sanoista rankaisemisen kynnys pitää olla todella korkea.”

(lisää…)

F. G. Hedberg: evankelisen liikkeen isä

EMIL ANTON

Seppo Suokunaan Hedberg- elämäkerta (2011)

Kun evankelisen liikkeen perustaja Fredrik Gabriel Hedberg (1811–1893) kuoli, hänen hautajaisiinsa pienessä Kemiössä (nyk. Kemiönsaari) osallistui jopa 4000 henkilöä. Vuonna 1873 perustetun Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) piirissä Hedbergiä luonnehdittiin sellaisilla arvonimillä kuin ”Suomen Paavali”, ”Suomen Luther” ja ”Suomen kirkon mainioin mies”. Lähempänä meidän aikaamme TL Sakari Korpinen on kutsunut Hedbergiä ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi papiksi.

”Emme palvo pyhimyksiä vaan kunnioitamme heitä”, kuuluu tavallinen katolinen vastaus yleiseen väärinkäsitykseen. Jokseenkin samassa hengessä SLEY:n johtaviin pappeihin kuulunut Johannes Bäck totesi Hedbergin kuoleman jälkeen: ”Me emme jumaloi Hedbergiä. Mutta Jeesuksen kiitokseksi me julkitunnustamme, mitä Jeesus on Fredrik Gabriel Hedbergin kautta tehnyt Suomen Siionille.”

Olen tällä blogilla käsitellyt viidennen herätysliikkeen isiä Urho Muromasta alkaen ja viimeksi lestadiolaisuuden isää Lars Levi Laestadiusta. Nyt on vihdoin evankelisen liikkeen isän, ”Kemiön patriarkan”, F. G. Hedbergin vuoro. Taustaksi olen lukenut hänestä noin tuhat sivua: W. A. Schmidtin (1961) ja Seppo Suokunnaan (2011) kirjoittamat elämäkerrat sekä seuraavat Hedbergin suomeksi julkaistut teokset: Uskonoppi autuuteen, Ihmeellinen pyhä kaste, Ainoa autuuden tie ja Hedbergin testamentti.

(lisää…)

Sovinnon avain kulttuurisotaan: suopeuden periaate

JOONA KORTENIEMI

Niin sanottu kulttuurisota (Culture War) raivoaa kiihkeänä länsimaissa. Viime vuosina se on rantautunut yhä vahvemmin myös Suomeen. Kuten tunnettua, kamppailun osapuolia ovat – yleistäen – vasemmistoliberaali ”edistyksellisyys” sekä arvokonservatiivinen ”kansallismielisyys”.

”Edistyksellinen” woke-liikehdintä suhtautuu yleensä positiivisesti maahanmuuttoon, ympäristöarvoihin ja Euroopan unionin kaltaisiin ylikansallisiin instituutioihin. Samalla se kritisoi perinteistä avioliittoa, seksuaalimoraalia, binaarista sukupuolijakoa, kansallisvaltioita sekä länsimaisen kulttuurin kristillistä perintöä nähden ne ”alistavina valtarakenteina”. Konservatiivit tai kansallismieliset puolestaan suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, ympäristöaktivismiin ja ylikansallisiin instituutioihin mutta positiivisesti kansallisvaltioon, perinteisiin perhearvoihin, seksuaalimoraaliin ja sukupuolijakoon.

Kulttuurisodan ensiksi mainitun osapuolen filosofiset juuret palautuvat pitkälti läntiseen marxilaisuuteen sekä siitä ammentaneeseen uudempaan (kolmannen ja nykyisin jo neljännen aallon) feminismiin. Usein mukana on myös postmodernia eksistentialismia, perinteisempää sosialismia tai anarkismia. Jälkimmäisen juuret ovat puolestaan Yhdysvalloissa 1980-luvulla päätään nostaneessa uuskonservatiivisessa liikehdinnässä sekoitettuna monenlaisilla nationalistisilla, traditionalistisilla ja reaktionaarisilla virtauksilla.

(lisää…)

Veli Andreas ja Open Doors: Sanan salakuljettajasta vainottujen vahvistajaksi

EMIL ANTON

Joitain vuosia sitten huomasin, että seurakuntalainen.fi -sivustolla Open Doors -niminen järjestö julkaisi artikkeleita Lähi-idän (kuten Syyrian ja Irakin) vainotuista ja kärsivistä kristityistä. Vuoden 2020 alussa tapasin Open Doorsin Suomen-työn aloittaneen Miika Auvisen, ja pian sen jälkeen liityin järjestön puhujalähettiläsrinkiin (korona-ajan takia olen pystynyt toteuttamaan vain yhden tällaisen keikan).

Open Doorsin perustaja on hollantilainen Veli Andreas (s. 1928), josta en kumma kyllä ollut aiemmin kuullut mitään. Hänen uskomattomia kirjojaan on käännetty suomeksi useampiakin kappaleita: yli 10 miljoonaa (!) myynyt Sanan salakuljettaja (aiemmin julkaistu nimellä Piikkilanka ei pidätä) kertoo työn alkamisesta itäblokin maissa, kun taas Veljiä vahvistamassa kertoo työn painopisteen siirtymisestä Lähi-itään. Lähi-idän avaa myös mukaansatempaava puolifiktiivinen Salaiset seuraajat (2018).

Veli Andreaksen kirjojen lisäksi suomeksi on saatavilla nyt myös Miika Auvisen kertomus Open Doorsin työn tulosta Suomeen teoksessa Kun ovet avautuvat (Päivä 2020). Seuraavassa tiivistän kaikkien yllä mainittujen kirjojen annin – sukellamme siis hetkeksi Veli Andreaksen ja Open Doorsin kiehtovaan maailmaan.

(lisää…)

Trappistimunkin eväät henkiseen ja hengelliseen kasvuun

EETU MANNINEN

Thomas Keating, O.C.S.O. Kuva: Wikipedia

Luin juuri suhteellisen hiljattain kuolleen amerikkalaisen trappistimunkin ja katolisen papin Thomas Keatingin (1923–2018) kirjan Sisäinen eheytyminen: Ihmisen hengellinen matka (Helsinki: Kirjapaja, 1999, suom. Taisto Nieminen. Alkuteos: Invitation to Love, 1992), joka käsittelee kontemplatiivista rukousta. Ainakin minulle se oli oikein miellyttävä ja antoisa lukukokemus, minkä vuoksi päätin arvioida sen blogillamme – vahvan lukusuosituksen kera.

Kuten mainitsin, Keating kuului trappistien sääntökuntaan, joka tunnetaan tiukasta askeesistaan ja vaikenemissäännöistään, joihin myös hän kirjassaan toisinaan viittaa. Sivuhuomiona mainittakoon, että sääntökunta on tunnettu myös maailman parhaisiin lukeutuvista trappistioluistaan, joita sääntökunnan luostarit valmistavat etenkin Belgiassa.

Luostaritaustastaan huolimatta Keating ei edusta ryppyotsaisen tiukkaa askeettisuutta, vaan päinvastoin sydämellisen lempeää hengellisyyttä, josta mahdollisimman monen kirkonmiehen soisi ottavan mallia.

(lisää…)