Pyhä messu, uuden liiton uhri

TUOMAS NYYSSÖLÄ

Se, mitä viimeisellä aterialla tapahtui, on avain katolisen messun ymmärtämiseen. Ja viimeisen aterian tekee ymmärrettäväksi risti. Tässä artikkelissa pyrin osoittamaan, millä tavalla nämä kolme kuuluvat yhteen.

Dieric Bouts: Viimeinen ehtoollinen, 1464–1468

Exoduksessa pääsiäisen alku kuvataan seuraavin Mooseksen sanoin: ”Menkää ja ottakaa lammas kutakin perhekuntaanne kohti ja teurastakaa pääsiäislammas – sillä Herra kulkee rankaisemassa egyptiläisiä, mutta kun Herra näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa pihtipielissä, menee hän sen oven ohi eikä salli tuhoojan tulla teidän taloihinne teitä vitsauksella lyömään. Noudattakaa tätä; se olkoon ikuinen säädös sinulle ja lapsillesi” (2. Moos. 12:21;23-24, 1933)

Nykyäänkin juutalaiset viettävät pääsiäistä Egyptistä vapautumisen muistoksi, tosin ilman karitsan teurastamista – uhraaminen päättyi, kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr.

Jeesuksen aikaan temppeli oli vielä toiminnassa ja pääsiäislampaan uhraaminen tapahtui siellä. Muualla uhraamista ei saanut suorittaa. Varsinainen pääsiäisateria nautittiin sitten kotona. Jeesuksen viimeinen ateria opetuslasten kanssa oli tällainen ateria. ”Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ’Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?’” (Matt. 26:17)

Jeesus viettää juutalaista pääsiäistä uudella tavalla – antaen kirkolleen pyhän messun. (lisää…)

Mainokset

Osmo Tiililä – melkein katolilainen

EMIL ANTON

Jo yli vuosi on vierähtänyt Antti J. Pietilän teologiaa käsitelleestä artikkelistani, jossa mainitsin seuraavana projektinani olevan hänen seuraajansa Osmo Tiililän (1904-1972), joka toimi Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina 1939-1967 eli talvisodasta Vatikaani II:n jälkeiseen aikaan.

Wikipedia kertoo Tiililästä joitain olennaisia seikkoja: hän oli tuottelias kirjoittaja, suosittu puhuja, kirkon konservatiivisen opposition johtohahmo, joka kritisoi erityisesti hengellisen työn laiminlyömistä ja keskittymistä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tiililä erosi Suomen ev.-lut. kirkosta vuonna 1962, mikä herätti suurta huomiota, sillä kirkkoon kuulumaton pappien kouluttaja oli uutuus ja outous.

Wikipedian artikkeli sisältää myös laajan luettelon Tiililän teoksista. Artikkelin substanssi jää kuitenkin ohueksi, eikä siinä kerrota esimerkiksi sitä, että Tiililä pyrki myöhemmin vuonna 1967 katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tästä epäonnistuneesta yrityksestä saa nimensä myös tämän blogiartikkelin otsikko veljellisenä vastavetona Timo Junkkaalan kirjoittaman yli 800-sivuisen Tiililä-elämäkerran otsikolle: Osmo Tiililä – protestantti (Perussanoma 2004). (lisää…)

Paavi Franciscus ja rabbi Skorka: Taivaasta ja maasta

EMIL ANTON

Kuvahaun tulos haulle franciscus taivaasta ja maasta

Paavi Franciscus, Taivaasta ja maasta: Uskosta, perheestä ja kirkosta 2000-luvulla. KATT 2015

Paavi Franciscus on viime aikoina saanut osakseen yhä kasvavaa kritiikkiä, ja hänen suosionsa katolilaisten keskuudessa on laskenut tuntuvasti (ks. esim. tämä). Jos ja kun ajankohtaisimman kirkkopolitiikan taakat käyvät raskaiksi, voi olla hyvä peruuttaa hieman takaisin aikaan, jolloin paavi Franciscus oli vain Jorge Mario Bergoglio. Aikaan, jona hän ei pystynyt eikä hänen tarvinnut päättää koko maailmanlaajan katolisen kirkon suuntaa, ratkaista sen pahimpia ongelmia tai huolehtia sen kasassa pitämisestä.

Jo neljä vuotta sitten Katolinen tiedotuskeskus julkaisi suomeksi arkkipiispa Bergoglion ja rabbi Abraham Skorkan alun perin vuonna 2010 ilmestyneen keskustelukirjan Taivaasta ja maasta. Luin kirjan jo aika kauan sitten ja pidin sitä erittäin hyvänä, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyyni pitkäksi aikaa blogiarviota odottamaan. Google-haun perusteella näyttää siltä, ettei juuri kukaan muukaan ole kirjaa vaivautunut esittelemään – paitsi Aulis Kallio jo ennen suomennoksen ilmestymistä (ja vain yhden teeman näkökulmasta).

Tilannetta pitää nyt korjata, sillä kirja on todella tutustumisen arvoinen. Olen samaa mieltä väitöskirjaohjaajani ja luterilaisen piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen kanssa, jonka mielestä kaikkien pappien ja papiksi aikovien (ja rabbien ja rabbiksi aikovien) pitäisi lukea tämä kirja. Se sisältää paljon hengellistä viisautta ja on muodoltaan malliesimerkki kahden uskonnon edustajan välisestä ystävällisestä ja syvällisestä dialogista. Seuraavassa esittelen kirjasta poimintoina kolme aihekokonaisuutta. (lisää…)

Miksi Jeesuksen piti kuolla?

EETU MANNINEN

Cimabue: Krusifiksi, 1287–1288

Vähän aikaa sitten Raamatussa tuli taas vastaan Matteuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Raamattua lukiessa samoista kohdissa puhuttelevat eri kerroilla eri yksityiskohdat, ja tällä kertaa huomioni kiinnittyi Jeesuksen toiminnan selkeään tavoitteellisuuteen ja ihailtavaan mielenlujuuteen tuskallisen kuoleman edessä. Hän ei puolustaudu syyttäjiensä edessä, vaan pikemminkin kaikki, mitä hän sanoo, vain pahentaa hänen tilannettaan.

Jeesus ei valita edetessään lyöntien, ruoskaniskujen, pilkan ja nöyryyttämisen kautta kohti ristinkuolemaa: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7). Jeesuksen ilmiselvänä tarkoituksena oli vapaaehtoisesti kulkea tämä tie katkeraan loppuun asti, kuten Isän tahto edellytti.

Mutta miksi? Miksi Jeesuksen piti kuolla? Teologit ovat vuosisatoja pohtineet sitä, miksi ihmiskunnan lunastuksen piti tapahtua juuri tällä tavalla. Nykyään monet kyseenalaistavat koko verisen sovituksen mielekkyyden. Mitä me tähän sanomme? (lisää…)

”Pimeässä yössä, salaa”

JOONA KORTENIEMI

Sain viikko-pari sitten luettua hengellisen klassikon, Seppo A. Teinosen suomentaman pyhän Ristin Johanneksen kirjan Pimeä yö (La Noche Oscura). Lukukokemus oli vaikuttava ja herätti runsaasti ajatuksia. Kirjoittaja, pyhä Ristin Johannes (Juan de la Cruz), oli espanjalainen pappi, mystikko ja karmeliittaveli, joka eli vuosina 1542-1591. Espanjassa elettiin tuolloin recogimienton eli ”kokoamuksen” nimellä tunnettua hengellisen, erityisesti mystisen ja askeettisen kirjallisuuden kultakautta.

St. John of the Cross, 1656, Francisco de ZurbarÃ¡n

Francisco de Zurbarán: Pyhä Ristin Johannes, 1656

Karmeliitat ovat sääntökunta, joka on tunnettu askeettisesta spiritualiteetistaan sekä sen kirkolle lahjoittamista monista pyhimyksistä, eritoten mystikoista. Ristin Johanneksen ohella tunnetuimpia karmeliittoja ovat pyhä Jeesuksen Teresa (1515-1582) eli Avilan Teresa, Ristin Johanneksen aikalainen ja ystävä, pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873-1897) eli Lisieux’n Teresa tai ”pikku-Teresa” sekä pyhä Ristin Teresa Benedicta (1891-1942) eli Edith Stein. Kaikki todella vaikuttavia ja rakastettuja hengellisiä hahmoja.

Ristin Johannes tunnetaan hengellisten kirjojensa ja runojensa ohella erityisesti siitä, että yhdessä Avilan Teresan kanssa hän uudisti karmeliittasääntökunnan palauttamalla sille sen aiemmat, askeettisemmat säännöt. Näin syntyi uusi ”paljasjalkaisten karmeliittojen” sääntökunta (Ordo Carmelitarum Discalceatorum). Uudistus herätti suorastaan käsittämättömän voimakasta vastustusta. ”Kengälliset” karmeliitat muun muassa vangitsivat Ristin Johanneksen Toledon luostariin yhdeksän kuukauden ajaksi vuonna 1571. Vankeuden aikana häntä ruoskittiin viikoittain sekä pidettiin pimeässä, ikkunattomassa vankisellissä, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea. Puhuttelevaa on, että monet kauneimmista hengellisistä runoistaan hän kirjoitti juuri vankeutensa aikana. (lisää…)

Hapatuspäivä Oulussa 29.6.2019!

EMIL ANTON

Oulun kaupunginkirjasto. Kuva: visitoulu.fi

Viime vuonna Helsingissä onnistuneesti ensimmäistä kertaa järjestetty Hapatuspäivä tulee tänä vuonna Ouluun! Se järjestetään Pietarin ja Paavalin juhlapäivänä la 29.6.2019 klo 10-17 Oulun pääkirjastossa (Maakuntakokoelmahuone, 3. krs.).

Mukana ovat alustavan ohjelman mukaan kaikki hapatusta.net -blogin kirjoittajat sekä viime vuoden isäntä, dominikaaniveli Gabriel Salmela! Myöhemmin vahvistetaan vielä kaksi kommenttipuheenvuoron pitäjää, jotka ovat joka tapauksessa erittäin mielenkiintoisia yllätysnimiä. (lisää…)

Jumalan muisti ja meidän muistimme

JUHO SANKAMO

Olin Levi Warner: Muisti, 1896

Jos skenaario pitää paikkansa, niin 30 vuoden kuluttua joka kymmenes suomalainen kärsii vaikeasta tai keskivaikeasta muistisairaudesta. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Vuonna 2050 muistisairaita lienee kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Suomi vanhenee hurjaa vauhtia.

Arvioidaan, että vuonna 2050 Suomessa on lähes 400 000 yli 85-vuotiasta – 2,5 kertaa enemmän kuin nyt. Nykyään joka kolmas tuon ikäinen sairastaa vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta. Muistisairaille suunnitellaan ja rakennetaan nykyään heille sopivia asuntoja, ja jopa asuinympäristöjä. (Suomen Kuvalehti, 50, 2018, ”Tie vie aina kotiin” -artikkeli).

Raamatussa korostetaan hyvin paljon muistin ja muistamisen merkitystä. Muisti mainitaan Raamatussa satoja kertoja. Israelin juhlavuodessa kullekin sapatille, kuten myös kirkkovuoden jokaiselle sunnuntaille, on merkitty jokin Raamatun kertomus pelastushistoriasta. Näin uskovat muistelevat jatkuvasti Jumalan suuria tekoja. Monessa tapauksessa ihmisen pelastus on täysin Jumalan muistin varassa. Syntejään katuva ristin ryöväri laittoi toivonsa Vapahtajan muistiin: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:42.) (lisää…)