John Everett Millais: Victory O Lord!, 1871. Kuva: Wikipedia
Kristinuskon ytimessä on usko siihen, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi” – niin kuin on kirjoitettu. (1. Kor. 15:3.) Jos tämän uskon juuret ulottuvat Vanhan testamentin kirjoituksiin, kuten Paavali antaa ymmärtää, tulee kysyä, mihin kirjoituksiin hän viittaa. Itse asiassa jo Jeesus sanoo, että hänen oma kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui juuri niin kuin oli ennalta tiedetty Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa.
Olen viime aikoina syventynyt tähän kysymykseen. Aiheen tiimoilta on mielenkiintoisesti kirjoittanut mm. tohtori Daniel Frankel. Hän argumentoi aika vakuuttavasti, että 5. Mooseksen kirjasta löytyy traditio, jonka mukaan Mooses nimenomaan nähdään kansansa syntien sovittajana. (Frankel, 2014, ”The Death of Moses as a Sacrifice of Atonement for the Sins of Israel: A Hidden Biblical Tradition” – The Actuality of Sacrifice. Past and Present. Brill.)
Usein ajatellaan, että käsitys vanhurskaasta ihmisestä, joka kuolee toisten syntien puolesta, on juuri kristillinen erikoisuus, kristillisen pelastustalouden ainutlaatuinen helmi. Moni ajattelee, että tällainen uskomus on vieras Vanhalle testamentille ja varhaiselle juutalaisuudelle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Viides Mooseksen kirja, Toora, on juutalaisuuden pyhin kirja. Ja jos väitetään, että nimenomaan sieltä voisi löytyä esikuva syntejä sovittavasta Herran palvelijasta, niin se on jo jotain.
Suomeksi on saatavilla vain vähän katolista kirjallisuutta, mutta välillä sitä tulee vastaan aivan yllättäen. Näin kävi minulle viime vuonna, kun törmäsin kahteen 1200-luvun fransiskaanin kirjaan, jotka on suomennettu viimeisten 20 vuoden aikana muista kuin uskonnollisista syistä, nimittäin historiallisen ja kulttuurisen mielenkiintonsa vuoksi. Silti kirjat antavat myös uskonnollis-teologisesti paljon ajateltavaa.
Johannes de Plano Carpini, Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247, Gaudeamus 2003.
Mistä on kyse? No, mitä muuta 1200-luvulla tapahtui kuin Franciscus Assisilainen ja Tuomas Akvinolainen? Tapahtui tämä: Tšingis-kaani ja hänen seuraajansa, siis mongolit, valloittivat lähes koko maailman – heidän valtakuntansa ulottui yhtäkkiä Koreasta Unkariin. Eurooppa heräsi ihmettelemään, keitä nämä Kaukoidän kummajaiset oikein olivat, ja asiasta piti ottaa selvää. Sekä paavi että Ranskan kuningas pisti asialle fransiskaaniveljiä, minkä tuloksena meillä on kaksi keskiajan kuuluisinta ja kiehtovinta matkakirjaa (Marco Polonjälkeen tai ohella).
Ensimmäisen kirjan nimi on Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247 (Gaudeamus 2003), ja sen kirjoittaja on italialainen fransiskaani Johannes de Plano Carpini, pyhän Franciscuksen varhainen seuraaja ja Saksan, Tanskan ja Norjan fransiskaanien koordinaattori. Hän matkusti Mongoliaan noin 60-vuotiaana. Toisen kirjan kirjoittaja on oppinut flaamilainen fransiskaani Vilhelm Rubruk, ja otsikkona on Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255. (Faros 2010). Molemmat kirjat on suomentanut jyväskyläläinen latinisti Sami Jansson, kun taas johdannot ja viitteet on laatinut Helsingin yliopiston dosentti Antti Ruotsala.
De Plano Carpinin ja Rubrukin matkakirjat ovat siitä monumentaalisia teoksia, että ne tarjosivat eurooppalaisille oikeastaan ensimmäiset tiedot paitsi mongoleista, myös buddhalaisista ja kaukoidän nestoriolaisista kristityistä. Molemmat fransiskaaniveljet kulkivat pitkän, vaikean ja vaarallisen matkan maata pitkin aivan Mongolian ytimeen asti: Plano Carpini pääsi seuraamaan suurkaani Güyükin valintaa ja Rubruk sai vuosikymmentä myöhemmin osallistua suurkaani Möngken hovissa värikkääseen uskontojenväliseen väittelyyn.
Harri Virolainen & Ilkka Virolainen, Onnistunut muutos: sisäisestä muutoksesta ulkoiseen muutokseen, Viisas Elämä, 2019.
Koetko, että et ole saavuttanut täyttä potentiaaliasi? Haluaisit kouluttautua, edetä uralla tai vaihtaa alaa, mutta häpeä, epäonnistumisen pelko ja pessimistinen ajattelu kahlitsevat sinua. Haaveiletko aloittavasi terveemmän ja urheilullisemman elämän, mutta suklaakakku ja Netflix-sarjat voittavat, kun pitäisi lähteä salille tai lenkkipolulle?
Haluaisit ehkä matkustella, tutustua ihmisiin, oppia uusia kieliä ja seikkailla, mutta päiväsi kuluvat tyhjänpäiväiseen somettamiseen. Onko sinulla riippuvuuksia tai paheita, jotka rumentavat elämää ja tekevät siitä masentavaa, mutta joista on vaikea päästä eroon?
Vuoden alku on uudenvuodenlupausten ja elämäntapamuutosten aikaa. Tutkimusten mukaan pysyvien muutosten tekeminen on kuitenkin haastavaa. Siksi ne kannattaa toteuttaa realistisesti ja suunnitelmallisesti. Avuksi siinä voi ehkä olla Harri Virolaisen & Ilkka VirolaisenOnnistunut muutos: sisäisestä muutoksesta ulkoiseen muutokseen. Se tarttui kainalooni Suomalaisesta Kirjakaupasta viime keväänä. Lukukokemus herätti monenlaisia ajatuksia self help – kirjallisuudesta ilmiönä, sen taustalla usein vaikuttavasta uushenkisyydestä sekä ilmiön mahdollisuuksista kristillisen uuden evankelioimisen näkökulmasta. Jaan niitä hiukan vuodenalkajaisiksi.
Tänään haluaisin vain lyhyesti toivottaa hapatustiimin puolesta kaikille lukijoille hyvää joulua 2020 ja uutta vuotta 2021. En tosin tiedä, auttavatko toivotukset, mutta ainakin voi toivoa, ja melkein luvatakin, että 2021 on parempi hapatuksen kanssa kuin ilman sitä! Tilastot nimittäin kertovat hyvää blogin kehityksestä.
Viime vuonna 2019 blogillamme käytiin reilu 76 000 kertaa, mikä oli siihenastinen ennätys. Nyt vuonna 2020 blogillamme käytiin lähes 92 000 kertaa! Viime vuonna klikkauksia oli päivittäin keskimäärin 209, tänä vuonna 253. Kiitos kaikille vanhoille ja uusille lukijoillemme! Facebookissa ylitimme tänä vuonna 700 tykkääjän rajan; tällä hetkellä tykkääjiä on 703 ja seuraajia 759. Jakakaa vain ahkerasti juttujamme eteenpäin!
P.S. En malta olla lopuksi kirjoittamatta lyhyttä jatko-osaa kahden viikon takaiseen koronakalenteriesittelyyni. Tämä teologis-hengellinen ekumeeninen videojoulukalenteri on nyt kokonaisuudessaan katsottavissa Youtubesta tai kuunneltavissa podcasteina. Viimekertaisen postauksen jälkeen kalenterissa vierailivat koronasta selvinnyt pastori Arto Antturi, Luukkaan lakiteologiasta väitellyt kirkkoherra Kalervo Salo, UT2020-suomentaja Tuomas Juntunen, Harhaoppia-podcastin pitäjä Markus Finnilä, Herättäjä-yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen, jesuiittaisä James Corkery, ortodoksi-isä Lars Ahlbäck, TT Eero Junkkaala, blogikollega Juho Sankamo, Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila ja Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato. Facebookissa näistä katsotuin on körttikatolinen keskustelu Kalle Hiltusen kanssa (1600 näyttöä), joka päättyy hienoon ”mariaaniseen” Siionin virteen.
P.P.S. Toivotinko jo hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta? Taisin vain sanoa, että haluaisin tehdä niin. Ehkä välttelen sitä siksi, että on vaikeaa löytää siihen sopivia sanoja. Tänä vuonna ja tässä tilanteessa en haluaisi puhua keveitä. Mutta ihan oikeasti toivomme ja toivotamme teille hyvää joulunaikaa (sehän on vasta alkanut) ja siunattua, onnellista vuotta 2021. Herran haltuun.
Blogikollega Emil kertoi kerran koulutehtävästä, jossa piti esittää katolinen pelastuskäsitys kuvallisesti. Joku opiskelija oli piirtänyt nuolet, jotka johtavat kuolemasta taivaaseen, kiirastuleen ja helvettiin. Ajatus vaikutti hauskalta ja ajattelin tarttua siihen. Olen nimittäin pitänyt piirtämisestä lapsesta asti ja teen sitä edelleen huvikseni silloin tällöin. Joskus kuva voi nimittäin kuuluisan sanonnan mukaisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Julkaisen tämän päivän blogipostauksena tämän kuvan ja avaan sen sanallisesti.
Elämme todella ihmeellisiä aikoja. Yksi monista koronapandemian hyvistä seurauksista tai sivutuotteista on se, että olemme laajasti oppineet käyttämään sitä tekniikkaa, joka oli jo olemassa mutta jonka potentiaalia emme vielä olleet osanneet hyödyntää: Zoomit ja Teamsit ovat tulleet tutuiksi, voimme helposti tavata ystäviä ympäri maailmaa poistumatta kotoa. Samalla voimme jakaa tapaamisemme myös muiden kanssa, ikään kuin perustaa tuosta vain oman radio- tai TV-studion. Tämä on aivan ihmeellistä ja historian mittakaavassa todella uutta (Skype, podcastit, Youtube, Facebook jne. on kaikki keksitty tai perustettu vasta 2000-luvulla).
Koronakalenteri
Kirjoitan tätä blogia kertoakseni omasta uudesta tulokkaastani tälle kentälle. Se syntyi aika lailla spontaanisti ja puolivahingossa. Sen nimi on ”koronakalenteri” ja se löytyy Zoom-videoineen Facebookista ja Youtubesta ja podcast-versiona (pelkkä ääni) mm. Anchorista, Spotifysta ja monesta muusta podcast-paikasta. Kyse on siis korona-ajan joulukalenterista, jossa käydään läpi Luukkaan evankeliumin 24 lukua (”luukkua”) uuden UT2020-käännöksen mukaan (joka löytyy tästä).
Koronakalenterin taustakuva: Luukkaan hauta
Koronakalenterin kolmannesta päivästä alkaen (3.12.) olen haastatellut Zoomin välityksellä vieraita eri aiheista. Ensimmäisessä jaksossa juttelin UT2020:n kääntäjän Niko Huttusen kanssa evankelista Luukkaasta ja hänen kreikkansa kääntämisestä, toisessa jututin eksorsisti-isä Gianni Sgrevaa (italiaksi, tiivistelmät suomeksi) ja kolmannessa puhuin parannusihmeistä helluntaipastori Esa Hyvösen kanssa. Itsenäisyyspäivänä vieraana oli kansanedustaja Hussein Al-Taee (tiivistelmä arabiaksi), minkä jälkeen tenttasin professori Antti Laatoa Vanhan ja Uuden testamentin suhteesta ja STI:n pääsihteeri Santeri Marjokorpea naispappeuden vastustamisesta.
Suomalaisista katolisista papeista mukana ovat olleet dominikaaniveli Gabriel Salmela ja blogikollega Oskari Juurikkala, minkä lisäksi olen toistaiseksi julkaistuissa jaksoissa jututtanut myös Pipliaseuran Antti Siukosta, Open Doorsin Miika Auvista ja Saalem-seurakunnan Muayad Namroodia. Kaikki jaksot voi katsoa tai kuunnella yllä olevista linkeistä – parissa tapauksessa äänitiedosto on (omasta mokastani) hieman videotiedostoa lyhempi. Luvassa on uutta joka päivä aina jouluaattoon 24.12. asti, ja sen voin sanoa, että mielenkiintoiset vieraat eivät lopu kesken.
Podcastien ihmeellinen maailma
Koronakalenteri kuitenkin tosiaan loppuu jouluaattona, ja sen jälkeen voi hyvin olla, että kuulija kaipaisi lisää vastaavanlaista hyvää (näin toivon!) sisältöä. Siksi ajattelin tässä suositella joitain viime aikoina löytämiäni kristillisiä tai uskontoaiheisia podcasteja, joista saa paljon mielenkiintoista tietoa ja/tai teologis-hengellisiä rakennusaineita.
Kaksi aivan huippuluokan kristillistä podcastia, joita todella suosittelen, ovat evankelistaustaisten Eero Hietalan ja Heikki RusamanKirkon ihmeellisimmät tarinat ja helluntailaistaustaisen Markus FinnilänHarhaoppia. Olen kuunnellut molempien kaikki jaksot ja pitänyt niitä kaikkia erittäin hyvinä, vaikka toki joskus joissain yksityiskohdissa voisi antaa jotain kritiikkiä. Molemmissa on hieno humoristinen ja ekumeeninen ote ja vankka tietosisältö, usein myös hyviä katolisia aiheita. Olen myös saanut ilon päästä molempiin podeihin vieraaksi. Isä Oskari taas oli jopa Kirkon ihmeellisimpien tarinoiden ensimmäinen vieras.
Toki täytyy muistaa myös isä Oskarin oma Hetki Jeesukselle -rukouspodcast sekä toisen blogikollega Juho Sankamon viimevuotinen podcast Uskon salaisuus vartissa ja uudempi Katolinen vartti -ohjelma. Mainitsemisen arvoisia ovat myös katolisen KD-aktiivin Viljami Haaviston podcast Uskonnon pitkä oppimäärä, jossa esitellään enemmän ja vähemmän tunnettuja uskontoja, sekä väikkäriohjaajani Jyri Komulaisen viimevuotinen podcast Jyri Komulainen, jossa käydään aivan erinomaisia dialogeja. Eikä tietenkään sovi unohtaa Areiopagi-podcastia, jossa Aku Visala, Lari Launonen ja kumppanit pohtivat uskonnon, tieteen ja filosofian kysymyksiä.
Lopuksi
Tässä on nyt siis annettu vinkkejä podcastien ihmeelliseen maailmaan ja tekemistä tuntikausiksi, jos korona-aika jostain syystä alkaisi käydä tylsäksi. Ei kannata tuhlata tätä arvokasta aikaa. Monet ovat varmasti ajatelleet esimerkiksi lukevansa Raamatun ”sitten joskus, kun on aikaa” – no nyt sitä on! Ja meillä on vielä uunituore UT2020-käännös, joten kielikään ei ole raskasta eikä vaikeasti ymmärrettävää.
Tekosyitä ei enää ole. Hyvät oppaat ovat silti tarpeen, ja siksi olen pyrkinyt kutsumaan koronakalenteriin vieraiksi huipputyyppejä kutakin Luukkaan lukua valottamaan. Mutta olen vain raapaissut pintaa. Ehkä lukijoidemme joukossa on paljon edistyneempiä podcast-maailman tuntijoita ja haluaisitte jakaa omat suosituksenne? Mitä itse olet nyt adventin aikana kuunnellut, millä eväillä vamistaudut jouluun ja uuteen vuoteen 2021?
Työpöytäni laidalla on kaksi lastentarhasta tuotua kehystettyä valokuvaa. Siinä hymyilevät sormi suussa Simeon 3v ja Topias 1,5v. Erityisesti lapset, ja se että kuvien yllä lukee ”Pappa”, laittaa pohtimaan ihmisarvoa erityisen toiveikkaalla tavalla. Ei ole sattumaa, että evankeliumeissa useat isät ja äidit saapuvat Jeesuksen luo pyytääkseen apua lapsilleen.
Psalmissa sanotaan: ”– mikä on ihminen! Kuinka sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöitä hänet kunnialla ja kirkkaudella.” (Ps. 8.) Epävarmojen aikojen keskellä kysymys ihmisestä nousee valtavan tärkeäksi. Jumala, pidä huolta ihmisistä. Julkaisin juuri kirjan Taivasolento – kirja ihmisestä, jossa käsittelen ihmisarvoa ja ihmisen merkitystä Jumalan suunnitelmissa.
”Minulla ei ole ihmistä” – vastasi halvaantunut mies Jeesukselle Betesdan altaalla, kun tämä kysyi häneltä: Tahdotko tulla terveeksi? Mies, joka oli sairastanut 38 vuotta, oli ilmeisesti yksinäinen. (Joh. 5.) Suomessa on paljon ihmisiä, joilla on tuo sama vastaus: Minulla ei ole ihmistä, joka auttaisi. Varsinkin korona-aikana moni jää yksin.
Meditaatio on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän. Sanallinen rukous – vaikka olen saanut siitä todella paljon – tuntuu välillä suorittamiselta: huomaa ponnistelevansa ja asettelevansa kauniita sanoja peräkkäin miellyttääkseen Jumalaa, jonka ehkä mieltää jollain tavalla ankaraksi ja kitsaaksi. Tai sitten kokee, että sanat jollain tavalla rajoittavat, kahlitsevat ja estävät ottamasta vastaan sitä ääretöntä Rakkautta, joka Jumala on.
Se johtaa miettimään, miten löytäisi tavan rukoilla, jossa näkyisi paremmin rukouksen luonne Jumalalle avautumisena, jättäytymisenä, sisäisenä lepona Jumalassa. En liene ainoa kristitty, jolla on tällaisia ajatuksia.
Meditaatio – ja siihen liittyen erityisesti mindfulness eli tietoinen läsnäolo – on nykyisin muotia. Liikemiehet, artistit ja urheilijat meditoivat. Meditaatio on omaksuttu myös joihinkin uudempiin psykologisiin terapiametodeihin. Sen hyödyistä on paljon tutkimustietoa: se lievittää ahdistusta, masennusta ja pelkotiloja, lisää sisäistä hyväksyntää ja parantaa stressinsietokykyä.
Samalla osa kristityistä suhtautuu siihen varauksella. Syynä on se, että monet suositut meditaatiometodit ovat peräisin idän uskonnoista, erityisesti zen-buddhalaisuudesta. Länsimaihin ne ovat usein tulleet hengellisesti epämääräiseksi koetun uushenkisyyden kautta. Pelkona on, että niiden taustalla oleva ajattelu siirtyy mukana ja vahingoittaa kristityn hengellistä elämää.
Samalla kristinuskolla on luostari- ja erakkohengellisyyteen pohjautuva oma, rikas meditaation perinne. Meditaatio ei sinänsä ole millään tavalla kristinuskolle vierasta. Päinvastoin: monille suurille pyhille se on ollut itsestään selvä osa hengellistä elämää.
Miten siis löytää aidosti kristillinen tapa meditoida? Miten se voisi olla osa kristillistä rukousta? Voisiko ehkä myös uusia meditaatiometodeja integroida osaksi kristillistä rukousta antamalla niille kristillisen sisällön? Sitä selvittääkseni luin belgialaissyntyisen, mutta elämästään suurimman osan Ruotsissa vaikuttaneen karmeliitan Wilfrid Stinissenin (1927-2013) kirjan Kristillinen syvämietiskely.
William Blake: Viimeinen tuomio, 1808. Kuva: Wikipedia
Näinä aikoina moni miettii, mihin tämä maailma on menossa. Mitä tästä kaikesta seuraa? Minkälaista tuhoa korona lopulta tulee jättämään jälkeensä? Mitä vaikutuksia laajalla lockdownilla tulee olemaan kotimaamme talouteen? Kuinka paljon valtio voi viedä pois ihmisten perusvapauksia pandemian vuoksi? Mitä on käynyt totuudelle? Fake news on uusi käsite. Ilmastonmuutoskin jännittää.
Katolisessa uskossa lopunajan perustapahtumat ilmaistaan jo uskontunnustuksessa. Jeesus Kristus tulee kerran takaisin kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin kuolleet heräävät haudoistaan. Katolisessa kirkossa korostetaan myös, että kirkko tulee käymään läpi kovan koetuksen ennen Kristuksen paruusiaa. (Katolisen kirkon katekismus 675.) Jeesus puhuu ahdingon ajasta:
Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. (Matt. 24:21.)
Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa lopunajan ahdinko ja Messiaan synnytyskivut olivat hyvin yleisiä aiheita, kun käsiteltiin lopunaikaa. Jumalan valtakunta murtautuisi esille valtavien kipujen kautta. Oikeastaan Jeesuksen missio sopii juuri tähän odotukseen. Nimittäin juuri ristillä kuollessaan Messias halveksittuna ja hylättynä astui lopunajan ahdistusten myrskyn silmään. Silloin aurinko pimeni. Juuri kun Jeesus näytti epäonnistuneen täydellisesti, Jumalan voitto olikin murtautumassa esiin. Tätä Herraa kirkko seuraa:
Kirkko astuu Jumalan valtakunnan kirkkauteen vain viimeisen pääsiäisen kautta, jossa se seuraa Herraansa hänen kuolemassaan ja ylösnousemisessaan. Valtakunta ei siis toteudu siten, että kirkko saavuttaisi jatkuvasti kehittymällä riemuvoiton historiassa, vaan siten, että Jumala voittaa pahuuden voimien viimeisen hyökkäyksen. (KKK 677.)
