10 käskyä: Katolinen vartti palaa moraalin pariin

JUHO SANKAMO

Nykyään kaikki kannattavat mielellään jakamatonta ihmisarvoa, moraalia, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tästä huolimatta ihmiset ja poliittiset puolueet ajautuvat moraalisissa kysymyksissä aivan vastakkaisiin ratkaisuihin ja tekoihin. Ratkaisuja kuitenkin perustellaan nimenomaan ”ihmisarvon kunnioittamisella” ja moraalisilla argumenteilla. Tästä seuraa kysymys: onko meillä yhteinen käsitys moraalista?

Katolinen vartti Radio Deillä! | — Katolinen vartti

Katolinen vartti on taas alkanut Radio Deillä! Ohjelma on kuunneltavissa Radio Dein taajuuksilla tiistaisin klo 20:03 ja uusintana lauantaisin klo 23. Nyt syyskaudella sukellamme moraalikysymyksiin. Aiheena on 10 käskyä. Tiistaina 17.8. Katolisessa vartissa kanssani keskustelee isä Oskari Juurikkala. Aiheenamme on luonnollinen moraalilaki.

Luonnollinen moraalilaki ei ole yleisesti ottaen kovin suosittu käsite nykyään. Kuitenkin jo antiikin ajoista asti on puhuttu luonnollisesta moraalilaista, joka on kaikille ilmeinen ja ymmärrettävä inhimillisen järjen avulla. Kyse on objektiivisesta moraalisesta käsityksestä, joka koskee kaikkia ihmisiä, kaikkina aikoina. Kristillisen näkemyksen mukaan 10 käskyä tiivistää ja sanoittaa tuota luonnollista moraalilakia.

Yksi luonnollisen moraalilain suurista puolestapuhujista oli Martin Luther King Jr. Hänen mukaansa luonnollinen moraalilaki suojelee ja velvoittaa kaikkia, ja kaiken värisiä, ihmisiä, koska Jumala on luonut meidät kaikki omaksi kuvakseen. Luonnollisen moraalilain vastakohtana voisi olla anarkia tai vahvimman käden oikeus. Myös tunteisiin perustuva käsitys oikeasta ja väärästä on nykyään suosittu. ”Ei se voi olla väärin, kun se tuntuu niin oikealta ja hyvältä.” Raamatusta löytyy paljon moraalista opetusta, ja Raamatussa ihmisyyteen kuuluu tietynlainen ymmärrys siitä, mikä on oikein, ja mikä on väärin. Moraalinen ymmärrys kuuluu ihmisyyteen.

(lisää…)

Paluu helvettiin – Vastaus Petri Tikalle

EETU MANNINEN

Kesäkuun lopussa julkaisin kardinaali Walter Kasperin Mercy-teoksen arvioni yhteydessä artikkelin, jossa asetuin puolustamaan perinteistä helvettioppia sitä kritiikkiä vastaan, jota se on – mielestäni usein epäreilusti – saanut osakseen. Yllätyksekseni tämä blogiteksti poiki vastineen: kristillisestä universalismista Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija ja luterilainen pastori Petri Tikka huomasi kirjoitukseni ja kommentoi sitä perusteellisesti omalla blogillaan.

Heti kärkeen tahdon kiittää Tikkaa tästä vastineesta. Kirjoitus oli mielestäni erinomainen: Tikka vastasi argumentteihini ystävällisessä hengessä, antoi täsmennyksiä kohtiin, joissa tämä oli aiheesta käytävään tieteelliseen keskusteluun perehtymättömyyteni vuoksi paikallaan (tähän tekstissäni kehotinkin) ja, mikä kenties tärkeintä, pyrki vastakkainasettelusta dialogiin.

Haluankin tarttua Tikan kädenojennukseen ja osallistua tähän dialogiin. Tämän vuoksi pieni täsmennys lienee heti alkuun paikallaan: sanoin kirjoituksessani apokatastasis-oppia ohimennen varhaiskristilliseksi harhaopiksi, ja Tikka huomautti vastineessaan, että tällainen kielenkäyttö ei ole kovinkaan rakentavaa. Ymmärrän, että termillä on ikävä kaiku, enkä itsekään koe sen käyttöä ekumeenisessa dialogissa mitenkään fiksuna tai mielekkäänä. Käytin sitä lähinnä dogmihistoriallisessa merkityksessä opillisesta näkemyksestä, joka poikkeaa katolisen kirkon ja useimpien muidenkin kirkkojen perinteistä valtavirtaa edustavasta opetuksesta. Tämän negatiivisempaa sisältöä ei tarkoituksenani ollut termiin ladata, joten pahoittelen huonoa sananvalintaa.

Tikan vastineen perusteella en kutsuisikaan hänen edustamaansa kantaa harhaopiksi siinä mielessä, että se pitäisi sisällään jotain kristillistä jumalakuvaa olennaisesti vääristävää. Tiettyjen teologisten erimielisyyksien ohella peruslähtökohdissamme vaikuttaa olevan myös paljon samaa. Tässä vastauksessani haluankin paitsi vastata Tikan vastineeseen ja täsmentää kantaani, myös ekumeenisessa hengessä arvioida meitä yhdistäviä tekijöitä ja pohtia niiden ohella vallitsevien teologisten erimielisyyksien taustalla olevia syitä ja taustaoletuksia.

(lisää…)

Jason Lepojärvi: Perjantailahja

EMIL ANTON

Seuraa puolueellinen kirja-arvio. Teologian tohtori, ”rakkaustohtori” Jason Lepojärvi on hyvä ystäväni. Olen mm. nukkunut hänen kanssaan samassa sängyssä Swarzędz-nimisessä puolalaisessa pikkukaupungissa. Pohdimme predestinaatio-oppia niin kauan kunnes nukahdimme. Vuosia myöhemmin kuvasin Jasonin kuuluisan kosinnan Helsingin yliopiston luennolla.

Tapasimme Ketko-kurssilla vuonna 2003 ja heti klikkasi. Lepojärvi tutustutti minut C. S. Lewisiin, josta hän myöhemmin teki väitöskirjansa ja jota hän siteeraa suunnilleen jokaisessa artikkelissaan ja puheenvuorossaan. Päädyinpä minäkin Jasonin innostamana lukemaan koko liudan Lewisin kirjoja ja Lewis-elämäkertoja ja kirjoittamaan niistä vanhalle blogilleni jutun jos toisenkin (ks. 1, 2, 3, 4, 5). Kirjoitin myös Lepojärven väitöskirjasta ja hänen aiemmasta Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaa käsitelleestä kirjastaan.

Minä puolestani tutustutin Lepojärven Opus Deihin ja sen senaikaiseen Suomen-johtajaan Alexandre Havardiin, joka nykyään asuu Venäjällä. Lepojärvi käänsi Havardin ensimmäisen kirjan Hyvejohtajuus ja minä toisen Suurisieluisuus. Yhdessä tutustuimme Johannes Paavalin ruumiin teologiaan ja matkasimme Puolassa hänen jalanjäljissään. Lepojärvi kirjoitti aiheesta gradun ja kirjan, minä taas perustin sivustot Mieheksi ja naiseksi ja Johannes Paavali II, joista jälkimmäisessä Lepojärvikin oli mukana.

Se siitä taustasta. Nyt Lepojärveltä on tullut uusi kirja nimeltään Perjantailahja, joka koostuu paljolti Hyvejohtajuus-sivustolla julkaistuista jutuista. Samaa jatkumoa. Havard, hyveet, Lewis ja puolalainen paavi ovat tässäkin taustavireinä. Mutta paljon muutakin on mukana. Kirjaa on jo luettu ja arvioitu paljon ja kiittävästi, ja aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistunutta Lepojärveä on haastateltu ahkerasti. Katso esim. Opkon, Seurakuntalaisen, Ristin Voiton, Kirkko ja Kaupungin, Hyvejohtajuuden sekä Mielen tiloja ja Inarin kootut -sivustojen jutut. Lisäksi uusimmassa Perusta-lehdessä julkaistiin Miikka Niirasen ylistävä arvio. Yhdyn siihen ja muidenkin arvioiden kehuihin.

Mitäpä tässä näiden kaikkien jälkeen enää lisäisi? Oikeastaan voisin vain jättää teidät lukemaan kaikkia yllä olevia linkkejä. Kannattaa tehdä se, ja sen jälkeen vielä hankkia ja lukea Lepojärven kirja. Oma vaikutelmani kirjaa lukiessa oli seuraava: solidia settiä. Onpa hyvä, että tällaista julkaistaan ja ilmestyy. Viisasta, hyvää ja oikeaa opetusta, hauskasti ja nerokkaasti ilmaistuna ja havainnollistettuna. Ei mulla muuta.

(lisää…)

Kesäloma ja bussipyhiinvaellus

EMIL ANTON

Blogimme jää jälleen kesälomalle heinäkuun ajaksi. Seuraava blogiartikkeli ilmestyy siis 2. elokuuta.

Vuoden 2021 ensimmäinen puolisko (tammi-kesäkuu) sujui blogin kannalta oikein mukavasti: näyttökertoja on kertynyt kokonaiset 50 000, mikä on tähänastinen ennätys puolivuotiskaudella (ja sama määrä kuin koko vuonna 2018). Kävijöitä on ollut reilut 22 000, näyttökertoja on siis keskimäärin n. 2,2 per kävijä.

Vaikka blogimme on heinäkuussa lomalla, emme ole toimettomia. Haluaisin tässä käyttää tilaisuuden mainostaakseni Jaakobin juhlapäivänä 25.7. järjestämääni bussipyhiinvaellusta Helsingistä Renkoon Pyhän Jaakon kirkkoon ja kansanmusiikkimessuun. Xacobeo-juhlavuonna on mitä sopivinta tehdä pieni pyhiinvaellus tähän Hämeen Härkätiellä sijaitsevaan ”Suomen Santiagoon”. Päiväretki ohjelmineen ja ruokailuineen maksaa 87e ja sille voi ilmoittautua mukaan mailitse osoitteeseen happyguidehelsinki@gmail.com. Lisätiedot matkasta täällä.

Lopuksi haluaisin vielä kertoa, että jatkoin juhannuksena UT2020-dialogejani, jotka löytyvät Facebookista, Youtubesta ja podcastmaailmasta. Tällä kertaa teemana oli Juhannusjohannes, lukuina 3. Joh. ja 2. Joh. ja vieraina kansanuskon tutkija TT Risto Pulkkinen ja ex-lestadiolainen prätkäpappi Johannes Alaranta. Upotan keskustelut tähän alle kesäkuuntelemiseksi.

Lopuksi haluaisin muistuttaa vielä siitä, että kaiken maailman kristilliset kesätapahtumat järjestetään nyt suureksi osaksi jälleen etänä, joten jokaisen on helppo osallistua niihin kotoa käsin. Kannattaa seurailla, oppia ja vertailla – palataan sitten kenties arvioihin kesäloman jälkeen. Eilen päättyivät esimerkiksi Evankeliumijuhla, Kansanlähetyspäivät, Herättäjäjuhlat ja Suviseurat ja kaikkien ohjelmaa voi edelleen katsoa tai kuunnella verkossa. Lisäksi kannattaa muistaa toimittamani suomenkieliset Vatikaanin uutiset, jotka eivät jää kesälomalle. Hyvää ja siunattua kesää kaikille!

(PYHÄ?) PAAVO RUOTSALAINEN: HERÄNNÄISYYDEN ISÄ

EMIL ANTON

Aiemmin tänä keväänä olen esitellyt täällä lestadiolaisuuden ja evankelisuuden isät, L.L. Laestadiuksen ja F.G. Hedbergin, ja nyt on vihdoin tullut herännäisyyden eli körttiläisyyden isähahmon, Paavo Ruotsalaisen (1777–1852) vuoro. Ei kahta ilman kolmatta! Eikä viimeisin ole vähäisin, sillä Ruotsalainen sijoittui vuoden 2004 Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijalle 59. jättäen taakseen mm. Topeliuksen, Svinhufvudin ja Aki Kaurismäen. (Laestadius sijoittui heti Ruotsalaisen jälkeen sijalle 60., vaikkei hän oikeastaan ollut edes suomalainen vaan ruotsalais-saamelainen.)

Olen lukenut tätä kirjoitusta varten lähemmäs tuhat sivua Paavo Ruotsalaisesta, ennen kaikkea kaksi todella erinomaista elämäkertaa hänestä, Aapeli Saarisalon Erämaan vaeltaja – Paavo Ruotsalainen (WSOY 1969) ja Tapani Ruokasen Ukko-Paavo: Paavo Ruotsalainen ja 1800-luvun heräävä Suomi (Otava 2002). Molempia kirjoja suosittelen laajasti ja lämpimästi. Lisäksi luin Olavi Tarvaisen lyhyen tutkielman Paavo Ruotsalainen luterilaisen kristillisyyden edustajana (1944) sekä soveltuvia osia Juha Siltalan omalla tavallaan mielenkiintoisesta psykohistoriallisesta teoksesta Suomalainen ahdistus: Huoli sielun pelastumisesta (Otava 1992). Aiemmin olen lukenut myös Paavo Ruotsalaisen kirjeet.

Paavon perintö elää. Sitä vaalii Herättäjä-yhdistys järjestämällä vuosittain Herättäjäjuhlat (tänä vuonna verkossa ja pihoilla) ja julkaisemalla Henki-lehteä (ent. Hengellinen Kuukauslehti). Seuroissa veisataan Siionin virsiä ja Nilsiän Aholansaaressa sijaitsee Paavon pirtti, jonkinlainen herännäisten pyhiinvaelluskohde. Nämä perusasiat herännäisyydestä tiesin etukäteen – vuonna 2017 liityin jopa ekumeenisessa hengessä hetkeksi Herättäjä-yhdistykseen ja tilasin lehden. Paavon elämästä sen sijaan tiesin vähemmän: kuuluisan kohtaamisen seppä Högmanin kanssa (”yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki”), nousun ”kahden hiippakunnan piispaksi”, eron Hedbergistä, en paljon muuta.

Nyt opin valtavasti lisää kaikenlaista mielenkiintoista tästä miehestä, josta Lönnrot sanoi: ”Heränneet kunnioittavat häntä enemmän kuin katolilaiset paavia.”

(lisää…)

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 2: Helvettiopin puolustus

EETU MANNINEN

Paholainen keskiaikaisessa kuvituksessa. Kuva: Wikipedia

Eilen julkaisemassani arviossa Walter Kasperin kirjasta Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life lupasin käsitellä tärkeää kysymystä Jumalan laupeudesta ja helvetistä. Aihe on tullut viime aikoina esille suurelle yleisölle helposti lähestyttävällä tavalla myös Suomen teologisella kentällä (ks. hyviä puheenvuoroja esim. täältä ja täältä).

Tässä yhteydessä myös varhaiskristillinen harhaoppi apokatastasiksesta, jonka mukaan Jumala lopulta saattaa pelastavaan yhteyteensä kaikki ihmiset, on saanut osakseen kiinnostusta ja sympatiaa samalla kun perinteinen helvettioppi on kohdannut kovasanaista kritiikkiä (ks. esim. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä).

Tässä Kasperin kirjan arvion kakkososassa lähestyn kysymystä ensin referoimalla hänen esitystään, minkä jälkeen nostan asiasta esiin omia ajatuksiani ja peilaan niitä edellä linkittämiini lähteisiin. Kasperin apokatastasis-opin kritiikki ei nimittäin mielestäni ole niin terävää eikä mene niin syvälle siihen liittyvän argumentaation perusteisiin kuin olisin toivonut.

Olen myös sitä mieltä, että vaikka helvetistä on olemassa paljon hyvää teologiaa, sitä tarvitaan myös lisää. Uskaltaisin nimittäin väittää, että helvettiopin epämuodikkuus johtuu pitkälti pikemminkin niistä mieli- ja kielikuvista, joita siihen liitetään kuin sen varsinaisesta opillisesta sisällöstä. Käykäämme siis pidemmittä puheitta kiinni tähän tulikivenkatkuiseen pihviin!

(lisää…)

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 1

EETU MANNINEN

Kardinaali Walter Kasper on tunnettu ja vaikutusvaltainen saksalainen teologi, joka toimi Rottenburg-Stuttgartin arkkipiispana vuosina 1989–1999 ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston pääsihteerinä vuosina 1999–2001. Kasper on kannattanut näkyvästi sallivaa kantaa eronneiden ja uudelleen avioituneiden pääsyä sakramenteille ja oli aiheen tiimoilta paljon esillä vuosien 2014–2015 perhesynodien aikana.

Etenkin paavi Franciscuksen kauden alkuaikoina Kasperia kutsuttiin myös usein ”paavin teologiksi”. Kasper lahjoitti vuoden 2013 konklaavissa kirjansa Barmherzigkeit: Grundbegriff des Evangeliums – Schlüssel christlichen Lebens käännöksen tulevalle paaville, joka myöhemmin kommentoi lukukokemusta positiivisesti: ”Kirja on tehnyt minulle paljon hyvää, Kasper on hyvä teologi”. (ks. Tiina Huhtanen, ”Radikaalia armoa armottomaan aikaan: Walter Kasperin ilmoitusteologian ajankohtaisia painopisteitä,” Teologinen Aikakauskirja 1/2017: 64–65. Ks. myös taannoinen TA-katsaukseni.)

Nämä Franciscuksen sanat (“This book has done me so much good”) komeilevat myös teoksen englanninkielisen laitoksen Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life etukannessa, ja tämän paavillisen suosituksen siivittämänä tartuin itsekin tähän kirjaan.

Lukukokemus oli itsellenikin positiivinen. Kasperin tyyli on mielestäni kuitenkin varsin oppikirjamainen, mikä on ehkä pääsyynä siihen, etten voi paavin tavoin sanoa kirjan varsinaisesti ravinneen minua, kuten esimerkiksi aiemmin esittelemäni kardinaali Carlo Maria Martinin rukouskirjan. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että hyvä teologi ei välttämättä ole myös hyvä hengellinen kirjailija (sama pätee tietenkin myös toisin päin). Kasper myös käsittelee varsin laajaa aihekirjoa ja ikään kuin pikakelaa monet teemat nopeasti läpi tuomatta niihin kovin olennaista kontribuutiota.

Tässä arviossani keskityn Kasperin kirjan ydinteemaan, joka on laupeuden (Barmherzigkeit, mercy) käsitteen teologinen merkitys ja asema. Mielestäni Kasper esittää tähän aiheeseen liittyen paljon teologisesti oivaltavia näkökohtia, joiden johdosta yhdyn ainakin paavin lausunnon jälkimmäiseen osaan. Kirja antaa myös tilaisuuden poiketa nykyään Suomessakin pinnalle tulleeseen keskusteluun helvetistä ja apokatastasis-opista, joka vaatii ihan oman jatko-osansa.

(lisää…)

Katolinen Turku

EMIL ANTON

Tänään kerron teille katolisesta kaupungista nimeltä Turku. Nimi tulee kauppapaikkaa tarkoittavasta sanasta (samaa juurta kuin ”tori”, eli Turun tori on oikeastaan Turun Turku tai torin tori, oikea torien tori!) ja kaupunki jo 1200-luvulta, jolloin paavi siirsi sen oikealle paikalleen. Turku on Suomen keskiaikapääkaupunki, kirkollinen pääkaupunki, joulupääkaupunki ja muutenkin alkuperäinen pääkaupunki.

Koska rakastan Turkua enemmän kuin mitään muuta (paitsi toivottavasti Jumalaa ja lähimmäistä), päätin lukea siitä kolme kirjaa. Lainasin ne kirjastosta, joka ei tosin ole yhtä hieno kuin Turun kirjasto, johon päivittäin kävelin Kastusta kesällä 2010 lukemaan Turun Sanomat ja fiilistelemään sitä onnea, että sain asua Turussa. Näillä kävelymatkoilla nostin usein käteni ekstaattisesti Tuomiokirkkoa tervehtimään, kun kansallispyhäkkö tuli näkyviin. Mielessäni alkoi muhia palavan katolisromanttinen vieraskynä, josta Turun Sanomat tykkäsi niin paljon, että kirjoitukseni ”Turku ja Rooma” voi lukea lehden nettisivuilta edelleen, 11 vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen lukemistani kirjoista alkaa samalla lailla kuin tuo 11 vuoden takainen juttuni. ”Rooma on kuuluisa seitsemästä kukkulastaan, mutta niin on myös Turku.” Näin tosiaan alkaa vuonna 2017 julkaistu Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talveen erinomainen Turku: Kaupunkiopas. Opin siitä paljon uutta, muun muassa sen, ettei missään muualla Suomessa ole yhtä laajaa arkkitehtonista kattausta kuin Turussa. Ja kukapa komeileekaan kirjan ensimmäisessä sivunmittaisessa henkilökuvassa? Kaupungin kuuluisa katolinen arkkitehti Benito Casagrande, jonka Casagrandentalo Vähätorin kupeessa jokirannassa julistaa ohikulkijoille Omnia vincit amor (Rakkaus voittaa kaiken). Turun katolisuus ei olekaan vain historian havinaa vaan näkyy myös tämän päivän kaupunkikuvassa.

(lisää…)

Fariseukset ennen ja tänään

JOONA KORTENIEMI

Evankeliumeja lukeva ei voi välttyä huomiolta, että Jeesuksen julkisessa toiminnassa eräs hyvin keskeinen juonne on konflikti fariseusten kanssa. Lähes kaikkea Jeesukseen toimintaa ympäröi fariseusten kriittinen, paheksuva huomio. Aina välillä jännite puhkeaa näkyviin tiukkoina sananvaihtoina. Jos näin, ymmärtääksemme kuka Jeesus oli ja on, lienee tärkeää ymmärtää keitä fariseukset olivat – ja ovat.

Vaikka farisealaisuus oli osa Jeesuksen ajan juutalaisuutta, aihe on relevantti vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi paavi Franciscus on toistuvasti muistuttanut siitä, että farisealaisuus on jatkuva vaara aidolle hengelliselle elämälle (ks. esim. täältä ja täältä).

James Tissot: Jeesuksen puhe fariseuksia vastaan. Kuva: Wikipedia.

Pohdin tässä kirjoituksessa farisealaisuuden luonnetta historiallisesti, teologisesti ja hengellisesti. Vaikka olen teologi, en ole Uuden testamentin eksegeetti. Analyysi ei siis välttämättä ota huomioon kaikkia uusimman tutkimuksen löytöjä. Pohtiessani farisealaisuutta nykypäivänä saatan tehdä hiukan suoraviivaisia yleistyksiä. Pyrin olemaan kuitenkin niiden suhteen tasapuolinen, joten toivon, ettei kukaan niistä turhaan loukkaannu.

(lisää…)