Luther – äärimmäisyyksien mies

Martti Luther (1483-1546)

En ole koskaan ollut luterilainen. Aloin kiinnostua Lutherista ja luterilaisuudesta tietoisemmin vasta viime aikoina, erityisesti reformaation 500-vuotistapahtuman vuoksi. Siksi innostuin nähdessäni Olli-Pekka Vainion teoksen Luther, josta Kirjapaja on juuri julkaissut uudistetun laitoksen (Kirjapaja 2016).

Vainio oli silmissäni lupaavin kirjoittaja Lutherin esittelijäksi. Toisaalta hän on maailmanluokan Luther-asiantuntija, toisaalta hän on katolismielinen teologi, joka on kiinnostunut esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen ajattelusta. Vainion Luther-kirja ei ole puhdas elämäkerta, vaikka se tarjoaakin hyvän johdatuksen myös Lutherin elämänvaiheisiin. Teoksen pääpaino on Lutherin teologialla sekä laajemmalla ajatusmaailmalla, johon kirja tarjoaa sujuvan ja samalla syvällisen johdatuksen. (lisää…)

Reformaation tarina Kuopion piispan kertomana

Katolis-luterilainen asiakirja Vastakkainasettelusta yhteyteen: luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset viettävät yhdessä reformaation muistoa 2017 toteaa, ettei historia voi muuttua, mutta sen muistamisen ja kertomisen tapa on aina valikoivaa, ja sitä me voimme muuttaa. Erinomaisen esimerkin asiakirjan peräänkuuluttamasta uudesta kerrontatavasta tarjoaa piispa Jari Jolkkosen helppolukuinen 55-sivuinen kirjanen Reformaation tarina (Helsinki: Kirjapaja 2017).

Kivasti kuvitettu kirja on antoisa lukukokemus, samalla kevyt että syvällinen. Se on sisällöltään pitkälti yhtenevä sen kanssa, mitä Jolkkonen kirjoittaa reformaation synnystä ja vakaumuksista synodaalikirjassa Armon horisontit – huomisen luterilaisuus (Helsinki: Kirjapaja 2016). Tarinaa kelpaakin tässä muodossa toistaa, sillä se tuo esiin näkökohtia, jotka ovat jääneet monille totuttujen yksinkertaistuksien takia pahasti hämärän peittoon.

Jari Jolkkonen lienee Suomen evankelis-luterilaisen piispakunnan ”katolisin” piispa. Hengellisessä omaelämäkerrassaan hän sanoo harkinneensa vuosia fransiskaanimunkiksi ryhtymistä (Piispanpolku 10, s. 288-289). Aiemmin tänä vuonna Roomassa pidetyssä Luther-symposiumissa Jolkkonen esitelmöi Lutherin sakramenttikäsityksestä kuulemma sillä seurauksella, että saksalainen luterilainen piispa kysyi ihmeissään, oliko luennoitsija katolilainen vai luterilainen. Käsillä olevassa kirjassa Jolkkonen liittyykin vahvasti suomalaiseen, ”katoliseen” Luther-tulkintaan. (lisää…)

Taistelu Augustinuksen perinnöstä

Lateraanikirkossa sijaitseva 500-luvulta peräisin oleva kuva Augustinuksesta

Augustinus (354–430) kuuluu kiistatta ihmiskunnan historian suuriin neroihin. Tunnettu dogmihistorioitsija Jaroslav Pelikan (1923–2006) on sanonut koko keskiajan teologian olevan vain sarja alaviitteitä Augustinukseen (Pelikan 1978, 3) ja brittifilosofi sir Anthony Kennyn mukaan antiikin filosofeista ainoastaan Aristoteleella (384–322 eKr.) on ollut suurempi vaikutus filosofian historiaan (Kenny 2010, 94).

Augustinus oli suorastaan häkellyttävän laaja-alainen ajattelija, ja massiivisessa kirjallisessa tuotannossaan hän tuli käsitelleeksi useimpia merkittäviä kristillisen teologian osa-alueita. Esimerkiksi perisyntioppi, predestinaatio-oppi ja armo-oppi ovat lähtöisin häneltä ja lisäksi hänellä on ollut suuri vaikutus läntiseen trinitaariseen teologiaan.

Kiistely Augustinuksen oikeasta tulkinnasta jatkui läpi koko keskiajan, mutta erityisen suuri kiista hänen perinnöstään tapahtui reformaatiossa, kun kiistan kaikki osapuolet halusivat osoittaa, että tämä kunnioitettu kirkonopettaja oli nimenomaan heidän puolellaan. Tässä artikkelissa tarkastelenkin, miten kaikki reformaation osapuolet pohjasivat oppinsa Augustinuksen teologiaan ja miten suuressa määrin reformaatio oli kiistaa juuri Augustinuksen perinnöstä. (lisää…)

Kaikki Italiani: matkaopas Italiaan, vaan ei teologiaan

Liisa Väisänen: Kaikki Italiani – Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2017)

Venetsia, Napoli, Bologna, Rooma, Genova, Milano, Torino, Firenze, Umbria, Sisilia: pizza, paavi, jalkapallo, museot, mafia… Mitä sinulle tulee mieleen Italiasta, sen monista kuuluisista kaupungeista ja maakunnista? Vuonna 1986 matkaoppaana aloittanut Liisa Väisänen asui Italiassa 20 vuotta, ja nyt hän on kirjoittanut katolisesta saapasmaasta kutkuttavan kirjan, joka todella kannattaa lukea.

Kaikki Italiani – Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2017) on jo saanut osakseen muutaman ansaitusti myönteisen kirja-arvion. Kirjavinkit-blogilla todetaan, että kirja on ”rakkaudella tehty”, ja Kirjasta kirjaan -blogilla kiinnitetään huomiota mm. mieleenpainuviin anekdootteihin Venetsian surkeista pizzoista (puu-uunit ovat siellä kiellettyjä) ja italialaisten absoluuttisesta makuaistista. Ai mistä ihmeen absoluuttisesta makuaistista?

Mieheni todistetusti erottaa koneella leikatun ilmakuivatun kinkun siitä, joka on leikattu veitsellä. Maku on kuulemma erilainen, sillä kone lämmittää kinkkua leikatessaan sitä. (s. 45)

Hauskoja tarinoita riittäisi vaikka millä mitalla, mutta tällä blogilla minua kiinnostaa kirjan kosketuspinta katolisuuden kanssa – sekä hyvät havainnot että harhaanjohtavat huhupuheet. Valitettavasti jälkimmäisiä on enemmän. Uskonnosta vääntäminen matkaoppaan kanssa voi Suomessa tuntua oudolta, mutta kuten Väisänen sanoo, Italiassa juuri uskonnosta – politiikan ohella – syntyy ”kaikkein parhaat keskustelut” (s. 76). Andiamo allora. (lisää…)

Suomi oli – ja on – katolisempi kuin luulitkaan

Eilen vietettiin Mikael Agricolan päivää. Mikäs sen parempi hetki esitellä Emil Antonin uutta kirjaa Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017, 160 s.). Kyseessä on tavattoman viehättävä kirjanen, joka avaa uuden näkökulman Suomen historian jokaiseen vaiheeseen 1100-luvulta lähtien. Sen julkaistu ajoittuu erinomaisella tavalla sekä reformaation merkkivuoteen että Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen.

Katolisempi kuin luulit on piristävä provokaatio, joka rikkoo ronskisti historian tavanomaisen jaottelun katoliseen ”pimeään keskiaikaan” ja Agricolasta alkaneeseen luterilaiseen ”uskonpuhdistuksen” aikaan. Kirjan tarkoitus ei ole niinkään osoittaa, että Suomi on ollut katolinen melkein yhtä pitkään luterilainen, vaan että se on Agricolasta lähtienkin ollut katolisempi kuin luulitkaan. Ja täytyy myöntää, että minullekin katolilaisena kirja tarjosi useita yllättäviä tietoja ja näkökulmia. (lisää…)

Teesejä vanhurskauttamisesta: onko yksimielisyys mahdollinen?

Tähän mennessä tällä blogilla on käsitelty kolme Perussanoman Uskonpuhdistuksen sanoma tänään -sarjan osaa: Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta, Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta ja Leif Eriksonin Teesejä Raamatusta. Tällä kertaa vuorossa on sarjan neljäs osa, joka on Aleksi Kuokkasen Teesejä vanhurskauttamisesta.

Tässä osassa käsittelyyn tulee siis luterilaisen opin kruununjalokivi, katolis-luterilaisessa dialogissa perinteisesti keskeisellä sijalla ollut vanhurskauttamisoppi. Tätä oppia omien teesiensä välityksellä lähestyvä Kuokkanen on koulutukseltaan teologian tohtori ja toimii Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) palveluksessa.

Kuokkasen teesit ovat: (lisää…)

Mitä Trentossa tapahtui?

John O’Malley, S.J.

Trenton kirkolliskokous (1545-1563) tunnetaan aika laajasti nimeltä, mutta harvapa osaisi kertoa mitään yksityiskohtaista tästä katolisen kirkon konsiilista, jonka päätarkoituksena oli vastata reformaation haasteeseen kirkon uudistamiseksi.

Valikoituja Trenton konsiilin kaanoneita eli tuomiolauseita kierrätetään tiukemmissa luterilaisissa piireissä todisteina siitä, että Trento tuomitsi luterilaisen (lue: raamatullisen) opin ja osoitti siten edustavansa pahuuden voimia. Trento-kortti putoaa usein myös katolisten traditionalistien hihasta, mutta konsiilin historiaa ei näytä tuntevan juuri kukaan – se on ammattiteologien enemmistöllekin aivan hämärän peitossa.

Tähän on syynsä, kuten opin lukiessani kirkkohistorioitsija John O’Malleyn suhteellisen tuoretta kirjaa Trent: What Happened at the Council (Belknap Press 2013). Paolo Sarpin vuonna 1619 julkaistu Trenton konsiilin historia oli niin paavinvastainen, että se päätyi pian (Trenton sivutuotteena syntyneelle) kiellettyjen kirjojen listalle, eikä sen kumoamukseksi 1650-luvulla laadittu kardinaali Pietro Sforza Pallavicinon paavillinen vastine ollut yhtään sen puolueettomampi. (lisää…)