Helatorstai ja ihmisen paikka taivaissa

JUHO SANKAMO

”Poikasi Kristuksen taivaaseenastumisessa myös meidät ylennetään.” Tämä lause helatorstain rukouksessa on minusta aivan erityisen hieno.

Tällä viikolla vietetään helatorstaita. Kyse on Jeesuksen Kristuksen taivaaseen astumisen juhlapäivästä. Ollessaan kuulusteltavana Jerusalemissa, ylipappi Kaifas esitti Jeesukselle suoran kysymyksen: Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika? Jeesuksen vastaus kuuluu näin: ”Olen, ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä” (Mark. 14:62). Tämä on aivan valtavan tärkeä lause Jeesukselta. Siinä yhdistyy kolme tärkeintä messiaanista titteliä: Ihmisen Poika, Messias ja Jumalan Poika.

Jumalan valtaistuin venäläisessä raamatunkuvituksessa vuodelta 1696. Kuva: Wikipedia

Kuultuaan Jeesuksen vastauksen ylipappi repäisi vaatteensa ja syytti Jeesusta Jumalan pilkasta. Kiinnitän nyt huomiota vain siihen asiaan, että Jeesus sanoo istuvansa Voiman oikealla puolella. Juutalaiset uskoivat, että taivaassa on valtaistuin – Jumalan valtaistuin.

Danielin kirjan luvussa 7, jossa puhutaan tuosta ihmeellisestä Ihmisen Pojasta, sanotaan, että taivaassa ”istuimet asetettiin paikoilleen” (7:9). Tässä taivaan istuimet ovat monikossa. 120-luvulla vaikuttaneen rabbi Akivan (n. 50–n. 135 jKr.) kerrotaan pohtineen Danielin kirjan kohtaa. Hän päätteli, että taivaassa on tosiaan kaksi valtaistuinta. Yksi Jumalalle, yksi Daavidille eli Messiaalle. (b. Sanh. 38b; b. Hag. 13a)

Rabbi Akiva uskoi, että hänen aikalaisensa, Simon Bar-Kokba (k. 135) oli Messias. Tälle Messias-oletetulle olisi siis varattuna valtaistuin Jumalan oikealle puolelle. Kokba osoittautui huijariksi, tai valemessiaaksi, ja Akiva joutui naurunalaiseksi. Joka tapauksessa, tällaiset uskomukset mahtuivat tuon ajan juutalaisuuteen (Wright, Jesus and the Victory of God, 1996, s. 526–527.) Keskustellessaan ylipappi Kaifaksen kanssa Jeesus uskoi istuvansa kohta valtaistuimellaan Jumalan oikealla puolella. (lisää…)

Viinilakossa paruusiaan asti?

EETU MANNINEN

Evankeliumeissa Jeesus esittää kosolti kryptisiä lauseita, joiden merkitystä lukija jää pohtimaan. Eräässä tällaisessa arvoituksellisessa lausumassa Herra sanoo viimeisellä ehtoollisellaan opetuslastensa kanssa, että hän ei siitä lähtien maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin hän juo uutta viiniä Jumalan valtakunnassa (Mark. 14:25). Matteuksen versiossa Jeesuksen sanoihin on lisätty ”teidän kanssanne” (Matt. 26:29). Luukkalla Jeesuksen viininkulutus taas jatkuu silloin, kun ”Jumalan valtakunta on tullut” (Luuk. 22:18).

Leonardo Da Vinci: Viimeinen ehtoollinen, n. 1495

Itse olen ainakin jäänyt miettimään näiden sanojen merkitystä usein, kun olen lukenut ne tai kuulut ne luettavan. Tarkoittaako Jeesus kirjaimellisesti, että viimeisellä ehtoollisella hän joi viiniä viimeisen kerran ennen aikojen lopulla koittavaa uutta luomakuntaa? Miksi hän koki tämän kertomisen tarpeelliseksi? Miten nämä sanat suhteutuvat viimeisen ehtoollisen ja hänen lähestyvän kuolemansa kontekstiin?

Tässä kirjoituksessa pureudun näiden sanojen syvempään merkitykseen. Vaikka Jeesuksen viinilakko ei ensisilmäyksellä ehkä näytä kovin merkittävältä, tämä lupaus kertoo jotain hyvin syvällistä ehtoollisesta ja lunastuksen salaisuudesta. (lisää…)

Jumalan vihan ongelma

JOONA KORTENIEMI

James Tissot: Rikas mies ja Lasarus (Kuvaa rajattu)

Jumalan viha on nykykristitylle haastava aihe. Nyky-yhteiskunta edellyttää tunteidenkäsittelytaitoja sekä hillittyä ja kohteliasta käytöstä. Tässä kontekstissa puhe Jumalan vihasta näyttäytyy usein primitiivisenä. Jumalan vihaan läheisesti liittyvä oppi synnin rangaistuksista – helvetistä ja katolisessa teologiassa myös kiirastulesta – tuntuu myös hankalalta modernin ihmisoikeusajattelun valossa.

Siinä missä sata vuotta sitten suuri osa suomalaisista sanoitti eksistentiaalisen etsintänsä araksi kysymykseksi, ”mistä löytäisin armollisen Jumalan”, nykyihminen ajattelee pikemminkin: ”Jos Jumala on olemassa, hänen tulee vähintäänkin kunnioittaa ihmisoikeuksia. Hänellä ei ole oikeutta kiduttaa ketään helvetissä”. Aihe on vaikea myös monen kristityn hengellisen elämän kannalta: vihaista ja siten pelottavalta tuntuvaa Jumalaa voi olla vaikea rakastaa. Samalla Raamattu ja kirkon traditio puhuvat Jumalan vihasta sen verran konstailematta, ettei käsitettä voi ihan kevyesti ohittaakaan.

Miten löytää Jumalan vihalle rakentava ja samalla uskottava paikka hengellisessä elämässä? Jaan tässä kirjoituksessa henkilökohtaisia, osin keskeneräisiä ajatuksiani tästä aihepiiristä. (lisää…)

Ramadan: mitä egyptiläinen jesuiitta ajattelee islamista?

EMIL ANTON

Ramadan, muslimien pyhä paastokuukausi, on juuri alkanut. Mitä se meitä koskee? No, Suomessa on jo nyt moninkertaisesti enemmän muslimeja kuin katolilaisia, ja maailmallakin muslimit ovat ohittaneet väkimäärässä katolisen kirkon. Siihen nähden islam-tuntemuksemme ja valmiutemme dialogiin on aivan liian matalalla tasolla. Siksi ajattelinkin, että voisi olla sopiva hetki jakaa tällä blogilla joitain ajatuksia yhdeltä maailman johtavista katolisista islam-asiantuntijoista.

Samir Khalil Samir, S.J. (s. 1938) on egyptiläinen jesuiitta, joka on vihitty katoliseksi papiksi koptilaisen riituksen mukaan. Hän on kirjoittanut yli 80 kirjaa ja 1500 artikkelia arabiaksi ja ranskaksi, erikoisaloina mm. arabikristillinen teologia ja dialogi islamin kanssa. Samir on toiminut professorina mm. Roomassa ja Libanonissa, mutta vuonna 2018 hän palasi Egyptiin. Häneltä on käännetty englanniksi erinomainen haastattelukirja 111 Questions on Islam (2008), jonka pohjalta nyt jaan joitain pohdintoja.

Ennen kirjan sisältöön sukeltamista jaan muiston vuodelta 2016, jolloin olin Roomassa tekemässä uskontodialogiin liittyvää väitöskirjaani (jossa Samir mainitaan muutamankin kerran). Asuin uskontojenvälisessä opiskelijakeskuksessa, jossa Samir nousi kerran puheeksi, ja sain kuulla hänestä kaksi täysin erilaista arviota. Turkkilaistaustainen Saksassa asuva muslimityttö kutsui Samiria ”islamofobiksi”, kun taas egyptiläinen koptiortodoksi sanoi, että Egyptin kristityt pitävät Samiria pikemminkin liberaalina!

No, jos ollaan konkreettisia, niin Samir on varmasti islamin suhteen avoimempi ja myötämielisempi kuin vaikkapa koptipappi Zakaria Botros ja Youtube-apologeetta David Wood (ks. tästä); toisaalta selkeästi kriittisempi kuin vaikkapa toinen katolinen islam-ekspertti, josta kirjoitin aiemmalla blogillani, (nykyään kardinaali) Michael Fitzgerald (ks. tästä). Katsotaanko nyt, mitä Samirilla on sanottavanaan? (lisää…)

Lukittujen ovien takana

JUHO SANKAMO

Peter Paul Rubens: Kristus ja Pietari, n. 1616

Pääsiäisen sanoma on saanut näin korona-aikana uusia ulottuvuuksia. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka pelokkaat opetuslapset kätkeytyivät lukittujen ovien taakse. Nyt tätä sisään lukittautumista suositellaan, jopa käsketään joissain tapauksissa. Pääsiäisevankeliumissa ylösnoussut Jeesus ilmestyi Pietarille, ja vahvisti hänen kutsumuksensa. Ruoki minun lampaitani, kaitse minun lampaitani, ruoki minun karitsoitani. (Joh. 20.) Kirkko on nyt itse, terveysviranomaisten ja poliitikkojen suosituksesta, laittanut tämän ydintehtävänsä (osittain) tauolle, kun yli 10 hengen tapahtumia ei saa järjestää. Tilanne on erittäin poikkeuksellinen.

Nuo lukitut ovet pitäisi saada hiljalleen auki. Saksassa eräs kardinaali kuuluttikin juuri, että nyt on jo korkea aika aloittaa julkiset messut – turvallisuussäädökset huomioiden. Hyvä niin. Toisaalla on pidetty esimerkiksi drive-in -messuja. Suomessa metsäkirkot voisivat sopia tähän tilanteeseen.

Koronavirus on hirveä virus, pandemia. Onneksi se on kuitenkin tappavuudessaan osoittanut lievemmäksi kuin alussa pelättiin. Vielä muutama viikko sitten arvoitiin, että 1–3 % sairastuneista kuolisi koronaan. Nyt moni tutkija arvioi kokemuksen pohjalta, että tuo kuolleisuusluku on oikeasti paljon pienempi. Tarkkaa kuolleisuusprosenttia ei tiedä kukaan, koska kukaan ei voi tietää tarkasti tartunnansaaneiden määrää. Iso osa ihmisistä sairastaa koronan ilman huomattavia oireita. (lisää…)

Franciscus ja minä – Jolkkosen dokumentti ja fransiskaaniherätys

EMIL ANTON

Tänä pääsiäisenä Yle Areenassa on julkaistu Kuopion piispa Jari Jolkkosen upea dokumentti Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina. Dokumentti on erittäin kauniisti toteutettu ja täynnä asiaa ja annan sille arvosanaksi täyden kympin. Tämän pääsiäisen blogin pointti onkin lähinnä vain kehottaa kaikkia katsomaan tämä 55 minuutin dokumentti yhdestä kristillisen historian kuuluisimmista ja ajankohtaisimmista hahmoista, Franciscus Assisilaisesta (1182-1226), tuoreella tavalla toteutettuna.

Dokumentista on uutisoitu hienosti ja positiivisesti jo ainakin Seurakuntalaisessa, Kotimaa24:ssä ja K&K:ssa ja Sanassa. Merkillepantavaa on se, että Jolkkonen sai hyvin harvinaisen luvan Assisin drone-kuvaamiseen sekä Franciscuksen basilikan ja luostarin kirjaston sisällä kuvaamiseen.

Erityisesti pidin Jolkkosen tyylistä puhua kieltä, jota 2020-lukulainen suomalainen teinikin puhuu ja ymmärtää. Juuri näin, kirkko! Juuri näin uskosta ja sen kauneudesta puhutaan ja kerrotaan tänä päivänä. Tästä mallia! Tätä on uusi evankeliointi! Amerikkalainen piispa Robert Barron on tehnyt upean TV-sarjan Catholicism, jossa hän kiertää maailmaa ja näyttää katolisten paikkojen kauneuden ja avaa samalla kristillisen uskon sisältöä. Jolkkonen on Suomen Bishop Barron! (lisää…)

Kirkkoisä Cyprianus kuolemantaudista

EETU MANNINEN

Nykyään koronavirukseen liittyvää uutisointia ja analyysia pukkaa joka tuutista. Välillä on kuitenkin hyvä hieman loitontaa perspektiiviä, jotta myös nykytilanne näyttäytyisi sopivassa mittakaavassa. Tällä kertaa peruutetaankin saman tien lähes parin tuhannen vuoden päähän varhaisen kirkon aikaan, tarkemmin sanottuna kirkkoisä Cyprianukseen (200–258).

Cyprian von Karthago2.jpg

Cyprianus oli Karthagon piispa ja yksi varhaisen kirkon merkittävimpiä pohjoisafrikkalaisia teologeja. Häntä kunnioitetaan myös marttyyrinä, sillä hänen maallinen vaelluksensa päättyi keisari Valerianuksen (keisarina 253–260) vainoihin.

Cyprianus lienee Suomessa suuremmalle yleisölle vähemmän tunnettuja kirkkoisiä, mutta ilokseni voin sanoa, että hänen tuotantoaan löytyy myös suomeksi: Tomi Vuolteenaho on kääntänyt kolme hänen teostaan, De dominica oratione, Ad Demetrianum ja De mortalitate, ja julkaissut ne omakustanteena vuonna 2008.

Kokoelman viimeinen osa on nykyajan kannalta erityisen relevantti, sillä siinä Cyprianus kohdistaa sanansa laumalleen, joka on huolissaan Karthagoon rantautuneesta tappavasta kulkutaudista. Cyprianuksen tyyli oli tilanteeseen nähden ainakin ensialkuun mielestäni yllättävän ankara ja jopa kova, mutta mitä pidemmälle teoksessa pääsin, havaitsin hänen sanoissaan yhä enemmän hyvää psykologista silmää sekä lämpimiä ja yhä päteviä kristillisiä rohkaisun sanoja. (lisää…)

Koronapaasto

JOONA KORTENIEMI

Toissa sunnuntaina 22.3. ”valtioneuvosto pyysi somevaikuttajat mukaan jakamaan faktatietoa siitä, kuinka toimia koronavirusepidemian keskellä”. Päätimme osallistua talkoisiin. Huomasimme, että samalla tarjoutuu oiva tilaisuus pohtia poikkeusoloja, joiden keskellä nyt elämme, moraalisesta ja hengellisestä näkökulmasta. Samassa paketissa voimme tarjota apuneuvoja siihen, kuinka pitää yllä omaa ja perheen hengellistä elämää karanteeni- ja epidemiaolosuhteissa.

Ensin siis faktatietoa itse viruksesta ja sen aiheuttamasta taudista (lisää täällä, täällä ja täällä). Koronavirus, joksi taudinaiheuttajaa mediassa usein kutsutaan, on itse asiassa yksi monista koronaviruksista nimeltään SARS-CoV-2. Kyseisen viruksen sukulaisia ovat vuoden 2002-2003 epidemiasta tuttu SARS-koronavirus sekä lähinnä Lähi-idässä jyllännyt MERS-koronavirus. Molemmat aiheuttavat vakavan hengitystieinfektion.

Nyt maailmalla riehuvan koronavirus SARS-CoV-2:n aiheuttama tauti on lääketieteelliseltä nimeltään COV-19. Sen yleisiä oireita ovat kuume, yskä, lihaskivut, päänsärky, hengenahdistus ja väsymys. Myös ripulin on raportoitu olevan yleinen oire. Noin 80 prosentilla tartunnan saaneista tauti on lievä, mahdollisesti jopa oireeton. Noin 14%:lla tauti on vakavampi sisältäen hengenahdistusta ja/tai keuhkokuumeen. Raportoiduista tapauksista noin kuudella prosentilla tila etenee kriittiseksi. Arviot taudin kuolleisuusprosentista vaihtelevat yhdestä jopa viiteen prosenttiin. WHO:n arvio on noin 2-3 prosenttia.

Kuten julkisuudessa on kerrottu, COV-19 on vaarallisin iäkkäille ja perussairaille, esimerkiksi diabeetikoille, tupakoitsijoille sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastaville. Perusterveille lapsille, nuorille sekä keski-ikäisille tauti on harvoin vaarallinen. On silti syytä huomata, että ulkomailta on raportoitu myös työikäisten ja jopa nuorten koronakuolemista. Toissa päivänä Yle raportoi Jyväskylässä parikymppisen perusterveen naisen joutuneen tehohoitoon koronavirustartunnan vuoksi. Tyhmänrohkea ei siis pidä olla. (lisää…)

Sekulaari vallankumous ja traditionalistinen vastavallankumous

JOONA KORTENIEMI

Kuten uskollisimmat lukijat muistanevat, teimme alkuvuodesta 2019 Emilin kanssa noin kymmenpäiväisen matkan Puolaan. Osallistuimme sen aikana muun muassa Instytut im. ks. Piotra Skargi-järjestön järjestämälle kurssille, jonka sisällöstä vastasi Kazakstanin Astanan apulaispiispa Athanasios Schneider.

Kurssin lopuksi saimme sen järjestäjiltä järjestön perustajan Plinio Corrêa de Oliveiran kirjan Revolucão e Contra-Revolucão, jonka järjestö oli – uskokaa tai älkää! – jopa suomennuttanut nimellä Vallankumous ja vastavallankumous. Nyt on aika jakaa hiukan ajatuksia siitä!

Plinio Corrêa de Oliveira (1908-1995) oli brasilialainen tomistifilosofi sekä traditionalistinen, antikommunistinen poliittinen aktivisti. Politiikassa hän tuli tunnetuksi kommunisminvastaisesta taistelustaan, kirkon sisällä puolestaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen sekä sen jälkeisten uudistusten kriitikkona. Kirjoittajana Corrêa de Oliveira oli tuottelias: hän julkaisi viisitoista kirjaa sekä yli 2500 esseetä ja artikkelia.

Kirjojensa ohella Corrêa de Oliveira jätti perinnökseen perustamansa Tradition, Family and Property (Tradição, Família e Propriedade) – järjestön, joka toimii tällä hetkellä yli 20 maassa. Puolassa se toimii siis nimellä Instytut im. ks. Piotra Skargi. Vuonna 1961 julkaistu Vallankumous ja vastavallankumous on järjestön aatteellinen perusdokumentti.

Suomalaiselle lukijalle se on todennäköisesti ensi alkuun shokeeraava luettavaa. Samalla se voi olla myös kiinnostavaa, jos säilyttää avoimuuden, pyrkii ymmärtämään eikä vetäydy henkiseen siilipuolustukseen. Kirja tarjoaa kurkistusikkunan katoliseen traditionalismiin ja samalla siihen alkuperäiseen, Wienin kongressin (1814-1815) sekä Pyhän allianssin edustamaan konservatismiin, joka on nykyisin hyvin marginaalista mutta joka aikoinaan hallitsi Eurooppaa. (lisää…)