juutalaisuus

Fariseukset ennen ja tänään

JOONA KORTENIEMI

Evankeliumeja lukeva ei voi välttyä huomiolta, että Jeesuksen julkisessa toiminnassa eräs hyvin keskeinen juonne on konflikti fariseusten kanssa. Lähes kaikkea Jeesukseen toimintaa ympäröi fariseusten kriittinen, paheksuva huomio. Aina välillä jännite puhkeaa näkyviin tiukkoina sananvaihtoina. Jos näin, ymmärtääksemme kuka Jeesus oli ja on, lienee tärkeää ymmärtää keitä fariseukset olivat – ja ovat.

Vaikka farisealaisuus oli osa Jeesuksen ajan juutalaisuutta, aihe on relevantti vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi paavi Franciscus on toistuvasti muistuttanut siitä, että farisealaisuus on jatkuva vaara aidolle hengelliselle elämälle (ks. esim. täältä ja täältä).

James Tissot: Jeesuksen puhe fariseuksia vastaan. Kuva: Wikipedia.

Pohdin tässä kirjoituksessa farisealaisuuden luonnetta historiallisesti, teologisesti ja hengellisesti. Vaikka olen teologi, en ole Uuden testamentin eksegeetti. Analyysi ei siis välttämättä ota huomioon kaikkia uusimman tutkimuksen löytöjä. Pohtiessani farisealaisuutta nykypäivänä saatan tehdä hiukan suoraviivaisia yleistyksiä. Pyrin olemaan kuitenkin niiden suhteen tasapuolinen, joten toivon, ettei kukaan niistä turhaan loukkaannu.

(lisää…)

Mooses syntien sovittajana?

JUHO SANKAMO

John Everett Millais: *Victory O Lord!*, 1871. Kuva: Wikipedia

Kristinuskon ytimessä on usko siihen, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi” – niin kuin on kirjoitettu. (1. Kor. 15:3.) Jos tämän uskon juuret ulottuvat Vanhan testamentin kirjoituksiin, kuten Paavali antaa ymmärtää, tulee kysyä, mihin kirjoituksiin hän viittaa. Itse asiassa jo Jeesus sanoo, että hänen oma kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui juuri niin kuin oli ennalta tiedetty Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa.

Olen viime aikoina syventynyt tähän kysymykseen. Aiheen tiimoilta on mielenkiintoisesti kirjoittanut mm. tohtori Daniel Frankel. Hän argumentoi aika vakuuttavasti, että 5. Mooseksen kirjasta löytyy traditio, jonka mukaan Mooses nimenomaan nähdään kansansa syntien sovittajana. (Frankel, 2014, ”The Death of Moses as a Sacrifice of Atonement for the Sins of Israel: A Hidden Biblical Tradition” – The Actuality of Sacrifice. Past and Present. Brill.)

Usein ajatellaan, että käsitys vanhurskaasta ihmisestä, joka kuolee toisten syntien puolesta, on juuri kristillinen erikoisuus, kristillisen pelastustalouden ainutlaatuinen helmi. Moni ajattelee, että tällainen uskomus on vieras Vanhalle testamentille ja varhaiselle juutalaisuudelle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Viides Mooseksen kirja, Toora, on juutalaisuuden pyhin kirja. Ja jos väitetään, että nimenomaan sieltä voisi löytyä esikuva syntejä sovittavasta Herran palvelijasta, niin se on jo jotain.

(lisää…)

Jeesuksen ruokkimisihme ja poliittisen Messiaan kaipuu

JUHO SANKAMO

Turun katolisen kirkon tabernaakkelin alttarikaappiin on kaiverrettu kuvaelma Jeesuksesta ihmisjoukon keskellä. Kuvauksessa tapahtuu ruokkimisihme. Itse olen tätä kuvaelmaa ihaillut jo monien sunnuntaiden ajan, kun yritän kiinnittää siihen 1,5-vuotiaan Topi-pojan huomion.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkko, tabernaakkeli.

Lasten kanssa oppii arvostamaan kirkon kuvia, ikoneita, lasimaalauksia. Niitä tutkiessa lapsi saattaa olla hetken taas aloillaan. Turun lasimaalauksista löytyy muun muassa kaloja, paavi, hevosia, uimareita, piispa, kuningas ja katedraali.

Joka tapauksessa ruokkimisihme on kuvattuna tabernaakkelissa, jossa säilytetään kaikkein pyhintä sakramenttia, elämän leipää, Kristuksen ruumista. Jeesuksen ruokkimisihme on raamattututkimuksen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Se valottaa Jeesuksen messiaanista tehtävää ajanlaskun alun juutalaisuuden kontekstissa ja kertoo jotain hyvin olennaista myös kristillisestä uskostamme. (lisää…)

Viinilakossa paruusiaan asti?

EETU MANNINEN

Evankeliumeissa Jeesus esittää kosolti kryptisiä lauseita, joiden merkitystä lukija jää pohtimaan. Eräässä tällaisessa arvoituksellisessa lausumassa Herra sanoo viimeisellä ehtoollisellaan opetuslastensa kanssa, että hän ei siitä lähtien maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin hän juo uutta viiniä Jumalan valtakunnassa (Mark. 14:25). Matteuksen versiossa Jeesuksen sanoihin on lisätty ”teidän kanssanne” (Matt. 26:29). Luukkalla Jeesuksen viininkulutus taas jatkuu silloin, kun ”Jumalan valtakunta on tullut” (Luuk. 22:18).

Leonardo Da Vinci: Viimeinen ehtoollinen, n. 1495

Itse olen ainakin jäänyt miettimään näiden sanojen merkitystä usein, kun olen lukenut ne tai kuulut ne luettavan. Tarkoittaako Jeesus kirjaimellisesti, että viimeisellä ehtoollisella hän joi viiniä viimeisen kerran ennen aikojen lopulla koittavaa uutta luomakuntaa? Miksi hän koki tämän kertomisen tarpeelliseksi? Miten nämä sanat suhteutuvat viimeisen ehtoollisen ja hänen lähestyvän kuolemansa kontekstiin?

Tässä kirjoituksessa pureudun näiden sanojen syvempään merkitykseen. Vaikka Jeesuksen viinilakko ei ensisilmäyksellä ehkä näytä kovin merkittävältä, tämä lupaus kertoo jotain hyvin syvällistä ehtoollisesta ja lunastuksen salaisuudesta. (lisää…)

Paavi Franciscus ja rabbi Skorka: Taivaasta ja maasta

EMIL ANTON

Kuvahaun tulos haulle franciscus taivaasta ja maasta

Paavi Franciscus, Taivaasta ja maasta: Uskosta, perheestä ja kirkosta 2000-luvulla. KATT 2015

Paavi Franciscus on viime aikoina saanut osakseen yhä kasvavaa kritiikkiä, ja hänen suosionsa katolilaisten keskuudessa on laskenut tuntuvasti (ks. esim. tämä). Jos ja kun ajankohtaisimman kirkkopolitiikan taakat käyvät raskaiksi, voi olla hyvä peruuttaa hieman takaisin aikaan, jolloin paavi Franciscus oli vain Jorge Mario Bergoglio. Aikaan, jona hän ei pystynyt eikä hänen tarvinnut päättää koko maailmanlaajan katolisen kirkon suuntaa, ratkaista sen pahimpia ongelmia tai huolehtia sen kasassa pitämisestä.

Jo neljä vuotta sitten Katolinen tiedotuskeskus julkaisi suomeksi arkkipiispa Bergoglion ja rabbi Abraham Skorkan alun perin vuonna 2010 ilmestyneen keskustelukirjan Taivaasta ja maasta. Luin kirjan jo aika kauan sitten ja pidin sitä erittäin hyvänä, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyyni pitkäksi aikaa blogiarviota odottamaan. Google-haun perusteella näyttää siltä, ettei juuri kukaan muukaan ole kirjaa vaivautunut esittelemään – paitsi Aulis Kallio jo ennen suomennoksen ilmestymistä (ja vain yhden teeman näkökulmasta).

Tilannetta pitää nyt korjata, sillä kirja on todella tutustumisen arvoinen. Olen samaa mieltä väitöskirjaohjaajani ja luterilaisen piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen kanssa, jonka mielestä kaikkien pappien ja papiksi aikovien (ja rabbien ja rabbiksi aikovien) pitäisi lukea tämä kirja. Se sisältää paljon hengellistä viisautta ja on muodoltaan malliesimerkki kahden uskonnon edustajan välisestä ystävällisestä ja syvällisestä dialogista. Seuraavassa esittelen kirjasta poimintoina kolme aihekokonaisuutta. (lisää…)

Katolinen katsaus Teologisen Aikakauskirjan vuoteen 2018

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle teologinen aikakauskirja Taas on aika jo perinteeksi muodostuneelle katsaukselle Teologisen Aikakauskirjan viimevuotiseen tarjontaan. Aiemmin olen kiinnittänyt huomiota artikkeleihin, joissa on käsitelty jotain suoraan katoliseen teologiaan tai katoliseen kirkkoon liittyvää aihetta. Näiden katsausten tarkoituksena on ollut esitellä suomalaista katolisuuteen liittyvää teologista tutkimusta.

Viime vuonna tällaisia artikkeleita ei kuitenkaan ilmestynyt Teologisessa Aikakauskirjassa lainkaan, joten tässä mielessä tämä katsauskin on vähemmän ”katolinen” kuin edeltäjänsä. Kuitenkin Aikakauskirjassa oli vuoden 2018 aikana joitain erittäin kiinnostavia artikkeleita, joiden päähuomio oli jossain muussa kuin katolisessa teologiassa, mutta joissa katoliset näkökulmat tulivat esille epäsuoremmin, ikään kuin sivujuonteena.

Tällaisia artikkeleita olivat selkeimmin Pekka Lindqvistin ja Timo Vaskon juutalaisten ja kristittyjen välistä dialogia käsittelevä artikkeli ”Dabru emet -dokumentti juutalaisten ja kristittyjen välisen dialogin inspiraation lähteenä” (TA 1/2018, 46–60) ja Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Timo Koistisen artikkeli ”Teodikean ongelmia: Kaksi näkökulmaa” (TA 5/2018, 418–429), jossa isossa osassa on katolisen tomistifilosofi Brian Daviesin ajattelun tarkasteleminen. Molemmat artikkelit ovat erittäin mielenkiintoisia, ja varsinkin Koistisen artikkelin luin suorastaan ahmien. Tässä katsauksessa keskityn siis näihin kahteen edellä mainittuun artikkeliin. (lisää…)

Temppeli, messu ja ”koko maailmankaikkeutta koskeva jumalanpalvelus”

JUHO SANKAMO

James Tissot, Salomo pyhittää temppelin (n. 1896–1902)

”Jos emme tunne Israelia, emme tunne Jeesusta. Jos emme tunne Tooraa ja temppeliä, liittoa ja profeettoja, emme tunne Jeesusta… Katolinen messu jää käsittämättömäksi ilman temppeliä, ilman juutalaista jumalanpalvelusta…”

Näin totesi Robert Barron, yksi USA:n tunnetuimmista katolisista piispoista, taannoin eräässä haastattelussa. N. T. Wright, maailmankuulu Raamatun tutkija ja anglikaanikirkon emerituspiispa, oli tänä vuonna pääpuhujana Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa. Luennossaan hän sanoi, että länsimaalainen raamatuntutkimus ei ole ymmärtänyt tarpeeksi temppelin merkitystä. Wrightin mukaan temppeli oli taivas maan päällä. Se oli Jumalan läsnäolon paikka. Temppeli oli syntien sovituksen paikka.

Juuri temppelinsä kautta juutalaisuus oli varsin ”sakramentaalinen uskonto”. Temppelistä virtasivat pelastuksen lähteet. Israel uskoi Jumalan asuvan kansansa keskellä – temppelissään, Sanassaan, Hengessään, palvelijassaan, Messiaassaan. Usko inkarnaation todellisuuteen, Jumalan lihaksi tuloon, syntyy luonnollisesti juutalaisuuden pohjalta. Jumala haluaa olla meitä todella lähellä. (lisää…)

Oliko Jeesus olemassa? Kysy juutalaisilta!

EMIL ANTON

Gadaran raunioita, Umm Qays

Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 20 % eli joka viides suomalaisista ei usko Jeesukseen edes historiallisena henkilönä. He joko pitävät Jeesuksen historiallisuutta epätodennäköisenä, eivät usko siihen laisinkaan tai eivät osaa ottaa asiaan kantaa. Näiden miljoonan sieluparan tähden ajattelin kirjoittaa eräänlaisen for dummies -blogin Jeesuksen historiallisuudesta tai olemassaolosta.

En kuitenkaan aio toistaa tavanomaisia sitaatteja Josephukselta, Tacitukselta ja kumppaneilta. Keskustelu Jeesuksen historiallisuudesta menee aivan sivuraiteille, jos ruvetaan vääntämään Josephuksen kristillisistä lisäyksistä ja Tacituksen kuulopuheiden lähteistä. Paljon parempi argumentti Jeesuksen historiallisuuden puolesta löytyy jostain aivan muualta, nimittäin Lähi-idästä.

Olin Jordaniassa neljä viikkoa arabian kielen kurssilla. Ammanista teimme päiväretkiä mm. pohjoisen kaupunkeihin kuten antiikin Gerasaan ja Gadaraan, jotka nykyään tunnetaan nimillä Jerash ja Umm Qays. Molemmissa on vaikuttavat roomalaisaikaiset rauniot katuineen, toreineen, pylväineen, teattereineen ja temppeleineen. Umm Qays on aivan Jordanian luoteisrajalla, ja sieltä näkyy helposti Israelin puolelle. (lisää…)

Herran siunaus ja arkeologinen sensaatio

JUHO SANKAMO

Ketef Hinnomin hautakammio. Vasemmalla näkyy hautakätkön suuaukko. Sieltä löytyi yli 1000 esinettä. Kuva perhealbumista.

Vuonna 2010 minulla oli kunnia osallistua Jerusalemin Hepreankielisen yliopiston arkeologiakursseille. Erityisesti jäivät mieleeni kenttämatkat, joilla tutustuimme eri kaivauksiin. Erään aurinkoisen aamupäivän vietimme Jerusalemin Hinnomin laakson hautojen luona. Sieltä on löytynyt hautaluolia, jotka ovat peräisin 2. rautakaudelta, kuninkaiden ajoilta 600-luvulta eKr. Tuon ajan hautaluolat muistuttivat tuon ajan koteja. Ruumiit laskettiin kammariin, jossa oli lavereita, ikään kuin sänkyjä. Lavereilla ruumiit maatuivat vuoden ajan, jonka jälkeen luut, samoin kuin hautalahjat, siirrettiin hautakätköön, joka oli erillinen huone.

Tuona aikana hautakätköihin laitettiin vainajan luiden mukana kaikkea arvokasta. Sinne laitettiin ruukkuja, kippoja, kuppeja, aseita, koruja… eli oikeastaan kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi hautakätköt olivat suuri kiusaus haudanryöstäjille. He ovatkin kalunneet tyhjiksi lähes jok’ikisen hautakätkön, jonka arkeologien lapiot ovat sittemmin kaivanneet esiin. Hinnomin hautaluolasto on tässä poikkeus. Varhaisessa vaiheessa hautaluolaston kalliokatto oli romahtanut, niin että se oli peittänyt alleen aukon, joka johti hautakätköön. Näin tuo kätkö oli jäänyt piiloon yli 2000 vuodeksi. Kun se löytyi 1970-luvulla, siitä tuli yksi tärkeimmistä viime vuosisadan arkeologisista löydöistä Jerusalemissa. (lisää…)