ortodoksisuus

Top 5 mortifikaatiot eli kieltäymykset

OSKARI JUURIKKALA

Apostoli Paavali

Sana ”mortifikaatio” kuulostaa oudolta, jopa hieman pelottavalta. Sanalla on oikeastaan väistämättä negatiivinen sävy, sillä sen etymologia liittyy kuolemaan. Suomeksi se on tapana kääntää termeillä ”kuolettuminen” tai ”itsensä kuolettaminen”, mutta asiasisältöä kuvaa ymmärrettävämmin ilmaisu ”(itse)kieltäymys”. Samasta asiasta voidaan puhua myös laajemmalla käsitteellä ”askeesi” eli kilvoittelu.

Mortifikaatio ei siis ole vain katolinen juttu. Askeesilla on ollut keskeinen asema myös ortodoksisessa perinteessä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien, ja luterilaisille kilvoittelu on myös tuttu termi. Perusta Raamatussa on vankka. Itse asiassa termi ”mortifikaatio” (kreikaksi νέκρωσις) on peräisin Uudesta testamentista, esimerkiksi 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvusta, jossa apostoli Paavali vertaa meitä saviastioihin:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa [alkutekstissä νέκρωσις], jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-10)

(lisää…)

Mainokset

Reformaation merkkivuosi on arvokas mahdollisuus

OSKARI JUURIKKALA

bernini

Pyhä Henki (Lorenzo Bernini, Pyhän Pietarin basilika, 1656-65)

Kristittyjen ykseys on Jeesuksen tahto (vrt. Joh. 17:11), jonka vain Jumala voi saada aikaan. Kirkon ykseys on Pyhän Hengen suurimpia ihmetekoja, merkki Jumalan läsnäolosta ihmisten keskellä. Meidän syntimme synnyttävät erimielisyyttä, Hengen lahjat yhdistävät ja luovat ykseyttä moninaisuudessa.

Vuonna 2017 muistelemme reformaation alkuhetkiä. Se on kutsu muistella yhteisen historiamme tärkeitä vaiheita ja haasteita. Jumalalla on aikansa ja logiikkansa (vrt. 2 Piet. 3:8). Jumalan logiikka on paradoksaalista, viisautta ristiinnaulitun hulluudessa, voimaa hänen heikkoudessaan (vrt. 1 Kor. 1:24-25). Tämä logiikka hallitsee myös kirkon historiaa.

Kirkon tie heijastaa jokaisen kristityn vaellusta: on jatkuvasti uudistuttava. Kirkon reformin todellinen päähahmo on Pyhä Henki – meiltä se vaatii nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Kuuliaisuuden ensimmäinen askel on kuunteleminen: on opittava kuuntelemaan. Siksi pyhimykset ovat aina olleet kirkon ratkaisevia uudistajia. Varhaiskirkon erämaaisät tavoittelivat evankeliumin jyrkkää ja jylhää puhtautta. Pyhät Franciscus ja Dominicus 1200-luvulla olivat oman aikansa radikaaleja, jotka uudistivat kirkkoa sisältä päin. Pyhän Hengen ratkaisuja ei voida ennustaa valmiilla kaavoilla. (lisää…)