eksegetiikka

Pyhän Haudan kirkko, ylösnousemuksen ja pelastuksen paikka

JUHO SANKAMO

Pyhän Haudan kirkko, Jerusalem. Kuvassa näkyy Edicule – ”Pieni talo”, jossa on Jeesuksen hauta, ylösnousemuksen paikka.

Pyhän Haudan kirkko Jerusalemin vanhan kaupungin sokkeloisten kujien keskellä on monien kristittyjen mielestä maailman pyhin paikka; paikka, jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, ja jossa hän nousi kuolleista. Kirkon ovella on isohko kivilaatta, jolle Jeesuksen ruumis laskettiin. Uskovaiset yleensä polvistuvat tuon kiven eteen ja tekevät ristinmerkin. Monet uskovat tuovat mukanaan rukousliinan, jolla he pyyhkivät tuota kiveä. Haluavat saada Jeesuksesta tällaisen kosketuksen. Jotenkin tuossa kirkossa on hyvin harras tunnelma.

Nuorena herätyskristittynä, ja myöhemmin luterilaisena pappina ja väitöskirjaopiskelijana, vierailin Pyhän Haudan kirkossa. Se henki tietysti hyvin erilaista palvontaa ja liturgiaa, kuin se, mihin herätyskristittynä olin tottunut. Minulla oli jotenkin epäluuloinen suhtautuminen tällaisiin vanhoihin kirkollisiin monumentteihin. Oikeastaan ”löysin” Pyhän Haudan kirkon omia polkujani.

Lukiessani Jerusalemin arkeologiaa törmäsin aina välillä tutkimuksiin Golgatan sijainnista. Yllätyin suuresti, kun professori Dan Bahat, joka on Jerusalemin arkeologian maestro, oli suorastaan varma siitä, että Pyhän Haudan kirkko merkitsee todella Jeesuksen kalliohaudan ja Golgatan paikan. Huomasin, että monet muutkin ovat samalla kannalla. Nostan tässä esiin muutamia syitä, miksi näin ajatellaan. On muuten huomionarvoinen asia, että kun saavut Pyhän Haudan kirkolle, et kohtaa ovella mitään infolehtisiä, joissa todistellaan paikan aitoutta. Tänne ei ole tultu todistelemaan, vaan rukoilemaan. Mutta nyt siis todistellaan. Onhan sekin tärkeää. (lisää…)

”Sokeat ja rammat” Jumalan valtakunnan portilla

JUHO SANKAMO

”Sokeat ja rammat” ovat Raamatun kielenkäytössä vahvasti ladattuja käsitteitä. Käsitteiden takana on tietysti oikeita ihmisiä suruineen, iloineen ja toiveineen. Usein tämä ihmisryhmä rajattiin ulos pyhimmistä piireistä, ja erityisesti suosituissa messiastoiveissa ”sokeat ja rammat” jäisivät voittoisan kuninkaan jalkoihin hänen kiitäessä sankareidensa kanssa kohti voittoja. Yllättäen kuitenkin nämä sokeat ja rammat näyttelevät aika tärkeää osaa Jeesuksen missiossa.

Palma il Giovane: Jeesus parantaa ramman, 1592

Jeesus kertoi vertauksen ateriasta Jumalan valtakunnassa. Isäntä kutsui sinne aluksi hienoja vieraita, mutta kun he eivät halunneet tulla, hän käski hakea kaikenlaisia laitapuolen kulkijoita: ”Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.” (Luuk. 14:21.)

Oli yllättävää, että juuri sokeita ja rampoja kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Jeesuksen aikana Israelissa, Kuolleenmeren rannalla, vaikutti superultraortodoksinen juutalainen lahko, jota kutsutaan Qumranin yhteisöksi. Tämä yhteisö eristäytyi odottamaan Messiaan saapumista.

Yhteisö varjeli omaa puhtauttaan ja pyhyyttään erottautuen selvästi kaikista syntisistä. Kenelläkään ei-juutalaisella ei ollut näiden ”Valon lasten” yhteisöön mitään asiaa. He kutsuivat myös muita juutalaisia, jotka eivät kuuluneet heidän lahkoonsa, Belielin lapsiksi – eli perkeleen penikoiksi.

Erityisen mielenkiintoisesti tämä yhteisö kielsi ”sokeilta ja rammoilta” pääsyn heidän pyhään joukkoonsa. He siis uskoivat olevansa ”uuden liiton” seurakunta, uusi Israel ja jopa uusi temppeli. Tähän valtavan pyhään joukkoon ei ”sokeilla ja rammoilla” olisi sisäänpääsyä. (lisää…)

Määräsikö Vanhan testamentin Jumala kansanmurhan?

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle god

Michelangelo: Jumala luo auringon ja kuun (1511)

Se, mitä kutsumme ”Vanhaksi testamentiksi”, on pyhä kirja sekä kristityille että juutalaisille ja muodostaa suurimman osan kristillisestä Raamatusta. Tämä muinainen kirjakokoelma sisältää kauniita rukouksia (esim. Psalmit) ja syvällistä viisautta (esim. Job, Sananlaskut ja Siirak). Vaikka Raamatun, myös Vanhan testamentin, punaisena lankana on rakastavan Jumalan pelastava toiminta historiassa, se kuitekin sisältää myös joitain vaikeita, karmeita ja jopa luotaantyöntäviä kohtia.

Näillä tarkoitan kohtia, jotka kuvaavat sitä, kuinka ihmisiä, miehiä, naisia ja jopa lapsia, tapetaan raa’asti Jumalan itsensä käskystä. Miten suhtautua näihin kohtiin? Miksi Pyhät kirjoitukset sisältävät jotain näin hirveää?

Tämä kysymys on tärkeä kohdata rehellisesti ja kiertelemättä, sillä näihin Raamatun varjoisampiin puoliin viitataan usein argumenttina kristinuskoa vastaan. Maallistuneimmatkin ihmiset tietävät Vanhasta testamentista ainakin sen, että siellä käsketään esimerkiksi kivittää ihmisiä. Kyseessä on siis koko kristinuskon uskottavuus. (lisää…)

Temppeli, messu ja ”koko maailmankaikkeutta koskeva jumalanpalvelus”

JUHO SANKAMO

James Tissot, Salomo pyhittää temppelin (n. 1896–1902)

”Jos emme tunne Israelia, emme tunne Jeesusta. Jos emme tunne Tooraa ja temppeliä, liittoa ja profeettoja, emme tunne Jeesusta… Katolinen messu jää käsittämättömäksi ilman temppeliä, ilman juutalaista jumalanpalvelusta…”

Näin totesi Robert Barron, yksi USA:n tunnetuimmista katolisista piispoista, taannoin eräässä haastattelussa. N. T. Wright, maailmankuulu Raamatun tutkija ja anglikaanikirkon emerituspiispa, oli tänä vuonna pääpuhujana Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa. Luennossaan hän sanoi, että länsimaalainen raamatuntutkimus ei ole ymmärtänyt tarpeeksi temppelin merkitystä. Wrightin mukaan temppeli oli taivas maan päällä. Se oli Jumalan läsnäolon paikka. Temppeli oli syntien sovituksen paikka.

Juuri temppelinsä kautta juutalaisuus oli varsin ”sakramentaalinen uskonto”. Temppelistä virtasivat pelastuksen lähteet. Israel uskoi Jumalan asuvan kansansa keskellä – temppelissään, Sanassaan, Hengessään, palvelijassaan, Messiaassaan. Usko inkarnaation todellisuuteen, Jumalan lihaksi tuloon, syntyy luonnollisesti juutalaisuuden pohjalta. Jumala haluaa olla meitä todella lähellä. (lisää…)

Mielikuvitusmatka joulun ihmeeseen

EETU MANNINEN

Arkipuheessa ”mielikuvituksella” on usein negatiivinen konnotaatio. Jos jokin on ”mielikuvituksen tuotetta”, tällä tarkoitetaan, että asia on virheellinen tai ei vastaa todellisuutta. Jos jollakin on ”vilkas mielikuvitus”, tällä tarkoitetaan, että joku on keksinyt jotain aivan todella päätöntä.

Kuitenkin ”vähintään 50 % kaikesta siitä, mitä pidät todellisena, on mielikuvituksesi tuotetta. Tämä pätee niin tosina pitämiin uskomuksiisi kuin ihan arkiseen havaintokokemukseenkin. Siitä huolimatta toimimme jatkuvasti niin kuin kaikki, mitä tiedämme tai koemme, olisi totta.” (Järvilehto 2014, 81.)

Mielikuvitus on siis olennaisen tärkeä väline jäsentää ja hahmottaa todellisuutta. Kuten tulemme huomaamaan, se on myös historiantutkimukselle suorastaan välttämätön työkalu. Tässä kirjoituksessa yritän näin joulun kunniaksi ymmärtää inkarnaation, eli Jumalan ihmiseksi tulemisen ihmettä eläytymällä siihen liittyviin tapahtumiin mielikuvitukseni avulla – historiasta tietämämme tosiasiat parhaani mukaan huomioon ottaen. (lisää…)

Herran siunaus ja arkeologinen sensaatio

JUHO SANKAMO

Ketef Hinnomin hautakammio. Vasemmalla näkyy hautakätkön suuaukko. Sieltä löytyi yli 1000 esinettä. Kuva perhealbumista.

Vuonna 2010 minulla oli kunnia osallistua Jerusalemin Hepreankielisen yliopiston arkeologiakursseille. Erityisesti jäivät mieleeni kenttämatkat, joilla tutustuimme eri kaivauksiin. Erään aurinkoisen aamupäivän vietimme Jerusalemin Hinnomin laakson hautojen luona. Sieltä on löytynyt hautaluolia, jotka ovat peräisin 2. rautakaudelta, kuninkaiden ajoilta 600-luvulta eKr. Tuon ajan hautaluolat muistuttivat tuon ajan koteja. Ruumiit laskettiin kammariin, jossa oli lavereita, ikään kuin sänkyjä. Lavereilla ruumiit maatuivat vuoden ajan, jonka jälkeen luut, samoin kuin hautalahjat, siirrettiin hautakätköön, joka oli erillinen huone.

Tuona aikana hautakätköihin laitettiin vainajan luiden mukana kaikkea arvokasta. Sinne laitettiin ruukkuja, kippoja, kuppeja, aseita, koruja… eli oikeastaan kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi hautakätköt olivat suuri kiusaus haudanryöstäjille. He ovatkin kalunneet tyhjiksi lähes jok’ikisen hautakätkön, jonka arkeologien lapiot ovat sittemmin kaivanneet esiin. Hinnomin hautaluolasto on tässä poikkeus. Varhaisessa vaiheessa hautaluolaston kalliokatto oli romahtanut, niin että se oli peittänyt alleen aukon, joka johti hautakätköön. Näin tuo kätkö oli jäänyt piiloon yli 2000 vuodeksi. Kun se löytyi 1970-luvulla, siitä tuli yksi tärkeimmistä viime vuosisadan arkeologisista löydöistä Jerusalemissa. (lisää…)

Katolinen kirkko ja Raamatun punainen lanka

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos haulle ten commandments moses movie

Charlton Heston Mooseksena elokuvassa ”Kymmenen käskyä” (1956).

Voin varmaan sanoa, että suhtaudun Raamattuun kohtalaisen monipuolisesti. Olen tutustunut siihen niin monesta eri näkökulmasta. Tuo pyhä kirjakokoelma on tullut minulle tutuksi jo äidinmaidon mukana. Sen sanomasta on laulettu huippubiiseissä, kuten ”Joosua hän marssi alas Jerikoon…”, ”Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies” ja ”Aasi, mä tahtoisin nyt olla aasi.” Siitä piirrettyjä kuvia on ihmetelty Ikuisten kertomusten sivuilla ja alttaritauluilla. Raamatun pääkertomukset ovat tulleet tutuiksi elokuvien kautta – mm. legendaarinen 1950-luvun Mooses-leffa (”Kymmenen käskyä”) ja ”Egyptin prinssi”. Samoin Raamatusta on paasattu saarnastuoleissa. Olen myös tehnyt väitöskirjani nimenomaan Raamatun tutkimuksesta. Ja töissäkin olen ollut Suomen Raamattuopistolla.

Luterilaiset, ja varsinkin herätyskristityt, ovat aika innokkaasti ja hienosti opettaneet suomalaisille pyhää Jumalan sanaa. Suomen Raamattuopistolla on Sisälle Sanaan -viikonloput ja Matka halki Raamatun -kurssit. Kansanlähetys järjestää Raamatun Punainen lanka -kursseja. Näissä kaikissa pyritään tutustumaan Raamattuun, ja niissä pohditaan, mikä on sen keskeinen sanoma, punainen lanka.

Myös katolinen kirkko on alusta asti pohtinut näitä kysymyksiä. Tuo kirjakokoelma on syntynyt ja saanut lopullisen muotonsa katolisen kirkon huomassa. Kirkkovuodessa kullekin sunnuntaille ja juhlapäivälle on määritelty omat Raamatun lukukappaleet. Samaan tapaan jo muinaiset juutalaiset (Jeesuksen aikana) olivat jakaneet kullekin pyhäpäivälle luettavat kohdat laista, profeetoista ja kirjoituksista. Tällä varmistettiin se, että seurakunta ei joudu joka pyhäpäivä kuuntelemaan, kuinka pappi toistelee omaa lempikertomustaan Raamatusta. Määrätyt Raamatun lukukohdat kullekin pyhäpäivälle takaavat, että koko kirjakokoelma tulee ajan mittaan varsin kattavasti tutuksi. (lisää…)