Neitsyt Maria taivaan kuningattarena

JUHO SANKAMO

The Coronation Chapel

Katolisessa taiteessa neitsyt Mariaa kuvataan usein kuningattarena: taivaaseen korotettuna, taivaan kuningattarena. Esimerkiksi Naantalin kirkon keskiaikaisessa alttarikaapissa kuvataan neitsyt Marian kruunaus taivaan kuningattareksi. Olin pari viikkoa sitten Espanjassa, Benalmadenassa. Sielläkin paikallisessa kirkossa oli hienoja kuvia ja krusifikseja, ja myös vaikuttava kuva kruunatusta Mariasta. Marian asema taivaan kuningattarena kuuluu katolisen kirkon opetukseen Herran äidistä, mutta mistä tämä näkemys on peräisin?

Vastaus pitää hakea Daavidin kuningaskunnasta. Kun luemme Vanhan testamentin Kuninkaiden kirjoja, huomaamme, että jokaisen Juudean kuninkaan kohdalla mainitaan muutama tärkeä asia: minkä ikäinen hän oli kuninkaaksi tullessaan, kuinka monta vuotta hän hallitsi, ja kuka oli hänen äitinsä. Kun taas katsotaan vastaavia lyhyitä kuninkaan henkilöbiografioita pohjoisvaltakunnan eli Israelin kuningaskunnan kuninkaista, niin siellä ei mainita juuri kenenkään kuninkaan äidin nimeä. Daavidin kuningaskunnassa kuninkaan äidillä oli siis suuri merkitys. Miksi? Siksi, että hänestä tuli poikansa kruunaamisen yhteydessä kuningataräiti – hepreaksi gevirah. (Sankamo, Israelin kuninkaiden maailma, 2015, 25-27.)

Kuningataräiti Raamatussa

Emme tiedä paljoa näiden kuningataräitien toiminnasta. Mutta Raamatusta löytyy joitakin hajanaisia mainintoja. Hiukan hämmentävästi kuningas Salomo jopa kumartui äitinsä, Batseban edessä:

Kuningas nousi istuimeltaan, tuli häntä [Batsebaa] vastaan ja kumarsi maahan hänen edessään. Sitten hän taas asettui valtaistuimelleen, ja myös kuninkaan äidille tuotiin istuin. Batseba istuutui Salomon oikealle puolelle. (1. Kun. 2:19.)

Jeremian kirjasta näemme, että kuninkaalla, samoin kuin kuningataräidillä oli valtaistuin ja kruunu. ”Sano kuninkaalle ja kuninkaan äidille: Astukaa alas valtaistuimelta ja nöyrtykää, sillä loistava kruunu on pudonnut päästänne!” (Jes. 13:18.)

Kun Jeesus on Daavidin sukuun kuuluva kuningas, Messias, niin on tietysti hyvin olennaista ja tärkeää, että evankeliumit mainitsevat hänen äitinsä. Matteuksen evankeliumissa Jeesusta kutsutaan yhdeksän kertaa Daavidin pojaksi. Matteuksen evankeliumissa korostetaankin neitsyt Marian asemaa, kun evankelista kertoo seikkaperäisesti Jeesuksen syntymästä.

Kun pohdimme taivaan kuningatarta Raamatussa, keskeinen luku on Ilmestyskirja 12.

Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. (Ilm. 11:19–12:1.)

Katolisessa opetuksessa Mariaa pidetään myös liitonarkkina, nimittäin hänen sisällään, hänen kohdussaan, oli Jumalan lihaksi tullut Sana eli Jeesus Kristus. Heti liitonarkkuilmestyksen jälkeen taivaassa näkyy nainen, äiti, jolla on 12-tähtinen kruunu päässään. Professori Brant Pitre korostaa, että kruunupäähine viittaa Raamatun maailmassa valta-asemaan, eikä esimerkiksi johonkin missien perintökruunuun. Tuolla naisella on valtaa. 12 tähteä symboloi Israelin 12 heimoa. Usein juuri luku 12 kuvaa Israelin koko kansaa ja hyvää hallintoa. Pitre kirjoittaa, että tuo aurinkoon pukeutunut nainen on ”Jumalan kansan kuningatar. Hänen kruununsa edustaa ’osallisuutta Kristuksen kuninkuudesta’.” (Pitre, Jesus and the Jewish Roots of Mary, 2018, 87.)

Raamatuntutkijat ovat huomanneet, että Ilmestyskirjan naisella on paljon yhtäläisyyksiä Jesajan kirjassa mainitun neidon kanssa, joka tulee raskaaksi ja synnyttää Immanuelin. (Jes. 7:13–14.) Molemmat naiset ovat ”merkkejä”: Jes. 7:14, ”Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” Ilm. 12:1, ”Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen… Hän oli raskaana…” Molemmat naiset ovat raskaana. Molemmat naiset synnyttävät pojan (Jes. 7:13–14; Ilm. 12:1–2, 5). On hyvin mahdollista, että Ilmestyskirjan nainen, joka on pukeutunut aurinkoon, on Jesajan kirjassa profetoidun Immanuel-pojan äiti. Immanuel on hepreaa ja tarkoittaa Herra meidän kanssamme.

Ilmestyskirjassa mainitaan, että tuon kuningataräidin jalkojen alla oli kuu. Näyttää siis siltä, että nainen on taivaassa, samassa paikassa, missä myös Jeesus on. Jeesus astui ylös taivaisiin, Isän, Jumalan oikealle puolelle. Nyt taivaassa, kuun ja tähtien yläpuolella, on myös hänen kuningataräitinsä. Pitre päättelee näin: ”Aivan niin kuin Jeesus on taivaallinen kuningas, joka hallitsee taivaallista kuningaskuntaa, niin Maria, Jeesuksen äiti, on taivaallinen kuningatar. Ilmestyskirjan kuvauksen mukaan Jeesuksen äitiä voidaan oikeutetusti kuvata taivasten valtakunnan kuningattarena.” (Pitre, 2018, 88.)

Taivaan kuningatar ja epäjumalanpalvelus

Kun katoliset mainitsevat Marian taivaan kuningattarena, monet protestantit vetävät nopeasti esille Jeremian kirjan jakeet, joissa mainitaan taivaan kuningatar. ”Etkö näe, mitä Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla tehdään? Lapset keräävät puita, miehet sytyttävät tulen, ja naiset alustavat taikinan valmistaakseen uhrikakkuja Taivaan kuningattarelle. He vuodattavat viiniä uhriksi muille jumalille ja loukkaavat näin minua” (Jer. 7:17–18). Tässä kohtaa Taivaan kuningattarella tarkoitetaan Astarte-jumalatarta, jota ilmeisesti palvottiin aika paljon muinaisessa Juudean kuningaskunnassa. Tämä oli tietysti epäjumalanpalvelusta, koska Astartea pidettiin jumalana (Jer. 44:17–19).

Judean pillar figurine, typical in biblical lands during Iron Age... |  Download Scientific Diagram
Judean Pillar Figurine. Orient Museum, University of Fribourg.  Tuhansia tällaisia on löytynyt Juudeasta, 750-620-luvuilta eKr.

Itse asiassa arkeologit ovat löytäneet tuhansia pieniä hedelmällisyysjumalan patsaita muinaisesta Juudean kuningaskunnasta. Erityisesti Jerusalemissa tuo kultti, Astarten palvonta, on ollut suosittua, niin kuin Jeremian kirjassa todetaan. Arkeologit ovat löytäneet pelkästään Jerusalemin Daavidin kaupungista yli 2000 särjettyä hedelmällisyyskulttipatsasta. Nämä rikotut Astarten patsaat ovat noin 700-luvulta eKr., ja on mahdollista, että ne tuhottiin silloin, kun kuningas Hiskia aloitti ”kulttireformin” ja kitki epäjumalanpalvelusta kuningaskunnastaan. (2. Kun. 18:4.)

Näitä Jerusalemista löytyneitä naispatsaita, joilla on leveät lantiot ja suuret rinnat, on joskus leikkisästi kutsuttu Jerusalemin Veenuksiksi. Tutkimusmaailmassa niitä kuitenkin kutsutaan käsitteellä Judean Pillar Figurines. Joka tapauksessa on selvää, että neitsyt Marian asema taivaan kuningattarena ei liity Astarte-kulttiin. Marian asema perustellaan Kristuksella: koska Jeesus on kuningas, niin hänen äitinsä on kuningatar. Kuningas on noussut taivaisiin, ja sinne hän on myös korottanut oman rakkaan äitinsä. Katolisessa katekismuksessa todetaan näin: ”Se, mitä katolinen usko uskoo Mariasta, perustuu siihen, mitä kirkko uskoo Kristuksesta, ja se mitä kirkko opettaa Mariasta, valaisee puolestaan sitä, mitä kirkko uskoo Kristuksesta” (KKK 487). Marian asema kuningattarena korostaa siis sitä, että Jeesus on todella kuninkaiden Kuningas.

Marian asema taivaan kuningattarena löytää siis juurensa ja alkunsa Daavidin kuningaskunnan historiasta ja hallintatavasta. Neitsyt Marian asema taivaan kuningattarena ei liity mitenkään pakanuuteen, päinvastoin, Maria on taisteleva äiti, joka tuo Jumalan Pojan, Kristuksen, meidän lähellemme. ”Nainen synnytti lapsensa, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla” (Ilm. 12:5).

One comment

  1. Neitsyt Maria -kultti juontuu kristillisyyttä vanhempaan ei-kristilliseen mytologisiin neitsyt-äiti virtauksiin ja lopulta matriarkaaliseen Jumala-kuvaan. Kristillisten kirkkojen kuvaukset neitsyt Mariasta löytyvät pitkälti samanlaisina varhaisemmista uskonnoista ja näin on lainattua tavaraa. Toivoisin rehellisyyttä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s