avioliitto

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

EMIL ANTON

Suunnilleen samoihin aikoihin Jordan Peterson -ilmiön kanssa aloin kuulla myös Joonas Konstigista ja hänen tuoreehkosta kirjastaan Vuosi herrasmiehenä: Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä (WSOY 2017). Olin noin puolivälissä kirjaa, kun pääsin tapaamaan Konstigin henkilökohtaisesti AlfaStudiossa, missä keskustelimme juurikin Jordan Petersonista, josta molemmilla oli sama kokemus: samoihin päätelmiin on tultu eri reittejä.

Aiheeseen liittyvÃ¤ kuva

Nyt kun olen saanut Konstigin lähes 500-sivuisen kirjan luettua loppuun (kuulostaa ehkä tiiliskiveltä, mutta tämä on niitä kirjoja, joita on vaikea laskea kädestä, ja jos lukemiselle antaa vallan, niin sivut hupenevat käsistä hyvin äkkiä…), mietin, miten osaisin kehua sitä sopivan herrasmiesmäisesti.

Jos annetaan ensin muiden puhua. Myönteisiä kirja-arvioita ja mielenkiintoisia Konstig-haastatteluita on julkaistu jo ainakin seuraavilla foorumeilla: YLE, HS, SK, IS, ES, Uusi Suomi, Apu, Lukuneuvoja, Annelin kirjoissa, Kirjabrunssi, Kirjavinkit, Stoalainen sijoittaja, Keikari, LHPK, Mummo matkalla, Aurinkoon tuijottelua, Tarina kasvusta, Avointa ajattelua, K&K, City, Sivuhenkilö, Seurakuntalainen ja Panu Rajala (joka mainitaan myös itse kirjassa – tietämättään, kuten arviosta käy ilmi).

Huh! Mikä tämä juttu on, kun sitä fanittavat kaikki aina arvoliberaalista valtavirtamediasta tunnustuksellisiin luterilaisiin ja City-lehdestä stoalaiseen sijoittajaan? Olisiko Konstig osunut johonkin sellaiseen, joka on objektiivisesti hyvää, totta ja kaunista? (lisää…)

Mainokset

Evankeliumi rakkauden mukaan

JUHO SANKAMO

Markus Korrin kirja Evankeliumi rakkauden mukaan. Kirja rakkauteen liittymisestä ja siinä kasvamisesta (Sley-Media, 2018) on hieno johdatus siihen, kuinka kristityn tulisi suunnistaa tässä elämän labyrintissa, joka johtaa lopulta Jumalan kasvojen eteen. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, joiden alussa on aina jokin Raamatun kohta. Luvun lopussa on aina rukous. Niinpä teoksessa on hyvin hengellinen ote, joka muistuttaa rukoustapaa, jossa pohditaan ja mietiskellään Jumalan sanaa. Kirjassa korostetaan, että Jumalan inkarnaatio, ihmiseksi tulo, ja sovitustyö Golgatan ristillä sekä ylösnousemus kuolleista, luovat perustan ihmisen pelastumiselle. Tämän jälkeen, kirjoitettuaan Jumalan toiminnasta ihmisen hyväksi, Korri käsittelee kastetta, rippiä, ehtoollista, avioliittoa ja pappeutta.

Pohtiessani Korrin kirjan rakennetta mieleeni juolahti Vanajan kirkon keskiaikainen alttarikaappi. Tuo kaappi on rakennettu 1500-luvun alussa, vielä kun olimme osa katolista maailmaa. Tuon alttarikaapin alaosaan on kaiverrettu Jumalan tärkeät pelastustyöt – joulun ja pääsiäisen tapahtumat. Siihen on kuvattu Jeesuksen syntymän tapahtumat, Jumalan Sanan lihaksi tulo. Tämän kuvasarjan yläpuolella on pääsiäisen tapahtumat: ristin kantaminen, ristikuolema ja Jeesuksen hautaaminen. Näiden pelastustapahtumien ympärille on kaiverrettu kuvat seitsemästä sakramentista: kaste, rippi, konfirmaatio, avioliitto, pappeus, ehtoollinen ja sairaiden voitelu. (lisää…)

Pappien selibaatin raamatulliset juuret – osa I: VT ja Jeesus

OSKARI JUURIKKALA

Carl Bloch: Vuorisaarna (kuvaa rajattu)

Olin pari viikkoa sitten Arto Antturin vieraana Radio Dein Syventävässä oppimäärässä. Puhuimme pappeuden kriisistä katolisessa kirkossa, erityisesti selibaatista. Syntyi hyvä keskustelu. Se on kuunneltavissa ohjelman arkistossa (päivämäärällä 17.9.18).

Olen paljon miettinyt kysymystä pappien naimattomuudesta eli selibaatista. Niin ovat monet muutkin. Yleisenä kimmokkeena ovat tietysti olleet järisyttävät hyväksikäyttötapaukset (käsittelin asiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa). Monien silmissä selibaattiperinne on menettänyt uskottavuutensa. Joidenkin mielestä se pitäisi suorastaan kieltää julkisen vallan toimesta. En tässä kirjoituksessa yritä vastata tähän laajaan kysymykseen, jota jo sivusin aiemmassa kirjoituksessani. Sen sijaan yritän hieman avata asian taustoja. Mistä ihmeestä katolisten pappien naimattomuus on peräisin? Voiko sillä ylipäänsä olla mielekästä teologista perustelua?

Kriisit ovat aina myös uusiutumisen mahdollisuuksia. Tässä se näkyy myös sillä yllättävällä tavalla, että katolisen kirkon ulkopuolella on herännyt viime aikoina keskustelua naimattomuuden teologisesta merkityksestä. Eräs luterilainen pappi pohti asiaa syvällisesti Facebookissa muutama kuukausi sitten, kiinnittäen huomiota siihen, että protestanttinen perinne tuntuu täysin sivuuttaneen Jeesuksen sanat naimattomuuden puolesta (Matt. 19:10-12). Myös uusimmassa Ristin Voitto -lehdessä helluntailainen Sara Saarela pohti asiaa oivaltavasti otsikolla ”Ruumiin ja selibaatin teologia” (jutun voi lukea ainakin Facebook-seinältäni).

Kysymystä voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Puhtaan inhimillinen näkökulma herättää lukuisia epäilyjä, ja ainakin ensi näkemältä jo ajatus koko elämän kestävästä naimattomuudesta (ja seksuaalisesta pidättyvyydestä!) voi tuntua pähkähullulta. Teologinen näkökulma voi päätyä erilaiseen lopputulokseen. Toisaalta olisi tarpeen jollain tavalla yhdistää näitä näkökulmia, jotta teologia ei täysin erkanisi eletystä todellisuudesta. (lisää…)

Paavi Franciscus sateenkaaren väreissä

EETU MANNINEN

Paavi Franciscus on ollut tänä vuonna virassaan neljä vuotta. Hänen kautensa on osoittanut, että hän on monella tapaa hyvin erikoinen paavi. Hän on pyrkinyt uudistamaan kirkon ilmettä ja rikkonut monia rajoja. Franciscus on suuren yleisön rakastama, mutta hän on toisaalta saanut eräissä piireissä osakseen myös ankaraa vastustusta. Ainakaan tämä paavi ei tunnu jättävän ketään kylmäksi.

Franciscuksen pontifikaatin aikana monet ovat tehneet omia analyysejaan ja tulkintojaan tästä tunteita herättävästä kirkonmiehestä. Tähän joukkoon kuuluu myös Italiassa asuva ruotsalaistoimittaja Kristina Kappelin, jonka Franciscusta käsittelevä kirja Påven som kom ner på jorden (Brombergs 2016) ilmestyi tänä vuonna Kirjapajalta suomenkielisenä käännöksenä otsikolla Franciscus: Uuden ajan paavi (Kirjapaja 2017, 261 s.).

Teos on kirjoitettu dekkarimaisen mukaansatempaavasti, ja varsinkin Franciscuksen, eli Jorge Mario Bergoglion, varhaisista vaiheista kertovat luvut ovat erittäin mielenkiintoisia. Kuitenkin hänen paaviuttaan käsittelevät osiot jättävät paljon toivomisen varaa: Kappelinille teoksen suomenkielisessä otsikossa mainittu ”uusi aika” tarkoittaa nimittäin lähinnä homoliittoja ja naispappeutta.

Tämä näkyy hyvin hänen esittämässään ja myös sekulaarin median tutuksi tekemässä narratiivissa, jossa kiltti Franciscus kyllä kannattaisi näitä asioita, mutta Vatikaanin pahat kardinaalit pistävät vimmatusti hanttiin. Kappelinin teos on siis parhaimmillaan mehevä kirkkopoliittinen trilleri, mutta vakavasti otettavaa analyysia Franciscuksesta joutuu kyllä etsimään jostain muualta. (lisää…)

Mikä gender? – osa II

EETU MANNINEN

Aatami ja Eeva paratiisissa. Peter Paul Rubensin (1577-1640) maalaus.

Edellisessä artikkelissani esittelin feminististä gender-ideologiaa. Mitä tästä ideologiasta tulisi ajatella katolisen uskon valossa? Onko tämä katolisten kirkonmiesten kiivaasti vastustama oppi kokonaisuudessaan kirkon uskon vastainen vai onko siinä myös hyviä puolia?

Nähdäkseni suurin näitä kahta järjestelmää erottava tekijä on antropologia, kysymys siitä, mikä on ihminen. Gender-ideologia katsoo, että ihmisen tulisi olla vapaa häntä ulkoa päin säätelevistä sukupuolinormeista ja valita itse oma sukupuolinen identiteettinsä. Perinteisen kristinuskon mukaan sukupuolinormit taas eivät ole pelkästään kulttuurisidonnaisia sosiaalisia konstruktioita, jotka kahlitsevat ihmistä ulkoa päin. (lisää…)