Miksi länsi menetti Jumalan?

JUHO SANKAMO

Kuvahaun tulos haulle mary eberstadt how the west really lost god

Mary Eberstadt

Luin juuri mielenkiintoisen kirjan, Mary Eberstadtin How the West Really Lost God (Templeton Press, 2013). Kristinuskon romahdus lähes kaikkialla Euroopassa on ollut aivan valtavan rajua viimeisten vuosikymmenten aikana. Eberstadt käy läpi eri selityksiä tälle maallistumiselle: teollistuminen, maalta muutto kaupunkeihin, tiedon lisääntyminen, vaurastuminen, sodan jälkeinen trauma… Nämä selitykset osuvat osittain oikeaan, mutta ne eivät ole mitään tyhjentäviä vastauksia.

Esimerkiksi väite, että sotien traumatisoimat ihmiset eivät enää jaksaneet uskoa, kun painiskelivat pahuuden ongelman kanssa, ei pidä paikkaansa. Suuret herätykset kaikkialla Euroopassa alkoivat juuri ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen. Sodan jälkeen Britanniassa, Alankomaissa, Puolassa, Italiassa, Ranskassa – kaikkialla, myös Suomessa – kirkot pullistelivat täynnään väkeä.

Mistä kristinuskon hylkääminen sitten johtuu? Mary Eberstadt nostaa esille perheen. Nimittäin samaan aikaan kun usko on romahtanut, myös avioliittojen ja lasten määrä on lähtenyt syöksyyn. Kun 1940–1950 -luvuilla suuret ikäluokat syntyivät, myös usko nousi huippulukemiin. Perheelliset ihmiset, joilla on paljon lapsia, ovat selvästi uskonnollisempia kuin sinkut ja lapsettomat pariskunnat. Monet sosiologit ovat kiinnittäneet huomiota tähän ilmiöön. Jumala ja perhe kulkevat käsikkäin. Mary Eberstadt ynnää: ”Enemmän lapsia, lyhyesti sanottuna, tarkoittaa enemmän Jumalaa.”

Lapset lisäävät erityisesti miesten uskonnollisuutta ja kirkkokäyntejä. (Eberstadt, 2013, 93–94). Monilapsiset perheet ovat tilastollisesti selvästi uskonnollisempia kuin vähälapsiset perheet. Tämä on aivan selvää, vaikka syy-seuraussuhde onkin oma kysymyksensä (siitä sananen tuonnempana). Miettikää vaikka lestadiolaisia, tai Israelin ultraortodoksi-juutalaisia. Israelin haredi-juutalaisilla eli niillä kaikkein uskonnollisimmilla, on noin 8 lasta hedelmällistä naista kohden, kun taas vastaava luku maallistuneiden juutalaisnaisten keskellä on noin 2 lasta. (Eberstadt, 96.) Ei siis pitäisi olla mikään yllätys, että Israelista on tulossa entistä uskonnollisempi.

Madonlukuja ”katolisesta” Euroopasta

Katolinen kirkko on näkyvin ja tunnetuin perheen, avioliiton ja lasten puolustaja. Tästä huolimatta myös perinteisesti katolisissa maissa perheen romahdus on ollut valtavan kova viime aikoina. Omasta mielestäni katolisen kirkon perhenäkemykset ovat valtavan hienoja paperilla – katekismuksessa – mutta sitten kun katsotaan, kuinka maallistuneet nykykatolilaiset Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa elävät, niin kuva ihan toisenlainen.

Pyhän Patrickin katedraali Dublinissa. Kuva: Wikipedia

Muutamia lukuja: Italia oli aikoinaan Euroopan lapsirikkain valtio. Nyt on ihan toisin. Tuo lämmin perheiden maa on muuttunut. Avioerot laillistettiin Italiaissa verrattain myöhään, vasta vuonna 1974. Tämän jälkeen avierot oliva kohtalaisen vähäisiä, mutta vuodesta 2000 vuoteen 2002 avioerojen määrä kasvoi 45 %:n tempaisulla.  ”Katolinen” Espanja on samalla tiellä ”katolisen” Italian kanssa. (Eberstadt, 171.)

Irlanti on perinteisesti ollut ikivihreä katolinen maa. Tilastojen mukaan vuonna 2016 irlantilaisista 36 % kävi viikottain messussa. Se on suuri luku, jos sitä vertaa vaikka suomalaisten luterilaisten messukäynteihin. Toisaalta vielä vuonna 1973 irlantilaisista jopa 91 % kävi joka viikko messussa! Eberstadt kirjoittaa, että noista luvuista irlantilaiset ovat syöksyneet alas kuin ”Moherin kallioilta”. On mielenkiintoista huomata, että samaan aikaan, kun Irlannin usko syöksyi, niin myös sen syntyvyys sukelsi. Irlannissa naiset ovat aiemmin saaneet paljon lapsia, selvästi enemmän kuin muualla Euroopassa. (Ebertadt, 111–112.)

Mikä on syy tälle Irlannin tapaukselle? Pedofiliaskandaalit? Avautuminen muulle maailmalle? Kyllä, kyllä – osittain. Mutta, kuten muuallakin, näemme taas, kuinka usko on sukeltanut yhtä aikaa lapsimäärän kanssa. Vielä 1970-luvulla irlantilaisnainen synnytti keskimäärin neljä lasta, mutta vuonna 2000 tuo lapsimäärä oli enää 1,89. Vuonna 1971 Irlannissa oli 15 000 perhettä, joissa oli lapsia kuusi tai enemmän. Nykyään noin isoja perheitä on Irlannissa vain 3 000. Irlanti tarvitsee tehoevankeliointia ja suurperheitä. Muuten siitä tulee lopullisesti taas yksi moderni, liberaali ja tylsä valtio, joka ei usko Jumalaan.

Kumpi oli ensin: kana vai muna?

Tästä seuraa kinkkinen pulma: kumpi on ensin, kana vai muna. Eli kumpi vaikuttaa ensin – synnyttääkö suuri perhe uskon, vai innostaako usko perustamaan suuren perheen? Mary Eberstadtin mukaan perheen ja uskon suhde ei ole yksisuuntainen, vaan se on ennemminkin kuin kaksisuuntainen tie. Jollain mystisellä tavalla perhe ja lapset herättävät ihmisissä uskoa Jumalaan, ja toisaalta, usko innostaa ”lisääntymään ja täyttämään maan”.

Näyttää siltä, että 50-luvun ”herätyksiin” vaikutti positiivisesti se, että ihmiset olivat tekemisissä lasten ja vauvojen kanssa. Eurooppa nuortui silmissä. Sodissa oli menetetty kymmeniä miljoonia ihmisiä, mutta nyt kaikkialla vietettiin häitä, lapsia syntyi ja väki kasvoi. Messuja, telttakokouksia, seuroja, evankeliointia. Suomessakin oli nuorisoherätyksiä.

Antikristilliset filosofit perhettä vastaan

Kristinuskon vastaisuus on usein myös perhevastaisuutta. Euroopan suuret modernit ajattelijat eivät paljoa perheestä iloinneet. Valistuksen ajan suurmiestä, filosofi Jean-­ Jacques Rousseauta, pidetään vapaan kasvatuksen oppi-isänä. Hän itse hylkäsi kaikki viisi lastaan, eikä mennyt naimisiin yhdenkään rakastajattarensa kanssa. Rousseau oli tiukka kristinuskon vastustaja. Karl Marx, kommunismin perustaja, piti perhettä itsessään alistavana instituutiona, joka häviäisi kun kommunismi vapauttaisi maailman.

Sigmund Freud, psykoanalyysin isä, näki perheen kaikenlaisten ongelmien ja neuroosien tyyssijana. Siellä jylläsivät kateus, viha, seksuaaliset himot… Friedrich Nietzsche, ”jumalan kuoleman” -filosofi, on vaikuttanut aivan valtavasti euroopplaiseen ajatteluun. Nietzsche vastusti kristinuskoa kiivaasti. Hän eli yksinäisenä ja kuoli lapsettomana.

Eberstadt pohtii, kuinka Nietzsche, ja nuo muut yllämainitut filosofit, voivat ymmärtää uskontoa, kristinuskoa, joka ”pyörii Isän, ja Pojan ja pyhän äidin ympärillä – ja joka alkaa vauvalla.” (Eberstadt, 215.).

Kristinusko henkii perheellistä ja äidillistä rakkautta

File:Paris Notre-Dame cathedral statue Pieta by Nicolas Coustou altar.jpg

Kristinusko vetoaa perheellisiin ihmisiin. Evankeliumi alkaa seimen ääreltä, jossa äiti hoivaa vauvaansa. Kristinuskon suuressa kertomuksessa on kuvaus, kuinka äiti itkee poikansa kuolemaa, kuinka isä ja tuhlaajapoika tekevät sovinnon.

Huhtikuussa Pariisin hengellinen monumentti, Notre Damen katedraali, paloi. Notre Damen kuuluisa Pietà-patsas kuvaa, kuinka Neitsyt Maria pitää ristiltä laskettua Jeesusta sylissään. Tässä kuvataan ennen kaikkea äidin rakkautta poikaansa kohtaan. Tässäkin näemme, kuinka kristinusko, ja erityisesti katolinen kristinusko henkii perheellistä ja äidillistä rakkautta.

Historian valossa on selvää, että kristinusko on levinnyt voimakkaimmin juuri perheissä – isältä ja äidiltä lapsille ja lapsenlapsille. Uskonnon oppiminen on vähän niin kuin kielen oppiminen. Jotkut superlahjakkaat oppivat kielen itsekseen kirjoja lukemalla, mutta me tavalliset kuolevaiset opimme kielen nimenomaan yhteisössä, perheessä, jossa tuota kieltä koko ajan käytetään. Sama pätee uskontoon. Yleensä siihen kasvetaan. Se opitaan perheessä. Kun perhe hajoaa, on uhkana, että tämä uskonnon tärkein koulu hajoaa.

Pohjoismaat ovat maailman uskonnottomimpia maita. Myös pohjoismaissa perhe ja avioliitto ovat kokeneet kovat iskut. Suomessa tapahtuu nykyään vuosittain yli 10 000 avioeroa. Noin 25 000 avioerolasta syntyy joka vuosi. Yksinhuoltajaäidit ovat uusi normaali. Uusi normaali on myös se, että yli puolet lapsista syntyy ennen papin aamenta, ja parit muuttavat yhteen ennen avioliiton solmimista.

Tällainen tilannekuva olisi ollut aivan käsittämätöntä jumalattomuutta 1950-luvun ihmisten korvissa. Yli puolet suomalaisista ja ruotsalaisista asuu yksin. Yksinäisyys onkin uuden normaalin, Pohjoismaisen mallin, uusi ongelma. Samat trendit näkyvät myös Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Japanissa – koko läntisessä maailmassa. Perhesiteiden katkeamiseen kuuluu myös Jumala-suhteen katkeaminen. Nämä ilmiöt kulkevat käsikkäin.

Jeesus ja perhe

Evankeliumeissa on monta kohtaa, joissa hätääntyneet isät ja äidit tuovat onnettomat lapsensa Jeesuksen luo. Kanaanilainen äiti juoksi Jeesuksen perässä ja huusi: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” (Matt. 15:22.) Kun opetuslapset käskivät naisen olla hiljaa, nainen vain jatkoi. Huoli lapsesta ajoi tuon naisen Jeesuksen luo. Synagogan esimies, perheenisä Jairos heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi hartaasti: ”Tule, tyttäreni on kuolemaisillaan. Pane kätesi hänen päälleen, niin hän paranee eikä kuole.” (Mark. 5:23.)

Polidoro da Lanciano: Pyhä perhe, n. 1540

Kun Jeesus laskeutui kirkastusvuorelta, eräs isä heittäytyi hänen eteensä ja pyysi häntä auttamaan hänen poikaansa. ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” – ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:22–24.) Isä pyytää Herralta uskoa poikansa vuoksi.

Jeesuksella oli tuollainen vaikutus: hän vahvisti perhettä. Hän sai isät ja äidit hakemaan apua lapsilleen. Ja kun vanhemmat tulivat lastensa vuoksi Jeesuksen luo, he oppivat itse tuntemaan tuon Vapahtajan voiman ja rakkauden. Jeesus Kristus sanoo äideille ja isille, jotka toivat lapsiaan hänen siunattavakseen: ”Antakaa lasten tulla minun luokseni.”

Mikä on viesti kirkolle? Jos kirkko haluaa pysyä pinnalla, sen kannattaa tukea vahvasti perhettä, avioliittoa ja lapsia. Ja tietysti: nyt tulee evankelioida, koska entistä suurempi osa ihmisistä ei elä uskovassa perheessä.

 

P.S. Tämä aihe perheestä ja maallistumisesta on laaja kuin valtameri. Kaikkia näkökulmia en pysty blogissa käsittelemään. Pari lyhyttä loppuajatusta: On selvää, että nykyinen, 1950-luvulla yleistynyt ehkäisykulttuuri (erityisesti e-pilleri) on vaikuttaunut aivan valtavan paljon lasten määrään, ihmissuhteisiin ja avioliittoihin – varmasti myös ihmisten uskoon.

Pieni tuokiokuva elävästä elämästä: Viime viikolla kauppareissulla paimensin lapsikatrastamme – viittä lasta – kävelytiellä. Eräs minulle tuikituntematon mummo näki asiakseen nuhdella meitä: ”pitikö noita lapsia hankkia noin monta?” Tämä on muuten aika yleistä, että suurta lapsimäärää kommentoidaan negatiivisesti. Vaimoni on kuullut kaikenlaista. Itse ajattelen, että lapsissa on tulevaisuus, niin yhteiskunnassa, kuin myös kirkossa.

Mainokset

9 comments

  1. Loistava kirjoitus!

    Olen kipuillut tämän aiheen kanssa paljon sen jälkeen tulin uskoon. Yksi ratkaisevimpia opillisia seikkoja katoliseen kirkkoon liittymisessäni oli se, että katolinen kirkko torjuu yksiselitteisesti ehkäisyn. Olin tullut omalla sekulaarin nuoren miehen polullani ymmärtäneeksi kantapään kautta millaista tuhoa ja kärsimystä ehkäisyn ympärille kehittynyt pariutumiskulttuuri tuottaa. On kuitenkin ollut sydäntä riipaisevaa kohdata se tosiasia, että ehkäisykielto on monille katolisille pelkkää paperia. Aiheesta on tilastollista tietoa, mutta minulle on aina ollut vaikeaa ymmärtää miksi näin itsestäänselvässä, vasten kasvoja lyövässä ilmiössä tarvitaan sosiologisia argumentteja päiden kääntämiseksi. Ja ilmeisesti tässä on ongelman keskeinen piirre: katolilaiset eivät halua olla enää vastakultuurinen yhteisö, joten ummistetaan silmät ilmiselviltä kehityskuluilta ja luotetaan modernin maailman toimintamalleihin. Siis kirkossa on meneillään valtava apostaasin aika. Itse näen, että juuri tässä on se juurisyy sille miksi kirkon johdossa nyt havaitaan hyytävää hengellistä korruptoituneisuutta. Saamme johtajat, jotka ansaitsemme.

    Ei ole helppoa havaita kerta toisensa jälkeen messussa, että siellä on aivan liian vähän lapsia. Kärjistäen voisi sanoa, että messussa ei pitäisi pystyä kuulemaan papin saarnaa parkuvien lasten itkun alta. Ei tässä asiassa myöskään voi ketään sormella osoitella kuin korkeintaan itseään. Mutta surullista tämä kaikki on. Miksei niitä lapsia vain voisi yksinkertaisesti tehdä ja lakata elämästä käsijarru päällä? Tätä tämä moderni elämä teettää, käsijarrukulttuuria.

    No tällainen raskasmielinen tilitys ei tietenkään vie asioita eteenpäin. Varmasti itse kukin etsii tahollaan vastauksia tähän ongelmaan. Monet päätyvät tiiviisti johonkin kirkon nuoreen maallikkoliikkeeseen, kuten neokatekumenaattiin tai Opus Deihin. Maailmalta löytynee vastaavia muitakin. Uskon että näiden liikkeiden suosiota selittää pitkälle se, että ne tarjoavat kristinuskon peruslähtökohdan, perheiden yhteisön, aikana jolloin valtavirtakatolisuus on kadottanut otteensa siihen. Yksin kukaan ei pärjää, Kristuksen tarkoitus on koota lampaat yhteen, joten jokaisen olisi hyvä löytää jokin lauma itselleen.

    Itse pidän traditionaalisesta katolilaisuudesta ja hämmästyksekseni olen havainnut monen muunkin paikallisseurakuntalaisen etsivän sitä. Traditioon palaaminen on hyvin johdatuksellinen ilmiö, sitä ei todellakaan masinoida komentosillalta käsin, vaan se kerää väkeä ja voimistuu ruohonjuuritasolta kengännauhabudjetilla. Äskettäin päättynyt traditionaalisten katolilaisten vuosittainen pyhiinvaellus Notre Damelta Chartresin katedraalille keräsi suuren määrän uskovia keskelle sekularisoitunutta Ranskaa. Sinne pitää joskus päästä. Ja gregoriaanisessa messussa kävijöiden tilastot poikkeavat valtavirtakatolilaisuudesta kuin päivä yöstä: https://www.churchmilitant.com/images/uploads/tlm_survey_results_1.PNG

    Ihailen Raamatun tuntemustasi Juho. Oivallan uutta joka kerta kun luen tekstejäsi. Erityisesti nyt tuo kohta, jossa kerroit Jeesuksen perhettä vahvistavasta vaikutuksesta, oli osuva oivallus: ”Hän sai isät ja äidit hakemaan apua lapsilleen.” Oikeasti, tuo lause on niin kaunis, että voisin tirauttaa sille kyyneleen. Kiitos kirjoituksestasi ja kiitos kun olet kasvattanut viisi lasta vastoin ympäröivän maailman näkemyksiä!

    Liked by 1 henkilö

  2. Hyviä pointteja. Itse uskon että globaali, rajaton ja jäsentymätön viihdeteollisuuden tuottama informaatiotulva on keskeinen tekijä. Ensin televisio, sitten netti, henkilökohtaiset älylaitteet ja some. Uutisia aamulla, uutisia päivällä, uutisia illalla, tarvittaessa yölläkin. Kun kaikista mahdollisista asioista on mahdollista saada rajattomasti informaatiota 24/7, katoavat asioiden ja ilmiöiden luonnolliset kulttuuriset rajat. Tietämättömyyden autuus unohtuu (vrt. 1 Moos 2:17). Jumala unohtuu. Mystiikka unohtuu.
    Ja kyky todelliseen face-to-face -läsnäoloon ja lähimmäisen kohtaamiseen hiipuu. Eikä millään sitten ole lopulta oikeastaan mitään väliä.

    Yhä useammat ihmiset jakavat tällaisen kokemuksen ja samalla enenevässä määrin myös toiveen merkityksellisyyden ja perinteisten perhearvojen paluusta. Tästä näkökulmasta viikunapuun oksa taitaa sittenkin olla tuore ja lehdet puhkeamassa…

    Liked by 1 henkilö

  3. Väestön räjähdysmäinen lisääntyminen ja siitä seuraava Maan liikakansoitus on juurisyy hyvin monelle nykyiselle ongelmalle ja katastrofille. Siksi kirkon suosittelemat suuret perheet ja ehkäisyn kieltäminen tuntuvat monista täysin pähkähulluilta ajatuksilta. En itsekään ole oikein nähnyt missään älyllisesti täysin tyydyttävää ja vakuuttavaa asian käsittelyä katolisesta näkökulmasta. Kuinka siis kirkon perheopetus sovitetaan yhteen sen asian kanssa, että ihmisten määrää Maassa pitäisi oikeastaan ennemminkin pyrkiä vähentämään? Osaisiko joku vastata lyhyesti tai vihjata, mistä kannattaisi etsiä?

    En missään nimessä näe tämän näkökulman puuttumista puutteena kirjoituksessasi (kuten sanoit, blogissa ei millään pysty kaikenkattavaan käsittelyyn). Asia voi kuitenkin näyttäytyä monelle jopa ylivoimaisena esteenä katolisen uskon omaksumiselle, ja siksi pidän sen esiin nostamista tärkeänä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista. Ehkä jossain vaiheessa joku hapatuksesta kirjoittaa tästä teemasta blogin. Tuo on kyllä varsin yleinen kritiikki, että väestönkasvu uhkaa maapallon tulevaisuutta. Ehkäisykulttuuri on muuttanut radikaalisti huoltosuhdetta. Isona haasteena on, kuinka kustantaa ja ylläpitää hyvinvointivaltio, kun työssäkäyvä väki vähenee vanhuksiin nähden.
      Toisaalta, perheet kuluttavat suhteessa vähemmän kuin yksinasuja. Käsittääkseni ongelma ei oikeastaan ole siitä, että väkeä olisi liian paljon, vaan siitä, että luonnonvarat jaetaan epäoikeudenmukaisesti. Liikakansoituksen näkökulmasta on hyvä katsoa vaikka Suomea. Täällä on asuintilaa vaikka kuinka paljon. Kylät autioituvat kovaa vauhtia.

      Tykkää

      1. Kyse ei ole pelkästä asuintilasta, vaan biosfäärin yleisen kantokyvyn loppumisesta globaalilla tasolla. Täällä pohjoisessa riittää asuintilaa juuri siitä syystä, että täällä on tarjolla ympäristöresursseja paikallisesti vieläkin vähemmän kuin muualla maailmassa. (Etelämantereellahan sitä vasta tilaa riittäisikin!) Jo nykyisellään ihminen vääristää luonnon balanssia hurjasti, mihin tietty liittyy muutakin kuin pelkkä ihmisten määrä. Kyllä se tehtävä Maan täyttämisestä on silti varmastikin jo suoritettu vähintäänkin erinomaisin arvosanoin. Siksi en ole lainkaan varma, että kyse on pelkästään luonnonvarojen epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta. No, voisimme ehkä nyt keskustelun vuoksi sopia, että nykytilanteessa kyse on vielä siitä. Väestön räjähdysmäisen kasvun jatkuessa ei kuitenkaan joka tapauksessakaan ole kovin pitkä matka siihen, kun ihmisiä voidaan varmuudella sanoa olevan aivan liikaa, joten kysymystä ei oikein voi väistää tällä taktiikalla.

        Huoltosuhde on toki myös seikka, joka täytyy huomioida tämän asian yhteydessä. Jos miettii katolista ideaalia, niin se lienee väistämättä tarkoittaisi sitä, että kohtalaisen suuri määrä ihmisistä ryhtyisi papeiksi/nunniksi ja vain pieni määrä pääsisi lisääntymään. Näin kenties voisi säilyä jonkinlainen tasapaino. Sitten voidaan miettiä, kuinka realistista on, että tällainen ideaali toteutuisi lähitulevaisuudessa globaalisti…

        Tykkää

    2. Väestönkasvun ajatellaan johtavan luonnon kuormittumiseen, mikä on tietysti itsestäänselvyys. Jollei luontoa saa kuormittaa, on aika mahdoton elää. On radikaaleja ihmisiä, jotka jo tässä kohtaa laittavat lapun luukulle ajatellen, että ihminen on kuin paha virus, joka pitäisi pyyhkiä pois maanpinnalta. Tämä on tietysti ristiriidassa kristinuskon ja katolisen ihmiskäsityksen kanssa. Luomiskertomukseen nojaten kristinuskon yksi peruslähtökohta on, että ihmisellä on oikeus hallita luomakuntaa ja aivan erityinen oikeus olla olemassa.

      Jos ei mennä tuollaisen äärimmäisen nihilismin puolelle, vaan ajatellaan että ihmisellä todella on oikeus olla olemassa ja hallita luontoa, niin päädytään tarkastelemaan sen tyyppisiä kysymyksiä, kuten ”mikä on liikaa kuormitusta?” Tällainen kvantitatiivinen kysymys johtaa nopeasti asiantuntijapointteihin ja kädenvääntöön vaikkapa ilmastomallien parametreistä. Siis teknokratiaan. Alamme ajattelemaan, että ihmislisääntyvyys on samassa sarjassa kysymyksiä, kuin vaikkapa hirvikannan sääntely. Niin kuin hirvet eivät enää päätä siitä, kuinka paljon niitä on, eivät ihmisetkään saisi päättää. Tämä on räikeässä ristiriidassa katolisen kirkon yhteiskuntaopetuksen läheisyysperiaatteen kanssa. Väestöräjähdysajattelu onkin ensisijassa törmäyskurssilla läheisyysperiaatteen ja vasta toissijaisesti ehkäisyopin kanssa. Muutenhan väestön sääntelyä kannattaville sopisi sellainen järjestely, että jokainen päättäköön itse lisääntymisestään. Väestöräjähdysajattelun ytimessä on itse asiassa taipumus kohti keskitettyä valtarakennelmaa, esimerkkinä Kiina ja sen väestöpolitiikka.

      Jos tarkastellaan ehkäisykieltoa, niin moderni mieli tulkitsee sen heti lisääntymiskehoitteena, jota se ei ole. Siitä, että ehkäisy on väärin, ei seuraa, että kaikki lisääntyvät. Esimerkkinä ovat monet kirkon kutsumukset, kuten luostarikutsumus. Oikeastaan avioliittokin on vain yksi kutsumus. Enkä tarkoita vain saivarrella sivuseikoilla, vaan hengelliseen elämään kutsuttujen määrän kuuluisi todella olla korkea. Vielä viime vuosisadan alkupuolella kirkon koulut, sairaalat yms. toimivat nunnavoimin. Luostaritoiminta on joskus ollut aivan eri kokoluokkaa kuin tänä päivänä.

      Sitten on Jumalan johdatuksen rooli. ”Kyllä Jumala pitää huolen”-ajattelu vaikuttaa modernin ihmisen korvaan vieraalta ja vastuuttomalta. Sehän käytännössä tarkoittaa, että ylin lisääntyvyyttä säätelevä auktoriteetti on näkymätön Jumala, ei edes kirkko tai sekulaari byrokraattinen koneisto. Miten sellaisen varaan voi rakentaa? Kyllä voi, se on kristinuskon perusopetus. Meidän pitääkin luottaa Jumalaan, eikä vaan jonkin verran, vaan enemmän kuin itseemme. On tärkeä huomata, ettei Jumala vain anna uutta elämää, vaan säätelee myös sitä milloin vanha loppuu. Jumala siis säätelee myös populaatioiden kokoja, mikä ei ole kovin outo ajatus jos uskoo Raamatun Jumalaan.

      Nykyajan sekularisoituneessa yhteiskuntakeskustelussa helposti luodaan kuva, että katolilaiset ovat vaaraksi ihmiskunnalle ja luonnolle, koska he pitävät liian itsepintaisesti kiinni keskiaikaisista opeistaan, jotka uhkaavat kaikkien hyvinvointia ja elämän tasapainoa. Mutta itse asiassa juuri länsimainen sekularismi on elämän laeille sokeaa. Länsimaat eivät kykene edes uusiutumaan tällä hetkellä, saati sitten kukoistamaan kulttuurillisesti. Ensisijainen ongelma alkaakin olla kansojen selviytymisvietin katoaminen. Reilusti alle kahden syntyvyysluvulla pitää jo ihan vakavasti kysyä, haluammeko olla kansana olemassa vielä sadan vuoden päästä. Puhumattakaan maista joissa syntyvyysluku asettuu nollan ja ykkösen väliin. Itsenäisyyspäivien sijaan voitaisiin alkaa miettiä kansakuntien hautajaisia, kuka ne järjestää ja minne laitetaan muistomerkit.

      Materialistisessa maailmankuvassa luonto nähdään armottomana kilpailuareenana. Kuitenkaan kirkko ei saisi kilpailla sekularismin kanssa rohkaisemalla tervetahtista lisääntymistä samaan aikaan kuin sekulaarit sukupolvet ehkäisevät itsensä hautaan. Mutta lopulta näin käy — ne voittavat, jotka lisääntyvät. Tällä hetkellä kaikkien kristillisten kirkkojen sisällä muhii sama prosessi: tahot, jotka lisääntyvät, ottavat pikkuhiljaa kirkkoa haltuunsa niiltä, jotka eivät syystä tai toisesta lisäänny. Ei ole kristinuskon syy, tai katolisen kirkon syy, että he, jotka elävät, näkevät. Se kuuluu luontoon. Paradoksaalisesti luonnon puolesta taistelevat eivät ota tällaisia luonnonlakeja monesti huomioon.

      Olennaisinta luonnon kannalta on sekularismin käsitys kulutuksen siunauksellisuudesta. Kristinusko ei ole kulutususkoa. Ekokatastrofit ovat langenneen ihmisjärjen katajaan kapsahtamisia. Kulutamme koko ajan enemmän luonnon resursseja ja valitamme yhä enemmän resurssien kulumista. Se on mielipuolinen kierre, jota ei ratkaista sillä, että lakataan olemasta katolilaisia, vaan pikemminkin se sinetöitäisiin niin. Ihmiskunta tarvitsee jonkun, joka antaa rauhan ja täyttää sen tarpeen, jota kulutuksella yritetään epätoivoisesti lääkitä. Hän löytyy tabernaakkeleista ympäri maailmaa. Juuri tätä varten kirkko on olemassa ja levittäytynyt joka maailman kolkkaan, pelastaakseen meidät itseltämme.

      Liked by 2 people

  4. Kuten Juho mainitsikin, aihetta on sivuttu blogillamme aiemminkin: https://hapatusta.net/2017/09/18/2238/ Ohessa lainaus artikkelista:

    ”Tässä vaiheessa joku voi älähtää: ’Mutta katolinen kirkkohan kieltää ehkäisyn ja on näin osaltaan pahentamassa väestönkasvua, jolla on katastrofaalisia vaikutuksia ympäristölle!’ Tämä kritiikki esitetäänkin usein katolista kirkkoa vastaan.

    Tällaiseen kritiikkiin vastatessa on kuitenkin tarpeen tarkistaa hieman faktoja liittyen väestönkasvuun ja sen ympäristövaikutuksiin. Vaikka kauhukuvat maapallon kantokyvyn ylittävästä räjähdysmäisestä väestönkasvusta olivat menneinä vuosikymmeninä tutkijoiden yleisesti jakamia, asiantuntijat eivät pidä tätä kauhuskenaariota enää kovinkaan todennäköisenä. Silti se on jäänyt elämään valtaväestön mieliin.

    Esimerkiksi Helsingin yliopiston demografian tutkija Karri Silvennoisen mukaan maapallo pystyy tuottamaan tarpeeksi ravintoa huomattavasti suuremmallekin ihmismäärälle kuin mitä planeetallamme nykyään asuu. Tämä vaatii vain tehokkaampien maanviljelysmenetelmien soveltamista hedelmällisille alueille: ’Ruoan riittävyys ei ole ongelma ja tuskin tuleekaan sellaiseksi. Sen sijaan ongelmana on, että kaikilla ei ole varaa siihen’.

    Mitä tulee väestönkasvun ympäristövaikutuksiin, maantieteilijä ja yliopistonlehtori Paola Minoia Helsingin yliopistosta tähdentää, että ympäristöongelmia ei aiheuta niinkään väestönkasvu, vaan tahti, jolla ihmiset kuluttavat luonnonvaroja:

    ’Köyhien mutta väestörikkaiden maiden ekologinen jalanjälki voi olla useita kertoja pienempi kuin varakkaiden maiden, joissa asuu vähemmän ihmisiä. Katsotaan esimerkiksi tyypillistä ruokavaliota: yhden keskiverron amerikkalaisen ruokakorin tuottamiseen menee noin viisi kertaa enemmän vettä kuin keskiverron intialaisen.’

    Paavi Franciscuksen sanoin: ’Se, että syytetään väestönkasvua eikä joidenkin äärimmäistä valikoivaa kulutuskäyttäytymistä on tapa välttää ongelmien kohtaamista. Niin pyritään oikeuttamaan nykyistä jakomallia, jossa vähemmistö uskoo oikeudekseen kuluttaa mittakaavassa, jota on mahdotonta yleistää, koska maapallolla ei olisi tilaa edes sellaisen kulutuksen aiheuttamille jätteille’ (Laudato si’, 50).”

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s