Vanha testamentti

Neitsyt Maria taivaan kuningattarena

JUHO SANKAMO

The Coronation Chapel

Katolisessa taiteessa neitsyt Mariaa kuvataan usein kuningattarena: taivaaseen korotettuna, taivaan kuningattarena. Esimerkiksi Naantalin kirkon keskiaikaisessa alttarikaapissa kuvataan neitsyt Marian kruunaus taivaan kuningattareksi. Olin pari viikkoa sitten Espanjassa, Benalmadenassa. Sielläkin paikallisessa kirkossa oli hienoja kuvia ja krusifikseja, ja myös vaikuttava kuva kruunatusta Mariasta. Marian asema taivaan kuningattarena kuuluu katolisen kirkon opetukseen Herran äidistä, mutta mistä tämä näkemys on peräisin?

Vastaus pitää hakea Daavidin kuningaskunnasta. Kun luemme Vanhan testamentin Kuninkaiden kirjoja, huomaamme, että jokaisen Juudean kuninkaan kohdalla mainitaan muutama tärkeä asia: minkä ikäinen hän oli kuninkaaksi tullessaan, kuinka monta vuotta hän hallitsi, ja kuka oli hänen äitinsä. Kun taas katsotaan vastaavia lyhyitä kuninkaan henkilöbiografioita pohjoisvaltakunnan eli Israelin kuningaskunnan kuninkaista, niin siellä ei mainita juuri kenenkään kuninkaan äidin nimeä. Daavidin kuningaskunnassa kuninkaan äidillä oli siis suuri merkitys. Miksi? Siksi, että hänestä tuli poikansa kruunaamisen yhteydessä kuningataräiti – hepreaksi gevirah. (Sankamo, Israelin kuninkaiden maailma, 2015, 25-27.)

(lisää…)

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 1

EETU MANNINEN

Kardinaali Walter Kasper on tunnettu ja vaikutusvaltainen saksalainen teologi, joka toimi Rottenburg-Stuttgartin arkkipiispana vuosina 1989–1999 ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston pääsihteerinä vuosina 1999–2001. Kasper on kannattanut näkyvästi sallivaa kantaa eronneiden ja uudelleen avioituneiden pääsyä sakramenteille ja oli aiheen tiimoilta paljon esillä vuosien 2014–2015 perhesynodien aikana.

Mercy
Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life, Transl. William Madges (New York/Mahwah: Paulist Press, 2014)

Etenkin paavi Franciscuksen kauden alkuaikoina Kasperia kutsuttiin myös usein ”paavin teologiksi”. Kasper lahjoitti vuoden 2013 konklaavissa kirjansa Barmherzigkeit: Grundbegriff des Evangeliums – Schlüssel christlichen Lebens käännöksen tulevalle paaville, joka myöhemmin kommentoi lukukokemusta positiivisesti: ”Kirja on tehnyt minulle paljon hyvää, Kasper on hyvä teologi”. (ks. Tiina Huhtanen, ”Radikaalia armoa armottomaan aikaan: Walter Kasperin ilmoitusteologian ajankohtaisia painopisteitä,” Teologinen Aikakauskirja 1/2017: 64–65. Ks. myös taannoinen TA-katsaukseni.)

Nämä Franciscuksen sanat (“This book has done me so much good”) komeilevat myös teoksen englanninkielisen laitoksen Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life etukannessa, ja tämän paavillisen suosituksen siivittämänä tartuin itsekin tähän kirjaan.

Lukukokemus oli itsellenikin positiivinen. Kasperin tyyli on mielestäni kuitenkin varsin oppikirjamainen, mikä on ehkä pääsyynä siihen, etten voi paavin tavoin sanoa kirjan varsinaisesti ravinneen minua, kuten esimerkiksi aiemmin esittelemäni kardinaali Carlo Maria Martinin rukouskirjan. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että hyvä teologi ei välttämättä ole myös hyvä hengellinen kirjailija (sama pätee tietenkin myös toisin päin). Kasper myös käsittelee varsin laajaa aihekirjoa ja ikään kuin pikakelaa monet teemat nopeasti läpi tuomatta niihin kovin olennaista kontribuutiota.

Tässä arviossani keskityn Kasperin kirjan ydinteemaan, joka on laupeuden (Barmherzigkeit, mercy) käsitteen teologinen merkitys ja asema. Mielestäni Kasper esittää tähän aiheeseen liittyen paljon teologisesti oivaltavia näkökohtia, joiden johdosta yhdyn ainakin paavin lausunnon jälkimmäiseen osaan. Kirja antaa myös tilaisuuden poiketa nykyään Suomessakin pinnalle tulleeseen keskusteluun helvetistä ja apokatastasis-opista, joka vaatii ihan oman jatko-osansa.

(lisää…)

Mooses syntien sovittajana?

JUHO SANKAMO

John Everett Millais: Victory O Lord!, 1871. Kuva: Wikipedia

Kristinuskon ytimessä on usko siihen, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi” – niin kuin on kirjoitettu. (1. Kor. 15:3.) Jos tämän uskon juuret ulottuvat Vanhan testamentin kirjoituksiin, kuten Paavali antaa ymmärtää, tulee kysyä, mihin kirjoituksiin hän viittaa. Itse asiassa jo Jeesus sanoo, että hänen oma kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui juuri niin kuin oli ennalta tiedetty Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa.

Olen viime aikoina syventynyt tähän kysymykseen. Aiheen tiimoilta on mielenkiintoisesti kirjoittanut mm. tohtori Daniel Frankel. Hän argumentoi aika vakuuttavasti, että 5. Mooseksen kirjasta löytyy traditio, jonka mukaan Mooses nimenomaan nähdään kansansa syntien sovittajana. (Frankel, 2014, ”The Death of Moses as a Sacrifice of Atonement for the Sins of Israel: A Hidden Biblical Tradition” – The Actuality of Sacrifice. Past and Present. Brill.)

Usein ajatellaan, että käsitys vanhurskaasta ihmisestä, joka kuolee toisten syntien puolesta, on juuri kristillinen erikoisuus, kristillisen pelastustalouden ainutlaatuinen helmi. Moni ajattelee, että tällainen uskomus on vieras Vanhalle testamentille ja varhaiselle juutalaisuudelle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Viides Mooseksen kirja, Toora, on juutalaisuuden pyhin kirja. Ja jos väitetään, että nimenomaan sieltä voisi löytyä esikuva syntejä sovittavasta Herran palvelijasta, niin se on jo jotain.

(lisää…)

Älä väheksy suojelusenkeliäsi

JUHO SANKAMO

”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut…” Näin lukee Danielin kirjassa, 12:1. Kristityt ovat aina kunnioittaneet arkkienkeli Mikaelia hyvin paljon. Jo 300- ja 400-luvuilla Roomassa oli monia Mikaelin kirkkoja. Eräs 500-luvulla rakennettu kirkko vihittiin käyttöön syyskuun 29. päivänä, ja ilmeisesti sen vuoksi tuosta päivämäärästä muodostui vuotuinen enkeli Mikaelin päivä. 800-luvulle tultaessa tämä juhlapäivä oli levinnyt jo laajasti katoliseen kirkkoon.

Kuvahaun tulos haulle lachish reliefs british museum

Lakisin seinäreliefi Niniven palatsista. Nykyinen sijainti: British Museum, Lontoo.

British Museumissa on toista kymmentä metriä pitkä kiviseinäreliefi Assyriasta, Niniven palatsista. Tuo reliefi kuvaa sitä, kuinka Assyrian kuningas Sanherib valloitti Juudan toiseksi suurimman kaupungin, Lakisin vuonna 701 eKr. Historioitsijat tietävät, että Assyria valloitti Lähi-itää juuri tuona aikana.

Aiemmin, 730- ja 720 -luvuilla Assyria oli tuhonnut Israelin (eli pohjoisvaltakunnan), ja ajanut sen pakkosiirtolaisuuteen. Nyt, vuonna 701, Assyria aloitti uuden valloitusretken länttä kohti. Historioitsija ovat sitä mieltä, että erityisesti Juudan kuningas, Hiskia, oli provosoimassa Assyrian suurhyökkäystä, koska Hiskia masinoi lännen kuningaskuntien kanssa kapinaa Assyriaa vastaan. He eivät maksaneet Assyrialle vasalliveroja. Hiskia ”nousi kapinaan Assyrian kuningasta vastaan eikä tunnustanut tämän ylivaltaa.” (2. Kun. 18:7.)

Tästä raivostuneena Assyrian armeija lähti hyökkäykseen. Se marssi Foinikian rantaviivaa pitkin kohti Juudaa. Assyria jyräsi alleen kaupunkeja, kuten Sidonin, Tyroksen, Joppan, Ekronin, Lakisin. Hyökkäysrintama lähestyi armottomalla vauhdilla kohti Jerusalemia. Nyt Assyria oli tullut laittamaan nuo lännen kuninkaat kuriin. Kaupunkeja paloi, kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, ihmisiä tapettiin. Lakisin seinäreliefi kuvaa karmivalla tavalla Assyrian toimintaa, ja rautakauden piirityssodankäyntiä.

Assyrian tarkoitus oli Jerusalemin, tuon kapinallisen kaupungin, tuhoaminen. Sen kuningas eli Hiskia teloitettaisiin, tai ainakin laitettaisiin vaihtoon, niin että tilalle saataisiin yhteistyökykyinen sätkynukkehallitus. Ihme ja kumma, Assyria ei kuitenkaan valloittanut Jerusalemia, vaan tyytyi Lakisin tuhoamiseen.

Mistä tämä johtui? Kaikki historialliset lähteet kertovat meille, että jokin hyvin epätavallinen tapahtuma sai assyrialaiset lopettamaan hyökkäyksensä. Raamatun selitys on yksinkertainen: Jumala lähetti enkelin pelastamaan kansansa. (lisää…)

Määräsikö Vanhan testamentin Jumala kansanmurhan?

EETU MANNINEN

Kuvahaun tulos haulle god

Michelangelo: Jumala luo auringon ja kuun (1511)

Se, mitä kutsumme ”Vanhaksi testamentiksi”, on pyhä kirja sekä kristityille että juutalaisille ja muodostaa suurimman osan kristillisestä Raamatusta. Tämä muinainen kirjakokoelma sisältää kauniita rukouksia (esim. Psalmit) ja syvällistä viisautta (esim. Job, Sananlaskut ja Siirak). Vaikka Raamatun, myös Vanhan testamentin, punaisena lankana on rakastavan Jumalan pelastava toiminta historiassa, se kuitekin sisältää myös joitain vaikeita, karmeita ja jopa luotaantyöntäviä kohtia.

Näillä tarkoitan kohtia, jotka kuvaavat sitä, kuinka ihmisiä, miehiä, naisia ja jopa lapsia, tapetaan raa’asti Jumalan itsensä käskystä. Miten suhtautua näihin kohtiin? Miksi Pyhät kirjoitukset sisältävät jotain näin hirveää?

Tämä kysymys on tärkeä kohdata rehellisesti ja kiertelemättä, sillä näihin Raamatun varjoisampiin puoliin viitataan usein argumenttina kristinuskoa vastaan. Maallistuneimmatkin ihmiset tietävät Vanhasta testamentista ainakin sen, että siellä käsketään esimerkiksi kivittää ihmisiä. Kyseessä on siis koko kristinuskon uskottavuus. (lisää…)