Kirjoittaja: Joona Korteniemi

Katolinen kirje luterilaisille herätysliikkeille

JOONA KORTENIEMI

Sain tähän kirjoitukseen inspiraation osittain blogikollega Emil Antonilta. Hänen arvioimaansa SRK:n opillista julkaisua ”Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” sekä Raimo Mäkelää ja Olavi Peltolaa yhdistää nimittäin tietty piirre: pyrkimys sanoittaa herätysliiketeologiaa mahdollisimman luterilaisesti. Tuloksena on 1900-luvun alun luterilaista hengellistä kieltä kopioivaa julistusta, joka parhaimmillaan ehkä vastaa tietynlaisiin hengellisiin tarpeisiin.

Lavea ja kapea tie. Suosittu saksalainen pietistinen maalaus, 1866

Toisille – esimerkiksi itselleni – se näyttäytyy kuitenkin kuluneena ja keskustelukyvyttömänä sisäpiirislangina. Suurin ongelma on se, että vaatii kuulijaltaan niin raskaan juridisen apparaatin hahmottamista, että sitä on vaikea hyödyntää 2000-luvun maallistuneen länsimaalaisen evankelioimisessa.

Oikeastihan herätysliikkeet eivät ole kovin luterilaisia, ainakaan puhdasoppisia tai ”tunnustuksellisia” sellaisia, ehkä evankelisuutta lukuun ottamatta. Niin körttiläisyyden, lestadiolaisuuden, rukoilevaisuuden kuin viidesläisyydenkin juuret ovat tunnetusti pietismissä. Pietismin ydinajatus oli se, että kristinuskon ydintä ovat sisäinen ystävyys Kristuksen kanssa, Pyhän Hengen vaikuttama ihmisen reaalinen muutos ja pyhä elämä.

Niiden rinnalla vaikkapa vanhurskauttamisoppi on toisarvoinen. Pietistinen hartauskirjallisuus ammensi tunnetusti Johan Arndtin ”Totisesta kristillisyydestä” alkaen katolisesta, mystisestä ja askeettisesta luostarihurskaudesta. Myöhemmin on oltu tiiviissä yhteyksissä anglosaksiseen pyhityskristillisyyteen ja amerikkalaiseen evankelikaalisuuteen.

Mielestäni tämä tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia ekumenialle. Pietismi oli alunperin eräänlaista paluuta katolisen vision rikkauteen. Näin ollen katolinen teologia voi yhä auttaa herätysliikkeitä syventämään missiotaan ja spiritualiteettiaan sekä perustelemaan kantojaan ajankohtaisiin asioihin. Katolisessa kirkossa on lisäksi omat ”herätysliikkeensä”, joihin luterilaisten liikkeiden kannattaisi rakentaa yhteyksiä. (lisää…)

Mainokset

Hengellinen treeniohjelma

JOONA KORTENIEMI

Samalla, kun julkisuudessa kuulee yhä valituksia nuorison rapakuntoisuudesta, tutkimusten mukaan yhä useampi lapsi, nuori ja nuori aikuinen harrastaa aktiivisesti urheilua (1 ja 2). Liikunnallisuudesta onkin tullut monelle keskeinen osa identiteettiä ja minäkuvaa. Sekään ei nähtävästi ole ongelmatonta: ilmiön myötä myös nuoret miehet kärsivät yhä ankarammista ulkonäköpaineista ja terveydelle vaarallisia doping-aineita käyttävät jo tavalliset kuntosalitreenaajatkin.

Mitä asiasta pitäisi ajatella katolisesta näkökulmasta? Rääkätessään itseään lenkkipolulla tai salilla ihminen ei anna valtaa välittömälle mukavuudenhalulleen vaan pyrkii saavuttamaan jotain suurempaa hyvää: järjestystä, kauneutta, itsensä ylittämistä. Täydellisen kehon ja fyysisen suorituskyvyn tavoittelun voi nähdä eräänä ilmauksena, vaikkakin hapuilevana, ihmisen kaipuusta kohti hyvän täyteyttä, Jumalaa.

Toisaalta tilanne on traaginen, jos elämän tärkein asia ovat treenattu kroppa ja urheiluharrastus. Jokaisella on nimittäin väistämättä edessä kehon rapistuminen ja menettäminen. Jos se on suurin aarre, aarteensa tulee varmasti menettämään. Onneksi kristinuskolla on tarjolla jotain vielä haastavampaa ja jännittävämpää kuin fyysinen urheilu, nimittäin ”hengellinen urheilu”, muuttuminen Jumalan armon avulla pyhäksi! Hengellisellä elämällä on nimittäin paljon yhtäläisyyksiä urheilun kanssa jo Uuden testamentinkin mukaan (1. Kor. 9:25-27; 2. Tim. 4:7-8). Mikä parasta, siinä saavutetut tulokset ovat ikuisia! (lisää…)

”Pimeässä yössä, salaa”

JOONA KORTENIEMI

Sain viikko-pari sitten luettua hengellisen klassikon, Seppo A. Teinosen suomentaman pyhän Ristin Johanneksen kirjan Pimeä yö (La Noche Oscura). Lukukokemus oli vaikuttava ja herätti runsaasti ajatuksia. Kirjoittaja, pyhä Ristin Johannes (Juan de la Cruz), oli espanjalainen pappi, mystikko ja karmeliittaveli, joka eli vuosina 1542-1591. Espanjassa elettiin tuolloin recogimienton eli ”kokoamuksen” nimellä tunnettua hengellisen, erityisesti mystisen ja askeettisen kirjallisuuden kultakautta.

St. John of the Cross, 1656, Francisco de ZurbarÃ¡n

Francisco de Zurbarán: Pyhä Ristin Johannes, 1656

Karmeliitat ovat sääntökunta, joka on tunnettu askeettisesta spiritualiteetistaan sekä sen kirkolle lahjoittamista monista pyhimyksistä, eritoten mystikoista. Ristin Johanneksen ohella tunnetuimpia karmeliittoja ovat pyhä Jeesuksen Teresa (1515-1582) eli Avilan Teresa, Ristin Johanneksen aikalainen ja ystävä, pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873-1897) eli Lisieux’n Teresa tai ”pikku-Teresa” sekä pyhä Ristin Teresa Benedicta (1891-1942) eli Edith Stein. Kaikki todella vaikuttavia ja rakastettuja hengellisiä hahmoja.

Ristin Johannes tunnetaan hengellisten kirjojensa ja runojensa ohella erityisesti siitä, että yhdessä Avilan Teresan kanssa hän uudisti karmeliittasääntökunnan palauttamalla sille sen aiemmat, askeettisemmat säännöt. Näin syntyi uusi ”paljasjalkaisten karmeliittojen” sääntökunta (Ordo Carmelitarum Discalceatorum). Uudistus herätti suorastaan käsittämättömän voimakasta vastustusta. ”Kengälliset” karmeliitat muun muassa vangitsivat Ristin Johanneksen Toledon luostariin yhdeksän kuukauden ajaksi vuonna 1571. Vankeuden aikana häntä ruoskittiin viikoittain sekä pidettiin pimeässä, ikkunattomassa vankisellissä, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kolme metriä korkea. Puhuttelevaa on, että monet kauneimmista hengellisistä runoistaan hän kirjoitti juuri vankeutensa aikana. (lisää…)

Pyhiinvaellusseikkailu katolisessa Puolassa ja Kazakstanin pyhä änkyrä

JOONA KORTENIEMI

Vuosi sitten tein blogikollega Emil Antonin sekä parin lestadiolaiskaverini kanssa lestadiolais-katolisen ”pyhiinvaelluksen” Viroon, ortodoksisten vanhauskoisten maille. Sen yhteydessä tuli Emilin kanssa puhetta, että seuraavaksi pitäisi päästä Puolaan ja toisen jännän vähemmistön, kašubien maille. Kuinka sattuikin, vuoden 2019 alkajaisiksi Emilille ja minulle tarjoutui virolaisten kontaktien ansiosta tilaisuus tehdä kymmenen päivän matkan tähän vähemmän tunnettuun ”etelänaapuriimme” (toisella puolella samaa merta!). Reissu yhdisti monia elementtejä: se oli pyhiinvaellus, opintomatka, turistimatka ja, kuten ajan mittaan osoittautui, todellinen seikkailu!

Schneider

Matkaa edeltävä yö jäi hiukan lyhyeksi. Olimme nimittäin Emilin kanssa sopineet, että teen matkaa varten ”pyhimyskortteja”, joissa on Lars Levi Laestadiuksen kuva sekä takana esittelyteksti hänestä. Niitä voisimme sitten jaella tapaamillemme ihmisille samalla, kun kerromme vanhoillislestadiolaisesta taustastani. Tulostimen kieltäydyttyä yhteistyöstä jouduin tekemään kortit käsin. Mutta vaikeuksien kautta voittoon, ja kuten Emil sanoi, käsityö lisää lahjan arvoa. Kortin taakse Emil puolansi tekstin:

Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli Ruotsin luterilaisen kirkon pappi sekä Pajalan ja Kaaresuvannon seurakuntien kirkkoherra. Hänen herätyssaarnojensa vaikutuksesta syntyi hengellinen liike, joka levisi Ruotsin lisäksi kaikkiin Pohjoismaihin, erityisesti Suomeen. Sen vaikutuksesta kymmenet tuhannet ihmiset jättivät alkoholin ja rikollisuuden ja kääntyivät Jumalan puoleen. Johannes Paavali II:ta siteeraten paavi Franciscus kirjoittaa: ’Pyhyys on kirkon kauneimmat kasvot. Mutta myös katolisen kirkon ulkopuolella ja hyvin erilaisissa ympäristöissä Henki herättää ’läsnäolonsa merkkejä, jotka auttavat Kristuksen opetuslapsia’. (Gaudete et exsultate 9)

(lisää…)

Katolilaisena suviseuroissa

JOONA KORTENIEMI

Puhujakorokkeen risti. Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu

Vanhoillislestadiolainen herätysliike (jatkossa vl-liike) järjestää tunnetusti vuosittain kesätapahtuman nimeltä suviseurat. 70 000–80 000 kävijällään se on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Suviseuroissa kannattaa käydä erityisesti kaikkien niiden synkistelijöiden, joiden mielestä kristinuskolla menee Suomessa yksinomaan huonosti. Seurakentälle saapuva huomaa nimittäin pian, että huonomminkin voisi mennä: valtava seurakunta tulvehtii kaikkialla pörrääviä lapsia, teinejä, nuoria aikuisia ja perheitä.

Suviseuroihin osallistuminen ainakin kerran elämässä on myös mielestäni velvollisuus jokaiselle suomalaiselle teologille: Suomen kontekstissa vanhoillislestadiolaisuus on erittäin merkittävä hengellinen toimija noin 100 000 jäsenellään. Jos liike rekisteröityisi omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnakseen, se olisi Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö. Todennäköisesti noin puolella miljoonalla suomalaisella on tausta liikkeessä. Jokaisen suomalaisen teologin olisi siis syytä tuntea ainakin jonkin verran vl-liikettä. (lisää…)

Jumalan varsinainen lahja on Jumala itse

JOONA KORTENIEMI

John Piper (Kuva: Wikipedia)

Luin kesällä poikkeuksellisen mieleenpainuvan hengellisen kirjan. Kuten hyvät kirjat yleensä, se ei päästänyt helpolla mutta juuri siksi antoi paljon. Kirja on John Piperin Jumala on evankeliumi: Jumala itse on lahja – mietteitä Jumalan rakkaudesta. Kirjaa on vaikea referoida sen sisällön monipuolisuuden ja syvällisyyden vuoksi. Siksi suosittelenkin kaikille sen lukemista. Englanniksi kirja on vapaasti luettavissa täällä. Motivaattoriksi lukemiseen nostan kuitenkin esille joitakin pääpointteja ja niiden herättämiä mietteitä.

Ensin hiukan kirjoittajasta. John Piper (s. 1946) on yhdysvaltainen pastori ja teologi, joka johtaa perustamaansa evankelikaalista Desiring God -järjestöä. Järjestön tunnuslause on: “God is most glorified in us when we are most satisfied in Him”. Teologisesti Piper edustaa kalvinistista baptismia. Hänen tärkein esikuvansa on Yhdysvalloissa tunnettu herätyssaarnaaja Jonathan Edwards (1703 –1758), mutta myös esimerkiksi C. S. Lewis (1898-1963) on vaikuttanut hänen teologiaansa. Kirjoittajana Piper on ollut hyvin tuottelias: hän on julkaissut yli 50 kirjaa. Piperin kirjoitukset ja saarnat ovat tehneet minuun melkoisen vaikutuksen: hän vaikuttaa todelliselta Jumalan mieheltä, pyhältä ihmiseltä. (lisää…)

Kuinka Vatikaanin inklusivismi päihitti vanhoillislestadiolaisen eksklusivismin

JOONA KORTENIEMI

Michelangelo (1475–1564): Viimeinen tuomio (yksityiskohta)

Mikä tai kuka on totuus? Jumala, joka on tullut ihmiseksi Kristuksessa, vastaa kristinusko. Mutta miten ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen? Onko se mahdollista vain yhdessä ainoassa yhteisössä, onko Kristus-Totuus kaikkien tavoitettavissa, vai jotain siltä väliltä? Mikä on oikea oppi ja mikä merkitys sillä on pelastuksen kannalta? Tällaiset kysymykset kiinnostivat tai suorastaan vaivasivat minua jo lapsena ja teini-ikäisenä, kun kasvoin vanhoillislestadiolaisessa (lyh. vl) kodissa ja uskossa.

Lapsuuteni pohjoissuomalaisessa ympäristössä edellä esitettyihin kysymyksiin oli yleistäen kolme vastausta. Tiedostan, että seuraavat hahmotelmat eivät anna kattavaa kuvaa kuvaamastaan kohteesta. Puhtaaseen objektiivisuuteen pyrkimisen sijaan kerron ennen kaikkea siitä, millaisena asiat välittyivät itselleni.

Mainitsemaani kolmea vaihtoehtoa voisi luonnehtia termeillä vanhoillislestadiolainen eksklusivismi, protestanttinen yhteiskristillisyys ja kansankirkollinen ”kaikki pääsevät taivaaseen” -malli. (lisää…)