kirkon skandaalit

Pappien selibaatin raamatulliset juuret –  osa I: VT ja Jeesus

Carl Bloch: Vuorisaarna (kuvaa rajattu)

Olin pari viikkoa sitten Arto Antturin vieraana Radio Dei Syventävässä oppimäärässä. Puhuimme pappeuden kriisistä katolisessa kirkossa, erityisesti selibaatista. Syntyi hyvä keskustelu. Se on kuunneltavissa ohjelman arkistossa (päivämäärällä 17.9.18).

Olen paljon miettinyt kysymystä pappien naimattomuudesta eli selibaatista. Niin ovat monet muutkin. Yleisenä kimmokkeena ovat tietysti olleet järisyttävät hyväksikäyttötapaukset (käsittelin asiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa). Monien silmissä selibaattiperinne on menettänyt uskottavuutensa. Joidenkin mielestä se pitäisi suorastaan kieltää julkisen vallan toimesta. En tässä kirjoituksessa yritä vastata tähän laajaan kysymykseen, jota jo sivusin aiemmassa kirjoituksessani. Sen sijaan yritän hieman avata asian taustoja. Mistä ihmeestä katolisten pappien naimattomuus on peräisin? Voiko sillä ylipäänsä olla mielekästä teologista perustelua?

Kriisit ovat aina myös uusiutumisen mahdollisuuksia. Tässä se näkyy myös sillä yllättävällä tavalla, että katolisen kirkon ulkopuolella on herännyt viime aikoina keskustelua naimattomuuden teologisesta merkityksestä. Eräs luterilainen pappi pohti asiaa syvällisesti Facebookissa muutama kuukausi sitten, kiinnittäen huomiota siihen, että protestanttinen perinne tuntuu täysin sivuuttaneen Jeesuksen sanat naimattomuuden puolesta (Matt. 19:10-12). Myös uusimmassa Ristin Voitto -lehdessä helluntailainen Sara Saarela pohti asiaa oivaltavasti otsikolla ”Ruumiin ja selibaatin teologia” (jutun voi lukea ainakin Facebook-seinältäni).

Kysymystä voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Puhtaan inhimillinen näkökulma herättää lukuisia epäilyjä, ja ainakin ensi näkemältä jo ajatus koko elämän kestävästä naimattomuudesta (ja seksuaalisesta pidättyvyydestä!) voi tuntua pähkähullulta. Teologinen näkökulma voi päätyä erilaiseen lopputulokseen. Toisaalta olisi tarpeen jollain tavalla yhdistää näitä näkökulmia, jotta teologia ei täysin erkanisi eletystä todellisuudesta. (lisää…)

Mainokset

McCarrick, Viganò ja hyväksikäyttöskandaalit: Mitä paavi Franciscus tiesi ja teki?

[Artikkelia on päivitetty 15.10.18.]

Julkaisin eilen laajan kommentin, joka käsitteli alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä katolisessa kirkossa. Kirjoitus käsitteli erityisesti kardinaali Theodore McCarrickin ympärillä tapahtuneita asioita ja jatkuvasti laajenevia paljastuksia koskien aktiivista homoseksuaalisuutta katolisissa seminaareissa sekä pappien ja piispojen parissa.

vigano

Carlo Maria Viganò

Nyt pakkaa on sekoittanut entisestään se, että viime lauantaina (25. elokuuta) tuli julkisuuteen entisen Vatikaanin diplomaatin, arkkipiispa Carlo Maria Viganòn 11-sivuinen lausunto, jossa hän esittää kovia syytöksiä hyväksikäyttäjien suojelemisesta Vatikaanissa. Syytökset johtavat paavi Franciscukseen asti, sillä Viganò väittää hänen tietäneen McCarrickin synneistä ja silti suojelleen häntä.

Paavi on kieltäytynyt kommentoimasta. Tarkemmin sanottuna hän kannusti kaikkia ”lukemaan lausunnon huolellisesti ja muodostamaan oman käsityksensä”. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi esimerkiksi tästä (pdf); italiankielinen alkuperäisteksti on luettavissa tästä (pdf).

Lausunto on historiallinen, koska se on ensimmäinen kerta, kun joku Vatikaanin sisäpiiriläinen on omissa nimissään viheltänyt pilliin ja tullut julkisuuteen tässä kysymyksessä. Hyviä ja rohkeita kommentaareja ja lisätietoja on esimerkiksi tässä, tässätässä, tässä ja tässä. (lisää…)

Kirkon hyväksikäyttöskandaalit – saako puhua avoimesti?

Viime päivinä ja viikkoina on tullut julki tärkeitä ja merkittäviä uusia tietoja pedofiliasta ja muusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa etenkin Yhdysvalloissa. Erityisen sydäntä raastava on Pennsylvanian osavaltion teettämä valtava raportti, joka tarjoaa uutta todistusaineistoa peittelyn kulttuurista 1940-luvulta 2000-luvulle saakka (katso enemmän tästä). Vähemmän dramaattinen mutta toisella tavalla tärkeä on ollut laajeneva sarja julkisuuteen tulleita tietoja kardinaali Theodore McCarrickistä, johon palaan kohta tarkemmin (katso aluksi vaikka tämä artikkeli; lisää linkkejä tiedossa).

large

Vatikaani reagoi virallisesti Pennsylvanian hyväksikäyttöraporttiin torstaina 16. elokuuta (katso suomeksi). Maanantaina 20. elokuuta paavi Franciscus kirjoitti kirkolle kirjeen (tässä suomeksi). Siinä hän kutsui koko Jumalan kansaa katumukseen, rukoukseen, paastoon ja solidaarisuuteen.

Vielä ei ole selvää, mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ryhdytään toisaalta Yhdysvalloissa ja toisaalta Vatikaanissa. Suuri osa kritiikistä koskee juuri sitä, että aiemmin ongelmia ja rikoksia on salailtu ja toimenpiteet ovat olleet puutteellisia. Väärin ymmärretty hierarkian kunnioitus on tukenut sairasta peittelyn kulttuuria. Lisäksi esimerkiksi italialainen hallintokulttuuri on kaikkea muuta kuin tunnettu läpinäkyvyydestä, ja tämä näkyy myös Vatikaanissa. Katolinen kirkko olisi varmasti kovin erilainen – sekä hyvässä että pahassa – jos Pietarin istuin sijaitsisi vaikkapa Turussa… (lisää…)

Kirkollinen skandaali Augustinuksen tapaan

Augustinus: Kirjeitä sisarille. Suom. Timo Nisula & Anni Maria Laato (Kirjapaja 2009, 158 s.)

Katolisen kirkon skandaaleista päällimmäisenä ihmisten muistissa lienevät viime vuosina paljon puhututtaneet pedofiilipapit. Skandaaleita on kuitenkin ollut vuosisatojen varrella kaikenmoisia, ja katsaus historiaan muistuttaakin meitä siitä, ettei kirkko ole vasta viime aikoina muuttunut aiempaa pahemmaksi, vaan siinä on aina ollut pahoja, jopa rikollisiakin viranhaltijoita.

Mielenkiintoinen tapaus nousee esiin Hippon piispa Augustinuksen (354–430) kirjeessä numero 20*, jossa hän kertoo aikanaan Afrikan kirkkoa ravisuttaneesta kirkollisesta skandaalista, johon hän oli itsekin sotkeutunut.  Kirje kuuluu Johannes Divjakin vuonna 1975 löytämiin Augustinuksen kirjeisiin, jotka on numeroitu erikseen ja merkitty asteriskilla. Kirje löytyy Timo Nisulan kääntämänä hänen ja Anni Maria Laaton suomentamien Augustinuksen kirjeiden kokoelmasta Kirjeitä sisarille.

Kirjeessä Augustinus kertoo Hippon lähistöllä sijaitsevan Fussalan kaupungin piispaksi asettamastaan Antoniuksesta, joka osoittautuikin seurakuntaansa terrorisoivaksi roistoksi. Kirjeen johdannossa sitä kuvataan osuvasti sekoitukseksi ”uutisreportaasia, villin lännen tunnelmaa ja mafiajuonittelua” (s. 130). Kirje on mielestäni niin mukaansatempaava ja viihdyttävä, että näen hyväksi referoida sen sisältämän kertomuksen pääpiirteissään. Se myös valottaa mielenkiintoisella tavalla myöhäisantiikin Pohtois-Afrikan kirkollisia ja yhteiskunnallisia oloja. Lopuksi palaan yleisluontoisempaan pohdintaan kirkon pyhyyden ja sen jäsenten syntisyyden välisestä suhteesta. (lisää…)

Paavi Franciscus sateenkaaren väreissä

Paavi Franciscus on ollut tänä vuonna virassaan neljä vuotta. Hänen kautensa on osoittanut, että hän on monella tapaa hyvin erikoinen paavi. Hän on pyrkinyt uudistamaan kirkon ilmettä ja rikkonut monia rajoja. Franciscus on suuren yleisön rakastama, mutta hän on toisaalta saanut eräissä piireissä osakseen myös ankaraa vastustusta. Ainakaan tämä paavi ei tunnu jättävän ketään kylmäksi.

Franciscuksen pontifikaatin aikana monet ovat tehneet omia analyysejaan ja tulkintojaan tästä tunteita herättävästä kirkonmiehestä. Tähän joukkoon kuuluu myös Italiassa asuva ruotsalaistoimittaja Kristina Kappelin, jonka Franciscusta käsittelevä kirja Påven som kom ner på jorden (Brombergs 2016) ilmestyi tänä vuonna Kirjapajalta suomenkielisenä käännöksenä otsikolla Franciscus: Uuden ajan paavi (Kirjapaja 2017, 261 s.).

Teos on kirjoitettu dekkarimaisen mukaansatempaavasti, ja varsinkin Franciscuksen, eli Jorge Mario Bergoglion, varhaisista vaiheista kertovat luvut ovat erittäin mielenkiintoisia. Kuitenkin hänen paaviuttaan käsittelevät osiot jättävät paljon toivomisen varaa: Kappelinille teoksen suomenkielisessä otsikossa mainittu ”uusi aika” tarkoittaa nimittäin lähinnä homoliittoja ja naispappeutta.

Tämä näkyy hyvin hänen esittämässään ja myös sekulaarin median tutuksi tekemässä narratiivissa, jossa kiltti Franciscus kyllä kannattaisi näitä asioita, mutta Vatikaanin pahat kardinaalit pistävät vimmatusti hanttiin. Kappelinin teos on siis parhaimmillaan mehevä kirkkopoliittinen trilleri, mutta vakavasti otettavaa analyysia Franciscuksesta joutuu kyllä etsimään jostain muualta. (lisää…)

Reformaation tarina Kuopion piispan kertomana

Katolis-luterilainen asiakirja Vastakkainasettelusta yhteyteen: luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset viettävät yhdessä reformaation muistoa 2017 toteaa, ettei historia voi muuttua, mutta sen muistamisen ja kertomisen tapa on aina valikoivaa, ja sitä me voimme muuttaa. Erinomaisen esimerkin asiakirjan peräänkuuluttamasta uudesta kerrontatavasta tarjoaa piispa Jari Jolkkosen helppolukuinen 55-sivuinen kirjanen Reformaation tarina (Helsinki: Kirjapaja 2017).

Kivasti kuvitettu kirja on antoisa lukukokemus, samalla kevyt että syvällinen. Se on sisällöltään pitkälti yhtenevä sen kanssa, mitä Jolkkonen kirjoittaa reformaation synnystä ja vakaumuksista synodaalikirjassa Armon horisontit – huomisen luterilaisuus (Helsinki: Kirjapaja 2016). Tarinaa kelpaakin tässä muodossa toistaa, sillä se tuo esiin näkökohtia, jotka ovat jääneet monille totuttujen yksinkertaistuksien takia pahasti hämärän peittoon.

Jari Jolkkonen lienee Suomen evankelis-luterilaisen piispakunnan ”katolisin” piispa. Hengellisessä omaelämäkerrassaan hän sanoo harkinneensa vuosia fransiskaanimunkiksi ryhtymistä (Piispanpolku 10, s. 288-289). Aiemmin tänä vuonna Roomassa pidetyssä Luther-symposiumissa Jolkkonen esitelmöi Lutherin sakramenttikäsityksestä kuulemma sillä seurauksella, että saksalainen luterilainen piispa kysyi ihmeissään, oliko luennoitsija katolilainen vai luterilainen. Käsillä olevassa kirjassa Jolkkonen liittyykin vahvasti suomalaiseen, ”katoliseen” Luther-tulkintaan. (lisää…)