OSKARI JUURIKKALA

Paavi Franciscuksen sanat ja teot herättävät toistuvasti keskustelua niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Myös minulta usein kysytään mielipidettä, mitä tulisi ajatella yhdestä tai toisesta paavin lausunnosta. Usein pidättäydyn ottamasta tarkkaa kantaa. Kehotan rukoilemaan, lähestymään itse Jumalaa ja auttamaan muita lähestymään häntä. Se on varmin ja usein tehokkain tapa auttaa, oli kysymys mikä tahansa. Ja ensin on yritettävä ymmärtää syvästi, vasta sitten voidaan arvostella.

Olen kuitenkin usein pohtinut rukoillessani sitä, millä logiikalla paavi Franciscus puhuu ja toimii. Tein siitä nyt pienen videon. Halusin, että tulkintani välittyy tällä kertaa elävän puheen muodossa. Katso koko argumenttini tästä videosta (kesto 15 minuuttia):

Tulkintani lähtee liikkeelle havainnosta, että paavi Franciscuksen hahmo on jollain tavalla ristiriitainen. Toisaalta hän näyttää ”liberaalilta”, toisaalta hän joissain yhteyksissä opettaa hyvin ”konservatiivisesti”. Onko hän vain epälooginen tai jopa skitsofreeninen? En usko. Onko hän epärehellinen? Pidän sitäkin epätodennäköisenä. Mitä jos hetkeksi oletetaan, että hänen pyrkimyksensä on hyvä ja että hänellä on jopa tietty roolimalli?

Tuli nimittäin mieleeni, että eräs tällainen roolimalli on kyllä olemassa…

Pieni vastuurajoite on kuitenkin paikallaan. En tarkoita ottaa tässä kantaa siihen, toimiiko paavi oikein, varsinkaan aina. Ymmärrän hänen kriitikkojaan, joskus syvästikin. Toisaalta koen, että Franciscus on haastanut minua hyvällä tavalla ja opettanut minulle uutta. En tarkoita pitäväni häntä erehtymättömänä – oikeaoppinen erehtymättömyyden karisma on hyvin rajattu lahja, joka kuuluu pikemminkin kirkolle kuin paaville ihmisenä. Kirkon ohjaamisessa luotan kuitenkin enemmän Pyhään Henkeen kuin omiin arvoihini.

P.S. Viime viikon keskusteluun liittyen pari lisäajatusta. Jotkut tahot ovat vaatineet paavia puhumaan ja opettamaan selkeämmin. Tällaisten kannanottojen paremmasta päästä on esimerkiksi piispa Athanasius Schneiderin lausunto, jonka voit lukea englanniksi tästä.

Toisaalta törmäsin erääseen näkökulmaan, joka tuo esiin kysymyksen moninaisuuden ainakin juridisesta näkökulmasta katsottuna. Nimittäin konservatiivina pidettävä Ryan T. Anderson twiittasi ehdottaneensa jotain yllättävän samansuuntaista kuin Franciscus vuonna 2009 tässä artikkelissa:

(…) as Princeton’s Robert P. George once proposed for New Jersey civil unions, unions recognized by the federal government would be available to any two adults who commit to sharing domestic responsibilities, whether or not their relationship is sexual. Available only to people otherwise ineligible to marry each other (say, because of consanguinity), these unions would neither introduce a rival “marriage-lite” option nor treat same-sex unions as marriages. Their purpose would be to protect adult domestic partners who have pledged themselves to a mutually binding relationship of care. What (if anything) goes on in the bedroom would have nothing to do with these unions’ goals or, thus, eligibility requirements.

Anderson ja George eivät siis ole mitään ”liberaaleja” sanan nykyisessä (mielestäni sinänsä harhaanjohtavassa) merkityksessä, vaan aivan päinvastoin. He ovat yhdessä Sherif Girgisin kanssa kirjoittaneet erinomaisen kirjan What Is Marriage? Man and Woman: A Defense (2012). Tiivistetty versio kirjasta on luettavana pdf-muodossa artikkelina Harvard Journal of Law & Public Policy -aikakauskirjassa. Voit lukea sen tästä linkistä. Suosittelen erittäin lämpimästi. Se on tietääkseni paras filosofis-oikeustieteellinen analyysi tästä aiheesta.

Anderson ja George ovat viime viikolla kirjoittaneet myös oman analyysinsä paavin lausunnoista Public Discourse -blogissa, otsikolla ”Pope Francis, Civil Unions, and Moral Truth”. Se on erittäin huolellinen, viisas ja tasapainoinen. Suosittelen myös sen lukemista.